Kirjoittaja Aihe: Enhän minä edes pidä joulusta | Joulukalenteri 2022 | K-11 | Regulus/Barty | prologi + 24/24  (Luettu 9128 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 096
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
On se niin ihanaa, miten paljon Barty näkee Reguluksen vuoksi vaivaa ja välittää tästä ♥ Se lämmittää mieltä ihan jatkuvasti. Kiinnitin muuten huomiota siihen, että enää ei tekstissä ole sillee jopa korostaen "ystävä" vaan nyt on puhuttu ihan poikaystävästä :D Söpöä. Niin sen pitää ollakin.

Ihanaa, että nyt on vahvistunut se, että Regulus saa viettää joulua Bartyn luona! Vaikka kyllähän sen tiesi alusta alkaen, että pakko sen on järjestyä. Jos Barty on jotain luvannut, niin se pitää siitä kiinni, se on tullut huomattua hyvin jo näiden osien aikana.

Lainaus
”Ei kai mitään… paitsi ehkä jotain sellaista, että… minä olen varastanut sellaisen? Tai että... haluan ehkä tuhota sellaisen. Tai jotain sinne päin. Se ei… tuntunut kovin kivalta. Tuo, mitä äsken tapahtui. Mitä se sitten olikin.”
Ooo, lisää viittauksia canontapahtumiin 👀👀 Tykkään kyllä tosi paljon tosta ajatuksestasi, että jos Regulus nyt etukäteen saavat tietää edes jotain siitä, mitä heille myöhemmin tulee tapahtumaan, se ehkä vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa. Fix-itin hajua ilmassa, ja se on musta vain kiva :D

McGarmiwasta ja Kuhnusarviosta tulee mulle tätä menoa joku shippi, josta tartten lisää lukemista. Aikas sööttiä, että Garmiwa juttelee Huiskin kanssa asioista vähän kuin joku teinityttö :D Awwws. Mutta rakkausasiat eivät katso ikää. Bartyn ja Reguluksen "pila" Kuhnusarviolle ja Garmiwalle oli oikeastaan tosi herttainenkin ja sellainen hyväntahtoinen. Ei sitä ehkä oikein voikaan sanoa pilaksi edes lainausmerkeissä. (Kiva) yllätys on ehkä parempi termi.

Lainaus
Jos taas ajatus on mielestäsi aivan mahdoton, sinun ei tarvitse selitellä minulle mitään. Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse ottaa tätä kirjettä milloinkaan puheeksi, ja voimme olla kuin sitä ei olisi milloinkaan lähetetty.
Mukavaa, että pojat ajattelivat myös sitä mahdollisuutta, ettei Garmiwaa (tai Kuhnusarviota) kiinnosta toistensa seura, ja tarjosivat tällaisen "pakotien". Vaikka olihan se kiva huomata näin lukijanakin, että molemmat tulivat paikalle! Sehän nimittäin oliskin ollut kamalinta, että vain toinen olis tullut paikalle ;___; Mutta hyvä, ettei niin käynyt. Toivottavasti heillä on mukavaa yhdessä Tylyahossa - ja nyt ihan oikeasti :D
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Olen saanut sopivasti joulun alla influenssan tai jonkun vastaavan, ja joulumieli on nyt pahan kerran hukassa, mutta onneksi tämä kalenteri sentään hiukan kohentaa sitä. Yritän silti pysytellä päivitysten kanssa aikataulussa parhaani mukaan.  :) Tässä kun on ollut useampaan otteeseen juttua korkeamman ikärajan spin-offista, niin mielessäni on alkanut hahmottua ajatus one-shotista, joka voisi olla suoraa jatkumoa tälle ja kertoa Bartyn ja Reguluksen joululomasta. Heillähän on Bartyn luona varmaan lähes rajattomat mahdollisuudet kahdenkeskiseen aikaan. Mutta katsotaan. Tämän päivän kalenteriluukussa kuitenkin on lukukauden viimeinen koulupäivä, ja se tarkoittaa, että Reguluksen pitää puhua veljensä kanssa tänään, tai tilaisuus menee ohi.  :)

Pahatar: Kiitos aivan ihanasta kommentistasi luukkuihin 15 ja 16! Kiva, että angsti tuntuu kauniisti toteutetulta, koska niin haluaisinkin sen olevan näin joulukalenterissa. Siksi yritänkin yhdistää sen sellaiseen hurt/comfortiin, jossa Barty pitää Reguluksesta hiukan huolta, ja haluaa tämän mielialan pysyvän korkealla ainakin ison osan ajasta, vaikka sitten tulee niitä synkempiäkin hetkiä. Ja tietysti toisinkin päin, koska kyllä Reguluskin haluaa samaa Bartylle. Ihana ajatus, että Bartyssa ja Hermionessa olisi jotain samaa, ainakin tuo rakkaus kirjoihin ja taipumus ottaa asioista itse selvää, ja sellainen toisaalta varmaan Reguluskin muuten on, mutta tuo ennustaminen menee hänelle jotenkin liikaa ihon alle. Ehkä, koska ei oikein vielä hallitse kykyjään ja pelkää niitä, ja toisaalta nuori mies on varmaan herkkä ajattelemaan, että sellainen on vähän "noloa", ja häntä pidettäisiin kahelina, jos tieto leviäisi. Kyllä tuossa yhdessä kohdassa malttamaton Regulus varmaan olisi ainakin tosi mielellään antanut homman lipsua korkeamman ikärajan puolelle, ja tuskin Bartylla olisi mitään sitä vastaan myöskään, joten ehkä asiaan pitää palata vielä kalenterin jälkeen. Matalampi ikäraja tosiaan rajoittaa ilmaisua hivenen.  ;D Joo, ja kyllähän pojat olivat tosiaankin aika söpöjä, kun halusivat ilahduttaa opettajiaan jouluisilla treffeillä. Bartysta on kyllä niin helppo kuvitella, että se olisi taipuvainen olemaan mustasukkainen silloinkin, kun ei ole aihetta. ;D

Larjus: Tuo on ihan totta, että tässä alkuun ihan korostettiin sitä, että ystäviähän tässä ollaan, mutta nyt voi jo puhua asiosta niiden oikeilla nimillä.  Barty ei kyllä jättäisi yhtään kiveä kääntämättä täyttääkseen Reguluksen toiveet, ja tässä kohtaa Barty Kyyry senioristakin oli sentään hyötyä, vaikkei Barty varmaan isäänsä kovin lämmöllä muuten ajattelekaan. Pitihän niiden nyt päästä yhdessä lomalle, olisi ollut niin kurjaa lähettää Regulus kotiin kuuntelemaan äitinsä jatkuvaa valitusta Siriuksesta. Ihan totta kyllä, että Reguluksen näkijän kykyihin liittyy fix it -piirteitä tai ainakin mahdollisuuksia, ja noihin canon-juttuihin viitataan jatkossakin vielä jonkin verran. McGarmiwa ja Kuhnusarvio on kyllä aika suloinen pari, mutta oli Bartylla ja Reguluksella kyllä aika riskialtis suunnitelma, joka olisi voinut johtaa myös sydänten särkymiseen. Olisihan se tosiaan ollut ihan kauheaa, jos vain toinen olisi tullut paikalle. No mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. On tässä luihuisen pojillakin ihan sydän paikallaan. ;D Kiitos ihanasta kommentista!







17. LUUKKU


17.12.1977



”Huomenta”, Barty kuiskasi nukkuvan poikaystävänsä korvaan. ”Tiedätkö, mikä päivä tänään on?”

”Hmm… taas näitä Bartyn varhaisaamun viikonpäiväarvoituksia”, Regulus mutisi, venytteli autuaasti, ja veti vuoteensa laidalla istuneen Bartyn viereensä peiton alle. ”Sanoisin, että taitaa olla keskiviikko?”

”Aivan oikein… mutta tänään ole tavallisia oppitunteja, ei myöskään sitä syvästi inhoamaasi ennustamisen tuplatuntia, ja osaatko sanoa miksi?”

”Jaa…” Regulus huokaisi muka miettien ankarasti. ”En nyt millään saa sitä päähäni, mutta olisitko niin ihana ja virkistäisit muistiani vähän?”

”Hyvä on sitten… Se johtuu siitä, Regulus rakas, että tänään on koko koulun yhteinen joulujuhla ja -ruokailu… ja huomenna heti aamiaisen jälkeen lähdetään lomalle. Kai olet jo pakannut?”

Barty madalsi ääntään käyttäessään Reguluksesta sanaa rakas, sillä vaikka muut luihuisen pojat olivatkin jo vuosien varrella tottuneet siihen, että Barty ja Regulus olivat tiivis kaksikko ja vetäytyivät usein jakamaan salaisuuksiaan jommankumman vuoteeseen verhon taakse, olisi toisen julkisesti rakkaaksi kutsuminen voinut olla näille liikaa.

Regulus tyytyi hymähtämään vastaukseksi, sillä Barty tiesi aivan hyvin, että hän oli jo pakannut ja muutenkin valmistautunut lähtöön ehkä huolellisemmin kuin kukaan. Sillä aina kun Regulus teki jotain, hän teki sen kunnolla ja viimeisen päälle. Barty ei voinut kuin ihailla tämän huolellisuutta, sillä hänen omat matkavalmistelunsa olivat yhä paljon pahemmin kesken kuin Reguluksen.

”Meidän pitäisi muuten ehtiä tänään vielä kirjastoon”, Barty jatkoi, kun Regulus jäi vuoteelleen lojumaan, silitteli Bartyn selkää hajamielisesti eikä sanonut mitään.

”Ai, kirjastoon? Miksi?”

”Ajattelin, että me tarvittaisiin hiukan lomalukemista… hirnyrkeistä ja sen sellaisesta”, Barty kuiskasi kumartuen lähemmäs Regulusta, ettei kukaan vain kuulisi. ”Me nimittäin selvitetään nyt kerta kaikkiaan, mikä tämä niihin liittyvä homma oikein on, ja mitä sille voidaan tehdä. Etkö olekin samaa mieltä?”

”Joo…” Regulus sanoi hieman epävarmasti. ”Olen minä. Mietin vain… että varmaan sellaiset kirjat, joissa niistä kerrotaan, ovat jollain äärimmäisen kielletyllä osastolla. Vaikken tiedäkään, mikä hirnyrkki on, se ei todellakaan kuulosta miltään täysin lailliselta, harmittomalta pikku taikaesineeltä. Niin että noinkohan me saadaan niistä kertovia kirjoja käsiimme?”

”Nyt sinä unohdat pari pikku juttua, rakas… nimittäin siihen tarvitaan vain yksi pikku lupalappu, ja poikaystäväsi sattuu hallitsemaan aika hyvin sellaiset… niin että eiköhän mennä illemmalla tekemään hiukan tutkimustyötä?”

”Okei”, Regulus huokaisi hieman alistuneesti. Sitten hän otti Bartyn käden omaansa, ja hänen sormensa alkoivat leikitellä Bartyn sormilla ja rystysillä hieman levottomaan tapaan.

”Onko jokin pielessä?”

”Eipä kai… tai no kun…”

”Sano pois.”

”Enpä tiedä, kun se on hiukan noloa…”

”Regulus”, Barty sanoi moittivasti ja yritti näyttää ankaralta. ”Nyt sanot.”

”Niin, no kun siinä listassani oli yksi sellainen juttu, joka olisi kai ikään kuin pakko hoitaa tänään…”

”Mutta?”

”Mutta kun… en minä oikein tiedä siitä. Se on… en tiedä, onko minusta siihen.”

”Tässä ei nyt taideta puhua niskahieronnasta”, Barty sanoi tekeytyen pettyneeksi, ja oli sitä ehkä hivenen oikeastikin, sillä hän oli odottanut sellaista jo päiväkausien ajan. ”Koska sen sinä ainakin voit tehdä minä päivänä tahansa lomallakin.”

”Älä kiusaa”, Regulus sanoi ja alkoi kiemurrella vuoteella. Barty veti hänet lähemmäs ja piteli kiinni, jotta tämän oli pysyttävä aloillaan. ”Tiedät aivan hyvin, mistä kohdasta puhun.”

”Voi olla”, Barty sanoi viattomasti. ”Ajattelin, että sanoisit sen mieluummin itse. Mutta jos se tekee tiukkaa, minä autan sinua vähän. Sinun pitäisi kai toivottaa veljellesi hyvää joulua ennen lomalle lähtöä?”

”Nimenomaan… Ihanko totta sinä auttaisit minua siinä?”

”Sen saat kyllä hoitaa itse, olen pahoillani”, Barty sanoi, vaikkei ollutkaan lainkaan pahoillaan. ”Autoin sinua vain sanomaan tuon jutun ääneen, siinä kaikki. Veikkaan, ettei Sirius arvostaisi kovin paljon, jos minä menisin muina miehinä toivottamaan hänelle hyvät joulut sinun puolestasi.”

”Teithän sinä niin jo yhden kerran”, Regulus tuhahti. ”En ole vieläkään antanut sinulle anteeksi sen porsaan lähettämistä Siriukselle.”

”Täysin eri asia”, Barty väitti.

”Ai kuinka niin, muka? Ei se ole yhtään eri asia.”

”Se porsas oli ihan sinun omaa käsialaasi, minä vain autoin toimittamaan sen perille, ja sitähän Siriuksen ei tarvitse koskaan saada tietää.”

”Se sydämenkuva oli kyllä sinun ideasi, ei minun!”

”Koska olit sitä ennen sanonut, että rakastat Siriusta! Älä viitsi vängätä siinä. Tämä asia on kuitenkin tavalla tai toisella hoidettava, eikö olekin? Sitä paitsi Sirius ilahtui siitä porsaasta, niin että oikeastaan saisit kiittää minua.”

”Sitä saatkin odottaa”, Regulus mutisi, mutta antoi kuitenkin Bartyn suudella.


*


Joulujuhlan jälkeen suuressa salissa ja sen ulkopuolella kävi melkoinen kuhina, kun kaikki suuntasivat omiin tupiinsa tekemään viime hetken pakkauksia ja muita valmisteluja. Sirius näytti kuitenkin jäävän norkoilemaan suuren salin sisäänkäynnin tuntumaan, kuin olisi odottanut jotakuta. James jäi siihen hänen kanssaan, kumartui Siriuksen puoleen, sanoi jotain ja taputti Siriusta olalle.

Barty istui vielä pöydässä Reguluksen kanssa, joka oli silminnähden hirveän hermostunut.

”Mene jo”, Barty kuiskasi ja tönäisi Regulusta kevyesti.

”En minä taida…”

”Kyllähän menet, vai haluatko kantoapua? Tämä hoidetaan nyt, ja sitä paitsi se odottaa tuolla varmaankin sinua.”

”Eikä odota.”

Sirius katseli parhaillaan epätavallisen arasti luihuisen pöydän suuntaan. Kun Barty ja Regulus vilkaisivat häneen päin, hän katsoi kiireesti pois ja sanoi jotain Jamesille, joka kuitenkin tarttui häntä käsivarresta kuin käskien pysymään aloillaan.

”Regulus, mene nyt jo, hyvä mies!”

”Okei, mutta… tulisitko mukaan? Henkiseksi tueksi, ja… varmistamaan selustani? Jos se vaikka heti kiroaa minut.”

”Olkoon, mutta sinä hoidat puhumisen. Minä olen ihan hiljaa. Okei?”

Regulus nyökkäsi vastahakoisesti, mutta nousi kuitenkin seisomaan ja lähti kohti suuren salin sisäänkäyntiä. Kun he lähestyivät, Sirius vilkaisi heitä arasti, katsoi sitten pois, mutta juuri kun he olivat ohittamassa hänet, hän tarttui Regulusta käsivarresta.

”Hei”, hän sanoi ja katsoi maahan.

”Hei”, Regulus sanoi ja katsoi maahan.

Sitten oltiin hiljaa. Barty astui pari askelta syrjään, ja James Potter teki samoin. He vaihtoivat pikaisen katseen, ja Potter kohautti olkapäitään.

”Sitä vain, kun minä –” Sirius aloitti.

”Piti vain sanoa, että –” Regulus sanoi täsmälleen samaan aikaan.

Molemmat naurahtivat hermostuneesti, katsoivat alas, ja sitten toisiinsa.

”Sano sinä ensin”, Regulus mutisi hiljaa, oli varmaan aina tottunut antamaan isoveljen puhua ensin.

”Ei kun sano sinä.”

”Sirius hei, ryhdistäydyhän vähän”, Potter heitti väliin, ja sai Siriukselta kiukkuisen mulkaisun. Sitten Sirius kuitenkin selvitti kurkkuaan.

”Niin, sitä vain, että… kuulin, ettet menekään lomaksi kotiin, vaan Kyyryn luo, ja halusin sanoa, että… minusta se on… tosi fiksu veto.”

”Joo… niin minustakin. Tulee varmaan hiukan rauhallisempi joulu sillä lailla.”

”Niin varmaan. Kuule Regulus… onhan sinulla… kaikki ihan okei? Kun aina välillä mietin, että -”

”Se on koko ajan sinusta ihan helvetin huolissaan”, James heitti jälleen väliin.

”Nyt Potter, jos se pää ei ala pysyä kiinni, minulla on mielessäni parikin hyvää keinoa auttaa siinä,” Sirius ärähti, mutta huokaisi sitten syvään ja katsoi taas Regulusta.

”Joo. James on oikeassa. Olen minä ollut huolissani, vaikka se ehkä kuulostaakin hiukan erikoiselta siihen nähden, että minä, tuota… lähdin, eikä me olla… puhuttu sen jälkeen mitään.”

”Olen minä ihan –” Regulus aloitti, muttei sittenkään sanonut sitä, mitä hän aina tällaisissa tilanteissa tapasi sanoa. Että kaikki oli hyvin silloinkin, kun ei ollut. ”Tai siis… on ollut hiukan… juttuja…”

”Voisitko ajatella puhuvasi niistä jutuista minulle joskus?” Sirius kysyi, ja Barty katseli, miten kumpikin veljeksistä nieleskeli ankarasti. ”Kun usko tai älä, minä ihan tosiaan haluaisin auttaa. Porukat, no… kyllähän sinä ja minä molemmat tiedetään, millaisia ne osaavat olla. Ja… minulle sinä olet aina veljeni, ajattelit sitten samoin tai et… ja olin minä sitten enää niiden sukupuussa tai en.”

”Minä –” Regulus aloitti, muttei päässyt alkua pidemmälle, kun jäi pureskelemaan alahuultaan.

Silloin Barty hetken mielijohteesta otti askelen eteenpäin ja tyrkkäsi Regulusta selästä niin, että tämä kompastui suoraan Siriuksen syliin. Sirius nappasi hänet lennosta kiinni, ja Regulus jäi Bartyn suureksi hämmästykseksi siihen. Barty ja James katselivat vierestä, kun veljekset rutistivat toisiaan tiukasti.

”En minä välitä mistään sukupuusta”, Regulus nyyhkäisi veljensä olkaa vasten. ”Olet silti aina minun veljeni. Vaikka… olenkin joskus väittänyt muuta. Anteeksi… ei olisi pitänyt sanoa niin, mutta… siihen oli syynsä, ja… voin selittää, jos haluat kuunnella.”

”Ei tarvitse”, Sirius sanoi ja alkoi siinä muiden katsellessa silittää Reguluksen hiuksia. ”Niiden ihmisten kanssa eläminen teettää kummallisia juttuja. Mutta… jos haluat jutella, niin voisithan tulla lomalla käymään Jamesin luona? Jamesin porukat kun ovat aina niin huolissaan sinusta, ja sanovat, että olet aina sinne tervetullut. Ja… ota poikaystäväsikin mukaan, jos haluat.”

Regulus vilkaisi Bartya kauhistuneena, mutta tämä vain virnisti vastaukseksi. Kukaan heidän neljän lisäksi ei vaikuttanut kuulleen Siriuksen heittoa.

”Joo… ehkä me tullaankin”, Regulus sanoi, suoristautui ja pyyhki kiireesti kasvojaan. ”Oikeastaan aioin vain toivottaa hyvät joulut, mutta… kaipa tämä meni ihan hyvin näinkin.”

”Meni se… ja hyvää joulua sinullekin, Regulus. Sinulle myös, Kyyry.”

Barty nyökkäsi Siriukselle lyhyesti.

”Ehkäpä me tässä törmätään loman aikana”, James puuttui puheeseen. ”Itse asiassa… tuli tässä mieleen, että uudenvuoden aattona olisi Lontoossa yksi keikka, josta tekin voisitte tykätä. Me ollaan Siriuksen kanssa menossa, liput sinne on jo tosin myyty loppuun, mutta… eiköhän siihenkin jokin ratkaisu keksitä, vai mitä Kyyry?”

”Järjestelykysymys”, Barty sanoi muina miehinä.

Loppuillan Barty ja Regulus viettivät kirjastossa kiellettyjen kirjojen osastolla, mutta edes hirnyrkkien syvintä olemusta käsittelevien kirjojen etsiminen ei saanut Reguluksen kestohymyä hyytymään.




Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Voi eikä, ikävää että olet saanut influenssan näin joulun alla! Pikaista paranemista <3 Ja ihanaa, että olet silti jaksanut päivittää Finiin näitä luukkuja, ne ovat olleet ainakin mun päivieni piristysruiske!

16. luukku oli taas IHANA!! Mahtavaa, että pojat halusivat antaa jouluyllätyksen nimenomaan Minervalle ja Horatiukselle, parihan sopii oikein mainiosti yhteen. ;) Jännittelin itsekin että apua, ilmestyvätköhän molemmat paikalle, ja onneksi ilmestyivät, vielä parhaimmat velhokaapunsa yllään, hih! Olisi kyllä mielenkiintoista saada tietää heidän reaktionsa, kun heille selviää, että kirjeet eivät olleet oikeasti heiltä toisiltaan. :D Mutta, kuten Barty totesi, siinä tuskin enää siinä vaiheessa on mitään väliä enää siinä vaiheessa. Ai niin ja Matami Huiskin ja Minervan teinikikatusjuoruiluhetki oli ihan parasta! :D

17. luukussa mun sydän suli jälleen kerran Reguluksen ja Siriuksen kohtaukselle, veljesrakkaus pääsi ihan kukoistamaan <3 Ihanaa että he pääsivät toivottamaan toisilleen hyvät joulut ja muutenkin syventävään veljessuhdettaan ennen kuin he lähtevät joululomille eri osoitteeseen. Olisi kyllä ollut sydäntäsärkevää, jos tuo kohtaus olisi jäänyt toteutumatta. Tuohan olisi myös huisinhauskaa, jos he päätyisivät toiseen jästikonserttiin koko poppoo joululoman aikana. :D

Oooohhh ja ihanaa jos mahdollisesti kirjoitat jatkumoa Reguluksen ja Bartyn joululomalle spin-offina! Sitten olisi mitä odottaa tämän joulukalenterin päättymisenkin jälkeen!

Kiitos jälleen! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Tässä luukussa Regulus saa äidiltään kirjeen, ja matkustaa Bartyn kanssa loman viettoon. Hieman angstia mahtuu tähänkin luukkuun, mutta ehkä lopulta se on kuitenkin Reguluksen ja Bartyn hyödyksi pidemmällä tähtäimellä. Tässähän aletaan olla jo tosi lähellä joulua, kun tätäkin kalenteria on enää muutama luukku jäljellä. :)

Claire: Kertoo kyllä jotain tämän harrastuksen koukuttavuudesta, että kun tulee kipeäksi, on ekana huolissaan joulukalenterin päivittämisestä, ja sitten vasta siitä, miten kaikki arkisen elämän velvoitteet hoituvat.  ;D Mutta joo, joulun välipäivinä lomailen muutaman päivän, joten jos pääni toimii silloin yhtään paremmin kuin tällä hetkellä, voin hyvinkin innostua kirjoittamaan tälle vähän jatkoa. ;D Kiitos ihanasta kommentistasi edellisille luukuille! Tylypahkan opettajien (olematon) rakkauselämä on ollut ainakin omasta mielestäni pitkään aika iso epäkohta ja outo juttu, koska onko muka kellään professoreista puolisoa tai perhettä niin, että siitä olisi kirjoissa kerrottu? Murheellinen ajatus, että siellä ne vaan asuivat kukin yksikseen koululla ja elivät työlleen. Regulus ja Barty olivat kyllä aika söpöjä, kun halusivat auttaa saattamaan yhteen kaksi yksinäistä.  :) Joo, ja ilman muuta veljesten piti saada hiukan sopia välejään ennen joululoman alkua. Minäkin kyllä tykkään ajatuksesta, että Barty ja Regulus pääsisivät Siriuksen ja Jamesin kanssa jästikonserttiin ihan suunnitellusti, vähän niin kuin tuplatreffeille.  :)







18. LUUKKU



18.12.1977



Aamiaisella Regulus sai kirjeen. Jo katsottuaan käsialaa kuoressa hän kalpeni.

”Se on äidiltä”, hän sanoi pienellä, kärsivällä äänellä, ja repi kirjeen vastahakoisesti auki. ”Sentään se ei ole räyhääjä, mihin on kai tässä tilanteessa syytä olla ihan tyytyväinen.”

Regulus kumartui Bartyn puoleen ja antoi tämän lukea kirjeen yhtä aikaa kanssaan. Barty kurtisti kulmiaan ja luki keskittyneesti. Salaa pöydän alla hän laittoi kätensä hetkeksi Reguluksen reidelle kuin valaakseen tähän rohkeutta, ja Regulus puristi hänen kättään nopeasti.


Rakas poikani,

En voi käsittää, että isäsi on antanut sinulle luvan mennä jouluksi sen Kyyryn pojan luo. Olen suunnattoman närkästynyt siitä, että minulle ei puhuttu asiasta etukäteen mitään. Nyt asia on kuulemma päätetty, eikä sille voi mitään, sillä isäsi on jo sopinut siitä Bartemius vanhemman kanssa, enkä minä niin ollen kehtaa väittää vastaan, onhan mies sentään korkeassa asemassa ministeriössä. Se on sinun puolustukseksesi sanottava, että olet sentään osannut valita seurasi paremmin kuin Sirius, joka seurustelee verenpettureiden ja muun huonon aineksen kanssa. Ethän sinä milloinkaan tekisi niin? Se särkisi sydämeni, nyt kun Sirius on jo kohdellut minua niin pahasti.

Nyt, kun kerran et tule jouluksi kotiin, olen päättänyt matkustaa tätisi Druellan kanssa etelän lämpöön, sillä tämä jatkuva kylmyys ja vetoisuus laittaa luuni kolottamaan, ja isäsi viettäisi joka tapauksessa aikansa lähinnä toimistossaan Abraxas Malfoyn kanssa kallista konjakkia nauttien, ja tuskin näkisin häntä kuitenkaan koko jouluna. Niin, että ehkäpä tämä ei sittenkään ole aivan mahdoton ratkaisu, sillä olen aina haaveillut joulusta etelässä. Kerron Druellalle sinulta rakkaita terveisiä, sinähän olet aina tullut hänen kanssaan niin hyvin toimeen. Eipä kai tässä sitten muuta kuin mukavaa lomaa sinulle, ja kerro terveisiä sille Kyyryn pojalle.

Terveisin,
Rakastava äitisi



”Voi taivas varjele”, Regulus huokaisi dramaattisesti ja pyöräytti silmiään. ”Taas Sirius sitä ja Sirius tätä, ja voi kun elämä on niin vitun vaikeaa. Minä sitä paitsi inhoan Druella-tätiä, olen aina inhonnut, sillä hän on hirveä!”

”Eihän tuo kai nyt niin paha ollut”, Barty sanoi ja taputti Regulusta lohdullisesti olalle. ”Verrattuna joihinkin aiempiin näkemiini äitisi kirjeisiin.”

”Ei kai”, Regulus huokaisi. ”Hän on vain niin raskas ihminen välillä. Usein. Mutta… olet oikeassa siinä, että tuo oli oikeastaan tosi hyväntuulinen kirje häneltä. Eli hän ei järjestänyt mitään kohtausta, niin kuin listallani toivoin. Olet oikeassa, Barty. Tämä on ihan hyvä juttu.”

Juuri silloin Sirius kulki heidän pöytänsä ohi ja nyökkäsi heille tervehdykseksi. Hän väläytti Regulukselle hymyn, joka sai samassa pöydässä istuvat luihuistytöt kuolaamaan lautasilleen, mutta Sirius ei vaikuttanut huomaavan. Regulus hymyili ujosti takaisin, ja tämän poskille nousi hento mielihyvän puna. Bartyn mielestä Regulus oli sellaisena niin suloinen, että hän päätti järjestää tälle loman aikana vielä paljon lisää syitä näyttää yhtä onnelliselta.



*



Junassa he istuivat samassa vaunuosastossa Rosierin ja Mulciberin kanssa. Bartylle oli työn ja tuskan takana istua niin pitkä aika Reguluksen vieressä ja esittää, ettei heidän välillään ollut mitään ystävyyttä enempää. Vielä vähän aikaa sitten Barty oli luullut ikuisesti vain haaveilevansa Reguluksen koskettamisesta muuten kuin ystävällisten halausten merkeissä. Nyt, kun kaikki olikin yhtäkkiä totta, Barty ei saanut Reguluksen koskettamisesta tarpeekseen. Koulussa heillä oli sentään tilaisuuksia livahtaa kahdestaan milloin mihinkin syrjäiseen soppeen suutelemaan jopa oppituntien välissä, ja siksi junamatka muiden tarkkaavaisen katseen alla tuntui nyt kiduttavan pitkältä.

Lisäksi heillä oli seurustelusuhteensa lisäksi muutakin salattavaa koulukavereiltaan. Toisten luihuispoikien silmissä heidän vierailunsa jästimaailmassa tuskin olisivat herättäneet kovin suurta arvostusta, ja he olivat muutenkin hiiviskelleet omilla teillään koko joulukuun ajan. Olisi ollut typerää kuvitella, ettei se ollut herättänyt lainkaan huomiota, kun otti vielä huomioon heidän uudet vaatteensa, joita he olivat alkaneet luontevasti käyttää joka päivä sen konsertin jälkeen.

”Missä te nykyään oikein piileskelette kaiket illat ja yöt?” Rosier kysyi. ”Vaikka nyt esimerkiksi viime lauantaina tulitte ties mihin aikaan nukkumaan. Ja muutenkin teitä näkee tuskin koskaan enää tätä nykyä.”

”No jaa, tuli vain lähdettyä pikku baarikierrokselle lauantaina, ja meni hieman pitkäksi”, Barty sanoi muina miehinä. ”Ja muutenkin ollaan viime aikoina käyty aika ahkerasti viihteellä, siinä kaikki. Täytyyhän sitä vähän hauskaa voida pitää, eikö?”

”Niinkö?” Rosier kysyi hitaasti, kulmiaan kohottaen. ”Me kun luultiin, että Regulus on kunnon poika, eikä tee sellaista. Sinusta Barty sen nyt vielä saattaa uskoakin, mutta että Regulus?”

”Luulitte väärin”, Regulus sanoi terävästi.

”Mitäs äitikultasi siitä sanoisi?” Mulciber heitti. ”Ja noista jästivaatteista? Mahtaisi saada kauhean kohtauksen, jos saisi kuulla.”

”Ehkä on sitten parempi, että Reguluksen äiti ei kuule niistä”, Barty sanoi suojelevasti, ja naurahti sanojensa perään tajuttuaan, että oli ehkä huono juttu kuulostaa sellaiselta tässä seurassa. ”Meinaan, että mitä rouva Musta ei tiedä, se ei voi häntä satuttaa, vai kuinka?” hän sanoi hakien kevyempää äänensävyä.

”Aivan”, sanoi Rosier, joka oli ystäväänsä Mulciberia leppoisampi luonne. ”Reguluksen äiti on kyllä tiettävästi melkoinen tapaus. Varmaan ihan hyvä homma, että vietät joulusi ilman häntä, Regulus.”

”Joo”, Regulus hymähti.

”Mutta hei, oletteko jo kuulleet, että Pimeyden lordi rekrytoi uusia jäseniä?” Mulciber jatkoi. ”Hän kuulemma seurailee jatkuvasti varteenotettavia nuoria velhoja ja noitia, ja kerää tietoja heistä. Hänellä on, hmm... omat tietolähteensä. Ja johonkin aikaan ensi keväästä on tulossa sellainen, hmm… tilaisuus, jossa aatteelle uskolliset ja muutenkin sen arvoiset palkitaan pimeyden piirrolla. Se on siis hänen uskollisimpien seuraajiensa yhteinen tunnus. Kai tekin haluatte saada sellaiset?”

”Joo, ilman muuta”, Barty vastasi kiireesti.

”Mm”, Regulus äännähti tavalla, jonka saattoi vain hädin tuskin tulkita myöntäväksi vastaukseksi.

”Hyvä kuulla”, sanoi Mulciber, ja katsoi Regulusta melkein häijysti. ”Se onkin nimittäin vähintä, mitä voit tehdä sen veljesi viimeisimmän tempauksen jälkeen. Mikä verenpetturi! Eikä sinullakaan Barty ole juuri varaa virheisiin ottaen huomioon, että isäsi ajaa ministeriössä vähintään, hmm… kyseenalaisia uudistuksia.”

”Minä en ole isäni”, Barty vastasi kireästi. Sitten hän tuli vilkaisseeksi Regulusta, ja silloin hän unohti isänsä ja oman ärsyyntymisensä, sillä Regulus näytti aivan kauhealta. Hän oli harmaa kasvoiltaan, ja silmänaluset näyttivät sairaalloisen tummilta.

”Anteeksi”, Regulus sanoi ja nousi äkisti. ”On vähän huono olo. Taidan olla tulossa kipeäksi. Menen käymään vessassa.”

Sitten hän oli jo kadonnut käytävään. Barty olisi halunnut mennä heti perään, mutta hän päätti kuitenkin odottaa soveliaan ajan, muu olisi voinut näyttää epäilyttävältä. Hän hypisteli tupahuiviaan hermostuneena, jotta ei olisi alkanut syödä kynsiään. Hän oli vakuuttunut, että Regulus ei ollut kipeä, vaan tämä oli vielä vakavampi juttu. Sillä juuri tuolta hän oli näyttänyt aiemmillakin kerroilla, kun oli nähnyt jotain tulevaisuuteensa liittyvää.

”Mikä sille tuli?” Rosier kysyi ihmeissään.

”Varmaan krapulassa”, Mulciber naureskeli.

”Voi olla”, Barty sanoi ja naurahti väkinäisesti. Tässä tilanteessa oli vain hyvä, jos toiset uskoivat niin.

Kun Regulusta ei kuulunut takaisin ainakaan puoleen tuntiin, Barty ei kestänyt enää odotella. Toisetkin alkoivat jo ihmetellä Reguluksen viipymistä.

”Ei kai se ole kuollut”, Rosier sanoi aidon huolestuneena. ”Olen kuullut, että kunnon krapula voi olla huono juttu sydämelle.”

”Paras varmaan mennä katsomaan”, Barty sanoi, nousi ja kiirehti vaunuosaston ovesta junan käytävälle etsimään paikkoja, joissa Regulus voisi piileskellä. Niitä ei ollut erityisen paljon, mutta läheisen vessan ovi oli lukossa. Barty koputti oveen varovasti, hieman huolissaan siitä, että voisihan siellä olla kuka tahansa muukin kuin Regulus, ja se olisi noloa.

”Regulus? Oletko siellä?” hän kysyi hiljaa. ”Tulin katsomaan, oletko okei… olen yksin, toiset eivät ole nyt tässä. Niin, että jos haluat jutella jostain –”

Lukko napsahti auki. Barty raotti ovea ja livahti kiireesti sisään unohtamatta lukita ovea uudelleen. Pikkuisessa vessakopissa he joutuivat seisomaan aivan kiinni toisissaan mahtuakseen sisään. Vaikka oli hämärää, näki silti selvästi, että Regulus oli itkenyt. Barty veti hänet kiireesti syliinsä, halasi ja alkoi silitellä Reguluksen selkää, kuten hänellä oli tapana tehdä poikaystävän ollessa poissa tolaltaan.

”Hei, mikä on? Älä nyt noista välitä, ainahan ne ovat olleet hiukan tuollaisia…”

”En minä niiden takia… vaan… Barty, ei me voida… ei me voida.”

”Mitä me ei voida?” Barty kysyi kulmat huolestuneessa kurtussa.

”Se tapaaminen… Pimeyden lordi… Barty, se kirje, jota kirjoitin… siinä näyssä… se oli… se oli Pimeyden lordille.”

”Mitä?”

”Muistan sen nyt… muistan sen kirjeen ihan kokonaan. Näin sen äsken, kun nuo yhdet alkoivat puhua siitä… Pimeyden lordin tapaamisesta.”

”Sinä kirjoitit Pimeyden lordille?” Barty toisti, ja vetäytyi kauemmas voidakseen katsoa Regulusta. Tämä katsoi häntä takaisin suurin, pelästynein silmin ja nyökkäsi.

”Oletko varma?” Barty kysyi ääni vapisten äkillisestä tunnekuohusta.

Barty tunsi jalkojensa vapisevan inhottavasti. Ei hän ollut ikinä tajunnut ajatella tällaista vaihtoehtoa. He olivat seuranneet Pimeyden lordin tekemisiä jo pari vuotta, ja keränneet hänestä tietoa Päivän Profeetasta ja muista löytämistään lähteistä. Barty oli intoillut Pimeyden lordista herättääkseen pahennusta isässään, Regulus ennemminkin miellyttääkseen omaa perhettään, mutta yhtä kaikki he olivat suunnitelleet liittyvänsä tuon vaikutusvaltaisen velhon riveihin niin pian, kuin heidät sinne hyväksyttäisiin.

”Niin varma kuin siitä asiasta voi olla, kun kuitenkin puhutaan vain näystä”, Regulus sanoi kuulostaen loukkaantuneelta, ikään kuin Barty olisi epäillyt häntä, vaikkei epäillytkään. Barty oli kai hetken aikaa vain toivonut, ettei se olisi niin, sillä silloin kaikki olisi ollut helpompaa. Mutta ei hän ikinä olisi epäillyt Regulusta, eikä tämä saanut kuvitella niin.

”Hei, älä sano noin”, Barty sanoi yrittäen laittaa sekavia ajatuksiaan järjestykseen. ”Minä uskon sinua, tietenkin uskon. Kerro minulle lisää siitä kirjeestä. Kerro kaikki, mitä siinä oli.”

”Ei täällä”, Regulus sanoi ja kuivasi kasvojaan. ”Olisi liian vaarallista puhua siitä täällä. Jos joku väärä tyyppi kuulisi... no, tiedät kyllä, miten huono juttu se olisi. Puhutaan lisää, kun ollaan kotona. Tai siis teillä.”

”Okei”, Barty henkäisi. ”Okei. Tehdään niin. Ja Regulus hei… kyllä tämäkin vielä järjestyy. Jotenkin. Me keksitään jotain. Ja… minä rakastan sinua.”

Barty suuteli Regulusta hellästi, ja kuivasi samalla tämän poskia sormillaan. Hän ajatteli, että olipa Pimeyden lordin aate ollut hänelle miten tärkeä osa elämää tahansa, jotkut asiat olivat vielä tärkeämpiä.

”Minäkin sinua”, Regulus huokaisi ja painoi otsansa Bartyn otsaa vasten. ”Onneksi minulla on sinut, Barty. Helvetti, olisin varmaankin jo aikaa sitten seonnut päästäni, jos ei olisi.”

”Mutta sinulla on”, Barty sanoi hellästi, eikä yhtäkkiä enää välittänyt muusta kuin siitä, ettei halunnut Reguluksesta tuntuvan pahalta.

”En minä silti ikinä halunnut mitään tällaista. Sinulle. Enkä kummallekaan meistä.”

”Tiedän. Mutta et ole yksin, et ikinä, niin kauan kuin se on minusta kiinni.” Sanojensa vakuudeksi Barty painoi Reguluksen selän melko hellävaraisesti vasten junan vessan seinää ja suuteli. Regulus vastasi suudelmaan yllättävän kiivaasti, saaden Bartyn hieman hengästymään.

”Joo… tiedän sen”, Regulus kuiskasi heidän vetäydyttyään kauemmas, ja nyt hän jo hymyili heikosti. ”Kiitos, että olet noin ihana. Mutta hei… meidän pitäisi varmaan mennä takaisin ennen kuin toiset alkavat ihmetellä liikaa.”

”Niinpä kai. Ja hei… ne luulevat, että sinulla on paha darra, ja minä annoin niiden kuvitella niin. Ei siis haittaa, jos näytät vähän huonovointiselta. Voit laittaa pään syliini ja nukkua loppumatkan, jos haluat. Tuskin ne mitään ihmettelevät.”

Regulus teki kuten Barty oli kehottanut, riisui kenkänsä, nosti jalkansa viereiselle penkille, laittoi päänsä Bartyn syliin ja käpertyi pieneen kippuraan. Barty laittoi talviviittansa tälle peitoksi. Hän olisi antanut lähes mitä vain, jos olisi voinut silitellä Reguluksen uneen, mutta kun tämän hengitys tasaantui nukkuvan tuhinaksi ja kehon vapina lakkasi, Barty oli tyytyväinen yhtä kaikki. Sitten kotona, hän ajatteli. Sitten kotona hän tekisi Reguluksen olon hyväksi kaikilla osaamillaan tavoilla.



« Viimeksi muokattu: 18.12.2022 10:51:48 kirjoittanut Altais »

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 760
//Muokkaan sen verran, että ehditkin päivittää juuri samaan aikaan uuden osan, kun kommentoin tätä luukkua 17, hieno juttu! :D Palaan siis luukun 18 pariin, kun vain ehdin.

Ihan aluksi täytyy sanoa, että tosi harmillinen tuo sairastumisesi. :( Iso kiitos kuitenkin, kun olet jaksanut päivittää tätä joulukalenteria meidän iloksemme, ja toivottavasti paranet oikein pian! :)

Luin tätä lukua leveä hymy naamalla ja hyvin onnellisena, koska se, että Regulus ja Sirius saavat tehtyä sovinnon, on ihan parasta mitä vain voi toivoa. Ja jotenkin tuli sellainen tunne, että tämä ei ole varmaan ollut sinullekaan ikävää kirjoitettavaa? ;D

Mutta jos mennään alkuun, niin olihan tämän Bartyn herätys Regulukselle jälleen aivan ihanaa luettavaa. Rakas… aww. :) Hauska juttu, että joululoma alkaa näin pian, ja pojat pääsevät keskittymään kaikenlaisiin mukavampiin asioihin kuin oppitunteihin. Tietysti Regulus oli säntillinen pakkaamisissaan niin kuin kaikissa muissakin tekemisissään, juuri noin näen itsekin hänet. Sitten kun alettiin jutella Siriuksesta, teki mieli hihkua. :D Minusta on niin hienoa, että Barty on koko ajan yrittänyt auttaa Regulusta lempeästi juuri siihen suuntaan, että tämä saisi tehtyä sovinnon veljensä kanssa. Varmaan ennen kaikkea sen takia, kun Barty on nähnyt, miten tärkeää se on Regulukselle. :) Tämä pipariporsaskeskustelu oli ihan loistava:

Lainaus
”Se porsas oli ihan sinun omaa käsialaasi, minä vain autoin toimittamaan sen perille, ja sitähän Siriuksen ei tarvitse koskaan saada tietää.”

”Se sydämenkuva oli kyllä sinun ideasi, ei minun!”

”Koska olit sitä ennen sanonut, että rakastat Siriusta! Älä viitsi vängätä siinä. Tämä asia on kuitenkin tavalla tai toisella hoidettava, eikö olekin? Sitä paitsi Sirius ilahtui siitä porsaasta, niin että oikeastaan saisit kiittää minua.”

”Sitä saatkin odottaa”, Regulus mutisi, mutta antoi kuitenkin Bartyn suudella.

Tuo kohtaus Suuressa salissa oli ihan loistava, kun selvästi molemmat veljekset halusivat lähestyä toisiaan ennen joululomalle lähtöä, mutta eivät tienneet, miten aloittaa. Sentään ei tarvittu Bartyn kantoapua Regulukselle, mutta aika läheltä piti. ;D Ihastuttavaa vaivaantuneisuutta tuossa tapaamisen alussa, tykkäsin niin paljon! Ja ihan loistavaa, kun Siriuksella on puolestaan James, joka haluaa Siriuksen tekevän veljensä kanssa sovinnon, kun on tietysti vierestä joutunut katselemaan, miten välirikko on vaikuttanut Siriukseen. Nauroin näille Jamesin ja Siriuksen väleille niin paljon:

Lainaus
”Niin varmaan. Kuule Regulus… onhan sinulla… kaikki ihan okei? Kun aina välillä mietin, että -”

”Se on koko ajan sinusta ihan helvetin huolissaan”, James heitti jälleen väliin.

”Nyt Potter, jos se pää ei ala pysyä kiinni, minulla on mielessäni parikin hyvää keinoa auttaa siinä,” Sirius ärähti, mutta huokaisi sitten syvään ja katsoi taas Regulusta.

Tämä kohta, missä sitten päästiinkin kunnolla puhumaan, ja Sirius sai kerrottua Regulukselle, miten tärkeä tämä oli hänelle, sulatti minut ihan täydellisesti. :) Kyllä tätä oli mahtavaa lukea, ja olin niin iloinen, kun Barty antoi vielä sen ratkaisevan tönäyksen. Tuli sellainen tunne ikään kuin Barty olisi halunnut sillä myös sanoa Regulukselle, että kuule, veljesi on tullut nyt puolitiehen vastaan ja ylikin, nyt on sinun vuorosi. :D Tämä oli niin mielettömän ihana kohta:

Lainaus
”Minä –” Regulus aloitti, muttei päässyt alkua pidemmälle, kun jäi pureskelemaan alahuultaan.

Silloin Barty hetken mielijohteesta otti askelen eteenpäin ja tyrkkäsi Regulusta selästä niin, että tämä kompastui suoraan Siriuksen syliin. Sirius nappasi hänet lennosta kiinni, ja Regulus jäi Bartyn suureksi hämmästykseksi siihen. Barty ja James katselivat vierestä, kun veljekset rutistivat toisiaan tiukasti.

”En minä välitä mistään sukupuusta”, Regulus nyyhkäisi veljensä olkaa vasten. ”Olet silti aina minun veljeni. Vaikka… olenkin joskus väittänyt muuta. Anteeksi… ei olisi pitänyt sanoa niin, mutta… siihen oli syynsä, ja… voin selittää, jos haluat kuunnella.”

Tuo Siriuksen viittaus Bartyyn Reguluksen poikaystävänä oli ihan loistava, ja minua ilahdutti kovasti, että Sirius oli huomannut sen. :D Ehkä Sirius oli nähnyt heidän suutelevan siellä konsertissa, tai sitten oli muuten vain tajunnut tilanteen. Ajattelin myös, että tämä Reguluksen ja Bartyn kaveeraaminen Siriuksen ja Jamesin kanssa on yksi asia, jonka luulisi pitävän luihuispojat kauempana kuolonsyöjistä, ja on senkin vuoksi niin hieno asia. Ja muutenkin tykkään aina todella paljon siitä, kun näitä tupien välisiä raja-aitoja kaadellaan, kun monesti tuntuu, että niistä on vain haittaa. Enkä sen vuoksi oikein ymmärrä, miksi tupajakoa tunnuttiin kirjoissa niin hehkuttavan. :( Jälleen kerran: onneksi on ficcimaailma ja juuri tällaiset ficit, joita sinä kirjoitat. :)

Kiitos tästä mielettömän ihanasta luvusta! Odotan jälleen todella paljon jatkoa, jos vain ehdit ja jaksat sitä päivittää. :)
« Viimeksi muokattu: 18.12.2022 10:06:00 kirjoittanut Pahatar »
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 096
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Fiilaan kyllä tota, että kipeänäkin päälimmäisenä mielessä vain ficit 🙈 Mut sulle hei pikaista paranemista ja voimia! Toivottavasti tuut nopeasti kuntoon. Mullakin oli tossa reilu viikko sitten influenssaa tai jotain, ja se imi kyllä tosi tehokkaasti kaikki mehut. Sulla toivon mukaan edes vähän parempi vointi kuin mulla silloin!

Kiva juttu, että Regulus sai toivotettua Siriukselle hyvää joulua. Ja vielä enemmänkin! Sehän meni oikeastaan varsin hyvin :) Varsin positiivinen oli myös Reguluksen mamman lähettämä kirje, kun siis ottaa huomioon, kuka sen kirjoitti.

Lainaus
Barty madalsi ääntään käyttäessään Reguluksesta sanaa rakas, sillä vaikka muut luihuisen pojat olivatkin jo vuosien varrella tottuneet siihen, että Barty ja Regulus olivat tiivis kaksikko ja vetäytyivät usein jakamaan salaisuuksiaan jommankumman vuoteeseen verhon taakse, olisi toisen julkisesti rakkaaksi kutsuminen voinut olla näille liikaa.
Salee muut luihuiset ovat koko ajan aatelleet, että Barty ja Regulus lääppivät toisiaan siellä verhojen takana ;D Jos kuulisivat näiden seurustelusta niin varmaankin olisivat vain "Ai, me luultiin, että te ootte olleet jo vuosia pari" :D

Lainaus
”Tässä ei nyt taideta puhua niskahieronnasta”, Barty sanoi tekeytyen pettyneeksi, ja oli sitä ehkä hivenen oikeastikin, sillä hän oli odottanut sellaista jo päiväkausien ajan.
Awww, söpö Barty ;D ♥ Mut kukapa nyt ei niskahierontaa haluaisi, varsinkaan omalta poikaystävältään. (Mulla on kyllä niskat sen verran jumissa että mulle kelpais niskahieronta melkein keneltä tahansa.)

Lainaus
”Itse asiassa… tuli tässä mieleen, että uudenvuoden aattona olisi Lontoossa yksi keikka, josta tekin voisitte tykätä. Me ollaan Siriuksen kanssa menossa, liput sinne on jo tosin myyty loppuun, mutta… eiköhän siihenkin jokin ratkaisu keksitä, vai mitä Kyyry?”
Tuplatreffit :D

Olipas kiva myös, että hirnyrkkikirjejuttu alkoi jo vähän valjeta Regulukselle (ja siinä samalla Bartyllekin). Ehkä sillä on nyt hyviä mahdollisuuksia muuttaa tulevaa. Vaikka on kyllä kiva lukea noita juttuja Kuolonsyöjiin liittymisestä ym. Lisää sitä canonin yhdistämistä, josta mä tykkään :D
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Voi, tämähän alkaa käydä jännittäväksi! Reguluksen puolesta on kurja huomata, kuinka paljon painostusta hän saa osakseen liittyäkseen Voldemortin puolelle… Voin kuvitella, että vanhempien kontrollointi sekä myös yleinen painostus Luihuisten tuvasta olivat isoja tekijöitä käännyttämään Reguluksen kuolonsyöjäksi ihan siis kaanonissakin, vaikkeivät syyt muistaakseni tarkalleen ottaen kaanonissa käyneetkään ilmi… Joka tapauksessa, käy sääli Regulusta :( Onneksi Barty piti hänen puoliaan tässä luukussa, kuten aina <3 Ja onneksi kokoajan tuosta Reguluksen näystä paljastuu uusia arvokkaita yksityiskohtia, ja pojat pääsevät Bartyn kotiin pohtimaan seuraavia liikkeitään tarkemmin. Sekä toki myös rauhassa kuhertelemaan, hih.

Lainaus
Lukko napsahti auki. Barty raotti ovea ja livahti kiireesti sisään unohtamatta lukita ovea uudelleen.

Tämän kohdan jälkeen jännitin kokoajan, että joku ulkopuolinen pääsisi yllättämään pojat läheisistä tunnelmista tai kuulemaan jotain yksityiskohtia, joita kenenkään muiden korville ei suotu kuulevan. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt! - Tässä luukussa siis ainakaan… Onneksi Barty pääsi kuitenkin vessassa suutelemaan Regulusta, vaikkakin joutui muuten junamatkan ajan kärvistelemään ja pitämään näppinsä erossa Reguluksesta.

Lainaus
Sitten kotona, hän ajatteli. Sitten kotona hän tekisi Reguluksen olon hyväksi kaikilla osaamillaan tavoilla
.

Juurikin näin, toivottavasti kärsivällisyys palkitaan!

Kiitos taas kerran ihanasta luukusta ja toivottavasti voit jo paremmin! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Kun loma nyt vihdoin alkoi, tullaan huomaamaan, etteivät kaikki asiat ole aivan täydellisesti, vaikka Bartylla ja Reguluksella onkin nyt rajattomasti aikaa vain toisilleen. Vanhemman Bartemius Kyyryn pikavisiitti kotona heikentää nuoremman Bartyn joulutunnelmaa välittömästi, ja lisäksi poikien pitää puhua Voldemortista. Mutta onneksi on aika vähän asioita, joihin ei auttaisi suklaa ja rakkaan ihmisen halaileminen peiton alla.

Jälleen tosi suuret kiitokset kommenteista! Ne ovat taas kerran todella paljon lämmittäneet mieltäni.  :) Kiitos paranemistoivotuksista, kyllä tämä tästä varmaan pikku hiljaa alkaa voiton puolelle kääntyä. Ehkä tässä vielä muutamia jouluvalmisteluja ehtii tehdä ennen aattoa, ja kuten tällä kalenterilla alun perin oli tarkoitus sanoa, ei joulun tarvitsekaan täydellinen olla, että se voisi olla ihan hyvä. Niin että ehkäpä yritän nyt keskittyä ajattelemaan niin.  ;D

Pahatar: Olet ihan oikeassa siinä, ettei Mustan veljesten sovinnon hetkien kirjoittaminen ole vielä ikinä ollut minulle vastenmielistä, eikä se kyllä ollut sitä nytkään.  ;D Barty halusi ihan varmasti auttaa Regulusta sopimaan Siriuksen kanssa etenkin juuri siksi, että se oli Regulukselle niin tärkeää. Ei Barty ehkä Siriuksesta muuten niin perustaisi, mutta toisaalta, ainakaan tässä tarinassa hän ei erityisesti vihaa Siriusta myöskään. Piparkakkuporsaaseen oli pakko palata vielä hetkeksi, koska Regulus ja Barty on niin helppo kuvitella hiukan nahistelemaan siitä, vaikka oikeasti Regulus onkin mielissään, ja Barty tietää sen. Siriuksella ja Jamesilla taitaa olla aika samanlaiset välit keskenään, kun niihin kuuluu sellaista rakastavaa pään aukomista toiselle.  ;D Ajattelin, että Sirius ja James ovat varmaan käyneet keskenään tosi samanlaisia keskusteluita Reguluksesta, kuin mitä tässä Barty ja Regulus ovat keskenään jutelleet Siriuksesta. Niinpä James oli varmaankin päättänyt Siriuksen puolesta, että nyt tämän on aika tehdä asialle jotain.  ;D Kyllä Sirius fiksuna miehenä on tietysti tajunnut veljensä ja tämän parhaan kaverin suhteen laadun, varmaan jo silloin, kun näki Reguluksen puhdistamassa Bartyn naamaa lumesta. Silloin Regulus vielä hermostui Siriuksen vihjailuista, mutta onneksi ei nyt enää. Olihan se nyt kummallekin veljeksistä tärkeää saada sovinto aikaan ennen joulua. :)

Larjus: Tuo on kyllä varmaan ihan täysin mahdollista, että toiset luihuisen pojat eivät ehkä olisi Bartyn ja Reguluksen parisuhdeuutisesta ihan niin yllättyneitä kuin voisi kuvitella.  ;D Voihan olla, että pojat itse luulevat olevansa tosi hyviä peittelemään asioita, mutta onhan se toisaalta varmaan hiukan epäilyttävää viettää vähän väliä aikaansa jommankumman vuoteessa tuolla yhteisessä makuusalissa. Itse asiassa kuolonsyöjiin liittyminen on kyllä aiheena sellainen, joka on tässä alkanut itseäkin kiinnostaa enemmän ja enemmän, koska olen aina hiukan miettinyt, millähän ilveellä Volde oikein houkutteli porukkaa sinne. Tuskin ainakaan millään reiluilla ja rehellisillä keinoilla, vaan varmaan vetoamalla nuorten, hiukan suuruudenhullujen, elämän jollain lailla kolhimien ja tosi vietävissä olevien tyyppien tunteisiin, tai jotain sinne päin. Aika monihan sinne taisi liittyä alaikäisenä tai korkeintaan juuri täysi-ikäistyneenä, niin kuin vaikka Regulus, Barty, Severus, ja Draco sitten myöhemmin. Mutta joo, tosi kiinnostava aihe mietittäväksi.  :)

Claire: On tullut mietittyä ihan valtavan paljon sitä, miksi Regulus oikein mahtoi liittyä kuolonsyöjiin, kun Mustan vanhemmat eivät sitten itse kuitenkaan kuuluneet heihin, vaikka noin periaatteessa olivatkin aatteen kannalla. Olen kahlannut Potter-kirjoja joskus läpi ihan tätä tarkoitusta varten, mutta eihän niissä tosiaan kerrota koko totuutta tästä asiasta, joten loput täytyy itse kuvitella, ja siksi siitä kai tuleekin välillä kirjoitettua. Kirjoista sai sen käsityksen, että Mustan vanhempienkin mielestä Voldemortin tekoset menivät jossain kohtaa liian pitkälle, eli ehkä heitäkin on joskus myöhemmin kaduttanut, että tuli varmaan painostettua poikaa liittymään mukaan, mutta sehän oli sitten tietysti liian myöhäistä. Mutta tämän ficin tapahtuma-aikaan oli varmaan juuri noin, että Reguluksella oli kotoaan käsin kovat paineet olla oikeanlaisten aatteiden puolella, ja välttää kaikenlaista väärää seuraa. Kuvittelen mielessäni, että Reguluksella ei varmaan olisi välttämättä ollut yhtään ketään, joka ei olisi painostanut häntä menemään tiettyyn suuntaan, ja joka olisi ajatellut vain häntä ihmisenä, ja hänen hyvinvointiaan. Mutta se on niin surullista ja lohdutonta, että siksi tässäkin ficissä hänellä on Barty, joka haluaa ajatella hänen parastaan, ja varmaan Siriuskin haluaa. Heh, mutta sepä olisikin ollut, jos Regulus ja Barty olisivat jääneet kiinni intiimistä hetkestään junan vessassa, voi mikä soppa siitä olisi saatu aikaan. ;D







19. LUUKKU



19.12.1977



Kotona oleminen oli ihanampaa kuin koskaan, kun sai herätä Reguluksen vierestä tarvitsematta kiirehtiä mihinkään tai murehtia siitä, mahtoiko joku ihmetellä heidän vierekkäin nukkumistaan. Bartyn äiti ei heidän onnekseen harrastanut yllätyshyökkäyksiä poikansa huoneeseen, mutta Barty oli varma, että äiti ei olisi piitannut, vaikka he olisivat kertoneetkin tälle suhteensa laadusta. Regulukselle oli sijattu Bartyn tilavaan huoneeseen vierasvuode, mutta siitä huolimatta heille kummallekin oli itsestään selvää nukkua vierekkäin Bartyn vuoteessa.

Lomansa ensimmäisenä aamuna Barty pääsi toteuttamaan Reguluksen toiveen suklaan syömisestä peiton alla, sillä äiti oli ostanut heille joululomaksi niin huikean määrän suklaata ja muita herkkuja, ettei Barty edes uskonut heidän selviytyvän niistä kaikista. Reguluksen silmät kirkastuivat, kun Barty avasi pari isoa konvehtirasiaa yöpöydälle ja käski käydä pitkäkseen.

”Meillä saattaa olla hiukan tavallista vaikeampaa puhuttavaa”, Barty sanoi ja laittoi Reguluksen suuhun ensimmäisenä sellaisen vadelmasuklaan makuisen konvehdin, josta tämä erityisen paljon piti. ”Mutta ei mikään kai ole niin pahaa, etteikö suklaa tekisi sitä vähän paremmaksi.”

”Siinä olet oikeassa, rakas”, Regulus sanoi ja käpertyi aivan kiinni Bartyn kylkeen. Reguluksen iho oli lämmin Bartyn omaa vasten. Barty laittoi kätensä Reguluksen vyötäisille ja veti tämän lähemmäs itseään varastaen ihanan, suklaanmakuisen suudelman. ”Sinäkin teet kaiken paremmaksi”, hän lisäsi hyväillen kädellään Bartyn selän ihoa paidan alta.

He unohtuivat siihen pitkäksi aikaa nauttimaan hetkestä ja toisistaan. Olisi ollut täydellinen ajatus unohtaa Pimeyden lordi ja muut vakavat puheenaiheet, Barty ajatteli. Hän olisi helposti voinut keskittyä koko päivän vain siihen, miltä Regulus tuntui siinä hänen ihollaan, ja mitä se hänessä sai aikaan. Mutta heidän oli väistämättä puhuttava, ja se oli tehtävä pian, sillä aika oli käymässä vähiin, ja he tarvitsivat toimintasuunnitelman.

”Voldemort on siis tehnyt hirnyrkin”, Barty sanoi yhtäkkiä, ja sai Reguluksen säpsähtämään.

”Niin… tai ainakin tulee tekemään”, hän vastasi ilmeisen vastahakoisesti. ”Kuka olisi uskonut, että se mies onkin sellainen? Niiden kaikkien lehtijuttujen perusteella sen piti olla muka niin epäitsekäs, ja velhomaailman yhteisen hyvän puolella. Ettei meidän enää tarvitsisi piilotella itseämme jästeiltä, ja sitä rataa. Mutta nyt… kuulostaa, että se välittääkin vain itsestään. Haluaa olla kuolematon, ja millä hinnalla?”

”Siltähän se kuulostaa… äijä tuskin aikoo jakaa valtaansa muiden kanssa, vai mitä? Mutta sinä siis… tulet varastamaan ja tuhoamaan sen hirnyrkin? Jotta Voldemortista tulisi taas tavallinen kuolevainen?”

”Tarina ei kerro, onnistunko siinä”, Regulus huokaisi. ”Mutta niin. Sitä minä kai yritän, ja luultavasti juuri siksi minun on kuoltava. Varmaankin ne tappavat minut saatuaan tietää mitä menin tekemään, sehän on kai täysin selvää.”

”Ei”, Barty sanoi tiukasti. ”Ei se saa mennä niin. En minä suostu siihen. Sille kirjeellesi pitää olla jokin muukin selitys. Meidän pitää vain keksiä se ennen kuin on liian myöhäistä. Kuule… ei mennä siihen Voldemortin tapaamiseen. Ei oteta niitä typeriä piirtoja. Ei lähdetä mukaan koko siihen paskaan. Mitäs sanot?”

Regulus, joka säpsähti joka kerta Bartyn sanoessa Voldemort, jäi tuijottamaan tätä lamaantuneena.

”Mutta…” hän kuiskasi tuskin hengittäen ollenkaan. ”…se on ollut sinulle niin tärkeä juttu, ottaen huomioon, että isäsi on henkeen ja vereen häntä vastaan, ja... niin no, tiedät kyllä. Ei sinun tarvitse luopua koko aatteesta vain minun takiani.”

”Et sinä ole mikään vain!” Barty melkein huusi. ”Älä sano noin! Etkö nyt vieläkään tajua, että olet minulle tärkeämpi kuin mikään aate voi ikinä olla?”

Juuri silloin ulko-ovi kolahti, ja he hiljenivät kiireesti, kun raskaat askelet kulkivat eteisaulan halki Bartyn huoneen oven ohi kohti keittiötä. Bartyn isä kuului tervehtivän vaimoaan lämpimästi, sitten alkoi kuulua astioiden kolinaa.

”Faija tuli lounastunnille kotiin”, Barty kuiskasi. He jäivät vuoteelle makaamaan ja alkoivat syödä ääneti suklaata, sillä ei tuntunut luontevalta jutella tällaisia asioita, jos oli pienikin mahdollisuus, että herra Kyyry olisi saattanut kuulla. Regulus laittoi Bartyn suuhun konvehdin, jonka sisällä oli toffeeta. Ne olivat Bartyn suosikkeja, ja Regulus taisi tietää sen.

”Barty on nyt siis kotona”, herra Kyyry sanoi. ”Ja se nuorempi Mustan poikakin on ilmeisesti täällä? Kuinka teillä on mennyt?”

Reguluksen silmät nauroivat hänen kuunnellessaan Bartyn vanhempien keskustelua. Hän kietoi jalkansa kiusoittelevasti Bartyn ympärille ja veti tämän lantiosta kiinni itseensä kuin haluten osoittaa, että Bartyn vanhemmilla ei ollut aavistustakaan, kuinka heillä kahdella oli mennyt.

”Oikein erinomaisesti”, rouva Kyyry sanoi. ”Barty vaikuttaa niin tyytyväiseltä Reguluksen seurassa, ja Regulus on aivan valtavan kultainen poika. Niin kohtelias… en ole kai koskaan tavannut niin kohteliasta poikaa kuin hän. Tai siis, tarkoitan, että meidän Barty on kyllä aivan ihana myös. Hänessä on vähän särmää, mutta niin pitää ollakin, jotta pärjää elämässä. Oikeastaan hän muistuttaa minua kovasti siitä, millainen sinä olit nuorempana, rakkaani.”

Barty oli ollut aikeissa kuiskata Reguluksen korvaan, että tietäisipä isä vain, miksi hänen poikansa oli Reguluksen seurassa niin tyytyväinen, mutta äidin viimeisimmät sanat saivat hänen hymynsä hyytymään. Hän olisi halunnut peittää Reguluksen korvat ja omansakin, sillä hän tiesi jo, mihin suuntaan vanhempien keskustelu oli menossa, ja se ällötti häntä. Kaikkein vähiten hän halusi Reguluksen kuulevan sellaista, mutta ei hän kehdannut enää yrittää estääkään tätä kuulemasta. Se olisi ollut turhan läpinäkyvää.

”Itse asiassa poika ei mielestäni muistuta minua juurikaan”, herra Kyyry sanoi viileästi. ”Hänen olisi aika ymmärtää, että säännöt ja rajat ovat myös häntä varten, eivätkä vain sellaisia ihmisiä, joita hän pitää itseään tyhmempinä. Poika on hemmoteltu, omahyväinen ja lähes häikäilemätön, ja minua pelottaa, mikä hänestä vielä tulee tuota menoa. Toivon mukaan Mustan pojalla olisi häneen sentään hyvä vaikutus, sillä siinä meillä taitaa todellakin olla varsin esimerkillinen nuori mies.”

Regulus piti Bartya edelleen lähellään, ja Barty huomasi tämän hakevan hänen katsettaan, mutta hän ei pystynyt katsomaan Regulusta enää silmiin. Hän lukitsi katseensa tiukasti seinään ja alkoi seurailla keskittyneesti tapetin kuvioita, sillä se ehkä auttaisi häntä pitämään ilmeensä peruslukemilla. Häntä ehkä hävetti niin kuin ei koskaan ennen, mutta sitä Reguluksen ei sentään tarvinnut nähdä. Hänenhän kuitenkin oli tarkoitus olla heistä se vahva, sillä Regulus tarvitsi jonkun vahvan, eikä säälittävää tyyppiä, joka alkoi vetistellä isänsä sanomisten takia.

”Bartemius! Sinun ei pitäisi puhua noin omasta pojastasi!” rouva Kyyry huudahti, muttei onnistunut kuulostamaan erityisen moittivalta, vaikka varmaan yrittikin.
 
”Mutta totta se on. Sinä hemmottelet häntä aivan liikaa, rakkaani. Sinun tulisi malttaa pitää hänelle myös hieman tiukempaa kuria, ja vaatiakin pojalta joskus jotain, eikä vain aina silitellä hänen päätään silloinkin, kun hän on tehnyt väärin. Mikä on valitettavasti aika usein. Sinä et sitä ehkä näe, mutta minä sen sijaan näen kyllä.”

”Mutta Barty on niin älykäs poika, ja hänen arvosanansakin ovat aivan erinomaiset”, rouva Kyyry sanoi lähes itkuisesti. ”En ymmärrä, miksi sinun aina pitää keksiä hänestä moitittavaa.”

”Vai vielä keksiä”, herra Kyyry tuhahti. ”Eipä sitä ole tarvinnut erikseen keksiä. Pojassa on jotain pahasti pielessä, pienestä pitäen minä olen sen hänestä nähnyt… mutta eipä mitään, toivon silti sinun olevan oikeassa, vaikken siihen uskokaan. No niin. Kiitos lounaasta. Minun pitää tästä lähteä, ja menee varmaan taas melko myöhään töissä. Älkää suotta odotelko minua.”



*


Bartyn isän mentyä laskeutui syvä hiljaisuus, jonka aikana Barty yritti ankarasti keskittyä hakemaan kasvoilleen viileää, välinpitämätöntä ilmettä. Ei hän todellakaan aikonut näyttää Regulukselle, että isän sanat olisivat tuntuneet missään. Ei hän halunnut edes itselleen myöntää, että ne tuntuivat. Mutta silti hän ei voinut mitään sille, miten hänen sisintään kirveli, kuin joku olisi tiputtanut sitruunamehua avohaavaan. Regulukselta se ei vaikuttanut jääneen huomaamatta, sillä tämä laittoi kämmenen hänen poskelleen ja katsoi häneen vakavasti ja kauniisti. Miksi Reguluksen pitikin olla sellainen juuri nyt? Barty kesti kyllä itkemättä melkein kaiken, muttei sitä, kun Regulus oli hänelle tuollainen huonolla hetkellä.

"Voi vittu", Barty huokaisi voimattomasti, kun ei muutakaan sanottavaa keksinyt.

”Hei… älä kuuntele tuota”, Regulus kuiskasi. ”Älä usko sanaakaan tuosta, kuuletko?”

Silloin Bartyn huolella ylläpitämä, viileä ulkokuori petti, kuten hän oli pelännytkin. Hänen leukansa alkoi vapista vihaisesti, eikä se suostunut lakkaamaan, vaikka hän puri alahuulensa verille. Ei aikaakaan, kun hän ei voinut muuta kuin piilottaa kasvonsa tyynyyn vaientaakseen surkean, kiukun ja häpeän sekaisen nyyhkytyksensä. Regulus tuli aivan hänen viereensä, ja alkoi silitellä hänen hiuksiaan, kunnes hän antoi periksi ja siirtyi nojaamaan tyynyn sijaan Reguluksen olkapäähän.

”Helppo sinun on sanoa”, Barty sanoi hampaidensa välistä. ”Noille sinä olet täydellinen. Minä taas olen ikäni kuunnellut tuota paskaa, ja silti se laittaa edelleen vituttamaan joka kerta. Kerro minulle, miten voin olla uskomatta sanaakaan tuosta, kun… kun isä on vihannut minua niin kauan kuin muistan? Helvetti, en edes jaksa luetella, mikä kaikki minussa on vuosien varrella ollut tuon äijän mielestä vikana… mutta sen tiedän, että vikaa on ollut, ja ihan vitusti.”

”Mutta minulle olet silti täydellinen”, Regulus sanoi pehmeästi. ”Tiedän, ettei se ole helppoa, mutta sinun ei oikeasti pitäisi antaa faijasi juttujen päästä ihosi alle. Et sinä ole ainoa, tiedätkö… Siriuksella oli jokseenkin tuollaista aina kotona asuessaan, ainakin sen surullisenkuuluisan rohkelikkoon lajittelunsa jälkeen. Tuollaista Siriuskin sai aina kuulla, ja siksi kai siltä lopulta paloikin hihat niin pahoin, että päätti lähteä kokonaan. Mutta ei Sirius ikinä suostunut uskomaan, että vika oli hänessä, eikä sinunkaan pitäisi, Barty. Koska ei vika ole sinussa… faijasi on suuruudenhullu ja haluaa sinun olevan hänen jatkeensa, mutta et ole, eikä sinun pitäisikään olla. Et sinä ole olemassa voidaksesi tehdä häntä ylpeäksi.”

”Minä halusin aina tulla suuremmaksi kuin hän”, Barty mutisi. ”Sen takia innostuin niin paljon, kun löysin Voldemortin. Tuntui, että hän tarjosi mahdollisuutta toisenlaiseen ja vielä merkittävämpään suuruuteen kuin tuo faijan tärkeilevä virkamiespelleily… halusin tehdä jotain, jolla on oikeasti merkitystä juuri tässä ja nyt. Jotain näkyvää… jotain, joka oikeasti muuttaa maailmaa. Mutta nyt… jos se sitten tarkoittaakin, ettei minulla enää olisi sinua – mitä järkeä missään silloin muka on?”

”Kuule Barty”, Regulus sanoi. ”Mitä sanoisit, jos me kuitenkin liityttäisiin Vol – tuota… Voldemortin riveihin?”

”Mitä helvettiä? Ei tietenkään liitytä! Oletko mennyt päästäsi sekaisin?”

”En tarkoittanut, että oltaisiin oikeasti lojaaleja aatteelle. Vaan että oltaisiin… eräänlaisia vakoojia. Vain sen aikaa, että saataisiin selville, mikä esine se hirnyrkki käytännössä on, missä se on, ja miten siihen pääsee käsiksi. Sitten häivyttäisiin maan alle. Ehkä se kirjeeni olikin lavastus… ajattele, jos onnistuisin lavastamaan oman kuolemani Voldemortille? Tai mieluiten tietysti tehtäisiin molemmat niin?”

”Enpä tiedä…” Barty sanoi epäluuloisesti. ”Kuulostaa kyllä aika riskaabelilta. Siinä voi käydä helvetin huonosti.”

”Joo, mutta jossain muodossa ennustuksen pitää toteutua… ja jos me ei liitytä ollenkaan kuolonsyöjiin, se ei nähdäkseni voi mitenkään toteutua. Ei me mitenkään päästä käsiksi hirnyrkkeihin kuolonsyöjien ulkopuolelta, kyllä siihen tarvitaan sisäpiirin tietoa.”

”Niin”, Barty myöntyi. ”Saatat olla oikeassa, mutta tätä pitää silti vielä miettiä ennen kuin tehdään mitään… Mutta voidaanko nyt syödä loppupäivä suklaata ja olla rennosti? Sillä vaikka kaikki muu elämässä on välillä paskaa, on silti ihanaa, kun olet siinä.”

”Voidaan”, Regulus sanoi, venytteli itseään Bartyn vartaloa vasten, ja laittoi sitten tämän suuhun kaksi isoa suklaakonvehtia kerralla. ”Sitä paitsi minun pitää syödä aika lailla enemmän suklaata ennen kuin siitä tulee yhtään huono olo. Ja niin kuin sanottu, haluan syödä vatsani kipeäksi, sillä kotona ei ole ikinä, koskaan saanut tehdä niin.”

”Saamasi pitää”, Barty nauroi, sillä Reguluksen sanoista hänelle tuli yhtäkkiä hieman kevyempi olo. Hän laittoi vuorostaan Reguluksen suuhun pari konvehtia, ja heti perään aivan piruuttaan suuteli tätä suulle.





Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Jeeeee poikien loma alkoi vällyjen välissä ja suklaata syödessä, mikäs sen parempaa! <3

Vaan voi veljet, jos viime luukussa sai Regulus osakseen äidiltään ikävää kontrollointia, niin tässä luukussa Bartylla oli vielä kahta kauheampaa kuunnella tuota isänsä nuhtelevaa vuodatusta. Kummallakin näistä pojista on kyllä ollut hyvin epäoikeudenmukainen nuoruus, ihan sydänhän tässä särkyy. :( Onneksi tässä ficissä he saavat lohtua toisistaan. <3

Pidän ylipäänsä siitä, kuinka lähelle kaikki tuollaiset perhevaikeudetkin esimerkiksi tuot tekstissäsi, ne pohjustavat poikien valintoja hyvin ja sopisivat erinomaisesti myös kaanonissa syiksi sille, miksi pojat lopulta kääntyivät kuolonsyöjiksi.

Ficci on kääntynyt hyvin jännittäväksi, ja pureksin kynsiäni aina uutta lukua lukiessani (paheeni), ja sitten odotan kärsimättömästi seuraavaa päivää, että pääsen lukemaan jatkoa, ja mitä pojille lopulta käy. Tämän viimeisimmän luukun myötä saisi kuitenkin kuvan, että ehkä pojat sittenkin liittyvät kuolonsyöjiin… Mutta vitsi kuinka ihana idea, että he olisivatkin kaksoisagentteja. Siinä olisi jännitystä kerrakseen!

Onneksi et ole myöskään unohtanut jouluisia fluffyisiä yksityiskohtia, jotka tuovat sitä joulumieltä lukijalle. <3

Mukava kuulla, että olet myös hieman jo paranemaan päin, tässä on vielä monta päivää jouluunkin, joten ehdit tervehtyä ja vetää kuule lumihangessa kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ja vaikka mitä! ;) Okei, en siis ehkä suosittele ensitöikseen tällaisia aktiviteetteja, kun olet influenssan kourissa, mutta pointtina siis, että toivon sun parantuvan nopeasti ja olevan elämäsi kunnossa jouluksi. :)

Kiitos tästä maanantain luukusta! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 760
Nyt pääsen kommentoimaan luukkua 18. Tämä(kin) oli aivan loistava ja ilahdutti suuresti eilistä päivääni. :D

Walburgan kirje Regulukselle oli kyllä varsinainen, ja nauratti minua moninkin paikoin. Tässä oli minusta hupijuttu tuo koko valittava asenne, että miksi minulle ei puhuttu mitään? Ajattelin, että Orion oli ehkä lakannut puhumasta vaimonsa kanssa jo aikaa sitten todeten elämän helpommaksi siten. ;D Jäin miettimään, oliko Walburgalla varsinaisesti jotain Kyyryjä vastaan, kun valitteli Reguluksen menoa sinne? Vai harmittiko häntä nyt sitten vain se, ettei saanutkaan Regulusta jouluna komenneltavakseen, kun Siriuskin oli lähtenyt kotoaan jo aikaa sitten. Selvästi ajatus Siriuksesta kuitenkin vaivasi edelleen Walburgaa, kun tässäkin kirjeessä Regulukselle asia piti ottaa esiin. Regulus taisikin jo aikaisemmin tuskailla sitä, että se on aina Sirius sitä ja Sirius tätä, ja tämän kirjeen myötä huomasi todellakin, että ihan syystä. Tämä kohta kirjeestä oli kuitenkin ihan hulvaton, nauroin tälle niin lukiessani, ja sen jälkeenkin, kun tämä tuli mieleen:

Lainaus
Nyt, kun kerran et tule jouluksi kotiin, olen päättänyt matkustaa tätisi Druellan kanssa etelän lämpöön, sillä tämä jatkuva kylmyys ja vetoisuus laittaa luuni kolottamaan, ja isäsi viettäisi joka tapauksessa aikansa lähinnä toimistossaan Abraxas Malfoyn kanssa kallista konjakkia nauttien, ja tuskin näkisin häntä kuitenkaan koko jouluna.

Konjakkia Abraxasin kanssa… siksikö sitä nykyään kutsutaan? ;D Jostain syystä tuli mieleeni, että Orionia taisi vetää puoleensa jokin muukin kuin kallis konjakki, ja se on kyllä täysin sinun vikasi, tai paremminkin ansiosi. :D Mutta tässä ajattelin näitä molempia miehiä lämmöllä, sillä he tuntuivat olevan selvästi sitä mieltä, että joulu se on heilläkin. Voi näitä onnellisia puhdasverisiä velhoavioliittoja! :D Varmasti oli parasta, että Walburga matkusti jouluksi pois kotoa, niin Orionilla ja Abraxasilla oli nyt muutkin tilat käytössään kuin vain toimistohuone. ;D Reguluksen asenne äitinsä kirjeeseen oli todella hyvä, ja varmaan hänen olisi tehnyt mieli kirjoittaa takaisin jotain nasevaa, mutta jätti sen ilmeisesti kuitenkin tekemättä.

Tuo junakohtaus oli todella hyvä, ja kyllä tuolloin velhosodan vuosina on ollut vaikeaa, kun tässäkin tuli esiin, miten hankalaa oli yksinkertaisesti pysyä erossa kaikesta. Selvästi ainakin Luihuisen tuvassa moni tuntui olevan sitä mieltä, että puolueettomuus ei ollut vaihtoehto, ja että oli vain yksi oikea ratkaisu. Tuntuu kyllä kamalalta, että jo 16-vuotiaita rekrytoitiin Voldemortin joukkoihin joko kuolonsyöjien tai suoraan tupakavereiden taholta. :( Barty oli fiksu, kun osasi esittää olevansa mukana ja pystyi salaamaan todelliset ajatuksensa, vaikka hänellä olikin hankaluutena tuo isäsuhde, joka tuli vähän väliä jollain tavalla vastaan, niin kuin tässäkin. Tätä lukiessa tuli itse asiassa mieleen, että olisiko Voldemort osannut esiintyä Bartylle jonkinlaisena isähahmona, jota hän selvästi oli vailla? Liekehtivässä pikarissa Barty oli jotenkin niin kaksijakoinen hahmo, kun toisaalta oli hyvin ajattelevainen ja älykäs, mutta sitten palvoi isäntäänsä sokeasti, eivätkä ne kaksi puolta tuntuneet oikein sopivan yhteen. Tämä ficcisi on siinäkin suhteessa niin hieno, kun tässä minun on paljon helpompi saada kiinni Bartyn hahmosta kuin mitä kirjassa oli. :)

Huolestutti tuo Reguluksen äkillinen poistuminen, ja tässä tuli hyvin esiin, miten levoton Barty oli hänen takiaan. Tylypahkan junamatkat kuvattiin aina niin idyllisiksi kirjoissa ja Harryn kannalta, mutta tässä se oli kaikkea muuta, kun nämä rakastavaiset joutuivat esiintymään vain ystävinä, ja lisäksi seurakin tympi. :( Onneksi Barty lähti etsimään Regulusta, ja pidin niin kovasti tästä kohdasta:

Lainaus
Vaikka oli hämärää, näki silti selvästi, että Regulus oli itkenyt. Barty veti hänet kiireesti syliinsä, halasi ja alkoi silitellä Reguluksen selkää, kuten hänellä oli tapana tehdä poikaystävän ollessa poissa tolaltaan.

”Hei, mikä on? Älä nyt noista välitä, ainahan ne ovat olleet hiukan tuollaisia…”

”En minä niiden takia… vaan… Barty, ei me voida… ei me voida.”

Olenkin miettinyt välillä tätä lukiessa, mikähän Reguluksen ja Bartyn suhde kuolonsyöjiin oikein oli, ja tässä siihen vastattiinkin. Kyllä tässäkin tuli jälleen sellainen tunne, että ei monellakaan nuorella tosiaan ollut kunnollista tietoa siitä, mihin oli itsensä laittamassa, vaan varmaan mentiin paremminkin tunteen mukaan, mikä sitten saattoikin pettää:

Lainaus
He olivat seuranneet Pimeyden lordin tekemisiä jo pari vuotta, ja keränneet hänestä tietoa Päivän Profeetasta ja muista löytämistään lähteistä. Barty oli intoillut Pimeyden lordista herättääkseen pahennusta isässään, Regulus ennemminkin miellyttääkseen omaa perhettään, mutta yhtä kaikki he olivat suunnitelleet liittyvänsä tuon vaikutusvaltaisen velhon riveihin niin pian, kuin heidät sinne hyväksyttäisiin.

Vaikka Regulusta ahdistivat suuresti nämä hänen näkynsä, minusta ne olivat parasta, mitä saattoi tapahtua, koska ne selvästi auttoivat siinä, ettei tulisi tehtyä sellaista erehdystä, joka ei olisi enää korjattavissa. :) Ja ainakin saattoi tietää, mitä oli vastassa. Tässäkin tuntui taas niin hyvältä ajatella, että Reguluksella ja Bartylla oli toisensa, ja tämä kohta sai hymyilemään leveästi:

Lainaus
”Tiedän. Mutta et ole yksin, et ikinä, niin kauan kuin se on minusta kiinni.” Sanojensa vakuudeksi Barty painoi Reguluksen selän melko hellävaraisesti vasten junan vessan seinää ja suuteli. Regulus vastasi suudelmaan yllättävän kiivaasti, saaden Bartyn hieman hengästymään.

”Joo… tiedän sen”, Regulus kuiskasi heidän vetäydyttyään kauemmas, ja nyt hän jo hymyili heikosti. ”Kiitos, että olet noin ihana. Mutta hei… meidän pitäisi varmaan mennä takaisin ennen kuin toiset alkavat ihmetellä liikaa.”

”Niinpä kai. Ja hei… ne luulevat, että sinulla on paha darra, ja minä annoin niiden kuvitella niin. Ei siis haittaa, jos näytät vähän huonovointiselta. Voit laittaa pään syliini ja nukkua loppumatkan, jos haluat. Tuskin ne mitään ihmettelevät.”

Luukussa 19 tuntuikin mukavalta, kun oli päästy Bartyn kotiin, ja pojilla oli ensimmäistä kertaa kaikki rauha olla kahdestaan. Tämä luukku oli alusta lähtien niin suloinen, kun nukuttiinkin lähekkäin… aww. :) Minuakin harmitti Bartyn lailla, kun oli puhuttava vakavista asioista sen sijaan, että he olisivat vain voineet nauttia olostaan kahden kesken. Onneksi sitäkin lajia oli sentään:

Lainaus
”Siinä olet oikeassa, rakas”, Regulus sanoi ja käpertyi aivan kiinni Bartyn kylkeen. Reguluksen iho oli lämmin Bartyn omaa vasten. Barty laittoi kätensä Reguluksen vyötäisille ja veti tämän lähemmäs itseään varastaen ihanan, suklaanmakuisen suudelman. ”Sinäkin teet kaiken paremmaksi”, hän lisäsi hyväillen kädellään Bartyn selän ihoa paidan alta.

He unohtuivat siihen pitkäksi aikaa nauttimaan hetkestä ja toisistaan.

Minusta oli hienoa, että nämä aika nuoret pojat tässä kuitenkin tajusivat, millainen Voldemort todellisuudessa oli, ja että tämä ajatteli vain itseään. :) Moni vanhempikaan velho ei tuntunut näkevän sitä ainakaan ennen kuin oli liian myöhäistä. Ehkä siinä auttoi sekin, että teinit osaavat kyseenalaistaa vanhempien ihmisten auktoriteettia, ja tässä siitä oli apua, tai ainakin minusta tuntui, että tällainen asenne Bartyn ja Reguluksen juttelussa oli nähtävissä. ;) Juuri tuo, mitä he sanoivat, että Voldemort halusi pitää kaiken vallan itsellään, eikä halunnut jakaa sitä kenenkään kanssa oli hyvin käänteentekevä havainto. Minusta oli aika jännä, että Voldemort ylipäätään sai seuraajia, kun kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi toisen palvelijaksi? Olin siis enemmän kuin hyvilläni tästä poikien keskustelusta, ja etenkin tästä, mitä Barty sanoi. Tämä oli minusta niin selkeä ratkaisu koko ongelmaan, että olisin halunnut hihkua ääneen tässä kohtaa:

Lainaus
”Ei”, Barty sanoi tiukasti. ”Ei se saa mennä niin. En minä suostu siihen. Sille kirjeellesi pitää olla jokin muukin selitys. Meidän pitää vain keksiä se ennen kuin on liian myöhäistä. Kuule… ei mennä siihen Voldemortin tapaamiseen. Ei oteta niitä typeriä piirtoja. Ei lähdetä mukaan koko siihen paskaan. Mitäs sanot?”

Sitten kun Bartyn isä tulikin kotiin, alkoi harmittaa kovasti se, mitä pojat kuulivat, ja ymmärsin hyvin, miksei Barty olisi halunnut Reguluksen kuulevan sitä. :( Selvästi Bartyn äiti yritti saada miestään näkemään poikansa parhain päin, mutta hukkaan meni. Tässä tuli mieleen se, että jos välit olivat jo valmiiksi huonot, se ettei jälkikasvua näe muuta kuin loma-aikoina vain pahentaa asiaa. Ehkä kuitenkin jatkuva riitelykin teinien kanssa on jollain lailla parempi tilanne, kun ainakin nähdään, ja se voi johtaa ennen pitkään hyvään. :) Tässä Bartyn isä ei halunnut edes yrittää ymmärtää poikaansa, eikä ihme, että Barty kapinoi ärsyttääkseen isäänsä, ja sen myötä kaikki vain paheni. Olisi ihan hirveää joutua kuulemaan jatkuvasti, että ei kelpaa omana itsenään. :( Onneksi Bartylla oli sentään rakastava äiti, ja kuka olisikaan voinut ymmärtää Bartya paremmin kuin Regulus, jonka kotiolot olivat vielä paljon surkeammat. Tämä oli hyvin kaunis kohta:

Lainaus
Silloin Bartyn huolella ylläpitämä, viileä ulkokuori petti, kuten hän oli pelännytkin. Hänen leukansa alkoi vapista vihaisesti, eikä se suostunut lakkaamaan, vaikka hän puri alahuulensa verille. Ei aikaakaan, kun hän ei voinut muuta kuin piilottaa kasvonsa tyynyyn vaientaakseen surkean, kiukun ja häpeän sekaisen nyyhkytyksensä. Regulus tuli aivan hänen viereensä, ja alkoi silitellä hänen hiuksiaan, kunnes hän antoi periksi ja siirtyi nojaamaan tyynyn sijaan Reguluksen olkapäähän.

Tässä kun pojat juttelivat, tulikin niin hyvin esiin se, miksi Barty oli ajatellut liittyä kuolonsyöjiin. Tuli mieleen kirjasta se kohta, jossa Barty sanoi, että hänen isänsä rakasti vaimoaan paljon enemmän kuin häntä, ja kyllähän siinä oli aika lailla katkeruutta mukana. Täytyy sanoa, että vaikka jotenkin odotin tuota, että Regulus päättäisi liittyä kuolonsyöjäksi saadakseen lisää tietoa hirnyrkistä, minua se ahdisti. :( Olisi tehnyt mieli sanoa, että nauttisitte elämästä ja jättäisitte ne hommat muille, kuten vaikka Dumbledorelle. :D Onneksi siihen iloonkin tässä lopussa päästiin, ja tuntui mukavalta, että Bartynkin mieli vähän keveni. Nämä kaksi tekevät niin hyvää toisilleen, että sitä on todella hienoa lukea. :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Tämä seuraava luukku pitää nyt vuorostaan sisällään lähinnä huumoria ja söpöstelyä, koska edelliset pari luukkua on keskitytty Reguluksen näyn ja sen ennakoiman tulevaisuuden selvittelyihin. Pojat päätyvät tällä kertaa jästien elokuviin, mistä seuraa kaikenlaista hauskaa.

Claire: Kiitos, kyllä tässä vähitellen alkaa hiukan elämän voittaa, ja tänään taas piti totutella työntekoonkin sairastamisen jälkeen. Pää tuntuu vieläkin kyllä käyvän vähän turhan hitaalla, mutta eiköhän se siitä kuitenkin, ja vielä ehtii jopa hiukan jouluvalmisteluihin ennen aattoa. Kiva, jos nämä Reguluksen ja Bartyn perhesuhteet taustoittavat sinusta hyvin sitä, miksi kumpikin oli ajautumassa kohti kuolonsyöjiä. Olen miettinyt tosi paljon varsinkin Reguluksen ja Siriuksen kotiasioita, Bartyn osalta niissä on ollutkin paljon enemmän uutta ihmeteltävää itselleni, mutta samalla se on ollut kivaa, ja varsinkin tuo hänen isäsuhteensa on aika iso kipukohta niin tässä ficissä kuin kirjojenkin mukaan. Perhesuhteet on aina niin ihanan mutkikkaita ja niihin liittyy isoja tunteita, että niistä on siksi kiva päästä kirjoittamaan.  ;D Olisi kyllä myös kiehtovaa kirjoittaa ihan oma ficcinsä Reguluksesta ja Bartysta kaksoisagentteina  ;D, harmi kun tämän ficin puitteissa ei paljon muuhun pysty kuin hiukan väläyttelemään ajatusta siitä. En kyllä tiedä, osaisinko sellaista kirjoittaa, mutta ajatus on ainakin hauska. Kiitos aivan ihanasta kommentista!

Pahatar: Kiitos jälleen aivan ihanasta kommentistasi luukuille 18 ja 19!  :) Oli kyllä itsellänikin aika hauskaa tuon Walburgan kirjeen kanssa, ja ajattelen että tuohan oli varsin iloinen ja hyväntuulinen kirje häneltä.  ;D Orion varmaan todellakin vältteli puhumasta vaimonsa kanssa aina kun voi. Joo, ja Orion/Abraxas -viittauksen laittamista tähän kohtaan en voinut vastustaa, vaikkei tässä Orionin mieltymyksistä millään lailla muuten ole puhuttu eikä puhutakaan. On minulla kieltämättä Kaiken A ja O -ficin jäljiltä jäänyt omaan päähäni sellainen headcanon, että noilla kahdella nyt vaan on jotain keskenään, tai ainakin puhdasverisissä avioliitoissa on kaikenlaisia "järjestelyitä". ;D Ei Mustilla varmaan sen kummemmin mitään Kyyryjä vastaan ole tässä, vaan asia on juuri noin, että Walburga vaan olisi halunnut poikansa kotiin komenneltavaksi, sekä kuuntelemaan hänen vuodatustaan Siriuksesta ja muista maailman vääryyksistä. Mutta nyt kyllä kuvittelen Walburga- ja Druella-rouvat jostain syystä aurinkotuoleihinsa hellehatuissaan, drinkkilasit käsissään katselemaan ruskettuneita nuoria miehiä (hyi minua, mistä näin likainen mielikuvitus?)... 

Ihana kuulla, että Bartyn hahmo on tässä tarinan mittaan alkanut avautua, koska itsestänikin tuntuu, että olen alkanut vasta hiukan päästä sisään siihen, millainen tyyppi hän on (oman headcanonini mukaan). Tuo on ihan totta, että miksi älykäs ja kyvykäs ihminen seuraisi sokeasti Voldemortia, ja sitä itsekin olen ihmetellyt, samoin kuin sitä, miksi kukaan ikinä seuraisi sellaista tyyppiä, joka ei vaikuta tarjoavan seuraajilleen oikein mitään. Mutta tuo teoriasi isän korvikkeesta on kyllä hyvä ja erittäin uskottava, ja siksi toisaalta voi kai myös ajatella, että jos Bartylla olisikin ollut Regulus, ei hän ehkä mitään isän korviketta olisi lähtenyt hakemaankaan, koska nyt kumpikin voi tukeutua toisiinsa, mitä kurjiin kotioloihin tulee. Bartylla on tosiaan sentään rakastava äiti, mutta Reguluksen asiat ovat vielä kurjemmin. Tuo, mitä poikien oikein pitäisi tulevaisuuden suhteen tehdä, ei varmaankaan aivan täysin ratkea tämän ficin aikana, mutta syy miksi Regulus haluaisi pitää kaikki langat omissa käsissään on se, että näen hänet niin kovin sellaisena tyyppinä, joka ei mielellään luota toisiin, vaan ennemmin hoitaa kaiken itse. Bartyyn hän tietysti luottaa myös, ja ehkä korkeintaan Siriukseen tämän lisäksi, mutta ei sitten muihin. Mutta kyllä tähänkin aiheeseen vielä hiukan palataan, ja lisäksi pojat saavat aivan varmasti myös nauttia elämästä ennen kuin tämä ficci loppuu.  :)


Fun fact: Tekstissä ei mainita nimeltä elokuvaa, jota pojat päätyivät katsomaan, mutta ajattelin sen olevan 1977 ensi-iltansa saanut tieteisleffa nimeltä Kolmannen asteen yhteys:)






20. LUUKKU



20.12.1977



Seuraavana päivänä Barty halusi keventää tunnelmaa, ja myös varmistaa, etteivät he toistamiseen olisi kotona hänen isänsä lounasaikaan. Niinpä hän vei Reguluksen kanssaan kävelylle jästi-Lontooseen, jossa he olivat aikansa ihastelleet jouluisia näyteikkunoita ja ihmetelleet jästien joulupuuhia, kunnes olivat kuin sattuman oikusta kävelleet elokuvateatterin ohi. Sen ovella oli jonoa kadulle asti, ja he päätyivät hetken mielijohteesta jonon jatkeeksi ihan vain kokeillakseen, vieläkö lippuja olisi saatavilla – mistä elokuvasta oli kyse, siitä heillä ei ollut käsitystä.

Väenpaljoudesta huolimatta he saivat kuin saivatkin liput, ja niinpä Regulus melkein kuin sattumalta pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa jästien elokuviin. Regulus, joka tätä ennen ei edes ollut tiennyt elokuvateatterien olemassaolosta, oli aivan haltioissaan mukavista, punaisista penkeistä, popcornien syömisestä ja siitä, että valojen sammumisen jälkeen saattoi aivan hyvin pitää toista kädestä kenenkään huomaamatta.

Kun elokuva viimein alkoi, Regulus melkein säikähti sen kovia ääniä sekä sitä tosiseikkaa, että jästienkin kuvat osasivat joissain tilanteissa liikkua. Sitten hän kuitenkin rentoutui katselemaan elokuvaa, jossa eräs mies päätyi pakkomielteisesti selvittämään avaruusolioita koskevaa näkyään, kunnes koko hänen siihenastinen elämänsä mureni ympäriltä ja muuttui joksikin aivan muuksi. Barty katseli vaivihkaa, hieman hymyillen poikaystäväänsä, joka kyllä piteli häntä edelleen kädestä, mutta muuten vaikutti olevan aivan jossain muualla aina elokuvan lopputeksteihin saakka.

Elokuvan päätyttyä Regulus oli edelleen hiljainen. Teatterin aulassa hän katseli suurin silmin ympärilleen, kuin olisi vasta muistanut, missä he olivat. Barty oli juuri aikeissa kysyä, mitä Regulus oli pitänyt elokuvasta, mutta hän unohti aikeensa huomatessaan, miten kertakaikkisen ällistyneenä Regulus jäi tuijottamaan alkamassa olevista elokuvanäytöksistä kertovaa valotaulua. Heidän juuri näkemänsä elokuva menisi tänään vielä kahdesti, ja sen lisäksi ohjelmistossa näkyi olevan ainakin suloinen lasten jouluelokuva sekä romanttinen komedia. Barty aikoi juuri kysyä, kummasta Regulus tällä kertaa oli kiinnostunut, kun Regulus ehtikin avata suunsa ensin.

”Noilla jästeillä tulee olemaan aika kiireinen ilta”, hän mutisi puoliääneen.

”Mitä?” Barty kysyi pienen hymyn pyrkiessä suupieliin.

”Niin, että kyllä niillä menee myöhään ennen kuin ne pääsevät kotiin.”

”Kuinka niin, rakas?”

”Ajattelin vain, kun noita näytöksiähän on vielä useampi tänään, ja viimeisin alkaa vasta kymmeneltä, niin että sehän loppuu sitten vasta ties miten myöhään.”

”Joo, mutta siis eivät nämä samat ihmiset nyt niitä kaikkia jää katsomaan, vaan ihan eri tyypit tulevat taas niihin näytöksiin. Katso nyt, nuo kaikki ovat lähdössä koteihinsa, niin kuin mekin.”

”Ei kun siis… en minä näitä katsojia tarkoittanut, vaan niitä näyt- mitä ne nyt olivatkaan, ne tyypit siinä elokuvassa?”

”Tarkoitat nyt varmaan näyttelijöitä?” Barty keskittyi ankarasti ollakseen hymyilemättä liian leveästi, mutta juuri nyt Regulus teki sen hirvittävän vaikeaksi.

”Joo, juuri niitä. Hei, älä naura siinä! Ei se minun vikani ole, että en osaa kaikkia hienoja käsitteitä! Minun äitini todellakaan ole niin ymmärtäväinen jästiasioihin tutustumisen suhteen kuin sinun, eikä kotona muutenkaan varsinaisesti koskaan ole kannustettu jästitiedon opiskeluun!”

Regulus katsoi Bartya pahasti kulmiensa alta, ja hänen poskipäänsä olivat nolostuksesta punaiset. Hän ei ollenkaan kestänyt tietämättömyytensä paljastumista, eikä ikinä halunnut näyttää muiden silmissä tyhmältä, minkä Barty tiesi paremmin kuin hyvin.

”En minä nauranut. Osaat vain olla aika suloinen toisinaan, siinä kaikki. Mutta hei, mitä sinun piti niistä näyttelijöistä sanoa? Että niillä menee siis myöhään tänään?”

”Joo. Sitä kai minä tässä vähän mietin, että niillä mahtaa olla aika raskas työ.”

”Niin, varsinkin kun sama homma alkaa huomenna alusta, ja jatkuu joka päivä ties miten kauan”, Barty sanoi haudanvakavana.

”Ihan tosi? Voi niitä raukkoja. Eikö niistä ole ihan hirveän tylsää esittää noita samoja juttuja kolmesti päivässä, joka päivä, eivätkä ne voi edes taikoa, ja – mitä nyt?”

Silloin Barty ei mahtanut mitään sille, että oli lopultakin pakko nauraa. He olivat jo ehtineet ulos kadulle asti, ja ihmispaljous oli hajaantunut eri suuntiin.

”Eivät ne näyttelijät rakas ihan oikeasti ole paikalla siellä valkokankaalla”, Barty selitti koko ajan nauraen. ”Se koko elokuva on kuvattu joskus paljon aikaisemmin, ja sen jälkeen sille on kai vielä tehty kaikenlaista muutakin – älä kysy mitä, sillä en tiedä – mutta ei ne tyypit todellakaan olleet oikeasti tuolla teatterissa esiintymässä meille.”

”Ai, että eivät olleet? Hetkinen…” Reguluksen ilme synkkeni salamannopeasti. ”Voi jumalauta Barty, onko aina pakko tehdä minusta pilaa?”

”En minä mitään pilaa tehnyt… en ainakaan kovin paljon. Syytön minä siihen olen, että olet niin syötävän ihana ollessasi ihan kujalla kaikista jästien keksinnöistä!”

”Nyt saat turpaasi”, Regulus sanoi hampaidensa välitse, ja painoi Bartyn nopeasti erään talon porrassyvennykseen, jonka ohi he olivat juuri olleet kulkemassa. Hän tarttui tiukasti Bartyn takin kauluksiin, työnsi tämän selän kylmää kiviseinää vasten ja asettui itse seisomaan aivan Bartyn eteen.

”No?” Barty sanoi muka vakavana, kun Regulus kuitenkin uhkauksestaan huolimatta pysähtyi siihen. ”Mitä ajattelit tehdä minulle?”

”Minä – ” Regulus aloitti, ravisteli Bartya hieman tämän kauluksista, muttei sen lisäksi tehnyt muuta kuin siirtyi seisomaan vielä lähemmäs. ”Vittu kun sinä osaatkin joskus olla ärsyttävä”, hän huokaisi, ja painoi sanojensa vakuudeksi huulensa vihaisesti Bartyn huulille. Barty hymyili Reguluksen huulia vasten, antoi sitten suudelman syventyä ja nautti huomatessaan, miten lujaa Regulus puri häntä alahuulesta. Itse hän kietoi kätensä Reguluksen ympärille melko hellästi, mutta Regulus ei vieläkään ollut irrottanut tiukkaa otettaan hänen kauluksistaan.

”Olet ihana”, Barty huokaisi kesken suudelman.

”Ja sinä ihan vitun sietämätön.”

”Minä rakastan sinua.”

”Ihan sama. Minä vihaan sinua.”

”Hauska kuulla.”

”Mitä?”

”Niin että hyvä juttu, että vihaat minua noin paljon. Etenkin, jos teet sen tuolla tavalla.”

Regulus tuijotti Bartya hetken aikaa synkästi, mutta suuteli tätä sitten vielä uudemman kerran, vain hieman äskeistä pehmeämmin.

”Mentäisiinkö rakas jo kotiin?” Barty kysyi sitten.

”Ei. Enkä sitä paitsi ole sinun rakkaasi.”

”Olethan. Halusit tai et.”

”No en todellakaan halua.”

”Siltä vaikuttaa”, Barty sanoi, veti Reguluksen tiukasti kiinni itseensä ja hymyili huomatessaan, että se sai Reguluksen äännähtämään tyytyväisesti, varmaankin täysin tahtomattaan. ”Mentäisiinkö nyt kuitenkin?”

”No… helvetti, mennään sitten. Mutta kertakin vielä… teepä vielä kerrankin minusta pilaa tuolla lailla, niin… no, ihan sama.”

”Ei kun kerro ihmeessä, mitä aiot tehdä?”

”Enkä. Äh, ei viitsitä enää, Barty. Mennään kotiin. Kunhan olet aukomatta päätäsi enää.”

”Lupaan… jos sanot, että rakastat minua.”

”Joo.”

”Ei kun kunnolla!”

”Hyvä on sitten… minä rakastan sinua, senkin läskipää.”

”Minäkin sinua, päivänpaisteeni.”



*



”Ota paita pois”, Regulus komensi, kun he olivat viimein päässeet takaisin Bartyn huoneeseen.

”Mitä?”

”Kuulit kyllä. Riisu paitasi.”

Ihmeissään Barty ei osannut muuta kuin totella. Regulus kuulosti edelleen melko suuttuneelta, mutta hänen sanansa laittoivat silti Bartyn vatsanpohjassa tuntumaan hyvin jännittävältä. Regulus katsoi häntä tutkivasti, ja tämän teräksinen katse lämpeni vähäsen.

”Hyvä, mene sitten lattialle istumaan. Tuohon noin.” Regulus osoitti sormellaan Bartylle aivan tarkalleen, mitä kohtaa lattiasta hän tarkoitti, ja hän halusi Bartyn istuvan maton reunalle, aivan sängyn viereen.

Barty katsoi Regulusta hyvin hämmästyneenä, sillä ei tällä ollut yleensä ikinä tapana käskeä Bartya tai ylipäätään ketään tekemään mitään. Ei, Regulus pyysi aina kauniisti. Barty kuitenkin huomasi pitävänsä tästä Reguluksen uudesta puolesta, ainakin omalla tavallaan. Niinpä hän teki kuten Regulus oli kehottanut, ja istuutui pehmeälle karvalankamatolle sänkynsä viereen. Saman tien Regulus istuutui vuoteen reunalle hänen taakseen, ja hetken päästä Barty tunsi tämän lämpimien käsien laskeutuvan hartioilleen.

”No niin”, Regulus sanoi paljon aiempaa pehmeämmin. ”Nyt päästään asiaan. Tiedän, että olet odottanut tätä aika kauan, ja itse asiassa… minäkin olen, joten… eiköhän tehdä tämä nyt sitten kunnolla.”

Regulus alkoi ensin hyväillä, sitten kevyesti painella Bartyn hartioita, jotka Barty vasta siinä vaiheessa tajusi niin jäykiksi, että kevytkin painallus tiettyihin kohtiin sai hänet valittamaan ääneen. Ei hän ehkä ollut sittenkään aivan täysin huijannut Regulusta aikanaan sanoessaan, että hänen niska-hartiaseudussaan oli jotain vialla. Tai sitten hän oli ollut viime päivinä erityisen stressaantunut, mikä saattoi olla totta sekin.

”Sattuuko tämä?” Regulus kysyi, kun onnistui löytämään oikein herkullisen, jumiutuneen kohdan Bartyn niskan vasemmalta puolelta, ja sai sitä painelemalla Bartyn vetämään kiivaasti henkeä.

”Kieltämättä… mutta hyvällä tavalla. Jatka vain, tykkäsin siitä.”

Regulus jatkoi, ja vähään aikaan he eivät puhuneet yhtään mitään. Välillä Bartyn oli pakko huokaista ääneen pienen kivun sekaisesta mielihyvästä, eikä hän olisi halunnut Reguluksen lopettavan ikinä, vaikka samalla hänen mielensä teki kiivetä Reguluksen syliin ja suudella tätä niin kauan, ettei tämä muistaisi koskaan olleensa hänelle suuttunut. Juuri ja juuri hän malttoi mielensä ja pysyi aloillaan.

”Oletko vielä vihainen?” hän kuitenkin kysyi.

”Vähän.”

”Älä ole. Minä tein sen jutun vain siksi, koska ihan oikeasti on söpöä, kun et tajua jästien jutuista niin kovin paljon mitään. Se onkin sitten yksi niistä todella harvoista asioista, joista sinä et tajua.”

”Onko pakko vieläkin jauhaa siitä?”

”Ei… mutta lähdetkö silti kanssani huomenna jouluostoksille?”

”Vain, jos lupaat olla aukomatta päätäsi, ja… kerrot, miten siellä pitää olla? Koska onhan se ihan totta, etten minä oikein osaa niitä juttuja, ja pelkään että teen jotain ihan valtavan noloa.”

”Tietenkin kerron… ja mehän ollaan siellä yhdessä, niin että ei sinulla ole mitään hätää. Enkä minä enää naura, lupaan. Anteeksi, jos menin hiukan liian pitkälle tänään.”

Barty kääntyi katsomaan Regulusta, ja kun hän hymyili tälle, Reguluskin suli lopulta hymyyn ja antoi itsensä valua vuoteen reunalta lattialle. Hän asettui istumaan aivan Bartyn selän taakse, ja jatkoi tämän niskan hieromista samoin kuin äskenkin, mutta vain paljon lähempänä istuen. Bartylle tuli lämmin, äärimmäisen hyvä olo siitä, miten lähellä Reguluksen vartalo oli hänen omaansa.

”Tuossa äskeisessä leffassakin muuten kaikki alkoi siitä, että se yksi mies näki sen oudon näyn ja halusi selvittää sitä tarkemmin”, Regulus sanoi sitten mietteliäänä. ”Ja lopulta koko sen miehen elämä muuttui sellaisella tavalla, jota se ei ikinä olisi pitänyt edes mahdollisena, eikä se kai… ikinä palannut vanhaan elämäänsä sellaisena, kuin se joskus oli.”

”Joo, niin siinä taisi käydä. Ehkä meillekin käy vielä niin, vaikka toivottavasti siihen ei tule liittymään avaruusolioita”, Barty sanoi hymyillen, ja nojautui varovasti hieman enemmän Reguluksen vartaloa vasten.

Regulus naurahti hermostuneesti.

”Kuule, voinko kysyä yhtä juttua, vaikka… se onkin ihan satavarmasti tyhmä kysymys, jonka kaikki muut tietävät paitsi minä?”

”Kysy pois.”

”Et sitten naura minulle?”

”Vannon, etten.”

”Okei, no… onko niitä… avaruusolioita, tuota… oikeasti olemassa?”

”Regulus, ei tuo edes ollut tyhmä kysymys”, Barty sanoi, vilkaisi Regulusta ja hymyili hellästi.

”Ei vai?”

”Ei yhtään. Jästit kai miettivät sitä jatkuvasti, eikä kukaan silti oikein varmuudella tiedä, onko jossain tuolla elämää, jos vain mennään tarpeeksi kauas.”

”Ai jaa? No tuota… uskotko sinä, että niitä on? Siis avaruusolioita?”

”Hmm, no… rehellisesti sanoen en.”

”Harmi. Minä kun ehdin jo miettiä, että olisi niin kätevää, jos ne veisivät meidät, ja voitaisiin aloittaa alusta ihan jossain muualla kuin täällä. Jossain, missä kukaan ei ihan takuulla tuntisi meitä. Mutta jos ei, niin sitten ei. Ei voi mitään.”

Regulus suuteli Bartyn niskaa, ja Bartysta kuulosti, ettei poikaystävä tällä kertaa tainnut myöskään enää olla ihan täysin tosissaan. Mutta koska asiasta ei voinut olla aivan varma, hän piti lupauksensa eikä nauranut.

”Niinpä”, hän sanoi, nappasi Reguluksen käden omaansa ja suuteli sen jokaista rystystä vuorollaan. ”Mutta kuka tietää, ehkä me kaksi jonain päivänä silti aloitetaan alusta jossain ihan muualla kuin täällä.”



« Viimeksi muokattu: 20.12.2022 20:48:00 kirjoittanut Altais »

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 096
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
No voi että taas näitä kahta ♥ Oli kyllä omalla tavallaan kiva nähdä Bartyakin vähän surkeana omien perhejuttujensa takia, vaikka samalla symppaan häntä. Saa Reguluskin mahdollisuuden lohduttaa poikaystäväänsä :3 Jäin myös muistelemaan, mitä canonissa hänestä ja hänen isänsä suhteesta olikaan sanottu, ja sitähän oli enemmän kuin aluksi muistinkaan. Niin, voi Bartya, ei sinällään mikään ihme että hän haluaa kapinoida isäänsä vastaan ja suorastaan järkyttää tätä, vaikka sitten liittymällä kuolonsyöjiin.

Lainaus
Kuule… ei mennä siihen Voldemortin tapaamiseen. Ei oteta niitä typeriä piirtoja. Ei lähdetä mukaan koko siihen paskaan.
Tää oliskin niin hyvä ehdotus! Voisivat sitten vaa söpöillä yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti :D

Lainaus
”Enpä tiedä…” Barty sanoi epäluuloisesti. ”Kuulostaa kyllä aika riskaabelilta. Siinä voi käydä helvetin huonosti.”
”Joo, mutta jossain muodossa ennustuksen pitää toteutua… ja jos me ei liitytä ollenkaan kuolonsyöjiin, se ei nähdäkseni voi mitenkään toteutua. Ei me mitenkään päästä käsiksi hirnyrkkeihin kuolonsyöjien ulkopuolelta, kyllä siihen tarvitaan sisäpiirin tietoa.”
Bartyn tavoin minuakin epäilyttää tuo Reguluksen ehdotus. Sinällään kyllä näen ja ymmärrän hänen perustelunsa, mutta samaan aikaan muistelen mielessäni niitä juttuja, mitä Dumbledore puhui ennustuksista ja niiden toteutumisista. Miten vaikka esim. Voldemort itse laittoi toteen sen ennustuksen, joka hänen tuhokseen lopulta koitui 😅 Vähän samalle tielle tuo Reguluksenkin ehdotus todennäköisesti johtaa. Yritin itsekseni pohdiskella, että voiko periaatteessa olla niin, että ennustus voi olla toteutumatta kokonaan, jos vain yksinkertaisesti välttää mitään, mikä voisi johtaa niihin ennustuksen juttuihin. Tai mitä jos Regulus vaikka kirjoittaisi sen mielessään näkemänsä kirjeen, niin toteutuisko se ennustus sillä, ja vois sitten jatkaa vain omaa normielämäänsä Bartyn kanssa kuherrellen :D

Uusimman osan leffatreffit olivat söpöt, ja kyllä minuakin nauratti Reguluksen luulot siitä, että elokuvat näytellään joka kerta uusiksi. Voi pientä hölmöä ♥ Vaikka eihän hän kai sitä olisi voinutkaan tietää. Vaikka en mä ihan tiedä, miten hän sen koko homman ajatteli, kun heillä kuitenkin oli edessään selvästi kangas eikä mikään esiintymislava. Että se esitetään livenä jossain mutta heijastetaan vain heille? Aina ei leikkaa hahmoillakaan :D

Lainaus
”Nyt saat turpaasi”, Regulus sanoi hampaidensa välitse, ja painoi Bartyn nopeasti erään talon porrassyvennykseen, jonka ohi he olivat juuri olleet kulkemassa.
Tämän kohdan luettuani tuli heti mieleen vain tämä :D Ja hahaa, arvasin oikein sen, että suuteluksihan tuo homma meni! Mutta en mä kyllä tiedä muutakaan siitä olisi voinut seurata ;D Vaikka ei niin pehmosta suukottelua ollutkaan.

Ihana juttu että Barty sai viimein sen hartiahierontansa! Onhan se sitä saanut ootella jo pitkään :D (Ja mä kaipaisin edelleen jonkun hieromaan mun hartioita 🙈 niin väsyneet ja sen takia kipeät lihakset)

Lainaus
”Mutta kuka tietää, ehkä me kaksi jonain päivänä silti aloitetaan alusta jossain ihan muualla kuin täällä.”
Ja sen takia ei kannata liittyä kuolonsyöjiin, ei edes vakoilumielessä! Heille sopisi paremmin ihan erilainen tulevaisuus.
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Ensiksi, kiva kuulla, että olo alkaa tuntua jo paremmalta ja ehdit vähän tehdä joulujärjestelyitäkin :) Koita olla kuitenkin tekemättä liikaa töitä ja muutenkin stressailematta liikaa (helppo sanoa, mutta toki voi olla hankalampi toteuttaa sitten käytännössä). Jos se siis on suinkin mahdollista. Kroppa tarvitsee aina aikaa palautuakseen, varsinkin influenssasta (pahoittelut, jos kuulostan liikaa huolehtivalta karhuemolta :D ).

Toiseksi, ja itse luukkuun nyt hypätäkseni, tämä oli jälleen kerran aivan ihanaa luettavaa! <3 Tykkäsin siitä, että Regulus otti tässä ohjat käsiinsä, ja tuollaisella hieman raivokkaallakin intohimolla suuteli Bartylta aivot pihalle - kuvainnollisesti, tietenkin. :D

Lainaus
”Lupaan… jos sanot, että rakastat minua.”

”Joo.”

”Ei kun kunnolla!”

”Hyvä on sitten… minä rakastan sinua, senkin läskipää.”

”Minäkin sinua, päivänpaisteeni.”
Tämä kohta sulatti mun sydämeni, rakastan sitä kun tämä kaksikko vähän naljailee toisilleen, kuitenkin rakastavasti. Muutenkin tuo luukun alku, jossa Barty kiusaili Regulusta tämän olemattomasta, tai ainakin hyvin rajatusta, jästitiedostaan, oli hauskaa luettavaa. :D Mistä Regulus-parka olisi voinut tietää, että eivät ne näyttelijät valkokankaalla olleetkaan siellä siinä hetkessä? Näyttihän se kovasti niin aidolta. Ja ei Regulus varmasti ollut nähnyt elämänsä aikana muita kuin liikkuvia valokuvia.

Ihanaa myös, että Barty sai viimein kauan odottamansa niskahieronnan. Muutenkin tykkäsin siitä, että tässä luukussa saatiin aimo annos fluffyilya. Luukun loppu oli jotenkin vähän haikea, kun Regulus pohti ufojen olemassaoloa ja yhdessä he unelmoivat siitä, että voisivatpa he aloittaa elämänsä yhdessä alusta jossain muualla. Siinäkin olisi muuten yksi hauska juonenkäänne, jos jouluaattona ufot todella kaappaisivat Reguluksen ja Bartyn mukaansa, ja vilkuttaisivat vain hyvästit Bartyn vanhemmille ufoaluksesta saatesanoin "Helvetin hauskaa joulua teille luusereille maan päälle vaan!" :D Ei vaines, mutta haikealta siis alkaa kyllä itsestäkin tuntua, kun tämä Joulukalenteri on jo loppunsa päässä. Onneksi tässä ehtii vielä tapahtua vaikka ja mitä, joten jään odottamaan taas innolla seuraavaa luukkua! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Menipäs tämän päivän luukun kanssa myöhään, ja se johtui siitä, että vietin työpäivän jälkeen iltani kauppakeskuksissa. Regulus inhoaa syvästi jouluruuhkaa, ja niin inhoan minäkin, joten siitä syystä tässä luvussa tehdään jouluostoksia hiukan vähemmän perinteisellä tyylillä. Onneksi materia ei kuitenkaan ole joulussa se paras juttu.  ;D

Larjus: Ensinnäkin kiitos eilisen illan parhaista nauruista liittyen tähän:
Lainaus
Tämän kohdan luettuani tuli heti mieleen vain tämä :D Ja hahaa, arvasin oikein sen, että suuteluksihan tuo homma meni!
Jokseenkin noinhan se taisi nimittäin mennä. ;D Voi Regulusta, kun Barty sitä hiukan kiusaa, vaikka ei se varmaan oikeasti Reguluksen oma vika ole, että äitikulta on pitänyt hänet niin kaukana kaikista jästien hullutuksista. Tuo on kyllä hirveän totta, ettei kukaan taida edes velhomaailmassa oikein tietää, miten ennustukset toimii, ja mikä niiden toteutumiseen lopulta vaikuttaa, eikä varmaan Regulus itsekään tiedä, mutta näkee ainakin tässä kohtaa asiat tuolla lailla. Aika helpottava ajatus kyllä, jos voisikin olla niin, että kirjoittaisi tuollaisen kirjeen huvikseen, ja toteaisi, että that's it, eiköhän nautita elämästä.  ;D Mutta ainakin Barty sai viimein sen kauan kaipaamansa niskahieronnan, kelpaisi kyllä itsellekin sellainen, kun tulee ihan liikaa istuttua koneella.

Claire: Kiitos paranemistoivotuksista ja kommentista!  :) Sehän se kyllä on, että sitä on aina vähän huono lepäilemään tarpeeksi kauan, ja kun joulu painaa päälle, se on vieläkin hankalampaa. Mutta kyllä tämä alkaa olla sentään voiton puolella nyt. Tykkäsin muuten itsekin Reguluksesta tuollaisena hiukan vihaisena, kun yleensä hänestä ei ehkä tule kirjoitettua niin paljon sellaista puolta esiin. Ei hän varmaan oikeasti kestä kiusoittelua kovin hyvin (noinkohan Sirius on harrastanut sitä jo ihan liikaa veljesten ollessa pieniä...) mutta tuli kyllä mieleen, että jos ne eivät olisi olleet Bartyn kanssa juuri jossain ulkona kadulla, olisi tämän ikärajan kanssa alkanut tehdä tiukkaa, koska luulen että Bartyn lisäksi myös Reguluskin tykkäsi tuosta tilanteesta pohjimmiltaan. Ehkä.  :) Ainakin lopputulos oli Bartyn kannalta kuitenkin mieleinen. Voi apua, siinä olisikin ficci-idea, kun avaruusoliot oikeasti veisivät nämä kaksi. ;D Mutta vaikkei niin kävisikään, ehkä se laittoi pojat kuitenkin hiukan miettimään, mitä kaikkea elämällään voisikaan tehdä.

//Pahatar: Oltiin näemmä lähes samalla sekunnilla liikkeellä viestiemme kanssa.  ;D Leffassa käyminen ei ollut Reguluksen toivelistalla, mutta ajattelen hänellä olleen siellä niin kivaa, että se olisi takuulla ollut listalla, jos hän olisi aiemmin tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta. Olen miettinyt monesti tuota samaa, että miten taikovat nuoret itse asiassa viettivät vapaa-aikaansa, kun ei ainakaan kirjoissa kerrottu hirveän paljon mistään heidän ajanviettomahdollisuuksistaan. Kaipaahan sitä nyt varmaan tuon ikäinen hiukan muutakin mietittävää kuin maailman pelastamisen, vaikka varsinkin Reguluksella on todellakin tässä vähän samanlainen asenne kuin Harrylla, että niin pitää tietysti tehdä ja mieluiten yksin, tai korkeintaan parhaan kaverin kanssa. Mutta ei hän tosiaankaan taida olla kovin hyvä olemaan tietämätön, ainakaan jos joku huomaa sen ja vähänkin nauraa sille.  ;D Barty kyllä ihan satavarmasti piti Reguluksesta tuollaisena, eikä Regulus itsekään ihan kylmäksi tainnut jäädä. Niskahierontakohtausta kirjoittaessa piti nimittäin olla aika tarkkana, sillä olin hiukan huolissani, että hahmot voisivat innostua liikaa. ;D Se täytynee jättää kuitenkin kalenterin jälkeiseen elämään...






21. LUUKKU


21.12.1977



”Jouluun on jäljellä kolme yötä”, Regulus totesi. ”Ja koko maailma näyttää menneen siitä hyvästä aivan sekaisin, oli sitten kyse velhoista tai jästeistä.”

Regulus oli oikeassa. Kun he äsken olivat kierrelleet Viistokujan liikkeissä, melkein joka ikinen oli ollut niin täynnä väkeä, että hyvä kun niissä mahtui edes liikkumaan. Ulkona kujalla seikkaili kiireisen, ahdistuneen näköisiä aikuisia noitia ja velhoja nyssyköineen ja pussukoineen sen näköisinä, kuin he olisivat olleet valmistautumassa huomenna koittavaan, vuoden kestävään ruoka- ja tavarapulaan. Jästien ostoskadulla tunnelma oli jopa vielä tätäkin villimpi, ja se sai Reguluksen pudistelemaan päätään.

”Jotkut asiat ovat sitten näemmä yhteisiä kaikille”, Barty vastasi ja kosketti vaivihkaa Reguluksen takin selkämystä. ”Eikö olekin aika huvittavaa?”

”Ei oikeastaan”, Regulus tuhahti. ”Sinun kanssasi olin jo alkanut kokonaan unohtaa, etten tykännyt joulusta, mutta juuri nyt se palautui mieleeni. Barty, tämä tungos on jotain tosi ahdistavaa. Minusta tuntuu, etten edes uskaltaisi mennä sisään noihin kauppoihin, vaikka haluaisinkin. Enkä tarkemmin ajatellen taida edes haluta. Mitä tehdään?”

”Kävellään vähän”, Barty ehdotti. ”Äiti sanoi, että tuolla joen rannassa jossain olisi ehkä paikka, josta saa ostaa kuumaa glögiä. Kävellään sinne ja ollaan ihan rauhassa vähän aikaa. Sen jälkeen voidaan katsoa, huvittaisiko jo poiketa pariin kauppaankin. Okei?” Barty tiesi, että Regulukselle tuli toisinaan todella ahdistunut olo väentungoksissa, mutta tämä ei erityisen mielellään puhunut siitä.

”Kuulostaa ihan uskomattoman hyvältä”, Regulus sanoi ja hymyili helpottuneena. ”Jos kehtaisin, suutelisin sinua juuri tässä ja nyt.”

”Tee se, kunhan ollaan päästy hiukan sivummalle tästä ruuhkasta”, Barty vastasi astuen lähemmäs, ja koska kukaan ei vaikuttanut erityisesti katsovan heitä, hän tarttui Regulusta hetkeksi aikaa kädestä. ”Tuli muuten mieleen… oletko oikeasti ajatellut, että haluaisit joskus vain häipyä, ja jättää taakse kaiken sen paskan, jonka keskellä me juuri nyt eletään?”

”Ai, kuinka niin?”

”No, eilen illalla sinä nyt esimerkiksi haaveilit, että avaruusoliot veisivät meidät, niin että se ehkä saattoi viitata vähän siihen suuntaan.”

Regulus kääntyi katsomaan Bartya, ja hän vaikutti tutkivan Bartyn kasvoja hyvin tarkoin ennen kuin vakuuttui siitä, ettei hänestä tällä kertaa tehty pilaa. Sitten hän nojautui nopeasti lähemmäs, niin että hänen kylmä nenänpäänsä hipaisi nopeasti Bartyn yhtä lailla viileää poskea.

”Tietäisitpä vain, miten monesti olen miettinyt häipymistä…” hän huokaisi sitten. ”Olen miettinyt sitä ainakin satamiljoonaa kertaa. Siitä asti, kun Sirius lähti kotoa, ja ehkä jo sitä ennenkin. Sirius pyysi minua mukaansakin joskus, tiesitkö? Ja hetken aikaa minä jopa ihan oikeasti harkitsin sitä.”

”Mutta?”

”No en kai minä nyt voinut mennä Pottereille asumaan. Enhän minä edes tunne niitä ihmisiä, ja siitä olisi tullut pelkästään kiusallista ja epämukavaa, ja koko ajan olisin miettinyt vain, etteivät ne varmaan oikeasti halua minua sinne. Jos olisinkin voinut karata teille… mutta niin kuin tiedetään, meidän faijat olisivat vain jutelleet asian selväksi keskenään seuraavana päivänä ministeriössä, ja minut olisi palautettu kotiin. Niin että se siitä.”

”Joo… niin siinä olisi käynyt”, Barty myönsi. ”Mutta tarkoitinkin häipymisellä tällä kertaa jotain hiukan vielä isompaa… sellaista, jossa jäisi taakse jo aika paljon muutakin kuin kummankin kodit.”

Barty huomasi heidän tulleen joen rantaan, jossa pienen kävelymatkan päässä myytiin lämmintä juotavaa pienessä, punaisessa telttakatoksessa. Hän tarttui Regulusta käsipuolesta – se ei tuntunut epäsopivalta ihmisten katsellessakaan, sillä hänhän näytti vain opastavan hiukan tottumatonta ystäväänsä oikeaan suuntaan. Höyryävän kuumat juomat käsissään he jatkoivat matkaansa joen vartta pitkin varoen, etteivät läikyttäisi glögiä päälleen. Regulus näytti koko tämän ajan miettineen ankarasti.

”En ole ikinä käynyt missään Lontoon ulkopuolella, ellei koulua ja muutamia sukulaisvierailuja lasketa”, hän sanoi sitten.

”Ai, etkö tosiaan?” Barty hämmästyi, sillä hän oli vanhempiensa kanssa matkustellut melko paljonkin eri puolilla Eurooppaa aikana ennen Tylypahkaa, ja koulun loma-aikoinakin. Hänen vanhempansa nauttivat matkustelusta ja toistensa seurasta, vaikka aina silloin tällöin Barty olikin ajatellut, että isä varmaan olisi tehnyt reissunsa mieluummin vaimonsa kanssa kahden.

”En. Se tässä onkin niin huvittavaa, että äiti innostuu matkustelusta juuri siinä vaiheessa, kun en ole kuvioissa. Minä kun olisin aina tykännyt nähdä vähän maailmaa. En siis erityisesti hänen kanssaan… vaan ylipäätään. Mutta jos voisin joskus lähteä reissuun sinun kanssasi, se olisi ehkä parasta mitä voisi tapahtua, enkä… välttämättä olisi pahoillani, vaikkei me tultaisi sieltä ikinä takaisin."

"Mihin sitten kaikkein mieluiten menisit, jos saisit valita?"

"Sinun kanssasi olisin varmaankin onnellinen ihan missä tahansa, mutta... annas kun mietin... ei, en minä osaa nimetä mitään yhtä paikkaa, kun mieluummin haluaisin nähdä kaiken.”

”Sittenhän me tehdään juuri niin”, Barty innostui. ”Ei ehkä vielä tänään, mutta viimeistään sitten, kun koulu loppuu… ellei sitten aiemmin tule pakottava tarve kadota maan alle, tai jotain. Mutta mieti nyt… koulun loppuun on puolitoista vuotta. Siihen mennessä me ehditään kyllä saada kaikki tarvittava tieto siitä hirnyrkistä, tai niin luulisin. Ja siinä vaiheessa… siinä vaiheessa me vain yksinkertaisesti kadotaan kaikilta muilta, ja tehdään täsmälleen mitä huvittaa, eikö?”

”Joo, mutta… mihin me sitten mahdettaisiin mennä? Missä me asuttaisiin, jos meillä ei ole, tuota… kotia, eikä siinä tilanteessa varmaankaan voisi olla töitä, eikä meillä siis olisi myöskään yhtään –”

”Älä mieti nyt rahaa, ainakaan vielä… kyllä se sitten jotenkin hoituu. Mutta voin kertoa salaisuuden…” Barty kumartui lähemmäs Regulusta. ”…kaljuunoita ei ehkä voi monistaa taikakeinoin, mutta jästirahaa sen sijaan voi. Miten paljon hyvänsä.”

”Voiko?” Regulus hämmästyi, mutta hänen ilmeensä muuttui nopeasti hieman kyllästyneeksi. ”Tai siis kyllä minä tuon tiesin.”

”Jos niin sanot, rakas…” Barty vastasi, vilkaisi taakseen ja sivuilleen, ja kun ketään ei näkynyt aivan lähistöllä, hän painoi huulensa nopeasti Reguluksen huulille. ”Mutta vielä niistä asunnoista… tiesitkö, että jästeillä on erilaisia loma-asuntoja siellä täällä, etelässä ja pohjoisessa, ja niille kaikille on omat lomasesonkinsa?”

”No arvaa tiesinkö, senkin valopää?”

”En sanonut sitä vittuillakseni!” Barty huudahti ja nauroi Reguluksen ärtyneelle ilmeelle. ”Vaan koska sehän tarkoittaa, että niitä loma-asuntoja on jatkuvasti mielin määrin tyhjillään ison osan vuotta. Niin, että vain pieni määrä taikuutta riittää siihen, että sellaisissa paikoissa voisi asua kenenkään saamatta ikinä tietää, ja vaikka miten pitkään kerrallaan! Kuule, lähdetään ensi kesänä kokeeksi pienelle lomamatkalle, niin näytän sinulle. Okei?” Totuus oli, ettei Bartylla ollut asiasta mitään käytännön kokemusta, vaan kyseessä oli hänen päässään kehittelemä teoria. Hän uskoi siihen kuitenkin hyvin itsevarmasti, ja alkoi puhuessaan innostua koko ajan lisää.

”Kuulostaa upealta…” Regulus vastasi, ja varasti nyt vuorostaan pikaisen suudelman Bartylta. ”Seuraisin sinua melkeinpä mihin tahansa. Ehkä jopa noihin kauppoihin, vaikka huomaankin inhoavani jästien jouluostoksia ihan yhtä paljon kuin velhojenkin. Samanlaista tungeksimista se on joka tapauksessa.”

”En minäkään niistä hirveästi nauti, mutta ehkä sinun tekee hyvää vähän opetella jästien elämänmenoa sikäli, että jonain päivänä me saatetaan tarvita niitäkin taitoja. Jos me aiotaan soluttautua jästimaailmaan piileskelemään, meidän pitää vaikuttaakin jästeiltä. Niin, että mihin kauppaan sinua huvittaisi mennä, tai… mikä tuntuisi kaikkein vähiten vastenmieliseltä tällä hetkellä?”

”Voitaisiinko mennä johonkin musiikkiliikkeeseen?” Regulus kysyi arasti. ”Kun ajattelin, että voitaisiin ehkä ostaa itsellemme ja toisillemme vaikka yhteiseksi joululahjaksi sieltä joitain levyjä, ja kuunnella niitä sitten sinun huoneessasi? Kun minä olen niin kamalan huono keksimään mitään yllätyslahjoja, enkä myöskään tiedä mitä itse toivoisin lahjaksi, niin voitaisiin ennemmin valita yhdessä.”

Reguluksen ehdotus sopi Bartylle, ja niinpä he päätyivät penkomaan ensimmäisen löytämänsä musiikkiliikkeen levyhyllyjä lähes siihen asti, kunnes kauppa suljettiin. Suurin osa muista asiakkaista oli jokseenkin heidän ikäisiään jästipoikia, joiden joukkoon he Bartyn mielestä sopivat yllättävän hyvin niin, että kukaan ulkopuolinen tuskin olisi huomannut eroa. Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.

Vielä ennen kotiinpaluuta Regulus halusi kuitenkin heidän ostavan lahjan vielä Bartyn äidille, mistä Barty oli kiitollinen, sillä hän itse olisi luultavasti unohtanut, ja sitten aattona asia olisi hieman hävettänyt häntä, vaikkei äiti ollutkaan ikinä vaikuttanut pitävän lahjojen saamista kovin tärkeänä, eikä Barty itsekään sitten lapsuusvuosien.

Lisäksi Regulus halusi välttämättä ostaa jästien suklaarasian, vaikka heillä oli edelleen kotona suklaata enemmän kuin kahden ihmisen tarpeiksi. Kun Barty kysyi asiasta, hän tunnusti hieman epäröiden, että haluaisi ehkä viedä sen Alphard-nimiselle enolleen vielä ennen aattoa. Nyt, kun ei tarvitsisi selitellä menemisiään äidille, Regulus lisäsi, ja jo siitä Barty arvasi, että Regulus tuskin oli tavannut enoa aivan lähivuosina.



« Viimeksi muokattu: 21.12.2022 22:18:07 kirjoittanut Altais »

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 760
Nyt olen vihdoin täällä kommentoimassa luukkua 20. Mitä tuohon Walburgan ja Druellan etelänmatkaan tulee, niin olisihan se hupijuttu, että nämä silmäilisivät siellä nuoria miehiä! Mutta miksi ei, varsinkin kun miehillä olisi niitä järjestelyjä… ;D

Tässä oli minusta hauskaa, että pojat menivät ihan hetken mielijohteesta leffaan, vaikka se ei tainnutkaan olla Reguluksen joulutoivelistalla. Olihan se Regulukselle ihana elämys, etenkin kun ei ollut koskaan ennen ollut elokuvissa, vaikka murunen käsittikin vähän väärin elokuvan idean. :D Tämä oli jälleen jotain hyvin söpöä, kun saatettiin vain nauttia elämästä ilman ikäviä ajatuksia, ja ajattelin, että juuri tällaista nämä pojat kaipaavat ja tarvitsevat. Varsinkin tuo kädestä pitäminen lämmitti kovasti minun mieltäni:

Lainaus
Regulus, joka tätä ennen ei edes ollut tiennyt elokuvateatterien olemassaolosta, oli aivan haltioissaan mukavista, punaisista penkeistä, popcornien syömisestä ja siitä, että valojen sammumisen jälkeen saattoi aivan hyvin pitää toista kädestä kenenkään huomaamatta.

Tästä elokuvissa käymisestä tuli kyllä sellainen tunne, että tavallaan taikovilla nuorilla oli varmaan aika tylsääkin, kun tuntuu että velhomaailmassa elettiin jonkinlaista keskiaikaa monessa suhteessa, eikä ollut mitään sellaisia huvituksia kuin jästeillä, kuten vaikka telkkaa, enintään radio. ;D Vaikka heillä olikin taikuus. Eihän Regulus sille mitään voinut, että Mustan suvussa tai tuttavapiirissä ei jästikeksinnöistä haluttu kuullakaan, niin eipä ihme, että hän oli pihalla niistä. Tämä Reguluksen väärinkäsitys ja Bartyn hauskuus sen johdosta, samoin kuin Reguluksen kimpaantuminen oli ihanaa:

Lainaus
”Se koko elokuva on kuvattu joskus paljon aikaisemmin, ja sen jälkeen sille on kai vielä tehty kaikenlaista muutakin – älä kysy mitä, sillä en tiedä – mutta ei ne tyypit todellakaan olleet oikeasti tuolla teatterissa esiintymässä meille.”

”Ai, että eivät olleet? Hetkinen…” Reguluksen ilme synkkeni salamannopeasti. ”Voi jumalauta Barty, onko aina pakko tehdä minusta pilaa?”

”En minä mitään pilaa tehnyt… en ainakaan kovin paljon. Syytön minä siihen olen, että olet niin syötävän ihana ollessasi ihan kujalla kaikista jästien keksinnöistä!”

”Nyt saat turpaasi”, Regulus sanoi hampaidensa välitse, ja painoi Bartyn nopeasti erään talon porrassyvennykseen, jonka ohi he olivat juuri olleet kulkemassa.

Regulus rassu, joka ei kerta kaikkiaan kestänyt sitä, että tunsi olonsa naurunalaiseksi, edes mitenkään hyvässä mielessä. :) Tai tyhmäksi, vaikka ihan turhaan, sillä hänhän on kaikkea muuta. Selvästi se otti hänelle aika laillakin koville, kun tuntui ensin, että hän ei meinannut leppyä Bartylle millään. Oli vähän kuin Reguluksen sisällä olisi taistellut suuttumus ja toisaalta se, mitä hän tunsi Bartya kohtaan, ja se näytti saavan Reguluksen komentelevan puolen esiin. Vaikka tykkään hänestä niin paljon herkkänä ja kilttinä poikana, minusta on ihanaa, kun hänestä löytyi tuollainenkin puoli. :) Eikä Bartylla tuntunut olevan mitään hieman kovempiakin otteita vastaan, ja olihan se mukavaa, kun hän sai sitten sen kauan odotetun niskahieronnan. Barty tuntui olevan sen tarpeessa vähän joka tavalla. :) Sen myötä Reguluskin sitten onneksi leppyi ihan kokonaan, ja oli hyvin suloista, kun pojat saivat tehtyä sovinnon: 

Lainaus
”Onko pakko vieläkin jauhaa siitä?”

”Ei… mutta lähdetkö silti kanssani huomenna jouluostoksille?”

”Vain, jos lupaat olla aukomatta päätäsi, ja… kerrot, miten siellä pitää olla? Koska onhan se ihan totta, etten minä oikein osaa niitä juttuja, ja pelkään että teen jotain ihan valtavan noloa.”

”Tietenkin kerron… ja mehän ollaan siellä yhdessä, niin että ei sinulla ole mitään hätää. Enkä minä enää naura, lupaan. Anteeksi, jos menin hiukan liian pitkälle tänään.”

Barty kääntyi katsomaan Regulusta, ja kun hän hymyili tälle, Reguluskin suli lopulta hymyyn ja antoi itsensä valua vuoteen reunalta lattialle.

Lopussa oli suloista, kun Regulus toivoi pääsevänsä Bartyn kanssa jonnekin kauas pois. :) Hyvin ymmärrettävää, kun ajattelee, että pojat olivat kuitenkin vasta noin 16-vuotiaita, ja heidänkö olisi sitten pitänyt jaksaa ja pystyä pelastamaan koko velhomaailma? Se on yhtä lailla epäreilua kuin Harryn nuoruus, joka meni sekin samanlaisissa merkeissä. :( Silti odotan kovasti, millainen joulunodotus ja itse jouluaatto heille tästä vielä tulee. :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 096
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Musta tuntuu etteä varmaa jokainen ainakin vähän inhoaa jouluruuhkia :D Mutta kukapa niistä tykkäisi. (Toki se on kaupoille kiva, että on myyntiä, vaikka työntekijöille se tarkoittaa sitten kauheaa kiirettä ja normaalia huomattavasti isompaa työmäärää.)

Lainaus
”Jouluun on jäljellä kolme yötä”, Regulus totesi.
Ja nyt on enää kaksi yötä eikä yhtään tunnu siltä! 😵 Apua miten aika ihan lentää.

Se oliski aika mielenkiintoista, jos Reguluskin olisi muuttanut Pottereille :D Mutta ehkä nämä olisivat ottaneet tämänkin hyvin vastaan, kun kyseessä kuitenkin Siriuksen veli, vaikka ymmärrän, miksi Regulus ei asialle lämmennyt. Tuo tässä osassa jatkunut keskustelu häipymisestä ja muusta sai mut jo kuvittelemaan, miten Barty ja Regulus ficin viimeisessä osassa sitten karkaavat yhdessä, tyyliin muuttavat ihan toiseen maahan XD Kauas kaikesta tutusta entisestä, aloittavat käytännössä uuden elämän. Argentiinassa vuohia kasvattamassa tai jotain 😂😂 Se vois olla aika dramaattinen loppu tälle koko ficille, mutta ainakin asialla on kiva leikitellä.

Lainaus
Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.
Awws 😊😊 On he vain niin söpöjä.
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 760
Olen näköjään koko ajan luukun tai pari jäljessä, mutta kommentoin nyt tätä luukkua 21. Tosiaan tuli laitettua tuo edellinen viesti juuri kun laitoit tämän uuden osan, saa nähdä käykö tänään samalla tavalla. ;D

Ajattelin tätä lukiessani kyllä lämmöllä Bartya ja Regulusta keskellä jouluruuhkaa. Ostoksilla käyminen on minusta parhaimmillaankin ehkä vain siedettävää, mutta kun on kiirettä ja tungosta, siitä tulee ihan kammottavaa. >:( Tämä luukku jotenkin osui ja upposi niin hyvin juuri tämänhetkisen ajankohdan kanssa, kun joka kauppa tuntuu pursuavan väkeä ja hyllyt tyhjenevät nopeammin kuin myyjät ehtivät niitä täyttää, ja sitä ajattelee Reguluksen tapaan, että ovatko kaikki tulleet hulluiksi. Ja on kuin ihmiset luulisivat nääntyvänsä nälkään parin päivän aikana… ;)

Minusta oli ihanaa, että Barty ei pakottanut Regulusta tungokseen, vaikka jästien tapaan ostoksilla käyminen olikin juuri Reguluksen toiveena, vaan sen sijaan jouluglögeille meneminen kuulosti aivan ihanalta. Siitä tuli minulle ihan päinvastaiset tunteet kuin täyteen ahdetuista kaupoista, ja ajattelin, että juuri tuossa oli sitä oikeaa joulun tunnelmaa. :D Pojat ovat yhdessä ollessaan ihan mielettömän suloisia, vaikka vähän surettaakin, että koko ajan he joutuvat julkisella paikalla varomaan, ettei kukaan huomaa, mitä heillä on keskenään. Onneksi on ne kahdenkeskisetkin hetket! :)

Ei mikään ihme, että kun he pääsivät hieman sivummalle, Bartyn mieleen tuli se, mitä Regulus oli sanonut, että haluaisi lähteä pois muutenkin. Mutta näinhän se on, että ei sitä niin vain lähdetä, etenkään nuorena ja rahattomana:

Lainaus
”Tietäisitpä vain, miten monesti olen miettinyt häipymistä…” hän huokaisi sitten. ”Olen miettinyt sitä ainakin satamiljoonaa kertaa. Siitä asti, kun Sirius lähti kotoa, ja ehkä jo sitä ennenkin. Sirius pyysi minua mukaansakin joskus, tiesitkö? Ja hetken aikaa minä jopa ihan oikeasti harkitsin sitä.”

”Mutta?”

”No en kai minä nyt voinut mennä Pottereille asumaan. Enhän minä edes tunne niitä ihmisiä, ja siitä olisi tullut pelkästään kiusallista ja epämukavaa, ja koko ajan olisin miettinyt vain, etteivät ne varmaan oikeasti halua minua sinne.

Tämä olikin mielenkiintoista ja herätti paljon ajatuksia, miten erilaisia puhdasveriset perheet saattoivatkin olla. Kuten nyt vaikka tässä matkustusasiassa, kun Regulus ei ollut juuri nähnyt muuta kuin Lontoon ja Tylypahkan, kun taas Barty oli ollut ulkomaillakin monesti. Ilmeisesti Walburga ja Orion olivat ajatelleet, että kaikki muu paitsi jalo ja ikivanha Mustan suku oli roskaväkeä, josta oli parasta pysyä erossa. ;D Vaikka samalla tuli taas paha mieli Bartyn puolesta, kun hän selvästi tunsi olonsa kolmanneksi pyöräksi vanhempiensa kanssa, ainakin mitä isään tuli. :( Kyllä tämä Reguluksen matkailuhaave tuntui todella ihanalta, ja toivon, että hänen ja Bartyn suunnitelmat tulevat vielä toteutumaan:

Lainaus
"Mihin sitten kaikkein mieluiten menisit, jos saisit valita?"

"Sinun kanssasi olisin varmaankin onnellinen ihan missä tahansa, mutta... annas kun mietin... ei, en minä osaa nimetä mitään yhtä paikkaa, kun mieluummin haluaisin nähdä kaiken.”

”Sittenhän me tehdään juuri niin”, Barty innostui. ”Ei ehkä vielä tänään, mutta viimeistään sitten, kun koulu loppuu… ellei sitten aiemmin tule pakottava tarve kadota maan alle, tai jotain. Mutta mieti nyt… koulun loppuun on puolitoista vuotta. Siihen mennessä me ehditään kyllä saada kaikki tarvittava tieto siitä hirnyrkistä, tai niin luulisin. Ja siinä vaiheessa… siinä vaiheessa me vain yksinkertaisesti kadotaan kaikilta muilta, ja tehdään täsmälleen mitä huvittaa, eikö?”

Nauroin kyllä tuolle, miten helposti Barty ratkaisi heidän rahaongelmansa, mitä jästimaailmaan tulee! Samoin kuin sen, missä sitä voisi asua, eli tietenkin jonkun toisen tyhjässä kodissa. Kyllä nämä nuoret luihuiset ovat sitten käytännöllisiä ja kekseliäitä. ;D Tuosta tuli ihan Kuhnusarvio mieleen, joka teki samoin, eikä pitänyt sitä millään lailla ongelmana. ;)

Tämän luvun lopussa oli minusta ihanaa tuo, että pojat menivät sitten levykauppaan, jossa ei ilmeisesti ollut ainakaan niin paha tungos, että se olisi haitannut liikaa. Ja tuo, mitä Barty ajatteli Reguluksesta ja tämän hyvästä ulkonäöstä oli jotain sellaista, että menin taas ihan mykkyrään:

Lainaus
Suurin osa muista asiakkaista oli jokseenkin heidän ikäisiään jästipoikia, joiden joukkoon he Bartyn mielestä sopivat yllättävän hyvin niin, että kukaan ulkopuolinen tuskin olisi huomannut eroa. Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.

Olipa iloinen yllätys, kun Alphard mainittiin, enkä tosiaan panisi pahakseni, jos hänkin esiintyisi tässä tarinassa vielä! :) Alphardista on tullut minulle yksi suosikkihenkilö näiden ficciesi myötä. Vähän haikealta alkaa kyllä tuntua taas, kun tämä kalenterisi lähestyy loppuaan. Ehkä siksi, kun olen joutunut viime aikoina hyvästelemään muitakin ficcejäsi, kuten Elämäni mustin kesä ja Niin kuin auringon syleilyyn, ja kohta sitten tämänkin. :( Siitä huolimatta odotan kovasti, mitä loppuluukuissa tapahtuu. Iso kiitos jälleen tästä luukusta. :)
« Viimeksi muokattu: 22.12.2022 19:30:21 kirjoittanut Pahatar »
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Niin kuin pelkäsinkin, nämä joulua edeltävät päivät on sellaisia, että luukkujen päivitys menee myöhään, mutta täällä ollaan jälleen. Huh, kolmanneksi viimeistä viedään, ja kohta on jo aatto. Itse olen saanut tänään sen pakollisen, joulua edeltävän hermoromahdukseni (johon kuuluu sen itkemistä, kun on kantanut koko tilinsä erinäisiin kauppoihin eikä riittänytkään, eikä mikään ei silti ole valmista), ;D niin että olipa ihana palata nyt hetkeksi Bartyn ja Reguluksen pariin. Heillä kun joulua edeltäviin päiviin ei kuulu ollenkaan kiireitä. Kateeksi käy ihan. :)

Larjus: Saa vielä nähdä, mitä näille kahdelle aattona tapahtuu, mutta vuohien kasvattaminen Argentiinassa kuulostaa kyllä aika eksoottiselta vaihtoehdolta. Sinne niiden mukaan lähtisi varmaan aika innokkaasti muuan Sianpään pubin pitäjä, tai ainakin kuulostaa aika paljon häntä kiinnostavalta elämäntavalta.  ;D Se olisikin ihan oman ficcinsä aihe ja mielenkiintoinen sellainen, jos Regulus olisi karannut Siriuksen mukaan Pottereille. On itse asiassa tullut luettua sellaisia joskus englanniksi, ja niissä varmaan useimmiten sitten Regulus/James -kaksikolle tulee jotain juttua keskenään, mistä Sirius on vähemmän iloinen (tai sitten ei huomaa mitään, kun sen päähän mahtuu vain Remus). Mutta ihan ymmärrettävää kyllä, ettei Regulusta oikein napannut tuntemattomien luo lähteä asumaan. Suuret kiitokset jälleen kommentista!

Pahatar: Tällä kertaa ei oltu näemmä ihan samaan aikaan liikkeellä, koska minulla alkaa koko ajan mennä myöhäisemmäksi näiden päivitysten kanssa. Kiitos ihanasta kommentista! :) Tosiaan, jouluostoksilla käyminen on aika ikävää puuhaa, jonka itsekin mieluiten jättäisin välistä, kuten Regulus ja Barty tuossa, ja menisin jonnekin mukavampaan paikkaan kävelemään ja nauttimaan lämmintä glögiä. Tosin lopulta pojat käyttäytyivät aika lailla samoin kuin ketkä tahansa sen ikäiset jästipojatkin jouluostoksilla, eli menivät lähinnä katselemaan itselleen levyjä tai jotain muuta kiinnostavaa. Eivät taida olla mitään aktiivisimpia lahjojen ostelijoita nuo 16-vuotiaat pojat.  :) Ajattelin muuten nimenomaan tuota Kuhnusarvion asumisratkaisua tätä kirjoittaessani. Miten kätevää tuollainen olisikaan, kun voisi vaan monistaa itselleen tukun jästirahaa silloin tällöin ostaakseen lähinnä ruokaa, ja sitten asuisi ilmaiseksi tyhjillään olevissa lomahuoneistoissa, vaihtaisi vain silloin tällöin maisemaa, ettei kukaan alkaisi ihmetellä liikaa. Pieni kiinnijäämisen riski varmaan vaan piristäisi nuoria miehiä.  ;D Regulus ei varmaan ikinä olisi tullut edes ajatelleeksi, että noinkin voisi tehdä (ja ihan takuulla Mustat ovat halunneet pysyä kotimaisemissa juuri pitääkseen poikansa erossa maailman huonoista vaikutteista), mutta onneksi Barty on sen verran juoni, että osaa ajatella hiukan laatikon ulkopuolelta.  ;D






22. LUUKKU


22.12.1977



Myöhään illalla Barty ja Regulus loikoilivat vuoteella pyjamat yllään, villasukat jalassaan ja yöpöydällä avonainen suklaarasia, josta kumpikaan ei todellisuudessa jaksanut syödä ensimmäistäkään konvehtia. Heidän olonsa oli valmiiksi kylläinen, sillä Bartyn äiti oli ottanut pienen varaslähdön jouluun ja tarjoillut heille niin herkullisen ja monipuolisen jouluillallisen, ettei Regulus ollut nähnyt vastaavaa edes Tylypahkassa.

”Äiti nyt on sellainen”, Barty totesi lämpimästi, kun Regulus taas kerran ihmetteli ääneen, mistä nainen oli yhtäkkiä voinutkin taikoa sellaisen aterian vain heitä varten. ”Tykkää yllättää toisia iloisesti, ja varsinkin sellaisia, joita rakastaa.”

Ateria oli ollut erityisen lämminhenkinen siksi, että Bartyn isä ei osallistunut sille. Bartyn äiti oli kertonut, että mies oli lähtenyt yllättävälle ulkomaanmatkalle selvittelemään jotain kansainvälistä taikaepäselvyyttä, eikä hänen paluuajankohdastaan ollut vielä tietoa. Barty ei voinut olla ajattelematta, että äiti taisi haluta varmistaa, että he saivat rauhallisen jouluaterian ilman kireää tunnelmaa, ja oli sen vuoksi ottanut asian suhteen pienen varaslähdön. Äiti parka oli kai ottanut tehtäväkseen yrittää parhaansa mukaan tasapainottaa isän ja pojan huonoja välejä niin, että kaikki olisivat silti onnellisia.

Syömisen jälkeen he olivat käyneet kumpikin lämpimässä suihkussa, jonka jäljiltä olo oli edelleen mukavan raukea. Barty oli laittanut musiikin soimaan hiljaiselle, ja kasannut isoja tyynyjä vuoteensa päätyä vasten, ja nyt he puoliksi istuivat, puoliksi makasivat niitä vasten nojaillen. Regulus oli heti löytänyt paikkansa Bartyn kainalosta, ja asettunut siihen mukavasti. Poikaystävän hiukset olivat vielä suihkun jäljiltä kosteat ja valtavan hyväntuoksuiset. Barty hymyili, painoi nenänsä niihin ja hengitti syvään sisään.

”Kerro minulle jotain sellaista, mitä en vielä tiedä”, hän sanoi, ja alkoi leikkiä Reguluksen hiuksilla.

”Mitä? Onko sellaisiakin juttuja, joita sinä et tiedä?”

”Eiköhän”, Barty totesi. ”Sitä paitsi, sinä halusit valvoa koko yön peiton alla kertoen salaisuuksia, joten niitä olisi paras olla jopa aika paljonkin. Mutta aloita jostain helposta. Vaikka jostain, mitä olet tehnyt joskus niin kauan sitten, etten ole vielä tuntenut sinua.”

”No, tämä ei ole mikään hauska juttu, ei ainakaan periaatteessa”, Regulus sanoi ja nosti toisen jalkansa mukavasti Bartyn jalkojen yli. ”Mutta kun olin pieni, meidän talossa oli useamman vuoden ajan selittämättömiä ongelmia vuotavien vesiputkien kanssa. Vaikka isä palkkasi ties mitä ammattilaisia niitä setvimään, mitkään liitokset eivät koskaan pitäneet ongelmaa kurissa pitkään, vaan aina ennen pitkää jostain alkoi taas tihkua vettä lattioille. Vielä tänäkin päivänä minä olen ainoa ihminen maailmassa, joka tiedän, missä ongelma oikeasti oli.”

”Niinkö? Sepä mielenkiintoista. Siinä tapauksessa pystyisit varmaan elättämään itsesi korjailemalla taikovien ihmisten putkivikoja, jos kerran olet jo lapsena ollut ammattilaisia edistyneempi?”

”En suorastaan”, Regulus sanoi ja nauroi, joskin hieman ilottomasti. ”Katsos, kun meillä kotona oli kiellettyä itkeä. Äiti stressaantui pienten lasten itkemisestä niin paljon, että jos erehtyi vetistelemään, siitä hyvästä joutui aina muutamaksi tunniksi äänieristettyyn komeroon. Niinpä opin varhain, ettei kannattanut itkeä, vaikka olisi tapahtunut mitä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö minua olisi ikinä itkettänyt. Joten…”

”Joten itkemisen sijaan laitoit teidän talon vesiputket vuotamaan?” Barty kysyi ihaillen, ja silitteli Reguluksen käsivartta. ”Aika edistynyttä taikuutta pieneltä velholta.”

”Ehkä teinkin niin, mutta en tahallani, en ainakaan ihan alkuun. Olin kai vasta kolmen tai neljän, kun niin kävi ensimmäistä kertaa. Mutta kun tajusin, että se auttoi, opin tekemään niin tietoisesti. Silloin lakkasi aina itkettämästä, ja voi että kun minusta oli välillä kiva katsella, kun äiti ja isä taas kerran raivosivat tuosta jutusta osaamatta lainkaan syyttää minua. Vaikka… ei se aina ollut edes hauskaa. Sinä yönä, kun Sirius lähti kotoa, yläkerran kylpyhuoneen putket hajosivat niin pahoin, että jälkiä kuivateltiin viikon verran sen jälkeen.”

”Voi sinua”, Barty sanoi ja suukotti Reguluksen päälakea. ”Kuulostaa siltä, että minun ei todellakaan kannata itkettää sinua turhan takia. Ei sillä, että haluaisinkaan.”

”Sehän tässä niin kumma juttu onkin, että sinä olet poikkeus sääntöön”, Regulus sanoi, kohotti päänsä ja katsoi Bartya lämpimästi. ”Sinun kanssasi minusta ei ole ikinä tuntunut hankalalta itkeä. Eikä edes erityisen nololta. Olet tasan ainoa ihminen maailmassa, josta voin sanoa niin. Mutta hei, nyt on sinun vuorosi kertoa jotain.”

Barty katsoi Regulusta kuin olisi miettinyt hyvin perusteellisesti, vaikka oikeasti tiesikin jo täsmälleen, minkä lapsuusmuiston halusi jakaa tämän kanssa.

”Kerran, kun olin seitsemän vanha, faija joutui ottamaan minut mukaansa töihin, koska äiti oli kipeänä”, hän aloitti verkalleen samalla, kun antoi muiston palautua kunnolla mieleensä. ”Ensin siellä oli ihan mielettömän tylsää… jouduin istumaan jossain faijan kokouksessa ja kuuntelemaan niiden loputtomia jaarituksia. Ja niinpä jossain kohtaa, kun niiden silmä vältti, lähdin vähän omille teilleni. Faija oli varmaan siinä vaiheessa jo unohtanut olemassaoloni, joten seikkailin ministeriön eri kerrosten välillä tuntikausia, eikä kukaan ihmetellyt mitään. Lopulta faija taisi unohtaa minut sinne ja lähteä kotiin, koska havahduin jossain vaiheessa siihen, että oli pimeää, eikä missään ollut enää ketään.”

”Kamala”, Regulus henkäisi ja kietoi käsivartensa lohdullisesti Bartyn ympärille. ”Sinua pelotti varmaan tosi paljon olla sellaisessa paikassa ihan yksin.”

”No ei pahemmin”, Barty sanoi ja virnisti. ”Sillä olin löytänyt jästiesineiden väärinkäytön osastolle, ja siellä oli vaikka mitä jänniä juttuja, joita ministeriö oli takavarikoinut erilaisissa ratsioissa. Leikin siellä niin kauan, kunnes molemmat vanhemmat tulivat juosten paikalle. Äiti itki, halasi minua ja oli vihainen faijalle, joka oli kerrankin nolona. Mutta minä kähvelsin sieltä mukaani radio-ohjattavan pikkuauton, jota oli muokattu niin, että sillä pystyi salakuuntelemaan leikkipuistossa isompien lasten salaisuuksia. Sitten kiristin niiltä karkkeja ja rahaa uhkaamalla paljastaa niiden typerät jutut sille henkilölle, josta ne puhuivat selän takana pahaa, eivätkä ne tyhmät ikinä tajunneet, mistä saatoin tietää niiden salaisuudet.”

”Okei, no ei minun ehkä käykään sinua niin paljon sääliksi enää”, Regulus sanoi ja nauroi. ”Kuulostaa siltä, että taisit pärjätä silloinkin itseksesi vähintään riittävän hyvin. Aioin juuri sanoa, että onpa harmi, ettei me tunnettu vielä siihen aikaan, koska oltaisiin voitu tulla hyvin toimeen, mutta nyt kuulostaa, että olisit varmaan tullutkin paremmin juttuun Siriuksen kanssa. Sekin oli pienenä vähän tuollainen, minä taas olin kiltti poika, jota Sirius yritti turhaan opettaa pahoille tavoille. Ai niin, haluatko kuulla nolon salaisuuden?”

”Ilman muuta! Mitä nolompi, sen parempi.”

”Minulla ei ole hajuakaan, mikä on radio-ohjattava auto.”

”Loistavaa, Regulus”, Barty sanoi hymyillen leveästi. ”Tules tänne sieltä.”

Regulus kömpi tottelevaisesti ylemmäs Bartyn sylissä, ja silloin Barty kiskoi hänet päälleen makaamaan. Regulus naurahti hämmästyneenä, kun Bartyn kädet alkoivat hyväillä hänen selkäänsä aina niskasta alaselälle ja takaisin.

”Tiedätkö mitä?” Barty kysyi matalasti, ja suukotti kevyesti Reguluksen alahuulta. ”Sinä olet ihan järjettömän kuuma, kun olet pihalla jästikeksinnöistä. Niin kuuma, että se laittaa pääni hiukan sekaisin.”

Barty jäi tarkkailemaan Reguluksen reaktiota, mutta vaikka hän siristi silmiään ja katsoi Bartya hyvin tarkkaan, hetken päästä hän suli hymyyn, ja vangitsi Bartyn huulet tiukasti omillaan.

”Entä tiedätkö, mikä myös on todella kuumaa? Regulus mutisi Bartyn huulia vasten. ”Se, miten paha poika sinä olet, vaikka päällepäin näytät samanlaiselta kunnolliselta, hyvän perheen pojalta kuin minäkin. Mutta oikeasti oletkin todella, todella paha poika.”

”Miksi se on sinusta kuumaa?” kysyi Barty, joka oli tottunut ajattelemaan, että hänen luonteensa oli yleensä ennemminkin jonkinlainen ongelma muille.

”Koska sinun kanssasi voin luottaa siihen, että kaikki aina järjestyy jotenkin. Koska ei sellaista asiaa olekaan, ettetkö sinä laittaisi sitä järjestymään, jos olet niin päättänyt”, Regulus sanoi, nuolaisi Bartyn suupieltä ja suuteli vielä uudemman kerran. ”Sinun kanssasi tuntuu, ettei minulle koskaan voisi tapahtua mitään oikein pahaa, eikä tarvitse pelätä mitään. Ja minä rakastan sinua sen vuoksi. Hei… sanoinko pahasti?”

Hilpeä tunnelma oli yhtäkkiä tiessään, vaikkei asia ollutkaan yhtään niin kuin Regulus luuli. Ei hän mitään pahaa tai väärää ollut sanonut, sillä juuri tuota kaikkeahan Barty halusi hänelle olla. Mutta jokin Reguluksen sanoissa sai Bartyn nieleskelemään palaa kurkussaan, eikä se silti suostunut häipymään. Sillä vaikka hän kuinka halusi, riittikö se? Vaikka hän halusi, ei hän silti voinut olla aivan varma, että pystyisi aina pitämään Reguluksen kaiken pahan ulottumattomissa.

Hetken aikaa tuntui hyvältä idealta tainnuttaa Regulus ja viedä tämä jonnekin, mistä kukaan ei löytäisi heitä. Siellä hän voisi tyhjentää poikaystävänsä muistista kaiken ennustukseen ja Voldemortiin liittyvän, ja sen jälkeen he voisivatkin vain elää onnellisina elämänsä loppuun asti. Mieluiten pitkän sellaisen. Mutta hän rakasti Regulusta liikaa tehdäkseen niin. Vaikka hän yleensä ei ollut turhan tarkka, Regulusta hän halusi aina kohdella oikein.

”Barty, ihan oikeasti? Loukkasinko sinua jotenkin?” Regulus huolestui, kun hän oli niin pitkään hiljaa.

”Et yhtään”, Barty sanoi ja pakotti itsensä hymyilemään. ”Minäkin rakastan sinua. Eikä meillä yhdessä olekaan mitään pelättävää. Kyllä me aina selvitään, tuli ihan mitä tahansa.”

Hän toivoi hartaasti, ettei se ollut katteeton lupaus.




« Viimeksi muokattu: 23.12.2022 07:46:26 kirjoittanut Altais »

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
A/N :si viitaten, voin allekirjoittaa joulupaniikin, toivottavasti nyt on fiilis parempi. <3 Ja ihanaa kun tämän ficin pariin palaaminen piristi päivääsi, ja julkaisit uuden luukun meidän lukijoidenkin iloksi. Ei todellakaan haittaa julkaisut iltaisin, nämä ovat oikein antoisaa yölukemista ;) Ainoastaan harmittaa, että luukut alkavat käydä totta tosiaan vähiin ja tarina saavuttaa loppuaan. Tätä voisi lukea vielä vaikka sadan luukun verran - vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan.

21. luukku oli ihana, kun pojat pääsivät jouluostoksille (vaikka Regulus olikin ahdistunut väenpaljoudesta joulun alla, samaistun siihen kyllä paljon).
Lainaus
Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.
Tämä oli erityisen söpö kohta, tuli oikein esiin kuinka Barty jumaloi Regulusta. Onhan se kyllä silmänilo, varsinkin niissä jästivaatteissaan. ;)

22. luukussa puolestaan ihanaa oli tuo, kuinka pojat pääsivät syventymään toisiinsa paremmin jakamalla lapsuusmuistoja, niin iloisia kuin osaksi surullisiakin. Ainakin mun kävi sääliksi sitä, että Bartyn isä oli unohtanut tämän ihan yksin työpaikalleen, hävytöntä toimintaa. Mutta onneksi tämä oli löytänyt iloa radio-ohjattavasta autosta ja muista kivoista vempaista jästiesineiden väärinkäytön osastolla. Siltikin tuli vähän fiilis, että isä on jättänyt heitteille jo pienestä pitäen eikä ole tarjonnut sitä turvaa, jota lapsi tarvitsisi, ja tuntuu, että Barty vähän viittasi tähän kintaalla helpottaakseen Reguluksen oloa, vaikka oikeasti tuo on varmasti sattunut häneen, kun hän on ymmärtänyt asian. :(

Lainaus
”Entä tiedätkö, mikä myös on todella kuumaa? Regulus mutisi Bartyn huulia vasten. ”Se, miten paha poika sinä olet, vaikka päällepäin näytät samanlaiselta kunnolliselta, hyvän perheen pojalta kuin minäkin. Mutta oikeasti oletkin todella, todella paha poika.”
Uhh, olen samaa mieltä kuin Regulus, pahat pojat kyllä iskee aina syvälle! ;) Paha poika -imagosta huolimatta, Barty on ihana kun herkistyy noin heidän tulevaisuuttaan ajatellessaan. Minäkin totta tosiaan toivon, että heidän tulevaisuutensa on vain ja ainoastaan onnellinen (siis tässä ficissä, vaikka olisihan se ollut ihanaa myös kaanonissa).

Anteeksi lyhyehköstä kommentista, halusin vaan sanoa, että pidin jälleen kovasti näistä luukuista, ja jännityksellä odotan, miten poikien käy. Kaksi luukkua enää jäljellä, iik!
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
A/N: Apua, kohta on jo aatto. Mihin tämä aika taas hävisikin? Onneksi Regulus ja Barty viettävät aatonaattoaan rattoisissa, kiireettömissä merkeissä. Tänään he huomaavat myös, ettei joulu ole kaikille mikään rauhallinen perhejuhla.

Claire: Voi kyllä olla, että Barty oli oikeasti pahoillaan isälleen tämän unohduksesta, koska ainahan hän varmaan jotenkin kantoi kaunaa huonoista väleistään isään (niin voisi ainakin kirjojen perusteella päätellä). Mutta näen hänet juuri sellaisena kovana jätkänä (tai sellainen hän haluaa olla), joka ei varmana näytä, jos sattui, ja esittää mieluummin, ettei mikään tunnu missään, ja aina kyllä pärjätään. Regulus on hänelle kyllä ehdottomasti poikkeus, jonka kohdalla ei edes yritä esittää, ettei tuntuisi missään. Tämä onkin kieltämättä tämän parituksen kivoimpia puolia ainakin itselleni, koska tykkään tuosta tietystä ristiriidasta Bartyn hahmossa. :) Tämän ficin aikana näiden kahden tulevaisuuteen ei tulla saamaan mitään aukottomia vastauksia, sen voin tässä kohtaa paljastaa, ja se on varmaan ollut selvää jo pitkin matkaa. Se, mitä oikeasti tapahtuu tulevaisuudessa, olisi varmaan ihan oma, pitkä ficcinsä, ja tässä vaiheessa pojat vain juttelevat ja miettivät, miten kaikki saattaisi ehkä mennä. Kiitos ihanasta kommentistasi, ja kiva kuulla, että tätä olisi voinut seurata pidempäänkin.  :)






23. LUUKKU



23.12.1977



”Regulus?”

”Mm?”

”Onko sinulla jo nälkä?”

”Ei. Ole hiljaa, että täällä saa nukkua.”

Regulus käänsi Bartylle selkänsä, veti peiton korviin, ja hengityksen tasaisesta rytmistä päätellen vajosi saman tien sikeään uneen. Barty sen sijaan oli vilkuillut kelloa iltapäiväkahdesta asti – juuri nyt se oli puoli neljä – ja toivonut, että Regulus pian kokisi itsensä tarpeeksi nälkäiseksi herätäkseen, sillä hän itse pelkäsi kohta alkavansa mutustaa tyynynsä kulmaa.

Hän kirosi, että olikin pitänyt luvata antaa Reguluksen nukkua niin pitkään, että tälle tulisi nälkä. Heidän valvottuaan koko viime yön Barty oli uhonnut, että pystyisi seuraavana päivänä nukkumaan miten pitkään vain, ja ainakin pidempään kuin Regulus. Mutta nyt todellisuus löi häntä korville, sillä häntä ei nukuttanut enää tippakaan, ja hän oli sietämättömän nälkäinen. Regulus sen sijaan vaikutti tyytyväiseltä oloonsa peiton alla.

”Regulus…” hän mutisi uudelleen, kun kello oli jo yli neljä. ”Eikö sinulla vieläkään ole nälkä?”

”Ei! Ja nyt se pää kiinni, että tässä saa keskittyä olennaiseen.”

Bartya alkoi hymyilyttää hänen miettiessään Reguluksen sanoja. Hän kääri peiton puoliksi pois poikaystävänsä yltä, kohotti tämän paidan helmaa ja alkoi suukotella tämän kyljen ja vatsan paljasta ihoa.

”Hei, mitä tuo nyt on?” Regulus ärähti, vaikka Barty huomasikin tämän salaa melkein kiemurtelevan naurusta. Regulus kutisi kyljistään, ja Barty tiesi sen liiankin hyvin.

”Ei paljon mitään…”

”Ei se tunnu ei miltään, senkin ilkimys!”

”Niin mutta sinä käskit keskittyä olennaiseen”, Barty totesi viattomasti, ja jatkoi Reguluksen vatsan suutelemista.

”No niin käskin”, Regulus huokaisi muka alistuneesti. ”Hyvä on, olen hereillä.”

”Hyvä. Minulla onkin jo niin nälkä, että olisin pian syönyt sinut. Mennäänkö viimein aamiaiselle?”

”Olkoon, mennään sitten.”



*



Oli jo myöhäisilta ennen kuin he olivat nauttineet yhdistetyn aamiaisen ja lounaan, tehneet aamutoimet ja pukeutuneet päivävaatteisiinsa. Bartyn äiti hymyili heidän puuhilleen ystävällisesti ja totesi, että kun nuori mies nukkuu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Se nauratti Regulusta, joka totesi, että jonkun pitäisi varmaan kertoa se hänenkin äidilleen, jonka mielestä oli huonotapaista nukkua vapaapäivinäkään kahdeksaa pidempään aamulla.

Kymmenen aikoihin illalla he pukivat lämpimästi päälleen, sillä ulkona oli jälleen alkanut sataa lunta, ja matkustivat hormiverkon kautta Viistokujalle. Sieltä he jatkoivat matkaansa jästi-Lontoon puolelle, ja etsivät hieman jännittyneissä tunnelmissa metroaseman.

Regulus oli kertonut, missä hänen Alphard-enonsa asui, ja Barty oli auttanut häntä etsimään paikan valtavasta kartasta, joka löytyi hänen vanhempiensa kaapista. Lontoon keskustasta sinne olisi ollut tolkuttoman pitkä kävelymatka, mutta Barty oli ollut hyvin ylpeä keksiessään, että metrolla pääsisi hyvin lähelle. Silloin Regulus oli katsonut häntä sellaisella jännityksensekaisella ihailulla, jonka vuoksi Barty ajatteli olevansa valmis koska tahansa opettelemaan lisää jästimaailman ihmeitä.

Alphard-enon asuinseutu oli hieman levottoman näköistä esikaupunkialuetta, jossa korkeiden, harmaiden talojen seassa seikkaili mustiin pukeutuneita teiniporukoita, sekä muutamia aikuisempiakin yön kulkijoita. Nuoret olivat hädin tuskin heidän ikäisiään, mutta näyttivät silti sen verran uhkaavilta, että Barty varmisti useampaan otteeseen, että taikasauva olisi saatavilla tarvittaessa. Mutta kukaan ei vaikuttanut olevan erityisen kiinnostunut heistä. Kynnelle kykenevät suunnistivat pieniin, epäsiistin näköisiin pubeihin, joita oli joka kadunkulmassa, ja muilla oli mukanaan kiliseviä muovikasseja.

”Joulua voi näemmä viettää aika monella tavalla”, Regulus sanoi diplomaattisesti, kun he ohittivat ensin olutta kittaavan teiniporukan, sitten itsekseen lauleskelevan miehen, jonka tie mutkitteli kohti paikallisen pubin ovea.

”Joo, niin voi”, Barty virnisti. ”Kyllä moni on kuulemma jouluaattonakin kännissä. Eikä kaikilla tietenkään edes ole ketään, jonka takia pitäisi yrittää olla olematta.”

”Aika surullista jotenkin”, Regulus huokaisi. ”Alphard-enollakaan ei kyllä taida olla ketään, ja äiti aina valittaa siitä, miten huonoa elämää hän viettää. En kyllä käsitä, mistä äiti sen muka tietää, sillä tuskin hän on edes nähnyt veljeään vuosikausiin. Alphard ei ole ollut hyvässä huudossa muun suvun silmissä sen jälkeen, kun kieltäytyi joskus nuorena miehenä hänelle valmiiksi pedatusta, hyvästä naimakaupasta. Ja se sama…” Regulus selvitti kurkkuaan, ja vilkaisi Bartya ennen kuin jatkoi. ”Ja se sama kohtalo taitaa kyllä odottaa minuakin, kunhan äiti keksii alkaa pedata minulle naimakauppoja.”

”Hyvä tietää, ettet aio mennä kunnon naimisiin”, Barty sanoi, ja hänen teki mieli tarttua Regulusta kädestä, mutta vilkaisu kadunkulmassa norkoileviin nuoriin riitti kertomaan hänelle, ettei se olisi juuri nyt hyvä idea. ”Kuule… jonain päivänä haluan vielä olla kanssasi yhdessä ihan kunnolla. Ja elää jossain, missä se on meille mahdollista.”

”Niin minäkin”, Regulus sanoi, ja katsoi Bartya lämpimästi. ”En halua päätyä sellaiseksi, kuin oma isäni, jolla on tapana nauttia Abraxas Malfoyn kanssa suljettujen ovien takana jotain muutakin kuin konjakkia, ja kyllä äitikin sen varmaan tietää. Minä en silti ymmärrä, mitä ideaa on elää ulkoisesti yhdellä tavalla, ja olla todellisuudessa jotain ihan muuta.”

”Nimenomaan”, Barty vastasi ja hymyili surumielisesti. ”Sitä juuri minäkään en tajua. Kuule… haluaisitko käydä oluella ennen kuin mennään tapaamaan enoasi? Tämä ei näytä paikalta, jossa ollaan turhan tarkkoja iästä.”



*


He olivat tuskin saaneet juomansa tilattua, kun huomasivat menneensä kenties hieman väärään paikkaan, sillä heidän seuraansa lyöttäytyi isokokoinen, aikuinen mies, joka kutsui heitä näteiksi pojiksi, ja halusi tilata heille jo seuraavia juomia ennen kuin ensimmäisiäkään oli juotu. Regulus kiemurteli silminnähden, kun miehen käsi laskeutui hänen olalleen, eikä edes Barty uskaltanut suoralta kädeltä käskeä miestä lopettamaan hänen poikaystävänsä käpälöimistä, sillä mies ei ollut sen näköinen, jolle hän pärjäisi välienselvittelyssä ilman taikasauvaansa.

”Asun tässä ihan lähellä”, mies sanoi matalalla, rasvaisella äänellä. ”Tuleehan nätit pojat tämän jälkeen sinne lasilliselle?” Mies laski toisen kätensä Bartyn selälle, ja ele sai Bartyn värähtämään inhosta. Juuri, kun hän harkitsi taikasauvansa ottamista esiin, joku puhutteli heitä.

”Jaaha, Ernie. Eiköhän tämä ollut tässä. Annahan nuorille miehille vähän tilaa.” Barty kääntyi katsomaan, ja näki pitkän, tumman miehen tuijottavan Ernieksi puhuttelemaansa miestä rauhallisesti mutta päättäväisesti. Mies näytti hieman elämää nähneeltä, ja oli pukeutunut aivan samoin kuin suurin osa muistakin pubin asiakkaista, mutta oli tästäkin huolimatta komea. Tietty, ilmeinen yhdennäköisyys kertoi Bartylle heti, että he olivat vahingossa löytäneet etsimänsä.

”Äh, älä viitsi aina olla ilonpilaaja, Musta”, Ernieksi kutsuttu mies murahti, mutta astui kuitenkin heti kauemmas jättäen Reguluksen ja Bartyn seisomaan baaritiskille kahdestaan. ”Tosiaanko olet sitä mieltä, että sinun pitää saada nuo molemmat nätit pojat itsellesi?”

”Kita kiinni”, mustahiuksinen mies totesi. ”Tuttuja poikiahan nuo taitavat olla, ja voit olla aivan turvallisin mielin heidän suhteensa, Ernie, niin kauan kuin he ovat minun seurassani. Jätähän meidät nyt kolmisin, ole niin ystävällinen, sillä minä haluaisin mielelläni vaihtaa poikien kanssa muutaman sanan. Rauhassa.”

Heti, kun Ernieksi kutsuttu mies oli lähtenyt, mustahiuksinen mies kiinnitti katseensa Regulukseen, soi tälle hieman paheksuvan mutta silti ilkikurisen hymyn, ja huokaisi syvään.

”Enpä ihan ensimmäiseksi odottanut tapaavani sinua täällä, Regulus”, hän sanoi.

”Hei Alphard”, Regulus mutisi hieman nolona. ”Mukava nähdä joka tapauksessa. Ja… kiitos tuosta äskeisestä. Barty, tässä on enoni Alphard…” Regulus sanoi ja katsoi Bartya. ”Alphard, Barty on minun… paras ystäväni Tylypahkasta.”

”Hauska tutustua”, Barty sanoi kohteliaasti ja kätteli Alphard Mustaa, jonka tummat silmät katsoivat häneen tutkivasti. Bartylta ei ollut jäänyt huomaamatta pieni epäröinti Reguluksen äänessä tämän nimittäessä häntä ystäväkseen, ja hän mietti, olikohan tuo mies heti huomannut saman. Mutta jos oli, häntä ei vaikuttanut haittaavan,

”Kuin myös”, Alphard Musta sanoi. ”Kuulkaa, teidän ei ole oikein hyvä olla täällä. Tämä ei ole, hmm… ihan teidän paikkanne, jos niin voi sanoa. Ernie on vielä harmiton kaveri verrattuna joihinkin muihin, joita tänne toisinaan eksyy. Mutta… hauska silti nähdä, että sinäkin olet päässyt hiukan, tuota… viettämään vapaampaa elämää välillä, Regulus.”

”No joo”, Regulus mutisi hymyillen. ”Sanotaanko niin, että mitä äiti ei tiedä, se ei häntä voi satuttaa. Mutta itse asiassa me oltiin tulossa tapaamaan sinua, eno. Poikettiin vain matkalla tänne yhdelle.”

”Niinkö?” Alphard hämmästyi. ”Sepä yllätys! Mutta tietenkin pelkästään iloinen sellainen.”

”Niin… haluttiin vain toivottaa hyvää joulua, ja sillä lailla… kun ei olla aikoihin nähty, ja… no, tiedät kyllä. Ai niin, ja meillä oli sinulle lahjakin.” Regulus kaivoi esiin sen suklaarasian, jonka he olivat aiemmin ostaneet, ja ojensi sen Alphardille. Alphard kohotti kulmiaan yllättyneenä, ja hymyili sitten.

”Voi, kiitos. Siitä onkin aikaa, kun minulle on joku antanut joululahjan. Minulla ei nyt ole kyllä mitään teille, mutta…”

”Ei tietenkään”, Regulus sanoi kiireesti. ”Ei me sellaista odotettukaan.”

”Niin, mutta mitenhän olisi, jos tulisitte joku päivä lomallanne käymään luonani hiukan paremmalla ajalla? Vaikka joulunpyhien jälkeen? Voisin laittaa vaikka jotain purtavaa, vaikka en ole kyllä kummoinen kokki. Olisi kuitenkin mukava istua alas ja jutella hiukan paremmin. Jossain rauhallisemmassa paikassa kuin tämä.”

”Kiitos”, Regulus sanoi. ”Kyllä me tullaan. Se olisi kiva.”

”Hyvä sitten. Kuulkaa, on varmaan paras, että minä saatan teidät takaisin metroasemalle, tai siis, oletan teidän tulleen sieltä päin? Tämä alue on tosiaankin iltaisin aika levotonta, enkä halua teidän hankkiutuvan ongelmiin. Sitten kun tulette luokseni, käyttäkää ihmeessä hormiverkkoa.”



*


Koko metromatkan takaisin Regulus oli hiljainen, mutta ei huonolla tavalla. Kun kukaan ei vaikuttanut tarkkailevan heitä, Barty otti Reguluksen käden omaansa, ja Regulus laski päänsä vasten Bartyn olkaa. Kun he pääsisivät kotiin, Reguluksella olisi koko yö aikaa kertoa Bartylle, mitä hänen mielessään juuri nyt liikkui. Mutta Bartysta tuntui, että poikaystävä oli pohjimmiltaan onnellinen. Hämmentynyt, hieman nolo ja sekavissa tunnelmissa muutenkin, kuten saattoi ymmärtää, mutta silti onnellinen.