Kirjoittaja Aihe: Vanhempaa vuosikertaa • S • Sirius/ihastus, ficletsarja 6/6 (VALMIS 13.12.2023)  (Luettu 5469 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ficin nimi: Vanhempaa vuosikertaa
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Sirius, kelmit, X
Paritus: Sirius/ihastus, joka paljastetaan 2. ficletissä vai paljastetaanko?
Genre: leppoisaa draamaa, hassuttelua ja ihastuksia
Ikäraja: Sallittu, ei pakollisia varoitettavia
Vastuunvapaus: J.K. Rowlingin maailma, minun mielikuvitus.

A/N: Tarkoituksella jätän toiseen ficlettiin asti parituksen paljastamatta, mutta voitte sitä arvuutella jo tässä ensimmäisessä osassa, olipa se sitten ilmiselvä tai vähemmän ilmiselvä. ;) Olen saanut shipin alunperin mursuhilleriltä ja löysin tarinasta kaksikin alkua scriv.-tiedostoni "roskakorista", mutta palasin hassuttelemaan tämän pariin. Fiksasin kaksi aloitusta yhdeksi ja päätin, että tästä tulee 4-osainen ficletsarja, jossa on "Kolme kertaa, kun..."-haasteen asetelma tämän avausficletin lisäksi. Mustaa nippelitietoa myös: Sirius on tosiaan jo 18-vuotias seitsemännen lukuvuotensa jouluna Tylypahkassa. Kelmit Siriusta lukuunottamatta ovat 17v, syntyneet 1960. Marraskuussa syntynyt Sirius aloitti Tylypahkan jo 12 ikävuoden kynnyksellä, juhlitaanhan Siriuksen syntymäpäiviä 3.11. eli pian lukuvuoden alun jälkeen. Ja kuten jo arvasitte, tämä sijoittuu talveen 1977, mutta en tiedä, näkyykö joulut tai muut tässä. Ehkä?

Julkaisusta sen verran, että pyrin tämän julkaisemaan vielä marraskuussa, mutta katsotaan. Halusin laittaa "jännän" avauksen jo nyt, että saan buustia kirjoittaa tämän loppuun, mikä tapahtunee justnyt tai vähän myöhemmin. ;) Kaikki ficletit osallistuvat Ficlet300-haasteeseen, muihin tämä ei taida mennä? ehkä, mutta katsotaan.

A/N (joulukuu 2023): Päätin kirjoittaa tämän loppuun Keskeneräisten kirjoituksien joulukalenterissani  2023. Tähän tulikin yllätyksenä enemmän kuin neljä lukua, joten katsotaan, kuinka Siriuksen käy!



Vanhempaa vuosikertaa

Salaperäinen ihastus
190. Tunne

"Olen ihastunut", Sirius ilmoitti Rohkelikkotornissa eräänä iltana, kun kelmit olivat valloittaneet koko oleskeluhuoneen. James ja Peter esittivät yllyttänyttä ja Remus ei kohottanut edes katsettaan.

"Ihanko totta?" James virnisteli ja tiesi kyllä, millaisia seikkailuja Siriuksella oli ollut aina siitä lähtien, kun viidennellä luokalla sai päähänsä iskeä jokaisen Tylypahkan yli viisitoista vuotiaan noidan.

"Etkai..? Kukahan tämä onnekas tyttö on…?" Peter vinoili, mutta näytti selvästi utealiaalta ja siltä, että epäili tarinassa olevan vilunkia. Siriuksen puuhissa oli aina vilunkia.

"En kerro." Sirius katseli katonrajaan kuin etsisi sieltä jotain löytämättä mitään.

"Mitä?" James älähti kuin Sirius olisi juuri läimäyttänyt häntä. Sirius kertoi Jamesille aina kaiken, mutta tällä kertaa Sirius salaili jotain tyttöä. Remuskin kiinnostui keskustelusta.

"Onko Sirius löytänyt viimein arvolleen sopivan tytön? Tämäpä yllätys", Remus sanoi ja katsoi kirjansa yli Siriusta. Sirius huokaisi, mutta ei vastannut kysymykseen.

"Ei hän ole tyttö", Sirius lopulta sanoi.

"Hevoskotkako sitten?" Peter heitti vitsin, jolle James nauroi ja läimäytti kättä Peterin kanssa. "Vai, että ei ole tyttö? Älä yritä koiran kujeita", James lisäsi ja virnisteli yhä letkautukselle.

"Ehkä se on Lihavan leidin muotokuva", James pohti virnuillen ja Peter hytkyi naurusta. Sirius ei ollut moksiskaan huulen heitosta, mutta katseli syrjäkarein Remusta, joka tuntui viimein nostaneen katseensa kunnolla kirjastaan. Sirius harkitsi, mitä kertoisi.

"Tämä onkin vanhempaa vuosikertaa", Sirius lopulta iski silmää ja nauroi haukahdellen. "Olen tosissani."

"Matami Prilli?" Peter sanoi ja tyrskähteli omalle vitsilleen. James hirnui Prillille.

"Sirius, älä saa päähäsi mitään typerää", Remus huomautti.

"Minä en saa koskaan typeriä ideoita", Sirius älähti vastaukseksi. "En ikinä!"

"…" Remuksen hiljaisuus oli paljon puhuva ja Sirius luimisteli kuin koira, kunnes leveä virne palasi taas hänen kasvoilleen, eikä hän mahtanut mitään innostukselleen.

"Hei oikeasti, en minä ajatellut mitään typerää! Olen jo aikuinen toisin kuin te! Tai joo, olette ehkä seitsemäntoista, mutta minä olen jo kahdeksantoista. Ette ymmärrä." Sirius tuskin ymmärsi itsekään. Hänellä oli perhosia vatsanpohjassa.

"Olet älykääpiö, Sirius. Ja oppilas." Remus huomautti, mutta Sirius katseli ulos ikkunasta eikä enää kiinnittänyt huomiota Remuksen varoituksiin. James ja Peter naureskelivat yhä villeille ehdotuksilleen.

"Nyt keksin! Se on tyttöjen vessan Myrtti!" Peter kiljahti, mutta Sirius ei enää kääntänyt katsettaan heihin. James kihersi, mutta vaikeni, kun Sirius pysyi omissa maailmoissaan. Remus laski katseensa takaisin kirjaan kulmat kurtussa. Sirius vilkaisi kelmejä ja virnisti.

"No saattepa nähdä." Sirius ei pukahtanut enää sanaakaan, vaikka James maanitteli ja yritti kaikkensa, että Sirius kertoisi enemmän. Lopulta James ja Peter jatkoivat arvuuttelua. Potentiaalisimmat vaihtoehdot olivat joko huispaustuomari matami Huiski tai Rosmerta Tylyahosta.

Sirius kuitenkin pudisteli vain päätään. "Saattepa nähdä", hän sanoi ja katosi omiin ajatuksiinsa.
« Viimeksi muokattu: 13.12.2023 09:33:16 kirjoittanut Odo »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

mursuhilleri

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 570
  • kahvia koneeseen
Oiih, mikä ihana alku! Mulla on aika hämärät muistikuvat siitä, minkä parituksen oon sulle antanut, mutta tekstin luettuani oon aika varma, että tiedän kuitenkin 8) En kerro!

Ihan jotenkin Siriuksen tapaista julistaa kaikille noin yhteisesti, että on ihastunut ;D Mutta yhdyn kyllä muiden kelmien hämmästykseen, että Sirius ei yhtään leuhki, että kuka on hänen ihastuksensa kohde :o Ehkä Sirius tosiaan on nyt ihan tosissaan tällä kertaa!

Lainaus
"Minä en saa koskaan typeriä ideoita", Sirius älähti vastaukseksi. "En ikinä!"
;D ;D Voi Sirius! Itseluottamus kyllä kohdillaan!

Tämä oli tosi hauska sananvaihto ja sitä oli oikein miellyttävä lukea, vaikka en yleensä kelmificeistä välitäkään. Jännityksellä odotan miten tämä jatkuu! Kiitos tästä ficinalusta ja ihana kun tartuit tähän heittämääni paritukseen :-*

tell me a lie in a beautiful way

klik

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Ei vitsi, miten ihana jatkiksen aihe! ❤️ Tämä on nyt ihan tällainen pikakommentti tähän kohtaan, mutta pakko silti tulla sanomaan, että jään innolla seuraamaan ja odottamaan, kuka Siriuksen ihastus onkaan. Itse veikkaan jostain syystä, että se olisi Minerva, mutta sitten sen näkee.

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 638
  • ava by Claire
Kommenttikampanjasta hei!

En kyllä yhtään arvaa kuka Siriuksen ihastus voisi olla. En kuitenkaan usko, että se on Prilli, Huiski tai Rosmerta. Joku aiemmin valmistunut oppilas ehkä?
Lainaus
"Ehkä se on Lihavan leidin muotokuva", James pohti virnuillen ja Peter hytkyi naurusta. Sirius ei ollut moksiskaan huulen heitosta, mutta katseli syrjäkarein Remusta, joka tuntui viimein nostaneen katseensa kunnolla kirjastaan. Sirius harkitsi, mitä kertoisi.
Tämä kohta sai minut epäilemään, että Sirius olisi ihastunut Remukseen, mutta kyseessä on varmaan joku rarempi paritus.
Tosi mielenkiintoinen alku ja luen varmasti loputkin ficletit.

Kiitos, kun kirjoitit! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
mursuhilleri, eihän Sirius saa typeriä ideoita, ettäs tiedät. ;) Kiva, että kuitenkin eksyit kelmificin pariin (ja tässä välissä oletkin myös kirjoittanut Siriuksesta ja ah, Reguluksesta! Vaikka Regulus on kaukana kelmeistä, mutta silti.)

Altais, pikakommentit best, ihanaa että ehdit pikkuisen kommentoimaan ja näen sinut seuraamassa tätä. ♥ Hyvin veikattu!

Kelsier, kiva että maistui tämä Kommenttikampanjasta, ehkäpä pääset yllättymään ihastuksen suhteen. :D Vaikka sydämeni sykkiikin Sirius/Remukselle, ei tällä kertaa. ;) Rarea tosiaan luvassa! Kiva kuulla, että luet loputkin, vaikka tässä onkin kestänyt odotettua kauemmin.

Hiphei, sain viimein kirjoitettua tälle jatkoa! :) Piti kirjoittaa "samoilla vauhdeilla" koko sarja, mutta sellaista elämä välillä on, että asiat tuppaa jäämään. Nyt otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, että otanpas tämän työn alle ja kuinka sutjakasti tämä luku syntyikään. Ai että. mursis myös puhui, että sananvaihtoa oli kiva lukea, joka lämmitti mieltäni. Dialogi on sellainen heikkouteni, joten pyrin nyt tässä samalla harjoittelemaan dialogia. Jos minulta kysyttäisiin, kirjoittaisin varmaan kokonaisen romaanin ilman dialogia, mutta yritän hiljalleen oppia siihen. :D



Siriuksen muodonmuutos
226.   Ystävällisyys

Sirius oli ihastunut tai ainakin päätä pahkaa päättänyt, että hänen tuleva valloituksensa ei olisi kuka tahansa vaan itse Minerva McGarmiwa. Minerva oli rautaa, sen tiesivät kaikki ja vain Sirius voisi valloittaa tuon Rohkelikon tuvanjohtajan. Sirius oli varma siitä. Niinpä hän jättäytyi muodonmuutosten tunnilla jälkeen muista kelmeistä ja asteli rohkeasti professori McGarmiwan pöydän ääreen. Professori nosti katseensa Siriukseen pergamenteista, jotka oppilaat olivat palauttaneet tunnin päätteeksi.

Tavallisesti Sirius lähestyi tyttöä röyhkeästi, sillä sellaisesta tytöt pitivät. Itsevarmuudesta, mutta tämä tuli ja tappura kuristaisi Siriuksen, jos hän ei olisi varuillaan. Niinpä Sirius päätyi ystävällisiin eleisiin ja hitaaseen lämmittelyyn, kun yritti iskeä rohkelikon tuvanjohtajan, johon oli niin suurella vimmalla ihastunut.

”Niin, Musta?”

"Teillä on tänään… öö…"

"Niin?"

"Tuota... hieno nuttura."

"Nuttura?" McGarmiwa kohotti toista kulmaansa.

"Joo", Sirius mutisi ja haroi omia mustia hiuksiaan.

"Vai niin", McGarmiwa sanoi ja laski katseensa takaisin pöydällä siististi lojuviin pergamentteihin. Mikä ihme noidan päätä kiristi? No, Siriuksen mieleen juolahti ainoastaan tiukka nuttura, joten ehkä keskustelun avaus ei ollutkaan sopiva.

"Sinun kaapusi korostaa silmiäsi!" Sirius kiirehti lisäämään. Hän tunsi itsensä idiootiksi. McGarmiwa nosti katseensa ja tuijotti Siriusta.

"Musta, mene matami Pomfreylle. Taidat olla kuumeinen." McGarmiwa kirjoitti jotain pienelle pergamentille ja ojensi sen Siriukselle.

"Hus hus, menehän nyt."

Sirius otti lapun ja lähti häntä itseään ja McGarmiwaa lukuunottamatta jo tyhjentyneestä luokkahuoneesta. Suljettuaan oven, hän katsoi pergamenttia.

Hourii. Varmaan kuumetta. Lupa olla poissa oppitunneilta loppupäivä. Ohjattu matami Pomfreylle.

"Saamari", Sirius parahti ja lähti kohti Rohkelikko-tornia, jossa ei aikoisi todellakaan selitellä muille kelmeille lupalappuaan olla poissa. Mutta olihan tämä tietysti hyvä asia, sillä luvassa olisi ollut taikuuden historiaa ja Sirius olisi todennäköisesti vain nukahtanut Binnsin tunnille. Siriusta myös kismitti, että McGarmiwa piti häntä houreisena, mutta hän ei suinkaan lannistunut. Vai ei kohteliaisuudet kelvanneet? Ehkä tuli ja tappura tulisi kesyttää aivan erilaisin keinoin…
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Karvis

  • Vieras
Tämä on kyllä ihan loistoshippi. Olisin kyllä minäkin veikannut, että ihastuksen kohde olisi matami Huiski tai Rosmerta tai vaikka hevoskotka, mutta tämä on paljon parempi idea! En malta odottaa, miten tämä jatkuu ja mitä Sirius vielä keksii voittaakseen McGarmiwan sydämen itselleen. Jotenkin ajattelen, että saattaa olla liian suuri haaste jopa Siriukselle, mutta ei ole ollenkaan epäuskottavaa, että poika, joka saa kenet tahans tytön, alkaa tavoitella todellista haastetta.  ;D Vähän käy kyllä sääliksi tämän tehtävän edessä.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Karvis, jos palaat takaisin ja palaat tämän pariin, ilo kertoa sen jatkuneen! Älähän nyt sääli Siriusta, silähän on erittäin hyvä statsi hommaan. ;D

A/N: Täällä taas, vanhemman vuosikerran parissa, sillä päätin jatkaa tätä(kin) Keskeneräisten kirjoituksien joulukalenterissa 2023 (löytyy listauksestani). Katsotaan, tuleeko tämä vielä valmiiksikin, mutta tässä nyt olisi toisiksi viimeinen luku. Jouduin hieman miettimään, missä ajanjaksossa mentiin aiemmissa, mutta Sirius oli jo 18v ja synttärithän on 3.11., joten eri sopivasti sattui joulukalenteriin tämän ficin joulunaika, silleen luonnollisesti. :D

Totta puhuakseni, olen aika saamarin ruosteessa ja harmittaa vähän, ettei tästä tullut ihan sellainen kuin halusin. Mutta jospa viihdytte.<3



Balladi tulelle ja tappuralle
178.   Hengenravinto

“Olen saanut hengenravintoa”, Sirius ilmoitti ja sai vastaukseksi avointa tyrskähtelyä. Peterin ja Jamesin naurunremakasta puhumattakaan. Remus, joka jälleen oli ollut lukemassa kirjaa, nosti katseensa.

“Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?” Remus kysyi.

“No tietysti”, Sirius sanoi. Marraskuu oli kääntynyt joulukuuksi ja Sirius piti itseään yhä vanhempana ja viisaampana kuin muita kelmejä. Totta puhuen, hän ei ollut kovinkaan paljon vanhempi ja aikanaan häntä oli ärsyttänyt odottaa Tylypahkaan pääsyä lähes vuosi kauemmin kuin muut. Nyt tilanne oli päinvastoin, hän oli vanhin ja viisain, mikä oli erityisen tärkeää uuden valloituksen edessä.

“Mistä tämä hengenravinto kumpuaa?” Remus kysyi. James ja Peter lopettivat nauramisen. Molemmat odottivat Siriuksen vastaavan jotain nokkelaa.

Viime aikoina Sirius oli ollut kummallisen hajamielinen, mutta Sirius tuntui saaneen uutta pontta.

“Musiikista ja rakkaudesta”, Sirius ilmoitti ja kutsui loitsulla akustisen kitaran luokseen. “Näettekö?” hän sanoi heilutellen uutta aarrettaan.

“Mieletön!” Peter kiljahti innostuksesta.

“Olen aika hyvä”, Sirius rehvasteli, mutta huomasi sitten Remuksen. Remuksen katseesta näki, että tämä tiesi jotain enemmän kuin Sirius olisi halunnut.

“Ette te ymmärrä”, Sirius mutisi ja paineli kitaransa kanssa makuusaleihin osittain paetakseen Remuksen katsetta.

Harva kuitenkin huomasi, että Sirius vilahti pian ulos Rohkelikkotornista Jamesin viitta turvanaan.  Siriuksen päästyä professori McGarmiwan ovelle, hän lauloi kovaa ja korkealta. Kitaraansa soittaen niin hyvin kuin suinkaan taisi.

“Mitä ihmettä sinä möykkäät, Musta?” Minerva McGarmiwa sähähti pamautettuaan ovensa auki.

Sirius katseli silmät pyöreänä McGarmiwaa, joka oli avannut oven aamutakissaan nopeammin kuin Sirius ennätti sanoa huispaus. Siriuksen sydän pamppaili ja hän tunsi, miten hänen kätensä hikosivat kitaraa pidellessä. Sirius ei ollut pelkuri, mutta hetkeen hän ei saanut sanaa suustaan. Miten niin möykätä?

“Musta, onko sinulla jotain asiaa?” McGarmiwa kysyi niin rauhallisesti, että se oli jo lähes pelottavaa. Sirius päätti pelata viimeisenkin korttinsa ja pistää parastaan.

Oot tulta ja tappuraa, palaa sydämeni aina vaan”, Sirius hoilasi ja rämpäytti kitaraansa vielä muutaman kerran. Sirius virnisti lopuksi rehvakkaimman virneensä, jonka osasi, mutta sitten, McGarmiwan sauva vilahti esiin nopeammin kuin Sirius oli osannut edes arvata.

Mykistystaika iski Siriukseen kuin Amorin nuoli. McGarmiwa todella oli tulta ja tappuraa!
 
“Nyt olet sitten hiljaa, kun menet takaisin makuusaliisi. Mikä ihme sinua vaivaa, Musta?” McGarmiwa kysyi. Painokas hiljaisuus laskeutui heidän välilleen ja sen rikkoi ainoastaan Siriuksen mutina, joka ei ollut kuiskausta kuuluvampi.

Mhmhmhpmpp”, Sirius mutisi, mutta sen enempää hänestä ei irronnut ääntä. Hänen huulensa olisivat sitetöity, kunnes kirous helpottaisi. Voi Merlin, miten upea noita olikaan!

“Ah”, McGarmiwa sanoi. “Tietenkään et voi vastata. Menehän nyt.”

Sirius yritti mutista ja hapuili kitarankieliä, mutta McGarmiwa katsoi häntä pistävästi. “Pitääkö sinut kangistaakin vielä?” McGarmiwa kysyi ja Sirius tulkitsi sen siten, että sukat  pyörivät jaloissa. “Mmmbbphh”, Sirius mumisi, mutta saatuaan pistävän katseen ymmärsi, ettei hänelle jäänyt muutakaan vaihtoehtoa kuin kadota häntä koipien välissä.

“Musta, nukkumaan. Professori Kuhnusarvio saa luvan tehdä sinulle lääkettä hourailua vastaan”, McGarmiwa sanoi ennen kuin sulki oven. Sirius luuli kuulevansa, miten McGarmiwa huokaisi tammioven takana. Siriuskin olisi huokaissut, jos suinkaan olisi voinut kiroukselta.

Sirius päätti palata oleskeluhuoneeseen ja mietti kuumaisesti, kuinka saisi Remuksen purkamaan kirouksen? Hänen huomionsa karkasi kuitenkin pian, sillä juuri ennen Rohkelikkotornia, vastaus hänen pulmaansa leijui hänen yläpuolellaan.

Pian olisi joulu — ja Siriuksen paras tilaisuus todistaa tunteensa.
« Viimeksi muokattu: 02.12.2023 17:26:19 kirjoittanut Odo »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
A/N: Hyvää itsenäisyyspäivää! Tähän taitaakin tulla vielä yksi eli viides luku, kun nyt makustelin Siriuksen matkaa sydämen valloittajana. :D



Sirius Musta pusujahdissa
242.   Tavoite

“Mitä teet?” Remus kysyi peitellyn uteliaana. Sirius ähersi uuden loitsun parissa, vaikka joku olisi saattanut kutsua sitä kiroukseksi. Se oli tarttumistaian ja leijutusloitsun yhdistelmä. Siriuksen parhaimpia innovaatioita, sillä tällä kertaa hän ei epäonnistuisi tavoitteensa kanssa.

“Loitsua”, Sirius vastasi salaperäisesti. Remus kohautti hartioitaan.

“Ymmärräthän sinä, ettet tule koskaan voittamaan tuvanjohtajan sydäntä? Et taida edes haluta sitä”, Remus sanoi.

Siriuksen katse ponnahti Remukseen ja harjoiteltu loitsu karkasi aiheuttaen pienen katasrofin oleskeluhuoneessa. Sirius tuskin huomasi sitä, eikä Remuskaan virkkanut mitään muuta. Samaan aikaan, kun Sirius ja Remus kävivät tuijotuskilpailun kaltaista mittelöä, Peter yritti juosta karkuun itseään seuraavaa Tylypahkan historiikkia hutkien kaiken tieltään. Muutama tuoli kaatui.

“Tämä on minun yksityisasiani”, Sirius lopulta ilmoitti. “Olet väärässä.”

“Ole sitten itsepäinen”, Remus sanoi. Jälleen kerran Remus näytti tietävämmältä kuin antoi sanoin ymmärtää.

*

Kun Siriuksen loitsu oli valmis, Remuksen aiheuttamasta häiriöstä huolimata, Sirius kutsui itselleen mistelin. Mistä lie sekin tuli, mutta ainakin Siriuksella oli nyt viimeinen ainesosa tavoitteeseen pyrkimiseksi. Nyt puuttui enää hänen ihastuksensa, Minerva, tuo tuli ja tappura. Balladiyrityksen jälkeen Sirius tiesi kyllä joutuneensa välttelemään professori Kuhnusarviota ja tämän troppeja hourailuun, mutta tällä kertaa Minerva tajuaisi Siriuksen vetovoiman.

Sirius kuvitteli, miten misteli hoitaisi homman.

*

“Tarttumatum lentiusa”, Sirius kuiskasi, kun viimein näki Minerva McGarmiwan yksin käytävällä. Misteli ampaisi kohti Minervaa, mutta Minervan nopea sauvakäsi vastasi loitsuun. “Musta, nyt saa luvan riittää”, professori ehti lausahtaa ennen vastaloitsua. McGarmiwan luoma kilpi lennätti mistelin takaisin päin Siriusta.

“Tämä on mennyt jo järjettömäksi. Jälki-istuntoa ja kolmekymmentä pistettä pois Rohkelikolta”, McGarmiwa ilmoitti.

“Et voi olla tosissasi!” Sirius kivahti, kun kuuli tuomionsa. “Et voi! Nyt on joulu ja —”

“Olen otettu huomiostasi”, McGarmiwa sanoi. “Mutta sinun kannattaisi nyt huolestua tuosta loitsustasi.”

Sirius huomasi, miten misteli seurasi hänen liikkeitään leijuen juuri ja juuri hänen ulottamattomissaan pään yläpuolella.

Jostain kuului varoittavasti tyttölauman kikatus. Sirius Mustan olisi viipymättä livistettävä paikalta!

Pusujahti oli kääntynyt Siriusta vastaan ja Sirius tiesi liian hyvin, ettei tarttumistaika antaisi piiruakaan periksi. Kaiken lisäksi professori oli ottanut vieläpä kolmekymmentäpistettä pois Rohkelikolta. Tästä ei hyvää seuraa, Sirius ajatteli, kun kikatus voimistui, eikä Siriuksella ollut muuta vaihtoehtoa kuin livahtaa lähimpään salakäytävään.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
A/N: Tämähän villiintyi ja neljän luvun sijaan, tämä valmistui yhteensä kuusiosaisena, ficletmitoissa kaikki. :) Saatte nyt toisiksi viimeisen osan, Vanhentunutta vuosikertaa, ja pikkuinen yllätyskin luvassa myöhemmin julkaistavassa päätösluvussa. ;)



Vanhentunutta vuosikertaa
122.   Hetki

Minerva McGarmiwa oli kironnut Siriuksen kahdesti. Ei nyt varsinaisesti suoraan kuin kerran tukkimalla tämän suun, mutta puolustusloitsu misteliä vastaan oli koitunut lähes Siriuksen kohtaloksi. Sirius oli joutunut kiertämään hyvin pitkän kiertotien aina rohkelikkotorniin asti vältelläkseen niin innokkaita fanejaan kuin niitäkin, jotka vain kiusallaan olisivat ottaneet ilon irti mistelistä.

Sirius oli paennut häntä koipien välissä.

Sentään Siriuksen kyvyt eivät olleet riittäneet ikitarttumistaikaan ja Remus sai lopulta jopa helposti Siriusta seuraavan mistelin pois päiväjärjestyksestä. Oli jouluaatto, eikä Sirius olisi todellakaan voinut osallistua joulujuhlaan Suuressa salissa misteli yläpuolellaan.

“Joko opit läksysi?” Remus kysyi, kun he istuivat rohkelikkotornissa kahden. Muut olivat teillä tietämättömillä kenties nauttimasta auringosta, joka hemmotteli tylypahkalaisia, vaikka elettiin vuoden pimeistä aikaa. Sirius huokaisi.

“Joitain noitia ei vain kannata tavoitella”, Sirius sanoi. “Ja professorilla on todellakin nuttura liian kireällä ymmärtääkseen vetovoimaani”, Sirius jatkoi.

Remus ei virkkanut mitään Siriuksen kommenttiin.

Niin Sirius päätti unohtaa professorin sydämen tavoittelun ja tunsi itsensäkin yllätykseksi lähinnä vain helpotusta. Ihastus oli laantunut yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Professori McGarmiwan nuttura oli auttamattomasti liian kireä, mutta jäi Siriukselle myös muistijälki siitä, että professorissa todella oli tulta ja tappuraa niin, ettei Siriuksesta ollut sitä voittamaan. Se ei oikeastaan harmittanut Siriusta, mutta tavalla tai toisella, hän aikoi saada menettämänsä tupapisteet takaisin.

Vaikka se vaatisi pientä keppostelua. Tuntui kuin olisi kulunut vain hetki siitä, kun Sirius oli julistanut olevansa ihastunut ja yhtä nopeassa hetkessä, hän oli kääntänyt kelkkansa. Oli tullut hetki maksaa potut pottuina, sillä tämä vuosikerta oli selkeästi aivan liian vanhaa Siriuksen makuun.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 809
Olipa tää hauskaa iltalukemista! Jotenkin tosi Siriusmainen koko McGarmiwaan ihastuminen ja ihastuksen hetkessä unohtaminen. :D Vielä viimeistä osaa odotellessa kiitos näistä jo julkaistuista :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Sielulintu, kiva, jos olet viihtynyt tämän parissa! Näitähän piti tosiaan tulla vain neljä, mutta hommahan pääsi paisumaan, mutta väliäkö sillä. :D Tervetuloa näin vielä viimeisenkin osan pariin, nyt vannon, ettei näitä tule lisää (erityisesti itselleni!). Kiitos kommentista.<3

A/N: No nyt, tämäkin tekele valmistuu tämän ficletin myötä Keskeneräisten kirjoituksien joulukalenterissa 2023. Jos olisin pysynyt suunnitelmissani, tämähän olisi päättynyt jo lukuun neljä (=lukekaa, ettei suunnitelmaa ollutkaan, joten ihmekös tämä paisui :D ). Viimeiseen osaan inspiraatio tuli ainakin itselleni ihan puskista, ehkä se huvittaa myös teitä! Tsemppiä, Sirius!



Todellinen ihastus
190.   Tunne

Kaikkien yllätykseksi Sirius sai haalittua kasaan kaikki menettämänsä tupapisteet, mutta Sirius piti visusti salassa, kuinka sen oli tehnyt. Tämä oli helpottanut Siriuksen asemaa rohkelikkojen keskuudessa, sillä useimmat olivat saaneet tietoonsa Siriuksen olevan syypää äkkinäiseen pistekatoon, vaikka tapaukseen liittynyt professori jäikin mysteeriksi.

Ihastuksen tunne ei enää vaivannut tai innostanut Siriusta, joten hän tunsi olonsa tylsistyneeksi maatessaan pitkin pituuttaan oleskeluhuoneen sohvalla. Remus istui nojatuolissa hänen vieressään. Lukemassa kirjaa, kuten aina Siriuksen mielestä.

Yllättäen Remus kohotti katseensa kirjastaan.

“Anturajalka?” Remus kysyi.

“No?” Sirius kääntyi niin, että näki Remuksen.

“Sait tupapisteet takaisin”, Remus totesi.

“Jep”, Sirius sanoi ja virnisti leveästi.

“Kuuluiko siihen jotain, mitä en halua tietää?”

“Ei”, Sirius vastasi. Eikä edes valehdellut.

“En aio purkaa enää yhtäkään itse aiheutettua kirousta yltäsi”, Remus sanoi, mutta tämän huulilla kareili hymy. Remus, joka oli pelastanut Siriuksen niin mykistysloitsulta kuin mistelikatasrofilta, näytti ilkikuriselta.

“Ethän enää tavoittele tuvanjohtajaa?” Remus kysyi.

“En”, Sirius sanoi laiskasti kuin ihastuksesta olisi jo vuosisata.

Sirius tajusi, että ilman Remusta hän olisi ollut pulassa. James ja Peter olivat vain nauraneet hänelle katketakseen ja olisivat varmasti antaneet Siriuksen kärvistellä niin mykistystaian kuin mistelinkin kanssa.

Remus luki kirjaa, kuten tavallista, mutta… Tämän meripihkanvärisissä silmissä tuikki jotain, mitä tuskin yksikään kirja olisi voinut saada esiin.

Sirius katsoi Remusta täysin uusin silmin. Remuksen arpiset, mutta komeat kasvot, Remuksen rauhallinen olemus ja sen alla kytevä Kelmi oli jotain, mikä sai Siriuksen sydämen pamppailemaan. Tämän silmissä kyti liekki, joka vei Siriukselta jalat alta. Oliko Sirius ollut sokea koko tämän ajan?

“Remus, olet ihana” Sirius puuskahti ja nousi mukavasta makuuasennostaan katsomaan Remusta entistäkin tarkemmin. Eikä millään lemmenloitsulla ollut tekemistä hänen suustaan karanneiden sanojen kanssa.

Remus häkeltyi silminnähden, mutta Sirius ei luovuttanut.

“Saatpa nähdä”, Sirius virkkoi, mutta tällä kertaa äänestä puuttui se kujeilu, mikä oli kuultanut McGarmiwan tapauksessa. Sirius oli lähes mutissut sanansa ja Remuksen sydän pamppaili. Meripihkasilmät todella tuikkivat.

“Tiesithän, että olet typerys?” Remus sanoi kohottaen kulmiaan toivuttuaan äskeisestä.

“Olen tosissani”, Sirius sanoi. Ja tunne valtasi hänet. Miksi hän oli etsinyt jotain kaukaa, kun kaikki hänen tarvitsemansa oli niin lähellä? Ilman Remusta, ei hän olisi selvinnyt kirouksista, eikä läksyistä — ja tuon kujeilevan ilmeen hän tunsi, Remuksella oli mielessään jotakin.

Remus oli jotain enemmän kuin yksikään menneistä ihastuksista.

“Minä valloitan sydämesi”, Sirius sanoi vakavana ja huomasi, että Remus piilotteli hymynsä alla jotakin, mistä Sirius saattoi heitellä vain arvauksia.

“Vai niin”, Remus sanoi, mutta sanoihin oli verhottu muutakin. Sirius kipristeli jännityksestä, mitä Remuksen sanojen takaa paljastuisi, kunhan aika olisi oikea.

“Kirjoitan sinulle balladin”, Sirius sanoi ja virnisti. “Anna tulla”, Remus vastasi ja Sirius huomasi haasteen, joka valloitti hänen sydämensä. Remus oli jo voittanut, mutta Sirius viis veisasi siitä, sillä tämä arkinen rakkaus oli heitä varten.

Ehkä Sirius oli kuin olikin typerys, mutta ehkä ihastuneen kuuluikin olla vähän typerä. Siriuksen sydämessä paloi nyt jotain uutta. Eikä hän enää haaveillut tulesta ja tappurasta. Hänelle riittäisi talviyön Kuutamo — nyt ja aina, mutta ennen sitä, hänellä oli balladi kirjoitettavana talviyön rakkaudesta ja yksi sydän voitettavana.

Vanhempi vuosikerta ei ollut Siriusta varten, eihän hän edes pitänyt viinistä.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 096
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Oi mikä mainio idea tässä! Sirius on vähän ehkä överi taktiikoidensa kanssa, mutta yrittämisen puutteesta häntä ei ainakaan voi moittia! :D Garmiwankin reaktiot olivat juuri sitä mitä häneltä odottaakin. Eihän hän tietenkään lankea Siriuksen yrityksille, mutta kaipa hänkin oli sisimmässään ainakin vähän otettu! Ettei vain sanonut niin.

Lainaus
“Oot tulta ja tappuraa, palaa sydämeni aina vaan”, Sirius hoilasi ja rämpäytti kitaraansa vielä muutaman kerran.
Mä nään ehkä liiankin hyvin mielessäni Siriuksen rämpyttämässä skittaansa Garmiwalle ja ei hitto kun hajoon sille mielikuvalle XD Kohtaus kuin suoraan jostain pöhelöstä komediasarjasta.

Omalla tavallaan huvittavaa myös, miten Sirius sitten vähän niin kuin kertaheitolla pääsi yli Garmiwasta ja otti ihastuksen kohteekseen Remuksen :D Melkein kuin hänellä ei voisi olla hetkeä, jolloin ei koe suuria tunteita jotakuta kohtaan, vaan sitten vain siirrytään kohteesta seuraavaan XD Mutta niin kauan kun tunteet ovat aitoja niin eipä sillä väliä. Remus onneksi suhtautuu Siriuksen aloitteisiin ja balladeihin paljon suopeammin kuin Garmiwa. Eipä tule iso ikäerokaan heidän esteekseen. Kyllä joskus nuorempi - ja tarkemmin sanottuna nimenomaan samanikäinen - vuosikerta on vanhempaa parempaa :D
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti