Nimi: Haaveissa vain oot mun
Fandom: Kuroko no Basuke
Hahmot: Midorima Shintaro/Kise Ryota
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, fluffy, yksipuolinen (?) ihastuminen, ficlet
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Tadatoshi Fujimakille. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Midorima haaveilee Kisestä.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
FFF1000 sanalla
sima.
Haaveissa vain oot mun
Oli maaliskuun loppu ja lukuvuosi oli vasta päättynyt. Midorima nautti kevätlomastaan ennen uuden lukukauden alkamista. Hän oli yksin kotona muun perheen ollessa reissussa. Oli mukavaa olla aivan joutilaana, kun koripalloharjoituksiakaan ei ollut. Midorima otti mukavan asennon sängyllään, laski päänsä tyynylle, laittoi kuulokkeet korvilleen ja antoi kevätauringon lämmittää. Hän valitsi yhden lempikappaleistaan ja uppoutui kuuntelemaan. Hetkessä hän oli uppoutunut musiikin maailmaan.
Hän piti hempeästä balladista, joka kertoi pehmeistä hymyilevistä huulista. Se toi hänen mieleensä yhden hänen parhaimmista ystävistään. Kise Ryotan. Midorima oli ihastunut jo yläasteella, kun oli tavannut Kisen tämän liittyessä koripallon pelaajiin. Kise oli aina hymyilevä ja aurinkoinen, hän oli huomaavainen ja ystävällinen, eikä sanonut kenestäkään pahaa sanaa, ellei joku suoraan ensin haukkunut häntä. Kisen vaaleat hiukset ja hunajan väriset silmät saivat Midoriman vähän ujoksi ja sydämen pamppailemaan.
Midorima mietti usein miltä Kisen huulet tuntuisivat. Olivatko ne niin pehmeät miltä ne näyttivät? Kisen silmät olivat kauniit ja kasvot olivat mallin. Kise oli lapsesta saakka tehnyt keikkatyötä mallina. Toisinaan Kisellä näytti olevan pieni häivähdys meikkiä silmissään. Jos joku oli siitä sanonut, Kise vain heilautti kättään ja totesi, että häneltä taisi jäädä naama pesemättä mallikeikan jälkeen. Midorima ei uskonut sitä. Kise oli päässyt meikkaamisen makuun mallintöissä ja teki niin välillä aivan tarkoituksella. Midorima huokaisi. Kise, Kise, Kise.
Kise tuoksuikin aina hyvältä. Tai sitten hän ei tuoksunut miltään paitsi puhtaalta, mutta ei koskaan ainakaan pahalta. Midoriman sydän oli melkein särkynyt, kun hän oli pelännyt joutuvansa luopumaan ystävästään kun he aloittivat lukion. He kävivät eri lukioita. Niin ei ollutkaan käynyt, sillä Kise itse oli ehdottanut, että he tapaisivat ainakin kerran kuukaudessa jossakin. Koripallon merkeissä he näkivät myös muuten, kuten koripalloleireillä ja harjoitusotteluissa. Nyt lukuvuoden lopulla hänellä oli ollut kiireitä tenttien ja tehtävien parissa, eikä hän ollut nähnyt Kiseä kahteen kuukauteen. Se oli tolkuttoman pitkä aika.
Midoriman oli ikävä hunajanvärisiä silmiä ja iloisia kasvoja. Voi kuinka hänen tekikään mieli pörröttää toisen hiuksia. Ehkä jos hän olisi aivan kännissä (mikä ei ollut mitenkään mahdollista) hän uskaltaisi vaikka kokeilla sormellaan niiden huulten pehmeyttä. Tai ehkä hänellä olisi sormenpäässään hilloa ja kermavaahtoa ja Kise nappaisikin hänen sormensa suuhun asti? Tai sitten Kisellä olisi kermavaahtoa nenänpäässään ja hän voisi suukottaa sen puhtaaksi. Kise hymyilisi aurinkoisinta hymyään hänelle ja ehkä ottaisi hänen kädestään kiinni.
Miltä maistuisi makea sima Kisen huulilta? Se taisikin olla hänen viimeinen ajatuksensa ennen, kuin auringon lämpö ja haaveilu tuudittivat hänet uneen.
Musiikki oli loppunut jo aikapäiviä sitten, kun Midorima heräsi kännykkänsä vaativaan soittoon. Se oli Kise.
Kise?
”Missä sinä oikein olet? Olen yrittänyt soittaa jo muutaman kerran”, Kise kysyi.
”Olen kotona”, Midorima vastasi.
”No avaa sitten ovi. Soitin ovikelloakin jo hyvän tovin.”
”Miten niin olet ovella?” Midorima ihmetteli. ”En kai ole unohtanut mitään?”
”Laitoit viestiä että olet yksin kotona muutaman päivän. Ajattelin että kaipaat seuraa.”
”Odota hetki, tulen ovelle.”
Midorima käveli huoneestaan ulko-ovelle, vilkaisi ohimennen peilikuvaansa ja avasi Kiselle oven.
”Midorimacchiiii!” Kise huudahti kapsahtaessaan Midoriman kaulalle. ”Siitä on pitkä aika.”
Midorima melkein häkeltyi saadessaan sylinsä täyteen Kiseä aivan odottamatta. Kise. Hänen ihana Kisensä. Hän vastasi halaukseen ja hengitti syvään Kisen sitruunaista tuoksua. Ja aivan liian pian Kise irrottautui.
”Punastuitko sinä?” Kise ihmetteli.
”Hei, olin vasta nukkumassa kun herätit”, Midorima puolustautui.
Kise tuli sisälle ja jätti tennarit eteiseen.
”Midorimacchi, olet kauhean söpö kun punastut”, Kise sanoi eikä se suinkaan helpottanut Midorimaa, joka tunsi punan syvenevän kasvoillaan.
”Haluatko juotavaa?” Midorima kysyi Kisen istahtaessa olohuoneen sohvalle.
”Maistuu kiitos”, Kise sanoi. Ja silloin Midorima teki jotakin suunnittelematonta. Oli helppo pörröttää häntä alempana istuvan Kisen hiuksia. Se oli itse asiassa hauskaa. Se oli jotain, mitä koripallossa pidemmät pelaajat toisinaan tekivät lyhyemmilleen, ottivat päästä kiinni kuin pallosta ja joskus sotkivat pelitoverinsa hiukset.
”Mido... mitä?” Kise kysyi, mutta sai vastaukseksi ainoastaan Midoriman salaperäisen hymyn.
Midorima katosi jääkaapin oven taakse viilentämään itsensä ja hakemaan kylmää juotavaa. Simaa.
”Awww, Midorimacchi. Oliko sinun ikävä minua?” Kise kysyi katsellessaan samalla huoneen toiselle puolelle, jossa Midorima kaatoi juotavaa korkeisiin laseihin.
”Emme ole nähneet kahteen kokonaiseen kuukauteen”, Midorima sanoi asetellessaan lasien reunoille sitruunaviipaleet koristeeksi. ”Ehkä voin myöntää, että jokin ikävän tapainen saattoi käydä mielessäni”, hän jatkoi ja istahti Kisen vierelle juomat kädessään.
”Wäää, älä ole noin kova”, Kise pelleili omaan tapaansa. ”Minulle ehti tulla ihan kauhea ikävä ja olin iloinen, kun sinulta tuli viesti että olet täällä yksin ja olisi kiva taas nähdä.”
”Viestistä on jo kaksi kokonaista päivää. Etkä sinä vastannut siihen”, Midorima sanoi saaden Kisen suun menemään mutrulle.
”En ehtinyt vastaamaan, kun huomasin jo, että olen ovellasi”, Kise selitti.
”Selitys hyväksytty”, Midorima sanoi.
Sellaista heidän ystävyytensä oli, yhdessäoloa ja nauramista pitkän ajan jälkeen. Koripalloa ja kuulumisten vaihtoa. Midoriman yksipuolista ihastumista vaaleaan ystäväänsä, vaikka ulkopuolisen silmin kaikki näytti siltä, että Kise oli heistä kahdesta se, joka oli ihastunut ja Midorima se, joka ei vain tajunnut sitä.
Kirjoittajalta: Ääää, mä sitten tykkään näistä tyypeistä. Tämä tuskin on viimeinen MidoKise.
