Joulu jona maailma mustui (S • pikku-Jonin murheellinen joulu • raapalejoulukalenteri, 25/25)

[Pahatar]

Olen seurannut tätä joulukalenteria tiiviisti ja harmitellut samalla sitä, kun aika tuntuu olevan niin kortilla, ettei kommentoimaan ehdi. Nyt kuitenkin haluan korjata tämän puutteen. Tämä on todella hienosti ja oivaltavasti kirjoitettu, vaikka sydäntä särkee koko ajan pahemmin.

Mietin koko ajan, kenet Joni menettää tässä, ja pähkäilin, voisiko se olla isovanhempi, sisarus vai vanhempi. Sitten kun hän palasi kotiin ja näki isänsä kalpeana, jotenkin arvasin, kuka se on. Aivan kauheaa menettää äitinsä noin nuorena, ei ole edes oikein sanoja tälle surulle, joka tuntuu tässä niin todelliselta, vaikka onkin fiktiota. Mutta kun tuollaista tapahtuu koko ajan jossain.

Neljännessä luvussa jäin miettimään, mitenköhän kauan äidin sairaus oli varjostanut Jonin elämää? Mutta vaikka se on ollut raskasta aikaa, äiti oli kuitenkin elossa, ja tilanne sen myötä ihan toinen. Nyt kun äitiä ei enää ollut, sen täytyy tuntua ihan käsittämättömältä varsinkin lapselle. Jotenkin hirveän liikuttavaa, että Joni yritti läksyjen avulla paeta tilannetta. Hänen isänsä varmaan yritti myös, mutta ei osannut oikein lohduttaa niin kuin olisi pitänyt, ja mietin, saikohan se kaiken tuntumaan vielä vaikeammalta Jonille? Niin ymmärrettävää, ettei hän jaksanut kohdata isovanhempiaankaan, vaan pysyi mieluummin huoneessaan. Silti haluan ajatella, että isovanhemmista on Jonille vielä myöhemmin apua ja lohtua.

Joni on kyllä ihan mielettömän sitkeä, kun halusi nimenomaan käydä koulua tässäkin tilanteessa. Tai ehkä se oli hänelle myös keino selviytyä, ja yrittää ajatella edes hetkellisesti jotain muuta. Hirveän kurjaa, että kaikille piti vielä kertoa ääneen, mitä oli tapahtunut, olisi ollut parempi kysyä Jonin mielipidettä ensin. Tuntui vielä ikävämmältä, kun Jonia alettiin sen vuoksi kohdella eri tavalla, vaikka kukaan ei ilkeä ollutkaan.

Minulle jäi hyvä tunne tuosta Jonin ihanan lämminhenkisestä pianonsoitonopettajasta, vaikka Jonille tulikin siellä paha mieli. Mutta ajattelin, että ehkä Jonille oli silti parempi olla avoimesti surullinen edes välillä kuin yrittää olla väkisin jotain muuta. Sitä ei olisi tosiaan tarvinnut hävetä, ja viittaus isään toi jälleen sen tunteen, ettei isästä ollut Jonille kyllä mitään apua ja tukea ainakaan tunnepuolella. Vaikka olihan tilanne raskas isällekin, mutta silti. Tuokin liikutti minua niin paljon, että Joni tuhosi joululahjakumin paremman puutteessa. Se oli hyvin ymmärrettävää siksikin, kun samaan aikaan tuon lahjan saamisesta Jonin painajainen alkoi.

Koulukuraattorin luona oleminen tuntui minusta tätä lukiessa yhtä piinalliselta kuin Jonistakin, vaikka hyväähän hänkin tarkoitti. Tässä tarinassa on muutenkin tullut esiin se, että syvää surua on niin vaikea kohdata, varsinkin lapsen kohdalla. Ihmiset yrittävät kyllä, mutta liian usein menee silti pieleen. Ja 10. luvussa Jonin isä epäonnistuu siinä kaikkein pahimmin. Kai hänkin tässä yrittää pitää perheen normirutiineista kiinni, mutta Jonkin kohtelu suututti minua todella. Olihan siinä sekin nähtävissä, kumpi oli isän mielestä se oikea harrastus.  

Olet kuvannut tässä ihan mielettömän hienosti lapsen suunnatonta menetystä ja yksinäisyyttä. Minusta tässä on päästy aivan upeasti juuri tuon ikäisen pojan mielenmaisemaan, kun ei olla enää ihan pieniä, mutta ei vielä teinejäkään. Tätä tarinaa ei voi lukea itkemättä, ja silti pidän tästä niin paljon. Jään odottamaan jatkoa.

[Waulish]

Altais, ihanaa että Joni on jäänyt mieleesi aiemmista tarinoista! ♥ Ajatus siitä lämmittää sydäntäni kovin. Jonista tuli jo Kovanonnenpotkun aikaan minulle tosi tärkeä hahmo, jonka taustalta keriytyi kirjoittaessani yllättävänkin kurjia kokemuksia, ja tuntuu hyvältä availla niitä nyt hieman tämän joulukalenterin myötä. Nämä kokemukset ovat olleet muovaamassa myös Jonin aikuisuutta ja niitä kamppailuja, joita hän tunneilmaisunsa ja seksuaalisuutensa kanssa joutuu elämänsä varrella käymään, joten niiden käsittely tuntuu merkitykselliseltä. Iloitsen siitä, että tämän tarinan pikku-Joni on mielestäsi tunnistettavissa samaksi hahmoksi! Siinä missä aikuisen Jonin kirjoittaminen on tuntunut monin paikoin luontevalta, tämän yli puolta nuoremman version saappaisiin asettuminen on tuonut minulle kirjoittajana aivan uudenlaista haastetta. Onkin huojentavaa ja palkitsevaa kuulla, että Jonin persoona on välittynyt tästäkin tarinasta, vaikka varmasti persoonallisuus jossain määrin myös muovautuu ja kehittyy elämän aikana. Hienoa, että tämä tarina on auttanut ymmärtämään myös aikuista Jonia paremmin! Kiitos kovasti sinulle lukemisesta ja ihanasta kommentista!

Vendela, hyvä huomio tuo, että Jonin omat työkalut ovat tässä tilanteessa todella vähissä. Niinhän se on, kun aikuiset pyörittävät maailmaa ja arkea ja päättävät asioista. Minäkin luulen, että tarkoitus on pohjimmiltaan hyvä, ja että moni taho yrittää tosissaan auttaa Jonia, mutta lapsen asemaan asettuminen on vaikeaa, etenkin kun jokaisella on tosiaan omanlaisensa keinot käsitellä surua ja menetystä. Minäkin toivon, että Joni löytää vielä jonkin toimivan tavan purkaa pahaa oloaan. Suuret kiitokset sinulle, ja toivottavasti olo on jo parempi flunssan jäljiltä!

Pahatar, ei se mitään vaikkei ehtisikään kommentoida! Minulle merkitsee valtavasti jo tieto siitä, että tätä kalenteria luetaan ja seurataan, joten ei mitään paineita kommentoimisesta. Vaikka aina on toki ihanaa myös kuulla ajatuksia, ja vau miten kattavasti oletkin kirjoittanut! Hienoa, että tarina on herättänyt tunteita ja ajatuksia. Jonin äidin sairaudesta selviää vielä joitakin yksityiskohtia tässä kalenterin mittaan, mutta kovin tarkasti siihen ei mennä, kun pääpainon on tarkoitus olla nykyhetkessä ja siinä, miten Joni surunsa kanssa selviää. Kaikkiin kysymyksiin ei siis välttämättä ole luvassa suoria vastauksia, mutta ehkä jonkinlaisia vihjeitä kuitenkin! Tuo on kyllä niin totta, miten vaikeaa syvän surun kohtaaminen on, etenkin lapsen tapauksessa. Hyväkin yritys voi keikahtaa päälaelleen. Minustakin Jonin isä on nyt vetänyt pohjat siinä suhteessa. Iloitsen muuten, kun tartuit tuohon vihjaukseen siitä, kumpi harrastus on isän mielestä parempi, koska siihen aiheeseen olisi tarkoitus pureutua vielä syvemminkin tässä tarinan aikana! Isän toiminta oli pientä pohjustusta sitä varten. Voi että, kauniit sanasi lämmittävät minua todella! On palkitsevaa kuulla, että kymmenvuotiaan pojan ajatusmaailmaan asettuminen on mielestäsi sujunut hyvin ja uskottavasti. Olen iloinen myös siitä, että tarina on koskettanut positiivisessa mielessä, vaikka se onkin herättänyt surullisia tunteita. Kiitos paljon sinulle!

✴

11.

Jääkiekkoharjoitukset eivät onneksi vaatineet joka hetki niin intensiivistä keskittymistä kuin pianonsoitto. Esimerkiksi varusteiden pukeminen, alkulämmittelyihin osallistuminen ja valmentajan puolikorvalla kuunteleminen sujuivat robottinakin, automaatiolla. Toisaalta se kuitenkin merkitsi sitä, että ajatukset harhailivat herkemmin. Joni ajatteli koko ajan edessä siintävää viikonloppua ja mietti, mitä hän tekisi; millä hän harhauttaisi itsensä. Sitä seuraavana viikonloppuna pidettäisiin hautajaiset. Joni ei ollut koskaan ollut sellaisissa.

Joni säpsähti, kun valmentaja jarrutti pysähdyksiin hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle.

”Huhuu, kaukalo kutsuu Pajusta. Se olis kohta sun vuoro, ja voisithan sää toki vähän seurata sitäkin, mitä muut tekkee…”

”Sori”, Joni mutisi, väisti valmentajan katseen ja valmistautui treenaamaan rangaistuslaukausta.

[Thelina]

Voi isää, joka purkaa omaa oloaan Joniin :'( ei se ole ihme, jos on outo olo ja vatsa kipeä, kun oma äiti on juuri kuollut. Ja on paljon uutta muutenkin, kuten lähestyvät hautajaiset. Vaikka aihe on tekstissä surullinen, samalla on kiehtovaakin seurata, miten lapsi selviää kaikesta tästä ja miten aikuiset suhtautuvat. Ajatuksia herättävä kalenteri kaiken kaikkiaan! Ainakaan jääkiekkovalmentaja ei toistaiseksi räyhännyt Jonille, hänelläkin pilkahti murre kivasti<3 Kiitos taas uusista osista!

[Altais]

Olipa mukavaa, että jääkiekkotreenit eivät kuitenkaan tuntuneet Jonista niin ikäviltä, kuin hän ehkä oli etukäteen ajatellut, ja mietinkin tätä lukiessani sitä, miten tärkeä harrastus jääkiekko oli myöhemmin aikuiselle Jonille. Muistan niin hyvin, miten hänen seksuaalisuuteensa liittyvät kipuilut pyörivät paljon sen ympärillä, miten häneen suhtauduttaisiin jatkossa harrastusporukassa ja myös töissä. Se oli surullista, kun asiat voivat joskus tuntua menevän niin solmuun, ettei mitään hyvää ratkaisua edes ole olemassakaan. Mutta toisaalta se kertoi siitäkin, että harrastus oli Jonille tosi tärkeä, kun hän pelkäsi sen menettämistä.

Tämä meni nyt taas vähän aiheen ohi, mutta on niin kiva, kun tämä kalenteri saa miettimään Jonin aikuista elämää, ja tämä tuo paljon uutta näkökulmaa siihen. Joni on tosiaankin aivan ihana ❤️, eikä surullisistakaan jutuista tule liian paha mieli, kun kuitenkin tietää, että tulevaisuudessa on Jonille myös paljon valoa. Hautajaiset ovat pienelle Jonille varmasti raskas kokemus, ja ymmärrän hänen hämmennystään ja huoltaan tosi hyvin. En itsekään erityisemmin viihdy hautajaisissa, kun en vielä aikuisenakaan oikein kunnolla tiedä, miten niissä pitäisi olla.

[Waulish]

Thelina, ei ole minustakaan mikään ihme, jos on tällaisessa tilanteessa outoa oloa ja vatsakipua, mutta Jonin isä ei vain oikein tahdo ymmärtää. Onneksi Joni sentään tosiaan säästyi jääkiekkovalmentajan äksyilyltä! Murre on rakkaus, heh - itse asiassa Jonikin puhuu murteella, mutta tässä tarinassa hän on toistaiseksi ollut aika vaitonainen, niin se ei ole oikein päässyt esiin. Ihana kuulla, että tämä kalenteri on ollut surullisuudestaan huolimatta kiehtovaa seurattavaa ja herättänyt ajatuksia! Kiitos paljon.

Altais, jääkiekko pysyy tosiaan olennaisena osana Jonin elämää aikuisuuteen asti, ja se on hänelle rakas harrastus, vaikka siihen liittyy myöhemmin joitakin kipukohtia ja tässä vaiheessa jonkin verran isän painostusta. Vähän kaksijakoinen harrastus siis, mutta ehdottoman tärkeä Jonille. Kivaa siis, että se on herättänyt ajatuksia! Ja ihanaa, jos tieto Jonin myöhemmässä elämässä siintävistä onnellisemmista hetkistä helpottaa tästä murheellisesta ajanjaksosta lukemista. Kunpa Joni tietäisi itsekin, että hän selviää kyllä ja kaikki järjestyy vielä! Isot kiitokset sinulle.

✴

12.

Joni ei halunnut saunaan. Hän kyyhötti keittiössä iltapalaleipineen ja kuunteli, kuinka isä sihautti oluen auki ja löylyä kiukaalle.

Kaikkialla oli hämärää, jotenkin ankeaa. Heillä ei ollut sinä vuonna jouluvaloja, sillä isä ei perustanut sellaisista ja äiti oli viettänyt ison osan loppuvuodesta sairaalassa. Jonilla oli suklaakalenteri, mutta hän ei muistanut avata luukkuja. Ehkä hän ei halunnut muistaa.

Vanhempien makuuhuoneen ovi oli raollaan. Kun isä oli suihkussa, Joni uskalsi pujahtaa sisään. Hän hapuili pimeässä äidin vaatekaapille.

Äidin lempeys tuoksui siellä yhä. Joni puristi villapaitaa ja mietti, miten nopeasti tuoksu haihtuisi.

Hän mietti, muistaisiko hän sen vielä sittenkin, kun sitä ei enää olisi.

[Waulish]

13.

Lauantaiaamuna Joni heräsi eriskummalliseen märkyyteen. Häneltä kesti jonkin aikaa huomata, että se oli paitsi patjassa, myös hänen housuissaan. Hirvittävä häpeä hyökyi häneen, kun hän ymmärsi kastelleensa sänkynsä.

Joni oli oppinut kuiville jo ennen kouluikää. Hän heräsi aina vessahätään, jos hänelle sellainen ilmaantui. Hetken hän ihmetteli, mitä ihmettä hänelle oli tapahtunut, kunnes hän tajusi kummastella kiireellisempää kysymystä: pystyisikö hän piilottamaan vahingon isältä? Isä oli ollut kireä koko edellisillan. He olivat sopineet, että Joni viettäisi lauantain ja sunnuntain mummolassa, jotta isä saisi hoitaa asioita. Jos isä saisi tietää, Joni ei ehkä pääsisikään lähtemään.

Häthätää Joni petasi sänkynsä ja piilotti yöhousunsa kaapin perukoille.

[Altais]

Voi miten sydäntä särkee Jonin puolesta. En osaa nyt sanoa oikein mitään järkevää, mutta olipa kerrassaan koskettavat kaksi luukkua. Jonin ajatukset äidistä ja hänen muistonsa säilymisestä ovat niin aidon tuntuisia, jotain tuollaistahan sitä varmaan kokisi suuren menetyksen keskellä. Jonin puolesta tuntuu pahalta, kun isä ei osaa häntä tukea, ja hänen pitää salailla isältä surua, ikävää ja vielä sitäkin, että sänky kastui. Kunpa hän pääsisi kuitenkin isovanhempien luo, ja isovanhemmat osoittaisivat hänelle enemmän lämpöä ja rakkautta. ❤️ Ymmärrettävää toisaalta, että isän ei tule puuhattua joulua kaiken tuon keskellä, mutta silti oli Jonin kannalta ikävää, kun tuokin asia oikein korosti hänen menetyksensä suuruutta.

[Waulish]

Altais, olen otettu siitä, että luukut ovat koskettaneet sinua. ♥ Minustakin tuntuu pahalta Jonin puolesta. Hän joutuu pitämään sisällään niin paljon kaikenlaista. Tämänpäiväisessä luukussa on kuitenkin onneksi hieman lämpöä ja turvaa, jolla lohduttautua. Kiitos paljon sinulle!

✴

14.

Isä ei huomannut mitään, vaan vei Juuson suunnitelmien mukaisesti isovanhemmille ja kaasutti sitten omiin menoihinsa.

Mummolassa oli heti jotenkin helpompi hengittää. Sielläkin suru riippui verhoissa ja räystään jääpuikoissa, mutta sentään Joni ei kokenut olevansa vaivaksi. Mummi teki ruoaksi nakkikeittoa ja välipalaksi köyhiä ritareita – Jonin suosikkeja. He pelailivat korttia ja vain olivat. Kukaan ei puhunut äidistä, mutta jotenkin Joni tiesi, että jos hän haluaisi puhua, kukaan ei vaientaisi häntä.

Kun ukki pyysi Jonin viereensä sohvalle tunnistamaan pihan lintulaudalla pyrähteleviä lintuja, Joni painautui huomaamattaan lähemmäs ja lähemmäs. Lopulta hän löysi itsensä ukin kainalosta. Siinä oli lämmintä ja turvallista, eikä siihen mahtunut murheita.

[Waulish]

Pahoittelut myöhästyneestä luukusta! Oli niin paljon hommaa illalla, etten ehtinytkään kirjoittaa. Yritän tänään kuitenkin julkaista normaalisti myös kuudennentoista luukun.

✴

15.

Illalla ulkoillessaan Joni tapasi sattumalta naapurin Tinon, jonka kanssa hän oli joskus viettänyt aikaa mummolassa kyläillessään. Joni oli melkein liikuttuneen kiitollinen siitä, että Tino ehdotti yhteistä tekemistä, sillä hän ei ollut varma siitä, olisiko kehdannut ehdottaa itse. Ei hän niin hyvin Tinoa tuntenut, ja lisäksi hänen oli jotenkin vaikea sallia itselleen huvituksia. Tuntui, ettei ollut oikeutta pitää hauskaa.

Samalla tuntui toisaalta, ettei ollut oikeutta surrakaan.

Lumen kimallus, poskille käyvä viima ja Tinon iloinen pulina täyttivät Jonin aistit, kun he temusivat pulkkamäessä. Sisälle palattuaan hän saisi iltapuuroa ja pääsisi vuodesohvan lämpimään pesään. Sen pidemmälle ei tarvinnut ajatella.

Hetken kaikki oli hyvin.

[Vendela]

Täällä taas lukemassa Kiva kun tässä on tämmöiset lyhyet osat, niin ei haittaa vaikka kerääntyy useampi päivä luettavaa. Toki kun tarina myös jatkuu hyvin kronologisesti niin kiva on myös lukea useampi luukku kerralla

Joni tasapainoilee tässä kyllä jotenkin lapsuuden ja jos ei nyt ihan vielä aikuisuuden, niin jonkun sen suuntaisen välillä. Toisaalta hän haluaisi olla vielä se pieni lapsi joka saisi lohtua aikuisilta, myös isältä. Mutta toisaalta hän selvästi kokee, että hänen pitäisi olla jo iso poika ja päästä yli äidin kuolemasta. Onneksi hänellä on nuo isovanhemmat, jotka varmasti ymmärtävät ja joille hän tuo myös varmasti paljon lohtua heidän surunsa keskellä. Suhde isän kanssa on puolestaaan hankalampi, mutta toivottavasti sekin vielä tasottuisi.

Kiitos taas näistä osista

Vendela

[Skorpioni]

Voi kun sieluun sattuu tämä pienen Jonin kohtalo. On tarpeeksi kauheaa, että on menettänyt äitinsä ja lisäksi tuntuu, ettei kukaan oikein osaa häntä lohduttaa. Isällä on varmasti kauheasti töitä siinä, että pitää itsensä kasassa mutta on sääli, ettei hän osaa olla poikansa tukena. Tuntui niin sydäntäsärkevältä tuo luukku, jossa Joni haisteli äidin villapaitoja - toivottavasti niistä kuitenkin oli jotain lohtua. Tuntuu myös kurjalta, ettei hän uskalla kertoa isälle yöllisestä vahingosta. Onneksi isovanhempien luona tuntuu kuitenkin, että hänestä pidetään vähän enemmän huolta ja pidetään sylissä. Pieni toivonpilkahdus tuli kuitenkin pulkkamäestä ja pienestä ilon hetkestä, kyllähän niitä löytyy surunkin keskellä. Tämä on kovin ajatuksia herättävä joulukalenteri, kiitos!

[Altais]

Olipa mukavaa luettavaa nämä kaksi viimeisintä luukkua, kun Joni pääsi kuin pääsikin viikonlopun viettoon isovanhempien luo, ja siellä oli juuri sellaista lämpöisen turvallista kuin toivoinkin. Juuri jotain tuollaista Joni varmasti tarvitsikin. Ei niinkään ehkä puhumista, jos sen aika ei tunnu olevan juuri nyt, mutta kuitenkin tunnetta siitä, että saa puhua tai olla puhumatta äidistä, ja olla surullinen tai sitten olla olematta (juuri sillä hetkellä). On enemmän kuin ymmärrettävää, että joskus sitä kaipaa tuollaisia ihan tavallisia hetkiä, kun voi syödä nakkikeittoa ja köyhiä ritareita, tai mennä kaverin kanssa pulkkamäkeen, vaikka onkin juuri kokenut ison menetyksen.

Itsekin olen kokenut joskus niin, että tuollaiset arkiset, pienet asiat ovat juuri niitä, joista tulee tunne, että elämä jatkuu, ja että ainakin jokin on vielä normaalia ja ihan tavallista. Eikä siinä ole mitään pahaa haluta sellaista, eikä se tarkoita, että surisi jotenkin vähemmän. Voi kun Jonin isäkin ymmärtäisi hiukan paremmin, mitä Joni tarvitsee, ja miten hän itse voisi olla pojalleen tukena. Kiitos jälleen uusista luukuista! <3

[Waulish]

Huhhuh, minä myöhästelen nyt oikein olan takaa! Pahoittelut siitä. Oli paljon kiireisempi viikonloppu kuin osasin aavistaa. Nyt siis kaksi luukkua kerralla, ja toivottavasti loppukalenteri etenisi aikataulussa!

Vendela, nämä ovat kyllä tosi lyhyitä osia yksittäin luettaviksi, joten varmasti on luontevaakin lukea useampi kerralla! Halusin tehdä näitä satasanaisia siksi, että se tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta, kun näkökulma on lapsen eikä oikein ole aiempaa kokemusta näin nuoresta päähenkilöstä, mutta nämä ovat kyllä myös mukavan nopeita kirjoittaa. Nytkin kiriminen kävi onneksi helposti! Minustakin tuntuu, että Joni tasapainoilee ikään kuin kahden maailman välissä. Hän on vielä pieni ja kokee lapsen osan luontevaksi, mutta toisaalta hänellä on myös tarvetta (ja painettakin) kasvaa. Ihana huomio muuten tuo, että Joni ei pelkästään saa lohtua isovanhemmiltaan, vaan myös tuo sitä heille - se on varmasti ihan totta. Kiitos paljon!

Skorpioni, Jonin isällä on varmasti kyllä vaikeaa, mutta minuakin harmittaa se, miten heikosti hän on Jonin tukena. Hän ei oikein aina edes yritä, ja minusta tuntuu, että hänen etäisyytensä vaikuttaa merkittävästi siihen, ettei Joni uskalla puhua hänelle asioista. Onneksi isovanhemmat ja pulkkamäki tuovat tosiaan kuitenkin pientä lohtua ja iloa Jonin elämään. Isot kiitokset sinulle!

Altais, ihana kuulla, että viimeisimmät luukut olivat mukavaa luettavaa! Minustakin tuntuu, että isovanhempien luona vietetty aika teki Jonille hyvää. Joni sai olla siellä siten kuin halusi, omana itsenään, ja isovanhemmat osasivat tukea häntä hienovaraisesti. Valitettavasti nyt koittaa taas paluu omaan kotiin ja synkempiin tunnelmiin, mutta onneksi isovanhemmat kuitenkin pysyvät jatkossakin osana Jonin elämää. Minäkin olen muuten monesti kokenut niin, että juuri pienet, arkiset asiat kannattelevat ja saavat jaksamaan. Joskus tekee hyvää tuudittautua tavallisuuteen ja sen tarjoamaan turvallisuuteen. Paljon kiitoksia!

✴

16.

Paluu kotiin koitti vääjäämättä. Sunnuntai-ilta tuntui synkältä. Oli hiljaista ja hämärää, ja uusi kouluviikko häämötti. Niin häämötti hautajaisviikonloppukin.

Jonin mieliala laski entisestään, kun isä istahti iltapalalla vastapäätä ja ilmoitti: ”Meillä on jatkossa raha vähän tiukemmassa – tiiäthän sää. Se olis semmonen juttu, että… sun pianotunnit pittää jättää nyt toistaseks pois.”

Joni tuijotti karjalanpiirakkaansa ja yritti ymmärtää. Eikö jääkiekko ollut moninkertaisesti kalliimpi harrastus? Jos oli kyse rahasta, isän järjenjuoksussa oli vikaa.

Isä vaikutti lukevan ajatuksia ja jatkoi: ”Miehellä pittää olla miehen harrastus. Sää ymmärrät sen vielä.”

Joni ei ollut varma, ymmärtäisikö, mutta siitä hän oli yhtäkkiä varma, ettei saisi joululahjaksi toivomaansa kosketinsoitinta.

✴

17.

Koulussa Joni joutui jälleen huomion keskipisteeksi, kun opettaja ojensi hänelle sellofaaniin käärityn lasienkelin. Sillä oli koristeelliset siivet. Paketista roikkuvaan korttiin oli kerätty kaikkien luokkalaisten nimet.

Välitunnilla joku kysyi Jonilta arastellen, joko tämän äiti oli haudattu. Se oli kai parempi kuin se, ettei Jonille uskallettu puhua ollenkaan, mutta silti hän mietti, palaisiko mikään koskaan ennalleen. Olisiko hän ikuisesti se onneton, joka oli menettänyt äitinsä?

Kotimatkalla Joni liukastui ja kaatui. Hän oli varma siitä, että enkeli oli entinen, mutta kun hän kotona kaivoi sen repustaan, se olikin ehjä. Yhtäkkiä häntä itketti. Hän ei uskonut todellisiin enkeleihin, mutta siinä lasienkelissä oli jotain erityistä.

✴

Jälkimmäiseen luukkuun liittyy sellainen tarina, että kun minun isäni kuoli, luokkani tytöt antoivat minulle tuollaisen lasisen enkelin. Mutta kirjaimellisesti melkein heti, kun olin saanut sen käsiini, onnistuin pudottamaan sen ja se särkyi ihan pirstaleiksi! Se oli jotenkin aika noloa. Sitten kuitenkin myöhemmin yksi luokkalaisistani ilmestyi meidän kotiovelle ja toi uuden lasienkelin - yksinkertaisemman ja halvemman kuin alkuperäinen, mutta sillä ei tietenkään ollut merkitystä, vaan kauniilla ajatuksella. Halusin ammentaa luukkuun inspiraatiota omasta kokemuksestani, mutta lopulta en kuitenkaan halunnutkaan panna Jonin enkeliä särkymään. Se ei olisi tuntunut oikealta.

[Vendela]

Onneksi ei haittaa vaikka ei pysyisikään aikataulussa kun ei kommentoijatkaan ole aina ihan heti paikalla Tosin nyt on harvinaista, että olen täällä ajoissa

Ääh, onpas Jonin isällä tympeä asenne. Minua aina harmittaa kun asioita päätetään toisten (yleensä juuri lasten) puolesta ilman että heiltä kysytään omaa mielipidettä. Ehkäpä Jonin isä aavistelee jo jotain semmoista mitä ei haluaisi uskoa todeksi ja siksi yrittää väkisin vääntää Jonia muottiin

Kaunis tarina tuo oma tarinasi lasienkelistä ja hienoa että otit sen tähän mukaan Onneksi Jonin enkeli säilyi ehjänä, hänellä on ollut niin rankkaa kaiken kanssa että hyvä että on jotain lohdullista! Todella surullista että sinun enkeliksi meni rikki.

Kiitos taas!

Vendela

[Waulish]

Vendela, se on kyllä tosi kurjaa, jos aikuiset tekevät lapsia koskevia päätöksiä kysymättä näiden mielipidettä. Toki joissain asioissa aikuisella voi olla enemmän näkemystä ja maalaisjärkeä, mutta kun on kyse harrastuksista, toivoisi lapsen saavan päättää ensisijaisesti. Minustakin ehjän enkelin tuoma lohtu tuntui paremmalta ratkaisulta. Pieniä valonlähteitä Joninkin elämään! Kiitoksia paljon.

✴

18.

Joni oli alkanut käydä metsäkävelyillä. Metsässä hiljaisuus oli erilaista kuin kotona – ei painostavaa, vaan luonnollista ja rauhoittavaa.

Kotimatkalla Joni vilkaisi Allin taloa. Ikkunat loistivat lämpöä, ja piipusta pyörteili savua. Jonin oli pakko seisahtua miettimään, kävisikö hän siellä enää koskaan.

Jokin vilahti ikkunassa. Samassa ulko-ovi aukesi, ja Alli kurkisti ulos. Joni nolostui. Hän oli aikeissa jatkaa matkaa, mutta Alli viipotti hänen luokseen Kuomissa ja kylpytakissa.

”Isäs soitti, ettet sinä ennää tuu. Mutta kuule… Jos sinä joskus tahot tulla soittelemmaan, niin – sen ku tuut.” Alli hymyili ja taputti Jonia olkapäälle. ”En minä rahasta piittaa, ja enhän minä niistä tunneista paljoa ole pyytänykään.”

[Waulish]

19.

Aika kului jotenkin tempoillen: toisaalta jotkin hetket tuntuivat piinaavan loputtomilta, mutta toisaalta päivät kiisivät eteenpäin. Keskiviikko, torstai, perjantai – lauantai. Jonin ajanlasku pysähtyi hautajaispäivään.

Illalla nukkumaan mennessään Joni oli toivonut, ettei hänen tarvitsisi herätä. Aamulla herätyskelloon havahtuessaan hän toivoi sitä vieläkin kovemmin, sillä hänen sänkynsä oli märkä – taas. Pahinta oli, että isä ilmestyi hoputtamaan häntä ennen kuin hän ehti peitellä jälkiään.

”Mitä helevettiä? Ethän sää ny mikkään viisvee ennää oo! Ny pesulle siitä niin ku olisit jo.” Isän silmät loimusivat, kun hän tyrkkäsi Jonin kohti kylpyhuonetta. ”Ei meillä oo aikaa tämmöseen… Mikä suhun on menny?”

Joni kysyi samaa itseltään vieläkin ponnekkaammin.

[Skorpioni]

Voi kun surettaa Jonin puolesta. Saat jotenkin niin hienosti tavoitettua näihin lyhyihin hetkiin lapsen tunnelmia. Tuntuu vaan niin pahalta kun isä ei osaa yhtään olla hänen puolellaan ja tukenaan. Onneksi piano-opettaja oli kuitenkin lempeä ja taisi ymmärtää ettei Joni olisi välttämättä halunnut lopettaa. Toki isälläkin on varmasti vaikeaa kun on menettänyt vaimonsa ja joutuu yhtäkkiä yksinhuoltajaksi, mutta toivoisi silti että lapsen tarpeet ja surut laitettaisiin etusijalle  :'( ehkä hautajaiset tuovat jonkinlaista yhteenvetoa tilanteeseen niin isälle kuin Jonille.

[Waulish]

Skorpioni, ihana kuulla, että tunnelmat ovat välittyneet näinkin lyhyistä pätkistä! Minäkin luulen pianonopettajan ymmärtäneen, ettei lopettaminen ollut Jonin itsensä päätös, sillä Jonista on luultavasti välittynyt se, että hän nauttii pianonsoitosta ja harrastaa sitä mielellään. Jonin isä on kyllä valitettavan kädetön ja kyvytön poikansa tukemisessa. Lämpimät kiitokset sinulle!

✴

20.

Kun Jonilta ennen siunaustilaisuutta kysyttiin, halusiko hän nähdä äidin viimeisen kerran, hän meni lukkoon. Hän ei ollut aavistanut, että sellainen olisi edes mahdollista. Äitihän oli kuollut, ja eivätkö kuolleet mädäntyneet ja joutuneet matojen syömiksi?

Ennen kuin Joni ehti toeta päättääkseen, hän löysi itsensä kappelin kylmiöstä avoimen arkun ääreltä, missä ukki nosti häntä polvensa varassa hieman, jotta hän näkisi kunnolla.

Joni muisti jälkeenpäin siitä päivästä synkkiä vaatteita, nenäliinoja, papin lämpimänruskeat silmät – yksityiskohtia, mutta ei kokonaisuutta. Parhaiten hän muisti elottoman ruumiin, joka oli kai joskus ollut äiti. Niin kalpea, niin pieni, niin hauras. Näky jäi piinaamaan häntä, eikä hän unohtanut sitä koskaan.

[Vendela]

Tämä on kyllä niin surullinen että ihan sattuu! Mutta siis älyttömän hienosti olet onnistunut tavoittamaan oikeanlaisen tunnelman. Jonin hämmennys kaikesta välittyy tosi hyvin lukijalle. Onneksi tuolla on pieniä valonpilkahduksia kurjuuden keskellä, kuten tuo Alli

Kiitos taas ❤️

Vendela

[Altais]

Tämä on niin riipaisevan surullista luettavaa, että on vaikea löytää sanoja, mutta niin kuin Vendelakin jo sanoi, tämä on kyllä todella hienosti toteutettu ja kaunis. Jonin puolesta on ihan sydän syrjällään, kun hän on niin yksin kaiken keskellä, eikä monikaan ihminen tunnu häntä ymmärtävän. Mutta onneksi on sentään nuo pienet valon pilkahdukset, kuten naapurin Alli, joka tuntuu aivan ihanalta hahmolta. Toivottavasti Joni pystyy säilyttämään musiikin kuitenkin jossain roolissa elämässään isän päätöksestä huolimatta, jos ja kun se tuo hänelle jonkinlaista iloa ja lohtua kaiken keskelle. ❤️