Nimi: Vahvin
Ikäraja: S
Fandom: Jujutsu Kaisen
Henkilö: Gojo Satoru
A/N: Uusin jjk-kausi aiheuttaa mussa paljon sisäistä huutamista, joten piti vähän päästellä Gojo-höyryjä ja hiukan meinas tulla kiire, kun huomasin, ettei JJK:ta oo vielä valloitettu ja Valloita fandom -haaste menee tänään kii. Joten tässä on triplaraapaleen verran Gojoilua, ei sisällä juonta, eikä mitään muutakaan hienoa. Hiukan myös mietin, että pitäiskö tän sittenkin mennä ylempään ikärajaan, mutta mennään nyt tällä ensin.
Vahvin
On vaikeaa päästä Gojon iholle. Fyysisesti tai henkisesti.
Gojo nauraa, vitsailee, on huoleton, mutta jossain niiden tummien silmälasien, naamion takana on vakavuus. Se ei pilkahda esille ennen kuin on pakko, se jää vieraalta huomaamatta. Gojo voi olla ärsyttävä, ilkikurinenkin, mutta jossain sen kaiken alla on hän, joka tietää olevansa vahva. Eikä sen pitäisi olla niin ärsyttävää, mutta Gojo vain tekee siitä ärsyttävää. Hän toteaa sen kuin se olisi totta ja pian kuulija huomaa, että pahus vieköön, se on totta. Ei ole mitään syytä, miksi Gojo sanoisi mitään muuta. Sehän on vain totuus. Kaikki muu olisi vähättelyä.
Typerimmät kokeilevat, testaavat teoriaa, ja lopulta päätyvät sylkemään verta, tuijottamaan vahvinta silmiin, niihin sinisiin ja kylmiin. Veri valuu leualle, joka paikkaan sattuu, jos sattuu eloon jäämään. Vahvinkaan ei aina päätä loppuun kaikkea, minkä aloittaa.
Hän ei päästä iholle, mutta pyytää toisten ihoa lähemmäs. Hänen sormensa tanssivat paljastuneella iholla, hän nauraa, kiusoittelee, kunnes vastustaja huomaa tulleensa houkutelluksi kuin hämähäkki seitin keskelle. Sinisten silmien välähdys olkoon viimeinen varoitus, viimeinen houkutus, jonka uhri saa.
Gojon tragedia kelluu siellä jossain, tietyssä naurahduksessa, tietyssä äänenpainossa, tietyssä tavassa vihata korkeampia auktoriteetteja. Hänkin on ollut nuori, kunnes hänet on pakotettu aikuistumaan aivan liian aikaisin.
Joku päivä tulee joku häntä vahvempi, se on elämänkierto. Joku päivä hän ei enää ole täällä, ja monet ovat yrittäneetkin siinä auttaa, eivätkä vielä ole onnistuneet. Vielä hän tallaa tätä samaa palloa pitkin. Oliko se koskaan edes vaihtoehto, että luovuttaisi?
”Satoru.”
Monet eivät nauti hänen nimensä mainitsemisesta. Monille nimi on sylkäisy, monille pakollinen paha.
Nyt hän yrittää antaa aikaa Yujille, Nobaralle, Megumille. Aikaa olla nuoria, tehdä tyhmiä asioita, tehdä tyhmiä virheitä. Vaikka eihän jujutsumaailma ole heikoille, ei täällä pärjää, jos ei ole valmis näkemään kuolemaa silmästä silmään. Tai ehkä sille voi hieman virnistääkin, huolettomasti, sitten juosta pakoon. Kuolema, kaiketi, on jotain, mikä on vahvintakin vahvempi. Ehkä, lopulta.
