Bucchigiri?!: Ikuinen ikuisuus (meidän Paratiisimme) (S, Ichiya/Senya, ficlet)

[Larjus]

Title: Ikuinen ikuisuus (meidän Paratiisimme)
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Bucchigiri?!
Pairing: Ichiya/Senya
Genre: Romance, drama, jossain määrin myös deathfic
Rating: S
Warnings: Spoilaa sarjan juonta (näiden hahmojen osalta) sekä loppuratkaisua
Disclaimer: En omista alkuperäissarjaa tai sen hahmoja enkä ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: ”Oletko koskaan miettinyt kuolemaa ja sitä, mitä se on meille antanut?”

A/N: Osallistuu haasteisiin Fandomkohtaiset OTP:t III sekä Sana/kuva/lause10 #3 (lauseena Mitä on silmän kantamattomissa?). Lisäinspiraatiota sain Phil Collinsin biisistä Another Day in Paradise, lähinnä melodian luomasta tunnelmasta ja kohdasta ”Oh, think twice / 'Cause it's another day/ For you and me in paradise” (muista sanoituksista ei niinkään).

Bucchigiri?!:ssä on mielestäni tosi paljon todella hyviä parituksia, mutta nämä kaksi traagista homohenkeä kyllä ovat vieneet sydämeni ihan täysin Heidän tarinansa on niin ihana ja mielenkiintoinen mutta myös surullinen… Voi miten haluaisin tietää heistä niin paljon enemmän! Siinäkin mielessä sääli, että sarja oli vain kahdentoista jakson mittainen. Olisi paljon, mistä olisin halunnut nähdä/kuulla/tietää lisää. No, onneksi voi keksiä omaa, kirjoittaa ficejä ja kehitellä teorioita. Tässäkin pieni pintaraapaisu yhteen.



Ikuinen ikuisuus (meidän Paratiisimme)


Senya ei ollut aiemmin juurikaan ajatellut tulevaisuuttaan majinina. Kuitenkin nyt, kun hän oli saanut Ichiyan takaisin ja selvittänyt välinsä tämän kanssa, hän mietti usein, mitä heille oli seuraavaksi luvassa. Vai odottiko heitä sittenkään mikään? Vaikka he olivat molemmat kuolleet jo vuosisatoja sitten, he olivat edelleen osa maanpäällistä todellisuutta, kuin jumissa elävien maailmassa, kykenemättä menemään eteenpäin. Heille ei selvästikään ollut paikkaa Taivaassa eikä Helvetissä – mutta oliko sitä missään muuallakaan? Tämäkö oli se hinta, jonka he sieluillaan maksoivat honkibitouden tavoittelemisesta?

”Ichiya”, Senya aloitti eräänä iltana, kun he katselivat horisontin taakse piiloutuvaa aurinkoa ja antoivat iltatuulen heijata heitä mukanaan. ”Oletko koskaan miettinyt kuolemaa ja sitä, mitä se on meille antanut? Tai mikä meitä ehkä odottaa tulevaisuudessa?”

”Kolmesataa vuotta olin katkeruuden myrkyttämä ja mietin vain menneisyyttä ja sitä, miten en koskaan saanut sinua tosissasi taistelemaan minua vastaan”, Ichiya vastasi. ”Enkä ole sen jälkeen vielä ehtinyt juurikaan ajatella tulevaa. Sinäkö vai olet?”

”Jonkin verran.” Senya antoi usvaisen alaruumiinsa sekoittua Ichiyan oman kanssa niin, että he näyttivät erkanevan yhdestä purppurasta savupilvestä. ”Vaikka olemmekin olleet kuolleina jo kauan, olemme yhä elävien maailmassa. Onko se lopullinen kohtalomme, elää pelkkinä henkinä kuolevaisten joukossa, vai voimmeko päästä vielä tuonpuoleiseen?”

Ichiya ei vastannut Senyan esittämiin kysymyksiin mitään. Hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska ei edes tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt asiasta ajatella. Hän katseli auringonlaskun värjäämiin aaltoihin kuin niiltä vastausta pyytäen.

”Mitä mieltä itse oikein olet?” hän kysyi sitten, kun aallot pysyivät vaiti.

”Kolmensadan vuoden jälkeenkään emme ole päässeet eteenpäin tästä maailmasta, joten tuskinpa niin tulee ikinä tapahtumaan. Mielestäni onkin todennäköisempää, että tulemme olemaan täällä ikuisesti. Meitä ei odota mikään – ei paratiisi mutta ei kadotuskaan.”

”Kuulostat surulliselta, Senya.”

”En ole surullinen”, tämä kielsi. ”Minä vain… Ikuisuus on pitkä aika, ja ilman edes mahdollisuutta muutoksiin se tuntuu entistäkin pidemmältä. Melkein jopa uhkaavalta.”

”Totta”, Ichiya myönsi ja kietoi kehonsa usvan tiukemmin Senyan sekaan. ”Mutta minusta kyllä tuntuu, että olen löytänyt paratiisin.”

Hän ohjasi kädellään tämän kasvot puoleensa ja ojentautui lähemmäs kuin suutelemaan tätä, vaikka heidän aineettomat kehonsa eivät oikeasti voineetkaan niin tehdä. Hän pystyi kuitenkaan yhä muistamaan, miltä Senyan suuteleminen oli tuntunut silloin, kun he olivat olleet vielä elossa.

”Minulle on ihan sama, missä olen, kunhan vain olen kanssasi. Sillä sinä olet minun Paratiisini, habibi”, Ichiya lausui suudelmien seassa. ”Ja haluan viettää ikuisuuteni sinussa.”

”Ja minä sinussa, habibi. Sinäkin olet minun Paratiisini.”

Senya ei ollut aikaisemmin ajatellut heidän tilannettaan sillä tavalla, mutta nyt kun Ichiya sanoi sen ääneen, oli selvää, että juuri niin heille oli käynyt. Vaikka he olivatkin kuoltuaan jääneet häälymään elävien maailmaan eivätkä olleet päässeet Taivaaseen tai edes Helvettiin, olivat he kuitenkin onnistuneet löytämään toisistaan oman paratiisinsa. Ikuisuus ei tuntunut läheskään niin pitkältä ja uhkaavalta, kun oli joku, jonka kanssa pystyi sen jakamaan. Ikuisesti.

[Odo]

Kommenttikampanjasta hei! Yleensä kierrän kaukaa spoiler-varoituksen omaavat ficit, mutta uteliaisuuteni vei voiton. Sekä sarjaintoasi, että tätä ficciä kohtaan. Ajattelin ehkä vähän, että saattaisin päinvastoin kuin yleensä innostua, tietäessäni vähän lopusta. Bucchigiri?! on siis itselleni vieras, täysin uusi fandom - ja sellaisiinhan on kiva sukeltaa aika ajoin. En ainakaan äkkiseltään muista, että olisin edes sinulta lukenut Bucchigiri?!:ia. Mutta olen kyllä huomannut sinun kirjoittelevan sitä ja täällä nyt ollaan kommentin kera. ♥

Ensin luin, sitten googlasin hahmot. Hassua, miten eriksi ne kuvitteleekaan ilman taustatutkimusta (ulkonäöltä siis). Mutta pystyin nauttimaan hyvin ficistä, vaikka tarinan hahmot, miljöö ja kaikki muukin oli tuntematonta. Meni toki hetki päästä sisään, mutta ei niin kauan, että se olisi haitannut. Minusta oli ihanaa, miten tämä viittasi menneeseen, jopa kolmeensataan vuoteen, ja päättyy varovaiseen katseeseen tulevaan. Tuleva ei tunnu niin pitkältä yhdessä, jonka he jakavat ikuisesti. Se oli hieno päätös tälle.♥

Hän katseli auringonlaskun värjäämiin aaltoihin kuin niiltä vastausta pyytäen.

Tämä oli yksi lempikohtiani, nii kaunista kuvailua! Ja samalla myös kertoo hahmon tunnetilasta!

”En ole surullinen”, tämä kielsi. ”Minä vain… Ikuisuus on pitkä aika, ja ilman edes mahdollisuutta muutoksiin se tuntuu entistäkin pidemmältä. Melkein jopa uhkaavalta.”

”Totta”, Ichiya myönsi ja kietoi kehonsa usvan tiukemmin Senyan sekaan. ”Mutta minusta kyllä tuntuu, että olen löytänyt paratiisin.”

Hän ohjasi kädellään tämän kasvot puoleensa ja ojentautui lähemmäs kuin suutelemaan tätä, vaikka heidän aineettomat kehonsa eivät oikeasti voineetkaan niin tehdä. Hän pystyi kuitenkaan yhä muistamaan, miltä Senyan suuteleminen oli tuntunut silloin, kun he olivat olleet vielä elossa.

Pitkä lainaus, mutta onnistunutta dialogia! Ja se käänne, joka tapahtuu, kun paratiisi on jo löytynyt. Minä myös jotenkin sulin tuolle suudelmalle, kun käsitin, että välissä on vuosisatoja - ja silti muistaa. ♥

Heille ei selvästikään ollut paikkaa Taivaassa eikä Helvetissä – mutta oliko sitä missään muuallakaan?

Musta tämä kysymys on myös valtavan kutkuttava, olipa fandom mikä tahansa. Mihin kuulun, kuka olen, mihin menen jne. on sellasia suuria henkisiä mysteereitä, joista on kiva lukea. Tässä se vieläpä istuu fandomiin!

Tämä oli oikein oivallinen ficci, vaikka pari sanaa ja ehkä jotain muutakin meni hieman ohi. Toisaalta, ehkä se on hyvä syy tutustua fandomiin. Majini, habibi ja honkibitou eivät siis sanoneet äkkiseltään mitään, mutta en antanut niiden jarruttaa. Kiitos tästä, pidin paljon. Ikuisuuskysymyksestä, jossa mietitään, mihin kuulutaan - vai kuulutaanko mihinkään. Suudelmasta, jonka muistaa. Kauniista kuvailusta. Ja toki kokonaisuudesta. ♥

[Larjus]

Kiva Odo kun nappasit kommiksesta nimenomaan tämän ficin, sillä totta puhuen tälle mä kommenttia eniten toivoin (koska äää SenIchi ♥), vaikka tää onkin sarjaa spoilaava + en tiedä miten hyvin tätä tajuaa jos ei tiedä hahmoja tai heidän taustojaan. Mutta kyllä sä selvästi jotain sait tästä irti, jee! Olis kyllä hauska kuulla, millaisiksi kuvittelit hahmot ennen googlettamista Että miten kaukana oli totuudesta. Voin kyllä uskoa sen, ettei ehkä ihan ekana tulis mieleen se mitä he oikeasti ovat (mutta nyt varmaa googlettelun myötä huomasitkin että hahmo avassani on juurikin Ichiya ).

Minä myös jotenkin sulin tuolle suudelmalle, kun käsitin, että välissä on vuosisatoja - ja silti muistaa. ♥

Joo Ichiya ja Senya kuolivat sen kolmesataa vuotta aiemmin (ja olivat kaikki ne vuodet erillään toisistaan), mutta Ichiya tosiaan muistaa yhä, miltä Senyan suuteleminen tuntuu :3 Eikä Senyakaan tietenkään ole unohtanut Ichiyan huulien tuntua ♥

Toisaalta, ehkä se on hyvä syy tutustua fandomiin. Majini, habibi ja honkibitou eivät siis sanoneet äkkiseltään mitään, mutta en antanut niiden jarruttaa.

Joo todellakin suosittelen tätä tutustumaan sarjaan! Japanissa se on ollut käsittääkseni ihan suosittu ja tykätty (ja paljon merchiä löytyy, kesäkuussa Tokiossakin oli vaikka mitä!), mutta länkkärikatsojien puolella olen kohdannut enemmän kritisointia/valitusta (joka on mielestäni ollut pääosin turhaa pilkunnussimista ja suorannaista sarjan ja sen hahmojen ja sanoman väärin ymmärtämistä). Mielestäni aliarvostettu anime joka tarttis enemmän rakkautta 😭 Niin jos yhtään oot kiinnostunut niin lämpimät suositukset! (Joo tartten elämääni lisää ihmisiä joille avautua sarjasta ja sen hahmoista 😂😭)

En tässä tosiaan selitellyt noita termejä, kun oletus on tietenkin se, että lukija on katsonut sarjan ja tietää missä mennään ainakin suunnilleen. Niiden selittäminenkin tuntuu vähän hankalalta, kun ne osin peilaa toisiaan (mm. sillä että majin on honkibiton vaihtoehtoinen lukutapa), mutta about niin, että majineina Ichiya ja Senya ovat käytännössä kuin lampunhenkiä (vaikka eivät asustakaan lampuissa tai varsinaisesti toteuta ihmisten toiveita). Ihmisinä ollessaan he yrittivät tulla honkibitoiksi (joka meinaa kirjaimellisesti tosissaan/vakavissaan olevaa ihmistä), jotka ovat sarjassa historiallinen legenda, että honkibitot olivat (jopa yliluonnollisen vahvoja) ihmisiä/sotureita, jotka taistelivat täydestä sydämestään aseinaan vain omat kehonsa ja tahdonvoimansa, ja omistivat koko elämänsä (fyysisen ja henkisen) voiman tavoittelulle. (Heitä kuvattiin mm. niin, että samuraiden aikaan he olivat niitä, jotka riisuivat haarniskansa ja heittivät aseensa pois ja taistelivat vain omina itseinään.) Ja honkibitous on sitten siitä johtamani termi koko tuolle "filosofialle" Ichiya ja Senya kuolivat, ennen kuin heistä todistetusti tuli honkibitoja, ja mulla on paljon teorioita siitä, mitä tarkoittaa, että heistä tulikin kuollessaan majineita.

Ja habibi on sitten ihan kokonaan eri juttu, se on arabiankielinen hellittelynimi, vähän niin kuin rakas/kulta, mutta se on siinä mielessä monikäyttöinen, että se ei ole vain romanttinen vaan myös platoninen ja veljellinen (ja esim. omaa lastaan voi sanoa habibiksi). Tässä ficissä se tosin on vahvasti romanttisesti latautunut. Sarjassa on selvät arabialaisvaikutteet ja Ichiya ja Senya käyttävät kirjoittaessa arabiaa, niin mielessäni tietenkin olen ajatellut sen olevan se kieli, jota he keskenään käyttävät. Habibi on siis oma lisäni hahmojen puheisiin, he eivät käytä sitä sarjassa! Alun perin otin sen mukaan toista Ichiyasta ja Senyasta kertovaa ficiäni varten, koska halusin keksiä hahmoille puhuttelutavan, jossa ei käytetä heidän nimiään.

Kiitos tosi paljon kommentistasi, se ilahdutti ja lämmitti mieltäni tosi paljon ♥ Ja toivottavasti selitykseni avasivat edes vähän sitä, mitä majin, honkibito ja habibi tarkoittavat!