Otsikko: Vapaus, rohkeus ja rakkaus
Ikäraja: K-11
Fandom: Young Royals (Spoilaa koko sarjaa kakkoskauden loppuun asti).
Kirjoittaja: Violetu
Genre: Romance, fluff, snog
Osallistuu Teelusikan tunneskaala III:n tunteella:
Vapaus.
Summary: Willeä hermostuttaa kakkoskauden finaalijakson puheenpito, mutta onneksi hänellä on Simon.
A/N: Oletan, että tämä on suureltaosin jonkun campin tai nanon tuotosta. Inspauduin saadun kommentin avulla kaivamaan tämän esiin ja kirjoittamaan loppuun, ja tämä olikin yllättävän pitkä ja ookoo. Pitäisi selkeästi katsoa sarja taas uudestaan, koska siis en kestä näitä murusia 😭❤ Tässä puhutaan aika paljon canonin tapahtumista, joten sarja on hyvä olla katsottuna, muussa tapauksessa voi mennä joitain juttuja ohi. Muuten tämä on melko lailla puhdasta höttöä.
Enjoy!
***
Vapaus, rohkeus ja rakkausMinä rakastan sinua.Willestä tuntui, että hän saattaisi ehkä pakahtua, kun kuuli nuo sanat vihdoin Simonin huulilta.
Koko alkuvuosi oli mennyt heillä kahdella niin tavattoman huonosti, ainakin, mitä minkäänlaiseen pariskuntatouhuun tuli.
Wille yritti tehdä itselleen palveluksen ja unohtaa, että Simon oli melkein seurustellut Marcusin kanssa.
Toisaalta hän ei halunnut unohtaa Valentinuksen päivän suudelmaa, ainoastaan sen, että Simon oli vain päivää myöhemmin sanonut sitä virheeksi.
Minä rakastan sinua.Wille oli kuiskannut samat sanat Simonille lähtiessään lukuvuoden päätteeksi joululomalle, kotiin, mutta Wille tiesi nyt, että oli silloin sanonut ne enemmän epätoivosta kuin mistään muusta.
Hän rakasti Simonia, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta tiesikö toinen sen todella?
Willen oli keksittävä jokin keino osoittaa se toiselle, todistaa rakkautensa.
Jos hän nyt sanoisi sen, Simon ajattelisi, että hän sanoi sen vain, koska Simon oli sanonut sen.
Willen mielessä alkoi kyteä suunnitelma. Hän tiesi, että se oli riskialtis, ja että hänet yritettäisiin pysäyttää, mutta samaan aikaan Wille tiesi myös, että hänen oli pakko tehdä se.
Ei ollut muita vaihtoehtoja.
Ajatus tulevasta, käsikirjoitetusta puheesta oksetti, mutta kun Wille kuvitteli sanovansa sen, mitä halusi sanoa, tunne vaimeni huomattavasti pienemmäksi epämukavuudeksi.
Äiti ei pitäisi siitä, Jan-Olof saisi varmaan sydänkohtauksen, mutta Wille tiesi, että hänen olisi tehtävä se itsensä takia, ei kenenkään muun. Eikä hän voisi myöskään jättää sitä tekemättä kenenkään muun takia. Joko hän pitäisi puheen sellaisena kuin halusi kaikkien kuulevan sen, tai sitten August pitäisi puheen.
Saatanan limainuljaska August, jolle tuskin mikään oli pyhää, ellei laskettu valtaa ja rahaa ja omaa nahkaa.
Willeä yökötti taas, ja hän pakottautui kääntämään ajatuksensa Augustista takaisin Simoniin, takaisin siihen, mitä hän aikoi juuri tehdä.
Siitä tulisi varmaan ruotsin striimatuin ohjelma. Hänen puheensa saisi enemmän katsomiskertoja kuin tappeluvideo ja seksivideo yhteensä. Wille hymyili.
Kuoro nousi laulamaan, ja Wille veti syvään henkeä. Hän erotti Simonin äänen kaikkien muiden joukosta ja antoi sen toimia kiintopisteenä yrittäessään rauhoittaa itseään, valmistautuessaan henkisesti siihen, mitä tuleman piti.
***
Typerää kyllä, Willeä jännitti vielä puheen pitämistäkin enemmän, mitä Simon sanoisi hänelle puheen jälkeen.
Tuntui, että hän oli tänä vuonna jo niin monta kertaa sanonut aivan väärät asiat yrittäessään saada Simonia vakuutetuksi milloin mistäkin.
No, sentään hän ei ollut tunnustanut rakkauttaan ensimmäistä kertaa (tai noin ylipäätään) tässä puheessa, julkisesti kaikelle kansalle ennen kuin sanoi sitä edes Simonille itselleen.
Vaikka siitä päätellen, miten Simon vastasi hänen hymyynsä, tämä oli parempaa kuin kiireessä kuiskattu rakkaudentunnustus ennen joulua, kun Wille oli luullut, etteivät he ehkä näkisi toisiaan koskaan enää.
Hän suomi itseään vieläkin, että oli mennyt sanomaan sen silloin. Vähän sama kuin ensisuudelma olisi tekohengityksen yhteydessä.
Willen jalat tärisivät, kun hän käveli alas puhujankorokkeelta. Hän ei uskaltanut katsoa äitiään, mutta siitä päätellen, että kamerat räpsivät kuvia, ja toimittajien kynät lensivät näiden lehtiöillä, kukaan ei ollut käskenyt näiden lopettaa kuvaamista. Wille kuuli myös, miten pari tyyppiä otti yhä videokuvaa.
Ehkä äiti oli pyörtynyt tai jotain. Siinäpähän yrittäisi laittaa Willen syömään sanansa, perumaan äskeisen lausuntonsa.
Niin paljon kuin Willeä olikin jännittänyt, nyt hän tunsi olonsa enemmän vapaaksi kuin mitään muuta.
Ahdistus oli ainakin hetkellisesti poissa, Wille tunsi olonsa kevyeksi ja eläväksi.
Hän vilkaisi taakseen ja näki kuoron hajaantuvan. Wille tavoitti Simonin katseen ja vinkkasi tälle silmää. Simon lähti kävelemään hänen suuntaansa, ja kiihdytti askeliaan, kun Wille pisti juoksuksi.
“Kruununprinssi! Kruununprinssi!” Ihmiset alkoivat huudella, kun tajusivat, että Wille aikoi häipyä paikalta.
Tätä varten olisi pitänyt treenata vielä vähän ahkerammin, soutujoukkueen pojat saisivat Willen kevyesti kiinni, jos näitä komennettaisiin juoksemaan perään.
Pyh, August saisi nyt hetkeksi sen valokeilan, jota oli selkeästi niin himoinnut aiemmin.
Wille tunsi puhdasta vahingoniloa, kun muisti Augustin ilmeen aiemmin, kun tätä oli tuupittu syrjemmälle kuningasperheen kuvauksissa. Tämän kasvot olivat hohkanneet silkkaa epäuskoa, kun Wille nousi sittenkin pitämään puheen, kun August oli jo matkalla podiumille.
Siitä saat, limanuljaska, häpäisijä, joka kehtasi vielä yrittää luikerrella tiensä valtaistuimelle.
Ei Wille vieläkään ollut varma, olisiko hänestä hallitsijaksi, mutta ilman taistelua hän ei todellakaan aikonut luovuttaa. Ei varsinkaan, jos August oli ainoa vaihtoehto hänen tilalleen.
Wille juoksi Hillerskan puutarhan labyrinttiin, Simon osaisi etsiä hänet sieltä, mutta kukaan muu ei osaisi.
Juuri nyt Wille ei halunnut olla kruununprinssi, hän halusi olla rakastunut, ja viettää laatuaikaa kahdestaan poikaystävänsä kanssa, jonka olemassaolon oli juuri myöntänyt koko Ruotsille.
Ainakin hän toivoi, että hänen sanansa tulkittaisiin mediassa sillä tavalla. Niin hän itse olisi tulkinnut ne, sillä eihän olisi mitään järkeä myöntää osallisuuttaan videoon, jos videon toinen osapuoli olisi kuka tahansa yhden yön juttu.
Wille luikahti erääseen pensasaidan syvennykseen, jossa he olivat ennenkin viettäneet Simonin kanssa laatuaikaa, kun kaipasivat raitista ilmaa ja yhdessäoloa ulkona.
Wille oli hetken harkinnut, että menisi järvelle, mutta tämä paikka oli yksityisempi. Ehkä romanttisempikin.
Wille raastoi pysähdyttyään paitansa ylimmät napit auki ja löysäsi solmiota, että sai paremmin henkeä.
Huh. Hän oli oikeasti tehnyt sen. Hän oli myöntänyt puolentusinan kameran läsnäollessa, että hän oli vuodetulla seksivideolla, että hän piti pojista.
Ei hän ollut varsinaisesti käyttänyt sanaa “homoseksuaali”, mutta media ei aina tuntunut oikein ymmärtävän käsitettä “biseksuaali”, joten lööpit varmaan kohkaisivat homosta kruununprinssistä tuossa tuokiossa.
Wille painoi pään polviinsa ja hengitti, kunnes pensaikossa rasahti ja Simon ilmaantui näkyviin.
Wille katsoi toista kysyvin silmin, hän ei voinut olla olematta hiukan varuillaan kaikista positiivisista merkeistä huolimatta.
Kaikki Willen huolet kuitenkin haihtuivat hetkeksi, kun Simon heittäytyi hänen syliinsä ja suuteli häntä.
“En voi uskoa, että teit tuon!” Simonin ääni ja katse olivat täynnä lämmintä ihailua, ja Wille tunsi punastuvansa mielihyvästä.
Hän kohautti olkiaan hämillisesti, mutta jätti sanomatta “sinun takiasi”, joka oli jo aivan hänen kielellään.
Simon ei olisi halunnut, että Wille tekisi näin pelkästään Simonin takia. Simon halusi, että Wille ajattelisi myös omaa parastaan, heidän molempien parasta, varsinkin yhdessä.
“Jo oli aikakin jonkun puhua totta. Sinun lisäksesi siis”, Wille vastasi yrittäen kuulostaa itsevarmalta, tai ainakin siltä, ettei hänen sydämensä edelleen lyönyt tuhatta ja sataa äskeisestä.
Simonin sormet kuitenkin asettuivat tietävinä Willen kaulalle, jolla pulssi tykytti edelleen kuin konekivääri.
“Wille, se oli rohkeinta, mitä olen koskaan nähnyt sinun tekevän”, Simon otti hänen kasvonsa käsiinsä ja painoi heidän otsansa vastakkain.
“En voinut antaa Augustin pitää sitä puhetta”, Wille mumisi silmät kiinni ja hengitti Simonin kanssa samaa ilmaa.
“Enkä minä olisi pystynyt pitämään sitä, jos en olisi sanonut sitä, mitä sanoin. Olen kyllästynyt siihen, että kaikki hovissa vain valehtelevat tai siloittelevat asioita. Jos minusta tulee kuningas, haluan olla rehellinen sellainen”, Wille julisti hiukan tärisevällä äänellä.
Simon suuteli häntä taas, tällä kertaa syvemmin.
“Ja sinusta tuleekin, ihan paras kuningas.”
Wille suuteli Simonia, tällä hetkellä hän tarvitsi juuri sitä. Ei rohkaisupuheita tai rauhoittelua, ainoastaan Simonin ihan siihen lähelle, toisen huulet omiaan vasten, kielen kieltä vasten. Tuntui, että he voisivat vaikka hukuttautua toisiinsa, jos oikein yrittäisivät.
Wille vei kätensä Simonin alaselälle ja veti toisen tiiviimmin itseään vasten.
Kevät ei ollut vielä pitkällä, joten ulkona oli hiukan viileää, minkä Wille huomasi vasta, kun tunsi Simonin kylmien sormien kaivautuvan paitansa alle.
Suudelma taukosi, ja he värisivät molemmat, mutta eivät todellakaan pelkästään kylmästä.
“Ehdottaisin, että siirrytään minun huoneeseeni, mutta sieltä minua varmaan etsitään ensimmäisenä, joten…” Wille haroi hiuksiaan ja naurahti.
“Saatettaisiin päästä iltauutisiin, koska varmaan paparazzitkin etsivät sinua”, Simon pohti, ja vaikka asia oli oikeastaan vakava, Wille näki, miten toisen suupieltä nyki. Willeä itseäänkin hymyilytti jostain syystä.
“Siitä voisi tulla seksivideo vol kaksi.”
He katsoivat hetken toisiaan ja alkoivat sitten molemmat nauraa. Se oli sellaista höpsöä, järjetöntä kikatusta, josta ei meinannut tulla loppua.
“Hetkinen, minä keksin”, Wille kaivoi kännykkänsä esiin (luojan kiitos hän oli laittanut GPS:n pois päältä jo ennen juhlan alkua), ja viestitti Felicelle instagramissa:
“Tiedätkö jotain huonetta, jossa saataisiin olla Simonin kanssa rauhassa?”Felice vastasi melkein heti:
“Uuuu, kerro lisää ))”Wille pyöräytti silmiään ja tuhahti.
Wille: “Felice pls”Felice: “Minä muutin meidän huoneesta pois, ja Sara oli myös vienyt tavaransa, kun kävin katsomassa, se on siis kokonaan tyhjillään. A17. Menkää sisään palatsin paloportaita”Wille: “Kiitos, olet paras <3”Wille kääntyi Simonin puoleen, joka katsoi häntä kysyvästi.
“Minulla saattaisi olla paikka, minne voidaan mennä”, Wille kertoi, tarttui Simonin käteen ja lähti johdattamaan tätä ulos labyrintistä.
“Miksi minusta tuntuu, etten tule tykkäämään tästä?” Simon pohti, mutta pysytteli Willessä kiinni ja jatkoi tämän johdatuksessa vailla pienintäkään vastahakoisuuden merkkiä.
“Et niin, koska me ollaan menossa Felicen ja Saran vanhaan huoneeseen.”
“Sinä haluat mennä touhuamaan minun siskoni vanhaan huoneeseen”, Simon nyrpisti nenäänsä, mutta ei pysähtynyt tai edes hidastanut, vaan puristi Willen kättä entistä kovemmin.
“Et sinäkään hirveän vastahakoiselta vaikuta”, Wille kääntyi hymynpuolikas kasvoillaan, veti Simonin ihan lähelleen ja painoi pusun tämän poskelle.
“Tiedät itsekin vallan hyvin, ettei sinulle voi sanoa ei”, Simon mutisi ja käänsi Willen kasvoja niin, että saattoi pussata toista huulille.
“Itse olet niin ihana, että minulle kelpaa vaikka Felicen ja Saran vanha huone, kunhan sinä olet siellä minun kanssani”, Wille vastasi. Hän joutui tekemään kovasti töitä saadakseen itsensä irti Simonin suudelmista, jotta heidän matkansa saattoi jatkua.
Felicen ja Saran huone ei ollut mitenkään mieltä ylentävä näky, sängyissä ei ollut petivaatteita, ja koko huoneen autio habitus toi Simonin mieleen heidän talonsa silloin, kun isä ja äiti tekivät eroa, ja sitä valmistauduttiin myymään.
Onneksi Wille harhautti hänet hyvin nopeasti moisista ajatuksista, sillä prinssiä ei tuntunut haittaavan, ettei sängyissä ollut petivaatteita.
Wille istahti toiselle sängyistä ja veti samaa kyytiä Simonin syliinsä istumaan. Aiemmin keskeytyneet suudelmat jatkuivat kiihkeinä kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan, eikä Simon voinut hillitä voihkaisujaan, kun Wille päätti ryhtyä hetken päästä suutelemaan hänen kaulaansa.
Simon tarttui tilaisuuteen ja työnsi taas kätensä Willen paidan alle, jonka oli jo ulkona onnistunut kiskomaan pois housuista. Wille oli niin ihanan lämmin, ja tämän iho oli pehmeämpi kuin Simon oli muistanut. Muistot tai haaveilut eivät kyenneet kilpailemaan todellisuuden kanssa. Aivan niin kuin Willen tuoksukin oli parempi livenä kuin pelkästään tämän oranssissa paidassa.
“Ah, Wille”, Simon muisti äkkiä ja tarttui Willen kasvoihin saadakseen tähän katsekontaktin.
“Minulla on sinun oranssi paitasi.”
“Tä?” Wille räpytti silmiään tajuamatta selvästi ollenkaan, mistä Simon oikein puhui, tai miksi tämä puhui siitä nyt.
“Muistatko, kun sinua tultiin hakemaan kesken koulupäivän? Sinun paitasi jäi luokkaan ja minä otin sen ja… se vähän niin kuin jäi minulle”, Simon jatkoi posket punaisina. Hän jätti sanomatta, millä tavalla oli paitaa sen jälkeen käyttänyt.
“Saat pitää sen, se näyttää varmasti hyvältä sinun päälläsi”, Wille pudisti päätään ilmeisesti välittämättä paitansa kohtalosta tuon taivaallista.
Juuri nyt Wille halusi ennemmin heidät molemmat kokonaan paidattomiksi.
Simon nauroi ja uppoutui takaisin suudelmaan vielä hetkeksi ennen kuin molemmat alkoivat kiskoa paitaa päältään.
Wille oli oikeassa, paidalla ei ollut nyt tippaakaan väliä, eikä Willen tarvitsisi koskaan tietää, miten Simon oli halannut oranssia paitaa, painanut sen kasvojaan vasten ja hengittänyt Willen tuoksua lääkkeeksi ikäväänsä.
Huoneen verhot olivat auki, mutta se ei tuntunut häiritsevän Willeä täällä, ja jos Simon oli aivan rehellinen, ei se häntäkään haitannut. Kukaan ei tiennyt, että he olivat täällä, paitsi Felice, ja Simon halusi uskoa, että Wille osasi valita ystävikseen luotettavia ihmisiä. Olihan Wille valinnut hänetkin.
Simon painoi suukon Willen solisluulle, ja hetkeksi heidän suutelumaratoninsa taukosi. He kömpivät paremmin sängylle ja vain makasivat hetken halailemassa.
Willellä oli ollut ikävä Simonin lämpöä itseään vasten, tämän kiharoita kutittelemassa nenäänsä, kun Simon painoi päänsä hänen leukansa alle.
“Minulla oli kauhea ikävä sinua”, Wille kuiskasi hiljaa, ja Simon mumisi jotain, mikä kuulosti siltä, että tämä oli samaa mieltä.
“Niin minullakin sinua, ihan kauhea ikävä.”
Wille suukotti Simonin otsaa rakastavasti, ja Simon hyrisi silkasta mielihyvästä. Tuntui niin hyvältä olla taas toisen kanssa yhdessä. Väleissä, tässä, nyt.
Hän kohotti katseensa Willen silmiin, ja näki toisen katseessa samat mietteet, jotka pyörivät myös Simonin mielessä.
He eivät antaisi maailman enää erottaa heitä, tuli vastaan mitä tahansa. He pitäisivät yhtä, ihan sama mitä heistä julkisuudessa sanottaisiin.
“Minä en enää luovu sinusta, ettäs tiedät”, Willen ääni oli päättäväinen, ja Simon vastasi suutelemalla toista lujasti.
He rutistivat toisiaan kuin olisivat yrittäneet sulautua yhdeksi ainoaksi.
“Enkä minä sinusta”, Simon kuiskasi takaisin ja livautti kätensä avaamaan Willen housuja.
“Hyvä”, Wille vastasi ja kohotti lantiotaan auttaakseen riisumisessa.
“Hyvä”, Simon hymyili Willen solisluuta vasten. Hänestä tuntui, että hymy oli ainoa ilme, johon hän kykenisi pitkään aikaan.
Wille tarttui hänen leukaansa ja he katsoivat taas toisiaan silmiin.
"Minä ihan oikeasti rakastan sinua", Wille sanoi hiljaa, vakavasti.
"Niin minäkin sinua, Wille."
Simon liukui alemmas sängyllä ja laittoi prinssin huokailemaan, kunnes tämän oli pakko sulkea silmänsä.
***