Ficin nimi: Mehiläisistä ja mehiläisistä
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: The Umbrella Academy (Netflix)
Ikäraja: S
Mukana: Viisi & Diego/Klaus
Genre: Slice of life, adoptiosisaruksille kettuilu
Summary:
Viisi oli nähnyt elämänsä aikana yhtä sun toista, eikä Klausin ja Diegon yllättäminen saman peiton alta lukeutunut kamalimpiin – se oli objektiivinen fakta. Yhtä kaikki hän halusi pestä kätensä koko jutusta, eikä Viiden maailmaa liikuttanut kuin se, että veljet näkivät vaivaa käydäkseen hänen hermoilleen.Huom: Mukana adoptioveljesten välinen suhde
A/N: Viisi on hahmona vallan suloinen ja rakastan niin sellaisia skenaarioita, joissa häneen suhtaudutaan kuin keneen tahansa alaikäiseen vekaraan. Tämä teksti sijoittuu ensimmäiseen kauteen ja lisäksi ajattelin tämän olevan itsenäinen jatko-osa ficille
Koputtamisen jalo taito (k-11).
***
Viisi manasi itsekseen aamukahvinsa äärellä, kun keittiöön johtavista portaista kuului kahden jalkaparin tallustelua ja kevyt puheensorina kävi äänekkäämmäksi. Hän ei ollut olettanut muiden olevan hereillä siihen aikaan, vaikka kukonlaulusta olikin aikaa jo muutama tunti.
"...pakkoko sinun on tuollaiseksi alkaa näin varhain, Diego, sinä ja kaikki saamarin aamuihmiset..."
"Tekee sinullekin hyvää nousta välillä ihmisten ajoissa. Minä olen käynyt juoksemassa ja saanut muutenkin vaikka mitä aikaan, mitäs siihen sanot?"
"Sanon että olen niin pahoillani puolestasi."
"Lisäksi minulla ei ole tarpeeksi käsiä kantamaan kahta aamupalatarjotinta yläkertaan."
"No tuossa on pointtinsa..."
Viisi katsahti kirjansa yli keittiöön saapuneita Diegoa, joka oli täysin pukeissa, ja Klausia, joka aamutakistaan ja yleisesti räjähtäneestä olemuksestaan päätellen oli tuupittu ylös sängystä vasta hetki sitten. Molemmat vastasivat hänen huomenen toivotukseensa, mutta hilpeystaso velloi silti viileähkön puolella. Syytä ilmapiirin kiusallisuudelle ei toisaalta tarvinnut jäljittää eilisiltaa pidemmälle. Viisi oli osunut väärään paikkaan väärällä hetkellä ja todistanut jotain erittäin yksityiseksi luokiteltavaa, mikä oli jo itsessään ikävää sen lisäksi, että kyseessä oli ollut hänen veljiensä välinen... tapahtuma.
Eivätkä hänen aivonsa suinkaan olleet viitsineet jättää häntä rauhaan tapauksen tiimoilta, vaikka Viisi miten oli yrittänyt. Klausiin ja Diegoon törmääminen keittiössä teki hänen olonsa epämääräiseksi ja syylliseksi, eritoten epämääräiseksi.
Lisäksi Viidellä oli niskavilloja kutkuttava aavistus siitä, että hänen veljillään oli vielä jotain jälkikäteistä kommentoitavaa tapaukseen liittyen. Jos olikin, hän ei taatusti ottaisi mitään puheeksi ensimmäisenä, se oli varmaa. Samalla Viisi huomasi jääneensä tapittamaan vastapäätä rojahtaneen Klausin kaulaa koristavaa fritsua.
Saakeli, asuiko hän samassa talossa kiimaisten teininulikoiden vai kolmekymppisten miestenpuolikkaiden kanssa?
"No, nukkuikos Viisi hyvin?" Diego esitti kysymyksensä kuitenkaan katsomatta liiaksi hänen suuntaansa. Mikä lie yritys sekin oli viritellä keskustelua aamukahvin kylkeen.
"Olisi nukuttanut pidempäänkin", Viisi totesi lyhyesti. "Entäs sinä, tai... te?"
"Yh, ihan kamalan huonosti", Klaus murahti noteeraamatta hänen hienoisesti kireää äänensävyään ja viittasi etusormellaan Diegoon, joka kopautteli kananmunia paistinpannun reunaan. "Tämä tässä valvotti minua yön läpeensä..."
"Mikäs syytös tuo on olevinaan?" Diego kysäisi kulmansa koholla. "En kuullut sinun valittavan."
"Äh, olepa nyt. Näin meidän kesken, ystävämme Diego on aika aggressiivinen lusikoija", Klaus totesi Viidelle ja haukotteli vastaukseksi, kun Diego käski tämän kaivaa esiin astiat munakkaiden valmistuessa.
"Ja niin, minun yöni puolestaan", Diego sanoi sitten kääntäen katseensa olkansa yli kohti Viittä. "Siitäkin sinä halusit kuulla, vai?"
"En varsinaisesti. Kunhan kysyin kohteliaisuudesta", Viisi tuumasi katseensa kahvikupissaan.
"No kuulehan, minä nukuin suorastaan hemmetin hyvin."
"Perin mukava kuulla."
"Ai jaa? Sehän kiva", Diego murahti sävyyn, joka ei jättänyt epäselväksi, että tällä oli hänen kanssaan kana kynittävänä ja jotain hampaankolossaan – varmaankin juuri se kynittävä kana. Hänen välinsä Diegon tai oikeastaan Klausinkaan kanssa eivät olleet koskaan olleet suurenmoisen lämpimät, mikä sai nuivan ilmapiirin kukoistamaan kahta rattoisammin.
Samalla Viisi olisi arvostanut, jos asioista olisi puhuttu suoraan, eikä odotettu sopivaa hetkeä iskeä ja tarttua sopivaan kommenttiin. Diego se oli mestari sellaisessa vatuloinnissa.
"Kuulehan, jos halusit höyhentää minut, tee se joskus muulloin. Minä juon nyt kahvia, kuten varmaan huomaat", Viisi totesi ja siemaisi kupistaan.
"En ole varma, oliko minulla jotain fiksuakin sanottavaa sinulle, mutta tuo asenteesi käy hermoille", Diego tuhahti, eikä Viisi voinut olla panematta merkille, miten kommentti kuulosti siltä kuin se olisi sanottu pahankuriselle teinille. Sellaiselta hän tietysti näytti, mutta auta armias jos keskustelu etenisi niitä polkuja –
"Noh, Diego, poikaparka on vain hämillään", astioita kanniskellut Klausin hyväkäs pisti soppaan oman lusikkansa ja kehtasi katsoa häntä pää kallellaan ja herttainen ilme naamallaan. Vastineeksi Viisi tapetoi kasvoilleen välinpitämättömän hymyn.
"Tiedättekö, on olemassa asioita, jotka kuuluvat minulle, ja sitten on sellaisia asioita, jotka eivät
todellakaan kuulu."
"Tajuamme kyllä, että tämä vaikuttaa vähän oudolta –"
"Kuulkaa, se on minulle aivan sama. Touhutkaa minkä tykkäätte, minä en –"
"– mutta katsopas, kun kaksi, tai no miksei useampikin ihminen, tykkäävät toisistaan oikein paljon..." Klaus aloitti opettavaisen selostuksensa, ja Viisi oli vähällä viskata veljeään kahvikupilla. Hän olisi totta vie viskannutkin, ellei se olisi tarkoittanut hyvän juoman hukkaamista.
"Et jumaliste ala selittää minulle kukista ja mehiläisistä kuin jollekin keskenkasvuiselle", Viisi murisi tietäen kuulostavansa hieman naurettavalta, ja samaa näytti Diegokin tuumivan leukaansa rapsutellessaan.
"Vai pikemminkin mehiläisistä ja mehiläisistä?" tämä lohkaisi.
"Hoh, aivan!" Klaus hoksasi ja päästi ärsyttävän naurahduksen samalla kun Viisi paukautti kirjansa kiinni. Olisi pitänyt arvata, että hänen typerät veljensä olivat ottaneet asiakseen aukoa päätään heti aamusta ja aiheuttaa hänelle erittäin ennenaikaisia harmaita hiuksia. Viisi oli nähnyt elämänsä aikana yhtä sun toista, eikä Klausin ja Diegon yllättäminen saman peiton alta lukeutunut kamalimpiin – se oli objektiivinen fakta. Yhtä kaikki hän halusi pestä kätensä koko jutusta, eikä Viiden maailmaa liikuttanut nyt kuin se, että veljet näkivät vaivaa käydäkseen hänen hermoilleen.
"Hoi hoi hoi, älähän karkaa! Minulla jäi tärkeä asia kesken!" Klaus marisi, kun Viisi tarttui kuppiinsa ja kirjaansa ja ponkaisi tuolistaan ylös.
"Nuori mies, oliko sinulla lupaa lähteä pöydästä?" tiukkasi Diego ja sai osakseen Viiden perin kyllästyneen katsahduksen. Siitä oli tulossa kaikkine huulenheittoineen aivan jumalattoman pitkä päivä.
"Teinä pitäisin huolen, etten törmää teihin muutamaan tuntiin", Viisi totesi tyynesti keittiön ovella. "Saattaisi syntyä rumaa jälkeä."
"No jopa tulee häijyä tekstiä... Taidetaan olla liemessä", Diego tuumasi Klausille siirtäessään lastalla omeletit lautasille.
"Jep, mekin rakastamme sinua, pikku sähikäinen!" Klaus huikkasi kätensä heilautuksella, eikä Viisi noteerannut elettä mitenkään, vaan paineli portaisiin savu korvista nousten.
Oli se nyt piru, ettei saanut edes aamukahviaan juoda ilman, että sai mielensairauksia kylkiäisenä.
