Ficin nimi: Riippumatossa
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, kevyt drama
Ikäraja: K-11
Paritus: James Sirius/Teddy
Tiivistelmä: James keksii keinon ilmaista tunteensa.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on juhannustaika Aurille, joka toivoi muun muassa James Sirius/Teddyä, höpöä kesäromanssia, riippumattoja ja kukkaseppeleitä. En ole kirjoittanut tällä parituksella aiemmin ja se oli ihan hauska kokeilu. Vähän saatoin kuunnella myös Mikael Gabrielin Riippumattoa tätä kirjoittaessa, sattui sopimaan kivasti. En tiedä juuri mitään kukista ja niiden merkitykset olivat vähän mitä sattuu riippuen mitä lähdettä käyttää, mutta toivottavasti se ei häiritse. ^^ Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!
Riippumatossa
Jamesilla oli hirveä hiki. Se johtui enimmäkseen siitä, että hän oli maannut riippumatossa Kotikolon takapihalla jo pari tuntia ja aurinko oli tullut vihdoin pilvimassan takaa esiin ja se porotti Jamesin jalkoihin, muutoin omenapuu peitti valoa. Olisi pitänyt siirtyä varjoon tai hakea jotain, ettei hän palaisi tai hikoilisi itseään lämpöhalvaukseen saakka – niiden estoon taisi olla joku loitsukin – mutta James ei halunnut nousta tai ajatella niin monimutkaisesti. Oli kaiken lisäksi kesän kuumimpia päiviä. Lämpötila oli lähellä kolmeakymmentä, eikä pieninkään tuulenvire osunut pihalle, vaikka nummi avautui puiden ja pensaiden takana laakeana.
Mutta hän hikoili myös sen helvetin kukkaseppeleen takia.
James heitti käsivartensa silmiensä yli ja sitten toisenkin haluamatta muistaa, miten täysi idiootti oli ollutkaan. Hän oli oikeastaan jo etukäteen ajatellut, että idea oli täysin typerä, mutta hän oli kyllästynyt odottamaan ja pelkäämään. Hän oli rohkelikko syystä. Hänen oli pakko yrittää.
Lorcan ja Lysander juoksivat pensaiden välissä kisaa väistellen oksista riippuvia outoja punaisia pallorykelmiä, kuin marjaterttuja, mutta ne päästelivät välillä vaaleanpunaisia, pikkuruisia kuplia. Lily kävi välillä jahtaamassa kaksospoikia ja Lois katsoi serkkunsa perään epävarmana tuomitsiko lapsellisuuden vai halusiko mukaan. Roxanne valitti äidilleen, että oli laittanut väärät kengät jalkaansa ja Teddy kuunteli tarkasti Rolfin tarinaa jostain liskosta, joka oli vienyt häneltä melkein varpaat matkallaan Pohjois-Norjassa. James katseli Teddyn keskittynyttä ilmettä vatsanpohja kihelmöiden.
”Istukaa alas, rakkaat ystävät!” Luna pyysi hennolla äänellään, joka silti jotenkin kaikui pihan joka nurkkaan. James junaili itsensä Teddyn viereen istumaan aivan Lunan eteen. Teddy virnisti hänelle ja James virnisti takaisin ja yritti olla koskematta hiuksiinsa, vaikka hänen teki hirveästi mieli tasoitella niitä.
”Oikein eturiviin?” Teddy kuiskasi hänelle. ”Miksi minä muistan sinun pyöritelleen joka kesä silmiä tälle käynnille ja varsinkin Lunan seppeleenteolle?” hän kuittaili.
”Muistat väärin”, James vastasi. ”Tai siis oikein, mutta en ole mikään teini enää”, hän lisäsi ja antautui halulle työntää sormensa hiustensa läpi. Huomaamattaan hän samalla jännitti hauistaan ja toivoi kovasti, että Teddy katseli häntä.
”Kiva nähdä”, Teddy sanoi.
”Samoin”, James vastasi.
Teddyn valmistuttua Tylypahkasta useampi vuosi sitten ja muutettuaan Viistokujalle auroriopintojensa ajaksi, tätä oli näkynyt entistä vähemmän Potterien luona ja se harmitti Jamesia. Ja kun James oli ensimmäisen kerran nähnyt Teddyn aurorintakissaan, hän oli viimein käsittänyt, miksi oikeasti olikaan niin kovin harmissaan. Ensin hän oli käyttäytynyt, kuten kuka tahansa teini-ikäinen poika, joka huomaakin pitävänsä miespuolisesta ystävästään. Hän oli yrittänyt päästä mahdollisimman monen nätin tytön housuihin, olkoonkin että yritykset olivat jääneet puolitiehen. Sitten yksissä huispausottelun jälkeisissä pippaloissa oli myös ollut yksi vuotta nuorempi rohkelikkopoika ja sen jälkeen James vihdoin myönsi itselleen, että taisi olla korviaan myöten ihastunut, ehkä jopa rakastunut Teddyyn.
Olihan Teddy komea, turkooseine hiuksineen, korvakoruineen ja komeine hymyineen. Tämä oli hauska ja oli sen ainoa heidän yhteisen Tylypahkavuotensa aikana näyttänyt kaikki löytämänsä salakäytävät. Ja Teddy oli fiksu, koska oli tosiaan löytänyt nuo käytävät ilman Kelmien Karttaa. Hän oli saanut hyvät arvosanat ja päässyt aurorikoulutukseenkin.
Mutta se oli Teddy, isän kummipoika, Jamesin hyvä ystävä, Victorien eksä ja...Teddy. Miten James voisi koskaan tehdä sille mitään?
Mutta hänpä oli päättänyt tehdä sille jotain.
”Valkoinen krysanteemi edustaa totuutta ja punainen rakkautta”, Luna aloitti ja laski heidän eteensä korillisen valkoisia ja punaisia kukkia. Ne olivat isoja, terälehtiä oli päällekkäin ja ne olivat todella puhtaita värissään. ”Soilikko edustaa uskollisuutta.” Toisessa korissa oli kukkia, joiden keskus oli valkoinen ja terälehtien kärjet violetit. ”Tämä taas on syklaami ja se merkitsee onnen toivotusta”, hän jatkoi vielä ja laski kolmannen korin, jonka kukat olivat melkein pinkkejä, mutta kukan muoto oli eriskummallinen. Siinä oli neljä terälehteä, jotka kohosivat kiemuralla taivasta kohti kuin liekit.
”Minä otan syklaamin!” kiekaisi Lorcan ja melkein kaatui isoon koriin kukkien sekaan.
”Mitä sinä haluat?” Teddy kysyi Jamesilta, joka vilkaisi nuoreen mieheen epävarmana.
James inahti äänettömästi ja kipristeli varpaitaan. Kotikolo oli ihan hiljainen. Melkein kaikki Weasleyt Potterien kanssa olivat menneet Lovekivoille, mummi oli jäänyt laittamaan ruokaa, mutta tämä oli antanut Jamesin olla rauhassa, kun hän oli palannut etuajassa Lovekivoilta. Tämä oli tervehtinyt Jamesia, joka ei ollut saanut suustaan mitään vastatakseen ja jotenkin mummi oli ymmärtänyt olla utelematta enempää. James oli varmaan näyttänyt aika tuskaiselta marssiessaan alakerran halki takaovesta ulos ja riippumattoon masentumaan.
”Näitä”, James sanoi epävarmasti ja kurotti nappaamaan kimpullisen punaisia krysanteemeja. Hän ei katsonut Teddyyn, eikä kehenkään muuhunkaan, varsinkaan Roseen, mutta tunsi niskassaan erinäisiä silmäpareja. Hän ryhtyi kierimään varsia toisiinsa, kuten oli oppinut tekemään jo monena vuonna, mutta pysähtyi välillä auttamaan Loisia, joka ehti vuodessa unohtaa aina seppeleen teon. James sai yhden valmiiksi, kun Rolf tuli tarjoilemaan mehua ja teetä.
”Teddy, odota”, James sanoi kaikkien noustessa nurmelta.
Ei kestäisi kauaa, kun muut tulisivat takaisin. James osasi jo ilmiintyä, pitäisikö hänen jo lähteä kotiin. Sanoa mummille, että päätä särki ja livetä ennen kuin joutuisi kohtaamaan kaikki. Se ei korjaisi koko ongelmaa, koska ihan varmasti Albus ja Lily ainakin tulisivat viimeistään illalla tivaamaan häneltä, miksi hän oli kadonnut kesken kaiken. Jamesin pitäisi tavata Rosekin joskus. Ja samoin Teddy. James vääntelehti riippumatossa.
Teddy odotti. Hänellä oli tänään vähän sinisemmät hiukset kuin yleensä ja ne olivat kunnolla kiharalla, oikein pilvi tämän pään päällä. Kuuman ilman takia tällä oli päällään valkoinen, vähän jopa läpinäkyvä hihaton paita sekä vaaleansiniset, kevyet shortsit. Niissä oli pinkkejä perhosia. Jamesin suu oli ihan kuiva ja hän oli varma, että oli vihreä nurmikolla askartelusta.
”No?” Teddy kysyi ja James perui heti suunnitelmansa tehdä yhtikäs mitään tunteilleen. Muut olivat menneet kauemmaksi ison ruokapöydän ääreen, vaikka James huomasi Rosen vilkaisevan heidän suuntaansa.
”Ööö”, James sopersi ja näpersi kukkaseppelettä käsissään. Hänen sydämensä jyskytti, hänen kukkien varsista vihreiksi värjäytyneet sormet hikosivat.
”Tässä”, James ojensi käsi tönkkönä krysanteemiseppelettä Teddylle. Teddy katsoi seppelettä hetken, sitten Jamesia ja otti seppeleen vastaan.
”Kiitos”, hän sanoi hitaasti. Hän pyöritti seppelettä käsissään, eikä sanonut muuta, mutta näytti kummastuneelta.
James oli saada sydänkohtauksen, kun riippumatto liikahti. Hän jäykistyi ja sitten hänen viereensä painautui keho. Jokin sininen vilahti hänen silmäkulmassaan.
”Kyllä tähän kaksikin mahtuu”, Teddy mutisi ja ahtautui Jamesin viereen. James tunsi muuttuvansa kauttaaltaan punaiseksi, jopa niiltä osin kun oli vihreä nurmella askartelusta polvista ja kyynärpäistä. Hän ei nähnyt Teddyä, kun tämä makasi hänen vieressään, koko keho painautuneena häntä vasten, käsivarsi vasten käsivartta, lantiot toisiaan vasten ja Teddyn pää oli Jamesin pään vieressä. James lopetti hengittämästä. Teddy ei sanonut mitään.
”Tein sen sinulle”, James sanoi vielä varmistukseksi. Kuumotus levisi hänen poskilleen. ”Koska…” hän sopersi, ”koska kukka annetaan sellaiselle…” James siirtyi katsomaan varpaitaan, niiden välissä oli ruohoa, ”josta pitää.”
”Ai”, Teddy lausahti. Jamesin vatsalta putosi pohja. ”Ömm”, Teddy jatkoi ja tarkasteli seppelettä kuin se kertoisi jotain muuta kuin, mitä James oli sanonut.
”Otatteko pojat teetä?” kuului sitten äkkiä Lunan ääni ja Teddy katsahti taakseen.
”Joo”, Teddy vastasi, vilkaisi Jamesia ja lähti hänen luotaan. James näki kuinka tämä laski seppeleen nurmelle muiden tekemien seuraksi ja käveli ottamaan Lunan tarjoaman kupin.
”Päätä särkee”, James kuiskasi äidille, kun sai tämän revittyä irti muusta joukosta. ”Menen Kotikoloon odottamaan”, hän lisäsi ja äiti katsoi häntä huolissaan, mutta nyökkäsi ja James sinkoutui kaikkoontumaan etupihalle.
Oli ihan hiljaista. Kotikolosta ei kuulunut ääniä eli muut eivät olleet tulleet vielä, ainakin niin James oletti. Oli vähän vaikea ajatella mitään selkeästi, kun hän makasi liimautuneena Teddyyn samassa riippumatossa. Jamesilla oli ollut hiki jo valmiiksi, mutta nyt kun hän tunsi Teddyn vasten itseään, hän alkoi sulaa lammikoksi. Teddykin oli hiessä ja tämän käsivarsi oli nihkeä Jamesin iholla. James oli pelkkä märkä läntti, kun Teddy avasi suunsa.
”Muut jäivät vielä hetkeksi, mutta sanoin, että menen edeltä katsomaan, tarvitseeko rouva Weasley apua”, hän sanoi ensiksi hyvin asiallisesti. Jamesista tuntui, että tältä Teddy kuulosti töissä.
”Anteeksi, minä olen tosi huono näissä jutuissa”, Teddy puuskahti sitten tutummalla äänensävyllään. ”Ja sitten kaikki muut olivat siinä ja…se tuli vähän yllättäen.” James ei päästänyt henkäystäkään suustaan ja epäili, että pökertyisi kohta hapen puutteeseen. Teddy liikahti ja James tajusi tällä olevan päässään hänen tekemänsä seppele, kun punainen väri vilahti Jamesin näkökentässä ja jotain rahisevaa kutitti hänen hiuksiaan.
”Suoraan sanottuna – koska en muuten osaa sanoa tätä – en ole koskaan ajatellut sinua niin.” James haki kaikkoontumisloitsua mielessään, kunnes muisti, että oli heittänyt sauvansa jonnekin pihalle riippumaton alle. ”En ainakaan ennen tätä päivää. Ja sitten mietin, että ei ihan niinkään, en oikeastaan ollut ajatellut tietoisesti, muuta kuin että sinä taidat olla paras ystäväni. Paras tyyppi koko maailmassa. Olet hauska ja nerokas ja sinun kanssasi ei ole koskaan tylsää. Minulla on tylsää, kun et ole paikalla. Minä en”, Teddy hiljeni hetkeksi, ”...en tykkää olla ilman sinua.” James uskalsi alkaa vähän hengittää.
”Niin tuota…” Teddy jatkoi yksinpuheluaan. ”Voinko kokeilla yhtä juttua?” hän kysyi ja jotenkin vaikeasti sai väännyttyä niin, että oli kyljellään ja Jamesin koko näkökenttä oli Teddyn kasvoja, epävarmaa hymyä, vihreitä silmiä ja sinisiä kulmakarvoja. Punaiset krysanteemit tekivät syvän kontrastin hiusten päällä. Jamesilla oli tukalan kuuma Teddyn läheisyyden viedessä pienenkin virkistävän ilmanvireen pois.
”Kokeilla”, James toisti ääni karheana.
”Niin”, Teddy nyökkäsi ja katsoi Jamesin huuliin ja Jamesin sydän hypähti hänen kurkkuunsa. ”Siis, en minä halua kokeilla sinua tai siis että jos et halua, tai jos tuntuu, että käytän sinua…”
”Joo”, James sanoi vähät välittäen, vaikka Teddy kuinka käyttäisi häntä. ”Minäkin haluan kokeilla”, hän sanoi.
Teddy katsoi Jamesin huulia taas ja sitten kumartui alemmas ja heidän huulensa kohtasivat. Jamesin sydän väpätti, hän sai henkeä ja samalla hengästyi. Teddy maistui Lunan ruusunmarjateeltä ja hieltä. James oli vangittu tämän alle, eikä halunnut koskaan pois vankilastaan. Teddyn käsi laskeutui Jamesin poskelle ja James sai kammettua toisen kätensä kiertääkseen sen Teddyn niskaan. James raotti huuliaan aavistuksen ja Teddy imaisi hänen alahuultaan. Se väreili Jamesin rintaan ja vatsaan.
Teddy kohotti päätään ja James avasi silmänsä. Ihan kuin hän ei olisi hengittänyt kunnolla vuosiin. Ihan kuin Teddyn suuteleminen olisi puhaltanut roskat hänen mielestään. Teddy näytti yllättyneeltä ja helvetin hyvältä punaposkisena ja James huomasi tämän hiusten laineilevan turkoosin ja sinisen värin välillä.
”No?” James uskalsi kysyä. Vapisevin sormin hän kosketti arasti Teddyn niskavilloja ja kun tämä ei kavahtanut, hän uskalsi työntää kättään enemmän Teddyn hiuksiin.
”No, että…” Teddy sanoi hengästyneesti. ”Kokeillaanko uudelleen?” hän kysyi. Jamesin huulet taipuivat pieneen hymyyn. ”Ja sitten uudelleen minun luonani”, hän lisäsi. James ei voinut estellä leveää hymyään.
”Kokeillaan vain”, hän kuiskasi ja kiskoi Teddyn uuteen suudelmaan.
