Majakka • K11 • Neville/Remus • raapalesarja 39/50

[Vilna]

Nimi - Majakka
Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - K11

Paritus - Neville Longbottom/Remus Lupin
Tyylilaji - draama, meritunnelmointi, jonkin asteinen slow burn, haikea romanssi + AU
Status - kesken, 39/50

Tiivistelmä - Syksy ja meri ja tuuli on kirpeä Nevillen poskilla, kun hän avaa majakan oven ensimmäistä kertaa. Häntä jännittää. Ihan vähän vain.

Kirjoittajalta: Mitäs tästä nyt voisi sanoa. Olen aina halunnut kirjoittaa Nevillestä ja erityisesti Neville/Remusta, mutta ikinä en jostain syystä ole. Nyt sitten. Tämä osallistuu Sadan Raapaleen Tarinaan kevennetyllä versiolla eli 50 osalla. Olen kirjoittanut tästä vähän alle puolet, jos joskus saisi jotain valmiiksikin. u_u

Akvamariini (S) kuuluu tähän samaan verseen.

MAJAKKA

· · ─────── ·𖥸· ─────── · ·

Neville

1.

Kaikki alkaa siitä, kun väsynyt Remus kirjoittaa Nevillelle nuhruisen musteen täplittämän kirjeen, joka kuuluu näin:

Hei.

Minulla on ongelma. Ehkä. En ole varma onko se ongelma vielä, mutta siltä se alkaa vaikuttaa pikkuhiljaa, kun olen vatvonut asiaa yömyöhään tänä kesänä päivästä toiseen ja pian on syksy.

Ongelmani on se, että minä olen perinyt vanhan majakan, joka sijaitsee Pohjanmerellä. Enkä tiedä mitään majakoista. Tai Pohjanmerestä muuta kuin siellä on niitä pahoja myrskyjä ja laivoja uppoaa ja ihmisiä hukkuu paljon. En tiedä onko se edes totta. Mutta sinä kai tiedät? Tai niin minulle on sanottu. On siellä saarella kasvejakin.

Remus

2.

Neville hengittää sisäänsä merta.

Hän saapui saarelle tunti sitten pienelle veneellä, jonka hän kytki puiseen laituriin hieman epäröiden, vaikka tiesikin miten se tehtiin: paalusolmulla ja sinnikkyydellä. Hän ei ollut merisairas matkalla, mikä oli sinänsä ehkä pieni ihme ottaen huomioon, että hän ei ole vieläkään päässyt siitä eroon vaikka on veneillyt yli viisi vuotta.

Tai ehkä häntä jännitti muuten niin paljon, että paha olo oli kokonaan toissijaista. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään tällaista. Näin hurjaa ja arvaamatonta. Seikkailunhaluista. Mummo ei pitänyt ajatuksesta, että hän olisi niin yksin siellä saaressa; Neville ei välittänyt.

Nyt hän katsoo myrskyisää aallokkoa, joka on hänestä kaunis.

3.

Remus kuvasi majakkaa hänelle kirjeissään seuraavasti:

Se on autio ja varmaan kokonaan tyhjä. Tai sitten siellä kummittelee ja siellä on paljon roinaa. Rottia on ainakin niin paljon, että niitä voisi syödä lounaaksi vuoden, jos sille päälle sattuu. Paljon tomua ja hämähäkinseittejä. Mutta se on kai aika kaunis paikka, noin muuten. Minä en ole koskaan sitä nähnyt. Olen päättänyt että en pidä vedestä enää sen jälkeen, kun näin linnunpojan hukkuvan enkä tehnyt asialle mitään ja niin edelleen.

Remuksen kirjeet on hiton kummallisia. Hän sanoo niin paljon kaikkea, mutta ei ikinä mitään olennaista, eikä Neville ei tiedä mitä ajatella siitä.

[Vilna]

4.

Majakka on isompi kuin mitä Neville ajatteli sen olevan. Värikin on väärä, mutta ei sellainen joka harmittaisi: valkoinen ruosteenpunaisilla raidoilla.

Neville katselee sitä apealta rannalta vähän aikaa ja syö kolme omenaista myslipatukkaa ennen kuin nappaa suurehkon ruskean ja resuisen reppunsa ja laittaa sen selkäänsä nyökäten itselleen rohkaisevasti.

Silti epävarmuus täyttää hänen jokaisen kehonsa pikku kolkan. Hän alkaa kiivetä mäkeä ylös vimmaisen tuulen viskoessa hänen ylikasvaneita hiuksiaan joka suuntaan, kun hän patikoi sateen maalaamaa majakkaa kohti.

Hän miettii hetken Remusta, joka ei pidä enää vedestä. Onkohan hänkin joskus yhtä yksinäinen kuin Neville joskus on, kun ilta pimenee ja kaikki hiljenee?

5.

Syksy ja meri ja tuuli on kirpeä Nevillen poskilla, kun hän avaa majakan oven ensimmäistä kertaa. Häntä jännittää. Ihan vähän vain.

Sisällä ei tietenkään ole valoja, mutta hän silti näkee valkoisten kaapujen peittämiä huonekaluja ja jotain maalauksia ja myös yhden rotan syömässä jotain lattialta, vaikka pimeys onkin niin sakea, että silmiin koskee.

Nevilleä paleltaa; villapaidan alla iho on kananlihalla ja  hänen pyöreät sormensa ovat miltei tunnottomat. Väsyttääkin matkan jäljiltä. Hän haluaisi jo nukkumaan, vaikka kello ei ole edes neljää iltapäivällä.

Tällaista tämä nyt kai sitten on. Omanlaista aikuisuutta ja itsensä etsimistä mitä Neville kaipasikin.

Tai sitten hän vain kaipasi merta.

6.

Neville raivaa itselleen tilaa nukkumiseen majakan alakerran oleskelutilasta. Siellä on paljon kaikkea roinaa, mutta hän löytää itselleen myös vanhan likaisen kalamaljan yhden pöydän alta. Hän putsaa sen hyvin ja laittaa sen huoneen nurkkaan odottamaan josko hän jossain vaiheessa löytäisi sinne asukkaan, kun menee ensimmäisen kerran kalastamaan.

Jonkun ihan pienen ystävän. Ehkä sardellin tai jonkun sen tapaisen. Se voisi olla kiva.

Hän löytää narisevan sängyn pienestä sopesta nurkan takana ja istahtaa siihen miettiväisesti.

Onko hän nyt sellainen majakanvartija? Hän ei oikeastaan tiedä paljon majakoista, vaikka vesi onkin hänelle tuttu elementti, josta hän on aina nauttinut.

Meri ja kasvit. Niistä hän pitää.

[Vilna]

7.

Ulkotasanteelle ja majakan valolle on 202 porrasta.

Neville tietää, koska hän laskee ne kaikki. Hän haukkoo happea kyyristyneenä kädet polvien päällä, kun on siellä ylhäällä. Sen jälkeen hän nousee pystyyn ja katsoo maisemia, sydän vielä paukuttaen rintalastan alla. Sieltä näkee kauas mutta joka puolella on vain sinisenmustaa merta, joka pitää kovaa ääntä, sellaista päättymätöntä kohinaa, joka tuntuu hassulta korvissa.

Hänellä ei onneksi ole korkeanpaikankammoa, mutta silti hänen vatsanpohjassaan tuntuu vähän pahalta, kun hän katsoo alas.

Pitäisikö hänen alkaa pitää jonkinsorttista lokikirjaa? Eikö ne majakanvartijat pidä sellaisia? Olisi varmaan hyvä kirjoittaa asioita muistiin muutenkin.

Ehkä hän voi näyttää ne myöhemmin Remukselle.

8.

Majakkasaarella on pieni kasvihuone, mikä on yllätys, mutta iloinen sellainen.

Se ei ole kovin iso, mutta siellä on muutama viljelypalsta, joihin voisi istuttaa vaikka vihanneksia. Tai pensasmustikoita, niistä Neville pitää ja niin pitää Remuskin. Ainakin silloin kolme tai neljä vuotta sitten piti.

Neville teki niistä hilloa ja he söivät yhdessä sitä paahtoleivän ja teen kera ja juttelivat niitä näitä. Remus hymyili usein sellaista oikeaa hymyä niiden juttutuokioiden aikana, mitä Neville ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt hänen tekevän.

Se oli jotenkin kivempaa aikaa. Ehkä yksinkertaisempaa.

Jos Remus tulee jossain vaiheessa kylään, olisi mukavaa jos heillä olisi mustikkahilloa ja vaikka skonsseja syötäväksi.

9.

Sota rottia vastaan tulee kestämään varmaan useita kuukausia, mutta Neville ainakin pääsee alkuun kolmessa viikossa.

Se tuntuu voitolta. Hyvältä sellaiselta. Ehkä tästä ja hänestä sittenkin tulee jotain jossain vaiheessa, eikä hänen tarvitse mennä kotiin kesken kaiken. Se olisi kovin noloa.

Remus tulisi kovin surulliseksi myös. Olisi varmaan pettynytkin, että Neville jätti leikin kesken ennen aikojaan. Neville ei pidä ajatuksesta. Hän ei ole enää luovuttaja.

Rottia tulee aina vain lisää, mutta Neville taistelee koko sielullaan. Tämä pirun majakka on hänen kotinsa nyt, eikä hän luovuta sitä noin vaan jollekin älyttömille pikkusieluisille pienille tuholaisille.

Tai aika isoja ne kyllä on. Ne rotat.

[cassialma]

Anteeksi anteeksi anteeeksi mutta mitä täällä tapahtuu?? Siis ihan kurkkuun hyppäsi minun sydän kun selasin finiä ja näin että olit aktivoitunut ja julkaissut ihania tekstejäsi. Hei apua. Eihän tämä ole tottakaan. Olen kaivannut näitä ja sinua ihan älyttömän paljon! Tätä oli niin ihana lukea. Tuntu ihan vanhalta ystävältä jonka kanssa pääsi taas viettämään aikaa <3 ihan sinun oloinen ja näköinen teksti. On merta ja lämpöä ja pientä hahmojen kömpelyyttä (siis sellaista söpöä kömpelyyttä että ”voi hupsu uuvatti” eikä niinkö toteutukseltaan kömpelöä) ai hitsi! En minä mitään järkevää osaa sanoa varsinkin kun puhelimella tätä kirjoitan silmät väsymyksestä sikkuralla. Halusin tulla vaan sanomaan että ihana teksti! Ihana Vilna! On ollut ikävä! Ja innoissani jään odottamaan jakoa! Ihanan lämmin raapalejatkis <3

[Ygritte]

Huomenta kommenttikampanjasta^^ Olipa kiva, kun olit linkannut tämän sinne, tämä oli erittäin mukavaa luettavaa näin aamutuimaan:)

Tykkään hurjan paljon aina tällaisista fikeistä, joissa kaikkea ei selitellä heti juurta jaksaen, vaan myös lukijan mielikuvitukselle jätetään tilaa. Miksi Remus kirjoittaa juuri Nevillelle? Miksi Neville sitten lähtee majakalle? Onko Remuksen kirjeillä jokin erilainen tarkoitus? Tämä kohta kuvasi tätä erinomaisen hyvin

Remuksen kirjeet on hiton kummallisia. Hän sanoo niin paljon kaikkea, mutta ei ikinä mitään olennaista, eikä Neville ei tiedä mitä ajatella siitä.

Meri elementtinä on aina minun sydäntäni lähellä, ja tykkään siitä, että tähän on valikoitunut tapahtumapaikaksi yksinäinen majakka. Sota rottia vastaan kuulostaa tosin aika karulta, toivottavasti Neville pian pääsee voitolle! Jännittävää nähdä mihin suuntaan tämä etenee, selitetäänkö miesten menneistä väleistä enemmän, mitä menneisyydessä on tapahtunut... Onneksi tässä on vielä raapaleita jäljellä, jos tavoite on 50! Se on muuten huikea tavoite, tsemppiä kirjoittamiseen!:)

[Thelina]

Minun on pakko hypätä mukaan seuraamaan tätä, koska Remus/Neville on paras paritus, enkä edes ole tajunnut miten ikävä sitä on ollut<3 varsinkin kun harva kirjoittaa heistä, enkä itsekään ole paljoa kirjoitellut. Majakka vaikuttaa ihanalta tapahtumapaikalta (vaikka siellä olisikin rottia), tulee vähän Viisikko-tunnelma ja Neville puuhista on kiva lukea. Tietysti odotan, tuleeko Remus jossain vaiheessa majakalle, tai kirjoittaako ainakin. Kiinnostaa myös, miten he ovat kolme neljä vuotta sitten päätyneet viettämään aikaa yhdessä ja onko mukana silloin jo ollut jotakin syvempää<3 kiitos näistä, ihanaa päästä seuraamaan tätä!

[Vilna]

cassi: hihii! Ihana cassi! On ollut ikävä Finiä ja sinuakin höpsöläinen. ♥ On ollut myös kivaa palata juurilleen ja kirjoittaa Potteria ja siitä merestä ja lämmöstä, ihan oikeassa kyllä olet, tämä on juuri sellainen minun näköinen teksti, ja se tuntuu jotenkin tosi kivalta kuulla. Kiitos. ♥

Ygritte: jee, kiitos! ♥ Minäkin tykkään merestä, minun lapsuuskaupunkini oli meren äärellä, ja siitä kirjoittaminen tuntuu aina jotenkin yhtä kotoisalta ja tutulta. Näissä 100 sanan raapaleissa ei ole oikein tilaa hirveästi selitellä tilanteiden taustoja, mutta tykkään mysteereistä ja kiva, että sinäkin tykkäsit siitä. Ja kiitos tsempeistä, toivon mukaan tämä jossain vaiheessa valmistuu! :-)

Thelina: tervetuloa seurailemaan! Minun täytyy käydä kurkistamassa noita sinunkin Neville/Remuksia, tämä paritus on ihan vienyt minun sydämen. ;--; Kiitos hirveästi. ♥

10.

On vielä syyskuu ja Neville juo teetä termospullosta rantakalliolla. Aallokko on yhtä korkea kuin aina, mutta lokit nauravat hänen yläpuolellaan ja aurinkokin paistaa ja hänellä on hyvä olla, vaikka tuulee ihan hirveästi hänen rikkinäisen, itse tehdyn villapaitansa läpi.

Hän miettii Remusta. Ehkä pitäisi kirjoittaa hänelle kirje, että hänellä menee kai ihan hyvin siellä saarella ja siinä Remuksen valkoisessa ja ruosteenpunaisessa majakassa, jossa on paljon rottia.

Ei hän kyllä ole vielä paljoa saanut aikaiseksi, joten ehkä hänen ei kannatakaan kirjoittaa, vaikka haluaisi kovasti tietää miten Remuksella menee siellä mantereella niin kaukana Nevillestä.

Sodan jälkeen on ollut niin hirvittävän vaikeaa ihan kaikilla.

11.

Saarella on aika hemmetin monta puskaa kurtturuusuja.

Ne tulevat leviämään entisestään, jos niille ei tehdä mitään. Neville käy raivokkaasti niiden kimppuun oksasaksilla ja hikoilee huolimatta kylmästä säästä ja ainaisesta tuulesta. Hän voisi käyttää taikuutta ja tietää sen, mutta ruumiillinen työ on hänelle miellyttävämpää juuri nyt.

Ja siinä majakassa on paljon työtä. Hän on saanut raivattua ja vallattua oleskelutilan aika hyvin itselleen, mistä hän on ylpeä. Sänky on kova ja hän nukkuu huonosti ja vähän, mutta hän on oikeastaan nauttinut paljon olostaan saarella kaukana kaikista muista.

Eikä hän ole niin yksinäinen kuin mummo pelkäsi. Onhan hänellä ne rotat jos ei muuta.

12.

Kalastaminen on hänestä mukavaa ajanvietettä. Neville ei oikeastaan tiedä paljoakaan Pohjanmeren kaloista. Haita siellä oli useampaa eri lajia, ainakin kissa- ja koirahaita.

Huono puoli kalastamisessa on se, että ajatuksille on aivan liikaa aikaa, kun odottaa kalan syövän.

Mikä tarkoittaa sitä, että Neville miettii taas Remusta. Hän miettii Remusta liian paljon ottaen huomioon, että he eivät ole nähneet kolmeen vuoteen. Ehkä jopa neljään. Joskus he lähettivät kirjeitä, varmaan kerran kuussa. Ne olivat yksi Nevillen lempiasioista, vaikka Remus ei ikinä sanonutkaan mitään olennaista tai tärkeää. Jotenkin hän ei koskaan kertonut, mitä hänelle oikeasti kuului tai mitä hän oli edes tehnyt.

Hassu mies.

[zilah]

Tämä on ihana, tunnelmallinen sarja jota on ilo lukea, ja jokaista osaa odottaa suurella mielenkiinnolla. <3

Minä ylipäänsä rakastan kaikkia mereen liittyviä tarinoita, majakoita, laivoja sun muita. Ja tämä ei toden totta pettänyt odotuksiani. Paritus on ihana, vaikka antaakin vielä odottaa itseään. Ja Nevillen kamppailuista merta ja majakkaa vastaan on myös ihanaa lukea.

Pitäisikö hänen alkaa pitää jonkinsorttista lokikirjaa? Eikö ne majakanvartijat pidä sellaisia? Olisi varmaan hyvä kirjoittaa asioita muistiin muutenkin.

Tämä jotenkin kiteyttää koko tarinan yhteen. Odotan innolla, mitä kaikkea tässä vielä tapahtuu. <3

Kiitos,


zilah

[Vilna]

zilah: awh, kiitos ihanasta kommentista! ♥ Ihana kuulla, että pidit. Minäkin rakastan asioita, jotka liittyvät mereen, enkä ikinä kyllästy kirjoittamaan niistä. Kiva, että Nevillen touhuista on kiva lukea, koska pelkäsin, että tämä ensimmäinen puolikas tästä tarinasta on jotenkin ehkä tylsä, kun mitään suurempaa ei vielä oikein tapahdu parituksen osalta. :')

13.

1. lokakuuta, 2003
Aloitan nyt tämän lokikirjan. En oikein tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. En ole ikinä pitänyt edes päiväkirjaa. Tai kerran aloitin, että muistaisin paremmin, mutta unohdin senkin.

Tänään kalastin muutaman sardellin laiturilta. Lokki vei yhden vadista, ja yksi toinen oli tosi pieni niin laitoin sen siihen isoon kalamaljaan, jonka löysin vähän aikaa sitten, kun saavuin saarelle. En antanut sille vielä nimeä, enkä tiedä annanko edes. Se kun vaan on. Vähän niin kuin minä.

En ole vieläkään yksinäinen, mutta on silti ikävä mummoa. Ja Remustakin, vaikka emme ole nähneet kolmeen (tai neljään?) vuoteen.

Mutta onhan minulla nyt kala ja rotat.

14.

Neville kerää rantakallioiden välistä limaista merilevää punaiseen ämpäriin. Ei hän oikein tiedä vielä mitä sillä tekee. Ehkä hän aloittaa puutarhan siihen pieneen kasvihuoneeseen, ja käyttää sitä jonkin sortin lannoitteena; ei hän ole päättänyt vielä.

Tihruttaa vettä ja on kylmä, mutta niin saaristossa aina on. Tai ainakin on ollut tähän asti. Neville otti vain neljä villapaitaa mukaan ja yksi niistä oli rikki jo muutenkin. Majakassa on pieni pyykkitupa, mutta hän ei ole oikein saanut aikaiseksi käyttää sitä.

Lokikirjaan hän kirjoittaa illalla, että keräsi aamulla rakkolevää ja joi liian kuumaa ja hapanta teetä iltapalaksi. Keksit joita hän naposteli päivän mittaan olivat pehmeitä.

15.

Neville ei ole vieläkään saanut majakan valoa syttymään, vaikka on yrittänyt jo viikkokausia. Hän ei oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Majakka on niin vanha, että pitäisi varmaan olla petroolia, että sen saisi toimimaan.

Jossain vaiheessa hänen täytyy mennä takaisin maihin, mutta tällä hetkellä hänellä on niin kattavat varastot ruokaa ja tarvikkeita, että hän pärjää hyvin jouluun asti.

Hän on lähettänyt pari kirjettä mummolle, mutta ei yhtäkään Remukselle vaikka haluaisi kovasti. Nevillen tekee niin kovin mieli kertoa toiselle, että miettii häntä todella paljon. Joka päivä. Aina ja varmaan liikaa.

Mutta ehkä se alkaisi ahdistaa Remusta. Sitä Neville ei halua ainakaan.

[Vilna]

A/N: Lupaan, että kohta alkaa oikeasti tapahtua jotain, lol! Vielä muutama osa...

16.

Mitään ei oikeastaan tapahdu vähään aikaan ennen kuin vaaleanharmaa hylje rantautuu yhtenä keskiviikkona.

Se on vielä elossa, kun Neville käy katsomassa sitä varoen, mutta se on sotkeutunut kalaverkkoon ja sätkii ikävästi niin, että Nevillen kurkkuun nousee pala. Hän ottaa pienen linkkuveitsen pois taskustaan, kun lähestyy sitä.

“Hei,” hän sanoo hiljaa hylkeelle. “Kaikki on hyvin. Odota, minä autan sinua.”

Lopulta se rauhoittuu, kun Neville silittää sen märkää silkoista kylkeä rauhoittavasti, mumisten kehuja henkensä alta. Sen silmät on niin kovin isot ja mustat, että Nevillen tekee mieli vähän itkeä.

Hän leikkaa sen irti verkosta varovasti ja katselee sen kömpivän takaisin pohjattomaan mereen.

17.

Seuraava päivä on hänelle vaikea.

Hän nukkuu kello kymmeneen, kun aikaisemmin on herännyt kuudelta, ja makaa siinä kovassa sängyssä yli tunnin. Teehammasta kolottaa, mutta hän ei vain pääse ylös.

Neville miettii kotiaan Sheffieldin maaseudulla, josta hän lähti saarelle, kun Remus niin pyysi. Se oli niin kotoisa pieni mökki, siellä oli aina lämmintä ja valoisaa. Hänellä oli kissakin. Sen nimi oli Cassandra ja se oli täysin musta lukuunottamatta valkoista täplää sen leuan alla. Kiltti kuin mikä ja vähän liikalihava myös.

Cassandrankin hän sai Remukselta silloin kolme tai neljä vuotta sitten, kun he näkivät viimeksi.

Ehkä hän on ihan vähän yksinäinen kuitenkin.

18.

28. lokakuuta, 2003
Tänään minä istutin pensasmustikoita, porkkanoita ja tomaatteja kasvihuoneeseen. Toivon, että ne kasvavat siellä hyvin. Ehkä Remus pitäisi, jos minä

Minä vieläkin mietin sitä viatonta hyljettä, jonka pelastin viime viikolla. Minusta tuntuu, että se rannalle ajautunut otus oli vähän kuin metafora minusta itsestäni jollain tavalla. Tuntuu, että olen jumissa ja sätkin. Ehkä olen ollut jo kolme tai neljä vuotta. Tai kauemminkin, jos uskallan olla rehellinen.

Syksy on pian ohi. Marraskuu ei ole minusta enää syksyä. Se on vähän niin kuin silta syksyn ja talven välillä, sellainen mihinkään kuulumaton musta ja masentava kuukausi.

Minä en ole koskaan pitänyt siitä.

[zilah]

Yhä edelleen seuraan tätä ilolla. <3 Ei sitä aina tarinassa tarvitse tapahtua niin paljon.Tässä on parasta juuri tällainen rauhallinen elämänmeno ja Nevillen mietteet. Toki lukijassa herättää mielenkiintoa nuo pienet vihjeet Remuksesta ja siitä, mikä Remuksen ja Nevillen välinen suhde oikein on. Ja tietysti se, että missä Remus on ja miksi? Miksei hän ole täällä Nevillen kanssa?

Kiitos näistä uusista raapaleista. <3


zilah

[Vilna]

zilah: kiitos, ihanaa että tätä on mukava seurata! ♥ Vastauksia Remus-aiheisiin kysymyksiin alkaa pikkuhiljaa tulla, ei oikein vielä näissä seuraavissa osissa, mutta pian...

19.

Ensimmäinen kunnon verta värisyttävä myrsky tapahtuu 5. marraskuuta.

Neville kuuntelee majakan sisällä vilttiin kietoutuneena ja hampaat juuri pestynä, kun tuuli kimisee ja kirkuu ulkona kuin syötävä. Hänen ihonsa on kananlihalla paidan alla ja peitto haisee vähän oudolta ja ummehtuneelta, mutta hän kääriytyy siihen entistä tiukemmin.

Hänen taikasauvastaan loistaa himmeä valo, kun hän tihrustaa yrttitiedon oppikirjaa muuten pimeässä sopessaan. Neville ei koskaan käynyt opintojaan loppuun Tylypahkassa, ja joskus hän kaipaa epätoivoisesti sinne takaisin. Hän kaipaa multaa kynsien alla, alruunoiden kiljuntaa ja Professori Verson rohkaisevaa olemusta.

Toisaalta hän on myös jollain tapaa onnellisempi nyt, eikä se ole asia jonka hän tahtoisi menettää.

20.

Marraskuu kulkee eteenpäin rivakasti, mikä on pelkästään hyvä asia.

On ihan tuhottoman kylmä ja kuun puolivälissä sataa vähän lunta, mikä saa Nevillen hymyilemään ihan vähän - pieneksi hetkeksi hän unohtaa ikävän ja yksinäisyyden. Hän kirjoittaa sinä päivänä Remukselle ensimmäisen kirjeen.

Hei Remus,

mitähän sinulle mahtaa kuuluu? Nyt on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun saavuin saarelle ja majakalle, ja minä aloin miettimään miten sinä voit siellä mantereella.

Neville keskeyttää kirjoittamisen hetkeksi, koska hän ei tiedä miten jatkaisi sitä. Ei hänellä jotenkin ole oikeastaan mitään muuta sanottavaa, joten loppujen lopuksi hän kirjoittaa kirjeeseen lisäksi vain kaksi sanaa:

Rakkaudella, Neville

21.

Remus ei vastaa hänen kirjeeseen moneen viikkoon. Joulukuu kolkuttelee jo ovella, ennen kuin tuttu ja kaunis helmipöllö (Remuksen pöllö) löytää hänet kasvihuoneesta polvillaan pensasmustikoiden edessä.

Nevillen sydän käy ylikierroksilla, kun hän havahtuu pöllön ikkunan nakutteluun. Hän pyyhkii kätensä housuihinsa ja avaa sille ikkunan, ja se tarjoaa hänelle sievästi jalkaansa. Nevillen kädet tärisevät mahdottomasti, kun hän avaa kirjeen ja lukee sen.

Hei Neville,

minulla menee kai ihan hyvin. Mitään erikoista ei ole tapahtunut tässä ajassa. Olen enemmän kiinnostunut sinun tekemistäsi majakalla. Millaista siellä on? Toivottavasti rottia ei ole ihan hirveästi.

Rakkaudella,
Remus

Sanat saavat Nevillen hymyilemään ääneen.

[Thelina]

Ihanaa, että Neville ja Remus allekirjoittavat kumpikin kirjeensä ”rakkaudella” <3 Nevillelle sopii hyvin tuo, että hän mieluummin tekee joissakin asioissa ruumiillista työtä taikuuden sijaan. Pidän siitä, miten luonto on tässä läsnä ja Neville myös istuttaa kasvihuoneeseen syötävää. Lokikirjan ensimmäinen kirjaus sai muistamaan, että tosiaanhan Neville oli ainakin lapsena huonomuistinen, hänellä oli se muistipallokin. Jotenkin olen kai aina ajatellut, että se ominaisuus hävisi iän myötä   olisipa Cassandra-kissa myös majakalla, se voisi metsästää rottia! Kiitos, tätä on kiva seurata<3

[zilah]

Komppaan Thelinaa. Minustakin on ihanaa lukea, miten Nevillen ja Remuksen kirjeenvaihto huokuu lämpöä ja rakkautta, vaikka kirjeet itsessään ovatkin lyhyitä. Tuo kuvaus merestä ja sen läheisyydestä, ja ensimmäisestä myrskystä tuntuu aidolta ja elämänmakuiselta. Minulla on asiasta jonkin verran kokemusta, koska olen asunut lyhyen pätkän saarella majakan vieressä, ja tästä tarinasta toden totta tuli niitä samoja fiiliksiä. <3

Pidän edelleen aivan hirveästi! <3


zilah

[Vilna]

Thelina & zilah, hurjan iso kiitos molemmille kommenteista. ♥ Ihanaa, kun olette jaksaneet seurata tätä ja tykänneet tästä pikkutarinasta, se merkitsee todella paljon!

A/N: NO NIIN, nyt alkaa tapahtua!

22.

Neville alkaa pikkuhiljaa laitella joulua majakalla. Ei kukaan muu tule näkemään kirjavia jouluvaloja, jotka hän leijuttaa ylätasanteen kaiteen ympärille kuin hän itse, mutta hän ei anna sen häiritä.

Hän on aina pitänyt joulusta. Erityisesti siitä joulusta, jonka hän vietti Remuksen kanssa silloin kolme tai neljä vuotta sitten.

Se joulu, jolloin Neville joi liian monta lasia munatotia ja Ron löi vetoa 20 kaljuunasta, että hän ei uskaltaisi lähestyä vahingossa mistelinoksan alla seisovaa Remusta, johon Neville oli vähän ihastunut.

Neville löi kättä päälle ja niin hän meni ja suukotti Remusta suoraan nenän päähän ennen kuin pökertyi tämän käsivarsille.

Se vasta oli joulu.

23.

Se meni jotenkin näin:

Neville suuteli Remuksen nenänpäätä ja sammui suoraan hänen syleilyynsä tahrattuaan tämän porovillapaidan läikkyneellä munatotilla.

Hän heräsi samana iltana Remuksen sängystä, täydessä vaatetuksessa, siihen kun Remus avasi makuuhuoneensa oven tarjotin käsissään. Vähän aikaa he vain tuijottivat toisiaan, kunnes Remuksen posket punoittivat kuin granaattiomenat, ja hän istuutui Nevillen viereen sängylle.

He juttelivat vähän, Neville joi vettä ja Remus väänteli käsiään. Sitten he tuijottivat toisiaan hetken verran, ennen kuin Remus tarttui yllättäen Nevillen niskasta kaksin käsin ja suuteli.

Sinä yönä he takertuivat toisiinsa kuin hukkuvat valtameressä, eikä Neville ollut ollut vielä koskaan onnellisempi kun hän oli seuraavana aamuna.

24.

On joulukuun neljäs päivä, kun vieras vene saapuu laituriin.

Neville katselee sitä vähän aikaa kaukaa, ennen kuin uskaltautuu kävelemään alas majakanmäkeä laituria kohti. Vene viipyy vain noin kymmenen minuuttia ennen kuin jatkaa jälleen matkaansa. Siinä ajassa Neville on ehtinyt saavuttaa rannan.

Laiturilla seisoo mies mukanaan kolhiintunut matka-arkku ja lihava musta kissa. Tämä katselee ympärilleen vähän pelästyneen näköisenä, mutta kissa lähtee pikimmiten seikkailemaan ja tutkimaan saarta uteliaana. Se löytää nopeasti Nevillen seisomasta laiturin päässä ja kiehnää vasten hänen jalkojaan, ja Neville kumartuu silittämään sitä sormenpäillään.

Hänen huomionsa on kuitenkin vienyt kokonaan se mies, jonka kasvoilla on väsynyt tuttu hymy.

“Remus”, Neville henkäisee.

[Vilna]

A/N: Tästä alkaa Remuksen osa tarinaa, jee! :-) Olen muuten kirjoittanut tätä nyt 40 osaa eli vielä kymmenen osaa jäljellä niin tämä tarina on valmis!

Remus

25.

Remus ei tiedä mitä sanoa.

Hänen mielensä on pelkkä tyhjiö, kun Neville kävelee pitkin laituria kohti häntä, Cassandra-kissa viipottaen tämän kannoilla. Hetken ajan he tuijottavat toisiaan, tai aika pitkänkin hetken, ennen kuin Neville vetää Remuksen hellään halaukseen. Remuksen sormet takertuvat Nevillen anorakin huppuun ja Nevillen yllättävän vahvat käsivarret sulkeutuvat hänen ympärilleen. He hengittävät sisäänsä toistensa tuoksua. Jostain syystä Remusta alkaa melkein itkettämään.

He eivät ole nähneet toisiaan neljään vuoteen, ei sen yhden yhteisen jouluyön jälkeen, joka merkitsi Remukselle enemmän kuin hän ikinä uskaltaisi myöntää. Remuksen sanat puuroutuvat toisiinsa hänen kurkussaan ja ainut asia, jonka hän saa ulos suustaan on:

“Neville.”

26.

Majakka on isompi kuin Remus uskalsi edes ajatella. Se on valkoinen ruosteenpunaisella raidoilla, ja jostain syystä Remus odotti jotain muuta. Hän ei tiedä mitä. Neville on ripustanut jouluvalot ylätasanteen kaiteelle, ja ne vilkkuvat iloisesti hämärässä, kun Remus ja Neville kävelevät yli kaksisataa porrasta ylös nähdäkseen maisemat.

Meri on musta ja syvä, ja aallokko turhan eläväinen Remuksen makuun. Tuuleekin ihan tajuttomasti, ja Remuksella on vilu. Hän värisee ja kietoutuu paremmin ohueen kaapuunsa, mutta onneksi Neville ei tunnu huomaavan, tämä juttelee iloisesti kuluneista viikoistaan, ja Remus tekee parhaansa tallentaakseen jokaisen yksityiskohdan muistiin.

On jo myöhä, kun he kapuavat kierreportaat takaisin alas.

27.

“Onko täällä paljon rottia?” Remus kysyy seuraavana aamuna ja hörppää lohkeilleesta kupistaan teetä. “Ovatko ne olleet kovasti vaivaksi?”

Hän silmäilee ympärilleen, mutta alakerta on puhdas ja vailla rotan papanoita. Neville pudistaa kiireesti päätään. “En ole nähnyt kuin muutaman”, hän sanoo ja puree kipeännäköisesti alahuultaan.

Remus nyökkää hymyillen.

Jostain syystä hän odotti Nevillen olevan allapäin Remuksen vierailusta. Hän ei osaa sanoa miksi. Asiat silloin melkein neljä vuotta sitten jäivät vähän kesken, mutta he olivat silti ystäviä. Tai niin Remus ainakin ajatteli silloin, kun kirjoitti Nevillelle sen kirjeen tästä majakasta.

Hän on iloinen, että Neville päätti ottaa riskin ja teki majakan omakseen.

[zilah]

Hmm. Täällähän on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa.  Oli ihanaa viimeinkin lukea Nevillen ja Remuksen päätymisestä yhteen. <3 Voi Neville parkaa! Ei ehkä tutustumisyritys päättynyt ihan niin kuin hän oli ajatellut, mutta lopputulos oli mainio yhtä kaikki. 

Viimeisen raapaleen loppu oli ihastuttava ja kutkuttava yhtä aikaa. <3 Ihan mahtavaa, että Remus viimeinkin otti ratkaisevan askeleen ja tuli tapaamaan Nevilleä. <3 Toivoisin niin kovasti, että he löytäisivät yhdessä onnen, jonka todellakin olisivat kaiken jälkeen ansainneet. <3

Jatkoa innolla odottaen,



zilah

[Vilna]

zilah: hihi, kiitos hirveästi kommentista ja siitä että olet siellä - ajatuksiasi on ihana lukea! ♥

28.

Heidän välinsä ovat edelleen hyvin lämpimät, vaikka he eivät olekaan nähneet melkein neljään vuoteen. Neville hymyilee ja punastelee paljon, ja Remus huomaa tekevänsä itse aivan samoin, vaikka onkin jo vanha mies.

“Et sinä ole vanha!” Neville huudahtaa, melkein suivaantuneena, kun Remus vitsailee asiasta vähän liian vakavasti. Cassandra-kissa säikähtää Nevillen kovaa ääntä, ja Remus paijaa vähän aikaa sen päälakea, että se rauhoittuu.

“Tai siis”, Neville jatkaa ja silittää Cassandraa leuan alta. Heidän kätensä ovat miltei solmussa. Remuksen poskien punehtuminen ei johdu pelkästä kylmästä.

“Olet hyvin nuori ikäiseksesi”, Neville sanoo omatkin kasvot punaisina, ja Remus on hetken hiljaa.

“Kiitos”, hän lopulta naurahtaa.

29.

Remus tarjosi Nevillelle paikkaa majakassa, koska tiesi että tämä oli sodan jälkeen vähän hukassa.

Hänellä ei ollut silloin neljä vuotta sitten, kun he viimeksi näkivät toisiaan, mitään päämäärää tai suuntaa elämässään. Ei sillä, että Remuksellakaan olisi erityisesti ollut, mutta Neville oli yhdeksäntoista ja armottoman nuori, ja katsoi Remusta liian haaveilevan näköisenä, kun hän kuvitteli että Remus ei nähnyt tai katsonut takaisin.

Yhdessä vaiheessa tämä puhui takaisin Tylypahkaan menosta, mutta Remus ei tiedä painaako se edelleen toisen mieltä. Hän kysyy siitä ohimennen, kun he ovat ulkona kalassa, ja Neville menee vaikeaksi ja vastaa vain, että se ei ole tällä hetkellä oleellista.

30.

Muutaman päivän päästä majakalle saavuttuaan Remuksen ihmissuteus alkaa käydä jälleen ajankohtaiseksi asiaksi: 8. päivä joulukuuta on täysikuun aika.

Remuksella on sudenmyrkkyjuomaa mukanaan, tietenkin hänellä on, mutta hän ei ole viettänyt täysikuuta kenenkään kanssa sitten Siriuksen kuoleman. Ja se on pelottavaa.

“Ehkä minä voin lukittautua ulkotasanteelle siksi aikaa”, Remus sanoo kaksi yötä ennen niin kutsuttua h-hetkeä. Siriuksella oli tapana kutsua sitä h-hetkeksi, ja hetken aikaa Remus ikävöi häntä niin kovasti, että tuntuu kuin hän olisi saamassa sydänkohtausta.

Neville katsoo häntä vähän järkyttyneen näköisesti. “Mutta sinähän olet käytännössä vaaraton täydenkuun aikaan?” hän sanoo.

“Minä olen aina vaarallinen”, Remus vastaa ja Neville hiljentyy.

[Vilna]

A/N: Ei mitään hajua onko jossain mainittu Remuksen ja Nevillen muodonmuutostaidoista, btw.

31.

Remus sulkeutuu täysikuuna kasvihuoneeseen, joka on lämmin ja mukava paikka. Neville on istuttanut sinne vihanneksia ja pensasmustikoita, jotka saavat Remuksen hymyilemään.

Hän pistää Nevillen lukitsemaan oven ihan varmuuden vuoksi, ja Neville näyttää niin surulliselta, että Remus pelkää tämän purskahtavan kyyneliin. Hän halaa Remusta pitkään ennen kuin hän lopulta jättää Remuksen taakseen. Hän tuoksuu mereltä ja yrttiteeltä, ja Remus työntää kylmän nenänsä tämän hiuksiin ja vain hengittää.

Se yö on pitkä ja ruosteinen, ja aamulla Remus on niin poikki, että Nevillen päästäessä hänet ulos kasvihuoneesta, hän on kaatua suoraan tämän syliin.

Neville kiertää käsivartensa hänen vyötärölleen ja auttaa hänet takaisin majakalle.

32.

Remus tuntee olonsa heikoksi pari päivää täysikuun jälkeen; väsyneeksi ja jotenkin mitäänsanomattomaksi. Uupumus näkyy hänen silmissään ja tärisevissä käsissään, mutta Neville pitää hänet pystyssä pienillä hymyn väreillä ja lempeillä sanoilla, eikä Remus ole varma, miten hän on pärjännyt ilman Nevilleä neljä vuotta.

Se tuntuu jotenkin hassulta ajatukselta. Hänellä on sellainen olo kuin mitään taukoa ei olisi ikinä ollutkaan.

Se neljän vuoden pysähdys oli Remuksen syy muutenkin. Heidän yhteisen yön jälkeen, hän tunsi olonsa syylliseksi ja siltä kuin hän olisi käyttänyt Nevilleä hyväkseen, olivathan he molemmat juoneet alkoholia -- ja niin. Jotain väärää siinä oli, vaikka Neville olikin hymyillyt hänelle kauniisti aamulla.

33.

Neville haluaa ehdottomasti joulukuusen, eikä Remus tiedä mistä he sellaisen hankkivat.

Saarella ei kasva kuusia -- se on pieni ja yksinäinen uloke keskellä myrskyistä Pohjanmerta, tietenkään siellä ei kasva kuusia. Remus ehdottaa kurtturuusujen koristelua ja Neville katsoo häntä vähän järkyttyneen näköisesti ja pudistaa sitten kiivaasti päätään.

Lopulta he päätyvät muodonmuuttamaan Remuksen teemukin pieneksi rumaksi joulukuuseksi (muodonmuuttaminen ei ole kummankaan heidän vahvuuksista) ja koristelevat sen melkein loppuun palaneilla kynttilöillä ja pölyisillä punaisilla joulupalloilla, joita majakassa jostain kumman syystä on.

Nevillen silmät ja hymy loistavat, kun he ovat valmiita, ja jokin Remuksen sisällä läikehtii onnesta. Hänestä tuntuu, että tästä tulee ihan hyvä joulu.

[zilah]

Minä olen kiireideni keskellä unohtanut kokonaan kommentoida, niin korjataanpa nyt tilanne.

Minusta on ihanaa kun Neville ja Remus ovat vihdoin yhdessä. <3 Hiukan surettaa, että Remus ajattelee niin paljon ikäänsä, mutta toivon että Neville saa hänet toisiin ajatuksiin. He ovat hienosti yhteensopiva pari. Molemmat ovat kokeneet paljon kovia, ja ansaitsevat onnen yhdessä. <3

Kiitos näistä luvuista, ja odotan innolla lisää. 


zilah