Nimi: Joulupäivän perinne
Fandom: originaali
Genre: slash, fluffi ja hieman jääkiekkoa
Hahmo(t): Väinö ja Milo
Ikäraja: S, ei varoitettavaa
Vastuunvapaus: Omaa käsialaani!
A/N: Tonttuiluhaasteen tiimoilta toivotan hyvää joulua
Angelinalle talvisissa, jouluisissa ja hieman jääkiekkotunnelmissakin.♥ Toivottavasti tämä nyt osuu toiveisiisi, vaikka himotti minua yrittää ficciäkin, mutta päädyin kuitenkin originaaliin. Hyvää talvea ja joulun odotusta, vaikka tässä tarinassa ollaankin jo joulupäivän tunnelmissa!
Joulupäivän perinne
Joulupäivän aamu sarasti ja Väinö makoili sängyn pohjalla peittoon kääriytyneenä. Väinö oli kietoutunut päästä varpaisiin peittoon, mutta ikkunan takaa paistoi kuulas pakkaspäivän aurinko. Jouluaaton runsas illallinen oli ollut maittava ja vatsa pullotti yhä laatikoista, kinkusta ja herkuista. Illallisella jouluruuissa ei oltu kitsasteltu ja pöytä oli notkunut useista ruokalajeista ja juomavaihtoehdoista niin pääruualla kuin jälkiruualla. Yöksi jääneiden sukulaisten puheensorina kantautui alakerrasta ja Väinö tiesi, että alakerrassa odotti aamiaiseksi joulupuuroa.
Oli joulupäivä. Väinö pongahti ylös sängystään ja vilkaisi kelloa, joka näytti yhdeksää aamulla. Oli joulupäivä! Väinö riemuisti ja viimeiset unihiekan rippeet karisivat hänen silmistään. Väinön ei tarvinnut kaivaa mitään vaatekaapista: kaikki oli valmiina ja hän tempaisi vaatteet aluskerroistoineen päivineen ylleen. Lopuksi hän täydensi asunsa kaulahuivilla, jossa komeili Tapparan logo. Oranssi-sinisen kaulahuivin viuhahtaessa Väinö juoksi tömistellen alakertaan, missä oli porisevia sukulaisia vastassa.
"Väinö! Mihin noin kiire?" täti kyseli, mutta Väinö tuskin kuuli tätiään kiirehtiessään eteiseen, jossa tempaisi ylleen toppatakkinsa ja matkaansa urheilukassin ja jääkiekkomailan. "Heippa, nähdään!" Väinö huudahti ja astui ovesta kirkkaaseen talviaamuun.
*
"Mikä kesti?" Milo kysyi, kun Väinö saapui jääkiekkokaukalolle. Väinön kasvoille levisi leveä hymy, kun hän näki pitkän ajan jälkeen lapsuudenystävänsä, joka oli muuttanut joitain vuosia sitten Arizonaan kesken yläasteen. Vaikka Väinö tiesi Milon kannattavan Arizona Coyotesia, oli myös Milolla Tapparan kaulahuivi ja pipo päässään. Milo yhtyi Väinön hymyyn ja luisteli kaukalon laidalle ystäväänsä vastaan.
Väinön mieleen palasi, miten he olivat yhdessä tuulettaneet Tapparan mestaruutta vuonna 2016. Pian sen jälkeen Milo oli muuttanut perheensä kanssa Arizonaan ja aluksi he olivat palanneet jouluksi takaisin Suomeen. Nyt Väinö oli joutunut odottamaan ja hänen teki mieli kystä Milolta, mikä oli kestänyt. Väinö kuitenkin tiesi hyvin, mikä, mutta kahden vuoden odotuksen jälkeen Milo oli taas täällä eikä Väinö halunnut latistaa tunnelmaa.
Aina Arizonaan lähdöstä alkaen, lukuun ottamatta kahta edellistä vuotta, Milo oli palannut jouluksi ja tullut tapaamaan joulupäivän aamuna Väinöä. Joka vuosi. Väinö laski pikaisesti mielessään, että tämä oli heidän viides yhteinen joulupäivä kaukalolla ja vatsanpohjalla lepattivat perhoset.
"Käyn kopissa", Väinö sanoi ja kiirehti kantamuksineen koppiin. Milo oli jo hokkarit jalassa ja maalit oli työnnetty paikoilleen kaukalon molempiin päihin. He pelasivat aina tyhjiin maaleihin 1 vs. 1-otteluita, joissa Väinö lähes poikkeuksetta hävisi, mutta se ei haitannut.
"Nähdään kohta, teen pari maalia sillä välin", Milo sanoi hyväntuulisesti ja potkaisi itselleen vauhtia. Väinö oli jo menossa, kun kääntyi katsomaan ystäväänsä, jonka posket punoittivat pakkaspäivästä ja miten hyvälle Milo näytti luistellessaan. Milo oli kuin syntynyt jäälle. Väinö näki vilaukselta odottavan hymyn Milon kasvoilla ja Väinö kiirehti vaihtamaan hokkarit jalkaan.
Joulupäivä oli vuoden paras, kun Milo oli taas täällä, Väinö ajatteli kiristäessään nauhojaan. Juuri, kun Väinö oli valmis, Milon pää ilmestyi kopin ovelta kurkistelemaan. Myös Milon posket ja nenänpää punoittivat kylmästä. Väinön mielessä pyöri ajatus, kuinka mukavaa olisi suukottaa tuota punaista nenänpäätä.
"Valmistaudutko tappioosi?" Milo naljaili, mutta se oli hyväntahtoista naljailua. Väinö vannoi, että yrittäisi parhaansa voittaa, vaikka jalkoja lähes heikotti nähdä Miloa taas pitkästä aikaa.
"Saat kokee rökäletappion", Väinö vastasi virnistäen ja vetäisi viimeisen solmun nauhoihinsa. "Näet sitten", Väinö vihjaili, mutta ei hänellä ollut aavistustakaan kuinka paljon Milo oli kehittynyt näiden kahden vuoden aikana. Toki he olivat soitelleet Skypessä toisinaan, mutta aikaero oli tehnyt siitä yllättävän vaikeaa, kun Milolla oli yliopistonsa ja Väinöllä AMK-opinnot. Väinö tiesi, että Milo pelasi jossain yliopistojoukkuessa, mutta ei sen tarkemmin. Ei sentää Coyoteissa, vaikka siitä Milo varmaan unelmoi.
Väinö unelmoi Milosta, eikä Väinöä haitannut hävitä heidän kahden välisessä ystävyysottelussa.
*
Ottelun jälkeen molemmista oli hyvä idea lähteä Vohvelikahvilaan kaakaolle. Milo valitsi itselleen banaani-nutellavohvelin, Väinö suolaisen jäätelövohvelin ja molemmat höyryävän kupin kaakaota kermavaahdolla. Pian molemmilla oli valkoiset parrat kermavaahdosta. Väinön teki kipeästi mieli pyyhkäistä sormenpäällä Milon huulia, mutta hän pysyi omalla puolellaan pientä kahden hengen pöytää.
"Ehkä nyt on hyvä hetki joululahjalle", Milo sanoi yllättäen kesken keskustelun, jossa Milo oli kertonut kuinka upea Arizona oli. Väinö oli ollut jopa hieman kateellinen, mutta enemmän harmissaan, että hänen ystävänsä oli niin kaukana ja viihtyi siellä. Ilman häntä.
"Minulla ei ole sinulle joululahjaa", Väinö mutisi, mutta ei voinu kätkeä varovaista innostusta Milon lahjasta. Mitä ihmettä Milo saattoi piilotella toppavaatteiden kätköissä? "Mutta voin hommata jotain", Väinö lisäsi, mutta Milo pudisteli vain päätään leveän hymyn kivutessa kasvoille. Väinön sydän jyskytti.
"Me muutetaan takaisin Suomeen", Milo lopulta sanoi, kun odotus oli tuntunut ikuisuudelta. Hetken Väinö vain tuijotti ja mietti, mitä Milo oli sanonut. Muuttaa Suomeen? Takaisin? Väinön vatsa heitti kuperkeikan.
"Mahtavaa, minne? Mut… entä sun yliopisto? Ja jääkiekko siellä? Ja…" Väinö aloitti kysymystulvan, kun sisäisti kuulemansa ja samaan aikaan oli pakahtua riemusta, että Milo tulisi takaisin.
"Mulle riittää, että sä oot täällä." Milon kasvojen hymy levisi entisestään ja vaikka Väinö oli kuvitellut sen mielessään, se oli Milo joka pyyhkäisi vaahtoparran Väinön suupielestä. "Voidaan pelata kiekkoa vaikka joka päivä", Milo lisäsi ja katseli, miten Väinö punastui korvia myöten.
"Se on sun joululahja. Saat minut", Milo virnisti ja nousi pöydän yli suukottamaan Väinön nenänpäätä. Kahvilan väki katseli heitä ja jos Väinö olisi kyennyt katsomaan ympärilleen, hän olisi nähnyt kuinka koko kahvilan väen sydän suli heidän kiintymyksestä toisiinsa.
"Mitä sä?" Väinö änkytti, mutta Milo vastasi naurahtaen: "Tiedän, että tykkäät musta. Nii mäkin susta."
"Parasta, mitä on ollut mun muuton jälkeen, on ollu nähdä sut joulupäivän aamuna mua vastassa. Vaikka tänä vuonna se olin minä, joka oli sua vastassa." Milo iski silmää ja katseli hetken ympärilleen ja kahvilaväki käänsi tuijottavan katseensa heistä pois. Vaahtoparrassaan Milo oli maailman suloisin ja Väinö ajatteli, että tämä oli paras uutinen ikinä. Nyt he voisivat pelata joka päivä kiekkoa ja...
...tehdä vähän muutakin, Väinö ajatteli lämmön virratessa päästä varpaisiin tihein sykähdyksin.