Angie ♥ Kiitos kuuluu sulle siitä, että tämä sai tuulta siipiensä alle. Luultavasti ilman sua tämä olisi jäänyt ajatuksen tasolle, koska olen niin pitkään ollut kirjoittamatta yhtikäs mitään. Luulen, että Lindgrenin kirjoissa ajattaret kyllä poikkeavat aika paljonkin siitä, millainen mielikuva mulla niistä on, mutta toisaalta tykkään siitä, että hän kirjoittajana jätti tilaa lukijan itsensä mielikuvitukselle. Joten, mitäpä minäkään muuta kuin totaalisia pahanilmanlintuja niistä olisin tehnyt. Kiitos, kun aina jaksat tsempata ja käydä jättämässä kommentin. <3
Kaksi - tulenteko
Kaikki Ronjassa oli tuttua, mutta samalla äärettömän vierasta. Peppi tunnisti ryövärintyttären tämän naurusta, hymystä ja laventelin tuoksuisesta hiuspehkosta, mutta satunnaisista kosketuksista ja ohikiitävän hetken kestävistä katseista puuttui se onni ja huuma, jonka Ronja oli jakanut vain ja ainoastaan hänen kanssaan. Se särki maailman vahvimman naisen sydämen joka päivä uudelleen ja uudelleen.
Peppi ei kuitenkaan aikonut luovuttaa, sillä niin hän oli sekä itselleen että Ronjalle luvannut. Hänellä oli suunnitelma, jonka hän oli keksinyt lueskeltuaan Ronjan isoäidin vanhoja päiväkirjoja öiden hämärässä, ja niinpä hän erään syyspäivän tullen pyysi Ronjaa lähtemään mukaansa retkelle.
Ronjan seikkailunhaluinen, villi ja ennakkoluuloton sielu eli yhä voimakkaana ryövärinaisessa, ja niinpä hän olikin empimättä lähtenyt Pepin mukaan.
”Taidatko tulenteon?” Ronja kysyi pyyhkiessään hikikarpaloita otsaltaan. Hän oli juuri kantanut suuren kasan polttopuita heidän telttansa kupeeseen nuotion sytyttämistä varten.
Pepin mieliala laski aavistuksen, kun hän katsoi ryövärintyttären kysyviä kasvoja – juuri Ronja oli ollut se, joka oli opettanut hänen kömpelöt sormensa sytyttämään valkean monta auringonkiertoa sitten, heidän telttaillessaan ensimmäistä kertaa keskenään.
Vaivoin Peppi sai huulensa kaartumaan pieneen hymyyn, mutta se jäi puolitiehen hänen saadessaan yllättäen ajatuksen. Hän selvitti pikaisesti kurkkuaan ja haroi hiukan teatraalisesti punaisia hiuksiaan.
”En”, hän valehteli ja pyöritteli tuluksia kädessään kuin ei olisi koskaan aiemmin moisia nähnytkään, ”mutta kenties voit näyttää minulle, kuinka se onnistuu?”
Ronjan suupielelle kohosi eloisa ja itsevarma hymy – Peppi tiesi, että ryövärintytär oli mielissään saadessaan opettaa erätaitoja muille.
”Totta kai”, hän lupasi ja istuutui Pepin viereen, alkaen sitten neuvomaan tälle tulenteon perusteita.
Sanasta sanaan aivan, kuin heidän ensimmäisellä yhteisellä telttaretkellään vuosia sitten.