Ficin nimi: Kylmän kesän kylmin päivä
Fandom: Harry Potter
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Linne
Beta: Maissinaksu
Summary: Luna ei käynyt suihkussa. Hän ei pukenut vaatteita. Hän istui sängyllä ja söi kolme päivää vanhaa pizzaa
A/N: tämä on jatkoa Lunasta aikaisemmin kirjottamilleni ficeille, missä kaikki ei mennytkään niin hyvin sodan jälkeen. Aika surumielinen, mutta toivottavasti myös lohdullinen ficci. Toivottavasti viihdyt tämän parissa!
Maanantai
Luna tajusi heti herätessään, että tänään hän ei nousisi sängystä.
Hän makasi vuoteellaan kasvot seinään päin, Satiini hänen ja seinän väliin käpertyneenä. Kissa lämmitti ja sen kehräys peitti Lunan vatsan kurinan alleen.
Minuutit tikittivät. Oli maanantai ja ihmiset kaikkialla Lontoossa hänen ympärillään olivat matkalla töihin, kouluun, jonnekin. Pian he alkaisivat suunnitella lounasta tai aikaista kotiinlähtöä.
Lunalla ei ollut mitään paikkaa missä olla. Ei ollut muuta kuin ministeriön maksama pieni korvaus jolla hän maksoi asuntonsa vuokran, kissanruuat ja ne satunnaiset ateriat, joita hän joskus muisti kotiinsa tilata.
Onneksi hänellä oli vielä kissanruokaa ja teetä. Kissat piti ruokkia, ja vaikka hän oli luopunut paljosta, teestä hän ei pystynyt luopumaan. Ihan kohta hänen pitäisi nousta, kaataa raksuja kissojen kuppiin ja naksauttaa teekeitin päälle. Mutta ei ihan vielä.
Silkki hyppäsi sänkyyn ja painautui Lunan selkää vasten. Sen kehräys sai Lunan melkein unohtamaan maailman asuntonsa ulkopuolella.
Kun hän oli venyttänyt väistämätöntä niin kauan kuin pystyi, hän nousi vastahakoisesti istumaan ja veti peiton harteilleen. Nopeasti, ennen kuin sängyn lämpö ja kissojen kehräys saisivat hänet muuttamaan mielensä, hän nousi sängystä ja rahjusti asunnon pieneen keittonurkkaukseen.
Vedenkeitin naksahti, raksut rapisivat kun hän kaatoi niitä kulhoon. Kissat tulivat syömään, eivätkä tuntuneet välittävän vaikka tarjolla oli taas samaa ruokaa. Luna täytti niiden vesikupin ja oli onnellinen siitä, että se pitäisi tehdä uudelleen vasta seuraavana päivänä.
Kaapista löytyi vielä paketillinen teepusseja. Luna tiputti yhden mukiin, jota oli käyttänyt vasta kahdesti ja huomasi samassa paketillisen keksejä, joita Harry oli tuonut viime vierailullaan. Ne eivät olleet inkivesiliskoja tai noidansauvoja, mutta ne olivat ruokaa ja niin paljon kuin Luna sitä inhosikin, hänen kehonsa tarvitsi edelleen polttoainetta.
Hän nappasi kaksi keksiä ja laittoi ne tyhjän kiinalaisen noutoruokapakkauksen päälle. Hänellä oli vain kaksi lautasta ja kumpikin oli jo niin likainen, ettei niiden vihreää pintaa juuri näkynyt.
Hän oli hankkinut lautaset tavaratalosta melkein heti muutettuaan asuntoon. Hän oli hiippaillut hyllyjen välissä kuin varas, jatkuvasti olkansa yli vilkuillen, odottaen hetkenä minä hyvänsä näkevänsä kuolonsyöjän selkänsä takana, valmiina raahaamaan hänet takaisin kellariin.
Teen hautuminen kesti kaksi minuuttia. Kaksi piinallista minuuttia raksujen rapinaa kissojen hampaissa, jääkaapin hurinaa, likaisia astioita tiskialtaassa. Kaksi minuuttia aikaa muistojen hyökkäykselle.
Hän pääsi melkein sataankahteenkymmeneen, kunnes ei kestänyt enää. Hän nappasi teepussin mukista ja viskasi sen roskakoriin, joka oli niitä jo puolillaan, nappasi mukin ja keksit ja melkein juoksi takaisin vuoteelle. Hetkellinen paniikki pysäytti hänet, kunnes hän muisti käyttäneensä kissojen vesikupin ja saattoi siten paeta loppupäiväksi vuoteen suojiin.
Peitteissä oli vielä kissojen lämpöä jäljellä. Luna veti ne päälleen, otti kulauksen teetä ja avasi pikkuruisen televisionsa. Sieltä tuli uusinta sarjasta, jonka hän oli nähnyt jo monta kertaa ja hän rauhoittui.
Muistot Malfoyn kartanon kellarista ja kouluvuosista häipyivät takaisin mielen perukoille. Hän oli taas turvassa.
Tiistai
Luna heräsi kissan kieleen poskellaan. Silkki nuoli hänen kyyneleitään ja kehräsi kuin vanhan jästiauton moottori.
Luna käpertyi palloksi ja rutisti kissaa rintaansa vasten. Tyyny kastui kyynelistä.
Hän oli säälittävä. Kaikki muut olivat päässeet jaloilleen sodan jälkeen, alkaneet opiskella tai hankkineet työpaikan. Hän sen sijaan vietti päivänsä katsomalla vanhoja jästielokuvia ja syömällä muroja suoraan pakkauksesta.
Hän ei ollut pystynyt menemään edes oman vuosikurssinsa päättäjäisiin. Moni oli lopettanut koulunkäynnin kuuteen, vuoteen kuten Luna itsekin, mutta silti melkein kaikki vuosikurssilaiset olivat osallistuneet juhlaan, jossa syötiin tupapöytien ääressä viimeisen kerran, juhlittiin sodan loppumista ja surtiin sen uhreja.
Luna ei ollut edes harkinnut menevänsä. Ajatus pitkästä pöydästä, jonka ääressä hän oli istunut aina yksin, sai hänet käpertymään palloksi kun Harryn kerrottua hänelle valmistujaisista. Harry oli jättänyt asian sikseen, mutta tullut vielä samana iltana käymään, tuonut pizzaa ja kasan videovuokraamosta haettuja komedioita. Hän oli lähtenyt vasta, kun Luna oli nukahtanut.
Luna oli kiitollinen. Hän ei ollut ollut koskaan ihastunut Harryyn, mutta oli jo kouluaikoina tuntenut kipeästi eron heidän välillään. Harry oli ollut erilainen, kuten Lunakin, mutta oikealla tavalla. Harry oli ollut ihailtu ja arvostettu, kun taas kukaan ei ollut halunnut edes istua Lööperin vieressä.
Harry oli ainoa syy, miksi hän oli pystynyt menemään Draco Malfoyn oikeudenkäyntiin. Poika oli istunut hänen vieressään koko oikeudenkäynnin ajan ja koskettanut näyttävästi arpeaan joka kerta, kun joku tuomareista oli näyttänyt pohtivan voisiko Valittua käskeä poistumaan salista. Sen jälkeen he olivat tavanneet ison joukon Albuksen Kaartista Vuotavassa Noidankattilassa, ja Ron oli tilannut Lunalle tuopillisen olutta.
Luna pystyi edelleen maistamaan oluen karvaan maun. Se maistui katkeruudelta.
Keskiviikko
Tänään oli hyvä päivä, Luna tiesi heti herätessään.
Hän avasi silmänsä, kun auringon ensimmäiset harmaat säteet onnistuivat hiipimään verhojen läpi ja kutittivat hänen kasvojaan. Aamun ensimmäiset tunnit olivat aina parhaat: kaikki muut nukkuivat ja hän sai olla rauhassa, piilossa katseilta.
Hän nousi rivakasti sängystä, napsautti vedenkeittimen päälle, lisäsi raksuja kissojen kuppiin ja löysi kaapin perältä avaamattoman märkäruokatölkin. Kissat maukuivat, kun hän kaatoi sen kuppiin ja syöksyivät sitten ruuan kimppuun kuin kuolleen kanan löytäneet thresthalit.
Luna meni vaatekaapilleen ja löysi sieltä puhtaan paidan, puhtaat housut ja vielä puhtaat alusvaatteetkin. Jos hän uskoisi johonkin jumalaan, hän kiittäisi heitä Hermionesta.
Hän heitti likaiset vaatteet pyykkikoriin ja paineli pikkuiseen kylpyhuoneeseensa.
Niin hyvä päivä ei ollut, että hän olisi uskaltanut sytyttää valot. Hän oli laiha, hän tiesi sen kyllä, mutta ei uskonut kestävänsä törröttävien kylkiluidensa ja ohuiden hiustensa näkemistä.
Miten omituista. Malfoyiden kartanossa hän olisi antanut mitä tahansa peilistä, mutta nyt kun hänellä oli sellainen, hän uskalsi hädin tuskin katsoa siihen. Kaupan heijastavat lasi-ikkunat olivat jo tarpeeksi pahoja.
Hän ravisti ajatukset mielestään ja astui suihkuun. Siellä piti toimia nopeasti, ennen kuin ahdistus ehtisi saada vallan ja hän viettäisi loppupäivän kyyhöttämässä kylpyhuoneen lattialla shampoota hiuksissa ja pyyhe päällä, koska pukeutuminen olisi liian vaikeaa.
Tällä kertaa kaikki sujui hyvin. Hän oli taas puhdas, ainakin jonkin aikaa. Ehkä hän kävisi suihkussa huomennakin.
Hän vei aamuteensä sänkyyn ja joi sitä samalla kun teki kauppalistaa. Keksejä. Teetä. Kissanruokaa. Rusinoita.
Luna rakasti rusinoita. Ensimmäiset viikot pelastumisensa jälkeen hän ei ollut muuta syönytkään kuin rusinoita. Rusinat olivat pelastaneet hänet jo kouluaikoina, kun hän ei ollut halunnut mennä syömään saman pöydän ääreen kiusaajiensa kanssa.
Kenkien laittaminen jalkaan vaati jo ihmeitä, mutta lopulta hän onnistui. Kissat jäivät maukumaan hänen peräänsä, kun hän sulki oven ja paineli rappukäytävään ennen kuin ehtisi muuttaa mielensä.
Lähin market oli kadun toisella puolella, vain kahdensadan metrin päässä. Ajatus ilmiintymisestä houkutti, mutta taian käyttö sai sapen nousemaan hänen kielelleen. Hän puri hammasta ja käveli.
Kauppa oli lohdullisen tyhjä. Luna poimi korin ja alkoi käydä listaansa läpi lisäillen silloin tällöin mukaan mitä teki mieli. Värikkäät banaanit ja mansikat houkuttelivat, mutta hän tiesi paremmin kuin ostaa helposti mädäntyvää ruokaa jota ei kuitenkaan muistaisi syödä. Hän valitsi purkillisen päärynäsosetta niiden sijaan.
Marketissa oli pikkuinen leipomo, jonka tuoksu muistutti Lunaa niistä kerroista, kun äiti oli leiponut. Leipomukset olivat olleet yleensä aika vänkyräisiä, mutta Luna oli pitänyt niistä silti. Isä oli yrittänyt leipoa muutaman kerran äidin kuoleman jälkeen, mutta pian he olivat ostaneet keksit kaupasta.
Luna osti donitsin ja söi sen matkalla takaisin asuntoonsa. Se tuoksui huumaavasti mansikalta kuin lupauksena kesästä.
Ehkä kaikki olisi kesällä paremmin. Ehkä hän jaksaisi käydä huomennakin suihkussa.
Torstai
Luna ei käynyt suihkussa. Hän ei pukenut vaatteita. Hän istui sängyllä ja söi kolme päivää vanhaa pizzaa.
Perjantai
Ovikello soi.
Jo siitä Luna tiesi, että tulija oli ystävä. Velhot eivät tavallisesti soittaneet ovikelloa, he koputtivat. Lunan ystävät tiesivät tämän, eivätkä koskaan koputtaneet.
Luna pakotti itsensä nousemaan sängystä ja avaamaan oven. Hän nojasi ovenkarmiin ja tuijotti tulijoita kuin ei olisi nähnyt heitä koskaan aikaisemmin.
"Hei", Harry sanoi, mistä Luna päätteli ettei ollut enää aamu. Siitä ja Harryn kengistä, jotka olivat ehdottomasti työkengät. Ei kukaan mennyt nahkakengissä kävelylle.
"Voimmeko tulla sisään?" Ginny kysyi. Hänellä oli sylissään valtava kassi, jonka tasapainottelu näytti hankalalta. Luna nyökkäsi ja astui syrjään.
Hän hämmentyi vähän nähdessään Ronin astuvan sisään muiden perässä. Tämäkin oli pukeutunut työvaatteisiin, mutta näytti silti rähjäisemmältä kuin Harry.
He asettuivat Lunan asuntoon, kuka minnekin. Ginny vei kassin keittonurkkaukseen, Harry istui pienen pöydän ääreen ja Ron valloitti ainoan nojatuolin. Lunaa houkutti kaivautua takaisin peittojen alle, mutta ei kai ollut kohteliasta nukkua, kun ystävät tulivat käymään. Hän istuutui sen sijaan sängylle jalat suorina ja selkä seinää vasten, peitto harteiden ympärille käärittynä.
"Toimme lounasta", Ginny sanoi reippaasti ja jätti tahdikkaasti huomiotta sen seikan, että Luna oli edelleen pyjamassa. "Ulkona on aika pilvistä, mutta ajattelin, että voisimme syödä piknikin sisällä. Toin mansikoita."
Ehdotus oli sinänsä viaton, mutta sen takana oli jotain pelottavaa. Sanoihin kätkeytyi koukku, ansalanka, josta Luna ei ollut vielä saanut kiinni. Ginny tiesi hänen pitävän mansikoista. Ginny myös tiesi, ettei hän koskaan syönyt lounasta.
Pikkuruisella pöydällä ei ollut tilaa aterialle, joten Ginny ja Harry kattoivat ruoat matolle. Tuoretta leipää leipomosta, voita ja juustoa, kinkkua, pieniä makkaroita, papuja tomaattikastikkeessa, karviaismarjapiiras ja juomaksi kurpitsamehua.
Ja tietysti mansikoita. Luna söi ohuen viipaleen piirasta, mutta lastasi lautaselleen enimmäkseen papuja ja mansikoita. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut välittävän, ei varsinkaan Ron, joka söi suurimman osan makkaroista.
Kun kaikki olivat syöneet kyllikseen, Ginny pakkasi tähteet takaisin kassiin. Lunan olisi pitänyt olla kiitollinen – hänen jääkaapissaan ruoka olisi vain homehtunut – mutta tunsi paniikin kasvavan, kun Ginny kääntyi hänen puoleensa kassi sylissään. Harry istui Lunan viereen ja Ron jäi nojailemaan seinää vasten, siniset silmät nauliutuneena Lunaan.
"Luna", Ginny aloitti. Mitä tahansa hän olikin aikeissa sanoa, Luna vihasi sitä jo nyt. "Meistä sinun olisi hyvä päästä hetkeksi pois täältä."
"En mene Pyhään Mungoon." Sanat lipsahtivat ulos, ennen kuin Luna ehti estää niitä, eikä hän olisi edes halunnut. “En varmasti mene.”
"Emme me sitä ajatelleetkaan", Harry keskeytti lempeästi. "Ajattelimme, että voisit tulla meille, tai ehkä Fleurin ja Billin luo –”
"Tai Kotikoloon", Ron sanoi.
"Kotikoloon?" Luna toisti liian hämmästyneenä mennäkseen paniikkiin. Oli hän toki Kotikolossa käynyt aikaisemminkin, Ronin isoveljen häissä ja muutaman kerran teellä kun äiti vielä eli, mutta Weasleyn perhe oli jäänyt hänelle etäiseksi, kunnes Ginny oli ryhtynyt säälistä hänen ystäväkseen. Ajatus siitä, että hän ilmestyisi heidän kotiovelleen matkalaukun ja kahden kissan kanssa sai hänet kiemurtelemaan häpeästä.
"Kotikolossa on aina joku", Ron sanoi kuin asia olisi itsestään selvä. "Sinun ei tarvitsisi olla yksin. Ja äiti hoitaa kaikki askareet. Saisit vähän levätä."
"Mutta kissat…"
Ron huitaisi kädellään. "Onhan siellä kissoja. Ja pöllöjä ja menninkäisiä. Ne viihtyisivät hyvin, ihan totta."
Silkki hyppäsi Lunan syliin. Hän rutisti kissaa ja katseli ympärilleen nuhjuisessa asunnossaan. Hän tunsi häpeän puristavan sydäntään. Joku muu siivosi aina hänen sotkujaan. Ja nyt Harry ja Ginny olivat kyllästyneet siihen ja päättäneet sysätä hänet Ginnyn ja Ronin äidin niskoille.
"Ei minun tarvitse. Minä voin jo paremmin, ihan totta."
Ginny avasi suunsa, mutta Ron keskeytti hänet.
"Etkä voi. Kuule, mennään ainakin viikonlopuksi. Pakataan sinulle laukku ja lähdetään Kotikoloon, ehdimme sinne sopivasti ennen päivällistä."
"Ron", Ginny ärähti, mutta hänen isoveljensä vastasi katseeseen ilmekään värähtämättä. Ginny näytti hämmentyvän tämän periksiantamatonta katseesta ja perääntyi, kun Ron jätti paikkansa seinän vierellä ja tuli seisomaan sängyn viereen. Hän laskeutui toisen polvensa varaan ja otti Lunan käden omaansa. Ronin suurien kourien välissä se näytti lapsen kädeltä.
“Luna kulta, sinä et voi hyvin”, Ron sanoi niin lempeästi, että Luna halusi itkeä. “Sinä tarvitset nyt vähän apua, eikä siinä ole mitään pahaa. Mennään kaikki yhdessä Kotikoloon, ja jäädään yöksi. Voit huomenna päättää, haluatko jäädä. Sopiiko?”
Luna nielaisi palan kurkustaan ja katsoi suoraan Ronin sinisiin silmiin. Hän etsi ja etsi, mutta ei löytänyt niistä sääliä, vain vilpittömyyttä ja huolta. Hän ei uskaltanut luottaa ääneensä, mutta nyökkäsi.
“Hyvä.” Ronin ääni oli selvästi helpottunut, mutta tämä kätki sen taitavasti reippauden alle. “Pakataan sitten. Luna, haluatko lentää vai ilmiintyä?”
Luna inhosi ilmiintymistä, mutta lentämistä sitäkin enemmän. Ei kulunut kuin muutama minuutti, kun hän seisoi Ronin kainalossa keskellä nuhjuista asuntoa, Silkin kantokoppa toisessa kädessä ja Ginnyn pakkaama rähjäinen reppu toisessa. Hän ehti tuskin vilkaista nuhjuista asuntoaan, kun se jo katosi ja tuttu pahoinvoinnin tunne valtasi hänet.
Se kesti onneksi vain hetken. Kun Luna avasi silmänsä, hän näki kuluneen mutta kodikkaan vanhan talon, jonka jokaisessa ikkunassa loisti valo.
Etuovi aukesi ja Weasleyn äiti kiiruhti heitä vastaan. “Voi Luna, miten ihanaa, että tulit!”
Lauantai
Luna heräsi värikkään täkin alta.
Kuka sen oli hänen päälleen heittänyt, hän ei tiennyt. Hän muisti käpertyneensä sohvalle eilen illallisen jälkeen ja oli kai nukkunut siinä makeasti koko yön olohuoneeseen siilautuvista auringonsäteistä päätellen.
Weasleyn äiti (Molly, Luna muistutti itseään: tämä oli pyytänyt, että Luna kutsuisi häntä Mollyksi) oli keittiössä laittamassa aamiaista. Heidän katseensa kohtasivat ja hän hymyili Lunalle. “Huomenta, kultaseni. Nukuitko hyvin?”
Luna nousi istumaan ja räpytteli silmiään kultaisessa auringonvalossa. “Nukuin”, hän sanoi hiukan epävarmasti.
“Kiitos.”
“Haluat varmaan peseytyä ennen aamiaista”, Molly sanoi ja latoi paistinpannuun näppärästi kuusi viipaletta pekonia. “Menehän, siellä pitäisi vielä olla kuumaa vettä. Pyydän Oljoa tuomaan sinulle puhtaat vaatteet.”
Luna nousi epävarmasti sohvalta ja laahusti kohti kylpyhuonetta, jonka Ron oli näyttänyt hänelle edellisenä iltana. He olivat tehneet talossa lyhyen kierroksen, joka oli päättynyt keittiöön lihapadan ja tuoreen leivän äärelle. Luna ei muistanut, milloin oli viimeksi syönyt kotona tehdyn aterian, mutta päätellen Mollyn kauhistuneesta katseesta, siitä oli kulunut aivan liian kauan.
Kylpyhuone oli pieni, mutta se henki samanlaista kodikasta tunnelmaa kuin muukin talo. Luna kiskoi vaatteensa pois ja astui itsestään täyttyvään leijonantassuammeeseen, jonka kuplat muuttuivat laventelinvärisiksi heti, kun hän kosketti vettä. Hän pohti, vaihtoivatko ne väriä kylpijän mukaan.
Kun hän oli valmis, hän kapusi ylös ammeesta ja veti päälleen vaatteet, jotka kotitonttu oli hänelle tuonut. Hän ei erityisemmin pitänyt kotitontuista – isä sanoi aina, että niiden orjuuttaminen oli koko velhoyhteisön häpeätahra – mutta oli silti kiitollinen nähdessään, että hänen lempipuseronsa oli pesty ja repsottava hiha kauniisti korjattu.
Hän kääntyi peiliä kohti kammatakseen hiuksensa ja jähmettyi.
Laventelikylpy oli saanut hänet unohtamaan huolelliset varotoimet ja hän oli typerästi katsonut peiliin. Hän katui sitä heti, mutta ei pystynyt enää kääntämään katsettaan poiskaan.
Vaaleat, ohuet hiukset olivat liiskaantuneet päätä vasten. Kasvoilla oli kylvyn ansiosta vähän väriä, mutta mikään ei pystynyt kätkemään suuria, syvälle uponneita silmiä, ohuita kulmakarvoja, kuopalle painuneita poskia, halkeilleita huulia.
Hän näytti kamalalta. Hän näytti kuolleelta.
Luna ei tajunnut itkevänsä, ennen kuin lämpimät käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen ja Molly veti hänet syliinsä.
"Voi kultaseni", hän mumisi hiljaa, lempeästi, niin kuin vain äiti voi. "Kaikki on hyvin. Kaikki järjestyy."
Luna ei ollut varma, uskoiko häntä. Mutta kuinka hän toivoikin, että voisi.
Sunnuntai
Luna istui portailla ja silitti kissaa.
Se ei ollut Silkki eikä Satiini. Kumpikin oli niityllä talon takana väijymässä menninkäisiä ja narskuja. Kissat ottivat ilon irti maalaiselämästä ja Luna pohti hajamielisesti, miten ne tottuisivat taas pieneen kerrostaloasuntoon.
Ajatus tuntui kuitenkin kaukaiselta. Hän tiesi, ettei voinut tarpeeksi hyvin palatakseen, ei ainakaan vielä. Hän oli kuullut hiljaisen keskustelun Hermionen ja Weasleyn äidin välillä, kun he olivat luulleet hänen torkkuvan sohvalla lounaan jälkeen. Keskustelun, joka koski pesemättömiä astioita ja unohtuneita parantajavelhon käyntejä. Hermione oli käynyt uudelleen asunnolla ja tuonut tullessaan lisää vaatteita, vaikka Luna käyttikin oikeastaan vain lempipaitaansa. Se oli vain kulunut pusero, jonka viininpunainen väri oli haalistunut, mutta siinä oli jotain lohdullista. Viininpunainen ei ollut yhdenkään tuvan väri.
Istuessaan siinä alkukesän laikukkaassa päivänpaisteessa, Luna pystyi vihdoin myöntämään, ettei pärjännyt. Että hyviä päiviä oli paljon vähemmän kuin huonoja. Että ennemmin tai myöhemmin hänen pitäisi antaa kissat pois ja sitä hän ei kestäisi.
Joten ehkä hänen pitäisi jäädä hetkeksi tänne ja antaa muiden huolehtia itsestään, kunnes pystyisi taas suihkussa useammin kuin kerran viikossa ja syömään ruokaa ennen kuin se ehtisi homehtua jääkaappiin. Ehkä hän voisi vihdoin ostaa vaikka hedelmiä.
Kaikki järjestyisi.
Hän ei ollut yksin.
