Fiorella Minusta on valtavan mukavaa kirjoittaa nimenomaan ns. epäsuosituista hahmoista ja parituksista ja on mukavaa kuulla, etten ole yksin sitä mieltä, että Voro/Pimento tarvitsee lisää rakkautta.
Lizlego Itse olen myös aina mieltänyt, että Norriska on Vorolle tosi rakas ja se on söpöä. Lapsirakkautta ei ihan kauheasti ole, mutta tuskin tällä iällä rupeavat niitä enää hankkimaankaan onneksi (,vaikka itseäni kyllä kiinnostaisi nähdä).
Larjus Juuri tuosta toivoton romantikko ajatuksesta tämä koko homma tavallaan syntyi, kun mietin itsekseni kuinka vähän oppilaan näkökulmasta oppii tuntemaan kouluhenkilökuntaa ihmisinä. Nehän voi arkielämässä olla ihan minkälaisia vain. Tuon piirretyn minäkin voin nyt kuvailtuasi nähdä aika elävänä. Mahtava mielikuva kyllä.
Tässä nyt nämä hartaasti odotetut seuraavat treffit.
Argus Voro seisoskeli Pimennon työhuoneen oven edessä tällä kertaa arkisemmassa vaateparressa pohtien joko kehtaisi koputtaa. Hän oli oikeastaan puolisen tuntia etuajassa. Hän ei ollut millään malttanut odottaa, eikä missään nimessä olisi halunnut menettää jälki-istunnosta sekuntiakaan. Hän pääsisi vihdoin näkemään tuon taianomaisen sulkakynän tositoimissa, mutta vielä enemmän hän odotti, että pääsisi taas viettämään aikaa Pimennon kanssa. Voro ei koskaan ollut tavannut ketään naista, jonka seurassa oleminen tuntui niin luonnolliselta. Hän elättelikin toivoa, että tämän ura pimeyden voimilta suojautumisen opettajana olisi hivenen pitempi, kuin mitä viimevuosien opettajien oli ollut.
Vihdoin Voro sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja koputti oveen kellon ajasta huolimatta. Oven takaa kuului Pimennon tuttu teennäinen yli-imelä ääni, joka kehotti koputtajan sisälle. Voro kävi peremmälle ja Pimennon kasvoille levisi hymy, joka vaikutti tavallista aidommin lempeältä.
”Oi! Argus se olitkin sinä!” Pimento tokaisi iloisesti.
Voro meni hivenen hämilleen etunimensä käytöstä, mutta ei voinut väittää, etteikö olisi pitänyt siitä.
”Anteeksi… Doloros. Olen kai hivenen etuajassa”, Voro pahoitteli, hivenen punehtuen, varovaisesti kokeillen kielellään naisen etunimeä.
”Ei se mitään. Ehdimme hyvin juoda kupposelliset teetä ennen jälki-istuntoa” Pimento tokaisi maireasti ja löi kätensä tyytyväisenä yhteen.
Pimento heilautti taikasauvaansa ja tee astiasto leijaile hänen työpöydälleen. Voro istuutui Pimentoa vastapäätä ja tarttui hivenen arastellen kuppiinsa johon, teepannu oli juuri itsekseen kaatanut höyryävän kuumaa teetä. Pimento kaatoi tassille hieman kermaa ja antoi sen lattialle Voron perässä saapuneelle Norriskalle.
”Kenelle me muuten pidämme jälki-istuntoa?” Voro kysyi, kun ei keksinyt muutakaan.
”Sille suurisuu Potterin pojalle”, Pimento vastasi silminnähden tulistuneena.
”Siitä pojasta ei ole kuin harmia”, vannotti Voro hänkin selvästi aiheesta kiihtyneenä ”Olen aivan varma, että se hiiviskelee ympäri linnan kielletyitä käytäviä lähes joka yö, mutta mitenkäs minä sen todistan, kun se on niin perhanan liukas kaveri!”
”Ja vielä niin itsepäinen, eikä osaa pitää suutaan kiinni!” kailotti Pimento ”Poika ei kyllä ymmärrä parastaan! Jonkun vain on opetettava sille vähän tapoja! Kuten minä aina sanon! Jos ei hyvällä niin, sitten pahalla!”
”Juurikin näin! Juurikin näin!” nyökytteli Voro, joka ei olisi voinut olla yhtään enempää samaa mieltä.
Hetken he kummatkin nyökyttelivät paheksuvina miettien Potteria, mutta pian he purskahtivat hersyvään nauruun. Jotain niin ihanaa siinä vain oli, kun joku aidosti ymmärsi ja oli niin samaa mieltä. Sekä Vorosta että Pimennosta usein tuntui, ettei heitä ymmärretty. Ihmiset tuntuivat ajattelevan, että lapsia voi kasvattaa löihin rajoin, mutta he tiesivät paremmin.
Voron käsi, joka oli tavoitellut teeleipiä, oli eksynyt Pimennon kädelle heidän vielä kikattaessa. Voro meinasi vetäistä kätensä pahoitellen, mutta se tuntuikin jotenkin hyvältä siinä toisen kädellä. Pimento soi Vorolle varsin ymmärtävän hymyn.
Juuri silloin ovelta kuului koputus. Pimento napautti äkkiä sauvaansa ja sai kattauksen katoamaan. Säpsähtänyt Voro nousi tuolilta ja asettui nurkkaan seisomaan yrittäen näyttää mahdollisimman viralliselta.
”Sisään” Pimento kehotti jälleen tutulla teennäisen imelällä äänellään.
Tällä kertaa saapuja oli Harry Potter. Pimento pyysi häntä mairealla äänellä astumaan peremmälle. Potter asettui tottuneesti istumaan pulpettiin, jolle oli aseteltu Pimennon erikoinen sulkakynä ja tyhjä pergamentti ja rupesi tuumasta toimeen. Mielenkiinnosta pakahtuva Voro yritti parhaansa vilkuilla Potteria ja toivoi näkevänsä pojassa joitain taipumisen merkkejä, mutta tämä vaikutti olevan aika kova pala. Lopulta yömyöhään Pimento tarkasti Potterin verestävän käden ja esitteli sitä myös Vorolle hymyillen lämpimästi, ennen kuin päästi Potterin menemään.
Potter, joka kääntyi vielä kerran vilkaisemaan taakseen kummeksumaan Voroa ja Pimentoa, jotka vaikuttivat olevan jotenkin liiankin ystävällismielisiä toisilleen, olisi voinut vaikka vannoa, että näki vilaukselta Pimennon sormien leikkimielisesti nipistävän punehtuvan Voron pakaraa.
