Title: Rutiinia
Author: Hopeaprinssi
Beta: -
Raiting: S
Genre: Romance, piiloangst (?)
Pairing: Ron/Seamus
Warnings: Slash
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja taikamaailman
Summary:
Kyllä Ron Seamusia rakasti, muttei samalla tavalla enää.A/N: Älkää kysykö, outo päähänpisto. En ollut ihan varma mihin tämän tuikkaisen, niin pistin tänne...?
Sataseen sanalle
010.Vuodet (86 to go!)
RutiiniaVaikka muuta vakuutettiin, aika muutti ihmisiä. Se muutti yksittäisiä ihmisiä, se muutti ihmisjoukkoja. Ja se muutti ihmisten välisiä suhteita. Vaikka avoparit kirkossa lupasivat rakastaa toisiaan aina ja ikuisesti, ylä- ja alamäissä, teki aika heihinkin muutoksensa, ja noilla muutoksilla saattoi se muuttaa myös rakkautta ja sen kohtaloa. Vaikka rakkautta aina kuvailtiin ikuiseksi ja muuttumattomaksi, teki aika siihenkin merkkinsä, jättivät vuodet jälkensä.
Kyllä Ron Seamusia rakasti, muttei samalla tavalla enää. Vuosien saatossa Seamusin rakastamisesta oli tullut enemmänkin tapa kuin elämää suurempi voima, joka sai hänet punastumaan aina toisen läsnä ollessa, tunnustamaan rakkauttaan kuun ja taivaan nimeen. Toisen lähellä oleminen ei tuottanut enää samaa kuplivaa tunnetta vatsanpohjaan, ylimääräisiä, nopeita sydämenlyöntejä. Se oli mukavaa, tuttua ja turvallista, sellaista jonka luo saattoi aina palata. Se oli sitä, kun synkkinä talvi-iltoina tuli myöhään kotiin, ja oli iloinen siitä, että keittiön ikkunassa paloi valo. Mutta se ei ollut enää sitä mitä se oli joskus ollut. He eivät enää kävelleet käsi kädessä, koska halusivat tuntea toisen kosketuksen, vaan koska he olivat aina tehneet niin. He eivät enää suudelleet toisiaan, koska halusivat osoittaa rakkauttaan, vaan koska se oli vanha tapa, rutiini.
Salaa he kumpikin kaipasivat vanhoja aikoja, joina rakkaus oli ollut nuori ja tulinen, jolloin millään muulla ei ollut ollut merkitystä, kuin sillä, että toinen oli siinä, lähellä. Että toista rakasti enemmän kuin elämää, ja että toinen rakasti takaisin.
Ron saattoi huomata tuijottavansa Seamusia, ja toivovansa, että tuntisi sen minkä oli aikanaan tuntenut toista katsoessaan. Toivovansa, että Seamusin jokainen hymy ja poskille kohoava puna saisi hänen sydämensä taas hyppäämään ulos rinnasta, niin kuin sen oli ollut tapana tehdä.
Seamus huomasi käpertyvänsä Ronin syliin ilman ujostelua, tuntevansa toisen kosketuksen ihollaan, muttei sitä kihelmöintiä, jonka Ronin kosketuksen oli ollut tapana jättää, ja jota hän kaipasi pahasti.
He kumpikin huomasivat kaipaavansa vanhoja aikoja, haikailevansa niiden perään kuin kuolleen. He halusivat rakkautensa takaisin, mutteivät voineet saada sitä. Aika oli muuttanut sitä liikaa. He olivat vanhoja nyt, eivät ne samat, nuoret miehet jotka olivat rakastuneet toisiinsa palavasti, ja joiden ensimmäiset yhteiset vuodet olivat olleet jotain kaunista, kauniimpaa kuin mikään. He olivat liian vanhoja siihen, liian vanhoja palaamaan ajassa takaisin. Ja vaikka he olisivatkin pystyneet palaamaan, eivät he olisi osanneet. Heidän rakkautensa ei ollut enää nuori, sokea ja arvaamaton, vaan pinttynyt rutiini.
Vuodet olivat tehneet heidän rakkaudestaan vain rutiinia, ja he olivat vanhoja nyt.
(A/N: Kommentit olisivat ihania
)
