Pimeys | James/Sirius | K-11 | angsti, hurt/comfort (ficlet)

[Satine]

Nimi: Pimeys
Kirjoittaja: Satine 
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius
Tyylilajit: angsti, hurt/comfort
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.  
Yhteenveto: James taistelee pimeää puoltaan vastaan.
Varoitus: Maininta kiduttamisesta, mutta ei mitään kovin yksityiskohtaista kuvailua.

A/N: Kirjoitettu Tumblrin prongsfoot-microfic-haastetta varten (5.1.2024, sana: darkness). Sijoittuu ensimmäisen velhosodan aikaan. J/S esiintyy enemmän rivien välissä ja on avoimesti tulkittavissa. Viittaus James/Lilyyn. Ikäraja johtuu lähinnä angstista. Alkuperäinen englanniksi kirjoitettu ficlet löytyy AO3:sta (vaatii sisäänkirjauksen).

 
**


Pimeys

 

Hän tärisi rajusti, eikä kyennyt käsittelemään tapahtunutta.

"James!" joku huusi. "Sarvis."

James räpäytti silmiään ja katsoi ylös. Missä vaiheessa hän oli istunut lattialle? Hänen kätensä olivat puristuneet tiukasti nyrkkiin, ja hänen sauvansa oli hävinnyt jonnekin näkymättömiin.

"James, olet shokissa. Tule, meidän täytyy mennä."

Kun missään ei ollut järkeä, ainoastaan hänen äänensä sai hänet liikkeelle.

James nousi ylös tuskin huomaten käsiä, jotka auttoivat häntä, vetivät hänet ylös.

"Olet elossa?"

"Tietenkin olen elossa, senkin typerys", Sirius huokaisi ärtyneenä. "Tule, meidän pitää lähteä nyt."

**

James Potter oli halveksinut pimeää taikuutta koko elämänsä ajan. Oli järjetöntä harjoittaa jotakin niin viheliäistä asiaa ja yrittää pilata sellainen, mikä tulisi pitää puhtaana, valoisana, hyvänä. Energiaa oli olemassa kaikessa ja kaikissa, mutta vain joillakin oli sitä sellaisina määrinä, että se ilmeni taikuutena.

Siitäkin huolimatta sota oli armoton ja vaikutti jokaisen elämään. Kuka osasi enää erottaa, mikä oli hyvää? Mitä järkeä siinä oli, kun se voitiin ottaa pois noin vain?

Ajatukset pyörivät sekavana vyyhtinä hänen mielessään, kun hän osoitti sauvallaan naista.

"Tapan sinut siitä hyvästä, mitä teit hänelle."

Nainen makasi puolustuskyvyttömänä lattialla, kiitos hyvin kohdistetun löllösääriloitsun, ja mulkoili häntä tummat silmät leimuten. "Ei sinusta ole siihen, pikku Potter."

Jamesin sauva tärisi, mutta ajatus hänen parhaasta ystävästään makaamassa hänen takanaan ruumis murtuneena ja elottomana sai hänet tiukentamaan otettaan.

Pimeys pyörteili Jamesin sisällä valmiina nielaisemaan hänet. Tavallisesti hän työnsi sen syrjään, mutta sillä kertaa hän teki jotain odottamatonta.

Hän antautui sille.

"Kidutu."

**

James makasi sohvalla lämmintä, elävää vartaloa vasten käpertyneenä.

Hän tunsi olonsa vääränlaiseksi. Niin kuin hän olisi tahrattu. Pilalla.

"Vittu, Antura, minä..." Hänen sanansa vaimenivat.

Hän tunsi vain kädet, jotka pitivät hänestä tiukasti kiinni; kädet, jotka olivat puristaneet häntä rinnakkaisen ilmiintymisen aikana ja johdattaneet hänet yhteen killan turvataloista. Ne kädet olivat parantaneet hänen haavansa ja pyyhkineet pois ylimääräisen veren hänen iholtaan.

"Sinä olet täällä. Et ole kuollut. Olet todella –" James sanoi käheästi.

"Olen täällä, Sarvis. Luuletko, että minusta on niin helppo päästä eroon?" Siriuksen ääni värisi hänen rintakehässään Jamesin sormenpäiden alla.

James katsoi ylös Siriuksen kaulan lämmöstä. Harmaat silmät kohtasivat hänen omansa ymmärtäväisenä, vaikka rauhallisen ulkopinnan alla myrskysi.

"Se oli valhetta. En ollut koskaan loukkaantunut."

"Minä..." James pysähtyi hengittämään. "Käytin häneen kidutuskirousta. Bellatrixiin."

"Hän ansaitsi sen." Siriuksen äänessä ei ollut hitustakaan katumusta.

"Luuletko, että..."

"Tapoit hänet? En tiedä, en jäänyt ottamaan siitä selvää. Todennäköisemmin satutit häntä niin perusteellisesti, että hän miettii kaksi kertaa, ennen kuin alkaa leikitellä kenenkään mielellä uudelleen."

James yritti olla ajattelematta vastenmielistä muistikuvaa Bellatrixista makaamassa lattialla silmät auki vuotaen verta nenästä ja korvista. Hän oli näyttänyt olevan kuoleman partaalla, eikä James ollut pysäyttänyt kirousta, ennen kuin hänen kätensä oli tärissyt niin pahasti, että hänen sauvansa oli pudonnut.

Hän oli luullut, että Sirius oli kuollut – että hänen universuminsa keskipiste, ainoa asia maailmassa, jolla oli hänelle merkitystä, oli poissa. Bellatrix oli saanut hänet uskomaan niin käyttämällä Jamesiin lukilitista ja suostuttelemalla hänet tulemaan esiin piilopaikastaan pelastaakseen Siriuksen hökkelistä, jossa hän oletettavasti oli ollut kidutettavana.

James oli päässyt perille ja nähnyt lattialla lojuvan ruumiin, jota hän oli luullut Siriukseksi. Ennen kuin hän oli ehtinyt käsitellä näkemäänsä, Bellatrix oli toivottanut hänet tervetulleeksi omintakeisella tyylillään. 

Heidän kaksintaistelunsa oli melkein tuhonnut rakennuksen, mutta Bellatrix oli aliarvioinut Jamesin. Hän oli ollut tarpeeksi ylimielinen uskoakseen, että James olisi helppo kukistaa sen jälkeen, kun hän luuli kärsineensä suuren menetyksen.

Bellatrix ei ollut tajunnut, että James ei suostunut elämään sellaisessa maailmassa, jossa Siriusta ei ollut olemassa.

"Tiedän monia tapoja satuttaa vihollista, eikä minua haittaa vahingoittaa kuolonsyöjiä. Mutta loihdin anteeksiantamattoman kirouksen. Se toimii vain, kun…" James sulki silmänsä. "Kun sitä todella tarkoittaa."

Sirius upotti sormensa hänen hiuksiinsa ja silitti häntä hellästi. "Olen pahoillani, että jouduit siihen asemaan, James."

He eivät olleet pystyneet pitämään yhteyttä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Lilyn raskaus oli ollut vaikea, joten Jamesin piti huolehtia hänestä. Kumpikaan heistä ei ollut kuvitellut saavansa vauvaa keskellä sotaa, mutta se oli pakottanut heidät ainakin edes yrittämään saada rakoilevan suhteensa toimimaan.

James veti syvään henkeä, kunnes hänen vapiseva vartalonsa rentoutui lopulta Siriuksen lämpöä vasten.

"Tämä sota on kussut meidän jokaisen elämän", Sirius lisäsi. "Me kaikki joudumme tekemään asioita, joita emme normaalisti tekisi."

"Asia vain on niin –" James sanoi häpeän nakertaessa häntä sisältäpäin "– että en todellakaan kadu sitä."

Hän tuijotti Siriusta, jonka olemuksesta ei paistanut läpi minkäänlainen arvostelu.

"Tekisin sen uudestaan. Sinun vuoksesi."

Siriuksen silmissä häivähti jokin sanoinkuvaamaton tunne, kun hän kietoi käsivartensa Jamesin ympärille entistä tiukemmin.

Muutaman minuutin kuluttua James nukahti tuntien lämpimien huulien painavan kevyen suudelman hänen ohimolleen. Tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä Sirius sanoi jotain, jonka James unohtaisi herätessään muutaman tunnin kuluttua.

"Minä tekisin sinun vuoksesi vielä jotain paljon pahempaa, Sarvis."

**

[Eveliina L]

Tämä on tosi hyvä ja vahva ficci ja toisaalta tosi uskottava, koska siinä kohtaa kun James luulee menettäneensä Siriuksen ja suuttuu tai siis kokee menetyksen epätoivon, on tosi helppoa kuvitella, että anteeksiantamaton kirouskin onnistuu.

Eikä sekään yllätä, ettei James kadu sitä. Tai en tiedä katuuko pitemmän päälle, kun voi olla että tuollainen jää kuitenkin mieleen kummittelemaan. Luultavasti tuossa vaiheessa hän on ehtinyt nähdä, mitä kaikkea kuolonsyöjät on saaneet aikaan ja mihin ovat valmiita ja toisaalta Jamesin ja Siriuksen moraali on jo valmiiksi vähän häilyvä, kun ajattelee, että he ovat jo kouluaikoina tottuneet rikkomaan sääntöjä. Sota on pahempi tilanne ja siinä on oikeastaan kaikki sallittua, mutta mieli siinä voi sortua. Sodassa ei ole samalla tavalla sääntöjä ja jos onkin niin ne menee aika pitkälti hajalle, mutta tässä on kaikista mielenkiintoista Jamesin kokema ensijärkytys siitä, että hän kykenee siihen. Se oli välitön reaktio ja jos maailman napa otetaan pois niin varmaan aika moni kykenisi siihen lopulta, vaikka se järkyttäisikin ja jotkut ei siitä edes toipuisi.

Parasta tässä on se, että Sirius ei ole yhtään yllättynyt eikä yhtään tuomitseva vaan heti sitä mieltä, että James toimi oikein ja että Bellatrix ansaitsi sen. James ja Sirius on yhtä. Bellatrix varmasti ansaitsisi kaiken, minkä saisi, joten helppo olla samaa mieltä Siriuksen ja Jamesin kanssa.

Mielen pimeys tässä silti kiehtoo, vaikka lohdullista on se, ettei Sirius kuollut ja että Siriuksella ja Jamesilla on yhä toisensa. Mä tykkään tuosta lopetuslauseesta ja uskon täysin siihen, että Sirius uskoo omiin sanoihinsa ja olisi valmis vielä pahempaan, jos osat vaihtuisivat.

En tiedä onko tässä palautteessa tolkkua, mutta pakko oli se kirjoittaa kun luin ja tykkäsin. Tämä teksti puhutteli, vaikka en ole varma osasinko ihan ilmaista sitä, miten paljon.

[Altais]

Olipa tässä pysäyttävä hetki Jamesin elämässä. Eihän sitä tosiaankaan voi tietää ennalta, miten toimisi jossain tilanteessa ennen kuin todella on siinä. Äkkiä sitä voi huomata pystyvänsä tekemään aika paljonkin sellaista, mistä on joskus sanonut, ettei ikinä voisi tehdä, niin hyvässä kuin pahassakin. Tuollainen hetki, jonka James koki (tai luuli kokevansa), voi laittaa uusiksi aika paljon. Velhojen sodankäynnissä on pysäyttävää tuo mahdollisuus leikkiä toisen mielellä, sillä voi saada aikaan yllättävän paljon pahaa, mutta tällä kertaa Bellatrix ei tainnut olla varautunut tuohon, mitä sai.

Kun missään ei ollut järkeä, ainoastaan hänen äänensä sai hänet liikkeelle.

Tässä tuli tosi vetoavalla tavalla esiin, miten James ja Sirius olivat toisilleen tärkeimpiä, ja tässä tykkäsin tosi paljon siitä, miten Sirius voi saada Jamesiin yhteyden sellaisenakin hetkenä, kun kukaan muu ei voisi.

James Potter oli halveksinut pimeää taikuutta koko elämänsä ajan. Oli järjetöntä harjoittaa jotakin niin viheliäistä asiaa ja yrittää pilata sellainen, mikä tulisi pitää puhtaana, valoisana, hyvänä. Energiaa oli olemassa kaikessa ja kaikissa, mutta vain joillakin oli sitä sellaisina määrinä, että se ilmeni taikuutena.

Oli mielenkiintoista laittaa juuri James kipuilemaan oikean ja väärän välillä, koska voisi kuvitella, että juuri hänelle se olisi paljon isompi ja vaikeampi kysymys kuin Siriukselle, joka on joutunut elämään lapsuudestaan asti paljon enemmän harmaalla alueella, tottunut näkemään kaikenlaista ja varmaan myös siedättynyt sille, että joskus joutuu tekemään väärinä pidettyjä asioita, jos aikoo ylipäätään selviytyä. James on elänyt suojatumman lapsuuden, ja kotona on varmaan opetettu, mikä on oikein ja mikä väärin. Tykkäsin tosi paljon, että tässä James joutui vastakkain sen kanssa, että häneltäkin löytyy tuo pimeämpi puoli, ja myös halu ja kyky käyttää sitä.

Sirius upotti sormensa hänen hiuksiinsa ja silitti häntä hellästi. "Olen pahoillani, että jouduit siihen asemaan, James."

Minusta oli hienoa, miten Sirius suhtautui tähän Jamesin kokemaan järkytykseen samanaikaisella lämmöllä ja hellyydellä, ja kuitenkin niin, että eihän tuossa nyt mitään niin ihmeellistä ollut. Jamesin oma käsitys itsestään taisi muuttua kertaheitolla, mutta Siriuksen käsitys hänestä ei niinkään, ei ainakaan huonompaan suuntaan. Sydäntä lämmitti, että tuossa hän oli lähinnä huolissaan Jamesin henkisestä hyvinvoinnista kokemansa jälkeen, ja hänen rauhallinen suhtautumisensa toi Jamesillekin jonkin kiinnekohdan siihen, että maailma pyöri edelleen. Niin kuin tuolla sanottiinkin, niin Siriuksen ympärillähän se Jamesin maailma pyöri, vaikka elämäntilanne olikin mikä oli.

"Minä tekisin sinun vuoksesi vielä jotain paljon pahempaa, Sarvis."

Tämä tuntui niin Siriuksen suuhun sopivalta, mutta myös niin traagiselta, kun ajatteli että tämä hetki olisi ihan hyvin voinut olla osa canonia, ja miten kaikki sitten siinä tapauksessa menisi tästä eteenpäin. Mutta ehkä sitä on parempi olla miettimättä liikaa, ja keskittyä vain siihen, että tässä hetkessä heillä kuitenkin oli toisensa, vaikkei sitten ihan sillä tavalla, että pinnan alla kyteviä tunteita olisi tunnustettu ääneen. Voisihan tätä lukea niinkin, että heidän välisensä yhteenkuuluvuus on ystävien välistä, veljellistä mutta syvää rakkautta, mutta kyllä minä tätä ainakin ihan J/S -lasit silmillä luin. 

[Satine]

Kiitos paljon kommenteistanne Eveliina L ja Altais! ♥ Oli tosi mukava huomata, että tämä herätti ajatuksia. 😊
 
Eveliina L: Osasit ilmaista oikein hyvin ajatuksesi ja tykkäsin tosi paljon, että otit esiin juuri tuon Jamesin ensijärkytyksen ja sen, että se kykenee sittenkin tuollaiseen tekoon. Olet ihan oikeassa siinä, että tuo voi hyvinkin jäädä mieleen kummittelemaan, vaikka tuossa hetkessä hävettäisikin myöntää, ettei kaduta. Silti ajattelen, että nämä kaksi ovat aina toisilleen poikkeuksia ja tekevät toistensa puolesta äärimmäisiäkin asioita. Lisäksi sota tarjoaa puitteet, jossa koetellaan jokaisen moraalia, ja itseäni kiinnosti tällä kertaa tutkia Jamesin pimeää puolta. Tosi kiva kuulla, että tämä tarina puhutteli!

Altais: Lukilitis on aika kammottava asia velhomaailmassa, tai ainakin silloin kun joku pahis harjoittaa sitä. Pidän itse ficeistä, joissa hahmojen välillä on jonkinlainen mielenyhteys tai sitten juuri yritetään manipuloida taikuuden avulla toista, niin kuin tässä tapauksessa Bellatrix tekee Jamesille – ja siltikin lopputulos voi yllättää. Olipa muuten hyvä huomio tuo mitä sanoit, että Jamesille on opetettu vahvemmin mikä on oikein ja väärin kun taas Siriukselle se harmaa alue on tutumpi juttu. Näin ajattelen myös itse ja siksi Jamesin moraalikäsityksiä onkin mielenkiintoista horjuttaa. Tosiaan sen maailma pyörii vaan Siriuksen ympärillä (vaikka on raskaana oleva Lily siellä taustalla 🙈), koska ilman parasta ystävää (/poikaystävää/sielunkumppania) mikään ei olisi enää samoin. Ja Sirius ei tosiaan säästelisi teoissaan, jos Jamesin henki olisi uhattuna. En oikeastaan päättänyt että onko tämä canoniin istuva ”puuttuva kohtaus” vai AU, taidan jättää sen avoimeksi myös. Paitsi no. En halua kenenkään kuolevan vaan J/S:n hankalan rakkauden kukoistavan, joten ehkä kallistun kuitenkin sille kannalle, että asiat menevät paremmin tällä kertaa. Kyllä tätä voi ihan sillä silmällä lukea, että näiden kahden välillä on kaikenlaista olemassa. 😊