Ficin nimi: Koira haudattuna
Kirjoittaja: Odo
Paritus: James/Sirius
Genre: hyvänmielen pöhinää
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J.K. Rowlingin maailma, minun mielikuvitus.
Tiivistelmä: James oli varma, että kaikkiin kummallisuuksiin sinä päivänä oli joku koira haudattuna. James ei tiennyt vielä, mikä. Joka paikassa, mihin hän menikään, tapahtui jotain odottamatonta.
A/N: Ihanaa ystävänpäivää itse kullekin ja ennen kaikkea
Clairelle hyvää synttäriä .<3 Toivottavasti tämä on mieleesi, kun ihan hatusta kirjoittelin, kun lukaisin shippitoiveitasi ja tuli idea.
Tästä tuli vähän höpsö!
Koira haudattuna
Kaikki alkoi, kun James nousi vuoteesta. Hänen ei tarvinnut laahustaa edes Suureen saliin asti, kun jo yöpöydältä saattoi löytää mukillisen tujua kahvia, sokerilla ja kermalla — sekä kaiken lisäksi hänen lempileivonnaisiaan. Eikä kovin moni tiennyt, että hän oli heikkona Matami Puddifootin vadelmamuffineihin.
Kun James sitten viimein meni Suureen saliin, siellä häntä odotti Peter ja Remus. Sirius oli teillä tietämättömillä, mutta se ei ollut uutta. Se saattoi ehkä ollakin, että James sai kerrankin lukea huispauslehden ensimmäisenä, eikä kukaan (voitte kuvitella tähän kohtaan Siriuksen) kommentoinut lehden aukeamia epälineaarisessa järjestyksessä, kun James yritti lukea uusimmista käänteistä huispausmaailmassa. Peter ja Remus antoivat Jamesille lukurauhan.
Päivän aikaan kaikki sujui kuin tanssi. McGarmiwa jätti antamatta jälki-istuntoa, vaikka James jäikin kiinni pienestä leikistä Voron kustannuksella. Voro oli tullut kuin kutsuloitsun kutsumana ja astellut suoraan jekkuun ja hetken James jopa mietti, oliko itse professori McGarmiwa iskenyt hänelle silmää. Puhumattakaan siitä, että Jamesia tunnuttiin hemmottelevan pitkin päivää erilaisten onnistumisten muodossa, kuten hyvillä pistokoearvosanoilla ja voitokkaalla menestyksellä kitakiviottelussa itse kerhonjohtajaa vastaan.
Iltapäivällä James yritti (oikeasti yritti!) taikuuden historian tunnille. Oppitunnin alkuun Professori Binns nimittäin kertoi, että oli jo saanut Jamesin lupalapun olla poissa ja pahoitteli, että James oli tullut sinne asti turhaan. Hämmentynyt James eläytyi tähän odottamattomaan käänteeseen ja livahti karkuun ennen kuin Binns alkaisi epäillä, oliko lupalappu alunperinkään ollut aito. James ei nimittäin tiennyt itsekään mistään lupalapusta. Mikä tahansa kuitenkin oli parempi kuin horrokseen vaipuminen näin kauniina päivänä! Tylypahkan ikkunoista valo oikein tulvi linnan harmaille käytäville.
Joten, koska kaikeksi riemuksi taikuuden historian iltapäivä oli peruttu, James ajatteli nauttia täysin rinnoin kirpeästä, mutta sitäkin aurinkoisemmasta säästä. Hän asteli tiluksille ja katseli ympärilleen, missä oli poikkeuksellinen hiljaista. Tietenkin James oli nähnyt tilukset tyhjillään yöaikaan, mutta kirkkaassa auringonpaisteessa hän sai olla tilusten herra. Se vasta oli jotakin!
James ei tiennyt, mitä sillä kaikella vapaudella tekisi. Ei ennen kuin hänen luokseen lensi luuta kuin kutsuloitsusta. James tunnisti sen omakseen, vaikka oli varma, ettei ollut kutsunut sitä. Siinä se kuitenkin leijui hänen edessään ja oikein huusi (kovaa!), että tartu minuun ja lennä! Eikä kukaan ollut näkemässä (ellei katsoisi Tylypahkan ikkunoista), jos James pyrähtäisi muutaman kierroksen jäätyneen järven yllä. Tilaisuuteen oli yksinkertaisesti vain tartuttava.
Silloin ongelmat vasta alkoivat. Luuta, joka varmasti oli Jamesin oma, ottikin aivan uuden suunnan heti Jamesin jalkojen irrottua maasta sen verran ettei karkuun päässyt (ainakaan murtamatta jalkojaan). Oikutteleva luuta ei tuntunut alkuun tietävän, mihin ja miksi oli menossa, se pyöri kuin väkkärä. James manasi! Luuta tuntui saavan manauksesta puhtia ja päätti yllättäen suunnan, mihin se kiisi kunnon Puhtolakaisun vauhdilla, eikä jarruja ollut.
Kirousten kirous, nyt mentiin! James ajatteli ja ei hänellä oikeastaan ollut muitakaan vaihtoehtoja. Ellei halunnut hypätä kyydistä (eikä hän todellakaan sitä halunnut tästä vauhdista saati korkeudesta). Kaikista kirouksista huolimatta, pakkastuuli ja avautuva järvimaisema — ja vauhti — alkoivat hetken kuluttua itseasiassa aika lailla innostaa Jamesia. Niskoitteleva luuta tai ei… Jotain oli luvassa ja nopeasti! Ja siinä samassa luuta kiihdytti vauhtia ja (voi ei!) sujahti suoraan päin kinoksia ja James molskahti uppeluksiin hankeen.
Luuta oli tehnyt äkkijarrutuksen eikä vahingoittunut tapahtuneessa. Siinä se leijui metrin päässä Jamesista kuin odottaen, että saisi luvan laskeutua. James pöyhi lumista takkupehkoaan, eikä pipoa näkynyt missään. Lumipenkka ei sijainnut oikeastaan missään. Ainakaan missään merkittävässä paikassa. Järven yli ja ympäri ja humpsis! James olikin jossain rinteessä yltä päältä lumessa.
Jameshan oli alunperinkin epäillyt, että jotain keljuuksia oli haudattu hänen onneensa, joka oli kuin Felix Felicisin ansiota. Felix Felicis? Eikai vaan…? Päin Jamesin näköä juoksi musta, valtava koira, jonka kanssa James mätkähti takaisin hankeen. Märkiä koiransuukkoja sateli hänen naamalleen ja James päätti antaa kunnon lumipesun, sillä kuka muukaan se olisi ollut kuin itse Anturajalka.
Kun koira todella oli haudattu hankeen, se hyppäsi hangesta eikä suinkaan koirana vaan ihmishahmossa. Sirius nauroi haukahdellen kuin olisi haljeta riemusta, kun James puuskutti äskeisen painiottelun jäljiltä. Jamesin posket punoittivat pakkasesta ja lumessa vehtaamisesta. Punaposkiin sattui hymyilystä! Kaiken kaikkiaan koko älytön päivä taisi olla Siriuksen syytä, eikä James pistänyt sitä lainkaan pahakseen. Ja kun he kerran saivat olla kahden, ei James tyytynyt märkiin koiranpusuihin vaan suikkasi suoraan Siriuksen suulle suudelman.
James ei aikonut kysyä, mistä Siriuksen käytös johtui. Eikä hänen tarvinnutkaan, sillä Sirius heilautti sauvaansa ja ilmaan poksahti savupilvi, joka otti tekstimäisen muodon. Hauskaa ystävänpäivää Sarvihaara. Sydän. Sydän. James ei voinut olla nauramatta, sillä hullunkurisen onnekas päivä oli ehkä parasta juuri sillä hetkellä, vaikka epäilikin, että muffinseihin leivottu Felix Felicis oli jo kulunut loppuun. Kaikista onnekkain hän oli juuri nyt, kun Sirius taikoi heille viltit ja kuumat kaakaot kutsuloitsulla (epäilemättä joku kaipasi niitä toisaalla, mutta James ja Sirius vähät välittivät).
Koirankujeissa oli joskus puolensakin, ainakin, jos tapaukseen liittyi Sirius Musta.
