Elämän polulla
Yuuri oli aina rakastanut kaikkea, mitä Viktorissa oli. Mies oli herkkä tuntemaan asioita syvällä tavalla ja halusi olla lähellä ja halaili paljon. Viktor halusi aina myös selvittää asioita juurta jaksain. Hän oli aina ollut Viktorin jakamattoman rakkauden keskipiste. Nyt se oli muuttunut, sillä Viktor kulutti aikaansa myös lukien. Muutaman kerran hän oli nähnyt Viktorin rukoilemassa jotenkin surullisen näköisenä. Viktor otti uskomisen tosissaan ja se jollain lailla kosketti Yuuria. Mutta aina kun Viktor oli hänen kanssaan, hän pursui sitä samaa elämäniloa kuin aina.
”Hiuksesi ovat kasvaneet lisää”, Viktor sanoi työntäessään sormensa Yuurin hiuksiin. Sitten hän työnsi vielä nenänsäkin ja sai Yuurin nauramaan.
”Etkö aio mennä tänään kirkolle?” Yuuri kysyi kun kello tuli jo paljon.
”Ajattelin ehdottaa, että voisimme kuunnella tilaisuuden yhdessä kotoa käsin. Mitä sanot?” Viktor ehdotti. Ulkona satoi, eikä sinne tehnyt mieli mennä. Yuuri huomasi tulevansa vähän uteliaaksi.
”Sopii”, Yuuri sanoi. Niinpä sinä sunnuntaina heidän olohuoneestaan tuli hetkeksi kokoussali. Nikita oli päiväunilla, Noriko leikki hiljaa Viktorin ja Yuurin istuessa sohvalla seuraten striimattua tilaisuutta kotoa käsin. Yuuri oli hiirenhiljaa. Hän katseli silmät pyöreinä laulavia ihmisiä. Hän ei ollut ikinä nähnyt edes televisiossa mitään vastaavaa. Televisiossa kuvattiin aina jylhiä kirkkoja ja ihmiset seisoivat tai istuivat hiljaa paikallaan.
Yuuri oli aika hiljainen koko loppupäivän. Viktor halusi kovasti tietää mitä Yuuri mietti. Hän päätti kuitenkin antaa Yuurille tilaa, eikä sanonut mitään. Yuuri teki koiralenkinkin yksin. Sillä aikaa Viktor syötti ja kylvetti lapset hyräillen jotain kuulemaansa laulua. Noriko alkoi olla siinä iässä, että halusi hänelle luettavan iltasatuja. Viktor luki samalla kun he katselivat kirjassa olevia värikkäitä kuvia. Yuuri liittyi heidän seuraansa ja kuunteli pikkuoravan tarinan loppuun.
”Phichit tulee ensiviikolla”, Yuuri kertoi kun he söivät iltapalaa. ”Hän kertoi että Seung-gil on myös Japanissa. Ollut jossain työprojektissa jo muutaman kuukauden. Hän käy myös Tokiossa Seung-gilin luona.”
He juttelivat niitä näitä, mutta Yuuri ei sanonut mitään heidän aikaisemmin kuuntelemastaan jumalanpalveluksesta. Viktoria harmitti ja hän yritti peittää sitä. Sitten Yuuri kömpi hänen viereensä peiton alle ja jäi lähelle. Hetken oli aivan hiljaista.
”Viktor?” Yuuri sanoi rikkoen hiljaisuuden.
”Mmmm?”
”Minulla on ollut paljon ajateltavaa”, hän sanoi.
”Minä kyllä huomasin sen”, Viktor vastasi.
”Minä haluaisin ymmärtää, mutta pääni ei toimi sillä tavalla. En voi käsittää Jumalaa ja uskoa”, Yuuri sanoi.
”Ei se sillä tavalla toimikaan”, Viktor totesi. ”Kaikki se touhu voi vierestä katsottuna näyttääkin tyhjäpäiseltä. Ei sitä tajua ennen kuin itse uskoo.”
”Miten sitä sitten voi alkaa uskomaan?” Yuuri ihmetteli.
”Usko tulee kuulemisesta. Kun kuuntelee Jumalan sanaa, niin se alkaa vaikuttaa ihmisessä uskomista”, Viktor selitti.
”Entä jos on kuuro?” Yuuri kysyi ja naurahti sitten, kun käsitti, että kuurojen kuuleminen tapahtui vain toisella tavalla.
”Tilaisuuksissa on toisinaan viittomakielen tulkkeja”, Viktor kertoi. ”Se on kansainvälinen seurakunta ja siellä on usein eri kielten tulkkeja.”
*
Phichitin vierailu piristi Yuuria ja Viktoria. Phichitin iloinen olemus oli tarttuvaa.
”Kävin teillä viimeksi, kun Noriko oli vasta ihan pieni ja nyt hän on jo yli kahden”, Phichit totesi yrittäessään pysyä vikkelän Norikon vauhdissa puutarhassa. Norikon saparot heiluivat ja hän halusi kovasti esitellä Phichitille kaikkea.
”Onnistuitte sitten löytämään vaaleatukkaisen pojan itsellenne?” hän sanoi nostaessaan Nikitan syliinsä.
”Se oli kyllä ihan sattumankauppaa”, Viktor sanoi. ”Suuri osa venäläisistä on vähän tummempia, mutta hän onkin Pietarista, jossa veri on voimakkaammin sekoittunut länsinaapureihin.”
Viktor antoi Yuurille ja Phichitille paljon kahdenkeskistä aikaa vaihtaa kuulumisia. Hän itse pakkasi sunnuntaina lapset rattaisiin ja lähti kävellen seurakunnalle. Hän oli päättänyt, että voisi istua sen kerran pyhäkouluhuoneessa lasten kanssa. Siellä saattaisi oppia jotain uutta.
”Minne Viktor lähti?” Phichit kysyi Yuurilta.
”Hän meni kirkolle”, Yuuri vastasi.
”Kirkolle?” Phichit ihmetteli. ”Onko Viktorista tullut uskovainen?”
”Itseasiassa kyllä.”
”Ihanko totta! Sitä on nyt liikkeellä. Tiesitkö että Seung-gil on uskovainen? Ollut jo aika kauan”, Phichit kertoi.
”Siis sillä samalla tavalla kuin Jean-Jacques?” Yuuri varmisti vielä.
”Juuri niin. Seung-gil kertoi, että hänen isoisänsä on salakuljettanut Raamattuja Pohjois-Koreaan ja jäi kerran kiinni. Hän oli siellä vankilassa melkein vuoden, mutta pääsi ihmeen kaupalla pois”, Phichit kertoi. Yuuri kuunteli silmät pyöreinä.
”Se olisikin jännittävä tarina kuultavaksi”, hän sanoi.
He puhelivat kaikenlaista ja Yuuri vakuutti olevansa kunnossa. Syöpäsolut oli saatu hyvään kuriin, joskin niitä oli vielä hänen kehossaan. He menivät kaupungille syömään ja kävivät luistelemassa. Oli mukavaa, että Phichit yöpyisi heillä vielä monta päivää.
Kun Viktor kuuli Seung-gilin isoisän operaatiosta salakuljettaa Raamattuja, häntä kiinnosti saada mies puhumaan Osakaan.
”Olisi mukava myös tavata Seung-giliä. En ole kuullut hänestä useaan vuoteen yhtään mitään. En
The king and the skater musikaalin jälkeen mitään”, Viktor sanoi viitaten musikaaliin, jossa olivat kaikki Phichitin kutsumat luistelijat olleet mukana.
”Minä voin kysellä asiasta”, Phichit lupasi. ”Ja jos teistä jompikumpi henkilökohtaisesti pyytää hänet tulemaan tänne, niin hän voi vaikka tehdäkin sen. Seung-gil tulee mielellään, vaikka se ei siltä näyttäisikään”, Phichit sanoi.
Yuuri päätti soittaa Seung-gilille ja siitä tulikin yllättävän pitkä puhelu. Seung-gil kertoi että hänellä olisi vapaata kahden viikon jälkeen, jolloin hän voisi tulla käymään. Se oli sillä sovittu. Phichit menisi Tokioon ja palaisi sieltä yhdessä Seung-gilin kanssa.
*
Sitten koitti päivä, jolloin Viktorin maailma nyrjähti jälleen kerran. Viktor ja Yuuri heräsivät varhain uuteen aamuun ja viettivät hitaan ja ihanan aamun sängyssä. He rakastelivat ja nauttivat toisistaan ja elämästään. Kun he olivat lähekkäin, kaikki tuntui oikealta ja täydelliseltä.
Sen jälkeen Viktorin päälle laskeutui raskas taakka. Se oli niin yllättävä ja musertava, että Viktor pelästyi todenteolla. Yuuri oli noussut huolehtimaan lapsista Viktorin jäädessä vielä makuuhuoneeseen. Kukaan ei ollut seurakunnalla lausunut hänelle tuomiota hänen avioliitostaan Yuurin kanssa. Hän oli itse Raamatusta lukenut syntilistan, johon kuului myös makaaminen toisen miehen kanssa. Jumala itse oli tuominnut hänen tekonsa. Hän oli vasta aivan äsken lupautunut Herralle eikä hän ollut vielä harrastanut sen jälkeen seksiä Yuurin kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta sen jälkeen ja nyt Viktor tunsi tehneensä vähintään majesteettirikoksen Jumalaa vastaan. Hän tunsi olevansa syntisistä suurin ja kauhistui voisiko saada edes anteeksi.
Miksi hänen elämästään piti tulla näin monimutkaista? Eikö uskon pitänyt olla iloinen asia? Viktor polvistui sänkynsä äärelle ja itki lohduttomasti. Siitä Yuuri hänet viimein löysi, kun miestä ei kuulunut aamupalalle.
”Viktor? Mitä nyt on tapahtunut?” Yuuri kysyi laskeutuessaan Viktorin vierelle lattialle ja silitti miehen selkää. Viktor nyyhkytti ja tärisi, eikä pystynyt sanomaan pitkään aikaan yhtään mitään. Sitten keittiöstä kuului itkua ja Yuurin piti mennä lasten luokse. Viktor käsitti olevansa umpikujassa. Jos hän ei voinut hyvällä omallatunnolla olla Yuurin kanssa, pitikö heidän erota? Hänen sydämeensä sattui pelkkä ajatuskin. Hän ei voinut hylätä Yuuria ja pahimmassa tapauksessa kinata kumpi asuisi lasten kanssa. Mitä ihmeessä hänen tulisi tehdä?
Yuuri tuli kohta takaisin hänen luokseen.
”Viktor, kerro minulle mikä sinun on?” Yuuri pyysi.
”Et voi ymmärtää”, Viktor sanoi.
”Yritä edes. Voin ainakin yrittää ymmärtää”, Yuuri sanoi.
Viktor vuodatti sydämensä Yuurille ja Yuuri kuunteli.
”Minä en tiedä mitä minun pitäisi tehdä? Mikä olisi oikein? Minä olen sitoutunut sinuun vihkivalan kautta, mutta minä olen sitoutunut myös Jumalaan. Yuuri, olen niin pahoillani että aiheutan vain pahaa mieltä”, Viktor sanoi.
”Raamatun Jumalan silmissä meidän vihkivalamme on varmaan yhtä tyhjän kanssa. Siitä näkökulmasta katsottuna emme edes ole pätevässä avioliitossa”, Yuuri sanoi.
”Älä sano noin. Tuo kuulostaa hirveältä”, Viktor parahti.
”Eikö se sitten ole niin?” Yuuri kysyi.
”En minä tiedä”, Viktor vingahti.
”Viktor, kuinka minusta tuntuu että sinun on nyt paras tulla syömään ja mennä sitten keskustelemaan jonkun kanssa. Et voi kantaa tällaista taakkaa yksin”, Yuuri neuvoi.
Viktor ihmetteli kuinka viisaita sanoja Yuuri puhuikaan hänelle.
”Mitä jos minua neuvotaan ottamaan ero?” Viktor murehti.
”Minä rakastan sinua, Viktor. Aina. En halua että elät ristiriidassa oman itsesi kanssa tai Jumalasi kanssa. En väitä, etteikö sydämeni särkyisi jos eroamme, mutta minä haluan sinun parastasi. Minusta tuntuu pahalta kuulla, että tekosi tuntuvat majesteettirikokselta Jumalaa vastaan.”
Sen päivän jälkeen Viktor tunsi elävänsä jatkuvasti kuin veitsen terällä.
Kukaan ei osannut neuvoa häntä tai sanoa mikä olisi lopulta se oikea vastaus. Raamattu ei yksinkertaisesti neuvonut tällaiseen tilanteeseen yhtään mitään. Aivan kuin olisi oletettu, ettei näin olisi kuulunut koskaan päästä tapahtumaankaan. Seksuaalinen kanssakäyminen kahden miehen välillä oli selkeästi kielletty. Avioliitosta oli neuvoja vain miehen ja naisen väliselle liitolle. Ja samalla Jumala sanoi selkeästi, että vihasi hylkäämistä. Internet oli täynnä ristiriitaisia näkemyksiä Raamatun tulkinnoista, mutta Viktor tiesi sydämessään mikä oli oikein ja mikä oli väärin. Ei hän tehnyt tiliä ihmisille. Jumala yksin voisi neuvoa häntä toimimaan oikein.
Viktor huomasi, kuinka hänen ja Yuurin välit muuttuivat vähän. Heidän välillään oli selvästi kireyttä ja pelkoa, jota ei ennen ollut. Eräänä päivänä Viktorin teki mieli unohtaa koko usko ja palata entiseen. Kuinka paljon helpompaa hänellä oli silloin ollut? Ja kuinka paljon selkeämpää oli olla Yuurin kanssa. Jumala tuntui ilonpilaajalta ja haaveitten murskaajalta. Kaikkivaltiaalta, joka nipotti pikkuasioista. Mitä väliä sillä oli mitä hän teki Yuurin kanssa? He olivat uskollisia toisilleen ja solmineet avioliiton. Heidän ei ollut tarkoitus tehdä mitään väärää. Eivät he suunnitelleet pettävänsä. Viktor sai myös vastauksia ajatuksilleen. Raamatussa Jeesus kysyy seuraajiltaan puheensa jälkeen.
”Tahdotteko tekin mennä pois?” Ihmiset olivat pitäneet Jeesuksen puheita kovina ja ehdottomina, eivätkä olleet kestäneet. He lähtivät pois.
Seurakunnassa rukoiltiin jatkuvasti Viktorin ja Yuurin puolesta. Viktor turhautui, kun Yuuri ei rukouksista huolimatta tullut uskoon eikä edes parantunut missään vaiheessa kunnolla. Yuuri oli usein tutkimuksissa ja aina hän sai saman vastauksen. Hänen luuydinnäytteensä ei ollut täysin kunnossa. Syöpä kyti pienellä liekillä hänen elimistössään koko ajan, joskin näin voisi jatkua vaikka miten pitkään. Yuuri sai kesän jälkeen luvan liikkua vapaammin myös suuremmissa ihmisjoukoissa ja hän iloitsi siitä. Olisi mukava käydä konsertissa tai elokuvateatterissa. Yuuri oli myös utelias näkemään kirkon, jossa Viktor kävi.
”Seung-gilin isoisä on lupautunut puhumaan seurakunnalle”, Viktor kertoi eräänä päivänä Yuurille.
”Sen tarinan minäkin haluan kuulla”, Yuuri sanoi.
”Oletko varma? Hän puhuu varmasti enemmän Jeesuksesta, kuin jännittävästä salakuljetuksesta”, Viktor sanoi.
”Olen varma. Nyt saan liikkua missä haluan ja olen luvannut tulla kanssasi.”
Viktor oli siitä iloinen. He olivat puhuneet Yuurin kanssa paljon siitä, mitä heidän tulisi tehdä avioliittonsa kanssa. He olivat päättäneet keskittyä yhdessä tekemiseen ja perheenä yhdessä olemiseen. Kun Viktor ja Yuuri kävivät konsertissa ja elokuvissa oli Maiya lasten kanssa ja koirat juoksivat puutarhalla. He halailivat paljon, mutta välttelivät intiimimpää yhdessäoloa. Se tuntui jonkin aikaa toimivan ja kaikki oli taas hyvin.
*
Kun Yuuri tuli seurakunnalle, hän sai paljon huomiota osakseen ja hän punasteli kaikesta siitä huomiosta jota sai. Monet vaikuttivat tuntevan hänet, vaikka hän ei tuntenut ketään. Häntä käteltiin ja pieni pullea nainen halasi häntä ja kysyi hänen vointiaan. Yuuri oli hämillään, mutta samalla pienen mummon hänelle suoma huomio lämmitti hänen sydäntään. Viktor kertoi, että tämä nainen oli hänet kutsunut seurakunnalle silloin ensimmäisellä kerralla. Viktor ja Yuuri jäivät takapenkille istumaan. Jollain tavalla Yuurista tuntui jo tutulta, sillä hän oli katsellut Viktorin kanssa joitakin tilaisuuksia striimattuna. Yuurilla oli paljon katseltavaa ja sulateltavaa. Televisiosta tutut jäyhät tilaisuudet eivät olleet mitään sinne päinkään, mitä hän sai nähdä ja kuulla.
Tilaisuuden alussa oli paljon laulua ja lyhyt puhe ennen, kuin Seung-gilin isoisä tuli puhumaan. Tilaisuus käännettiin japaniksi ja englanniksi. Englanninkielinen tulkkaus vaati aina kuulokkeet, jotka Viktor laittoi tottuneesti korvilleen. Herra Yong Lee alkoi puhua ja siinä olikin yksi vauhdikkaimpia ja mielenkiintoisimpia puheita, mitä Viktor oli kuullut. Lee siteerasi paljon Raamattuaan mutta kertoi samalla uskomattoman jännittävää seikkailua johon oli joutunut salakuljettaessaan Raamattuja Pohjois-Koreaan.
”Niin kuin Herran enkeli avasi vankilan ovet Pietarille, niin hän avasi vankilan ovet minulle ja sain kävellä ulos vapauteen kenenkään estämättä”, herra Lee kertoi suuresta ihmeen päivästä, jonka oli kokenut useamman kuukauden vankilassaolon jälkeen.
”Jos yksi autolastillinen Raamattuja on poltettu ja hävitetty, niin voi kertoa että useampi autolastillinen on päässyt perille sitä kenenkään estämättä.”
Yleisö taputti.
”Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Katso nyt on otollinen aika, katso nyt on pelastuksen päivä (2 Kor 6:2)”Herra Lee esitti ihmisille kutsun tulla eteen, jos he halusivat antaa elämänsä Jeesukselle aivan ensimmäistä kertaa. Muutamia meni eteen, mutta Yuuri istui Viktorin vierellä kuin liimattuna. Oliko puhe koskettanut Yuuria millään lailla? Eikö Yuuri vieläkään voinut tulla uskoon? Vaikka puhe oli ollut kaikella tavalla koskettava ja voimakas. Puhe oli koskettanut Yuuria. Hän oli saanut paljon ajateltavaa. Mutta hän ei halunnut mennä eteen. Se tuntui oudolta ja häntä ujostutti aivan liian paljon vieraassa paikassa.
Viktor kävi illan aikana kättelemässä herra Leetä ja kertoi heidän olevan Seung-gilin luistelupiirien tuttuja. Ja sitten Viktor huomasi lipsauttavansa Leelle kutsun tulla käymään heille kotiin. Yuuri kauhistui Viktorin röyhkeydestä, mutta herra Lee lupasi tulla heti seuraavana päivänä, kun vain ajasta sovittiin.
Seuraavana päivänä herra Lee saapui heidän kotiinsa. Yuuria jännitti niin että vatsaan koski. Viktorkin jännitti, mutta kaikki jännitys hävisi, kun herra Lee istui heidän sohvalleen ja alkoi jutella. Yuuri keskittyi olemaan lasten kanssa, mutta Viktor sai kuuntelijan, jota oli tarvinnut. Tässä hänen elämänsä ja kotinsa oli nyt avoinna ja nähtävillä ja jos tämä Jumalan palvelija voisi häntä jotenkin neuvoa, niin hän olisi kiitollinen. Herra Lee puhui pitkään Viktorin kanssa, mutta kääntyi sitten nurkassa lasten kanssa olevan Yuurin puoleen.
”Haluatko sinä Yuuri antaa elämäsi Jeesukselle?” hän kysyi.
Yuuri oli vähän vaivaantuneen oloinen, eikä sanonut mitään. Hän pudisti päätään ja mumisi anteeksipyynnön.
”Viktor, me jatkamme rukousta emmekä luovuta Yuurin suhteen”, mies sanoi. ”Tilanne on kaikella tavalla vaikea sinulle, mutta varmasti myös Yuurille.”
”Miksi kukaan ei suoraan neuvo meitä eroamaan?” Viktor ihmetteli.
”Tässä on nyt jotain Jumalan suurempaa viisautta ja ihmistä suurempia asioita liikkeellä, jota en minäkään täysin ymmärrä”, herra Lee sanoi. ”Tilanne voi muuttua, kun Yuuri tulemaan uskomaan Jumalaan.” Viktor nyökkäsi, vaikka ei täysin ymmärtänytkään.
”Luotatko sinä siihen, että kun me rukoilemme, niin tapahtui mitä tahansa, se koituu aina niiden parhaaksi, jotka uskovat?” Viktor nyökkäsi uudelleen.
Herra Lee rukoili pitkään Viktorin puolesta. Yuuri kuunteli ihmeissään, sillä yhtäkkiä Lee puhui jollakin oudolla kielellä ja näytti sen jälkeen ikään kuin tulkkaavan englanniksi sen, mitä oli sanonut.
”Pidä tiukasti kiinni Jeesuksesta. Herra ei lupaa sinulle helppoja päiviä, mutta saat olla turvallisella mielellä. Sinä kuulut Jeesukselle ja olet hänen omansa.”
”Oletko sinä täyttynyt Pyhällä Hengellä?” Lee kysyi vielä.
”Jos tarkoitat sillä tavalla että kaadutaan ja puhutaan kielillä, niin en ole”, Viktor selitti. Ei hän tiennyt sellaisesta paljon mitään.
”Jumala haluaa täyttää sinut Pyhällä Hengellä. Ota vastaan Hänen voimansa”, herra Lee sanoi ja jatkoi rukousta. ”Jos mieleesi nousee uusia sanoja, niin aukaise suusi ja anna tulla. Jumala voi antaa sinulle rukouskielen.”
Viktor alkoi yhtäkkiä puhua jotain, joka kuulosti muinaisnorjalta ja kohotti kätensä ylös. Yuurin teki lähinnä mieli rynnätä karkuun, mutta huomatessaan herra Leen lopettaneen ja antaessaan Viktorin rukoilla ja ylistää oudoin sanoin, hän rohkaisi mielensä kysyäkseen.
”Herra Lee, mitä tämä on?”
”Kysyit aivan samoin, kuin Jerusalemilaiset lähes 2000 vuotta sitten. Onko sinulla Raamattua, niin näytän mistä voimme saada vastauksen.”
”Ei minulla ole Raamattua”, Yuuri sanoi.
”Korjataanpa sellainen vahinko heti”, hän sanoi ja kaivoi laukustaan japaninkielisen Raamatun ja avasi sen Apostolien tekojen luvusta 2. ”Usein ihmiset täyttyessään Pyhällä Hengellä voivat puhua aivan vierailla kielillä”, Lee sanoi ja Yuuri luki.
*
Viktor oli seuraavina päivinä täynnä elämää ja hänen sydämensä lauloi kiitosta Jumalalle. Hän halasi Maiyaa tämän tullessa lapsia hoitamaan, hän toivotti postinjakajalle Jumalan siunausta ja muuta hassua. Yuuri katseli vierestä ja oli jopa vähän mustasukkainen Jeesukselle, joka oli niin tärkeä Viktorille. Mutta samalla hän kaipasi itsekin samaa, vaikka ei halunnutkaan muuttua ihan noin kummalliseksi kuin Viktor.
”Viktor, nyt jos koskaan sinä kyllä hihhuloit”, Yuuri sanoi.
”Jos hihhulointi on tällaista, niin sitten haluan aina hihhuloida”, Viktor totesi ja hyräili laulunpätkää.
Sitten Viktorille tuli puhelinsoitto yllättävältä henkilöltä. Se oli Jean-Jacques Leroy, hänen luisteluaikainen kilpailijansa ja ärsyttävä ihminen.
”Terve Viktor, ehditkö puhua?” JJ kysyi. Ehtihän Viktor, tottahan toki.
”Pikkulinnut lauloivat, että sinä olet nykyisin veljeni Herrassa”, hän aloitti. Soitto oli lopulta lämminhenkinen ja Viktor sai pyytää JJ:ltä anteeksi vanhoja kaunojaan.
”Mitä aiot tehdä Yuurin suhteen?” JJ rohkeni kysyä. Ja Viktor kertoi rehellisesti. JJ näytti ymmärtävän ja lupasi rukoilla heidän puolestaan.
Jos Viktor olikin pää pilvissä kokonaisen viikon, tavallinen arki odotti häntä kuten aina ennenkin.
