A/N: Tässä taas tämä jokapäiväiseksi muodostunut päiväkirjan päivitys! Enimmäkseen ruokiksella kirjoitettua, voihan sitä vapaa-aikansa näinkin käyttää!
Aivan ihania kommentteja jälleen
Ygritte ja
Pahatar! Minuakin huvittaisi jo kovasti järjestää Lily ja Regulus läheisempiin tunnelmiin, mutta olen päättänyt edetä asian kanssa maltillisesti, koska kyseessä on kuitenkin tällainen hiukan epätodennäköisempi kaksikko, jonka päätymistä toistensa käsivarsille täytyy hiukan perustella. Tai siltä ainakin heitä kirjoittaessa tuntuu! Ja kyllä, draamaa ei varmasti tule puuttumaan, kun muut saavat tietää näiden kahden lähentymisestä. Seuraavassa saadaan jo vähän tuntumaa aiheeseen, toivottavasti ei mennä ihan liiaksi angstailun puolelle. Ainakin lupaan sen vastapainoksi paljon lisää fluffya myöhemmin.
Laitetaanpa vielä tunnelmointia varten yksi kappale (pakko myöntää, että saan jostain syystä Regulusviboja tuosta Andysta
).
Stay alive for the good times
Stay alive through the bad
Stay alive for the hopes and the fears and the dreams
The best that we ever had
Andy Black: Stay Alive _____________________________________________________________________________________________________________________
Sunnuntai 26. syyskuuta 1976Heräsin tänään hyvällä tuulella ja virkeänä, vaikka taisinkin lopulta nukkua vain pari tuntia. Mielessäni oli heti herättyäni muisto siitä, miltä tuntui tanssia Reguluksen kanssa ja olla niin lähellä sitä. Tarkemmin ajatellen tämä oli ensimmäinen kerta, kun edes koskimme toisiamme, mutta toivottavasti ei viimeinen! Jossain vaiheessa Regulus teki muuten ihan samaa kuin minäkin, eli laittoi nenänsä hiuksiini ja hengitti syvään sisään. Sillä lailla tehdään, kun halutaan tutustua tarkemmin siihen, miltä toinen tuoksuu. No, toivottavasti se tulee myös seuraaviin Tarvehuonebileisiin, vaikka Sirius kohtelikin sitä aivan ala-arvoisesti! En ihan tajua sitä. Itsehän Sirius valitsi olla asumatta kotona, joten miksi olla noin katkera?
Mielialani koki pienoisen pudotuksen matkalla aamupalalle. Sirius pysäytti minut hiljaisella käytävällä, ihan kuin olisi kauankin odottanut siellä minua. Se oli yksin (mitä ei tapahdu ikinä), ja täynnä pyhää raivoa.
Mitä helvettiä sinä oikein eilen sooloilit, se vaati saada tietää. Kysyin siltä, että ai minäkö se sooloilija olin, vaikken edes tunkenut kieltäni kenenkään kurkkuun julkisesti enkä myöskään paljastanut kenenkään syvimpiä lapsuustraumoja koko maailmalle. Sirius kysyi, että onko minun todellakin aivan pakko antaa kaikkien maailman luihuisniljakkeiden lähennellä itseäni, ja että ellei oma turvallisuuteni minua kiinnosta, voisin edes ajatella hetken aikaa Rohkelikon mainetta. Että, kun se ihminen saa minut välillä raivon partaalle! Sanoin sille, että jos tarkkoja ollaan, minä lähentelin sen veljeä eikä päinvastoin.
Ajattelin ignorata sen ja jatkaa matkaani, mutta ei se luovuttanut vaan seurasi minua ja jatkoi inttämistä. Minua alkoi lopulta vituttaa niin, että käskin sen itse miettiä vähän aikaa Jamesin kanssa sitä, mitä ne tekevät Rohkelikon maineelle. Se ei voinut ymmärtää mitä tarkoitin, koska ne kaksihan ovat taivaan lahja Rohkelikoille ja koko velhomaailmalle. Kerroin, etten liiemmin arvosta muiden oppilaiden julkista nöyryyttämistä. Sirius suuttui ihan helvetisti ja huusi perääni, että minulla ei ole varaa arvostella, koska itse nöyryytin julkisesti Jamesia antamalla Reguluksen lääppiä itseäni kaikkien edessä. Silloin käskin sen vetää alahuulen päänsä yli ja nielaista, ja lähdin pois niin kiireesti, ettei se enää seurannut. Oikeasti, onko minut jossain jo julistettu Jamesin omaisuudeksi, ja itse satun vaan olemaan ainoa, joka ei tiedä sitä?
Aamupalalla oli ensin aika hiljaista vanhempien oppilaiden osalta, mutta pikkuhiljaa väkeä hiipi paikalle. Menin istumaan Alicen ja Frankin kanssa, jotka vaihtoivat keskenään merkitsevän katseen minut nähdessään, mutta eivät onneksi alkaneet kuittailla. Alice kyllä virnisti tietäväisesti, kun Regulus tuli aamiaiselle ja katsoi heti meidän pöytämme suuntaan. Käskin Alicen ystävällisesti pitää päänsä kiinni, minkä se onneksi tekikin. Kelmit tulivat (yllättävää kyllä) kaikki yhdessä aamiaiselle, vaikka Sirius näyttikin edelleen synkältä, ja James ja Pete olivat vihertäviä kasvoiltaan. Remus oli niistä ainoa, jolla näytti menevän hyvin.
Kaikki sujui kohtuullisen rauhallisesti, kunnes – en nähnyt ihan tarkkaan mitä tapahtui, mutta ihan yhtäkkiä Regulus valahti tuoliltaan lattialle ihan hervottomana. Porukka kerääntyi nopeasti sen ympärille, mutta kukaan ei näyttänyt uskaltavan koskea siihen, joten minä tein sen. Olin ihan takuulla yhtä järkyttynyt kuin muutkin, mutta näemmä kuitenkin ainoa, jolla oli jotain toimintakykyä jäljellä siinä tilanteessa.
Menkää hakemaan apua senkin valopäät, huusin niille samalla kun yritin herätellä Regulusta ja muistella, mitä sillä yhdellä jästien ensiapukurssilla kerran opetettiinkaan. En saanut sitä heräämään, ja luulin sen olevan kuollut, koska sen otsa ja posket olivat ihan viileät, ja kädet jääkylmät. Mutta sitten siihen tuli pari professoria – McGarmiva, Verso ja Kuhnusarvio muistaakseni – ja ne sanoivat, että eiköhän tämä tästä, kunhan se pääsee sairaalasiipeen. Kun kysyin, ne sanoivat, että pääsisin katsomaan, mutta varmaankin vasta iltapäivällä.
Odottelu olikin sitten todella syvältä. Kävelin Tylyahoon ostamaan toffeetäytteisiä suklaasammakoita, koska kaiketi Regulukselle tulisi niistä hiukan parempi mieli, jos se nyt ylipäänsä olisi tajuissaan. Ja jos ei, voisin jättää ne sille, koska sitten se herättyään tietäisi minun käyneen sitä katsomassa. Kun palasin takaisin, James istui yksinään oleskeluhuoneen takan ääressä ja heitteli paperitolloja tuleen. Siriusta ja muita ei näkynyt. Kun näin Jamesin, minut valtasi äkillinen ahaa-elämys, ja menin istumaan sohvan toiseen päähän katsoen sitä tiukasti.
Mitä olet oikein mennyt tekemään, kuiskasin sille niin uhkaavasti kuin osasin. Sillä eiköhän ole aika selvää, että joku teki tämän Regulukselle? Joku, jolla on syytä kantaa sille kaunaa eilisen takia. Eikä tämä olisi ensimmäinen kerta, kun James tekee jotain fyysisesti inhottavaa päästäkseen toisen ihon alle.
James näytti hämmästyneeltä ja aika väsyneeltä, kun se katsoi minua ja sanoi, ettei se todellakaan tiedä, mistä puhun. Juttelimme siinä jonkin aikaa, ja vaikken olekaan Jamesin suurin ihailija, on pakko myöntää, että se puhui varmaankin totta. Pyysin siltä anteeksi, että olin syytellyt sitä, sillä eihän se tarkemmin ajatellen ollut oikein fiksu veto. Jamesilla on ehkä omat huonot puolensa ihmisenä, mutta sujuva valehteleminen ei ole yksi niistä. En kuitenkaan aio jättää asiaa tähän. Voisikohan Sirius mennä noin pitkälle vihassaan omaa veljeään kohtaan?
Neljän aikaan iltapäivällä menin sairaalasiipeen jännittyneenä ja aika huolissani. Matami Pomfrey antoi minulle luvan tulla peremmälle ja ohjasi minut yhden sermin taakse. Regulus makasi valkoisten lakanoiden välissä pienessä kippurassa ja näytti olevan täydessä unessa, mutta kun istuin varovasti alas, se raotti silmiään ja hymyili heikosti. Se näky sulatti sydämeni ihan kokonaan, ja oli hirveän vaikea kuvitella, että kukaan voisi haluta tehdä sellaiselle olennolle pahaa. En osannut sanoa mitään fiksua, koska minua alkoi itkettää ajatellessani sitä. Kysyin vaan, että miten menee, ja se sanoi, että on mennyt paremminkin. Se kertoi, että ilmeisesti sen aamiaismehuun oli tosiaan joutunut jotain, mitä siellä ei olisi pitänyt olla. Ei tiedetty varmaksi, mutta se saattoi olla elävien kuolleiden juomaa. Se tarkoitti, että se olisi muutaman päivän tosi väsynyt ja aivan poissa pelistä, mutta toipuisi ennalleen. Se oli vitivalkoinen kasvoiltaan ja näytti ihan voipuneelta, mutta katseli minua yllättävän kirkkain silmin. Sen puhuessa olin epähuomiossa ottanut sen käden omaani, eikä sitä vaikuttanut haittaavan.
Laitoin suklaasammakot sen pöydälle, ja silloin sitä alkoi naurattaa. Olenko sanonut, että kuulostaa ihanalta, kun se nauraa (sitä pitäisi tapahtua useammin). Sitten se vakavoitui ja kysyi, miksi ihmeessä olen niin mukava sille. Sen vilpitön kysymys meinasi taas alkaa itkettää minua. Että jonkun pitääkin joutua ihmettelemään niin kovasti sellaista asiaa! Silitin sen hiuksia ja sanoin, etten keksi yhtäkään syytä, miksi en olisi sille mukava. Se katsoi minua silmät suurina hämmästyksestä ja sanoi tietävänsä monia, jotka voisivat auttaa minua syiden keksimisessä. Oli pakko katsoa pois, koska sen katse oli melkein liian intensiivinen. Ja silloin näin yöpöydällä kortin, vain yhden ainoan. Otin sen käsiini vain jotain tehdäkseni, ja tulin lukeneeksi tekstin.
Anna olla viimeinen kerta, siinä luki. Ei allekirjoitusta, ei mitään. Regulus yritti napata kortin minulta ja kirosi itsekseen, kun ei onnistunut. Kysyin, tiesikö se, kuka tämän takana oli, ja silloin se sanoi aika tiukasti, että minun pitäisi antaa asian olla, koska se oli sen oma ongelma, eikä kenenkään muun.
Niinhän siinä kävi, että lopulta aloin kuin aloinkin itkeä, mikä ei ollut tarkoitus. Sain sanotuksi vain, että jos tämä oli seurausta eilisestä, se oli mitä suurimmassa määrin myös minun ongelmani, ei pelkästään hänen. Regulus kuivasi märkiä poskiani peukalollaan ja sanoi, että jotkut riskit nyt vaan olivat ottamisen arvoisia, eikä se tekisi mitään toisin. Sen jälkeen minua itketti vieläkin enemmän. Regulus katsoi minua vähän pelästyneenä, ja silloin yritin hillitä itseäni, koska eihän sen kuulunut lohduttaa minua vaan päinvastoin! Pyyhin märkiä kasvoja käsiini, ja kun sormet tulivat aivan mustiksi, tajusin että minun ei pitäisi käyttää sitä iänikuista jästien ripsiväriä vaan opetella muutamia kunnon meikkiloitsuja. Taisin sanoa sen ääneen, koska Regulus hymyili ja sanoi, että näytin sen mielestä oikein hyvältä nytkin, mutta vielä mieluummin se näkisi minut iloisena. Sen jälkeen se alkoi näyttää yhtäkkiä uniselta ja kysyi, voisinko jäädä hetkeksi, vaikka se nukkuisikin. Lupasin jäädä, ja viimeiseksi ennen nukahtamistaan se halusi vielä tietää, tulisinko huomenna takaisin.
Ennen lähtöäni nappasin mukaani sen kortin, vaikkei Regulus ollutkaan halunnut minun sekaantuvan tähän. Olin edelleen vakaasti sitä mieltä, että ottaisin hiukan tarkempaa selkoa siitä, kenellä oli pokkaa puuttua toisten elämään tällä tavalla. Mutta toista kertaa en olisi niin tyhmä, että ryntäisin suin päin syyttelemään ensimmäistä vastaantulijaa ja paljastaisin sillä lailla kaikki korttini. Ei, sillä jos tekisin sen, Sirius ei ikinä myöntäisi tekosiaan! Sillä jos tämän tekijä ei ollut James, mitä muita vaihtoehtoja jäi jäljelle? Kertasin mielessäni eilistä iltaa: miten hirveä Sirius oli ollut Regulukselle, ja miten paljon se oli näyttänyt veljeään inhoavan. Puhumattakaan siitä sen raivonpurkauksesta tänä aamuna!
Mutta kun myöhään illalla hiivin läpi hiljaisen oleskeluhuoneen, Sirius odotti minua pimeässä, vaikka kaikki muut olivat lähteneet. Hei Evans, se kuiskasi. Säikähdin pahasti, koska se pääsi yllättämään minut. Odotin jatkoa aamuiselle suunsoitolle, mutta sellaista ei tullutkaan. Sen sijaan Sirius katsoi minua alta kulmiensa ja mutisi jotain, josta en saanut heti selvää, joten pyysin sitä toistamaan. Vain hiukan kuuluvammin se toisti kysymyksensä:
Onko se kunnossa? Regulus? Kun kerroin sen olevan, Sirius näytti yllättäen helpottuneelta. Mutta minä olen ihmeissäni. Se siis kaikesta huolimatta välittää? Ja ellei se tehnyt tätä, niin kuka sitten?
