Otsikko: Jäärouva ja naurujuuri
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittaja: Violetu
Genre: fluff, slice of life, hygge
Hahmot: Neville & Luna (voi ihan hyvin nähdä shippinä tai yhtä lailla olla näkemättä).
Summary: Jälki-istuntoa Hagridin mökissä.
A/N: Lahjottavakseni osui tonttuiluhaasteessa Pahatar, joka toivoi jotain jouluista ja suloista Potteria. Joulu vähän meni jo, mutta on se tässä tekstissä hieman läsnä ^^
Toive kokonaisuudessaan:
Tykkään lukea eniten romantiikkaa ja fluffya, mutta myös seikkailulliset draamaficit ovat kivoja. Samoin huumori. Ikäraja voi olla laidasta laitaan.
Inspiraationlähde: Jotain jouluista ja suloista! Löytyisikö lisäinspiraatiota vaikka näistä: lumimyrsky, onnistunut/pieleen mennyt loitsu, jouluisia ruokia ja juomia, lämminhenkistä yhdessäoloa?
Jos joku oikein kovasti inspiroituu, niin tälle saa ihan vapaasti kirjoittaa jatko-osan halutessaan, minun kynästäni sellaista tuskin syntyy, vaikka ficci ainekset antaakin. 🙈
***
Jäärouva ja naurujuuriHagridin mökin ulkopuolella pyörteilivät lumihiutaleet kiihtyvissä spiraaleissa, ja Neville oli kiitollinen, että sai suorittaa jälki-istuntoaan sisätiloissa.
Toki hän olisi mieluummin viettänyt viikonloppua muiden rohkelikon kuudesluokkalaisten kanssa Tylyahossa, mutta McGarmiwa oli määrännyt hänelle jälki-istuntoa yhden onnettoman muodonmuutosloitsun seurauksena.
Loitsu oli pistänyt Nevillen piipuksi muutetun mustepullon savurenkaiden puhaltelun sijaan kylvettämään koko luokan musteessa.
Neville ajatteli, että se oli hänen suorittamakseen aika voimallista taikuutta, vaikka ei toki ollutkaan aivan toivotunlaista sellaista.
Hagrid oli antanut Nevillelle tehtäväksi ruokkia takkatulessa telmiviä salamantereita pitämällä tulen palamassa, ja Neville lisäili kuuliaisesti puita pesään aina välillä.
Oikeastaan Hagridin mökissä oli aika kotoisaa. Takkatuli lämmitti, seinillä roikkuviin petolinnunkynsiin oli ripustettu punaisia ja kultaisia joulupalloja, ja jokin tuoksui pipareilta.
Hagrid itse oli mennyt metsään aika salamyhkäisen näköisenä, ja Neville oli katsonut parhaaksi olla kysymättä, mitä tämä siellä oikeastaan tekisi.
Takkatulen vieressä hautui pannullinen teetä, jota Neville oli juonut jo kupillisen, ja harkitsi ottavansa toisen.
Ottaen huomioon, että Neville oli kuullut kaikenlaisia huhuja Hagridin ruuanlaittotaidoista, tämän keittämä tee oli kerrassaan erinomaista.
Siinä maistuivat neilikka ja inkivääri, ehkä aavistus mandariinia. Se maistui joululta.
Neville oli juuri aikeissa kaataa itselleen kupillisen, kun ovi kävi.
Luojan kiitos tee oli vielä pannussa, ja pienen ämpärin kokoinen muki, joka tipahti lattialle, oli tyhjä. Täytenä se olisi varmasti kastellut Nevillen tummansiniset, jo pahasti vanhuuttaan nukkaantuneet villasukat läpimäriksi.
Onneksi muki oli niin lujaa tekoa (tai laskeutui niin pehmeästi), ettei se mennyt edes rikki.
Neville havahtui pudonneen mukin ihmettelystä, kun ovelta kuului hento yskähdys.
“Anteeksi, en tiennyt, että täällä oli joku”, yltä päältä luminen Luna hymyili varovasti ja roikotti kädessään jotain, mikä muistutti monihaaraista porkkanaa, joka ei voinut oikein hyvin.
“Verso käski tuoda Hagridille tämän.”
“Minä olen jälki-istunnossa”, Neville selitti, “Hagrid meni metsään hoitamaan jotain hommia, älä kysy mitä.”
Neville hillitsi itsensä eikä kysynyt Lunalta, mikä tuo huonovointinen porkkana oikein oli. Neville oli luullut tietävänsä kaikki Verson kasvattamat kasvit, mutta tätä hän ei ainakaan äkkiseltään tunnistanut.
Lunan ilme kirkastui, ja tyttö ravisteli itseään aika lintumaisesti saaden lumihuitulat lentelemään.
“Minäkin suoritan jälki-istuntoa, mutta oletan, että voin jäädä tänne odottelemaan sinun kanssasi, että tuo lumimyrsky menee ohi. Olisi vaarallista mennä takaisin tuollaiseen pyrytykseen. Jäärouva saattaisi tulla ja siepata minut matkan varrelta. Se olisi kyllä aika jännittävää, mutta isä on varoittanut, ettei se eukko välttämättä jätä siepattuja henkiin.”
Jäärouva? Neville puri kieleensä eikä kysynyt tästäkään aiheesta.
Hän oli vähän jo tottunut Lunan outoihin juttuihin, mutta se ei tarkoittanut sitä, että hän olisi välttämättä halunnut kuulla puolen tunnin luentoa ties mistä narksuista tai jäärouvista.
“Haluatko teetä?” Neville kysyi sen sijaan, ja nousi nappaamaan seinällä roikkuvasta koukusta Lunalle suuren kupin.
Muki näytti omatekoiselta, jos hevoskotkan päitä esittävistä kömpelöistä savikoristuksista ja käärmeenhäntäkorvasta mitään saattoi päätellä.
“Kiitos, mielelläni”, Luna hymyili hänelle aurinkoisesti ennen kun alkoi puhallella lämpöä paljaisiin käsiinsä, jotka sinersivät.
Tyttö oli laskenut mystisen porkkanankuvatuksen pöydälle.
“Eikö sinulla ole hanskoja?” Neville kysyi hiukan järkyttyneenä, mutta Luna huitaisi kysymyksen sivuun melko samaan tapaan kuin viime vuonna, kun Neville oli kysynyt, eikö tytöllä ollut kenkiä.
Neville puristi huulensa yhteen ja keskittyi kaatamaan Lunalle teetä. Toinen vaihtoehto oli keskittyä pojan sisällä äkisti kuohahtaneeseen, yllätävän voimalliseen kiukkuun.
Jos tämä meno jatkuisi, Neville vielä tekisi jotain hyvin luihuismaista kaikille, jotka kehtasivat varastella ja piilotella Lunan tavaroita.
“Ole hyvä”, Neville ojensi kupin Lunalle, joka otti sen vastaan molemmin käsin.
“Kiitos, tämä lämmittää ihanasti”, Luna painoi kupin rintaansa vasten ja hymisi tyytyväisenä.
“Jos minä osaisin kutoa, neuloisin sinulle lapaset”, Neville sanoi hiljaa puoliksi toivoen, ettei Luna ehkä kuulisi sanoja rätisevän takkatulen yli.
Tytön huulille leviävä pehmeä hymy ja seuraavat sanat kertoivat kuitenkin, että tämä oli kuullut.
“Se, että ajattelet noin, lämmittää enemmän kuin lapaset. Kiitos, Neville.”
“Sitä varten ystävät ovat”, Neville sanoi posket punaisina ja ojensi kätensä hetken mielijohteesta puristamaan Lunan kapeaa hartiaa.
"Mutta mikä ihme tuo oikein on?" Neville vaihtoi aihetta ja osoitti haaraporkkanaa, kun hänestä alkoi tuntua, että Lunan tuijotus pian sytyttäisi hänen poskensa tuleen.
"Naurujuuri", Luna nosti juureksen pöydältä ja tutki sitä ilmeisen suurella mielenkiinnolla.
"Verso sanoi, että sitä käytetään hilpeytysliemissä, ja sillä voi yksistään jo kiskoa fletkumadon ylös syvästä apatian ja masennuksen tilasta. Fletkujen sydän tosin pettää melkein aina saman tien, niitä ei kai ole tarkoitettu iloisiksi ja aktiivisiksi."
Neville katsoi juurta uudella kunnioituksella ennen kuin heitti äkkiä lisää puita ylläpitämään takkatulta, joka oli alkanut uhkaavasti hiipua. Salamanterien sähisevä vinkuna kertoi sangen selvästi, ettei tulta ollut otuksien makuun riittävästi.
"Haluatko kokeilla?" Luna naksautti naurujuuresta oikein pienen palasen ja ojensi sitä Nevillelle.
"Näytät niin usein jotenkin surulliselta ja huolestuneelta."
"Enpä tiedä", toisen sanat koskettivat Nevilleä, mutta mahdollinen sydämen pettäminen ei oikein houkutellut.
Hän oli hetki sitten vielä ihmetellyt, miksei Verso ollut esitellyt naurujuurta millään oppitunnilla, mutta Lunan sanojen myötä sekin oli selvinnyt. Naurujuuresta olisi varmasti tullut kertaheitolla oppilaille uusi juhlien hilpeyttäjä salakuljetetun tuliviskin rinnalle.
“Miten naurujuurta olisi tarkoitus käyttää, sanoiko Verso siitä?” Neville kysyi ihan vain, ettei vaikuttaisi Lunan silmissä tylsimykseltä.
“Ei, mutta saisimme varmaan aika helposti sen selville”, Lunan kasvoilla käväisi ilkikurinen hymy, jollaista Neville ei muistanut niillä ennen nähneensä.
“Ehdotan, että säästämme tämän palasen, ja järjestämme oman, yksityisen pienen joulujuhlan, ihan ystävien kesken vain”, Luna livautti irti naksauttamansa palasen taskuunsa ja otti ison kulauksen teetä.
“Minä otan jostain kirjasta selvää, miten naurujuuri toimii. Älä näytä noin huolestuneelta”, Luna taputti Nevilleä kädelle.
“Minua huvittaisi olla vähän kapinallinen niin kuin viime vuonna. Voidaan kutsua Ginny, Harry, Ron ja Hermione mukaan.”
“En minä sitä… tai ei mitään. Pienimuotoinen joulujuhla kuulostaa kivalta”, Neville vastasi Lunan hymyyn.
Hän luotti kyllä, että Luna ottaisi selvää naurujuuresta. Enemmän Nevilleä huoletti, ennättäisikö Hermione opettaa hänet kutomaan ennen joulun tuloa.
Neville aikoi nimittäin pitää huolen, että Luna saisi uudet lapaset tavalla tai toisella.
He istuivat mukavassa hiljaisuudessa ja katselivat kiihtyvää lumimyrskyä ruokkien välillä salamanterien tulta ja hörppien herkullisen tuoksuista teetä.
Jälki-istunto ei oikeastaan ollut lainkaan hullumpi tapa viettää lauantaipäivää.
Varsinkaan nyt, kun sen sai tehdä ystävän seurassa.
***