Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Title: Huomion hinta
Author: Picca
Beta: Ei ole
Pairing: Ron/Horatius Kuhnusarvio
Rating: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: Jonkin sortin draamaa, vähän huumoria
Varoitukset: opettaja ja oppilas yhdessä
Summary: Ron yrittää kiemurrella Kuhnusarvion suosioon.
A/N Tämän tekstin inspiroi Viikottainen raapalehaaste, hahmona Horatius Kuhnusarvio. FF100-haasteessa tämä on sana 020. Väritön. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.)
1.
Kuhnusarvio kumartui nuuhkimaan Harryn valmistamaa keitosta huomattavasti hartaammin kuin sen lemu olisi edellyttänyt, ja tietenkin Harry sai kehut liemikirjansa ansiosta.
”Tuota.” Ron hämmensi omaa keitostaan. ”Professori, voisiko tämä sävy johtua liioista kalansuomuista, saatoin mitata vahingossa väärin...”
”Voipa ollakin, poikaseni.” Professori vilkaisi kattilaan, muttei selvästikään kiinnittänyt huomiotaan siihen, mitä näki. Sen sijaan hänen katseensa singahti Hermionen vienosti kuplahtelevaan liemeen.
”Siinäpä onkin erinomaisen onnistunutta korjautuslientä”, hän sanoi. ”Hyvin tehty, neiti Granger. Voisit ottaa häneltä oppia, Ralph.”
”Ron”, Ron korjasi kireästi.
”Niin tietenkin.” Ja saman tien opettajan leveä selkäpuoli jo loittonikin arvostelemaan muiden liemiä.
Ron päätti, että saisi vielä huomiota ja kehuja hänkin.
2.
”Muistattehan tulla illalla kuhnukerhon kokoukseen”, professori Kuhnusarvio myhäili Harrylle ja Hermionelle, kun törmäsi heihin sekä Roniin käytävässä illallisen jälkeen. He nyökyttivät päätään haluttomasti.
”Tänään aion esitellä teille erään viehättävän noidan, jota sysäsin eteenpäin hänen uransa alkuaikoina, tästä on tulossa hauska ilta.” Kuhnusarvion silmät loistivat ja hänen vatsansa hytkyi kuin hän olisi nauranut äänettä.
”Varmasti”, Ron sanoi. ”Kaikki tahtoisivat varmasti mukaan.”
Kuhnusarvio loi Roniin hyväntahtoisen mutta välinpitämättömän katseen. ”Niin tietenkin. Mutta kaikkia ei voi opettaa, täytyy osata poimia kyhmi siilien joukosta, varmasti fiksuna poikana ymmärrät, Roy.”
”Ron”, Ron sihahti hampaidensa välistä. Mutta Kuhnusarvio oli jo mennyt ja taapersi kohti käytävän kulmaa.
3.
Taikajuomatunnin jälkeen Ron viivytteli luokassa, kunnes oli kaksin liemiaineshyllyä tarkastelevan Kuhnusarvion kanssa. Hän nappasi laukkunsa pohjalta pienen paketin, jossa oli ananasta, ja lähestyi hermostunein askelin opettajaansa.
”Tuota, professori...”
”Niin, poikaseni?” Kuhnusarvio kääntyi katsomaan häntä kysyvästi.
”Tahtoisin vain, tuota, kiittää edellisestä tunnista, siitä hiustenvärjäysliemestä... minä tosiaan nautin siitä, ja tiedän sille jo käyttöäkin, jatuota tahtoisinantaateiltmän...” Ron tyrkkäsi pakettia kohti professoria.
”No mutta, kiitoksia, poikaseni.” Professori näytti hiukan häkeltyneeltä, mutta myös otetulta. ”On aina ilo kuulla tekevänsä työ hyvin.”
”Te tosiaan hallitsette taikajuomat.”
”Olen varma, että voit oppia taituriksi, kunhan keskityt riittävästi, Rick.”
Käytävään päästyään Ron alkoi hakata otsaansa seinään silkasta turhautumisesta.
4.
Ron koputti raskaalla kädellä Kuhnusarvion huoneen oveen.
”Mitä nyt?” professori kysyi kurkistaessaan ovenraosta.
Kutsua odottamatta Ron kiskaisi oven kokonaan auki, astui sisään ja sulki sen perässään. ”Minä olen niin kyllästynyt!” hän äsähti oveen nojaten. ”Kyllästynyt siihen, että kaikki muut saavat aina kaiken, vaikka yrittäisin miten! Mitä vikaa minussa muka on, miksi minun tekemisiäni ei koskaan huomioida, se on ihan väärin, mitä minun on tehtävä, minä haluan –”
”No no, rauhoituhan, poikaseni.” Kuhnusarvio mittaili Ronia tarkasti päästä jalkoihin. ”Kaikilla on toki mahdollisuus päästä suosioon ja huipulle. Niiden, joilla ei ole sopivia suhteita tai ylivertaista lahjakkuutta, täytyy vain turvautua hiukan kovempiin otteisiin...”
5.
Aamiaisen aikaan kolme pöllöä laskeutui Ronin, Harryn ja Hermionen eteen. Ron avasi kirjeensä toiveikkaan uteliaana ja sisällön nähdessään virnisti mielissään.
”Sinäkin sait kutsun Kuhnusarvion juhliin?” Hermione henkäisi luotuaan nopean silmäyksen hänen pergamenttiinsa.
”Miksi se sinua ihmetyttää?” Ron kysyi. ”Enkö minä muka ole tarpeeksi hyvä tulemaan paikalle, vai?”
”Ei, en minä sitä tarkoittanut... olen hirveän iloinen siitä, että tulet, minä vain... tuota...”
Ron taitteli kirjeensä miettien hiljaa mielessään, ettei ikinä kertoisi, millaisiin kovempiin otteisiin oli joutunut turvautumaan luikerrellakseen suosioon. Hänen polviinsa ja suupieliinsä sattui vieläkin, ja se oli ollut iljettävää. Mutta hänen kasvoilleen lauetessaan professori oli ensimmäistä kertaa kutsunut häntä Roniksi.
