Title: Ilman sinua ei ole mitään
Author: Myötätuuli
Genre: Draama
Rating: S
Pairing: Spock/Leonard McCoy
Fandom: Star Trek TOS
Disclaimer: Kaikki oikeudet Gene Roddenberrylle. TW: puhetta kuolemasta, ei mitään graafista.
Summary: ”Sinä olisit voinut kuolla.”
A/N: Ööm, päivää pitkästä aikaa. Siitä on kulunut melki neljä vuotta, kun tänne olen mitään päivitellyt. Tämän kertainen tekstikin on sieltä menneisyydestä ja harmitti etten ole tätä koskaan julkaissut. Joten olkoon tänään se päivä! Ehkäpä paluu fanfictionin maailmaan tapahtuu... En ota paineita. Silloin tuli aloitettua FF100-haaste ja tämän voisin liittää siihen sanalla kuolema.
Ilman sinua ei ole mitään
Leonard oli huomannut Spockin käyttäytyvän oudosti heti, kun he olivat siirtyneet planeetalta pois takaisin Enterpriseen. Vulkanuslainen vaikutti etäiseltä, eikä ottanut häneen kontaktia enempää kuin piti. Tällainen käyttäytyminen yleensä enteili sitä, että Spock oli vihainen. Leonard oli kokenut sen vain muutaman kerran, mutta hän oli oppinut tunnistamaan merkit. Tämä tilanne vaikutti uhkaavasti siltä. Leonard ajatteli kuitenkin, että oli parempi olla ärsyttämättä kumppaniaan enempää ja pysyi hiljaa. Illalla, kun heidän työvuoronsa olivat ohi ja he olivat vetäytyneet yhteiseen hyttiinsä, päätti Leonard ottaa asian esille. Vastahakoisesti hän etsi sanoja, jolla aloittaa keskustelun ja tunsi sanojen jäävän kurkkuun hermostuksensa takia. Spock istui häneen selkäpäin ja oli syventynyt lukemaan raportteja.
”Spock, mikä hätänä?” Leonard aloitti ja tajusi vasta sanojen tullessa ulos suustaan, että keskustelun aloitus oli hänen tapaansa töksähtävä ja liian tivaava. Spock ei kääntynyt katsomaan häneen, mutta Leonard tiesi hänen kuuntelevan.
”Kysymyksesi on epälooginen, ottaen huomioon sen, että kuten varmasti näet, olen täysin kunnossa…”, Spock vastasi kiertelevästi, niin kuin hän yleensä teki, kun ei halunnut kertoa totuutta muttei myöskään toimia Surakin opetusten vastaisesti. Leonard ei kuitenkaan aikonut kuunnella tuollaista vastausta hänen suoraan kysymykseensä ja keskeytti Spockin ennen kuin hän ehti yhtään pidemmälle. Hän harppoi vulkanuslaisen luo ja katsoi tätä suoraan silmiin.
”Älä yritä viisastella! Minä huomaan kyllä, että kaikki ei ole kunnossa”, hän aloitti painokkaasti ja vaati katseellaan Spockia riisumaan suojakuorensa edes hetkeksi. Useimmiten se ei toiminut, mutta parin onnistuneen kerran muisto rohkaisi yrittämään.
Leonard huomasi katsellessaan kumppaniaan, että näki toisen silmissä ensimmäistä kertaa haavoittuvaisuutta. Spock oli tunteidensa kanssa todellinen mestari, mutta joskus hänen inhimilliset puolensa olivat liian vaikeita käsiteltäviksi. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Spock käänsi hiljalleen katseensa pois. Hänen kuiskauksensa rikkoi painostavan äänettömyyden heidän välillään:
”Sinä olisit voinut kuolla.”
Vastaus sai Leonardin hämilleen. Hän ei ajatellut planeetan tapahtumien vaikuttaneen kumppaniinsa tällä tavoin. Planeetan eksentriset oliot olivat vaatineet jonkun Enterprisen miehistöstä kokeeseen, jonka kautta he halusivat ottaa lisää selvää ihmisyydestä. Leonardin mielestä koe oli ennen kaikkea vaarallinen ja lähes keskiaikaisilla toiminnoilla varustettu. Kun oliot olivat vaatineet Spockia siihen, oli Leonardilta palanut pinna saman tien.
Leonard oli tarjoutunut Spockin puolesta kokeeseen, joka olisi voinut tappaa Spockin. Spock oli vain puoliksi ihminen – kuten vulkanuslainen oli tuonut esiin vuosien varrella useaan otteeseen. Koe, jonka tuli mitata ihmisyyttä, ei tulisi onnistumaan vain Spockilla. Koe oli muutenkin vaarallinen eikä Leonard aikonut päästää Spockia lähellekään sitä. Koe oli epämiellyttävä ja epäeettinen, mutta Leonard selvisi siitä. Enterprisen sairastuvalla M’Benga teetti hänelle kaikki kokeet eikä löytänyt muuta kuin hieman koholla olevan verenpaineen.
”Verenpaineet hieman koholla, luultavasti stressin takia. Et kai ala tulla liian vanhaksi tähän työhön, Len?”
”Älä puhu potaskaa. Minä olen ihan täysin kunnossa ja sillä hyvä!”
Leonard ei ollut edes ajatellut miltä tilanne oli Spockista tuntunut. Leonard oli vain toiminut omasta mielestään parhaimmalla mahdollisella tavalla. Jos Spock olisi valittu, se olisi tarkoittanut melkein sataprosenttista mahdollisuutta kärsiä loppuelämänsä kokeen mahdollisista sivuvaikutuksista. Hän ei voinut kuvitella Spockille sellaista kohtaloa. Samalla hän huomasi sivuttaneensa täysin toisen omat tunteet.
”Sinä olisit voinut kuolla, enkä tiedä miten minä olisin…”, Spock aloitti, mutta ei kyennyt jatkamaan. Leonard huomasi, että vulkanuslainen liikkui muutenkin omalla epämukavuusalueellaan. Spock vaikutti olevan liikuttunut, eikä Leonard ollut varma, miten toimisi tilanteessa, jossa hän ei ikinä kuvitellut olevansa.
”Spock, en voinut antaa sen tapahtua sinulle. Sinun mielesi ei ansaitse sellaista kohtaloa.”, Leonard vastasi muuttaen äänensävyään lempeämmäksi ja yritti koskettaa lohduttavasti Spockin kasvoja. Spock kuitenkin väisti kosketuksen.
”Leonard, sinä et ymmärrä”, Spockin äänessä oli sekä vihaa että surumielisyyttä, ”että olisin kärsinyt enemmän silloin, jos sinä olisit kuollut.”
Leonard tunsi sanat kuin iskuna. Iskuna niin monesta asiasta. Siitä, että miten paljon hän ja heidän suhteensa merkitsi Spockille, vaikkei tuo sitä ikinä ääneen sanonutkaan. Siitä, että hän oli vähätellyt Spockin tunteita jälleen ja unohtanut niiden olemassaolon.
”Mutta minä en kuollut”, Leonard sanoi ja hymyili pienesti. Hän ojensi kätensä uudelleen kohti toista ja viimein sai luvan asettaa sen vasten toisen poskea. Hän silitti sitä hennosti ja yritti estää oman liikutuksensa pääsemistä valloilleen.
”Mutta mahdollisuudet siihen…”, Spock aloitti jälleen, mutta Leonard katsoi häntä terävästi takaisin ja Spock ei jatkanut lausetta sen pidemmälle.
”Minä en kuollut”, Leonard sanoi painokkaasti. Hiljalleen hän vei kätensä Spockin niskan taakse ja painoi Spockin hellään suudelmaan.
”Leonard, älä enää uhraudu vuokseni”, Spock sanoi heidän irtautuessaan suudelmasta. Spock oli täysin vakavissaan, vaikka he molemmat ymmärsivät, ettei lupausta pystyisi pitämään. Leonard hymyili pienesti, sillä Spockin pienet epäloogiset teot osoittivat hänen rakkautensa kaikista selvimmin.
”Tiedät, etten voi luvata sellaista. Toivon kyllä, että emme joudu usein sellaisiin tilanteisiin, joissa se on ainoa vaihtoehto”, Leonard naurahti. Hän haparoi vapaalla kädellään Spockin käden omaansa ja liitti heidän etu- ja keskisormensa vulkanuslaiseen suudelmaan. Spock painoi kiitokseksi hänen huulilleen nopean suudelman.
He pitivät toisiaan lähellä hetken aikaa ja keskittyivät kuuntelemaan toistensa hengitystä ja sydämen lyöntejä. Leonard tunsi itsensä onnellisimmaksi mieheksi koko äärettömässä avaruudessa.
”Leonard”, Spock sanoi ja hän näytti miettivän miten jatkaisi. Leonard kuunteli kärsivällisesti, painaen hentoja suudelmia Spockin poskelle.
”Minusta tuntuu, että sinun kuuluu tietää tämä.”
Leonard tunsi itsensä jännittyvän vähän Spockin äänen vakavuudesta, eikä hän uskaltanut spekuloida mitään, ettei tulisi pettymään.
”Minä rakastan sinua”, olivat ne kolme sanaa, jotka Leonard oli unelmoinut joskus kuulevansa Spockin äänihuulten muodostavan. Nyt, kun toinen oli todella sanonut ne, se tuntui epätodelliselta.
Leonardilta kesti hetken aikaa ymmärtää edes, että mitä tunnustus todella tarkoitti. Rakkaudentunnustus ei ollut Spockille helpoin asia, mitä sanoa. Rakkaus itsessään riiteli Surakin opetusten ja inhimillisten tunteiden kanssa. Sen myöntäminen oli suurempi asia kuin miltä se oli tuntunut Leonardille koskaan aikaisemmin. Kenenkään muun sanat eivät tuntuneet yhtä aidoilta. Leonard nosti katseensa takaisin Spockiin. Hän näki hieman huolestuneen silmäparin katsovan häntä takaisin. Odottavan vastausta. Leonard hymyili ja pieni kyynel valui hänen silmäkulmastaan. Hän ei pyyhkinyt sitä edes pois.
”Niin minäkin sinua”, hän sanoi ja veti toisen syliinsä.
