Nimi: Kevään valo on sydämen ilo (Suoraan Luojalta)
Ikäraja: Sallittu
Lajityyppi: Originaali lempeystarina
Kirjoittaja: Abarat
A/N: Mikäli tekstini koskettaa sinua, kerrothan sen?
Linnut kilpailivat siitä, kuka ehtii ensin vankkatekoisen puun oksalle. Samat linnut visersivät kauniisti, toivorikkaasti. Mirjamin mielestä linnuilla oli aina ollut toivon ääni. Joitain lintuja hän tunnisti helposti, mutta näistä linnuista hänellä ei ollut tarkempaa tietoa. Mirjam istui puiston penkillä ja kevään viima oli tuima ja kevätaurinko pilkisti urheasti pilvien takaa.
Sora rahisi kun joku vääjäämättä lähestyi. Mirjam oli aatoksissaan syvällä. Hän oli ollut hiljattain psykiatrisella osastolla masennuksen takia mutta oli jyrkästi kieltäytynyt lääkkeistä. Jumala oli hänelle ainut Parantaja. Sairaalapastori ja uskova ystävä olivat molemmat käyneet hänen luonaan ja oli siinä ollut hoitajilla ja osastonlääkärillä ihmettelemistä, kun rukousten voimalla masennus lopulta väistyi!
"Saako tähän istua?" Kuului kovin hiljainen ja herkkä ääni. Mirjam kohotti katseensa tulijaan.
"Istu siihen vaan, kyllä tässä tilaa on". Mirjam katseli uteliaasti miestä. Miehellä oli musta villakangastakki, maihinnousukengät, sekä ranteessa värikkäät Lönnebon rukoushelmet. Pysäyttävä näky kaiken kaikkiaan. Miehen hiukset olivat pitkät ja korpinmustat, tahrattomat pyöreät silmälasit.
Kun mies otti esille kovasta käytöstä nuhraantuneen Raamatun, Mirjam tiesi. Hän tiesi, että jotain hyvää oli tulossa. "Titus. Kuka sinä olet?" Kysymys oli viaton, ei liian tunkeileva.
"Mirjam", tokaisi nainen rohkeasti.
"Mirjam, kaunis nimi suoraan Raamatusta. Näytät jotenkin apealta. Saanko rohkaista sinua?"
Miehen kysymys oli yllättävä. Mirjam nyökkäsi.
Pinnallinen kämppäkaveri oli vaihtanut kämppää huomatessaan että asui palavan uskovan kanssa. Mirjamin modernit vanhemmat olivat lopettaneet yhteydenpidon kun Mirjam alunperin tuli uskoon. Sisko oli ymmällään kun hän halusi kirjailijaksi ja veli oli äimänä siitä, että Mirjam puhui ainoastaan Raamatun sanoin. Niin että tuo uusi tuttava penkin toisessa päässä oli raikasta vaihtelua elämään.
"Olet kokenut kovia, näytät vähän siltä? Pyhä Henki puhuu, että voin tarjota sinulle rohkaisun sanoja", mies tuumi ääneen samalla kun lehteili Raamattuaan.
"Joo, olin osastolla". Mirjam tunnusti pelottomasti ääneen. Mies soi hänelle pienen lempeän hymyn. Mies kohensi nenänvartta pitkin valuvia silmälasejaan.
"Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta".
Kyynel karkasi Mirjamin poskelle, ilon kyynel. Mies oli lukenut suoraan Sefanjan kirjasta. Kolmannen luvun 17. jae, kyllä Mirjam sen tunnisti. Nainen kohensi kaulahuiviaan ja hymyili miehelle.
"Kiitos. Jumala on rakkaus", Mirjam totesi ääni lämpöä täynnä. Vaikka läheiset olivat hänet hylänneet, niin tuo tuntematon mies oli jopa hakeutunut hänen seuraansa!
"Näytät siltä että palelet kovasti. Lähdetkö kanssani teelle?" Mies kysyi rohkeutta äänessään, kahvila kun oli heti kulman takana ja vielä auki.
"Mielelläni", nainen vastasi ja Titus tarttui epäröiden hänen käteensä. Mirjam piti kiinni. He kävelivät kohti kahvilaa kuin rakastavaiset ainakin.
Hän tunsi uuden lujan ihmissuhteen alkavan. Herra oli johdattanut miehen samalle penkille hänen kanssaan istumaan. He molemmat lukivat ja tunsivat Raamattua. Mies oli onnistunut piristämään häntä kunnolla. Titus oli maininnut ääneen teen, ei kahvia. Teeihmisenä hän tunsi lämpöä sisällään. Olisiko tämä uusi uljas luku hänen elämässään? Mirjam hymyili leveästi täpötäynnä iloa.
