« Vastaus #1 : 06.02.2023 13:30:17 »
A/N: Toinen luku olisi valmis, joka piti jo eilen laittaa tänne, mutta parempi myöhään. ^^ Lukuiloa ja kivaa alkanutta viikkoa luvun draamasta huolimatta! :')
Tyhjä huone
2. luku
Onk...o herätyskello soinut jo?
”Kagi - herää -” Hirano yrittää kähistä, avaten sitten silmänsä kunnolla ampaistessaan istualleen yskimään rajusti samalla tajuten, ettei olekaan asuntolan huoneessa, tuntien kurkkuunsa ja silmiinsä sattuvan.
Missä helv - JA mitä minulla on päälläni?? Missä vaiheessa olen vaihtanut -
”Hirano, otahan rauhallisesti”, kuuluu tämän vuoteen vierelle tulleen Hanzawan kenet tahansa rauhoittava ääni.
”Huomenia, vaikka kello onkin kohta jo kymmenen illalla. Olet sairaalassa, päädyit tänne aiemmin tänään.”
Sairaalassa...? Miksi -
”Kiva kun heräilit. Sain erikoisluvan olla täällä huoneessasi niin pitkään kuin tarve vaatii, vaikka vierailuaika oli ja meni. Älä huoli, sairaalan vaatteet sopivat sinulle kyllä hyvin. Tunnetko tarvitsevasi lisähappea?” poika kysyy tarjoten toiselle maskia, myöntävän nyökkäyksen saatuaan auttaen sen laitossa Hiranon kasvoille.
”Menehän takaisin makuullesi ja hengittele hetki”, vierailija neuvoo työntäen poikaa kevyesti olkapäistä taaksepäin, ojentaen tälle sitten käteen vielä jotakin.
”Tällä vempaimella voit säätää sängynpäätyä tarvittaessa ylöspäin. Varot vain, ettet paina vahingossa jalkopäädyn nappulasta, voi käydä hassusti. Sängyn oikealla puolella näet sinisen nappulan, jota painamalla kutsut sairaanhoitajan luoksesi tarvittaessa. Käyn hakemassa käytävän automaatista juotavaa ihan tästä läheltä. Olisitko halunnut vaikkapa teetä? Selvä, palaan pian.”
Päätään vastaukseksi pudistava Hirano päätyy nostamaan päätyä ylemmäs saadakseen paremman asennon. Pojan ajatukset heräilevät tämän päässä, kuin niiden kaikkien tehdessä sen yhtäaikaa yhtenä sekamelskana.
Tunnen olevani ihan pyörällä päästäni... En muista lainkaan edes tänne saapumista. Olenko lyönyt pääni vai mitä...? En ainakaan löydä kuhmuja, mutta - miksi helkkarissa hiukseni haisevat näin tunkkaiselta?? Kuin savulta? Tuntuvatkin likaisilta... Vaikka kävin suihkussa ennen lähtöä? Muistan vain sekavasti olleeni bussissa, sitten juosseeni pimeään asuntolaan ja - hetkinen... Savun? Ja jossain vaiheessa ihmettelin, miten painava voi lattialla nukkuva Kagi-kun ollakin - hm? Nukkuva? Ei... Tapahtuiko hänelle jotakin??
”Täällä taas. Hoitaja tulee katsomaan sinua hetken päästä -”
”Hanz...! Mis - K-” Hirano kysyy huoneeseen palanneelta pojalta ottaen maskin pois kasvoiltaan.
”Kagiura on? Hän on tuota - vielä teho-osastolla -”
”Mit...! Mik..si hä -” potilas yrittää kysyä korottaen ääntään, saaden siitä hyvästä yskänpuuskan.
Kagi-kun ei silloin nukkunut - vaan olikin tajuton?!
”Rauhoituhan nyt, ystäväiseni. Tiedän, että sinulla riittäisi kysymyksiä vaikka koko yön mitalta, mutta yritä välttää puhumasta liikaa. Kerron sinulle kyllä -”
”Kag... Hereillä?”
”En valitettavasti tiedä -”
”Haluan - näh... Hän - het!” Hirano huudahtaa yrittäen edelleen yskien hypätä sängyltä alas, Hanzawan ollessa kerrankin tätä ripeämpi estämään pojan aikeet.
”Kuuntele nyt senkin jäärä ja keskity vaikka hengittämiseen! Sinun pitää ensin yrittää itse toipua omasta koitoksestasi! Hengitit tänään jonkin verran vaarallista savua asuntolassa sattuneessa tulipalossa, minkä vuoksi olet myös hetken aikaa täällä seurannassa. Älä pahenna tilannettasi venkoilemalla, vaan keskity keräämään voimiasi! Pääset katsomaan Kagiuraa kyllä, kunhan hänet vain siirretään toiselle osastolle. Etkä sitäpaitsi edes pääsisi teho-osastoa lähellekään, vaikka yrittäisit vartijan ollessa jo suht pian kintereilläsi.”
On hän melkoinen tyyppi kerrassaan... Onneksi olin vielä paikalla Hiranon herätessä. Ymmärrän kyllä hänen huolensa määrän, ilta on ollut kamala... Hanzawa ajattelee huokaisten katsellessaan huolissaan ystäväänsä. Hieman myös huvittuen nähdessään kuuliaisena tunnetun Hiranon sisäisesti taistelevan vimmatusti vastaan ajatusta lähteä pinkomaan pitkin sairaalan osastoja, kunnes löytäisi etsimänsä.
Enpä ole aiemmin kuullut Hanzawan korottavan ääntään noin, ehkä parempi kerrankin totella. Mutta tulipalo... Tulipalo?! Milloin? Kauanko olen oikein ollut täällä taju kankaalla? Ja miten pahasti Kagi-kunin on käynyt, jos hän kerran on joutunut teholle? Missä kunnossa hän on nyt? Mitä helvettiä täällä tapahtuu...
Huoneeseen saapuva sairaanhoitaja keskeyttää heidät hetkeksi.
”Iltaa, Hirano. Kuulin että olet herännyt, joten ajattelin piipahtaa kysymässä, mikä on vointisi? Onko särkyjä?”
”S-sattuu”, potilas vastaa hiljaa osoittaen kurkkuaan, silmiään ja päätään.
”Ahaa, tuon sinulle särkylääkettä ja samalla myös unilääkkeen siltä varalta, jos et saa nukutuksi. Voisin tuoda sinulle myös jotakin helposti nieltävää iltapalaa, koska et ole tainnut syödä aikoihin ja särkylääkettäkään ei olisi hyvä ottaa tyhjään vatsaan. Syöt vain varovasti ja sen verran kuin kykenet. Onko sinulla ollut missään muita oireita esimerkiksi puutumista, kihelmöintiä tai pistelyä?” hoitaja kysyy pojan pudistaessa hieman kummastuneena päätään.
”Se on hyvä. Ainakaan keuhkovaurioita ei näkynyt aiemmin otetuissa kuvissa, mutta sinun pitää silti vielä jäädä ainakin vuorokaudeksi seurantaan. Huomenna selviää asioita enemmän. Yrität vain saada edes jotenkin nukutuksi.”
Hoitaja juttelee Hanzawan kanssa vielä sivummalla laitettuaan ensin Hiranolle silmätippoja, tämän sitten jäädessä itsekseen myllertävien, ikävästi synkkenevien ajatustensa kanssa.
Unen saanti taitaa jäädä haaveeksi... Mitä asuntolassa oikein sattui tänään? Onko se kokonaan palanut maan tasalle?? Haluan nähdä Kagi-kunin heti kun se on mahdollista! Onkohan hän kovin kivuissaan? M-muistan nyt nähneeni pilkahduksen tämän kädestä, toivottavasti muistan väärin... Se näytti siltä kuin se olisi -
”Hirano, oletko väsynyt? Jaksat siis vielä keskustella hetken? Selvä, minä voin enimmäkseen puhua, säästä sinä kurkkuasi. Toin sinulle kuitenkin pullon vettä, juot kun kykenet”, toinen sanoo vetäen tuolin vuoteen vierelle ja siemailee silloin tällöin toista tee kupillistaan puhuessaan.
”Sinua tullaan todennäköisesti haastattelemaan poliisin ja palomestarin toimesta jossakin vaiheessa. Toin sitä varten sinulle muistivihkon ja kynän. Kun jaksat, kirjoita siihen ylös kaikki mahdolliset yksityiskohdat, mitä ikinä muistatkin siitä hetkestä eteenpäin, kun tänään menit asuntolaan sisälle. Jos et pysty puhumaan, voit kirjoittaa vihkoon myös heidän kysymyksiinsä vastaukset, he ymmärtävät kyllä syyn. Soitin jo aiemmin vanhemmillesi kertoen tilanteen. Haluatko heidän tulevan tänne?”
”Pitkä...matka”, poika kähisee pudistaen päätään.
”Niin arvelinkin sinun vastaavan. Ja kerroinkin sen heille jo myös. He ovat sinusta melkoisen huolissaan, mutta lupasin pitää heidät ajantasalla. Entä haluatko että hakisin sinulle jotakin, vaikkapa lisätyynyn tai peiton? Aha, selvä. Muistathan syödä kunnolla täällä, mitä sairaanhoitajat sinulle tarjoavatkaan”, poika neuvoo saadessaan jälleen vain päänpudistuksen ja nyökkäyksiä vastauksina.
Tuntuu jotenkin luonnonlakien vastaiselta jutella hiljaisen Hiranon kanssa... Hän oli viimeksi näin hiljaa sairastuttuaan angiinaan.
”Toin mukanasi olleen laukun tänne tullessani, löydät sen huoneen lukitusta kaapista. Ja ai niin, nämä ovat koko luokaltamme!” Hanzawa sanoo hymyillen osoittaessaan vuoteen vieressä pöydällä olevaa korttia ja maljakkoon laitettua kukkakimppua, myös hymyä tapailevan Hiranon kuiskatessa kiitoksensa.
”Vien sinulta heille lämpimiä terveisiä. Koko asuntola on nyt jonkin aikaa hieman sekaisin, väkeä myöten. Kaikki oppilaat kun piti saada majoitettua muualle vielä illan aikana, eikä tietoa ole, milloin pääsemme muuttamaan takaisin savuhaittojen vuoksi. Valitettavasti teidän huoneenne kärsi eniten... Saa nähdä saammeko sitä vielä käyttöön ja onko siellä mitään pelastettavissa. Meihin otetaan yhteyttä, kun tutkinnat siellä päättyvät. Pahoittelen”, poika kertoo raapien päätään harmistuneen näköisenä.
”Tärkein - pelastui”, Hirano toteaa hiljaa hymyillen.
”T-totta! Olet aivan oikeassa! Ja täpärästi pelastuikin, hitto vie... No mutta, tilanne on nyt tämä ja näillä menemme päivä kerrallaan eteenpäin. Toimittajatkaan eivät tule häiritsemään teitä tänne haastatteluillaan, vaan ne käydään minun kauttani. Älkää te täällä murehtiko, pärjäämme siellä kyllä, kunhan tekin täällä”, Hanzawa sanoo sulaen hymyyn ja taputtaa kevyesti Hiranon vuoteella lepäävää jalkaa.
”Milloin - tänne?” Hirano kysyy osoittaen etusormellaan tätä.
”Ah, eräs toinen oppilas otti paikkani, kun sanoin hyppääväni ambulanssin matkaan. Älä katso noin, tietysti lähdin mukaasi!” tämä hymyilee Hiranon luodessa tähän kiitollisen, mutta anteeksi pyytävän katseen.
Tiedän, että Hanzawa palaisi halusta olla nyt asuntolalla auttamassa, mutta silti hän on kököttänyt koko ajan luonani täällä... Täytyy kiittää häntä jotenkin myöhemmin.
”Onko - muita?” poika kysyy nyt hetken mietittyään, näyttäen etusormellaan alaspäin.
”Täällä? Ei, vain te kaksi päädyitte tänne ihme kyllä. Muuten, annoin sammuneen puhelimesi ladata tällä välin, joten siinä on nyt akku täynnä. Löydät sen että kuulokkeesi tuon pöydän laatikosta, kun tarvitset sitä”, Hanzawa neuvoo, Hiranon näyttäessä tälle peukkua.
Hanzawa on osannut ajatella kyllä kaikkea ja kaikkia, mikä ei sinänsä yllätä...
”Mitä sinä tarkalleen muistat tämän illan tapahtumista? Ei, älä puhu! Kirjoita”, poika päättää kysyä ojentaen vihkon ja kynän pöydältä, toisen alkaessa kirjoittaa hetken miettien ankarasti, huomaamatta edes hoitajan käyvän huoneessa uudelleen.
'Heikosti jotakin... Asioita välähtelee mieleeni koko ajan lisää, mutten tiedä tapahtuivatko ne oikeasti vai temppuileeko pääni. Muistan olleeni bussissa ja yhtäkkiä savun keskellä asuntolassa juoksemassa, toivoen Kagi-kunin olevan missä tahansa muualla. Muistan huoneessamme olevan kuumuuden olevan ihan eri luokkaa, mitä se oli käytävällä. Yritin kävellä eteenpäin avaamaan ikkunaa, mutta sitten näin tulenlieskoja. Liikkuessani luulin kompastuvani pöydän jalkaan, kunnes tajusin sen olevankin lattialla makaava Kagi-kun... Yritin kai herätellä häntä, mutta kun hän ei reagoinut, raahasin hänet käytävään. Päässäni jyskytti ajatus, että sieltä olisi päästävä ulos, mutta voimani hupenivat jotenkin nopeammin, kuin luulinkaan. Sitten muistan kantamukseni kevenevän. En ole varma näinkö Kagi-kunin käden... Mutta seuraava muistikuvani siitä onkin herääväni täällä ja kurkkuuni sattuvan, kuin se olisi tulessa.'
”Valmista? Odotas kun lukaisen sen, syö sillä välin edes vähän ja ota lääkkeesi. Tiedän tiedän, ruokahalusi taitaa olla tipotiessään, mutta et ole syönyt moneen tuntiin mitään. Joten alahan varovasti puputtaa tai muuten syötän sinua!” Hanzawa hoputtaa, toisen luodessa tähän myrtyneen katseen, mutta silti totellen.
Kagi-kun olisi luultavasti sanonut jotain saman suuntaista...
”Hyvä, kiitos. Tämä auttaa paljon valaisemaan tilannetta. Teidän huoneestanne se palo lopulta tosiaan löytyi. Se saatiin kuulemma nopeasti sammutettua, mutta vielä ei tiedetä kaikkea. Valvontakameroiden tallenteista saattaa vielä selvitä jotakin lisää. Kirjoita tosiaan kaikki, mitä muuta saattaa putkahtaa mieleesi”, vierailija sanoo sulkien vihkon.
”Sitten siirrymme siihen tärkeimpään - eli Kagiuran tilaan, joka on tällä hetkellä vakaa. Häntä on tutkittu jo paljon, mutta vielä on selvityksen alla, ettei savun aiheuttamia vahinkoja ole päässyt tapahtumaan. Hän kun valitettavasti ehti olla savussa jo jonkin aikaa, ennen kuin löysit hänet”, tämä kertoo Hiranon välittömästi terästäytyessä kuuntelemaan tarkemmin vain pelkän tietyn nimen kuultuaan, toisen yrittäessä pidätellä hihitystään kaikin voimin.
Hanzawa, hillitse itsesi! Nyt ei todellakaan ole oikea aika nauraa, mutta - näkisipä Hirano nyt itsensä! Kagiura, sinun olisi parasta herätä pian kunnolla, tai hän halkeaa huolesta...
”Sen lisäksi - lääkäri epäili Kagiuran saaneen sähköiskun”, kurkkuaan ensin selvittelevä poika jatkaa vakavoituen, toisen luodessa tähän hätääntyneen katseen, tämän sydämen jättäessä lyönnin välistä.
”Sen vahvuudesta ei vielä ole tietoa, mutta - palomestari veikkasi syylliseksi latauksessa ollutta puhelinta.”
Tämä ei voi olla todellista... Hirano tuskailee mielessään, tuntien kuunnellessaan toisen sanoja, kuin jokin painava jysähtäisi voimalla hänen vatsansa pohjalle.
”Koko asuntola jopa pimeni luultavasti sen vuoksi. Miten ihmeessä sinä muuten kykenit edetä huoneestanne pois valoitta, vieläpä Kagiura lisäpainonasi?”
'Olen kulkenut siihen huoneeseen ja huoneesta pois jo niin usein jopa puoli nukuksissa, että reitin vain muistaa vaikka silmät kiinni. En huoneessakaan ollut nähdä mitään edes puhelimen valolla.' Poika kirjoittaa jälleen kohauttaen olkiaan, käsialan hieman kärsiessä tämän käden täristessä.
”Hmm, vai niin. No se taisi olla teidän onnenne. Ai mutta, taisin unohtaa mainitakin jo tärkeimmän uutisen, jonka sairaanhoitaja juuri tiesi kertoa! Kagiura on ollut jo pätkittäin hereillä, mutta hän tarvitsee vielä paljon lepoa”, tämä kertoo hymyillen nähdessään, miten Hirano huokaisee ääneen helpottuneena ja peittää kasvonsa tärisevillä käsillään, huomaten niiden hionneen.
Hän on herännyt, hän ei ole k -
”Anteeksi, Hirano! Tämä kaikki taitaa olla aika painavaa kuultavaa näin äkkiseltään, jo muutenkin rankan illan päätteeksi. Voin jatkaa myöhemmin -”, Hanzawa sanoo huolestuneen näköisenä.
Olen tainnut shokeerata poikaparkaa jo liikaa...
”Jat..ka”, Hirano pyytää katsoen tähän, Hanzawan tietävän pojan ilmeestä tämän kestävän kyllä.
”Hyvä on. Mutta keskeytä ihan milloin itse haluat. En tiedä haluatko vielä nähdä, mutta luokan ryhmään on oppilaiden toimesta jaettu jonkin verran videoita tapahtumista. Niiden katsominen saattaisi tuoda ehkä jotakin lisää sinulle mieleen, mitä kirjoittaa ylös. Mutta niiden sisältö saattaa myös hieman järkyttää -”
Poika ojentaa jo päättäväisen näköisenä kättään kohti Hanzawan puhelinta sen merkiksi, että haluaa nähdä niitä nyt eikä myöhemmin.
”Selvä, mutta muista, että voit keskeyttää milloin haluat”, tämä sanoo ilmeensä jotenkin synkistyen.
Hän avaa ryhmän sivun ja ojentaa sitten puhelimensa Hiranolle tämän laittaessa yhden lyhyehkön videoista päälle, tuntien sykkeensä saman tien nousevan. Hanzawa tarkkailee tätä koko ajan tietäen, miten paljon mielenliikettä video tulee aiheuttamaan tälle. Toisen silmät laajenevat, kun hän näkee itsensä romahtavan maahan selälleen vetäen Kagiuran mukanaan, joka valahtaa tämän päälle. Tämän nähtyään Hirano luo pistävän, selitystä vaativan katseen ystäväänsä vieressään osoittaen etusormellaan pysäytettyä videota puhelimen ruudulla.
”A-aah, pahoittelen ihan hirveästi tuosta! En vain ehtinyt saamaan Kagiurasta parempaa otetta sinun yllättäen menettäessäsi tajuntasi, mutta vannon, ettei Kagiura vahingoittunut tuossa kohtaa enempää! Hänellä kun oli pehmeä lasku, kuten huomaat...” poika pahoittelee kumartaen, toisen vain taputtaessa tätä päälaelle jatkaen sitten videon katselua.
Poika joutuukin melkein heti kelaamaan videota taakse päin miettien, että näkikö ensimmäisellä kerralla oikein, toivoen koko sydämensä pohjasta nähneensä väärin.
H-häh? Kagi-kunia - elvytettiin...? En asuntolaan juostessani edes harkinnut käyttäväni aikaa muuhun, kuin Kagi-kunin asuntolasta ulos saamiseen... Tiesin liiankin hyvin, että aikaa minulla hädin tuskin edes oli. Ja jos olisin siellä savun keskellä tiennyt, että pulssia ei tuntuisi jos kokeilisin, olisin todennäköisesti seonnut tai tuupertunut jo siellä... Kun kannoimme Kagi-kunin ulos, hän oli -
Hirano tuntee koko kroppansa reagoivan kipeää tekevään ajatukseen epämiellyttävällä tavalla ja ravistaa vaivihkaa hieman päätään, yrittäen häätää ajatuksen mielestään.
”Hmm, luulenpa, että minun on aika lähteä kohti majapaikkaani ja päästää sinut lepäämään. Olen antanut sinulle ihan liikaa asioita mietittäväksi. Toivottavasti muistin kertoa nyt kuitenkin kaiken tärkeän. Mitä vain mieleesi tuleekaan kysyä, laita toki viestiä tai voit soittaakin. Olen lievän kaaoksen keskellä huomenna asuntolalla, mutta pyrin vastaamaan sinulle kyllä. Hirano, asiat järjestyvät kyllä omalla painollaan”, Hanzawa sanoo lohduttavasti tarttuen tätä olkapäistä puristaen niitä kevyesti, toisen hitaasti nyökätessä.
”Kiitos - kaikesta.”
”Kiitos itsellesi, teit jotain vallattoman hienoa tänään! Nukuthan antamatta näiden juuri kuulemiesi asioiden kokonaan viedä yöuniasi, äläkä karkaa enää tänään huoneestasi vessaa kauemmaksi! Nähdään huomenna ja voimia toipumiseen. Hyvät yöt”, poika huikkaa heilauttaen kättään sulkien oven perässään.
Haaah... Sepäs otti koville! Toivon heille molemmille paljon voimia... Hanzawa toteaa mielessään nojaten hetken pää painuksissa käsiään polviinsa, ryhdistäytyy sitten ja lähtee yön selkään.
Vierailijan lähdettyä Hiranolle tulee yhtäkkiä jotenkin tyhjä, alakuloinen olo ja hän päättää laittaa puhelimeensa virran päälle. Tämän yllätykseksi siihen alkaa tulvia viestejä, jotka vasta nyt pääsevät tulemaan läpi.
Porukoille pitää muistaa vastata... Sasakilta ja kumppaneilta on näemmä myös tullut kuvia ja ääniviesti. Mitähän mahtaa sisältää...
Tämä laittaa toisen kuulokkeen korvaansa kuunnellen viestin, jossa joukko tuttuja ääniä toivottaa pikaista paranemista, kehuen häntä sankariksi.
Sankari...? Tein vain mitä kuka tahansa olisi tehnyt ystävänsä eteen. Koska hän olisi epäröimättä hetkeäkään tehnyt saman minulle... Hirano ajattelee avaten kuvan, jossa Sasaki ja Miyano näyttävät peukkuja ylös.
Voi Miyano... Hän näyttää siltä, kuin olisi purskahtamassa itkuun. Itseasiassa näyttää jo itkeneen...
Poika pysähtyy lukemaan kuvan alla olevan tekstin viimeisen lauseen muutamaan kertaan, sen kohta kuulostavan mielessään kuin mantralta.
'Kagiura paranee kyllä.'
Niin paraneekin, hänen on pakko!! Hänen perheensä tarvitsee häntä kotona! Hänen ystävänsä tarvitsevat häntä! Hänen joukkueensa tarvitsee häntä kentällä! Minä - tarvitsen häntä... Haah, hemmetti! Silmiäni kirvelee silmätipoista huolimatta... Tämä kaikki tuntuu niin käsittämättömältä. Kuin olisin jäänyt jumiin unihalvauksen kouriin, kykenemättä heräämään... Miten pienessä hetkessä kaikki voi olla toisin, etkä yhtäkkiä voikaan enää puhua toisen kanssa -
Hiranosta tuntuu siltä, kuin jokin näkymätön puristaisi hänen keuhkojaan kasaan. Hän lueskelee saapuneita viestejä vastaillen niihin, saaden hetkeksi muuta ajateltavaa. Mutta päättäessään kuitenkin vielä katsoa yhden videon, hän saa aika pian huomata katuvansa sitä. Poika näkee videolla lähempää kuvattuna heidän makaavan paareilla, näyttäen lähes elottomilta. Yhtäkkiä kykenemättä katsomaan enempää, hän ryntää huoneen kylpyhuoneeseen henkeään haukkoen.
Onneksi olen täällä yksin, enpähän häiritse ketään... Hirano miettii huuhdellessaan muutaman kerran kasvojaan kylmällä vedellä rauhoittuakseen. Valkea pyyhe muuttuu silti hieman harmaaksi tämän kuivatessa siihen.
Nokea lähtee vieläkin...? Ääh, sitä on näemmä hiuksissakin vaikka ja kuinka. Kaipaisin kipeästi suihkua, mutta olen aivan liian poikki...
Hammaspesun jälkeen tämä vilkaisee vielä uudelleen peiliin, tajuten kauhukseen jotakin.
”Hei - missä...!?” Ei hittolainen voi olla mahdollista... Toinen korviksistani, missä se on??
Hirano yrittää paniikissa löytää sinistä korua vuoteelta, sen ympäriltä ja joka puolelta huoneen lattiaa, tuloksetta. Hän aikoo ottaa toisenkin korviksen pois, mutta jättää sen kuitenkin paikalleen. Hän vilkaisee syvään huokaisten ikkunasta ulos, päättäen etsiä korua vielä seuraavana päivänä. Hirano on juuri sulkemaisillaan sälekaihtimet, nähdessään sitten pilvettömällä taivaalla kuun ja kömpiikin vain pettyneenä peiton alle jättäen ne auki. Poika laskee vuoteensa päädyn alas ja on laittamassa puhelintaan laatikkoon, kunnes päättää sittenkin vielä jostain syystä kurkata Kagiuran some sivua.
Oho, etusivuhan on täynnä parane pian -kommentteja... Hän ilahtuu näistä varmasti päästessään lukemaan niitä, hän miettii hetken mennen sitten Kagiuran sivun kuva-albumiin, josta avaa erään tietyn, asuntolassa otetun yhteiskuvan.
Muistan vieläkin, miten Kagi-kun aneli ties kuinka kauan lupaani julkaista tämä omalla sivullaan. Onhan se onnistunut otos, mutta... Miksi hänen kuvansa näkeminen nyt kuin jotenkin sattuisi?
'Sinä paranet kyllä. Tai muuten!' Hirano kirjoittaa kuvan alle kommentin lähettäen sen, laittaa sitten äänettömällä olevan puhelimensa laatikkoon ja sammuttaa valon. Vasta makoillessaan hetken selällään täydessä hiljaisuudessa kalpeaa kuuta tuijotellen, tämä tajuaa korvissaan soivan.
Tämä se oli harvinaisen paska päivä... Miten tällaisen päivän jälkeen tulisi oikein saada nukutuksi? Miten Kagi-kunin perhe saa nukutuksi? Joukkueensa tyypit? Kaikki muutkin... En ole koskaan tuntenut oloani näin ahdistuneeksi, levottomaksi ja hyödyttömäksi! Tein jotain mutten lainkaan tarpeeksi... Olisin halunnut olla Kagi-kunin tukena, enkä makoilla tunteja tajuttomana!
Poika huokaisee ja kierähtää vasemmalle kyljelleen vetäen peittoaan ylemmäs.
'Huoneemme tuntuu isommalta ja tyhjältä, kun et ole täällä...'
Muistan kun Kagi-kun soitti minulle ensimmäisen kerran, jutellakseen kesäloma suunnitelmista. Yhtäkkiä hänen sanoessaan noin, en voinut kuin naurahtaa. Se vain tuntui jotenkin niin hyvältä kuulla, vaikka hänen äänensä kuulostikin yksinäiseltä. Ehkä juuri siksi? Etenkin kun olin itse ajatellut samoin aina jäädessäni huoneeseemme yksin, kertomatta sitä tosin koskaan hänelle. Ehkä pitäisi. Ja nyt se huone on kokonaan tyhjä ilman kumpaakaan...
”Toivottavasti sinulla on tarpeeksi lämmin peitto päälläsi ja saisit nukutuksi. Kunpa sinuun ei sattuisi... Anteeksi, että hukkasin toisen korviksista. Nähdään pian, joohan? Hyvää yötä, Kagi-kun”, Hirano puhelee hiljaa, tuntien olonsa vielä alakuloisemmaksi kuin aiemmin, pimeydestä tutun äänen vastausta kun ei koskaan kuulu.Jatkuu...
A/N: Tällainen tästä toisesta luvusta tuli. Jos vain lukijoita löytyy, niin kirjoittelen lisää, joten kannattaa laittaa kommenttia.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2023 00:39:33 kirjoittanut Sinjata »
Kirjattu
"I refuse to leave you behind!"