Hän on taas Oxenfurtissa. Taverna on sama, jossa hän on esiintynyt joka ilta kaikki nämä kuluneet kuunkierrot. Tänä iltana hän ei kuitenkaan laula.
Nimi: Oxenfurt
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: The Witcher / Noituri (pääosin Netflix-sarja)
Paritus: Geralt/Valvatti
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Noiturin eri medioiden luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: En ole julkaissut mitään uutta vuoteen (saati kirjoittanut…), mutta sattumalta muistin taas The Witcherin olemassaolon ja Geraskier-shippaaja sisälläni heräsi pitkästä talviunestaan. Tuntuu, että aivojeni sanaseppo-lohko on päättänyt ottaa lopputilin tässä tauon aikana, mutta noh, eipä asia ainakaan kirjoittamatta jättämisellä parane. Mun ultimate goal on nyt äkkiä kiriä samalle tasolle kuin olin ennen, jotta pääsen jatkamaan mun Geraskier jatkiksia xD Tämä fikki spoilaa 2. kauden vitosjakson tapahtumia. Kukaan, joka yhtään tuntee kirjoitusmieltymyksiäni ei luultavasti ylläty, kun kerron, että tämä tietty Valvatti-kohtaus oli ehkä maukkain asia ikinä ja siitä saa lypsettyä niiiin paljon hurt/comfort fikkejä, että se on jo yksinään paras syy palata finittämisen pariin. Lukuiloa!
Oxenfurt
Valvatti näkee samaa painajaista joka yö. Hän on taas Oxenfurtissa. Taverna on sama, jossa hän on esiintynyt joka ilta kaikki nämä kuluneet kuunkierrot. Tänä iltana hän ei kuitenkaan laula. Pöydät ovat tyhjiä eikä lyhdyissä pala tuli. Kaikkialla on pimeää, kylmää ja luonnottoman hiljaista, eikä Valvatti pääse liikkumaan. Hänet on sidottu tuoliin. Köysi hiertää hänen ranteitaan ja nilkkojaan vaatteidenkin läpi.
Naps ja keskelle pimeää syttyy liekki.
Vieraalla miehellä on rasvaiset hiukset ja sadistinen hymy. Valvatti ei ole koskaan pelännyt yhtä paljon kuin hän nyt pelkää. Hän esittää rohkeaa – aina niin kauan kunnes ei enää kerta kaikkiaan kykene. Hän on trubaduuri, ei taistelija. Jos hänen sydämensä olisi sillä tavalla vahva, ei hänellä olisi mitään, mistä kirjoittaa lauluja.
Vieras mies napsuttelee sormiaan ja kyselee kysymyksiä, joihin Valvatilla ei ole vastauksia. Valvatti alkaa käydä epätoivoiseksi. Ensin hän valehtelee, sitten hän kertoo totuuden. Hän uhkailee, huutaa, neuvottelee ja anelee, mutta kerta on ensimmäinen, kun hän ei pysty puhumaan itseään pois pinteestä. Ensimmäistä kertaa elämässään Valvatti on kaikista vaihtoehdoistaan riisuttu – eikä mikään ole pelottanut häntä enemmän.
Naps. Kipua. Hän ei tunne Geraltia.
Naps. Kipua. Hän ei ole nähnyt Geraltia.
Naps. Kipua. Eikö mies jo vittu soikoon ymmärrä, ettei hän ollut Geraltille niin tärk–
”Herää!”
Joku läimäyttää hänen poskeaan ja Valvatti herää henkeään haukkoen. On pimeää. On kylmä. Joku painaa hänen vapisevaa kehoaan lattiaa vasten, eikä hän pääse liikkumaan. Valvatti raapii vieraita käsivarsia niin että kynsien alle jää ihoa ja verta. Hän huutaisi, jos saisi happea.
”Rauhoitu, se on unta”, karhea ja tuttu ääni toistelee.
”Geralt”, Valvatti kähisee ja antaa käsiensä valahtaa kyljilleen. Hän räpyttelee silmiään, yrittää tottua hämärään. Rintaan ja kurkkuun sattuu kamalasti, mutta hän pakottaa keuhkonsa täyteen ja puhaltaa hitaasti ulos. Geralt auttaa hänet istumaan. Valvatti katselee ympärilleen ja ymmärtää, että on tippunut sängystä.
”Anteeksi”, hän nauraa väkisin. Asiassa ei ole mitään hauskaa, mutta hänestä tuntuu, että hänen täytyy esittää nyt rohkeampaa kuin on. Häntä hävettää, että kärsii edelleen yökauhuista. Vielä enemmän häntä hävettää, kun hän huomaa, kuinka säälivä Geraltin ilme on. Hän puhuu nopeasti, ennen kuin Geralt ehtii ensin:
”Ei hätää, kaikki kunnossa, tämä on näitä öitä taas, anteeksi että herätin sinut, Geralt, mene vain takaisin nukkumaan, en herätä sinua enää uudestaan, koska kaikki on nyt –”
”Oxenfurt?” Geralt keskeyttää. Valvatti nielee ilmaa. Geralt tarjoaa hänelle olkapäätä ja uniliemiä, mutta hän ei halua tältä mitään: ei apua, ei lohtua, ei yhtään mitään. Hän kiipeää takaisin sänkyyn ja piiloutuu peiton alle. Geraltin hahmo seisoo hänen yllään vielä pitkään, kunnes lattialankut lopulta narisevat tämän askelien alla ja Geralt palaa omaan sänkyynsä.
”Valvatti”, Geralt aloittaa pehmeästi – ja jo tämän äänensävystä Valvatti tietää, ettei hän halua kuulla tämän asiaa loppuun. Hän puristaa peittoa ja silmänsä kiinni ja rukoilee, että Geralt jo antaisi asian olla.
”Minä kuuntelen sitten, kun olet valmis kertomaan, mitä Oxenfurtissa tapahtui.”
Valvatti itkee – mutta vasta sitten, kun on varma, että Geralt on jo nukahtanut. Hän esittäisi rohkeaa aina niin kauan kunnes ei enää kerta kaikkiaan kykenisi.