Title: Vähän niin kuin ennen
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Harry Potter
Pairing: Arthur Weasley/Molly Weasley
Genre: Slice of life ripauksella romantiikkaa
Rating: S
Disclaimer: Velhomaailma hahmoineen on J. K. Rowlingin luomus (niin kuin kaikki varmasti tietävät), minä vain lainailen sitä omaan tekstiini. En ole saanut kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Molly muisteli lämpöisellä kaiholla aikaisempia vuosia, kun hänellä oli ollut aina vähintään yksi pikkuapulainen mukanaan pipareita leipomassa, monesti useampikin.
A/N: Kirjoitin viime vuonna Raapalejuoksuun raapaleen, jossa Molly valmistaa piparkakkutaikinaa ja samalla muistelee hieman kaihoten niitä aikoja, kun leipoi pipareita lastensa kanssa. Ajattelin jo silloin, että laajennan (ja muokkaan) sitä joskus pidemmäksi ficiksi, mutta viime vuonna se jäi tekemättä. Tänäkin vuonna meni aika tiukille tämän kanssa, kun halusin julkaista ennen jouluaattoa, mutta niin vain tämä roikkui mulla ainakin viikon vain odottamassa viimeistä vilkaisua ja postausta. No, sentään onnistuin suunnitelmissani tällä kertaa.
Joulun jälkeen tämän voi siirtää
Godrickin notkoon. Osallistuu
Multifandom-haasteen vitoskiekalle.
Vähän niin kuin ennenSiirappia, sokeria, voita ja ainakin puolentusinaa erilaista maustetta. Molly kuumensi aineksia suuressa kattilassa ja hämmensi seosta hiljalleen puukauhalla. Sekoittaminen olisi onnistunut hyvin myös taikakeinoin, mutta hän oli sitä mieltä, että paras lopputulos syntyi vain omia käsiä käyttämällä, taiatta. Liekit tanssahtelivat tulipesässä, ja koko keittiön oli täyttänyt paksu, makea ja mausteinen tuoksu. Kohta seosta olisi keitetty tarpeeksi, ja Molly nostaisi sen sivuun jäähtymään. Sitten sen joukkoon voisi lisätä kananmunat ja jauhot.
Kattilassa kuplimaan alkanutta siirappiseosta hämmentäessään Molly muisteli lämpöisellä kaiholla aikaisempia vuosia, kun hänellä oli ollut aina vähintään yksi pikkuapulainen mukanaan pipareita leipomassa, monesti useampikin. Nyt kaikki lapset olivat jo koulussa tai elivät omaa elämäänsä muualla, ja vaikka hän lähes koko konkkaronkan saisikin jouluksi taas luokseen, yhteiselle leipomishetkelle ei olisi aikaa. Hän myös arveli – niin paljon kuin se häntä harmittikin – etteivät lapset enää edes innostuisi piparkakkujen tai minkään muunkaan leipomisesta yhdessä. Sellaisten aikojen yli oli jo menty. Mollya se ei kuitenkaan estänyt haaveilemasta. Olisi paljon mukavampaa häärätä keittiössä oman perheensä kanssa kuin yksin.
Keittiön ulko-ovi kolahti, ja Mollyn kasvot kääntyivät kuin itsestään äänen suuntaan. Arthur asteli sisään matkaviittaansa pyyhkien.
”Arthur!” Molly lausahti yllättyneenä. ”Mitä sinä kotona teet? Miksi et ole töissä?”
”En viivy kauaa”, mies vastasi ja ojentautui antamaan suukon vaimolleen. ”Tulin vain hakemaan takaisin ministeriöön muutaman takavarikoidun tavaran, jotka olivat unohtuneet meille…”
”Toivon ymmärtäneeni väärin. Ethän vain juuri sanonut, että olet piilotellut
meidän kotonamme kirottuja jästiesineitä!?” Molly puuskahti nostaessaan siirappikattilan pois liedeltä.
”Ei siinä ollut kuin muutama hiuksia suoraan päästä syövä hiusharja, ja nekin ovat kaikki lukitussa laatikossa, niin ettei kukaan vahingossakaan voisi käyttää niitä”, Arthur sanoi yrittäen vältellä parhaansa mukaan vaimonsa paheksuvaa katsetta. ”Ja nyt vien ne ministeriöön, siellä niistä hankkiudutaan eroon oikeaoppisesti.”
”Pidäkin sitten huoli, ettei yksikään kirottu harja jää tähän taloon!”
”Pidän, pidän.”
Molly huokaisi miehensä perään ja alkoi mitata vehnäjauhoja tyhjään kulhoon.
**
Seuraavana päivänä Mollylla oli edessään melkoinen kasa valmista piparkakkutaikinaa, joka oli saanut rauhassa tekeytyä kylmäkomeron viileydessä yön yli. Hän otti kaulimen toiseen käteensä, laski jauhotetulle pöydälle palan taikinaa ja alkoi kaulia sitä ohueksi. Hänellä oli edessään iso urakka, jotta hän saisi paistettua piparit valmiiksi ennen kuin pitäisi ryhtyä lounaan valmistuspuuhiin.
Silloin, kun lapset olivat olleet vielä pieniä, keittiö oli ollut piparien leipomisen aikaan täynnä melua ja vilskettä. Nyt huone oli rauhallinen, ja hiljaisuuden rikkoi vain Mollyn oman työnteon äänet sekä taikaradio, joka soitti paraikaa hidastempoisia, instrumentaaleja joulusävelmiä. Molly olisi mielellään kuunnellut Selestina Taigorin esittämiä lauluja, mutta toisenlainenkin musiikki sopi tunnelmaan. Hän ei tosin voinut olla ajattelematta sinäkin päivänä, että parasta tunnelmaa olisi ollut oman perheen läsnäolo ja puheensorina.
Niin kuin edellisenäkin päivänä, Arthur ilmestyi keittiöön kesken Mollyn leipomisen. Hänellä oli vapaapäivä töistä, ja hän oli viettänyt sitä jo aikaisesta aamusta asti autotallissa jästiesineidensä (ja Mollyn joululahjan) parissa. Pieni tauko keittiön lämmössä oli kuitenkin paikallaan, vaikka vielä ei päässytkään nauttimaan vastapaistetuista piparkakuista.
”Huomenta Mollukkaiseni”, Arthur toivotti hyväntuulisesti.
”Tokkopa tämä enää mikään aamu on”, Molly totesi hymähtäen painellessaan muotilla sydämiä ohueksi kaulittuun taikinaan.
”Miten paljon kello oikein on jo?” Arthur ihmetteli ja vilkaisi kelloa. ”Kylläpä aika rientää, kun on paljon tehtävää.”
”Niin totisesti tekee. Kohta pitäisi aloitella lounaankin valmistamista, mutta haluan saada nämä piparkakut valmiiksi ennen sitä. Ilman lasten apua tässä vain kestää vähän kauemmin.”
Molly keskeytti hetkeksi työnsä ja silmäili miehensä ulkoasua arvioiden.
”Arthur-kulta, jos aiot jäädä keittiöön yhtään pidemmäksi aikaa, mene käymään pesulla. Näytät siltä kuin olisit ryöminyt sisään savupiippuun.”
Toteamus oli hieman liioitteleva, vaikka Arthur tiesi itsekin olevansa melko suttuinen. Autotallissa puuhastellessa oli vaikea pysyä puhtaana. Alun perin lyhyeksi kaavailtu tauko oli Arthurin mielessä jo venymässä huomattavasti pidemmäksi, joten hän päätti noudattaa Mollyn käskyä ja meni pesemään itsensä sekä vaihtamaan ylleen puhtaan vaatekerran. Keittiöön hän palasi vasta varmistettuaan ensin, että kynnenalusetkin olivat putipuhtaat.
Arthurin siistiessä itseään Molly nosteli ensimmäisiä muotoonsa leikattuja piparkakkuja pellille. Ihan niin kuin taikinan sekoittamisenkin, piparien siirtelyn hän teki vain käsiään ja veistä käyttäen. Lasten kanssa leipoessa taikaa ei ollut voinut juurikaan käyttää, sillä tietysti nämä olivat halunneet yhtä lailla nostella pipareita pellille, ja oli Molly muutenkin sitä mieltä, että tässäkin asiassa omien käsien lopputulos oli parempi kuin yhdenkään loitsun.
”Nyt toivon mukaan näyttää siltä, että olen ryöminyt korkeintaan vain kylpyammeessa”, Arthur tuumasi iloisesti ilmestyessään Mollyn viereen. Hän vielä vilautti käsiään tämän edessä, jotta tämäkin näkisi loitsulla puhtaaksi hinkatut kynnenaluset.
”Hyvä”, Molly vastasi hyväksyvästi ja jauhotti pöytää, jottei kaulittava taikina tarttuisi siihen kiinni. ”Mutta joudut vielä pitämään sormesi irti piparkakuista. Ne eivät ole valmiita.”
”Niin arvelinkin”, Arthur sanoi. Hän ei kuitenkaan hievahtanutkaan paikaltaan vaan jäi katsomaan vaimonsa työskentelyä. Kun tämä oli saanut kaulittua taikinan taas ihan litteäksi, hän mitään sanomatta otti omaan käteensä tähdenmuotoisen piparkakkumuotin ja painoi sen taikinalätyn reunaan.
”Mitäs tämä nyt on?” Molly kysyi ihmeissään. Eihän Arthur ollut koskaan aikaisemmin osallistunut leipomiseen muuten kuin lopputuloksia syömällä.
”En nyt sitten pitänytkään vielä sormiani irti piparkakuista. Näytit siltä, että kaipaisit lisäkäsiä”, tämä totesi painaen taikinaan toisenkin tähden. ”Mutta jos haluat tehdä tämän yksin, niin sano vain, niin siirryn sivuun.”
”Ei sinun tarvitse siirtyä yhtään minnekään. Olin vain yllättynyt, sillä enpä muista nähneeni sinua koskaan leipomassa.”
”Kerta se on ensimmäinenkin, eikö vain?”
”Niinhän se on”, Molly naurahti.
Lasten kanssa piparkakkujen leipominen ja paistaminen oli aina ollut täynnä innokasta puhetta, vilinää ja vilskettä sekä pieniä sormia, jotka nyppivät raa’asta taikinasta suupaloja maisteltavaksi. Arthurin kanssa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa, ja kädet keskittyivät vain työhön taikinan maistelun sijasta, mutta Mollysta tuntui kuin hän olisi palannut menneisiin vuosiin. Hän vilkaisi aviomiestään, joka keskittyneesti yritti nostaa kuusen muotoista piparkakkua pöydältä niin, ettei se menettäisi muotoaan, ja hymy kohosi hänen huulilleen.
”En toivottavasti ole ihan toivoton tapaus”, Arthur sanoi kohdatessaan Mollyn iloisen katseen. ”Mutta jos olen, saat sinäkin siirtää nämä piparit pellille.”
”En minä sitä ajatellut”, tämä vastasi. ”Mietin vain, miten mukavaa on taas leipoa pipareita jonkun kanssa. Ihan niin kuin ennen.”
”Rohkenen epäillä, että lasten kanssa leipominen on samanlaista kuin minun seurassani”, Arthur tuumasi naurahtaen. ”Varsinkin jos mukana on Ron tai edes jompikumpi kaksosista.”
”Se on kyllä totta”, Mollykin myönsi. ”Pitäisi kai siis sanoa, että tämä on nyt
vähän niin kuin ennen.”
Hän kurottautui laskemaan oman kätensä Arthurin käden päälle.
”Mutta ihan yhtä iloiseksi tämä minut tekee.”