Nimi: Doña
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Kourallinen dollareita
Genre: Taustatarinaa ja hahmotutkielmaa, draamaa ja angstia. Spurttiraapaleita.
Ikäraja: k11
Päähenkilö: Doña Consuelo Baxter
Yhteenveto: Consuelo asuu yksin isänsä talossa, kun Baxterit saapuvat San Migueliin valloittajien elkein.Varoitukset: Hahmokuolemia (canonisia ja muita) sekä canonille tyypillistä väkivaltaa ja hiukan ajalle tyypillisiä asenteita
Vastuunvapaus: Kourallinen dollareita ei ole minun omaisuuttani, enkä minä tee tällä työllä minkäänlaista voittoa.
A/N: Kourallinen dollareita tuli taas joku aika sitten telkkarista ja minähän tietty katoin sen taas ja aattelin että voi juma ois kiva kirjoittaa Consuelo Baxterista jotain. Ja semmosen muistiinpanon tein kanssa johonkin missä luki että Antonio Baxter is his mothers sweetest babiest boy ja sitä mieltä oon edelleen eikä kukaan voi ainakaan tiukasti canonin pohjalta perustella miksi näin
ei olisi <3
Osallistuu Ficletkolmeensataan (sanat ja sanamäärät osien alussa), Spurttiraapale IV 4. kierrokselle (sanat ja, kuten arvannettekin, sanamäärät osien alussa) sekä Yhtyeen tuotanto III -haasteeseen Juliet Jonesin Sydämen kappaleella Räkänokka (
YouTube /
Spotify).
DOÑA
I (Ficlet300 226 ystävällisyys. Spurttiraapale: nopea. 200 sanaa.)Ramón ja Esteban Rojo potkivat Antoniota, joka yrittää turhaan ryömiä saappaiden alta pois. Esteban vetää pistoolin vyöltään. Consuelo parkaisee ja juoksee kohti.
”Päästäkää hänet, senkin hirviöt!”
Ramón nyökkää Estebanille. Esteban ampuu. Consuelo haukkoo henkeä ja kaatuu polvilleen. Hänen hameensa ja kätensä tahriutuvat Antonion lämpimään vereen.
”Te”, hänen äänensä tärisee vihasta. Ramón nykäisee hänet ylös hiuksista ja käsivarresta.
”Veljellämme on sinulle asiaa.”
Don Miguel odottaa häntä Rojojen talossa. Hänen kulmakarvansa kohoavat ja suunsa aukeaa, kun hän näkee Consuelon.
”Sinäkö käskit heidät tappamaan ainoan veljeni”, Consuelo kysyy onnistuen vain vaivoin estämään ääntään tärisemästä.
Miguel ei vastaa suoraan. Hän luo Consuelon olan yli Ramóniin ja Estebaniin kysyvän ja tyytymättömän katseen.
”Hänelle piti näyttää paikkansa”, Esteban sanoo. Consuelo kääntyy ja lyö häntä suoraan pilkalliseen virneeseen. Esteban horjahtaa, mutta astuu heti uhkaavasti kohti, käsi pistoolilla.
”Esteban.”
Miguel pudistaa päätään varoittavasti.
”Olen pahoillani, Consuelo”, hän sanoo sitten. Hänen äänessään on myötätuntoa, ystävällisyyttä. Ymmärrystäkin. ”Veljeni ovat vielä poikia. He kiihtyvät, toimivat nopeammin kuin ajattelevat. Sinä tiedät sen.”
Consuelo lähtee surusta ja raivosta sanattomana. Hän kuulee takanaan kääntyvät saappaankannat ja näkee sielunsa silmin Ramónin tähtäävän häntä kiväärillään. Laukausta ei kuitenkaan kuulu, eikä kukaan lähde hänen peräänsä.
Antonio haudataan seuraavana päivänä. Kukaan San Miguelissa ei uskalla muistaa häntä myöhemmin.
II (Ficlet300 030 karismaattinen. Spurttiraapale: erilainen. 200 sanaa.)Consuelo asuu yksin isänsä talossa, kun Baxterit saapuvat San Migueliin valloittajien elkein. Talo on aivan liian suuri yhdelle ihmiselle, naiselle varsinkin, eikä siellä ole Antonion kuoleman jälkeen ollut turvallista, mutta hänellä ei ole ollut vaihtoehtoakaan.
Tietenkään Baxtereilla ole San Miguelissa majapaikkaa. Rojot ovat huomanneet heidän saapumisensa, ja Baxterit puolestaan haluavat, että heidät huomataan. Juuri sen takia John Baxter on julistanut itsensä ensimmäiseksi sheriffiksi, joka San Miguelissa on ollut vuosikymmeneen. Consuelon luota Baxterit saavat kaipaamansa tukikohdan.
John Baxter osoittautuu nopeasti erilaiseksi kuin kukaan Consuelon aiemmin tuntema mies. Hän ei ainoastaan kuuntele, mitä Consuelolla on sanottavaa, vaan hän kysyy häneltä mielipiteitä ja neuvoja ja toimii niiden mukaan – ja, kaikista yllättävintä, ohjaa miestensä kiitokset ja kysymykset Consuelolle sen sijaan, että esittäisi kunnian kuuluvan yksin itselleen. Consuelo on heille korvaamaton, John sanoo kerran – ei ainoastaan siksi, että hän on karismaattinen puhuja joka saa miehet kuuntelemaan, eikä pelkästään terävän viisautensakaan tähden. Hän on elänyt koko ikänsä San Miguelissa ja tuntee kylän, ja ennen kaikkea hän tuntee heidän vihollisensa paremmin kuin kukaan muu. Johnin miehet oppivat nopeasti olemaan epäilemättä ja aliarvioimatta häntä – Rojot paljastavat nopeasti ja tarkoittamattaankin, että Consuelo tietää, mistä puhuu.
Kun Consuelo jonkin ajan kuluttua suostuu Johnin kosintaan, tulee hänestä Baxterin perheen kiistaton pää.
III (Ficlet300 170 aamiainen. Spurttiraapale: lentää. 150 sanaa.)Kun heidän pitkät neuvottelunsa saavat eräänä iltana lempeän käänteen, ilmoittaa Consuelo, että jos John haluaa edetä pidemmälle, on tämän naitava hänet. John vastaa laskeutumalla yhden polven varaan ja pyytämällä hänen kättään. Hänen ilmeensä on kirkas ja äänensä päättäväinen. Hän sanoo rakastuneensa Consueloon ensisilmäyksellä. Että jokaisen päivän aikana tunne vain syvenee.
Sanat ovat kauniita. Consuelo ei kuitenkaan nai John Baxteria rakkaudesta. Hän suostuu avioliittoon käytännön syistä, turvallisuuden ja aseman tähden. Hän kertoo niin Johnillekin, jotta tämä tietää, mihin on ryhtymässä. Johnin onnellinen hymy värähdäkään, kun hän nyökkää ymmärtävänsä.
Consuelokin ymmärtää osansa. Hääyönä he jakavat vuoteensa ensi kertaa miehenä ja vaimona. John katsoo häntä nälkäisesti ja silmät palaen, mutta koskee silti hellästi ja huomaavaisemmin kuin kukaan.
Aamiaisella Consuelo katselee aviomiestään pöydän yli ja antaa mielikuvituksensa lentää. John on komea mies. Consuelo pitää hänestä koko ajan enemmän. Tulevaisuus näyttää kirkkaalta.
John kysyy, nukkuiko hän yöllä hyvin. Consuelo hymyilee.
Kenties hänkin ajan saatossa rakastuu.
IV (Ficlet300 143 syntymä. Spurttiraapale: kädensija. 100 sanaa.)Heidän esikoisensa syntymä on odotettu ja jännitetty tapahtuma, mutta kaikki sujuu lopulta hyvin. Lapsi on poika – San Miguelin Baxtereiden ensimmäinen perijä, kruununprinssi. Consuelo suutelee pojan pikkuruisia, punaisia, kirkuvia kasvoja kyyneliä poskillaan ja tietää, että kuolisi hänen vuokseen tuhat kuolemaa, jos hän sillä eläisi ja kasvaisi.
Lapsenpäästäjä laskee Johnin sisälle huoneeseen, kun synnytyksen jäljet on siistitty. John tarjoaa oman käsivartensa kädensijaksi, kun Consuelo nousee istumaan pesty ja kapaloitu lapsi käsivarsillaan.
”Tahdotko pidellä poikaasi?”
John ottaa lapsen Consuelolta varovaisin käsin.
”Hänen nimensä on Antonio”, Consuelo ilmoittaa. ”Antonio John Baxter.”
John katsoo vauvaa kuin lumoutuneena, kyyneleitä silmissään. Hän nyökkää.
”Tervetuloa, Antonio”, hän kuiskaa.
V (Ficlet300 039 miehekäs. Spurttiraapale: ylpeä. 100 sanaa.)Antonio on pehmeä samalla tavalla kuin isänsä. Hän on perinyt myös enonsa pehmeyden –Antonion, jota hän ei koskaan tuntenut ja jonka mukaan hänet on nimetty.
Pehmeys sinänsä ei merkitse heikkoutta. John ei missään tapauksessa ole heikko mies. Hän on kuitenkin ylpeä mies, ja ylpeydessään hän antaa pehmeyden tulla järjen tielle. Antonio puolestaan –
Antonion pehmeys yhdessä pyhän miehekkään raivon kanssa sai hänelle luodin sydämeen. Koska hän rakasti sisartaan eikä suostunut luovuttamaan häntä Don Miguelille kuin karjaa.
Yhdessä se tekee Antonio Baxterista San Miguelin pehmeimmän miehen, ja se pelottaa Consueloa. Hän on oppinut kipeimmän kautta, että heidän maailmassaan ei ole tilaa pehmeydelle.
VI (Ficlet300 040 naisellinen. Spurttiraapale: matala. 150 sanaa.)Rojot vapauttavat Antonion Marisolia vastaan. Vaihtokauppa tapahtuu aamupäivän kirkkaudessa, jännitteisessä hiljaisuudessa.
Antonio näyttää vahingoittumattomalta – luojan kiitos – kun hän laskeutuu hevosensa selästä. Hän kävelee isänsä ohi Consuelon luo, katsoo häntä syyllisenä ja tuntuu pidättävän henkeään, kun Consuelo syleilee häntä. Henkeään pidättelee Consuelokin. Hän ei voi paljastaa tunteitaan – ei mitään naisellista heikkoutta, ei täällä. Ei nyt, kun Marisol nyyhkyttää kivenheiton päässä oma poikansa sylissään ja Consuelon on oltava Baxterin perheen pää Rojojen edessä.
Hän päästää Antonion halauksesta, kovettaa mielensä ja ilmeensä ja läimäyttää häntä. Antonio ei säpsähdä, koska hän ei ole heikko, eikä suutu, koska hän on yhä San Miguelin pehmein ja lempein sielu. Hän katsoo Consueloa anteeksipyytävästi surullisilla silmillään, tietää tuottaneensa hänelle pettymyksen.
”Minä vannon, etten tarkoittanut jäädä – ”
Consuelo pudistaa päätään, lyhyesti ja varoittavasti.
Ei täällä. Mutta Rojot ovat keskittyneet Marisolin perheeseen, ja koska hänen kätensä yhä vapisevat, kurottaa hän puhumaan matalalla äänellä Antonion korvaan.
”Älä koskaan toiste huolestuta minua noin.”
VII (Ficlet300 133 eilinen. Spurttiraapale: kuuluisuus. 150 sanaa.)Antonion ilme kuolemassa on kuin hänen ilmeensä oli syntymässä, niin samanlainen että Consuelo näkee sen kuin eilisen – kun hän itki ja itki ja itki sitä, kuinka elossa hän oli. Hänen sydämessään on luoti ja hänen verensä on tahmeaa Consuelon käsissä, kun tämä syleilee hänen päätään. John on kuollut silmät auki ja näyttää tuijottavan häntä kuin syyttäisi, eivätkä palavan lihan löyhkä ja savun tukahduttava katku ja korviahuumaava humu ja kipu ole mitään sen raivon rinnalla, jota hän tuntee kadun toisella puolella seisovia miehiä kohtaan, joita hän savulta ja pimeältä tuskin näkeekään, miehiä jotka vallan ja kuuluisuuden ja – ja lapsellisen mustasukkaisuuden tähden ovat vieneet häneltä kaiken, koska – mitä, Don Miguel Rojon veljet eivät kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään ole kuin poikia, jotka eivät ajattele ennen kuin toimivat? Consuelo on varma, että näkee pimeässä heidän välkkyvät hampaansa, mutta naurua hän ei humulta kuule, ei kuule edes omaa ääntään huutaessaan toivovansa, että he kuolevat verta sylkien –
