Huh, tämä osa vaatikin venkslaamista ja jopa uudelleen kirjoittamista! Tämän käännekohdan jälkeen päästään kuitenkin toivottavasti taas vähän vauhdikkaammin tarinassa etiäpäin.
Altais, jep, Jonin alkoholiin turvautuminen on vähän kaksipiippuinen juttu: se ei välttämättä tee tunteiden kohtaamisesta tai käsittelystä todellisuudessa sen helpompaa kuin selväpäisenäkään, mutta toisaalta se saattaa auttaa hölläämään edes hetkeksi ja käymään vähän vähemmän ylikierroksilla. Ihana kuulla, että Joni on kyseenalaisista keinoistaan huolimatta kuitenkin edelleen sympaattinen ja ennen kaikkea ymmärrettävä hahmo! Eetunkin tunteiden laita tulee varmasti vielä myöhemmin ilmi. Kiitos paljon sinulle!
Angie, heh, tällä kertaa ei joo juuri urheilla muuten kuin taustatarinassa, mutta urheiluviittauksilta ei silti voi välttyä, kun on kyse lätkäjätkistä.
Alun perin hahmojen itse asiassa piti olla ammattitason pelaajia, mutta se ei kuitenkaan tuntunut sopivan juuri tähän tarinaan, joten jääkiekko jäi harrastukseksi, vaikkakin pitkäaikaiseksi ja tärkeäksi sellaiseksi. Ihana kuulla, että mökkimiljöö vetosi ja tunnelma välittyi! Mökkeilyssä on kyllä puolensa ja puolensa, ja varmaan Joniakin alkaisi vähän nyppiä saunan lämmittäminen, jos hän joutuisi sitä enemmänkin tekemään kuin yhtenä viikonloppuna kesässä. Voi että, musta on niin hauskaa lukea sun turhautumisesta Jonia kohtaan, koska jaan saman turhautumisen jossain määrin itsekin!
Ymmärrän hyvin, että Joni on turhauttava hahmo lukea, sillä hän on myös vähän turhauttava hahmo kirjoittaa. Hän on niin lukossa ja solmussa itsensä kanssa. Uskallan kuitenkin luvata, että jotkin solmut vähintäänkin löystyvät vielä tässä tarinan mittaan. Iso kiitos sinulle kommentista ja kannustuksesta, onpa kivaa että innostuit lukemaan ja kommentoimaan!
✽✽✽8.
350 sanaa
✽ Saunassa Joni keskittyi viskomaan löylyä, vihtomaan ihonsa punaiseksi ja väistämään Eetun katsetta, jonka hän tunsi käväisevän välillä kasvojensa syrjällä. Hänen ohimoitaan jomotti. Se oli kai kehon mielenosoitus treenin, tissuttelun ja saunomisen yhdistelmää vastaan. Kipu kiristi hänen hermojaan ja sai hänet ärtymään siitä, miten Eetu tuntui jatkuvasti hakevan kontaktia häneen. Olisi ollut helpompaa, jos Eetu olisi pysytellyt omalla tontillaan ja Joni omallaan. Toimihan se kaukalossakin.
Kuistilla saunaolutta hörppiessään Joni luuli selvinneensä taas yhdestä painostavasta tilanteesta, mutta sitten Eetukin ilmestyi vilvoittelemaan. Jokin Eetun olemuksessa paljasti Jonille heti, että vaitiolo saisi riittää. Joni puri huultaan ja kipristi paljaat varpaansa puulankkua vasten.
”Mää kysyn ny suoraan”, Eetu sanoi. ”Oonko mää loukannu sua jotenki?”
Kysymys sai Jonin hätkähtämään. ”Et”, hän vastasi heti, mutta kireys ylsi hänen ääneensäkin, ”miten niin?”
Eetu naurahti – ilottomasti –, pudisti päätään ja käänsi katseensa järvelle, joka toisti taivaan harmautta. ”No siten niin, että sun käytöksestä vois vaikka vettää semmosen loogisen johtopäätöksen… Sää oot iha jossai omassa kuplassas. Hädin tuskin vastaat, jos sulle puhhuu. En mää tyhymä oo, mutta en myöskään ajatustenlukija, eikä musta tunnu mitenkään ratkiriemukkaalta olla näin ankeeta seuraa, ku mää en ees tiiä,
mitä mää oon sulle tehny.”
Sanat putoilivat kivinä Jonin vatsanpohjaan. Jokainen sai olon entistä täydemmäksi ja tukalammaksi. Niiden seassa humisi suuttumusta ja syyllisyyttä. Ilma tuntui raskaalta hengittää, aivan kuin se olisi kyllästynyt sateen odotuksen lisäksi kaikesta kuukausien varrella sanomatta jätetystä. Joni halusi pitää kaiken visusti sisällään, mutta paha olo aaltosi vaativasti. Häntä huimasi, ja hän tuijotti tiukasti eteenpäin.
”Et sää oo mittään tehny”, Joni pakottautui sanomaan.
”Mutta silti sää oot mulle vihanen?”
Ne sanat sysäsivät Jonin yli laidan. Oli inhottavaa vihata itseään, mutta oli sietämätöntä antaa toisen ihmisen ymmärtää, että vihoitteli tälle.
”En mää oo sulle vihanen, mää oon vihanen vittu
itelleni!” Jonin ääni särkyi. Sisu murahti. ”
Mulle ja mun typerälle sydämelle tai sille mikä ikinä tässä helevetin ruumiinrähjässä ny on vastuussa siitä että mää oon hintti ja tunnen sua kohtaan tällä tavalla!”
Sisu oli kiertänyt miesten eteen. Se haukkui. Jonin sydän jyskytti, eikä hän uskaltanut vilkaistakaan Eetua. Hän joi loput oluestaan, heitti pullon nurmikolle ja harppoi pois.
Aitan takana Joni takoi nyrkkiään seinään ja huusi ääneti.
