Thelina joooo kasivuoden enemies to friends to lovers best, en oo ite kovin paljon kirjottanut mutta lukenut eeeeehkä muutaman
Hermione on minusta vähän näpit peliin tyyppi :
Kirjoittajalta: Jeeee se on valmis enkä oo ikuisuuteen halunnu kirjottaa näin paljon.
Lue spoileri vasta tekstin jälkeen!
Meinasin jättää tästä ihan viimeisen kappaleen pois, mutta oikolukijani sanoi että ei käy. Ei lopu noin.
Osa 2Ronin ilme oli vaivautunut, mutta hän pakotti sanat suustaan. “Kuule, Harry, kamu.” Hän nielaisi. “Sitä minä vain, että se on ihan okei minulle, jos haluat tapailla Malfoyta.”
Harry tuijotti Ronia hämmentyneenä. “Mitä ihmettä sinä oikein puhut?”
Ron urahti turhautuneena. Pitikö Harryn olla yhä niin sokea omille tunteilleen? “Oletko sinä huomannut miten paljon vietät aikaa Malfoyn kanssa? Ja miten paljon te tuijotatte toisianne, jos ette vietä aikaa yhdessä? Viimeksi sinä sanoit, että epäilit Malfoyta kaikesta, vaikka silloinkin se näytti vähän… rakastuneelta. Ja nyt jos sinä väität, ettet ole ihastunut, niin minä syön osan shakkinappuloistani.”
***
Harry ja Malfoy olivat alkaneet käyttää iltoja yhteiseen opiskeluun ja origamitaiteiluun. Malfoy opetti Harrya kädestä pitäen taitos kerrallaan ja vähitellen Harry alkoi jo osata vähän ennakoida, mitä seuraavaksi piti tehdä.
Malfoy opetti Harrylle loitsuja, joilla origamit sai liikkumaan niille luontaisesti. Osa oli vaikeita, sillä loitsut olivat japaniksi, eivätkä taipuneet kieltä osaamattoman suuhun luontevasti. Malfoy sanoi, ettei osannut itsekään japania, ja luotti, että Harry oppisi loitsut kyllä kunhan vain treenaisi.
Eräänä iltana Malfoy vakavoitui.
“Äiti halusi, että opettelen origameja. Hän käytti niitä viestintään kotonakin. Isä ei osaa lukea origamiviestejä vieläkään, koska niitä on vaikea opetella yksin. Origamimagiasta on vain vähän kirjallisuutta englanniksi”, Malfoy aloitti ja taitteli samalla ruusun. Hän teki sen nopein ja tottunein liikkein. “Äiti kertoi minulle aina, jos kylässä oli ihmisiä, joita hän ei toivonut minun tapaavan. Hän ei silloinkaan pitänyt hänestä-joka .. Voldemortista. Eikä kaikista isän ystävistä. Hän halusi pitää minut turvassa.” Malfoy keskeytti ja lausui loitsun, jolla ruusu muuttui oikeaksi, puhkesi kukkaan, eli lyhyen elämän ja kuihtui takaisin paperiksi.
Harry kuunteli kiinnostuneena ja tuijotti Malfoyn käsiä lumoutuneena. “Sinun äitisi onkin aina vaikuttanut halunneen parastasi.”
“Niin”, Malfoy totesi. Hän keskeytti origamien taittelun ja katsoi Harrya. “Hän sanoi oppineensa itse taidon isoäidiltään, ja että hän ja Andromeda olivat lapsena viestineet origameilla vielä koulussakin, koska Bella ei halunnut opetella ja äidistä ja Andromedasta oli mukavaa, että heillä oli salakieli.” Malfoy hymyili. “Kuulemma he jatkoivat sitä myöhemminkin, ja nyt… kun kaikki on ohi ja kun voi hengittää vapaasti, he ovat taas alkaneet viettää aikaa yhdessä. En tiedä onko Andromeda kertonut sinulle, että minäkin olen viettänyt aikaa Teddyn kanssa.”
Harry pudisti päätään. Andromeda oli varmasti kuullut edes osan siitä, millaiset välit heilläkin oli ollut, hänellä ja Malfoylla. Hän oli kuitenkin iloinen. Iloinen siitä, että Andromeda oli saanut takaisin jotain, mitä oli luullut menettäneensä. Siskon ja siskonpojan nyt ainakin.
“En olisi mitenkään voinut arvata, että äitisi ja Andromeda olisivat olleet tekemisissä”, Harry joutui myöntämään. “Mutta uskon, että Andromeda on ikionnellinen teistä. Sukulaisista ja lisäavusta Teddyn kanssa.”
Malfoy nyökkäili. “Niin.”
Harry oli hetken aikaa hiljaa, kokosi ajatuksiaan. “Tiedätkö sinä, mistä origamitaito teidän sukuunne on tullut?”
Malfoy pudisti päätään. “Äitikään ei tiedä, eikä hänen isoäitinsä enää elä. Ehkä meillä on kaukaisia sukulaisia Japanista. Ehkä joku opetti esivanhempiani kiitokseksi jostakin. Mistä sitä tietää.”
“Mysteeri. Voin siis kehittää juuri sellaisen näkemyksen kuin itse haluan”, Harry mietti ja seurasi tarkkaan, kun Malfoy alkoi taitella seuraavaa origamia.
***
Ronin sanojen jälkeen Harryn oli ollut pakko pysähtyä miettimään omaa käyttäytymistään. Ei hän ollut - oliko muka? Eikö hän etsinyt muitakin tuttuja kasvoja aina Suuressa salissa? Miten tämä muka erosi siitä, että ollessaan ajoissa paikalla, hän jäi odottamaan Ronia ja Hermionea?
Mutta mitä tarkemmin Harry mietti asiaa, sitä todennäköisemmin Ron oli oikeassa. Ei hän jäänyt tuijottamaan kenenkään muun liikkeitä niin tarkkaan. Tai keskittynyt jonkun läsnäoloon samalla tavalla.
Harry huokaisi syvään ja hautasi kätensä kasvoihin. Mitä hän nyt tekisi?
***
Harry ja Malfoy alkoivat puhua enemmän vakavista aiheista origamien ohella. Malfoy alkoi opettaa Harrylle moniosaisia origameja samalla kun näytti, miten tehdään tultasyöksevä lohikäärme.
He puhuivat sodasta. Lapsuudesta. Keskinäisistä ongelmistaan. Teddystä.
He olivat alkaneet istua näkymättömissä Prilliltä ja käyttää vaimennousloitsua sen jälkeen, kun tämä oli alkanut uhata heitä jälki-istunnolla niin kovaäänisten keskustelujen takia.
Ja sitten Harry koki valaistumisensa ja muuttui vaikeaksi. Oli ollut niin paljon helpompi puhua, kun ei ollut tajunnut samalla tuijottavansa toista herkeämättä. Kun ei ollut tajunnut, että haluaisi lisää kosketusta. Kun ei ollut tajunnut, miten paljon Malfoy häntä nykyään kosketti - antaessaan papereita, taitellessaan Harryn sormilla paperia, opettaessaan liikkeitä ja loitsuja.
“Mikä sinun oikein on?” Malfoy kysyi lopulta, kun edelliset kaksi iltaa olivat menneet hiljaisen taittelun parissa. “Minä luulin, että meillä meni ihan hyvin. Minä luulin, että me olimme jo ystävystyneet. Ja sinä olet nyt ihan hiljaa. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö sinä, että minä kerron Päivän profeetalle kaiken mitä puhut?”
Harry tuijotti Malfoyta hämmentyneenä. Hän ei ollut tajunnut hiljentyneensä niin paljon. Hän huokaisi. “En minä pelkää, että teet mitään tuollaista”, hän vastasi.
Malfoy laski kätensä pöydälle. “Mitä sitten?”
“En minä pelkää. Anteeksi. Kyllä minäkin olen pitänyt tätä ihan ystävystymisenä”, Harry sanoi ohittaen kysymyksen, koska ei hän tiennyt miten siihen olisi pitänyt vastata rehellisesti.
Malfoy huokaisi syvään ja nosti katseena kattoon turhautuneena. “Kyllä kai sinä sitten voit kertoa, mikä vaivaa?” hän kysyi ja käänsi katseensa takaisin Harryyn.
Heidän ylleen laskeutui hiljaisuus, ensin kevyenä mutta koko ajan painostavampana. Malfoyn katse terästi sitä.
Ehkä Harry pelkäsikin.
“Hyvä on”, hän lopulta sanoi. “Hyvä on.” Hän hengitti syvään. “Ron vain toi tietooni sen tosiasian, että ilmeisesti minä haluaisin tästä jotakin muuta kuin vain ystävystymistä. Että olen kuulemma seurannut sinua yhtä pakkomielteisesti kuin pari vuotta sitten.”
Malfoy tuijotti Harrya hetken ja alkoi sitten nauraa. Vapautuneesti. Hän otti käsiinsä taas uuden arkin ja taitteli sen sydämeksi, loihti sen eläväksi ja ojensi Harrylle. “Siinä.”
Silmiään räpytellen Harry otti sydämen vastaan. “Mitä?”
“Se on sydän.”
Harry pyöräytti silmiään. “Kyllä minä nyt sen näen.”
“Ja minä annan sen sinulle. Kai sinä nyt olet jo huomannut, että en minäkään kohtele sinua samalla tavalla kuin ystäviäni? En minä aina tuijota jotakuta muuta samalla, kun pitäisi keskittyä Pansyn juttuihin illallisella.” Malfoy nousi seisomaan. “Mutta täytyy sanoa, etten olisi odottanut Weasleyn panevan aivojasi noin kierrokselle.” Harryn alkaessa mutista vastaväitteitä hän jatkoi: “Minä en ole nyt haukkumassa sinun ystäviäsi. Tarkoitin vain, että Grangerin puheista on välittynyt, etteivät tunteet välttämättä ole Weasleyn vahvin puoli.”
Siihen Harry ei voinut väittää vastaan.
Malfoy käveli Harryn eteen ja ojensi kätensä. Ajattelematta sen kummemmin, Harry tarttui siihen ja nousi ylös. Hän irrotti otteensa sydämestä ja se alkoi lennellä heidän ympärillään kuin perhonen. Harry kääntyi katsomaan sitä ja naurahti.
“Keskityt nyt väärään suuntaan”, Malfoy totesi ja käänsi Harryn päätä kevyesti.
Harry räpäytti silmiään ja samassa Malfoyn huulet olivat hänen omillaan pehmeinä mutta määrätietoisina. Harrysta tuntui, että hänen sydämensä samanaikaisesti jätti lyöntejä väliin ja hakkasi liian lujaa, mutta hän tiesi, että kaikki oli hyvin. Ympärillä lentävä sydän tasasi rytmiä.