Otsikko: Housut kintuissa
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: BBC!Merlin
Ikäraja: K-11
Genre: Huumori, draama
Summary: Arthur on nähnyt jotain, mitä tämän ei olisi pitänyt.
A/N: Tämä sai alun perin innoituksensa discordissa heitetystä promptista
Hahmo X yllättää hahmon Y kesken sooloseksin.
Sijoittuu jonnekin ehkä tyyliin kolmoskaudelle.
Tästä piti alun perin tulla vain lyhyt dialogi, sitten meinasi mennä korkean ikärajan matskuksi, mutta onnistuin (vai onnistuinko?) jotenkin kasaamaan kultaisen keskitien alhaisemmalla ikärajalla. Palaute ilahduttaisi kovasti^^
Enjoy!
***
Housut kintuissaMerlin saattoi melkein nähdä kätensä vapinan, kun hän koputti prinssin kammarin oveen.
Normaalisti hän olisi vain marssinut sumeilematta sisään, mutta näissä olosuhteissa Merlin olisi mieluummin paennut koko linnasta.
Arthur oli kutsunut hänet puheilleen jäykän virallisesti, kirjallisella kutsulla, vaikka he näkivät automaattisesti melkeinpä joka päivä.
Se saattoi Merlinin mielestä tarkoittaa vain yhtä asiaa.
Arthur tiesi.Gaiuskin oli viitannut johonkin sellaiseen.
"Ehkä Arthur on nähnyt jotain, mitä prinssin ei olisi pitänyt", tämä oli sanonut, ja saanut Merlinin veren hetkeksi jäätymään.
Jokin Gaiusin katseessa oli viestinyt enemmän huvittuneisuutta kuin huolestumista, mutta ehkä Merlin oli vain kuvitellut.
"Sisään", Arhurin ääni kuului vaimeana oven toiselta puolelta.
Merlin nielaisi ja valmistautui astumaan turmioonsa.
Arthur seisoi pöytänsä takana selin oveen ja ikkunasta lankeava auringonvalo näytti muuttavan miehen vaaleat hiukset kultaiseksi sädekehäksi.
Merlin yritti olla tuijottamatta. Hän mateli lähemmäs jalkojaan laahaten.
Hän ei halunnut olla täällä tällaisissa olosuhteissa, hän ei ollut valmis.
Merlin nielaisi ja pakottautui puhumaan:
“Kutsuitte, Sire?”
Arthur kääntyi katsomaan häntä tiukan näköisenä.
Merlin tunsi jotain jäätävää holahtavan vatsaansa.
Silti jokin sanoi hänelle, että jos Arthur olisi tiennyt hänen taikuudestaan, toinen ei olisi katsonut häntä noin suoraan.
Tai paremminkin Merlin olisi jo puolimatkassa hirteen.
Merlin yritti muistella millaisia taikoja oli viime aikoina tehnyt, mitä Arthur oli saattanut nähdä?
Parhaassa tapauksessa kyseessä oli ehkä jokin pikkuinen siivoustaika, jonka voisi selittää olemattomiin. Tuulenpuuska oli vain sattumalta puhaltanut ikkunasta sisään?
Arthur oli ennenkin niellyt häneltä mitä paksuinta pajunköyttä.
“Mitä sanottavaa sinulla on puolustukseksesi?” Arthurin ääni kajahti terävänä ja Merlin säpsähti kuin sanat olisivat olleet lyönti.
“Minä… minä kadun tekosiani?” Merlinin ääni vavahti.
Nöyryys oli varmaan paras lähestymistapa, jos hän oli oikeasti paljastunut.
Hän mietti oliko liian aikaista (tai liioittelua) heittäytyä polvilleen ja anella Arthuria säästämään hänen henkensä.
Arthur piti siitä, että sai tuntea olevansa muiden ihmisten - etenkin Merlinin - yläpuolella, joten ehkä se ei ollut huonoin mahdollinen ajatus...
Ehkä prinssi suhtautuisi jopa taikuusrikokseen suopeammin, jos Merlin olisi polvillaan -
Arthurin ääni keskeytti Merlinin kyseenalaiseen suuntaan lipsahtaneet ajatukset.
“Todellako kadut?” Arthurin suu vääntyi omituisesti, melkein kuin tämä olisi pidätellyt hymyä.
Merlin palautti ajatuksensa nykyhetkeen ja suoristi jo uhkaavasti koukistuneet polvensa. Ehkä polvistuminen olisi silti liikaa.
“Aivan varmasti kadun. Sinun ei ollut tarkoitus nähdä”, Merlin nielaisi vaivalloisesti.
Hän saattoi melkein tuntea kylmän hien puskevan otsalleen.
“No toivottavasti ei”, Arthurin suu vääntyili taas, ja tämän poskille nousi punainen häivähdys.
“Voin vakuuttaa, että loi - teen aina sitä yksinomaan sinun vuoksesi, en kenenkään toisen”, Merlin yritti kuulostaa siltä, ettei ollut paniikin partaalla.
“Minä olen syntynyt tällaiseksi, en mahda sille mitään, mutta - “
“Merlin, mistä sinä oikein puhut?” Arthur keskeytti kohottaen kätensä, ja katsoi Merliniä todella omituinen ilme kasvoillaan.
Puna prinssin poskilla näytti syvenevän.
He tuijottivat toisiaan pitkään latautuneessa hiljaisuudessa.
Merlin mietti, mitä olisi tässä vaiheessa enää turvallista sanoa.
Arthur avasi kuitenkin suunsa kaksikosta ensimmäisenä:
“Ei täällä ketään miesten himoitsemisesta tuomita” Arthur raapi hämillisenä niskaansa ennen kuin prinssin ilme tiukkeni taas, “...mutta siitä kyllä, että - “
“Miesten himoitsemisesta?” Merlin älähti.
Hänestä alkoi tuntua, että hän oli jossain vaiheessa pudonnut kärryiltä. Toisaalta tarkemmin ajatellen hän ei enää ollut varma, oliko alun perinkään ollut edes kyydissä.
“Enhän minä - “
“Minä puhun nyt loppuun, jos pystyt hetken olemaan lörpöttämättä”, Arthur mulkaisi häntä.
“Jos sinun on edes fyysisesti mahdollista sulkea suusi, etkä ole vain synnynnäisesti kykenemätön moiseen.”
Merlinille alkoi vihdoin valjeta, että tässä ei tainnutkaan olla kyse hänen taikuudestaan.
Hän vaikeni, mutta jätti ihan kiusallaan suunsa vähän raolleen.
“Kuten olin sanomassa, miesten katseleminen sillä silmällä on täydellisen hyväksyttävää jollekulle sinun kaltaisellesi. Siitä taas tuomitaan, jos… minäpä väännän sinulle rautalangasta”, Arthurin kasvoille levisi se tuttu, raivostuttavan kaikkitietävä ilme, joka sai tavallisissakin olosuhteissa Merlinin hyppimään pitkin seiniä.
Arthur veti syvään henkeä ikään kuin olisi nauttinut siitä, miten ärsyttävä osasi olla.
Edelleen tämän poskilla majaileva puna hämmensi Merliniä, se ei sopinut jotenkin ollenkaan kuvaan.
“Kuvitellaan, että kruununprinssi on käskenyt hörökorvaisen, honteloraajaisen palvelijansa luomaan lantaa, kiillottamaan haarniskansa, ja siivoamaan kammarinsa. Tämän jälkeen prinssi on käskenyt tarjoilemaan lounaansa tasan keskipäivällä.
Keskipäivä koittaa, eikä palvelijaa tai lounasta kuulu. Prinssi lähtee etsimään mokomaa lusmuilijaa aikomuksenaan antaa tälle vähän kurinpalautusta.”
Merlin avasi suunsa vastalauseeseen, mutta Arthur jatkoi hänestä välittämättä entistä kovemmalla äänellä:
“Kuvitellaan, että prinssi käy kaikki nuo paikat läpi, eikä löydä palvelijaansa. Minne hän suuntaa seuraavaksi?”
“Keittiöön hakemaan itse oman ruokansa, koska olettaa, että palvelijalle on tullut jokin todella tärkeä meno?” Merlin laukoi ja sai vastaukseksi kaikkea muuta kuin prinssimäisen irvistyksen.
“Ikävä kyllä ei. Prinssi kiipeää palvelijan huoneisiin ja erehtyy kurkistamaan palvelijan raollaan olevasta ovesta vain todistaakseen, miten…” Arthur veti syvään henkeä kuin antaakseen itselleen aikaa miettiä, mitä sanoisi seuraavaksi. Puna prinssin poskilta oli levinnyt koko tämän naamalle ja valui kaulaa pitkin alaspäin.
Merlin odotti.
“Vain todistaakseen…?”
“Sinä oikeasti haluat, että minä sanon sen ääneen?” Arthurin naamalla oli melkein tuskallisen näköinen ilme, ja prinssi raapi niskaansa ilmeisen kiusaantuneena.
Näytti siltä, että Arthur alkoi katua koko keskustelua.
“Minä en yhtään tiedä, mistä sinä puhut”, Merlin tunnusti.
Hän oli koko Arthurin tarinan ajan yrittänyt muistella lähiaikojen tekemisiään, mutta ei kertakaikkiaan saanut mieleensä, mitä Arthur oli saattanut nähdä. Ellei sitten…
“Tarkemmin ajatellen ei sinun tarvitse sanoa - ”
“Minä näin sinut vetämässä ihan antaumuksella käteen, Merlin!”
…Ah.
Oli Merlinin vuoro lehahtaa punaiseksi.
“Ei siinä mitään, tyydytä itseäsi kaikin mokomin ja ajattele silloin ihan ketä haluat, mutta tee se työajan ulkopuolella”, Arthurin katse sinkoili seinillä ja tämän ääni alkoi kuulostaa käheältä.
Sitten prinssi jollain ilveellä kasasi itsensä, eikä Merlin voinut muuta kuin ihailla.
Tuttu, ärsyttävä hymy levisi Arthurin huulille hiukan reunoiltaan värisevänä.
“Ihan ymmärrettävää tietysti, että olet ihastunut minuun, puolet valtakunnasta on, olenhan minä tiettävästi aika hyvännäköinen”, Arthur pyyhkäisi hiuksia pois otsaltaan posket edelleen punaisina hehkuen.
“En minä sinua ajattele, kun minä - “ Merlin aloitti, mutta sulki suunsa kesken lauseen.
Minä teen sitä vain sinun vuoksesi. Niin hän oli tainnut aiemmin sanoa, kun luuli, että kyse oli taikomisesta. Himputti.
Vielä pahempaa oli, että Arthur
oli kerran jos toisenkin vieraillut Merlinin masturbointifantasioissa.
Merlin saattoi melkein nähdä Arthurin jo ennestään turvonneen egon paisuvan entisestään.
“Niin, olethan sinä ihan okei, jos tykkää möhköpäisistä sammakkoprinsseistä”, Merlin tölväisi, vaikka tiesi jo olevansa kainaloitaan myöten kusessa. Maito oli jo kaatunut ja niin edelleen.
Jos hän tarpeeksi aukoisi päätään, ehkä Arthur unohtaisi, mitä koko keskustelu oli alun perin koskenut, ja käskisi häntä häipymään silmistään.
“Merlin, jos vielä koettelet kärsivällisyyttäni, minä saatan pian muuttaa mieleni”, Arthur varoitti tutkiskellen kynsiään.
“Muutat mielesi minkä suhteen?” Merlin ei voinut olla kysymättä, vaikka hänen surkea, vähällä käytöllä oleva itsesuojeluvaistonsa yritti saada häntä vaikenemaan.
“Sinun rangaistuksesi”, Arthurin ääni oli vaarallisella tavalla mairea. Yleensä tuo äänensävy tiesi Merlinille pitkälle yöhön jatkuvaa työpäivää.
“Ehdotan, että oikeasti lähdet kalppimaan ennen kuin päätän laittaa sinut polvistumaan ja - ”
Merlin perääntyi kompuroiden ovea kohti. Hänen mielikuvituksensa uhkasi lähteä laukalle, mikä olisi todennäköisesti johtanut siihen, että hän olisi hyvin nopeasti polvillaan Arthurin edessä käskemättäkin.
“ - hinkkaamaan kontillasi koko kammarini lattian puhtaaksi.”
Arthur oli toki aiemminkin uhkaillut häntä rangaistuksilla, jalkapuulla ja ruoskimisella ja ties millä, mutta nyt kruununprinssin sävyssä oli Merlinin aivojen mielestä äkkiä jotain seksikästä.
Himputin himputti. “Jos nyt häivyt, katson tämän kerran koko juttua läpi sormieni”, Arthur päätti uhkauksensa ilmeisen tyytyväisenä itseensä.
“Kyllä, Sire. Kiitos, Sire”, Merlin kääntyi kannoillaan ja pakeni käytävään suuntanaan oma huoneensa. Hänen oli mentävä - miten Arthur olikaan sen sanonut? -
vetämään antaumuksella käteen. Ja tällä kertaa Merlin tunkisi vaikka nyrkin suuhunsa, ettei sieltä pääsisi ulos mitään edes etäisesti Arthurin nimeä muistuttavaa.