Nimi: Pääsiäinen on vain vähän perseestä
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Genre: Slice of life, draama
Päähenkilö: Gwenog Jones
Yhteenveto: Maisemaa hallitsivat nyt valtoimenaan kasvavat nokkoset ja suolla käyskentelevät kurjet, mutta tuhat vuotta aikaisemmin suon yllä olivat lentäneet maailman ensimmäiset huispaajat.Kirjoittajan sana: Tähän tekstiin inspiroi moni asia: 1. Talvietydihaaste, jossa sain inspiraatioksi
nämä ihanat ikkunat. 2. Feeniksin killan lukeminen ja Griselda Maalisvallin löytäminen sen sivuilta. 3. Viime pääsiäisenä julkaisemani
Mörköhääkakku ja muita Siriuksen tatuointeja (K-11) –ficci, jonka sisarficiksi tää teksti syntyi. Tämä ficci toimii myös yksinään, mutta näissä kahdessa tekstissä eletään samaa pääsiäistä ja käsitellään samoja teemoja, kuten mörköjä. 4. Huispaus kautta aikojen –kirja inspiroi vahvasti!
Näillä eväillä: HYVÄÄ PÄÄSIÄISAIKAA <3!
PÄÄSIÄINEN ON VAIN VÄHÄN PERSEESTÄKevät oli tullut aikaisin. Ilta-aurinko sai Huitsuntaussuon talot, ne kaikki viisitoista, välkehtimään oranssin lämpimässä hehkussa. Mutta aurinko paljasti myös pinnoille kerääntyneen pölyn ja likaiset ikkunat.
”Kauhea siivo”, Gwenog Jones sanoi tunturipöllölleen, Parasviin Kneenille, joka huhuili orreltaan vastaukseksi.
”Sitten, kun paranen, kysyn isoisoäidiltä Himatuikun lainaan yhdeksi illaksi. Tonttu voisi pestä ikkunat.”
Orrella Parasviin Kneen kallisti päätään.
”Miksi sinä katsot minua noin? Himatuikku tykkää pestä ikkunoita. Minä en tykkää.”
Parasviin Kneen huhuili hyväksyvästi ja Gwenog otti pöydältään pergamentin, johon oli hetkeä aikaisemmin kirjoittanut pääsiäistervehdyksen sisarelleen Hestialle. Gwenog kohotti pergamenttia, ja Parasviin Kneen ojensi tottuneesti jalkaansa. Gwenog sitoi kirjeen kiinni pöllön jalkaan ja avasi sitten ikkunan.
”Turvallista matkaa”, Gwenog sanoi pöllön noustessa siivilleen. Gwenog jäi hetkeksi katselemaan sen lentoa ja tunsi pienen kateudenpiston. Hän itse ei ollut päässyt ulos lähes viikkoon, kiitos sitkeän lohikäärmerokon. Kuume oli vihdoin eilen laskenut, mutta paukamat ympäri kehon helottivat yhä punaisina ja särkevinä.
Lohikäärmerokko oli iskenyt erityisen huonoon aikaan, juuri ennen pääsiäisviikkoa. Gwenog oli joutunut jättämään väliin tärkeän huispausmatsin sekä Feeniksin killan pääsiäisaterian, joka oli juuri parhaillaan käynnissä. Ei sillä, että Gwenog olisi pahemmin piitannut lampaasta tai minttuhyytelöstä, mutta hän olisi halunnut nähdä Kingsley Kahlesalvan. Kingsley oli vihdoin eronnut pitkäaikaisesta naisystävästään Mafalda Hopkirkistä (josta Gwenog ei sivumennen sanoen ollut koskaan pitänyt), ja Gwenog pelkäsi, että joku ehtisi napata komean Kingsleyn ennen kuin pääsiäislammas olisi muuttunut kasaksi luita.
Mutta ei auttanut surra, lohikäärmerokolle ei voinut mitään. Huokaisten Gwenog heittäytyi sohvalle ja avasi radion. Emmeline Vance oli juuri kertomassa säätietoja:
”Pääsiäisaamu valkeneekin kaikkialla aurinkoisena, mutta iltaa myöten rannikolla esiintyy sadekuuroja. Jaha, Ludo Bagman on saapunut studioon, mitä uutta, Ludo?”
”Huispausrintamalla kohistaan yhä eilisestä Henkipään Harpyijoiden ja Kenmaren Kanahaukkojen kohtaamisesta, ja spekuloidaan, olisiko lopputulos ollut toinen, jos Harpyijoiden kapteeni Gwenog Jones olisi ollut pelikunnossa. Henkilökohtaisesti voisin lyödä vaikka omaisuuteni vetoa, että Harpyijat eivät olisi hävinneet yli sadalla pisteellä, jos Gwenog olisi ollut remmissä.”
Gwenog irvisti ja sulki radion. Sitten hän poimi sohvapöydältä Päivän profeetan, hyppäsi päättäväisesti yli eilistä huispausottelua spekuloivien urheilusivujen, ja alkoi lukea Tylypahkassa ensi viikolla alkavista V.I.P.-kokeista. Isoisoiäiti-Griseldaa oli haastateltu tutkintolautakunnan päällikön ominaisuudessa. Gwenog pyöräytti silmiään lukiessaan Rita Luodikon kuvailevan isoisoäitiä huonokuuloiseksi ryppynaamaksi, mutta totaalisesti hänellä leipoi luuta kiinni hänen huomatessaan jutussa myös oman nimensä:
Sitten henkilökohtaisempi kysymys, jos vain sallitte, professori Maalisvalli. Lapsenlapsenlapsenne (Henkipään Harpyijoiden kapteeni Gwenog Jones) ärisi viime viikolla Päivän profeetan toimitukselle, kun häneltä erehdyttiin kysymään haastattelussa, mikä hänen suojeliuksensa on. Neiti Jones vastasi sen olevan mörön perse. Pidättekö tätä soveliaana käytöksenä, ottaen huomioon teidän korkean asemanne taikaministeriössä?
– Minä en ole pojantyttärenityttären vartija, Griselda Maalisvalli vastasi tylysti ja kertoi haastattelun olevan päättynyt.Gwenog ähkäisi ja heitti lehden lattialle. Kirottu Rita Luodiko! Gwenog oli toivonut, että hänen suutuspäissään heittämänsä mörön perse –kommentti olisi painunut unholaan Henkipään Harpyijoiden murskatappion noustessa mielenkiintoisemmaksi huispausuutiseksi, mutta vielä mitä! Ja Gwenog kyllä tiesi, että hänen olisi pitänyt vastata nuorten fanien lähettämiin kysymyksiin ystävällisemmin, mutta minkäs teit, kun kysymykset olivat osuneet arkaan paikkaan. Ensin oli kysytty, oliko hän todella saanut aikoinaan loitsujen V.I.P.-kokeesta Peikon katkaistuaan suutuspäissään taikasauvansa sen jälkeen, kun kutsuloitsu ei ollut onnistunut. Gwenog oli mumissut vastaukseksi kysymykseen jotain sensuuntaista, että ei mitenkään voinut muistaa niin vanhoja asioita, hänen V.I.P.-kokeistaan oli kulunut melkein kaksikymmentä vuotta. Mutta totaalisesti Gwenogin luuta oli leiponut, kun Luodikon ämmän seuraava kysymys oli koskenut suojeliusta, mitä Gwenog ei ollut koskaan oppinut loitsimaan.
Gwenog säpsähti tuntiessaan sormissaan jotain tahmeaa. Huomaamattaan hän oli repinyt ranteessaan olleet suomuiset rokot auki, ja nyt ihon pinnalle oli noussut inha kerros mätää ja verta. Kiroillen Gwenog kurottautui ottamaan sohvapöydältä nenäliinan, mutta samassa tulisija välkähti kirkkaanvihreänä ja tuprautti noet olohuoneen räsymatolle.
Noen ja hormipulverin saattelemana olohuoneen matolle tupsahti myös pieni ja kumara noita, jonka valppaat silmät nauliutuivat heti Gwenogiin.
”Gwenog Jones!
Mörön perse?”
”Isoisoäiti, sinä et saisi olla täällä! Minulla on lohikäärmerokko, sinun iässäsi se on…”
”Tappava, niin on, mutta yrittäköön vain. Sitä paitsi minä olen sairastanut sen jo”, Griselda sanoi, kohotti kättään, ja Gwenogin verimätää tihkuvaan ranteeseen ilmestyi side.
”Koska muka? Sinähän säästyit silloin, kun isoäiti sairastui”, Gwenog sanoi ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Hän tiesi kyllä, että lohikäärmerokon saattoi sairastaa vain kerran, mutta siitä huolimatta tuntui pahalta, että hänen yli satakaksikymmentävuotias isoisoäitinsä oli samassa tilassa hänen kanssaan.
”Sain tartunnan aikoinaan Euphemia Potterilta yksissä kuolettavan tylsissä haiskunristiäisissä. Euphemia otti ja kuolikin seuraavana päivänä”, Griselda sanoi reippaasti ja antoi katseensa kiertää arvostelevasti Gwenogin olohuoneessa ja jäi sitten tuijottamaan ikkunalautaa, naksautti kieltään ja sanoi: ”kuolemassa on myös sinun kärvihirpäspuskasi.”
”Minä olen ollut niin kipeä, että…”
”Merlin sentään, etkö ole kastellut tätä Grindelwaldin kaatumisen jälkeen?” kasvin luo astellut Griselda äyskähti ja taikoi kastelukannun kastelemaan kaikki olohuoneen ikkunoilla olevat kukat. Jokainen niistä oli nuupahtanut.
”No, tässä on ollut kaikenlaista…”
”Ja mikä on tämä pölykerros ikkunoissa?”
”Minä ajattelin, jos voisin lainata yhdeksi illaksi Himatuikkua… tai siis Kotivaloa. Jos se voisi pestä ikkunat.”
”Minun kotitontullani on kädet täynnä minun paperitöitteni kanssa, ei se jouda korjailemaan sinun laiskuuttasi. Merlin sentään, kuurausloitsu on keksitty!” Griselda äyskähti, teki kädellään mutkikkaan liikkeen, ja tyhjästä ilmestynyt suuri rätti alkoi pestä ikkunaa. Gwenog huokasi ja rojahti istumaan sohvalle. Isoisoäidin kanssa ei kannattanut ruveta väittelemään.
”Minä keitän meille teetä, ja sitten saat selittää sen mörön perseen”, Griselda ilmoitti ja paineli lupaa kysymättä keittiöön.
”Ei siinä ole mitään selitettävää. Minulta vain meni hermo. Sinä tiedät, miten arka paikka minulle on, etten osaa loitsia suojeliusta”, Gwenog huusi Griseldan perään ja olisi voinut jatkaa, että erityisen kipeäksi asian teki se, että Gwenogin isosisar Hestia oli erityisen taitava kilpiloitsuissa. Toki Hestia oli saanut niihin koulutusta, hautajaisnoidan täytyi osata suojata vainajat, mutta jo Tylypahkassa Hestia oli osannut tehdä kissamaisen suojeliuksen ja saanut kaikki opettajat haukkomaan henkeään. Siitä oli vuosikausia aikaa, mutta yhä vain Gwenogia korpesi, korpesi, vaikka hän tiesi jo Tylypahkassa olevansa Hestiaa taitavampi esimerkiksi huispauksessa. Mutta isoisoäiti ei ollut koskaan pitänyt huispausta oikein minään, ja yhä se tuntui Gwenogista pahalta. Griselda jauhoi aina Hestian erinomaisuudesta, mutta ei koskaan puhunut siitä, miten Gwenog oli johdattanut Henkipään Harpyijat viime keväänä liigavoittoon.
”Ei suojelius ole kaikki kaikessa. Mutta kuurausloitsun sinä voisit opetella, katso nyt, miten kirkkaat ikkunoista tuli! Nyt kärvihirpäspuskakin saa tarpeeksi valoa”, Griselda sanoi tultuaan takaisin olohuoneeseen. Hänen takanaan leijui tarjotin, joka laskeutui pehmeästi sohvapöydälle. Yllätyksekseen Gwenog huomasi Griseldan kaataneen hänelle teetä isoon vihreään mukiin, jossa luki KAPTEENI. Harpyijoiden etsijältä Glynnis Brandilta joululahjaksi saatu muki oli Gwenogin suosikki, mutta Griselda kaatoi teen yleensä aina Gwenogin isovanhemmiltaan perimiin alruunakoristeisiin kuppeihin. Nytkin Griselda oli valinnut sellaisen kupin asetteineen itselleen ja istuutunut nojatuoliin Gwenogia vastapäätä.
”No, ehkä voimme unohtaa mörön perseen. Sattuuhan sitä ylilyöntejä”, Griselda sanoi suopeasti ja siemaisi höyryävää teetä, syvänoranssista väristä päätellen Matami Puddifootin Parasta Pääsiäisiloa.
”Joo, yritän hillitä kieleni ensi kerralla”, Gwenog sanoi helpottuneena ja kurottautui ottamaan teemukinsa. Pääsiäistee maistui makean pirskahtelevalta.
Tämä on Kingsleyn lempiteetä, Gwenog muisti yllättäen, ja häntä alkoi taas harmittaa killan pääsiäisillallisen menettäminen.
”Tuskinpa onnistut, sinussa on liikaa minua”, Griselda sanoi ja hymyili sitä puolittaista hymyään, jonka Gwenog tiesi häneltä perineensä. Harmillista oli, että Hestia oli heistä se, joka oli perinyt isoisoäidin aivot.
”Alkavatko V.I.P.-kokeet heti pääsiäisen jälkeen?” Gwenog kysyi ja Griselda nyökkäsi. Hänen takanaan ikkunalaudalla kärvihirpäspuska kääntyi kohti valoa ja pudisti lehdiltään viikkokausien pölyt. Gwenog oli iloinen, ettei isoisoäiti nähnyt selkänsä takana pyörteilevää pölypilveä.
”Kyllä, matkustan Tylypahkaan keskiviikkona. Oletko kuullut mitään Meganista?”
Megan Jones, Gwenogin serkku, oli Tylypahkassa viidennellä luokalla. Gwenog oli hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, oli mukavaa kuulla kuulumisia Tylypahkasta, varsinkin huispauskentältä. Megan oli Puuskupuhin jahtaaja, ja lentäminen kiinnosti häntä paljon enemmän kuin V.I.P.-kokeisiin vamistautuminen. Serkku ei ollut kirjoittanut kirjeissään yhtään mitään lähestyvistä kokeista.
”Hänellä sujuu mukavasti.”
”Ai muuallakin kuin huispauskentällä?” Griselda kysyi terävästi. Korkea ikä ei ollut pehmittänyt isoisoäidin aivoja rahtustakaan.
”Ei hän koskaan kirjoita minulle mistään muusta kuin huispauksesta.”
Griselda naksautti kieltään.
”Niinpä tietysti. Ettehän te Jonesit mistään muusta tiedäkään. Onneksi Hestiassa sentään näkyy edes vähän Maalisvallien aivoja.”
”Hestiakin on hyvä huispaaja. Jos hän olisi halunnut pyrkiä ammattilaiseksi, hän oli varmasti vielä tänäkin päivänä liigan parhaita jahtaajia”, Gwenog sanoi tiukasti. Yleensä häntä ilahdutti, jos isoisoäiti arvosteli Hestiaa hänen sijastaan, mutta huispaus oli Gwenogille niin pyhä asia, että hän halusi pitää huolen, että hyvät lentäjät tunnustettiin hyviksi lentäjiksi.
”Harry Potter suorittaa tänä vuonna V.I.P.-kokeensa. Minulle on kerrottu, että hän osaa loitsia aineellisen suojeliuksen. Ajattele, ensimmäinen oppilas sitten Hestian”, Griselda vaihtoi puheenaihetta.
”Hienoa”, Gwenog sanoi kuivasti. Taas oltiin päästy suojeliuksiin.
”En voi olla miettimättä, mitä olisi tapahtunut, jos Hestia olisi päätynyt naimisiin James Potterin kanssa. Ajattele heidän lahjakkuuttaan loitsuissa, ajattele, mitä lapsesta olisi voinut tulla.”
”Älä vain sano tuota Hestialle”, Gwenog sanoi kauhuissaan. James oli Hestialle kipeä asia kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, eikä isoisoäidin tahditon ja typerä pohdinta varmastikaan tuntuisi siskosta mukavalta.
”Sanoin jo. Kävin Hestian luona eilen.”
”Mitä… mitä hän sanoi?”
”Että loitsutaidoista hän ei tiedä, mutta ainakin lapsesta olisi tullut hitonmoinen lentäjä”, Griselda sanoi ja rypisti jo valmiiksi ryppyistä nenäänsä. Gwenog ei voinut salata virnistystään.
”Niin varmasti olisi tullut. Potterien huimapäisyys ja Jonesien luutatuntemus yhdistettynä…”
”No niin, minun täytyy mennä tarkistamaan, että Kotivalo ei ole polttanut lammasta. Augusta Longbottom tulee luokseni pääsiäisillalliselle”, Griselda sanoi ja nousi ylös. Vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkään hän ei ollut täysin hyväksynyt sitä, että hänen pojantyttärensä oli nainut luutasepän, eikä hän milloinkaan keskustellut mielellään mihinkään luutiin tai lentämiseen viittaavasta.
”Mukavaa, että kävit”, Gwenog sanoi ja oli puoliksi tosissaan. Vaikka isoisoäiti osasi olla raskas ja tahditon, oli hän kuitenkin Gwenogille myös hyvin rakas. Ja ehkä asia oli juuri niin kuin isoisoäiti itse sanoi: Griseldan ja Gwenogin luonteissa oli niin paljon samaa, ettei yhteentörmäyksiltä voitu aina välttyä.
”Toivottavasti rokkosi paranee pian. Henkipään Harpyijat on pulassa ilman sinua”, Griselda sanoi, hymyili puolittaista hymyään ja heitti takkaan hormipulveria. Gwenog katsoi häntä ihmeissään, isoisoäiti ei ollut varmaan koskaan aikaisemmin sanonut ääneen hänen joukkueensa nimeä.
”Mutta tee minulle palvelus, Gwenog, ei enää mörön perseitä. Viistokuja 129!” Griselda huudahti liekkeihin ja katosi.
Gwenog jäi hymyillen katsomaan, miten nokipilvi laskeutui lattialle ja käänsi sitten katseensa puhtaisiin ikkunoihin. Ulkona aurinko oli laskemassa Huitsuntaussuon taakse. Viimeiset säteet valaisivat suon poltetulla oranssilla. Tässä valossa Gwenogin ikkunoista avautuva maisema oli erityisen kaunis.
Gwenog nousi seisomaan, tassutteli sieppikuvioisissa villasukissaan ikkunan eteen ja hymyili näkymälle. Maisemaa hallitsivat nyt valtoimenaan kasvavat nokkoset ja suolla käyskentelevät kurjet, mutta tuhat vuotta aikaisemmin suon yllä olivat lentäneet maailman ensimmäiset huispaajat. Gwenog ei vieläkään voinut oikein ymmärtää, että todella sai asua huispauksen alkulähteillä, että tuolla suolla siannahasta valmistetut ensimmäiset kaadot olivat viilettäneet kohti maalisalkoina toimineita oluttynnyreitä ja ryhmyjä edeltäneet lumotut kivenmurikat olivat törkänneet pelaajia alas luudanvarsilta.
Gwenog mietti juuri, miten kivuliasta nokkospuskaan putoamisen oli täytynyt olla, kun hän kuuli takaansa tömähdyksen. Hän kääntyi ympäri ja näki tulisijasta tupsahtavan jälleen nokea ja hormipulveria.
Ja tällä kertaa takasta räsymatolle kömpi… Kingsley Kahlesalpa.
Aika tuntui pysähtyvän aivan samalla tavalla kuin aina luudanvarrelta pudotessa. Gwenog ehti ajatella tukuittain ajatuksia: miksi hän ei ollut pessyt eikä kammannut hiuksiaan viikkoon, miksi hänen yllään oli kauhtunut Rohkelikon huispausjoukkueen t-paita ja reikäiset, puhpallurakuvioiset pyjamahousut ja miksi Kingsley oli tullut kylään juuri nyt, kun Gwenogin kasvot olivat lähes kokonaan peittyneet punaisten rokkopaukamien alle. Kauhukseen Gwenog tunsi, miten hänen silmäkulmassaan olevasta paukamasta alkoi vuotaa jotain, todennäköisesti mätää. Nopeasti hän pyyhkäisi silmäkulmaansa ja toivoi, että aurinko hänen selkänsä takana laskisi harvinaisen nopeasti.
”Päivää, Gwenog! Ei tarvitse näyttää noin säikähtäneeltä, minä olen sairastanut lohikäärmerokon lapsena”, Kingsley sanoi matalalla äänellään. Gwenog nyökkäsi, mutta ei osannut sanoa mitään. Vähän liian myöhään hän tajusi, että tervehtiminen olisi hyvä alku, mutta Kingsley oli jo ehtinyt jatkaa:
”Toin sinulle vähän lammasta Kalmanhanaukiolta. Hestia kertoi, että olit hyvin harmissasi, kun et päässyt pääsiäisillalliselle.”
”Kiitos. Oliko teillä mukavaa?” Gwenog kysyi ottaessaan Kingsleyn ojentaman rasian, jonka kansi oli koristettu Mustien sukuvaakunalla.
”Oli ihan hauskaa, olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta minulla alkaa kohta vahtivuoro salaperäisyyksien osastolla. Mutta, Merlin sentään, onpa sinulla mahtava maisema!” Kingsley huudahti ja harppoi Gwenogin ohi ikkunan luo. Gwenog käytti tilaisuuden hyväkseen ja yritti Kingsleyn selän takana pöyhiä lyhyitä hiuksiaan, jotta ne näyttäisivät vähemmän likaisilta.
”Joo, Huitsuntaussuo on upea, varsinkin näin kevätauringossa.”
”On mennyt tovi siitä, kun olen käynyt Lontoon huispausmuseossa, mutta eikö siellä olekin esillä jonkun tuhat vuotta sitten Huitsuntaussuolla asuneen noidan päiväkirja, jossa hän kirjoittaa typeränä pitämästään urheilulajista, jota suon yllä pelataan?”
”Jep! Gertie Kaddila! Olen usein huvittanut itseäni miettimällä, että mahtoiko hänen tönönsä olla juuri tämän talon paikalla”, Gwenog sanoi innoissaan ja unohti kurjan ulkomuotonsa. Hän ei ollut tiennyt, että Kingsley oli kiinnostunut huispauksen historiasta.
”Niin tietysti, Gertie Kaddila! Ja jos muistan oikein, eikö hänellä ollutkin ystävä nimeltä Gwenog? Ja hän kirjoitti päiväkirjaansa, että Gwenog oli myös liittynyt niihin luudanvarsiääliöhin?”
”Kyllä! Minä olen saanut nimeni sen Gwenogin mukaan”, Gwenog sanoi ja innostui yhä vain enemmän. Kingsley hymyili hänelle ja Gwenog tunsi vatsassaan lentelevän sieppien armeijan.
”Haluaisitko joskus lähteä minun kanssani huispausmuseoon? Olisi kiva kuulla huispauksen historiasta enemmän kuin mitä ne kuolettavan tylsät oppaat kertovat. Suo anteeksi, mutta professori Binsskin on enemmän elossa kuin ne museon oppaat, joihin minä olen törmännyt.”
”Totta kai! Gwenog henkäisi eikä voinut uskoa, että Kingsley Kahlesalpa toden totta oli pyytänyt häntä treffeille.
”Mahtavaa! Kirjoita minulle, kun olet parantunut. Mutta nyt minun täytyy rientää ministeriöön. Hyvää pääsiäistä, Gwenog!” Kingsley sanoi, jäi hetken tuijottamaan Gwenogia hymyillen ja asteli sitten takan luo. Otettuaan hormipulveria hän kuitenkin vielä kääntyi kohti Gwenogia ja sanoi leveä virne kasvoillaan:
"Nauroin makeasti sille mörön perseelle. No, parane pian! Taikaministeriö!"
Ja sitten Kingsley oli poissa.
Gwenog laski lammasrasian olohuoneen pöydälle, kiljaisi ja hypähti sitten ilmaan tuulettaen yhtä villisti kuin aina Henkipään Harpyijoiden tehtyä maalin tai Glynnis Brandin napattua siepin. Treffit Kingsley Kahlesalvan kanssa! Ja vielä Lontoon huispausmuseossa!
Gwenog otti pari tanssiaskelta ja avasi radion. Sieltä raikui Kohtalottarien uusi hittibiisi, Pääsiäinen on vain vähän perseestä:
Pää-pää-pääsiäinen,
lammas määkii uunissa,
minttuhyytelö on kylmässä,
sieppelikukat vinksallaan,
mä lähden sua hakemaan.
Mun luuta ei oo tarkoitettu kahdelle,
mutta kyllä sillä pääsee landelle.
Peräpukamien kipu löytyy huomenna eestä,
mut ei haittaa, koska sun kanssa
pääsiäinenkin on vain vähän perseestä.
Kikattaen Gwenog heittäytyi sohvalle, tarttui taikasauvaansa ja kutsui kirjoituspöydältä luokseen pergamentin ja sulkakynän. Isoisoäiti halkeaisi kuullessaan, että Gwenog oli sopinut treffit huippuaurorin kanssa!
Ulkona aurinko oli laskenut suon taakse, ja Gertie Kaddilan henki liikkui nokkosten yllä jupisten mennessään:
Luudanvarsiääliöt pelaamassa taas. Ei hetken rauhaa edes pääsiäisenä.
