// Alaotsikko: K-11, femme (?) melko lailla TAUOLLA
Genre: general, drama, romance, kai sitä huumoriakin löytyy
Paring: Ira/Nikolas, Ira/Eliisa
Rating: K11
Beta: SnowBlind, suuri kiitos ^^
Summary: Ei olisi koskaan pitänyt mennä niihin bileisiin.
A/N: Tämä on mielenkiintoinen. Pakko sanoa. Siinä on jotain, mikä kiehtoo itseäni. Varmaan kolme- tai neliosainen tästä tulee, katsoo miten saa jatkettua. Ensin tästä piti tulla aika lailla erilainen, piti olla raiskausta ja kliseetä sun muuta. Mutta sitten hahmot alkoivat elämään ja tälläseksi se sitten lopulta muotoutui. Ensimmäinen osa siis. Oli tuon lopetuksen kanssa ongelmaa.
Niin muuten, jos joku on kiinnostunut betaamaan tätä heti, niin ottaa yhteyttä. Snowwyllä kun on jotain menoa, jos oikein ymmärsin.. *roll*
Mutta ilmoitelkaas niistä virheistä ja muista. Ja varoitan, kerronta saattaa olla paikoitellen kökköä ja vähän.. tökköä.
Ja lopussa olevat sanat on lainattu Ultra Bra 'n samannimisestä kappaleesta. Ihan luvatta ja puhtaisiin viihdytystarkoituksiin ne lainasin, ehkä vähän turhaa, mutta ei se mitään. ^^
Tälläinen heikkona hetkenä julkaistu, koittakaa elää sen kanssa 8D
1. Nainen, joka elää vapaaherran elämää
Huokaisin syvään. En olisi jaksanut raahautua mihinkään enää tänään. Tiskit oli tiskaamatta, pyykit pesemättä, ja kämppä muutenkin imuroimatta. Pystyin kuvittelemaan miten hän olisi katsonut minua toinen kulma koholla, silmissä tietäväinen katse.
"Älä yritä, asuntosihan on ollut siinä kunnossa... hmm, tosiaankin, koko sen ajan mitä olet siellä asunut, puoli vuotta ellen aivan väärin muista. Ei yksi ilta tunnu missään sen rinnalla."
Ei ehkä tuntuisikaan, mutta kuitenkin. Kyllä nämä opiskelijabileet tiedettiin. Vähäpukeisia tyttöjä, homoja, paljon alkoholia ja sukupuolitauteja. Ei kiitos, vaikka etsin kyllä edelleen sitä elämää, en uskonut sen löytyvän näin.
Käännyin seuraavasta kadunkulmauksesta vasemmalle, joutuen pysähtymään liikennevaloihin. Enhän minä enää välittänyt, olivatko valot punaiset vai vihreät, menin silloin ylitse kun näytti siltä että autoja ei tulisi kummastakaan suunnasta. Mutta Mannerheimintiellä nyt oli aina liikennettä, ainakin melkein, joten oli syytä olla edes hieman varuillaan, jos tahtoi säästyä kalliilta sairaalareissulta.
Hypähtelin siinä jalalta toiselle, koittaen pitää kylmän loitolla jäsenistäni. Tuntui naurettavalta seistä talvipakkasessa pelkissä ohuissa sukkahousuissa ja polvipituisessa hameessa. Kysyin vielä kerran itseltäni, miksi olin suostunut tähän. Ja hänen innostunut äänensä palautui mieleeni. En voinut muuta kuin naurahtaa itsekseni. Osasi ihminen olla välillä typerä.
Jossain laukkuni pohjalla kännykkäni pirahti soimaan. Juuri samaan aikaan kun valtavat ihmismassat huomasivat liikennevalojen vaihtuvan vihreäksi, hameeni kaipasi oikomista ja tajusin kynsilakkani kaipaavan korjausta. Täydellistä, kuka helkkari siellä oikein soitti, pahimpaan mahdolliseen aikaan perjantai-iltana?
Ärtyneenä valuin muiden mukana tien ylitse kaivaen laukkuani. Missä hitossa se puhelin saattoi olla?
"Puhu."
"Eliisa, missä ihmeessä sinä olet? Juhlat ovat olleet käynnissä jo hyvän aikaa, täällä ei ole kiva olla yksikseen-"
"Minähän sanoin, etten ole siellä heti seuraavalla kellolöymällä."
"Mutta oikeasti, tuo eräskin komistus näyttää olevan ilman seuraa. Jos minulla ei olisi Nikolasta, niin sitten.. Hei, mutta, miten kauan sinulla menee? Voin koittaa pitää tuota herraa varattuna sinua varten, jos tahdot."
Pyöritin itsekseni silmiäni. Iran paapatus porautui tuskallisen kovaäänisenä tärykalvooni.
"Luoja, Ira, ei tarvitse huutaa, kuulen ja ymmärrän oikein mainiosti puhettakin. Ei tässä enää pitäisi kauaa mennä, pääsin juuri Mannerheimintien ylitse vain lohjenneen kynnen ja melkein katkenneen koron kanssa."
Kuulin epämääräisen äännähdyksen. Ira naurahti.
"Onneksi et omista Manoloita, silloin tilanne voisi olla pahempi. Mutta, minä pidän tuota miestä silmällä, tule niin pian kuin pystyt! Pusipusihalihali heii!"
Napsautin simpukkapuhelimeni kiinni ja työnsin sen mustan, kuolla kupsahtaneen nahkalaukkuni pohjalle, josta saisin taas etsiä sitä seuraavan puhelun tullen, kiroten soittajaa alimpaan helvettiin. Näytin varmasti siltä, kuin olisi ollut menossa hautajaisiin. Tai samaa asiaa ajavaan liikeneuvotteluun. Musta, yksinkertasesti leikattu hame, tummanpunainen satiinipaita syvään uurrettulla kaula-aukolla. Okei, ei ehkä ihan hautajaisasuste, mutta kuitenkin. Kielikuvana ajavat saman asian. Ira varmasti oli pynttäynyt täyteen bilevarustukseen, ja järkyttyisi nähdessään minut.
Mokkakenkäni kuolisivat, jos vastaani sattuisi vielä yksikin kuralätäkkö. Onneksi olisin pian perillä. En vain ollut varma miten onnekasta se loppujen lopuksi olisi.
* * *
Epäillen seisoin karussa rappukäytävässä, puisen oven edessä. Valkoiset muovikirjaimet koristivat postilaatikkoa ja ilmoittivat Järvisten asuvan kyseisessä kiinteistössä. Miten vihasinkaan tuota sukunimeä. En tiedä, mikä siinä niin ärsytti, mutta rasittava se oli joka tapauksessa. Kaikki tuntuivat aina olevan Järvisiä.
Soitin ovisummeria hieman epäröiden. Kuitenkin joku karvainen, pelottava pedofiilin näköinen setä partoineen päivineen tulisi avaamaan ja pakottaisi minut ottamaan tältä suihin-
Nämä pelottavat mielikuvat katosivat siinä samassa hetkessä kun ovesta työnsi päänsä ruskeasilmäinen nuorimies, joka näytti pienestä humalastaan huolimatta syötävän suloiselta.
"Tervetuloa, tule toki sisään.."
Olin varma, ettei mies tiennyt, että minua ei oltu ensinnäkään kutsuttu, mutta en viitsinyt selitellä turhia. Astuin sisään ja ripustin takkini naulakkoon. Olin kääntymässä pojan puoleen, mutta tämä oli kadonnut ihmisjoukkoon, jota näytti olevan paikalla enemmän kuin asuntoon olisi ehkä mahtunut.
Etsin katseellani Iraa ja tämän paksuja, tummia hiuksia. Ne erottuivat aina edukseen joukosta, olin varma etten ollut koskaan nähnyt kenelläkään niin paskuja, ruskeita hiuksia.
"Eliisa!"
Hengitin syvään ja loihdin hymyn huulilleni. Tämä on mielettömän hauskaa, tämä on mielettömän hauskaa...
Käännyin ympäri jolloin näkökenttäni kutistui ruskeaan hiuspehkoon. Ähkäisin.
"Mietinkin missä sinä oikein olet."
Jos en nyt kuristu niin lupaan käydä kirkossa joka ikinen sunnuntai kurjan elämäni loppuun asti.
Ira irrotti kuristusotteensa ja katsoi minua leveä hymy huulillaan.
"Tiesin että tulisit! Saanko esitellä - Eljas."
Näytti siltä kuin tämä herra olisi ilmestynyt tyhjästä. Miehen vaaleat, lyhyet hiukset kehystivät soikeita kasvoja ja sinisiä silmiä. Vartalo näytti siltä, kuin sitä olisi kidutettu joka ikinen päivä kuntosalilla, hymy oli liian täydellinen. Mietin, että mahtoiko edessäni seisoa ilmielävä Pepsodent-mainosten hymypoika.
Ojensin kuitenkin kohteliaasti käteni ja hymyilin pikaisesti.
"Eliisa."
"Kaunis nimi sinulla, Eliisa."
Miehen käsi tuntui hikiseltä omaani vasten. En voinut täysin estää kylmiä väreitä, kun huomasin mitän tämän katse viipyi rinnoissani.
Käännyin nopeasti Iran puoleen, väistellen ja kierrellen sitä väistämättömältä näyttävää hetkeä jolloin joutuisin aloittamaan kylmiltään ennustaen kuolettavan tylsän keskustelun Eljaksen kanssa.
"Ira, minne olet jättänyt Nikolaksen?"
Ira naurahti.
"Parka määrättiin yötöihin. Joten ajattelin tulla tänne."
Tartuin Iraa käsivarresta ja lähdin johdattelemaan häntä kohti keittiötä mistä toivoin löytäväni jotain apetta.
Ira ei ensin tajunnut, mitä tein, mutta vilkaisi hetken kuluttua taakseen. Eljas oli jäänyt yksikseen eteiseen. Ystäväni käänsi katseensa taas minuun, silmissä huvittunut ilme.
"Ei kai hän nyt noin kuvottava voinut olla?"
Tuhahdin kärsivästi.
"Tietäisit vain. Minulla on tapana tietää ensinäkemältä, millaisia ihmiset ovat. Ja tuo vaikutti.. pervolta", vastasin koittaessani saada osani nopeasti katoavista siideripulloista. Mitä sitä turhia selvin päin olla, kun koko juhlien tarkoitus oli juoda itsensä umpitunneliin.
Ira naurahti kasaten lautaselleen syötävää.
"No, sinulla on koko ilta aikaa.. katsele ympärillesi, minusta tuntuu että suurin osa näistä miehistä on sinkkuja tai muuten vain uskottomia idiootteja."
Olin tukehtua ensimmäiseen hörppyyni.
"Kiitos kovasti, tuo kannusti vielä enemmän kuin tarpeeksi. Sitä paitsi, minä tykkään olla sinkku, ei ole ketään pyörimässä nurkissa. Saa itse päättää elämästään", lausuin puoliksi ajatuksiani ääneen. Ira kuitenkin tyytyi kohauttamaan olkiaan.
"Sama se minulle, mitä sinä ajattelet. Mutta jos leikitään hetken, että olemme vielä nuoria opiskelijoita, jotka ovat vasta aloittaneet toisen vuotensa ja haudataan joku sohvannurkka komeiden miehien kanssa?"
"Eräs Nikolas muistui mieleeni.. mahdammeko tuntea? Ai niin, hänhän on sinun poikaystäväsi, tuleva miehesi. Mutta mennään ihmeessä, jos tahdot hänestä noin kovasti eroon", totesin kuivasti ja lähdin ystäväni perään.
* * *
Joku jyskytti ovea kovaäänisesti. Tai siltä se ainakin kuulosti.
"Äh, ole hiljaa.."
Koitin hautautua tyynyn alle, mutta päänsärky ei hellittänyt.
Montakohan mahdoin juoda eilen?
Yritin saada unen päästä kiinni, mutta joko uneni oli kelannut itsensä takaisin alkuun tai pysähtynyt keskivaiheille, koska en saanut sen häntäpäätä käsiini vaikka kuinka yritin. Huokaisin ja kampesin itseni selälleni. Silmiäni rutistin vielä kiinni. En tahotunut tietää, kuka vieressä makaava henkilö oli. Eilisen kohdalla oli vain mustaa. Mutta ehkä olin ihan tyytyväinen. Oikeastaan en edes tahtonut muistaa, mitä kaikkea olin mahtanut kännipäissäni sanoa saati tehdä.
Joku laski kätensä vatsani päälle, ja kuulin murahduksen vierestäni. Nielaisin ja raotin silmiäni. Olin varma että silmäni laajenivat vähintäänkin lautasen kokoisiksi. Käänsin katseeni nopeasti toiselle seinälle, ja tajusin tuijottavani ikkunaa pää tyhjänä. Makasin hetken vain hiljaa, uskalsin tuskin hengittää.
Keräsin rohkeuteni. Varovasti käänsin päätäni tasan 180 astetta. Suljin silmäni. Hengitystä pidättäen raotin pienesti silmiäni. Soikeat kasvot, paksut, tummanruskeat hiukset.. ei voinut olla!
"Ira!? Mitä hemmettiä?" kiljahdin ja hypähdin nopeasti pois sängystä. Ira käänsi kylkeään, mutisi jotain puoliunessa.
"Ei nyt, Eliisa, minä nukun, etkö sinä näe.."
Hengitin syvään ja kävelin hetken edestakaisin. Aurinko paistoi sisään kerrostalokaksioni ikkunasta. Alhaalta kadulta kuului aamuliikenteen vaimeaa melua.
Pysähdyin ja katsoin hurjana sängyssäni peittoa rohmuavaa Iraa.
"Ira, mitä sinä teet minun asunnossani, minun sängyssäni?"
Koitin pitää ääneni tasaisena, mutta nähtävästi onnistuin siinä melko huonosti. Ira pysähtyi, keskeytti paremman asennon hakemista. Hiljalleen hän avasi silmänsä. Kesti hetken, ennen kuin ymmärrys otti ja valtasi hänet.
"Siis MITÄ?!"
Irakin hyppäsi pois sängystä kuin kohtauksen saaneena. Toiselle puolelle huonetta, tosin.
Seisoimme siinä hetken, molemmat, vain tuijottaen toisiamme. Kumpikaan ei näyttänyt muistavan mistään mitään. Iran kasvot olivat likaiset levinneestä ripsiväristä. Huulipuna näytti myös levähtäneen koko naaman leveydelle. Tuskin näytin itsekään paremmalta. Olin varma, että puolipitkät hiukseni sojottivat joka ikiseen ilmansuuntaan, ja silmieni alla roikkuivat mahtavat silmäpussit.
Hiljaisuus soi korvissani. Auttoi tosiaankin pahenevaan päänsärkyyn mainiosti.
Ira toisti historiaa ja alkoi ravata edestakaisin seinän ja oven välillä.
Lopulta molemmat puhkesivat puhumaan - samaan aikaan.
"Kuule, minä tiedän että olen täysin hetero, että ei tämä voi olla-"
"Eihän me olla voitu tehdä sellaista, se vaan on niin että minä-"
Ira hiljeni ja katsoi minuun hieman pöllämystyneenä.
Miten näin oli päässyt tapahtumaan?
"Kuule, Eliisa.. sano nyt suoraan, mutta onko sinulla jotain tunteita minua kohtaan?" Ira töksäytti. Kysymys jäi leijumaan hiljaisuuteen. Mietin.
Lopulta kohautin olkiani.
"Ei mitään toverillista vahvempia. Entä sinä?"
Ira peitti hämmennyksen kätevästi tummien silmiensä taakse, ollen hetken hiljaa.
"Ei."
Hengähdin helpottuneesti.
"Joten siitä voimme päätellä, että tämä ei tarkoita mitään. Minusta voisi olla ihan järkeenkäypää, että me olisimme tulleet juhlien jälkeen tai niiden aikana nukkumaan tänne minulle. Eihän tänne ole edes pitkä matka kävellen."
Ira nöykkäsi, edelleen ajatuksissaan.
"Niin, niinhän se on."
Katosin keittiöön tekemään aamiaista, Iran käydessä suihkussa ja vaihtaen vaateet päälle. Jokin oli jäänyt mietityttämään minua, jokin Iran ilmeessä. Eihän Ira, kouluaikainen miestennielijä ja nykyään onnellisessa parisuhteessa elävä voinut olla..
Keskityin kanariankeltaiseen munankeltuaiseen, ja työnsin siinä samalla ajatukseni jonnekin mieleni nurkkakomeroon homehtumaan.
Mikään ei voisi hermostuttaa naista
joka elää vapaaherran elämää
uuden vuoden jälkeen astuu
kirkkoon pitsissä
ja monina aamuina herätessään
muisti juuri nähneensä
raa'an väkivaltaisia unia
