Meldis, kiitos sun ajatuksista! Fleur ei oo munkaan suurin suosikki, mutta aina välillä löydän itseni kirjoittamasta hänestä
. Kiva, että seuraat tätä kalenteria
.
Nämä seuraavat luukut on kirjoitettu sanoista kilinä ja punainen.
III Kolmas adventti”Näin tosi hauskaa unta viime yönä. Minulla oli unessa joulukalenteri, jonka jokaisessa luukussa oli erilaisia jäätelöannoksia”, Tonks sanoi ja lisäsi joulunpunaisen jäätelöannoksensa päälle vielä vähän lisää joulukuusen muotoisia karamelleja.
”Kuulostaa ihan parhaalta joulukalenterilta. Sinun pitäisi kertoa tuo idea Qaino Vahvahqolle”, Bill sanoi hymyillen ja nyökkäsi kohti jäätelöbaarin omistajaa, jolla oli kädet täynnä töitä palvellessa asiakkaita, jotka jonottivat tiskillä ehtiäkseen saamaan jäätelöannoksensa ennen Selestina Taigorin jo perinteeksi muodostuneen adventtikeikan alkamista.
”Minä uskon, ettei maailma ole vielä valmis jäätelöjoulukalenterille. Mutta toisaalta uskoin, ettei se olisi myöskään valmis sille, että sinä rupeat seurustelemaan pariisittaren kanssa”, Fleur kiusoitteli parasta ystäväänsä ja Bill naurahti.
”Luulen, ettei minun äitinikään ole valmis kuulemaan sitä, mutta yritän kerätä rohkeutta ja kertoa asiasta jouluna koko perheelle”, Bill sano ja työnsi tyhjän jäätelökulhonsa sivuun. Samalla hän vilkaisi ulos ikkunasta. Viistokujalla oli tungosta, ihmiset olivat havahtuneet hankkimaan lahjoja näin viikkoa ennen jouluaattoa. Bill näki Hestia ja Gwenog Jonesin kulkevan ikkunan ohi lahjakasseja kantaen ja yritti vilkuttaa, mutta kaksikko oli liian syventynyt keskusteluun huomatakseen.
Samassa jäätelöbaarin täytti korviahuumaava kilinä, kuin satapäin kulkusia olisi saanut hepulin. Mutta Tonks, joka oli ollut Selestinan joulukeikalla aikaisemminkin, tiesi sen kuuluvan asiaan. Selestina tahtoi saada kaikkien jakamattoman huomion ennen keikan alkua, ja mikä olisikaan ollut parempi keino kuin räjäyttää jokaisen tärykalvot heti alkajaisiksi. Hetken Tonks ajatteli kaiholla Kohtalottarien joulukeikkaa, joka olisi ollut eilen, mutta Tonks oli joutunut olemaan töissä. Mutta kun kulkusten hepuli lakkasi ja Selestina ilmiintyi lavalle savuloitsun ja hurjien suosionosoitusten saattelemana, Tonks ei voinut olla hymyilemättä. Selestina Taigori kuului jouluun kuin keijuksi puettu metsinkäinen kuusenlatvaan.
XXX
”Kiitos, tämä on täydellinen”, Rhea sanoi matami Malkinin ojennettua hänelle paperikassin, jossa oli kauniisti laskostettuna joulunpunainen puuvillamekko.
”Punainen on ihan sinun värisi. Hyvää kolmatta adventtia”, matami Malkin sanoi hymyillen ja kääntyi sitten kohti nuorehkoa velhoa. Kukkaroaan käsilaukkuunsa laittava Rhea näki, miten matami Malkinin katse viivähti velhon rispaantuneessa talviviitassa hetken liian pitkään.
”Mitä sinulle saisi olla?”
”Tuota… olisiko teillä Kohtalottarien paitoja myynnissä? Tarvitsisin joululahjaksi, hmm, naisten koon.”
Rhea heilautti kättään hyvästeiksi matami Malkinille ja astui ulos pakkaseen. Päivä oli kaunis. Kevyt pakkanen sai liikkeiden katoille kerääntyneen lumen hohtamaan, ja Irvetan eteen pystytetty suuri joulukuusi satoine kynttilöineen välkehti kilpaa talviauringon kanssa.
Rhea tunsi olonsa keveäksi. Viikon päästä olisi jouluaatto, hän oli menossa Abraxasin luo ja mitä tahansa voisi tapahtua. Nuorina Rhea ja Abraxas olivat olleet erottamattomat, tai niin he olivat kuvitelleet. Kun Abraxasin isä oli estänyt heidän avioliittonsa, oli heidän molempien elämältä pudonnut pohja. Kaikki, mitä he olivat yhdessä rakentaneet, kaikki, mistä he olivat haaveilleet, oli hetkessä kadonnut.
Mutta elämä oli mennyt eteenpäin, koska niin sen tapana oli. Abraxas oli isänsä käskystä mennyt naimisiin Berenike Mustan kanssa ja heille oli syntynyt Lucius. Vuosia myöhemmin Rhea oli löytänyt vierelleen Peter Jonesin ja saanut Hestian ja Gwenogin.
Elämä Peterin kanssa oli ollut hyvää ja turvallista, mutta Rhea oli aina tiennyt, että hänen suuri rakkautensa oli jossakin muualla. Nyt, vuosikymmenien jälkeen, hänellä ja Abraxasilla oli uusi mahdollisuus. Abraxasin käytyä Rhean liikkeessä kaksi viikkoa sitten, he olivat vaihtaneet useita kirjeitä, eikä Rhean tarvinnut enää arvailla, mitä Abraxas tästä uudesta mahdollisuudesta ajatteli.
Leveästi hymyillen ja joulumekkokassi kädessään heiluen Rhea suuntasi askeleensa kohti Vuotavaa noidankattilaa. Hän oli luvannut käydä tyttäriensä kanssa illallisella juhlistamassa sitä, että Gwenogin luotsaama Henkipään Harpyijat oli jäänyt joulutauolle huispausliigan ykkösenä.
Vuotava noidankattila oli täynnä piparkakkujen tuoksua ja iloista puheensorinaa. Paikan omistaja Tom oli tänäkin vuonna loihtinut toinen toistaan upeampia piparkakkutaloja, joiden äärellä ihmiset tungeksivat. Rhea näki Hestian ja Gwenogin kumartuneina ihailemaan piparkakkutaikinasta tehtyä huispausstadionia. Molempien silmät tuikkivat samalla tavalla kuin vuosikausia sitten, kun tytöt olivat olleet pieniä ja odottaneet malttamattomina aattoiltaa.
”Äiti, tule katsomaan, minusta on tehty piparkakku-ukko”, Gwenog huudahti eikä Rhea voinut olla nauramatta nähdessään piparkakku-ukon kasvoilla hurjistuneen (ja varsin tututulta näyttävän) ilmeen.
