Nuolaise kunnes tipahtaa
fandom: NU:carnival
ikäraja: K-11
paritus: Yakumo/Edmond, Eiden/Kuya
genre: romance, slice of life, matchmaking trololoo
yhteenveto: “Jos sinun pitäisi saattaa kaksi toisiinsa ihastunutta sokeaa pönttöä yhteen, niin miten tekisit sen?”
A/N: Jatkoa sarjassamme “raapaleidea lähti lapasesta jo ennen kuin ehdin edes aloittaa”. Kirjoittaminen ei varsinaisesti nappaa vieläkään, mutta tämmöinen pieni höpöily nyt kuitenkin tuli naputeltua melkein puolivahingossa, heh.
Osallistuu Aistihaasteeseen maulla.
Yakumo oli hirvittävän ihastunut Edmondiin.
Edmond puolestaan oli aivan yhtäläisen ihastunut Yakumoon.
Heidän ainoa ongelmansa oli se, ettei kumpikaan kyennyt tunnustamaan tunteitaan suoraan asianomaiselle — Edmond oli moiseen aivan liian estoinen ja ylpeä, Yakumo puolestaan itsetunto-ongelmainen ja edelleen hyvin ujo — vaan mieluummin tilittivät synkeästä salaisuudestaan Eidenille lakanoissa kierimisen jälkeen. Se oli omalla tavallaan aika liikuttavaakin, mutta enimmäkseen ainoastaan typerää sekä Eidenin kannalta aivan äärimmäisen turhauttavaa. Hän halusi niiden kahden tollon löytävän toisensa, lankeavan toistensa käsivarsille ja vannovan kuolematonta rakkauttaan ja mitä nyt vielä, he olisivat suloinen ja toisiaan loistavasti täydentävä pari.
Mutta jos Eiden jotakin ihmissuhteista tiesi, niin sen, että kolmannen osapuolen ei pitänyt hoitaa treffeille kutsumisia ja ihastuksesta kertomisia muiden puolesta. Kyllä ne ratkaisevimmat askeleet täytyi ottaa itse ja sydämen salat kuulla ihan suoraan sen mielitietyn huulilta, kaikki muu olisi latteaa ja antiklimaattista ja yksinkertaisesti vain väärin.
Jos jonkinlaista kommervenkkia oli tullut jo kokeiltua tilanteen edistämiseksi, mutta tuloksetta. Yakumo ja Edmond olivat molemmat ihan liian kohteliaita ja pahuksen hyvätapaisia, ei siinä auttanut jatkuva yhteisten projektien keksiminen saati tulevien rakastavaisten “vahingossa” komeroon lukitseminen. Eiden tiesi Edmondin auttaneen Yakumoa kovasti tunteiden ja vaistonvaraisten reaktioiden hallinnassa, mutta oliko hänen hitto vieköön ollut pakko opettaa näin hyvin?! (Toisaalta kai se olisi pitänyt arvata, Edmond kuitenkin oli tunteiden patoamisen kruunaamaton kuningas.)
Lopulta Eiden arveli, että ehkä jonkinlaista apua täytyisi pyytää — hän oli omasta mielestään ihan nokkela heppu, mutta harmillisesti hänenkin oivalluksillaan oli rajansa, ei häneltä enää tämän tasoinen juonittelu onnistunut.
Ja kukapa olisikaan enää juonikkaampi kuin Kuya.
“Kuule”, Eiden aloitti heidän pelatessaan jälleen kerran korttia. “Jos sinun pitäisi saattaa kaksi toisiinsa ihastunutta sokeaa pönttöä yhteen, niin miten tekisit sen?”
“Puhuuko nuori herra nyt käärmepojusta ja sir kangennielleestä?” Kuya hyrisi ja nosti pakasta uuden kortin. Eidenin laskujen mukaan yhden aiemmista oli täytynyt livahtaa repolaisen hihaan piiloon, ja hän päätti nokittaa tiputtamalla pari omistaan istuintyynyn alle heti sopivan hetken tullen.
“Mistä niin päättelit?”
“He ovat aika ilmiselviä, eikö?”
“Mmm, niin kai”, Eiden myötäili. “Mutta he eivät millään saa kerrottua siitä toisilleen.”
“Ja minkä ihmeen vuoksi haluaisin tehdä tilanteelle mitään?” Kuya kysyi muikeasti hymyillen. “He ovat kovin viihdyttäviä nykyisellään.”
No niinpä tietysti.
Eiden sujautti huonot kortit pois kädestään, nosti pakasta uudet tilalle, ja latoi sitten suoransa pöytään. Kuya selvästi yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta hänen ylähuulensa värisi ärtymyksestä kielien, pettynyt hampaiden väläyttely oli jo lähellä.
“Jos autat minua usuttamaan Yakumon ja Edmondin tunnustamaan toisilleen, niin… jään sinulle palveluksen velkaa?” Eiden tarjosi. Hän katui sitä jo valmiiksi, ainakin vähän.
Kuya mittaili hänen kasvojaan hyvän tovin eriparisilla silmillään ja virnisti sitten.
“Olkoon menneeksi, kun nuori herra kerran noin kovasti tahtoo kyyhkyläisten etuja ajaa.”
Eiden nielaisi. Nyt hän katui jo aika paljonkin mokomaa älynväläystä, mutta perääntyäkään ei enää voinut.
Ja olihan Kuyan kanssa kaikesta nöyryytyksestä huolimatta aina myös ihan hauskaa, hänen tajuntansa lisäsi avuliaasti.
“Okei, toimeen siis! Mistä aloitamme?”
“Käy ostamassa kalleimpia, harvinaisimpia, makeimpia leivoksia joita kaupungista löytyy, ja kutsu sir hapannaama teelle. Minä hoidan loput.”
“Tämän on parasta toimia”, Eiden kuiskasi Kuyalle Edmondin ottaessa tarjoiluvadilta toisenkin leivoksen. Ne pursuivat nougatilla höystettyä kermavaahtoa tavalla, jota saattoi kuvailla ainoastaan överiksi. “Olen sievoisen summan Asterille velkaa, minkä lisäksi valehtelin tämän olevan taustatutkimusta uutta kahvilaa varten, joten jos —”
“Nuori herra ottaa nyt vain rennosti”, Kuya virnuili ja tarttui sitten omalle lautaselleen asetettuun leivokseen. Hän työnsi sen kokonaisena suuhunsa ja nielaisi pureskelematta, huuhteli sokeritähtien viimeiset jäänteet runsaalla hörppäyksellä teetä ja vilkaisi sitten merkitsevästi Eidenin annosta. “Eli naama kiinni ja syö torttusi.”
Paremman vastauksen puutteessa Eiden tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja tekemään työtä käskettyä. Paakkelsi oli niin naurettavan makea, että hampaat tuntuivat sulavan suuhun jo pelkästä kosketuksesta, eli Edmondin täytyi olla suorastaan hurmioissaan näistä herkkupaloista.
Kun jäljellä oli enää viimeinen leivos, he kaikki tuijottivat sitä kuin jonkinlaista merkkiä odottaen. Oli päivänselvää, että ainoastaan Edmond haikaili sen perään, muttei ihan vielä tohtinut kysyä.
“On tässä ilmoja pidellyt”, Kuya kehräsi ja nojautui kevyesti salongin sisäänkäynnin suuntaan. Aivan kuin hän… kuulostelisi jotakin? Ehkä hän odotti Yakumoa saapuvaksi, tämä oli lähtenyt jo aikaisin aamulla auttamaan isovanhempiaan puutarhatöissä ja puhunut palaavansa sitten iltapäiväteen aikaan…
Yhtäkkiä Kuya säpsähti kuin jonkin miellyttävän yllätyksen saaneena, naurahti vaimeasti kuten paraskin ketku ketunrepolainen ja tuuppasi viimeisen leivonnaisen kohden vastapäätä istuvaa Edmondia.
“Herra ritari on hyvä ja syö tämän namusen ennen kuin itsehillintäni pettää, tekisit suuren palveluksen kun yritän vahtia linjojani.”
Edmond loi kysyvän katseen Eideniin (ihan vain selkärankaan iskostuneiden käytöstapojen tähden eikä suinkaan mistään vilpittömästä jakamisen halusta) ja Eiden nyökkäili anteliaasti, syököön pois hänen puolestaan, yksi leivonnainen oli totisesti ollut enemmän kuin vain tarpeeksi. Tyytyväinen hymynkare huulillaan Edmond kiitti, haukkasi leivonnaisesta nautinnollisesti huokaisten ja ahmaisi sen parempiin suihin niin autuaana, että sellaisen oli pakko olla jo vähän säädytöntä.
Ja kuin jotain Kuyan asettamaa aikataulua seuraten Yakumo astui huoneeseen viimeisen murenan kadotessa ja Edmondin taputellessa suupieliään pienellä servetillä.
“Sir Edmond!” Yakumo tervehti aurinkoisesti. “Oletteko täällä sitä uutta kahvila-hanketta varten? Kuulin juuri Asterilta siitä.”
“Kahvila? Ei minua ole sellaisesta informoitu.”
“Johtavana leivos-asiantuntijana halusimme ensin rehellisen mielipiteesi, joten tietty salailu kuului asiaan”, Kuya suolsi menemään niin hyväntuulisesti, että väristykset alkoivat välittömästi juosta itkin Eidenin selkää. Tai oikeastaan koko kroppaa. Kuya oli vaarallinen. Ja pahuksen kuuma. “Tämä nougat-pähkinä-kerma-mikä-lie-sotku on ilmeisesti juuri nyt varsinaista trenditavaraa ja aivan ehdottomasti tahtoisimme ykköstuotteeksi jotakin näiden syömiemme leivosten kaltaista. Käärmepojulla varmasti olisi jotain leivontaässiä hihassaan tämän projektin suhteen, olisit niin suureksi avuksi Eidenille jos kehittelisit jotakin vastaavaa, sir Edmond tässä nautti näistä leivonnaisista äärettömästi.”
Mielihyvän puna Yakumon kasvoilla syveni syvenemistään Kuyan syöttäessä hänelle tätä pajunköyttään, jokainen sana oli täydellinen napakymppi.
“Toki autan mielelläni”, hän vastasi osaamatta ihan päättää, kenelle sanansa eniten osoittaisi. “Jos voisin maistaa yhden, niin tietäisin paremmin, mitä haetaan.”
Eiden suorastaan aisti Kuyan kätketyn ketunhännän tyytyväisen kiepahtelun, hampaatkin vilahtivat siihen malliin kuin hän valmistautuisi käymään saaliiseen kiinni.
“Voi mikä harmi, söimme jo kaikki”, hän sanoi raukeasti, kaikkea muuta kuin pahoittelevaan sävyyn. “Mutta Edmond sai viimeisen juuri ennen kuin saavuit, sen varmasti voi vielä maistaa hänen huuliltaan.”
Hetken verran oli tyystin hiljaista, huoneen ainoa ääni oli suuren kaappikellon sekuntiviisarin tikitys.
Sitten Edmond ja Yakumo sopersivat “mm-mitä?!” kuin yhdestä suusta.
Kuya nousi pöydän äärestä ja lähestulkoon lipui pehmeästi Yakumon luo. Hänen nojatessaan kevyesti Yakumon olkaan supistakseen kehotuksia tämän korvaan puoliääneen Eiden ajatteli väkisinkin vanhojen piirrettyjen pikkupiruja, jotka hyppivät ihmisten hartioilla johdattamassa näitä mieron tielle.
“Uskoakseni hänen hennolle amorinkaarelleen jäi vielä sokerikide tai kaksikin”, Kuya sanoi vaimeasti, viettelevästi. “Ja mitä syvemmälle hänen suuhunsa kurotat, sen paremmin maistat sen mitä tavoittelet; sen pehmeän ja makean, suloisen ja kielelläsi sulavan.”
Sitten Kuya kääntyi ja iski silmää pöydässä vielä istuvalle seurueelle.
“Eikö niin, sir Edmond?”
Eiden kuuli, kuinka Edmondin kuivahtanut suu maiskahti. Kuinka hän nielaisi. Normaalisti Edmondilla olisi kymmeniä paheksuvia vastaväitteitä moiselle humpuukille, mutta nyt hän ainoastaan laski katseensa pää punaisena ja nyökkäsi.
Yakumo astui arastellen lähemmäs.
“Mutta —”
“Höpönlöpön, tässä mitään mutteja, yksi pieni maistiainen vain”, Kuya sanoi maanitellen ja tuuppasi Yakumon aivan Edmondin eteen.
Eiden pidätti hengitystään, kun Edmond nousi tuoliltaan. Ne kaksi toistensa ympärillä kierrellyttä onnetonta tonttua seisoivat nyt viimeinkin lähekkäin, katseet toistensa kasvoilla kierrellen ja huulet kevyesti raollaan, koko olemuksellaan suukkoon valmistautuen. Yakumo kosketti varoen Edmondin poskea, kääntäen hänen päätään parempaan asentoon lempeästi hyväillen.
“J-jos sallitte…”
Edmond vastasi nyökkäyksellä ja huokaisulla, sulki silmänsä, ja sitten Yakumo kosketti hänen huuliaan omillaan. Ensin hyvin kevyesti, enemmänkin kai tunnustellen, mutta sitten Yakumon vietit ottivat vallan ja hän työnsi kielensä kartoittamaan toisen suuta ja Edmond antautui suudelmalle tavalla, jollaista Eiden ei ollut koskaan edes osannut odottaa häneltä.
Jompikumpi heistä vaikersi hiljaa toisen suuhun. Ehkä molemmat, oli vaikea sanoa.
“Sir Edmond, m-minä —” Yakumo yritti lopuksi hengähtää, mutta Edmond tarttui häntä tukasta molemmin käsin ja veti hänet välittömästi uuteen suudelmaan, vielä edellistäkin kiihkeämpään, suorastaan epätoivoiseen.
Muiden oli selvästi aika poistua paikalta.
“Ei kestä kiittää”, Kuya hymähti ja läiskäytti vielä lähtiessään Yakumon kättä niin, että se valahti Edmondin vyötäisiltä reippaasti alemmas. Eiden ei ihan kehdannut katsella, millaisen reaktion moinen sai aikaan, mutta hän kyllä takuuvarmasti utelisi sitten jälkeen päin muutamia mehukkaita yksityiskohtia, hitto soikoon hän olisi sen kaiken tämän parittamisen jälkeen ansainnut.
Hän oli todella aivan äärettömän onnellinen niiden kahden puolesta, he olivat ansainneet kaiken mahdollisen onnen ja sopivat yhteen niin oivallisesti.
Sitten hän muisti repolaiselle lupaamansa maksun.
Kuyan silmät säihkyivät eriparista charmiaan eteishallin varjoissa, pehmeä kieli vilahti näkyviin hänen lipaistessaan huuliaan Eideniä katseellaan mittaillessaan… ja itse asiassa se ei ollut lainkaan hullumpi tilanne sekään, kai sitä useamminkin kelpaisi saada tällaisen palkkion kaikista vaivoistaan.
