Ficin nimi: Tahdon olla onnellinen
Kirjoittaja: Aniki
Beta: -
Ikäraja: S
Tyylilaji: Angst, Fluff
Paritus: Harry Potter genderbend = Harley Potter/Charlie Weasley
Vastuuvapaus: Tämä teksti on oman mielikuvitukseni tuotetta. En saa rahaa kirjotuksistani, enkä halua niillä loukata ketään.
A/N: Tää on toinen osa oneshot-sarjaani Harleystä ja Charliesta, en tiedä kuinka monta osaa siihen on tulossa, mutta aika näyttää nauttikaa. Ensimmäinen osa
Ansaitsenko olla onnellinen (S). Kolmas osa
Voinko olla onnellinen(K18).
Heräsin aamulla vieraasta sängystä, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten sinne olin päätynyt. Muistin eilisen illan hellän hetken Charlien kanssa. Se oli ollut jotenkin maagista, niin suloista ja viatonta. Toiveikasta. Pelkkä eilisen hetken muistelu sai sydämeni pamppailemaan. Tätä minä halusin, mutta pelkäsin, että hetkeen kiintyminen johtaisi vain särkyneeseen sydämeen. Se oli johtanut siihen liian monta kertaa, sodan jättämät traumat eivät olleet päästäneet minusta vielä irti, tuskin päästäisivätkään. Nousin ylös venytellen ja puin lattialla lojuneen mekon päälleni. Vasta silloin katsahdin tarkemmin sänkyyni ja tajusin etten ollut nukkunut siinä yksin. Charlien oranssit hiukset pilkottivat peiton alta ja kevyt kuorsaus täytti huoneen.
Painoi käteni suun päälle ja livahdin huoneesta sanomatta sanaakaan. Hiivin hiljaa keittiöön, jossa Molly jo keitteli kaikille halukkaille aamupuuroa ja tarjoili krapularohtojaan. Hymyilin hänelle ja otin itselleni lasin vettä. Istuin hetkeksi pöydän ääreen istumaan, kunnes kolina portaissa sai minut havahtumaan hereille. Charlie. Punastuin kevyesti ja käänsin katseeni pois en halunnut kenenkään saavan tietää. En tiedä pelkäsinkö mitä he ajattelisivat vai miten reagoisivat kaikkeen. Kurkkuani kuristi ja sydän tuntui hakkaavan kurkussani. Tuntui kuin olisin hukkunut ja kaikki ilma olisi paennut keuhkoistani
Nousin ylös salamana ja syöksyin ulos. Molly huusi perääni, mutta minä pingoin minkä jaloistani pääsin. Haukoin henkeä ja tärisin, juoksin metsikköön ja liukasteli mutaisella polulla. Liukastuin ja kaaduin maahan, mutta nousin ylös. Mekkoni takertui pensaaseen kiinni, joka repi sitä, mutten välittänyt siitä minun oi vain päästävä pois. Liukastuin mutaisella polulla ja kaaduin maahan, pitelin kipeää nilkkaani. Yritin nousta ylös mutta kipu pakotti minut alas. Haukoin henkeä ja hautasin kasvot käsiini. Itkin kuumia katkeria kyyneleitä. Pakotin itseni ylös ja otin muutaman askeleen, eteenpäin. Luulin olevani jo tarpeeksi kaukana, että saisin olla rauhassa, mutta silloin kuulin risahduksen ja Charlie ilmiintyi viereeni.
"Mihin sinä olit menossa?" Charlie kysyi ja tarttui käteeni enkä minä tiennyt itsekkään. Minun oli vain ollut pakko päästä pois, muuten olisin tukehtunut. Katsoin itseäni hölmönä, paljaita varpaitani ja mekkoani, jotka olivat sotkeutuneet mutaan. Katsoin maahan ja koetin peittää kehoni käsieni taakse. Värisin, minulla oli kylmä, sillä oli vielä varhainen aamu ja metsä oli vielä kasteesta kostea. Minua hävetti seisoa hänen edessään likaisessa ja repeytyneessä mekossani. Tunsin painoin olkapäilläni ja katsoin, kuinka hän oli laskenut harteilleni takkinsa. Punastuin ja kohotin häneen katseeni.
"Eikö jästit tee näin?" Charlie kysyi ja kietoi takkia tiukemmin ympärilleni. Upottauduin sen rauhoittavaan savuiseen tuoksuun ja nahkaan, joka kutitti ihoani. Hän kaappasi minut syleilyynsä ja painoi suudelman huulilleni. Hän todisti eilisen olleen todellista eikä vain mielikuvitukseni tuotetta. En tiedä olinko pelännyt sen olevan. Ehkä. En ollut kuitenkaan uskonut sen olevan totta. Se oli ollut liian hyvää ollakseen totta, liian hyvää, että saatoin kuvitella ansaitsevani sen.
Charlie ojensi minulle kätensä ja kaappasi minut syliinsä. Kiljaisin yllätyksestä ennen kuin painoin pääni vasten hänen rintakehäänsä.
"Charlie", inahdin ja hän kantoi minut takaisin kotikololle. Ennen kuin astuimme sisälle. Hän muutamalla sauvan heilautuksella sai mudan katoamaan mekostani. Avasin oven ja juoksin yläkertaan vaihtamaan jotain sopivampaa päälleni. Lukitsin oven ja painoin pääni sitä vasten. Riivin repeytyneen mekon päältäni ja heitin sen lattialle. Käänsin koko matka-arkkuni läpi etsien parempaa päällepantavaa. Kiskoin päälleni farkut ja kauhtuneen paitapuseron. Juoksin portaat alas ja yritin olla kompuroimatta askeleissani.
Istuin Weasleyn perheen kanssa aamupala pöytään ja kuuntelin iloista puheensorina. Annoin itselleni luvan uppoutua siihen ja tähän hetkeen. Tunsin olevani pitkästä aikaa onnellinen. Todella onnellinen perheen seurassa, jonka olin aina halunnut. Molly hääräsi ympärilläni kuin väkkärä. Hän sai minut tuntemaan oloni tarpeelliseksi. Tunsin oloni rakastetuksi enkä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.
Istuin olohuoneeseen neulomaan villapaitaa Mollyn ohjeistuksella. Vihdoin saisin oppia, kuinka legendaarinen Weasley-jumpperi tehtäisiin. Hän tuntui äidinvastineelta enemmän kuin kukaan muu, vaikka kukaan ei tietenkään voinut korvata Lilyä eikä yrittänytkään. Hän tuntui aina olevan kiinnostunut asioistani ja valmis auttamaan. Hän oli ollut tukenani aina ja auttanut minua läpi matkalla tytöstä naiseksi. Ilman häntä elämäni ei olisi samanlaista. Puikot tipahtivat lattialle ja rutisti hänet, tiukkaan halaukseen. Kyyneleet valuivat valtoimenaan pitkin poskiani.
"Kaikki on hyvin Harley, sinä olet turvassa luonamme", Molly kuiski ja silitti selkääni. Hänellä oli taianomainen kyky saada minut rauhoittumaan. Pyyhin kyyneleitä poskiltani ja katsoin häntä hymyillen. Jatkoimme neulomista ja en olisi ikinä uskonut sen olevan näin hauskaa.
Ajantaju tuntui kadonneen ja havahduin hereille neuloosistani kun ilta oli alkanut hämärtää. Pakkasimme neuleet puiseen arkkuun ja autoin Mollyä valmistamaan meille illallista. Hymyilin nähdessäni, kuinka veitset pilkkoivat itsekseen vihanneksia ja kauha hämmensi keittoa. Siinä oli jotain maagista nähdä taikaa käytettävän tavallisiin arjen askareisiin.
Illan tullen söimme koko Weasleyn perheen voimin ja kokoonnuimme olohuoneeseen muistelemaan sodassa menettämiämme rakkaita. Heitä oli aivan liikaa. Arthurin johdolla kohotimme heidän kunniakseen tuliviskimaljat. Ensimmäinen malja johti toiseen ja lopulta kaikki olivat enemmän päissään. Ensin se oli lähtenyt kunnianosoituksesta ja sitten se oli päätynyt surun hukuttamiseen. Tuskin kukaan meistä oli vielä päässyt yli sodan kauhuista ja jokainen yritti selvitä niistä tavallaan.
Autoin Mollyä siivoamaan pöydän ennen kuin menin ulos istumaan terassin portaille. Kaipasin todellakin raitista ilmaa. Minusta tuntui sisällä kuin ei voisi hengittää kaikki tuntui olevan liikaa. Charlie liittyi seuraani ja laittoi takin hartioilleni. Nojasin häneen ja suljin hetkeksi silmät tässä oli niin rauhallista olla. Halusin vain jäädä siihen ikuiseksi ajaksi. En halunnut nousta ylös ja palata takaisin.
Charlie silitti poskeani ja painoi suudelman huulilleni. Hän nosti minut syliinsä ja rutisti tiukkaan halaukseen. Hymyilin ja suljin silmäni. Minä tahdoin vain olla onnellinen.
