Kuten runoissasikin, näissä yhdistyivät vahva, kaikin aistein tavoitettava tunnelma ja kaunis, kiinnostava kieli. Toukokuista lukiessa saattoi näin kevättalven kynnyksellä (tai ehkä
kynnyksellä on vielä vähän toiveajattelua taholtani,
rappukäytävässä voisi olla osuvampi) tuntea auringon lämmön ihollaan ja nähdä keväänvihreän ympärillään. Hetki kahden rinnakkain elävän elämänmuodon välillä oli suloinen, ja pidin kovasti kertojan arvostavasta asenteesta peuranaapuriaan kohtaan.
Join kahvia kanssasi verannalla ja kuuntelin aaltoja, suhinaa, laulua, huminaa.
Tämä oli erityisen kaunis kohta lyyrisyydessään!
Onnistuneesta tunnelmasta kertoo sekin, että kun lokakuussa saaristoon taas tultiin, tuntui se jo kotiinpaluulta! Myös tämä pätkä oli täynnänsä ihania ilmaisuja ja kielenkäyttöä, esim.
maatuvien lehtien miellyttävä kakofonia. Luonto oli lempeästi läsnä, ja jonkinlainen moderni noituuskin tuli mieleen loimuihin puhalletuista mausteista.
Syksyn lehdet leijailevat veteen asti, ja haluaisin jollakin alkukantaisella tavalla hypätä niiden mukana.
Tämäkin kohta oli suorastaan lumoava!
Kainosti toivon, että kirjoitat näille joskus jatkoa! Jopa pääkaupunkiseudun perinteisestä loskatalvesta löytyisi sun taitavalla kynällä varmasti jotakin kauneutta ja lohtua. :') Kiitos aisteja hellivästä lukukokemuksesta!