Pahoittelut vähän totuttua pidemmäksi venähtäneestä julkaisuvälistä! Olen lentänyt Suomeen kesälomailemaan, ja koneaikaa on täällä perheen parissa hieman rajallisemmin. Nyt päästään kuitenkin taas pikkuisen eteenpäin.
spQr, hyvä jos tuntuu sinänsä Jonin hahmoon sopivalta, että hän on ollut kaapissa itseltäänkin. Hän on tosiaan aikamoisen taipaleen tarponut jo tähän pisteeseen, ja matkaa on vielä edessäkin, sillä vuosien kamppailu oman itsen ja omien tunteiden kanssa on jättänyt jälkensä. Joo, ajattelin juuri noin, että tämä mökkiviikonloppu tarjoaa selvät, rajatut puitteet tälle tarinalle, varsinkin kun alkuperäinen aikeeni oli kirjoittaa nimenomaan tästä yhdestä viikonlopusta - mutta nyt on tosiaan minullekin alkanut valjeta, että tämä on vain pieni palanen tarinaa, jossa voisi olla aineksia ja mahdollisuuksia enempäänkin. Kiva kuulla, mistä kaikesta kiinnostaisi lukea jatkotarinan myötä!
En uskalla vielä luvata mitään, mutta olen kyllä tosiaan makustellut ja suunnitellutkin jatkoa miesten tarinalle. Jonin ammattia ei muuten tosiaan ole vielä missään mainittu, mutta siitäkin selviää jotain vielä vähän myöhemmin ihan tässä tarinassa (apua, tuntuu että sanon näin koko ajan, mutta mulla on usein mielessä aina tietyt kohtaukset, joissa tietyt asiat tulevat ilmi, ja Jonin työkuviot ovat sellainen juttu, että ne vaativat mielessäni tietyn kohtauksen, joka on tulossa myöhemmin
). Ihana kuulla, että edellinen osa piristi aamuasi, ja toivottavasti tämäkin osa ilahduttaa. Kiitos paljon!
Meldis, tuore kala ruisleivän kera on kyllä vertaansa vailla. ♥ Ja piskuinen putkitelevisio kuuluu minustakin asiaan ja mökkimiljööseen. Kiva kuulla, että tässä on mielestäsi ollut draamaa ja hempeilyä sopivassa suhteessa. Niiden kanssa joutuu välillä vähän tasapainoilemaan, joten olen hyvilläni siitä, jos jonkinlainen tasapaino välittyy. Minunkin käy kyllä sääliksi Jonia ja sitä kivikkoista reittiä, jota pitkin hän on kulkenut - vaikka tosiaan, omat haasteensa ja koettelemuksensa on aina jokaisella, varmasti Eetullakin. Iiks, ihanaa jos inttislash innostaa sinuakin!
Minulla oli muutama vuosi takaperin ihan hirmuinen armeijavaihe, imin tolkuttomasti tietoa ja halusin kirjoittaa vaikka mitä armeijaympäristöön sijoittuvaa, mutta sitten se jotenkin meni ohi yhtä nopeasti kuin iskikin. Mutta ehkäpä sitä joskus voisi jotakin vielä saada aikaiseksi. Kiitoksia kovasti!
Kineza7, ihana kuulla, että tarinan eteneminen ja kirjoitustyyli miellyttävät.
Keskustelu alkaa onneksi tosiaan jo olla avoimempaa nyt, kun Jonikin on onnistunut hieman hölläämään kontrolliaan ja itsehillintäänsä. Kiitos paljon, kivaa kun kuljet matkassa mukana!
justy, oi että, ihan häkellyin jälleen uudesta lukijasta - mahtava fiilis. ♥ Ihana kuulla, että olet viihtynyt tämän tarinan parissa. Olen tosi iloinen siitä, jos punainen lanka on pysynyt matkassa osasta ja tilanteesta toiseen, sillä tuntuu, että tällainen raapaleformaatti on välillä vaarassa mennä minulla sellaiseksi sillisalaatiksi ja epäloogiseksi kohtausten palapeliksi. Kivaa, että mielenkiinto on säilynyt niin pää- kuin taustatapahtumienkin osalta. Kiitos kovasti ihanasta kommentista ja kannustuksesta!
Angie, aww, ihan huippua jos olet löytänyt Jonista toteemieläimesi.
Minäkin olen lapsena oppinut, että särki on hyödytön roskakala, ja aina papan kanssa kalassa vain ahvenet pidettiin ja särjet laskettiin takaisin veteen. Tuota edellistä osaa kirjoittaessani sitten googlailin, että on se särkikin aivan syömäkelpoinen, vähän ruotoisa vain! Minuakin harmittaa Jonin puolesta, mutta samalla minäkin toivon ja uskon, että Eetun avoimuus auttaa häntä eteenpäin näissä vaikeissa asioissa. Kiitoksia kovasti!
Altais, ihana kuulla, että lämpöinen tunnelma ihastutti ja sai hyvälle mielelle. Jatkossa Joni pääsee toivottavasti kokemaan entistä enemmän tuollaisia turvallisia, kodikkaita hetkiä, joissa hänet hyväksytään sellaisenaan ja ehdoitta ja häntä kohtaan myös osoitetaan kiintymystä. Sitä hän tarvitsee ja ehdottomasti myös ansaitsee. Avoimuuskin toivottavasti helpottuu ja lisääntyy vielä ajan kanssa. Heh, armeijaslashissa voi olla omanlaisiaan haasteita, mutta samalla sellainen ympäristö on minustakin kyllä kovin kutkuttava ja kutsuva miesten väliselle säädölle ja miksei syvemmällekin.
Suuret kiitokset sinulle!
✽✽✽16.
350 sanaa
✽ He menivät nukkumaan puolenyön jälkeen, eikä unettomuudesta ollut enää tietoakaan, sillä Joni simahti lähes heti silmänsä suljettuaan. Keskellä yötä hän kuitenkin havahtui pahaenteiseen hyökyyn, joka kavahdutti hänet istumaan ja haukkomaan henkeään.
Unessa Eetu oli lähtenyt kesäyön hämärässä niin, että Joni oli huomannut sen vasta aamulla. Poissa olivat olleet Eetu, Sisu ja auto, ja kun Joni oli yrittänyt viestittää Eetulle WhatsAppissa, hän oli huomannut tämän blokanneen hänet. Valveillaolon järki alkoi oitis nujertaa unitilan paniikkia, mutta silti Jonin oli pakko kääntyä katsomaan Eetun sänkyä – joka oli tyhjä. Sisuakaan ei näkynyt.
Sydän otti uudestaan vauhtia. Joni ponkaisi seisomaan niin nopeasti, että häntä huimasi. Järki tiesi kertoa, ettei Eetu ikinä tekisi täyskäännöstä ja lähtisi uskoteltuaan ensin muuta, mutta pahat aavistukset eivät olleet järjen asioita. Niinpä Joni avasi oven – se oli raollaan – ja astui yön viilentämään ilmaan, joka nosti ihon kananlihalle. Oli vielä hämärää. Lähestyvä aamu oli pelkkä kalpea kajo taivaanrannassa.
Joni hieroi silmiään ja haeskeli katseellaan ympäri tiluksia, kunnes hän huomasi Eetun lähempänä kuin oli aavistanut: tämä seisoi männyn juurella ja asennosta ja liikehdinnästä päätellen ravisteli virtsaamisen päätteeksi. Paha aavistus hiipui ensin helpotukseksi ja sitten nolostukseksi, joka syveni entisestään, kun Eetu kääntyi kohti aittaa ja huomasi kuistilla värjöttelevän Jonin.
”Ai, moi”, Eetu tervehti unisen hymyn kera. ”Sori jos mää herätin, oli pakko käyä… Sisu hei, tuuhan sieltä!”
Sisu ilmestyi nurkan takaa kuono varvikon öisiä hajuja kyntäen. Joni liiskasi hyttysen käsivarreltaan ja tunsi itsensä typeräksi.
”Sää näytät aaveen nähneeltä”, Eetu totesi.
”Mää näin vaan… unta.”
”Pahhaako?”
”Äh. Typerää vaan.”
Takaisin sängyn hiljaiseen yksinäisyyteen päästyään – tai ehkä jouduttuaan – Joni sykertyi kerälle kasvot kohti seinää. Illalla hänen olonsa oli ollut hetkittäin jopa kevyt ja toiveikas salailun taakan pudottua harteilta, mutta yön turvin ahdistus hiipi takaisin. Mökki-idyllin ulkopuolella odotti oikea maailma, kova ja kylmä maailma, eikä ollut mitään takeita siitä, ettei se maailma repisi heitä erilleen. Ehkä sen ei edes tarvitsisi repiä; ehkä he vain irtoaisivat. Eivät he olleet sopineet tapailevansa tai seurustelevansa. Kaikki oli vielä auki niin kuin painajaisen ammottava kita.
Sisu loikkasi Jonin sängyn jalkopäähän ja sykertyi samanlaiselle kerälle kuin Joni.
”Käske se alas vaan”, kuului Eetun uninen mumina.
Joni ojensi säärensä Sisun lämmintä selkää vasten.
