Älysin vasta tämän viikon puolivälissä osallistua tunti päivässä -viikkomaratoniin, mutta se on onneksi jo nyt auttanut kivasti kirjoittamiseen keskittymisessä ja tämän tarinan eteenpäin viemisessä. Minulla on tämän nyt julkaistavan osan lisäksi seuraavakin kirjoitettu, mutta en ole vielä ehtinyt sitä editoida, joten se seurannee perässä vielä viikonlopun aikana. Kiitokset kaikille ihanista kannustuksen sanoista ja tsempeistä, ootte mahteja!
spQr, jep, nyt sitten tosiaan paljastui Joninkin ammatti ja palkkatyö! Syvällisemmin siihen ei varmaankaan enää tämän raapalesarjan aikana pureuduta, mutta ainakin tässä vaiheessa ajattelisin, että Joni on kyllä omasta tahdostaan päätynyt vakuutusalalle, vaikka paljon hänen elämässään onkin ollut muiden taholta tulevien paineiden sanelemaa. Hauskaa kuitenkin, että paljastus herätti ajatuksia ja spekulaatiota!
Olen samaa mieltä siitä, että Eetusta on hyvää vauhtia muodostumassa tärkeä tukipilari Jonin elämässä, jos Joni vain on valmis antamaan sen tapahtua. Kiitoksia kovasti sinulle!
Meldis, haha, kivan ja söpön mökkiviikonlopun muuttuminen terapiakäynniksi kuvastaa tämän tarinan kaarta kyllä osuvasti.
Vähän vuoristorataakin ollaan taidettu kiitää, mutta olen kuitenkin hyvilläni siitä, että Jonin elämäntarina kaikkine haasteineen on avautunut vähitellen ja herättänyt tunteita, koska se on ollut tarkoituskin. Kiva kuulla, että verkkainen ja ajoittain räiskähtelevä eteneminen on tuntunut sopivalta ja uskottavalta. Kuplafiilis on sekin osuva termi, ja minulla on itse asiassa näin kirjoittajanakin ollut vähän sellainen, kun olen keskittynyt niin pitkään ja vahvasti tähän yhteen ainoaan mökkiviikonloppuun! Ja onhan tässä itse tarinassa tosiaan myös sellaista muusta maailmasta erkaantumisen tuntua, kun hahmot ovat kaksistaan irrallaan tavallisesta arjesta ja mökkireissu on ottanut vähän uudenlaista muotoa. Kiitos paljon ihanista sanoistasi!
Altais, ihana kuulla, ettet ole ärsyyntynyt Jonin tapaan käsitellä asioita, vaikka hän välillä jahkailee ja vatvoo aika paljon ja on vaikeuksissa tunneilmaisunsa kanssa. Olen samaa mieltä siitä, että hän todella yrittää ja tavallaan myös haluaa avautua Eetulle - se vain on hänelle paikoin tosi haastavaa, kun hänellä on niin paljon kipeitäkin kokemuksia omien tunteiden raivoisastakin kätkemisestä, niin perhepiirissä ja harrastuksen parissa kuin töissäkin. Aivan totta kyllä tuo, ettei työpaikkaa aina ihan tuosta vain vaihdetakaan, ja varsinkin jos tykkää itse työstä ja pääsee sen parissa toteuttamaan ammatillisia toiveitaan, voi lähteminen olla entistä korkeamman kynnyksen takana, vaikka samalla kokisikin omana itsenä olemisen mahdottomaksi. Tuo on hyvin sanottu, ettei maailma tule valmiiksi yhden viikonlopun aikana, ja se on harmillista, mutta minäkin kuitenkin toivon, että miehet saisivat vielä homman toimimaan myös arjessa.
Ounastelen, ettei suhteen julkistaminen ole vielä hyvään toviin heille ajankohtaista, ja se voi tosiaan olla ihan fiksuakin, että keskittyy ensin tunnustelemaan ja opettelemaan uutta tilannetta ja toista ihmistä. Kiitoksia kovasti sinulle!
Kineza7, iiks, ihana kuulla että kielellistä kauneutta piisasi, ja että se viehätti! Mutta hyvä sekin, että asiaakin oli matkassa mukana. Minäkin koin edellisen osan asiat tärkeiksi tuoda ilmi ja sanoittaa molempien hahmojen kannalta. Kiitos paljon!
justy, mainiota, jos Jonin jahkailujen takaa löytyi ja välittyi mielestäsi uskottavia syitä ja taustoja! Nuoreen aikuisuuteen tosiaan usein kuuluu epävarmuutta, erilaisuuden tunteita ja oman itsen ja paikan hakemista, ja Jonin tapauksessa isäsuhde on iskenyt kapuloita rattaisiin aika tavalla. Minäkin toivon, että Eetulle avautumisen positiiviset vaikutukset kantaisivat sitten arjessakin niin, että Joni pystyisi hiljalleen käsittelemään kokemuksiaan kunnolla ja löytämään itseään entistä paremmin, vankemman itsevarmuuden turvin. Mietin muuten tismalleen samaa tuon työyhteisön suhteen.
Joskus omat pelot muodostavat ne kaikkein mahtipontisimmat möröt, ja todellisuudessa tilanne voisi olla ihan toinenkin, jos Jonin suuntautuminen tulisi ilmi työpaikalla. Pidän ainakin ihan mahdollisena sitä, että osittain konservatiivisuus ja homovastaisuus saattavat olla peruja Jonin omaksumista peloista ja epävarmuuksista (jotka toki kumpuavat täysin todellisista kipeistä kokemuksista, mutta jotka voivat silti saada turhankin suuret mittasuhteet). Kiitoksia paljon!
Angie, haha, osaa se Joni joskus olla ihan fiksukin!
Tosin pahoin pelkään, että tässä seuraavassa osassa otetaan taas vähän takapakkia, mutta tätä seuraavassa sitten taas paikkaillaan - tämä on nyt tällaista aaltoliikettä, tien tunnustelua ja varovaista etenemistä. Hitaasti kuitenkin hyvä tulee, näin toivotaan! Jonin tilanne on kyllä ikävä, mutta nyt hänellä ainakin on edes joku, joka tietää ja tukee. Kiitos paljon!
✽✽✽20.
350 sanaa
✽ Viimeisen mökkipäivän rutiineihin kuului pikainen ylläpitosiivous. Joni ja Eetu eivät kaksistaan juuri olleet saaneet sotkua aikaiseksi, joten he pääsivät vähällä verrattuna moneen aikaisempaan mökkiviikonloppuun, mutta tietyt lähtötoimenpiteet oli silti tehtävä. Eetu alkoi siistiä kesäkeittiötä ja perata jääkaappia, kun taas Joni otti hoitaakseen aitan.
Epämääräinen haikeus häilähti Jonissa, kun hän veti petivaatteita vuoteista ja viikkasi niitä kasaan. Hän ei muistanut kokeneensa sellaista aikaisemmin, vaan mökiltä palaamiseen oli aina liittynyt levollisuutta: vaikka kavereiden kesken irrottelu oli hauskaa ja tarjosi irtioton arjesta, sen jälkeen tuntui hyvältä palata oman kodin rauhaan ja rutiineihin. Sillä kertaa tyhjä, yksinäinen koti ei kuitenkaan tuntunut erityisen kutsuvalta. Ehkä se johtui siitä, että Joni oli keskellä kesälomaansa, jota olisi vielä kaksi viikkoa jäljellä – kaksi pitkää viikkoa vailla suuria suunnitelmia, kaksi viikkoa joista osan olisi vielä hyvin voinut omistaa vaikkapa mökkeilylle. Joni huomasi puoliksi toivovansa, että Eetu ehdottaisi vielä yhtä yötä, mutta sellaiset toiveet olivat tietysti typeriä, turhamaisia ja tuhoon tuomittuja. Eetun pitäisi olla maanantaina aamupäivällä töissä, ja luonnollisesti Eetu halusi olla hyvissä ajoin kotona eikä kiirehtiä aamutuimaan ja stressata lossiaikatauluja. Eetulla oli muutakin elämää.
Omat lakanansa viikattuaan Joni epäröi, kunnes hän lopulta valahti Eetun sängylle ja hapuili tämän tyynyn syliinsä. He olivat varustautuneet omilla liinavaatteillaan, ja Eetulla oli Muumi-lakanat, joissa istuttiin tuulisella nummella kenties katsomassa taivaalla liihottavaa muuttolintuparvea tai auringon matkaa, jota keltaisen ja oranssin sävyt säestivät. Kuvitus muistutti Jonia auringonlaskusta ja siitä, miten hän kai seuraavan kerran viettäisi sitä yksinään eikä saunomassa tai soutelemassa Eetun kanssa. Siinä ei olisi pitänyt olla mitään outoa tai haikeaa, mutta jotenkin siinä kuitenkin oli – tai ehkä pikemminkin siinä, ettei hän tiennyt, milloin seuraava kerta koittaisi. Milloin hän saisi nukahtaa Eetun hengitystä kuunnellen tai tämän vartalon ääriviivoja hämärässä katsellen?
Ja mitä väliä sillä oli? Joni oli ollut yksin vuosikaudet. Hän oli
pärjännyt yksin vuosikaudet.
Hän huokaisi syvään ja hautasi kasvonsa Eetun tyynyyn. Vartalon lämpö puuttui, mutta Eetun tuoksu oli tarttunut tyynyliinaan: maanläheinen miehisyys ja ihmisyys, häivähdys deodorantista tuttua myskiä. Joni sulki silmänsä ja hengitti, kunnes hän lopulta havahtui lapsellisuuteensa ja jatkoi askareitaan entistä tarmokkaammin.
Hän puisteli täkit ulkona ja levitti ne aitan kuistin kaiteelle tuulettumaan toivoen, että voisi samalla tavoin tuulettaa omat tunteensakin.
✽✽✽
Tällainen on tuo Eetun pussilakanasetti, aprikoosin värisenä.
