Nimi: Inaba-vuoren männyt ja Tatsuta-joen puna
Kirjoittaja: Minä, Lusikkasirri
Fandom: Chihayafuru
Genre: angst, fluff, snog, post canon
Ikäraja: K-11
Hahmot: Chihaya Ayase ja Taichi Mashima
Tiivistelmä: Taichi tietää tasan tarkkaan, mitä haluaisi tehdä yhdessä Chihayan kanssa. Mutta tietääkö Chihaya? Eli: kukkakielikuvia ja kukkaiskieltä, kliseitä ja ällösöpöilyä :D
Haasteet: Valloita fandom IV ja
Yhtyeen tuotanto IIIVastuuvapaus: Hahmot ja Chihayafurun omistaa Yuki Suetsugu, kaikki kiitos hänelle. En saa tästä rahaa.
A/N: Luin Chihayafurun loppuun 11.7. ja ei herranjestas millainen vuoristorata se manga oli. Tämä fikki on pieni yritykseni levittää ilosanomaa muillekin. Lukekaa Chihayafuru, se on ehdottomasti kaikkien 247:n luvun arvoinen. Chihayafurusta on myös anime, joka on valitettavasti vain kolme kautta pitkä, eikä kata koko mangaa :( Eikä uusista kausista ole toistaiseksi tietoa :((
Tämä teksti lähti liikkeelle siitä, että halusin kirjoittaa näistä kahdesta smuttia (Yhtyeen tuotanto ja Taylorin False God oli ideana), mutta ensimmäisten kappaleiden jälkeen alkoi tuntua siltä, että nämä hahmot eivät ole vielä tässä vaiheessa niin valmiita. Niin piti mennä pidemmän kaavan ja pikkuangstin kautta. Tämmöinen parisuhteen alun epävarmuus siitä, mitkä fyysiset asiat ovat ok, on ollut myös jo jonkin aikaa konsepti, josta olen halunnut kirjoittaa. Nämä kaksi antoivat siihenkin mahdollisuuden c:
Tämä osallistuu tosiaan Yhtyeen tuotanto -haasteeseen. Pohjana, inspiraationa ja fiilistelybiisinä toimii tällä kertaa Taylor Swiftin
The Great War, yksi suosikeistani Midnights-albumilla. Taichihaya on kyllä semmoinen shippi, josta on alkanut tuntua, että kaikki biisit sopivat siihen… Eli erittäin hyvä shippi siis.
Fikin nimi on melko suoraan Ogura Hyakunin Isshu -runokokoelman Taichin ja Chihayan nimikkorunoista 16 ja 17. Lopun runo on samaisesta kokoelmasta runo nro 13, jonka on kirjoittanut entinen keisari Yozei. Kunnia kokoelman suomentamisesta Wili Leikolalle, Jari Sutiselle ja Juhani Tikkaselle.
Taustatiedoksi mainittakoon vielä, että karuta on kahden hengen korttipeli, jossa kortteja täytyy napata nopeammin kuin vastustaja. Napattava kortti määräytyy sattumanvaraisesti; lukija nostaa sekoitetusta pakasta kortin, jossa on jonkun runon ensimmäinen osa. Toinen osa lukee pelaajien kortissa. Runot ovat siis tämän aikaisemmin mainitun Ogura Hyakunin Isshu -kokoelman runot. Kortteja on yhteensä 100, joista 50 ovat pelissä mukana. Molemmilla pelaajilla on aluksi 25 korttia lattialla edessään. Jos luettu kortti on nappaajan puolella, kortti poistetaan pelistä. Jos luettu ja napattu kortti on vastustajan puolella, antaa nappaaja omalta puoleltaan yhden kortin vastustajalle. Se, kumman kortit loppuvat ensin, voittaa. Toivottavasti saitte jotain selkoa...
Näistä author's noteista tuli kunnon romaani tällä kertaa... Laitetaan loppuun vielä tärkein: toivottavasti pidätte tarinasta <3
Inaba-vuoren männyt ja Tatsuta-joen punaOn ensimmäinen kesäloma yliopistosta. Ulkona on tukahduttavan kuuma, mutta onneksi Taichin asunnossa on ilmastointi. Rikkaiden vanhempien monia hyviä puolia; äiti ei olisi antanut Taichin muuttaa minnekään muualle, kuin tilavaan, ilmastoituun yksiöön. Taichi ja Chihaya ovat vihdoin kahden. Ensimmäistä kertaa siten, että kukaan ei voi tulla häiritsemään. Kolmen päivän päästä Taichi ja Chihaya matkustavat takaisin Tokioon pelaamaan karutaa ja tapaamaan molempien perheitä yhdessä. Mutta nyt Chihaya on vain Taichin.
Chihaya makaa Taichin sängyllä silmät kiinni ja kuuntelee Hyakunin Isshua. Lukija taitaa olla Kuzuryu-san. Chihaya palaa usein siihen ensimmäiseen otteluun, jonka ikinä voitti Wakamiya-sania vastaan. Taichin pitäisi tehdä viimeisiä koulutehtäviä, jotta lomalla ei tarvitsisi huhkia, mutta katselee Chihayaa. Yhtäkkiä Chihayan silmät rävähtävät auki.
“Taichi!”
“Mitä?”
“Muistin missä olen. Äskeinen runo oli “tachiwakare”.”
Taichi hymyilee. Hänen runonsa on pilannut Chihayan keskittymisen. Hän sulkee kirjansa ja siirtyy työtuolista sängyn laidalle.
“Minä olen nyt sitä mieltä, että olen opiskellut tarpeeksi. Loput läksyt voi tehdä toiste”, Taichi sanoo.
Chihayakin nousee istumaan ja riisuu kuulokkeensa.
“Samaa mieltä, kesälomaa ei kuulu kuluttaa läksyihin. Mitä haluaisit tehdä?”
Taichi punastuu. Hän tietää tasan tarkkaan, mitä haluaisi tehdä yhdessä Chihayan kanssa. Mutta tietääkö Chihaya? Tämä kun on tunteiden kanssa usein niin pihalla.
“Hmm…”
“Mitä? Kerro vaan.”
Chihaya hymyilee. Taichi päättää aloittaa yksi askel kerrallaan.
“Haluaisin… suudella sinua…” Taichin ääni hiljenee loppua kohti, mutta Chihaya kyllä kuulee kaiken. “Ja halata sinua ja koskettaa… hiuksiasi… ja käsiäsi…”
On Chihayan vuoro punastua ja katsoa pois. Taichi siirtyy istumaan hieman lähemmäs. Chihayakin työntää itsensä käsiensä avulla hieman lähemmäs. Sitten kumpikin pysähtyy ja katselee muualle. Epäilys valtaa Taichin mielen. Tällä kertaa hän ei ole varastamassa Chihayan suudelmaa. Nyt hän haluaa toimia oikein. Mutta onko Chihaya antanut toissakeväisen (varastetun) suudelman anteeksi? Taichi vihaa itseään siitä, että Chihayan ensimmäinen oli sellainen kuin se oli. Taichin kostonhimossaan viemä.
Taichi laskee kätensä sängylle, melko lähelle Chihayaa. Hän ei voi jatkaa, ennen kun on pyytänyt kunnolla anteeksi. Chihayan antamat orvokit hehkuvat sinistä ja keltaista ja antavat juuri ja juuri tarpeeksi rohkeutta avata suu.
“Chihaya.”
“Mitä?”
“Tiedäthän, etten halua tehdä mitään, mitä sinä et halua tehdä.”
Chihaya on hetken hiljaa. Taichi odottaa.
"Tottakai tiedän."
"Hyvä.”
“Sitten... Sinun täytyy myös tietää, että olen niin pahoillani siitä, kun suutelin sinua ilman lupaasi silloin kun lähdin karutakerhosta. Sitä ei olisi ikinä pitänyt tapahtua.” Itku pakottaa kurkussa eikä Taichi pysty katsomaan Chihayaa. Mutta hän ei pakene enää. Orvokkien keltaiset keskukset tuntuvat tuijottavan. Oli juuri Chihayan tapaista olla välittämättä mistään tavallisista tavoista ja tuoda kukkia.
“Onnea uuteen kotiin!” oli Chihaya sanonut kukkakimppu ja hedelmäkori käsissään, eikä Taichi ollut pystynyt kieltäytymään.
Chihayan käsi havahduttaa Taichin. Se on asettunut hänen kätensä päälle.
“Saat anteeksi”, Chihaya kuiskaa. Taichi kuulee itkun myös Chihayan äänessä. Hän levittää kätensä ja Chihaya rojahtaa Taichin syliin.
…..
“Taichi.”
“Niin?”
“Minäkin haluaisin suudella sinua”, Chihaya mumisee Taichin olkapäähän.
Itku on loppunut; kyyneleet kuivataan Taichin yöpöydän nenäliinoihin. Taichi asettuu nojaamaan sängyn päätyyn ja vetää Chihayan viereensä.
“Suudellaan sitten!” Taichi hymyilee.
Chihaya antaa hänelle rohkeutta ottaa askeleita haluamaansa suuntaan. Taichi kääntyy kohti Chihayaa ja kumartuu suutelemaan tätä. Chihayan keho liikkuu samaa tahtia ja huulet kohtaavat. Taichi tuntee, kuinka Chihaya jäykistyy. Hän nostaa kätensä Chihayan selkään ja piirtää sille sormillaan pikkukaaria ja yrittää saada Chihayan rentoutumaan. Chihayakin tiukentaa otettaan Taichin paidasta ja vetää häntä lähemmäs itseään. Chihayan huulet ovat pehmeät ja sopivat Taichin huulille täydellisesti. Mitä muutakaan ne voisivat olla?
Suudelma päättyy, kun Taichi vetäytyy kauemmas. He katsovat hetken toisiaan, kunnes Chihaya puhkeaa hymyyn.
“Tuo oli uskomatonta!”
Chihaya ei vieläkään aina ajattele ihan tarpeeksi ennen kuin sanoo asioita ääneen. Mutta juuri siksi Taichi rakastaa tätä. Chihaya ei laskelmoi tai pelaa. Chihaya toimii ja sanoo niin kuin ajattelee. Chihayan karuta on hyvin samankaltaista. Selkeää. Karutassa Chihaya hyökkää. Taichi taas ei puhu tunteistaan tarpeeksi. Tällä kertaa hän kuitenkin päättää antaa tekojen puhua ja vetää Chihayan uuteen, kiihkeämpään suudelmaan. Chihayan kädet ovat taas Taichin selässä ja Taichi vetää tytön niin lähelle, kun vain on mahdollista. Suuteleminen tuntuu ihanalta, täydelliseltä.
“Mitä jos käytäisiin makaamaan?” Chihaya kysyy hetken päästä, eikä uskalla katsoa Taichia, vaan tuijottaa ulos. Taichin katse kääntyy samaan suuntaan. Takapihan nurmikolla kasvaa veriapiloita. Niiden puna tuo mieleen Chihayan huulet, joita Taichi haluaa taas päästä suutelemaan.
“Käydään vaan”, Taichi vastaa ja laskeutuu makuulle. Chihaya avaa hiuksensa poninhännältä ja seuraa perässä. He asettuvat katsomaan toisiaan.
“Saanko silittää hiuksiasi?” Taichi kysyy. Chihaya nyökkää. Taichi nostaa kätensä ja työntää sen Chihayan hiuksiin. Hän silittelee ja pyörittelee tytön vaaleanruskeita suortuvia sormissaan kunnes ei enää malta olla taas suutelematta. Taichi vetää Chihayan kasvot lähemmäs ja aloittaa uuden suudelman. Chihaya vastaa ja pyörittää omia sormiaan Taichin selässä. Pikku hiljaa ne hivuttautuvat alemmas ja alemmas ja lopulta pujahtavat Taichin paidan alle. Chihayan sormet tuntuvat Taichin paljaalla iholla taivaallisilta. Hän jatkaa suudelmaa ja vetää Chihayaa vieläkin lähemmäs itseään. Taichikin uskaltautuu silittämään Chihayan selkää. Kolmas suudelma päättyy Chihayan kuiskaukseen.
“Laitetaanko verhot kiinni?”
Taichi nyökkää, nousee ja tassuttelee ikkunalle. Veriapilat hehkuvat, kesäaurinko paahtaa ja Chihaya rakastaa ja haluaa suudella häntä. Verhot ovat äidin valitsemat. Kuvio koostuu elämänlangan vihreistä, sydämenmuotoisista lehdistä ja valkoisista torvimaisista kukista. Taichin ja Chihayan elämänlangat ovat kulkeneet pitkään rinnakkain, aina käsivarrenmitan päässä toisistaan. Nyt ne ovat vihdoin yhdistyneet. Taichi vetää verhot ikkunan eteen.
Taichi kääntyy takaisin sänkyä kohti. Chihaya makaa ja katselee häntä. Chihaya on kaunis. Hän palaa sängylle Chihayan viereen. Uusi suudelma alkaa ja Taichi hukkuu Chihayaan.
“Sano heti, jos menen liian pitkälle”, hän kuiskaa Chihayalle ja työntää kätensä tämän t-paidan alle.
Chihaya mumisee myöntävästi ja Taichi uskaltaa jatkaa silityksiään. Chihayan vartalo sopii niin hyvin Taichia vasten. Hetken päästä Chihaya kellahtaa selälleen ja vetää hänet puoliksi päälleen. Taichi ei ole varma, mitä tekisi käsillään; selkä oli jo todettu hyväksi ja turvalliseksi, mutta vatsa ja… rinnat. Hän katsoo Chihayaa kysyvästi. Chihaya hymyilee ja tarttuu Taichin käteen ja vetää sen vatsalleen. Taichi toteuttaa tytön pyynnön; hän haluaa toteuttaa ne kaikki; ja laskeutuu uuteen suudelmaan silittäen samalla Chihayan vatsaa ja vähän kylkiäkin.
“Rakastan sinua”
…..
“Suuteleminen on aika mukavaa”, Chihaya sanoo kun on kulunut ehkä tunteja. Taichi ei ole ihan varma.
“Niin on.”
Taichi ja Chihaya makoilevat sängyllä posket punaisina ja hiukset sotkussa ja pitelevät toisiaan kädestä. Taichi huomaa, että Chihaya katselee seinällä olevaa taulua. Se kuvaa unikkopeltoa. Ooe-san oli löytänyt sen joltain kirpputorilta ja toi tuliaiseksi noin kuukausi sitten, kun koko Mizusawan karutakerho oli käynyt vierailemassa.
“Tiesitkö, että Euroopassa unikot symboloivat rauhaa ja sodissa kaatuneiden muistamista?” Chihaya kysyy yllättäen.
“En.”
Kerrankin Chihaya tietää jotain, mitä Taichi ei.
“Ei koskaan palata siihen aikaan, kun me ei puhuttu. Minä en kestäisi sitä”, Chihaya jatkaa. Taichi melkein pelkää, että tämä alkaa taas itkemään.
“Ei. Vaikka näin jälkikäteen katsottuna, oli hyvä, että oltiin hetki erossa. Se teki hyvää molemmille.”
“Niin. Kai kaikilla asioilla on jokin tarkoitus.”
Taichi kääntyy kyljelleen katselemaan Chihayaa.
“Tsukuban vedet
syöksyvät alas pitkin
Minan jokea.
Samoin rakkauteni
kasvaa yhtä syväksi.”