Ficin nimi: Turha murehtia
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, fluffy, ficlet (angst)
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Leppoisana alkukesän päivänä ei kannata murehtia.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan vain omaksi ilokseni.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain kevyttä ja pientä Harry/Cedric parituksella, mutta samalla näistä kahdesta on vaikea kirjoittaa oikeasti mitään söpöä, tai minulle on. Ja sitten oikeastaan, koska pääni on ollut huonossa kunnossa viimeiset pari viikkoa, halusinkin kirjoittaa jotain surumielisempää. Joten tuli vähän tällainen outo yhdistelmä, toivottavasti aukeaa. On myös aika nopeasti kyhätty. Kommentit on aina kivoja. ^^
Turha murehtia
Harryn niskaa kutitti muukin kuin vihertämään alkanut nurmikko ja muurahaiset, jotka varmasti kipusivat tietään kauluksesta hänen paitansa alle. Pieninä sähköiskuina tarve nytkäytti hänen niskassaan ja hänen oli pakko vähän väliä kurkistaa taakseen. Tilukset olivat ja pysyivät tyhjinä. Oli aika outoa nähdä ne sellaisena. Ja oikeastaan aivan ihanaa. Milloin viimeksi hän oli saanut olla ihan yksin, rauhassa ja varsinkin tänä vuonna. Ei mulkoilevia puuskupuheja, härnääviä luihuisia, ahdistelevaa Bagmania tai kynsivää Luodikoa.
“Lopeta tuo poukkoilu.”
Tai no, yksi puuskupuh oli hänen seurassaan, joskin tämä ei mulkoillut Harrya.
“En minä poukkoile”, Harry mutisi ja kääntyi katsomaan puuskupuhia. Jaa, kyllä tämäkin näköjään mulkoili häntä.
Cedric pyöräytti silmiään ja laski kirjoittamansa kirjeen maahan laukkunsa viereen. Hän oli riisunut kaapunsa ja kravatti roikkui löysästi hänen kaulassaan.
“Kokeet kestävät ainakin vielä tunnin ja sitten kaikki menevät ensimmäiseksi lounaalle”, hän sanoi rauhallisesti samalla, kun siirtyi istumasta polvilleen ja hivuttautui lähemmäs Harrya, joka makasi lukemiseen kyllästyneenä nurmella. Harry puristi huuliaan yhteen.
“Luodiko kiemurteli itsensä pohjoistorniin”, hän huomautti Cedricin kumartuessa hänen ylleen nojaten käsiinsä, jotka painuivat nurmeen molemmin puolin Harryn päätä. Hän peitti lähes pilvettömältä taivaalta räkittävän kesäkuun alun auringon. Valo hohteli hänen päänsä takaa ihan kuin hänellä olisi ollut sädekehä. Harryn vatsassa hulmahti miellyttävästi.
“No ei sitten”, Cedric tokaisi ja oli nousemassa Harryn yltä.
“En minä sitä”, Harry älähti ja kohottautui, mutta nopeammin kuin Cedric liikkui ja sitten kuului kova kolahdus, kun heidän otsansa paukahtivat yhteen.
“Hemmetti, Harry!” Cedric parahti ja kierähti selälleen Harryn viereen käsi otsalla. Harrykin sadatteli, mutta alkoi sitten nauraa.
“Ei tarvita mitään koetuksia ottelijoiden tyrmäämiseen”, hän kikatti hieroen otsaansa ja Cedric nauroi.
Harry nousi kyynärpäänsä varaan ja kääntyi Cedriciä kohti.
“Minä en vain jaksa sitä kaikkea”, Harry huokaisi. Cedric nousi myös kyynärpäänsä varaan.
“Ei minua oikeasti haittaa”, hän virnisti. “Pidän sinut muutenkin mieluummin itselläni”, hän lisäsi ja Harryn posket punehtuivat.
“Jaa”, hän kommentoi, eikä ehtinyt muuta kommentoidakaan, kun Cedric oli sulkenut hänen suunsa omallaan. Hetkeksi Harry unohti ympäristön tarkkailun. Cedricin käsi kohosi hänen kaulalleen ja Cedric raotti huuliaan. Tämän huulilla maistui hiki auringossa istumisesta.
“Tuosta taitaa jäädä jälki”, Cedric sanoi, kun he erkanivat toisistaan ja hän tökkäsi Harrya otsaan.
“Ei mitään uutta”, Harry naurahti. “Pitääkö kehittää joku tekosyy? Harmi kun ei ole huispausta, sitä voi käyttää syynä aina mille tahansa kuhmuille.”
“Ehkä me harjoiteltiin kutsuloitsua keskenään ja se meni vähän pieleen”, Cedric ehdotti.
“Niin, mehän ollaan harjoittelemassa”, Harry pohti viittoen selkänsä takana avoimena makaavaan kirjaan, josta oli etsinyt tarpeellisia kirouksia kolmatta koetusta varten.
“Ankarasti harjoittelemassa”, Cedric nyökkäili ja suuteli Harrya taas.
“Murehditaan muille kertomisesta joskus myöhemmin”, Cedric sanoi kohta. “En minäkään oikeastaan riemusta kiljuen ole kertomassa vanhemmilleni.”
“Joo, en suosittele, jos he reagoivat yhtään samaan tapaan kuin Ron.”
Cedric tirskahti. “Hän kiljui jostain muusta kuin riemusta.” Hän oikaisi selälleen, minkä Harry otti kutsuna kierähtää tämän päälle. Hän istui Cedricin syliin ja nojasi lähemmäs. Hän otti Cedricin käsistä kiinni ja lomitti heidän sormensa yhteen.
“Ja kun puhuttiin, että sinä valmistut nyt…” Harry aloitti liikuttaen heidän yhteen liitettyjä käsiään ilmassa heidän välissään. “Eikä nähdä enää koulussa tai kesällä muutenkaan. Niin ei se varmaan haittaa. Tai en halua murehtia siitä vielä.” Cedric kurtisti kulmiaan ja nosti toista suupieltään. “No okei, kyllä minä murehdin, mutta kyllä se siitä. Kyllä se toimii jotenkin, jos on toimiakseen”, Harry jatkoi.
“Minä aion pitää huolen, että tämä toimii, siitä sinun ei tarvitse murehtia”, Cedric sanoi. “Kuka tietää, ehkä tulen tänne opettamaan”, hän kohotti toista kulmaansa.
“Opettamaan? Haluatko sinä opettajaksi?” Harry ihmetteli. Cedric kohautti olkiaan, mikä oli hankalan näköistä maatessaan selällään maassa.
“Opettaminen voisi olla ihan mielenkiintoista. Etkö sinä ole ajatellut sitä? Sinusta tulisi paras pimeyden voimilta suojautumisen opettaja”, Cedric selitti ja Harry puristi huuliaan viivaksi.
“Parempi kuin Vauhkomieli?” hän kysyi.
“Kyllä minä ainakin olisin mieluusti oppilaanasi”, Cedric vastasi ja veti Harrya lähemmäs yhteenliitetyistä käsistä. Kun Harry oli ihan hänen kasvojensa yllä, hän irrotti otteensa toisesta Harryn kädestä ja vei sen tämän leualle. Peukalo hipaisi Harryn poskea.
“Katso nyt, tässä sitä ollaan, murehtimatta turhista”, Cedric hymähti hiljaa.
“Joo”, Harry sanoi. “Murehditaan sitten joskus toiste.”
“Kuulostaa hyvältä”, Cedric myönsi ja veti Harryn uuteen suudelmaan.