Tervehdys Kommenttikampanjasta!
Haastoit etsimään listauksestasi jotain, mitä oikeasti tykkäisi lukea, eikä se ollut vaikea tehtävä. Sinulla on paljon kiinnostavia aiheita teksteissäsi, ja lähestymistapasi on usein jotenkin mukavan maanläheinen ja inhimillinen. Olen pitänyt kovasti kaikesta sinulta lukemastani. Tämän tekstin valitsin luettavakseni siksi, että minuakin herkästi jäävät vaivaamaan tällaiset käytännön pulmat ja kysymykset! Kuukautiset on vaiva, joka on helppo unohtaa tällaisista vankinavirumishetkistä lukiessa, mutta eihän se mihinkään katoa, vaikka arkielämä muuttuisikin yhtäkkiä perustavanlaatuisesti. Ei keho välttämättä tajua, että nyt ollaan vankina kurjissa ja hankalissa olosuhteissa, eikä esimerkiksi nälkiintyminenkään vaikuta heti. On realistista, että Luna joutuu kärsimään naistenvaivoista vankina ollessaan, ja on hienoa, että olet kirjoittanut yhdenlaisen näkemyksen siitä, miten hän selviää!
Tässä tarinassa on paljon synkkyyttä ja surua. On painajaismaista häpeää, ymmärtämättömiä kuolonsyöjiä, silmitöntä kidutusta... Ja kun paikalle lopulta saadaan nainen, se nainen onkin Bellatrix. Huh, en ihmettele yhtään, että Lunasta Bellatrix tuntuu Matohäntääkin pahemmalta vaihtoehdolta kaikessa pilkallisuudessaan, julmuudessaan ja säälimättömyydessään. Olisi varmasti noloa kertoa naistenvaivoista miehelle, mutta varmaan vielä nolompaa olisi kertoa naiselle, jonka tietäisi suunnilleen vain nauravan räkäisesti. Voi sentään. Tekisi mieli ajatella, että Bellassakin vielä piileskelisi jotain lämmintä ja inhimillistä, mutta eipä se pahemmin kyllä esiin tule.
Sen sijaan minusta on ihanaa, miten Narcissa hiljalleen antautuu vaistoilleen ja tunteilleen ja huolehtii Lunasta. Vaikka Narcissa on viileä ja etäinen, hänessä on toinenkin puoli. Siitä saatiin nähdä välähdyksiä kirjoissa, ja myös tämä tarina tarjoaa uskottavalta tuntuvan katsauksen siihen. Narcissa on kuitenkin äiti, eikä ole mikään ihme, että Lunan kokemat kurjuudet saavat hänet miettimään omaa poikaansa ja sitä, millaisena hän toivoisi tätä kohdeltavan, jos tämä olisi vastaavanlaisessa tilanteessa. Tarina esittelee kiinnostavan asetelman: Narcissa elää pitkälti miehensä ja etenkin Voldemortin varjossa, eikä hänellä ole sijaa kapinoida vastaan tai edes harkita sellaista. Hän uskaltaa vastustaa omaa siskoaan, jonka on tuntenut pitkään ja jonka ehkä tietää pysyvän aisoissa niskottelusta huolimatta, mutta muiden vastustaminen ei ole yhtä helppoa. Voisin hyvin kuvitella, kuinka Narcissa pyrkii sysäämään vangit ja heidän kokemansa kurjuudet pois mielestään, koska totuuden käsitteleminen ja kestäminen on vaikeaa. On varmasti vaikeaa kohdata itsessään se hiljainen järjen ääni, joka pyytää tekemään toisin, ja toisaalta samaan aikaan tajuta, ettei mahda asioille mitään, ei pysty tai ei uskalla.
Tässä tarinassa on paljon kuitenkin myös lämpöä ja lempeyttä, ja lopulta tämän lukeminen jättää aika hyvälle mielelle. On lempeä, avulias Ollivander, eikä vankeudessa tarvitse riutua yksin. On Narcissa, joka paljastaa toisen puolensa juuri oikealla hetkellä. Ja tietenkin on kylpy ja puhtaat vaatteet, jotka tuntuvat varmasti taivaalliselta kaiken lian ja sotkun keskellä. Ripaus ylellisyyttä todellakin! On helppo pitää asumismukavuutta ja puhtautta itsestäänselvyyksinä. Niitä osaa arvostaa todella ehkä vasta sitten, kun niitä ei enää olekaan.
Kiitos paljon lukukokemuksesta, pidin tästä tekstistä kovasti ja olen oikein tyytyväinen valintaani!
-Walle
