Virhearvio S Albus/Gellert

[Hurrikaani]

Paring: Albus/Gellert
Rating: s
Warnings: Slash, drama, angst
Summary: ”Ei hän ole poikaystäväni.” Albus sanoi hämmentyneen näköisenä.
Beta: Ygritte

A/N: Jee osa kaksitoista täältä tullaan. FF100 sanalistalta tällä kertaa toimii inspiraationa sana ”Aamiainen.” Edellisen osan innoittamana ja aivojen rattaiden pyörittyä reippaan neljän ja puolen tunnin ulkoilun jälkeen tähän päädyttiin. Eli kesäkuun 1899 loppupuoli. aikaisemmat osat löytyy allekirjoittaneen listauksesta


Aamulla, saatuaan juuri katettua aamiaisen pöytään Arianan kanssa, Aberforth oli tiputtaa teemukinsa lattialle. Albus raahusti alakertaan hieman syyllisen näköisenä Gellert vanavedessään. Jotenkin tuo kummasilmäinen mies onnistui näyttämään samaan aikaan erittäin tyytyväiseltä ja ärsyttävän seesteiseltä. Ariana tervehti Albusta ja Gellertiä pirteästi, kattaen vaivattoman näköisesti vielä yhden setin aamiaisvälineitä pöytään. Aberforth tuijotti veljeään, joka selvästi väisteli hänen katsettaan. Albus yritti ilmeisesti estää kohtauksen aamiaisella, kun heillä oli vieraita, mutta Aberforth ei todellakaan pystyisi siihen. Hänestä tuntui siltä, kuin joku olisi lyönyt häntä avokämmenellä naamaan.
”Albus.” Aberforth sanoi tuijottaen tiiviisti veljeään. Albus kohotti viimein katseensa, ja Aberforth näki syyllisyyden ja anteeksipyynnön veljensä sinisissä silmissä. Se ei ollut tarpeeksi. Eikö Albus ymmärtänyt, että tämän piti pitää perheen paras ykkösprioriteettinaan? Ja kuinka suuren riskin Albus oli tullut ottaneeksi kutsuessaan Gellertin yöksi? Jos jokin olisi mennyt pieleen, seuraamukset olisivat olleet kamalat. Aberforth oli kyllästynyt, että hän oli täällä ilmeisesti ainoa, joka edes jollain tasolla mietti perheen ja eritoten Arianan hyvinvointia.
”Kirjastoon.” Aberforth sanoi, vilkaisten vihaisesti Gellertiin, joka vaikutti lähinnä huvittuneelta hänen reaktiostaan.
Aberforth marssi kirjastoon ärsyyntyneenä, kuullen perässään Albuksen kevyiden askeleiden kaiun. Kun Albus oli tullut kirjastoon, Aberforth marssi ovelle sulkien sen kolahtaen perässään. Sitten hän kohtasi itseään muutaman tuuman pidemmän veljensä katseen.
”Mitä helvettiä Albus?”
”Mitään ei tapahtunut. Gellert jäi vain yöksi koska… Koska kadotimme ajantajun.” Albus vastasi kääntäen katseensa lattiaan ja sitten ikkunaan.
”Ajattelitko yhtään, että jos jokin olisikin mennyt pieleen? Ajattelitko yhtään mitään muuta, kuin niitä hataria pilvilinnoja päässäsi, kun Gellert tuli tänne?” Aberforth sähähti, osoittaen toisella kädellään keittiön suuntaan.
”Vaikka Arianalla on nyt ollut tasaisempi jakso, ei koskaan voi tietää koska paukkuu seuraavaksi. Eikä poikaystäväsi ole mitään malliseuraa Arianalle, saati sinullekaan.”
”Ei hän ole poikaystäväni.” Albus sanoi hämmentyneen näköisenä.
”Aivan samantekevää. Ota pää pois perseestä ja ajattele kerrankin jotain muuta, kuin sitä mitä sinä haluat. Miten ajattelit, että tämä kuvio toimii, kun palaan Tylypahkaan? Maagisesti Ariana onkin siinä kunnossa, että sinä ja Gellert voitte tehdä mitä teitä huvittaa, ja Ariana roikkuu teidän mukananne?” Aberforth huusi pystymättä enää hillitsemään itseään. Albus vilkaisi huolissaan ovea kohti, painaen sitten katseensa maahan.
”Minä en Abe tiedä. Mutta keksin ratkaisun ennen sinun kouluun paluutasi. Minäkin vain halusin… olla nuori ja vapaa. Edes hetken.” Albus sanoi tuskaisen kuuloisena. Aberforth löi nyrkkinsä pöytään ärsyyntyessään entistä enemmän.
”Olla nuori. Meidän kaikkien lapsuus päättyi isän joutuessa Azkabaniin, tai oikeastaan sinä päivänä jolloin Arianasta tuli epävakaa.” Aberforth raivosi, saaden Albuksen näyttämään entistäkin pahoittelevammalta. Aberfothia tämä vain ärsytti enemmän, hän halusi saada jotain vastakaikua, jotain merkkiä siitä, että Albus olisi valmis ottamaan vastuun Arianasta täysipäiväisesti, kun hän palaisi kouluun. ”Albus!” Kirjaston oven lävitse kuului Gellertin tukahtunut huudahdus. Albus oli tarttumaisillaan oveen, mutta Aberforth tarttui veljeään käsivarresta.
”Tämä ei jää tähän. Hoida hänet pois täältä.” Aberforth sihahti, avaten kirjaston oven. Samassa sekä Albus että Aberforth tajusivat, että jokin oli muuttunut. Ja se jokin oli Ariana.

Veljekset syöksyivät kapeaa käytävää pitkin keittiöön, jossa Gellert nojasi kiviseinää vasten, toinen käsi sauvaa tavoitellen silmät nauliintuneena Arianaan, joka istui edelleen hievahtamatta tuolillaan. Arianan ympärillä ilma rätisi, ja tytön pitkät hiukset liehuivat kuin tuulessa. Taikuuden tunne suorastaan sähisi ja kieppui pitkin ahdasta keittiötä. Aberforth kohtasi hetkeksi Albuksen hätääntyneen katseen, ja veljekset nyökkäsivät lyhyesti toisilleen. Albus kiersi pöydän ympäri Gellertin luo katse tiiviisti tyhjyyteen tuijottavassa Arianassa, tarttuen tätä käsivarresta, ja kuljettaen tämän ulos keittiöstä käytävää pitkin kirjaston ohi ulos. Vasta kuullessaan ulko-oven sulkeutuvan Aberforth uskalsi hengittää ja liikkua.

”Ariana, minä tässä.” Aberforth sanoi lempeään äänensävyyn, tottuneesti ja varmankuuloisesti. Vaikka Aberforth ei koskaan voinut olla satavarma saisiko Arianan rauhoittumaan tai kuuntelemaan, tärkeintä oli uskotella itselleen, että hän pystyisi siihen. Jos hän ei uskoisi siihen itse, miksi muka Ariana uskoisi? Aberforth henkäisi syvään, alkaen hyräillä samaa säveltä, jota hän oli hyräillyt monesti ennenkin. Nuori mies katseli herkeämättä siskoaan, ja yritti pienimmistäkin muutoksista päätellä koska olisi turvallista lähestyä tätä. Taikuus rätisi, kieppui ja sai lautaset mukeineen tippumaan lattialle, tai paiskautumaan pitkin keittiötä. Lopulta, pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä, Aberforth laski kätensä Arianan olkapäälle, ja samassa Ariana rentoutui, valahtaen puolittain veljensä syliin. Aberforth kampesi siskonsa hieman vaivalloisesti syliinsä, kantaen tajuntansa menettäneen siskonsa omaan sänkyynsä lepäämään. Suljettuaan Arianan huoneen oven, Aberforth valahti lattialle istumaan pää käsiin nojaten.

Hän oli melkein pilannut kaiken alkamalla riitelemään ja haastamaan riitaa Albuksen kanssa. Välillä Aberforth unohti kuinka herkkä Ariana oli vaistoamaan asioita. Vai oliko tapahtunut jotain muuta mikä oli saanut Arianan tilan laukeamaan? Onneksi tällä kertaa vältyttiin henkilövahingoilta, hän mietti yrittäen saada ajatuksiaan kasaan.  Aberforth veti täristen henkeä, yrittäen saada itsensä rauhoittumaan. Muutaman minuutin kuluttua mies sai koottua itsensä, henkäisi vielä kerran syvään, ja asteli keittiöön siivoamaan siskonsa aiheuttamaa sekamelskaa.

[valokki]

Tämänkin osan luin jo aikoja sitten, ja nyt viimein kommentoimassa!

Pidin hurjan paljon tästä osasta! Tässä on jouduttu kohtaamaan Albuksen ja Gellertin suhde nyt ihan eri tavalla ja vakavuudella, kun sisarukset eivät seuraa näiden välejä enää vain jostain kaukaisuudesta, vaan kaksikko on uskaltautunut olemaan avoimemmin yhdessä ihan Arianan ja Aberforthin seurassakin. Ariana ottaa kaksikon edelleen iloisesti vastaan, mutta Aberforthin suhtautuminen heihin oli hyvin erilainen. Huomaa, että hän on aivan äärimmäisen suojelevainen siskoaan kohtaan ja haluaa tälle vain hyvää, joten hänen reaktionsa on tuossa kohtaa hyvin ymmärrettävä, vaikka se onkin osasyynä sille, että Arianan taikuus meinaa lähteä valloilleen.

Aivan erityisesti tykkäsin lukea tuosta, miten olit kuvaillut Arianan taikuutta! Kohtaus oli todella hienosti kuvailtu, ja Arianan pystyi selvästi näkemään mielessään tämän kohtauksen vallassa. Oli myös kiva päästä ensimmäistä kertaa kunnolla "näkemään", mitä Arianan kohtaukset käytännössä tarkoittavat ja miten kontrolloimattomia ne voivat olla. Huomaa, että etenkin Aberforthilla on jo paljon kokemusta siskonsa lepyttelystä, vaikka siinä onkin joka kerta omat riskinsä turvallisuudelle.

Kiitos paljon tästäkin osasta! Jään taas innolla odottelemaan jatkoa!

[Hurrikaani]

Ihana Valokki kun olit tännekin ehtinyt kommentoimaan. <3

Tätä oli kiva kirjoittaa, ja saada juuri näitä sisarusvälejä kirjoitettua hieman enemmän auki, koska tää on miun mielestä ihan äärettömän mielenkiintoista ja aiheuttaa itselle paljon semmoisia ajatuksia siitä mitä näiden kolmen tai neljän välillä on oikeasti tapahtunutkaan. :3
mutta joo, lisää osia on tulossa, oon tässä itsekin kouluhommiin hieman hautautunut ja tehnyt muuta välissä, mutta tää kokonaisuus jyskyttää jossain takaraivossa jatkuvasti ja kehittyy eteenpäin. :3 mutta kiitos ihanasta kommentista ja mukaan eksymisestä!

[Meldis]

Tosi jännä osa! Kivaa oli lukea Aberforthin näkökulmasta välillä. Näin tässä jo viitteitä siitä katkeroituneesta, itseensä sulkeutuneesta miehestä, joksi hän kasvaa kirjoissa. Kauhean ristiriitaiset fiilikset oli itselläkin, kun Aberforth väitti, että heidän kaikkien lapsuus loppui Arianan hyökkäyksessä ja Albus halusi olla nuori ja vapaa. Koska molemmat ovat niin oikeassa ja nuo näkökulmat ovat ymmärrettäviä, kun miettii mihin heidän ajatusmaailmansa heidät kasvattaa. Aberforth halusi vain suojella Arianaa, eikä tuntunut näkevän elämässään muuta elämisen arvoista ja kun Ariana lopulta kuoli, hän katkeroitui, kun taas Albus ymmärsi omallakin elämällään olevan merkitystä ja pystyi löytämään merkityksellisyyttä vielä Arianan kuoleman jälkeen. Näin myös kateutta Aberforthin syytöksissä, kun hänellä ei ollut muuta kuin Arianasta huolehtiminen ja Albuksella oli kiehtova ystävänsä. Ja tässä sitten Aberforth tuntui kuin korostavan sitä, että hän on oikeassa, ettei Albus saa vaarantaa mitään pyörimällä Gellertin kanssa, kun oikeasti hän vaikutti syyllistävän painokkaasti veljeään, koska itsekin haluaisi muuta sisältöä elämäänsä. Totta kai on tärkeää huolehtia perheestään, mutta jos se on koko elämä, sitä vain menettää ison osan kokemuksia. :'')

Tosi jännittävää nähdä miten kuvailet tuon Arianan taikuuden purkautumisen tapahtuvan. En ole oikein osannut kuvitella kauhean tarkasti, mitä siinä tapahtuu ja etenkin tuo että hiukset liikkuvat kuin tuulessa vaikutti karmivalta, tuli ihan kauhuleffa fiilikset. Mikä on hyvä, koska kohtaukset ovat minusta pelottavia. Tosi hyvä yhteys Arianan kohtauksilla ja Albuksen ja Aberforthin riitelyllä, tuntui todella että Ariana on älykäs ihminen, eikä vain taantunut toipilas. Kauheasti kävi sääliksi Arianaa, kun hän on suurimman osan aikaa ihan normaali ja alkaa epäillä, että mikä hänessä nyt on vialla ja sitten hän havaitsee että tunnelma aamiaisella on pielessä ja kohtaus iskee.
Kiitos taas uudesta osasta! ^^

[Hurrikaani]

Meldis, rikot pieniä ihmisiä ihanan pitkillä ja analyyttisillä kommenteilla. ;___; <3 ihana sinä.

Joo, näitä ficcejä muutaman kirjoittaneena niin huomasin et jotenkin pelkästään Albuksen ja Gellertin silmin kirjoittaen tästä jäisi paljon puuttumaan kaikkea, ja jotenkin koko Dumbledoren perhe liittyy vahvasti tähän kaksikon suhteeseen, ja tähän projektiin tulee sellaista kivaa eri näkökulmaa ja syvyyttä jonka puutetta harmittelin jo mielessäni.

Ja tuota Arianan kohtausta oli jotenkin haastava kirjoittaa, koska taustamatskua ei ollut hirveästi määrittämässä, niin joutui vähän testaamaan ja kokeilemaan mikä tuntuisi hyvältä. '

Kiitän taas nöyrästi kommentista ja keräilemään itteni.

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla