Reguluksen maalausjutut | S | mikroja | Sirius ja Regulus

[mursuhilleri]

Nimi: Reguluksen maalausjutut
Ikäraja: S
Hahmot: Sirius ja Regulus
A/N: Hyvää syntymäpäivää Odo! Kirjoitin tämän kauan sitten ja mulla oli silloin ihan kamalasti vaikeuksia olla hehkuttamatta Odolle, että kirjoitin tällaisen synttärificin, mutta tässä se nyt on, toivottavasti ficci ja syntymäpäiväsi ylipäätään on mielekäs <3 Tämä osallistuu myös Tiedostonimestä otsikoksi -haasteeseen.


Reguluksen maalausjutut

1. Tasapaino

”Mitä sinä teet?”

”Maalaan.”

”Näen sen, neropatti. Mitä sinä maalaat?”

Siriuksen mielestä kuva ei näyttänyt oikein miltään, vaikka hän yritti siristää silmiäänkin. Siinä oli värejä, kuvioita, viivoja, sen sellaista.

”Iloa”, Regulus vastasi. ”Ja surua. Ja niiden välistä tasapainoa.”

”Miten tunteita voi maalata?” Sirius kysyi ymmällään, mutta Regulus vain hymyili.


2. Inspiraatio

Regulus oli aina ollut taiteilijasielu. Usein kesälomaisin Sirius katseli kun veli maalasi, ja samalla yritti saada toisesta juttuseuraa.

”Sinä olet ihan tylsä”, Sirius puuskahti, kun Regulus oli viimein lopettanut hänelle vastaamisen. Hän sipaisi mustat hiukset silmiltään.

”Mmh”, Regulus mutisi nenäänsä nyrpistäen. ”Tämä meni pilalle. Varmaan sen takia kun sinä olet siinä häiritsemässä.”

”En minä mitään häiritse”, Sirius henkäisi muka loukkaantuneena. ”Minä olen inspiraatio.”

Regulus kohotti kulmiaan Siriukselle. ”Roska sinä olet.”

”Toisen roska on toisen aarre”, Sirius sanoi ja iski silmää. Regulus puristi huulensa tiukasti yhteen ja huokaisi syvään.


3. Salaisuus

Joskus, salaa Regulukselta, Siriuskin yritti maalata. Siitä ei tullut yhtään mitään. Siriuksella ei ollut samanlaista lahjaa, silmää sellaisille taidejutuille, kuin maalaus.

Sirius piilotti kaikki säälittävät maalausyrityksensä läheisessä metsässä sijaitsevaan hylättyyn mökkiin. Joku kävi aina viemässä ne sieltä, onneksi, sillä Sirius ei halunnut nähdä niitä enää koskaan.

Sitä Sirius ei tiennyt, että Regulus oli säästänyt niistä jokaisen.


4. Seikkailu

Reguluksen taulut kävivät päivä päivältä synkemmiksi. Hän toivoi, että joku huomaisi hänen mielensä mustuuden. Mutta kukaan ei enää käynyt hänen huoneessaan, kukaan ei enää nähnyt hänen maalauksiaan.

Silloin Regulus maalasi ikävän ja katkeruuden. Regulus ajatteli, että Sirius sanoisi maalauksen näyttävän turhan aggressiiviselta, mutta kehuisi sitä silti. Niin kuin Sirius aina teki.

Regulus viilsi taulun kankaan rikki veitsellään ja huusi Oljoa.

”Lähdetään”, Regulus sanoi tontulle. ”Tarvitsen apuasi.”

”Mitä vain herra tahtoo”, Oljo vastasi kumartaen.

Yhdessä he kaikkoontuivat viimeiseen seikkailuun.


5. Azkaban

Takkuinen musta koira lepäsi erään sellin lattialla Azkabanin velhovankilassa. Koira näytti nukkuvan, mutta tosiasiassa Sirius oli hereillä.

Sirius ajatteli usein veljeään. Hän oli kuullut, että Regulus oli liittynyt Voldemortin riveihin, eikä Sirius ollut kuullut miehestä sen jälkeen. Sirius tunsi vihaa, mutta myös kaipuuta.

Jos Sirius vain saisi nähdä Reguluksen vielä kerran, hän olisi valmis antamaan kaiken anteeksi.

[Altais]

Pakko tulla heti ihailemaan tätä, kun olin niin vaikuttunut tästä taiteilija!Reguluksesta tässä! Aivan mielettömän ihana ja Regulukselle sopiva juttu, että hän olisi taiteilijasielu, joka ilmaiseen tunteitaan noin, kun varmaan ei niitä kovin monilla muilla tavoilla pysty ilmaisemaan. Ja minuun upposi niin paljon sekin, että Sirius tietenkin esittää, että tuollainen puuhastelu on ihan tylsää, mutta oikeasti on vähän kateellinen, kun veli osaa jotain mitä hän itse ei osaa. Niin suloista.

”Mmh”, Regulus mutisi nenäänsä nyrpistäen. ”Tämä meni pilalle. Varmaan sen takia kun sinä olet siinä häiritsemässä.”

”En minä mitään häiritse”, Sirius henkäisi muka loukkaantuneena. ”Minä olen inspiraatio.”

Regulus kohotti kulmiaan Siriukselle. ”Roska sinä olet.”

Tämä laittoi hymyilemään ääliömäisesti, koska nuorten Mustan veljesten sanailu on ehkä suloisinta mitä tiedän. Sirius on upeasti hävyttömän itseriittoinen oma itsensä, ja Regulus tuollainen hiukan nyrpeä, joka salaa tykkää kuitenkin.

Mutta voi miten upeasti tämä kääntyikin sitten veljesfluffysta sydäntä raastavaan angstiin ja kaipaukseen. Reguluksella ja Siriuksella oli kyllä niin jännä tapa ilmaista välittämistään, kun ei voinut mitään myöntää ääneen, mutta kuitenkin Regulus salaa kähvelsi ja säästi veljensä maalauskokeilut. Menin ihan sanattomaksi tuosta, miten Reguluksen maalausten sävy muuttui synkemmäksi, muttei kukaan tietenkään huomannut, koska Regulus oli Siriuksen lähdettyä maailmassa niin yksin. Ihan mielettömän surullinen ajatus, että Regulus maalasi ihan elämänsä viimeisiin hetkiin asti. Ja tuo, miten Sirius ei saanut ikinä tietää, mitä pikkuveljelle kävi, ja istui sitten Azkabanissa sitä miettimässä, laittoi itkettämään. Kauhea vääryys tuo noiden ihanien veljesten canonin mukainen kohtalo.

Aika hauska juttu, että Odon synttäritoive inspiroi meidät kummatkin Mustan veljesten pariin. Sanoinko jo, että ihastelin tätä ficciä ihan valtavasti?

[Lizlego]

Mulle tuli tästä niin kovasti mieleen oma nuoruus, että alkoi naurattaa. Tosin mä en maalannut, mutta mun veli aina tuli häiritsemään ja sanoi, että olen tylsä, kun en halunnut aina leikkiä jotain äksöniä vaan istuin nenä kiinni kirjoissa, mitä hän ei voinut ymmärtää yhtään. Sirius vaikuttaa tässä samanlaiselta ja se hymyilyttää. Aika tylyä Regulukselta sanoa Siriukselle, että roska sinä olet.  Loppu olin surullinen Reguluksen puolesta, kun kukaan ei enää nähnyt häntä ja hänen maalauksiaan niiden muuttuessa varmaankin muun elämän vuoksi entistä synkemmiksi.

[Violetu]

Mua tää alkoi itkettää (kyynelehdin täyteen ammutussa R-junassa, vähän noloa).
Varsinkin tuo "Reguluksen viimeinen seikkailu" oli niin hieno ilmaus, sellainen lapsenomainen. Tuli mieleen Peter Panista (2003) se repliikki, jossa kuolemasta puhutaan suurena seikkailuna.
Ja Sirius surkeana vankilassa sinetöi surkuisuuden, sen, että vaikka tässä tuntui, etteivät he koskaan toisiaan ymmärtäneet, niin kuitenkin molemmat tahollaan ymmärsivät, aina toki eri aikaan, eikä sitä koskaan toiselle sanottu😭

~Violet kiittää

[Rowena]

Luin otsikosta ensinäkemällä ”Reguluksen maalaisjutut”, ja ajattelin, että mitä ihmettä nyt 😅. Ei sillä, Regulus viettämässä leppoisaa maalaiselämää on ihan veikeä ajatus.

No mutta asiaan. Tää on hieno, eheä tarina. Maalaaminen kulkee hienosti läpi koko tekstin, ja sen kautta lukijalle välittyy voimakkaasti eri kohtausten tunnetilat ja tapahtumat. Tosi upea oli toi, että Regulus toivoi jonkun näkevän hänen maalaustensa käyneen yhä synkemmiksi. Ja että lopuksi (näin minä ainakin sen tulkitsin) hän oli niin piinattu ja tiukassa paikassa, ettei pystynyt edes maalaamaan.

Kiitos tästä!

[Larjus]

En tiiä yhtään, miten aloittaa tätä kommenttia, mutta hölötellään jotain menemään Taitelija-Regulus on ajatuksena kiva, ja tietty niin ettei Sirius hänen visioitaan ymmärrä. Tässä oli kuitenkin sellaista herttaistakin veljesjuttua, kun Siriuskin sitten yritti maalata, vaikka ei lopputulokseen ollutkaan tyytyväinen. Mut aikas ihana ja söpöä, että Regulus sitten otti niistä jokaisen talteen. Loppua kohden mentiin sitten vähän synkempiin tunnelmiin, mikä on vähän yyyyy 😭😭 mutta toisaalta sopii hyvin siihen suuntaan, mihin kaikki canonissakin meni. Melkonen isku feelseihin joka tapauksessa. Varsinkin kun muistaa, ettei Sirius sitten päässyt puhumaan veljelleen enää :< Nyyyh. Täytyy lukee vielä noita alkupään mikroja, ettei jää niin kipuileva fiilis itselle!

”Tämä meni pilalle. Varmaan sen takia kun sinä olet siinä häiritsemässä.”
”En minä mitään häiritse”, Sirius henkäisi muka loukkaantuneena. ”Minä olen inspiraatio.”

Ihana ♥ Ja vaikka Regulus Siriusta roskaksi haukkuu, niin taitaa se oikeesti olla niin, että Sirius on Regulukselle se aarre :3

[Satine]

Tässä päästiin tosi ihanasta veljesten välisestä sukkelasta sanailusta surulliseen loppuun, mutta olipa näihin lyhyisiin pätkiin saatu tosi hyvin tiivistettyä heidän tarinansa! Pidin muiden lailla kovasti Reguluksen taiteellisuudesta ja siitä, miten sen maalaukset kuvasti sen mielentilaa.

”Miten tunteita voi maalata?” Sirius kysyi ymmällään, mutta Regulus vain hymyili.

Jotenkin tuossa tulee niin kivasti heidän suhteensa ilmi, kun toinen viestii enemmän sanoja käyttämällä ja toinen puhuu taiteensa kautta.

Erityisesti tunteisiin iski se, kun Regulus kävi ottamassa talteen Siriuksen maalaukset ja se, kun ketään ei enää käynyt Reguluksen huoneessa ja huomannut sen maalauksia. Ja tietenkin Sirius virumassa yksin Azkabanissa surren ja ikävöiden veljeä. Ahh, mutta kyllä vaan tuo angsti toimi. Kiitos tästä!