Linne: Hehe, katsotaan katsotaan, kuullaanko hääkellojen sointia oikeastikin.
Kiitos kommentista!
Sisilja: John löysi itsensä nyt vasta foorumille, mutta sehän se vasta olisikin mehevä idea (saa käyttää!), että nää kaksi jotenkin alkais neuvomaan toisiaan jossain foorumilla rakkauselämästä tajuamatta, että hehän puhuvat toisistaan.
Kiitos kommentista!
Meldis: Mulla oli hauskaa kehitellessä foorumikeskusteluja, joten kivaa, että se toimi. Sherlockilla on koko yö ollut aikaa miettiä sopivaa suunnitelmaa ja tämä oli selvästikin paras.
Kiitos kommentistasi!
Osa 4Onnellisesti yhdessä Oy sijaitsee pienemmällä sivukujalla eikä John osaa päätellä sen etuikkunoista mitään. Sherlock luultavasti osaa, mutta hän ei ainakaan ääneen sano mitään, kun he kapuavat taksista pois ja maksaminen jotenkin jää Johnille. Sherlock on jo ovella, kun John saa viimeiset punnat laskettua taksikuskin käteen.
He ovat matkalla hioneet jonkinlaisen taustatarinan kokoon, jos joku sattumalta sattuu kysymään. Kovin ihmeellinen se ei ole, mutta täyttää sopivasti tyhjät kohdat. He ihastuivat matkan varrella, mutta vasta sitten, kun John oli päässyt yli Maryn kuolemasta. Ja sitten erään tapauksen jälkeen, kun he olivat tapelleet roiston kanssa, he olivat tunnustaneet tunteensa ja vähän myöhemmin John oli kosinut.
”Miksi minä?”
”Sinulla on siitä kokemusta”, Sherlock oli vastannut.
”Niin onkin, mutta—”
John ei halunnut ajatella, miten tarina kuulosti kovinkin uskottavalta. Harmi vain, ettei se ollut totta. Tai osa siitä oli. Tai ei tavallaan, mutta toisaalta kuitenkin. Kyllä hän oli ihastunut, mutta oli se tapahtunut jo ennen Maryn kuolemaa. Ehkä se oli tapahtunut jo ennen Marya, mutta Sherlock oli päättänyt kuolla. Tosin ei niin totaalisesti kuin Mary, mutta kuolla kuitenkin. Perkele, miksi piti aina ihastua kuoleviin.
John pudistaa päätään ja marssii Sherlockin luokse, kun Sherlock pitää hänelle ovea auki. Kello oven päällä kilahtaa heidän merkikseen ja he tuskin ehtivät sisälle astua, kun jostain jo pöllähtää asiakaspalveluintoinen nainen.
”Hyvää päivää! Oliko teillä aika varattuna? He-herranjestas, minä tunnen teidät!”
”Hyvää päivää”, Sherlock vastaa ja ojentaa kätensä, johon nainen innoissaan tarttuu. ”Olemme tulleet suunnittelemaan häitä, mutta emme varanneet vielä aikaa. Toivoimme, että voitte hoitaa tämän yksityisesti.”
”Enpä olisi uskonut! Herranjestas, enpä olisi uskonut, totisesti”, nainen nauraa. ”Tai olisin uskonut, kyllähän siitä on juoruja, mutta että ihan oikeasti! Enpä olisi uskonut.”
”Parempi uskoa”, John yrittää naurahtaa, mutta se kuulostaa vähän väkinäiseltä. Hän astuu lähemmäs Sherlockia, joka jo vilkuilee eteisaulaa läpi. Se ei kerro paljon, sohva ja pöytä, asiakaspalvelutiski ja iso hyllykkö täynnä häälehtiä.
”Tervetuloa! Minä olen Joanne ja meillä sattui tänään juuri olemaan vapaata”, Joanne ohjaa heitä käytävää pitkin isompaan toimistohuoneeseen. Sherlock hymyilee ja John epäilee hänen hakkeroineen tiensä firman ajanvarauskalenteriin.
”Saanko kysyä—”
”Mielellään”, Sherlock vastaa maireana ja istuu pöydän ääreen vetäen takinliepeet pois altaan. John istuu maltillisemmin hänen viereensä.
”Miten…, luulin—tai siis, eihän tästä ole mitään tietoja! Herranjestas ja nyt jo naimisiin”, Joanne kuulostaa hämmentyneeltä.
”Niin siinä vain kävi. No niin, kertokaahan, millaisia vaihtoehtoja teillä on”, Sherlock nojautuu tutkimaan pöydällä olevia kansioita, valitsee summamutikassa ensimmäisen ja saa eteensä erilaisia hääpaikkavaihtoehtoja.
John luo katseensa kattoon ja huokaa mielessään. Tästä on tulossa pitkä päivä.
