Kirjoittaja Aihe: Tyttöjen välisestä ystävyydestä [Parvati/Lavender, K-11]  (Luettu 2781 kertaa)

syysvilja

  • tuulentuivertama
  • ***
  • Viestejä: 292
    • The In-Between
Genre: general, drama, romance, angst
Rating: k-11 // Upsila laski ikärajan.
Paring: Parvati/Lavender
Beta: SnowBlind, kiitos <3
Summary: Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, eikös?

A/N: Niin, pääsin sitten tänne asti julkaisemaan. Ollut blogissa jo jonkin aikaa. Ihan tyytyväinen olin, ja nyt kun sain käytettyä  betalla niin asia parani entisestään. Nojoo, siinä on joku juttu josta en tykkää. Ja niin, tarkoituksella vaihtuu näkökulma sitten puolessa välissä, olen tietoinen siitä ;)


Tyttöjen välisestä ystävyydestä

"Parvati, tulisit sinäkin mukaan!" huuto kaikui ympäri järveä. Tuhahdin ja keskityin jälleen kirjaani. Monestikohan olin senkin lukenut, en tiennyt. Äitini hyllystä salaa otettu ja unohdettu. Kertomus yksipuolisesta rakkaudesta. Sarkastinen naurahdus täytti mieleni. Yksi näitä elämän tosiasioita. Suurin osa ihmisistä kärsi ja riutui vuodesta toiseen rakkaudesta, jolle ei löytynyt vastakaikua. Miten dramaattinen ja tavallinen aihe kirjoittaa kliseinen hömppäromaani.
Onneksi minä sain lukea itseni siihen perinteiseen "minäkin-rakastan-sinua" -suhteeseen, jossa molemmat tunsivat samoin. Katselin vaaleita hiuksia, jotka liehuivat tuulessa hänen pelleillessään jotain omaa muiden tyttöjen kanssa. Tavoitin vihreiden silmien katseen. Hän hymyili minulle. Itse vain käänsin katseeni pois. En ollut koskaan osannut näyttää tunteitani kovinkaan julkisesti. Viime kuukausina kuoreni oli vain kovettunut. En tahtonut että kukaan huomaisi. Häpesin ehkä edelleen hieman tunteitani, varsinkin ollessani muiden seurassa. Muut tytöt puhua paapattivat komeista miehistä, joita olivat nähneet lomilla, ja minä tyydyin vain naurahtamaan ja katsomaan jalkoihini. Lavender tiesi, etten tahtonut tästä isoa numeroa. Hän osasi arvostaa sitä, tiesin ettei hänkään tahtoisi tämän kääntyvän julkiseksi nöyryytykseksi. Joten olimme hiljaa, käyttäydyimme yleisesti kuin ketkä tahansa parhaat kaverukset. Ei liian läheisiä kontakteja, mutta välillä salaisia katseita, jotka saivat väkisin hymyn sulamaan huulille.

Välillä minusta tuntui, että Lavender koitti tahallaan saada minut kateelliseksi ja mustasukkaiseksi. Tottakai tiesin, että se oli tyttöjen tapa. Mitata toisen tunteita viekkaasti ja ovelasti ajamalla mustasukkaisen hulluuden partaalle. En pitänyt siitä. En kuunnellut kovinkaan mielelläni niitä kertomuksia, joista sain kuulla miten Lavenderilla oli ollut "niin hauskaa" toisten kanssa, miten he "olivat vain nauraneet koko ajan". Joskus mietin, että koittiko hän vihjata minulle jotain. Se tuntui pahalta, mutta jokin tytön silmissä kertoi, että hän vain heitti ilmoille haasteen ja tahtoi nähdä miten siihen reagoisin.

Julkisesti haastoimme ja nälvimme toisiamme koko ajan, käyttäydyimme kuin vihamiehet. Mutta kuitenkin tiesimme ettemme tarkoittaneet sitä. Pilke silmäkulmassa, näyttö muille. Niin se aina meni, niin se tulisi aina menemään.
Mutta kaksin kesken..

Ajatuksenjuoksuni pysähtyi siihen, että huomasin roikkuvani nilkoistani ylösalaisin. Kärsivällisyyteni alkoi olla loppuunkulutettu. Minun tilanteessani sitä ei ollut nimeksikään liikaa. Pikemminkin liian vähän.
"Lavender, helvetti, laske minut alas!"
Jostain kuului naurua, mutta itse en nähnyt kunnolla mitään, kaavun etumus kun oli valunut silmilleni. Joku lopetti loitsun ja tipuin vatsalleni maahan. Lavender tuli hihittäen luokseni.
"Anteeksi muru, ei kai sinuun sattunut?" tyttö sai kysyttyä naurunsa lomasta. Kädet pyyhkivät pois likaa, mutta kavahdin kauemmas. Vihreissä silmissä välähti huoli. Olin vihainen, että hänen piti aina koittaa saada minutkin mukaan hulluihin juttuihinsa. Minä tahdoin olla näkymätön, mutta kuitenkin näkyvillä, minä en tahtonut olla erilainen, niin kuin hän oli, mutta tahdoin joka tapauksessa erottua massasta. Ristiriidat, rakastettava ja vihattava asia.
"Ei sattunut, kiitos kysymästä, ei sattunu yhtään! Kiva kuulla että edes joku on huolissaan. Minä lähden kirjastoon, enkä tiedä milloin tulen takaisin", tokaisin ja käännyin ympäri. Raivostuttavan rakastettava persoona. Tunsin niskassani hänen katseen. Tiesin, että olin purkauksellani saanut hänetkin ärtymään, mutta kyllä hän katui myös omaa käytöstään. Hieman, ainakin.

* * *

"Huoh, minä en aina ymmärrä Parvatin ajatusmaailmaa", tuhahdin hiljaa kääntäessäni selkäni sille myrskynmerkille, joka vaelsi kohti linnaa. Välillä minua tosiaankin ärsytti se, että Parvati oli vain niin... Parvati. Varsinkin näin isossa porukassa hänen kuorensa otti minua suuresti päähän. Toki minäkin koitin olla karskimpi ja kovempi muiden seurassa, mutta en sentään niin paljon kuin hän. Hymy kuoli, nauru jäi vain sisälle, kuoren alle. Sanat muuttuivat koviksi ja kylmiksi. Vain silmistä sain tietää, mitä hän oikeasti ajatteli ja tunsi. Että se osasi olla välillä rasittavaa! Etenkin vihasin näitä päiviä, jolloin hänen koko ajatusmaailmansa tuntui olevan niin mustavalkoinen ettei mitään rajaa...
"Lavender, ota nyt koppi!"
Muiden huudot saivat minut työntämään kiukkuni mieleni syövereihin. Naurahdin.
"Koko ajan, koko ajan.."

Jatkoimme pelaamista hetken aikaa. Vaikka heitin huulta ja ilveilin muille minkä kerkesin, en oikeasti ollut niinkään läsnä kuin olisi ehkä pitänyt. Mielessäni kummittelivat Parvatin suutahtaneet kasvot, tummat silmät joista kuvastui ärtymys minua ja muuta maailmaa kohtaan.

"Hei, minä menen etsimään Parvatia. En varmaan tule takaisin, kertokaa sitten miten kävi."
Hymyilin pikaisesti ja käännyin, mutta en ehtinyt pois valitusten alta, joita alkoi sadella takaatani.
"Hei, Lavender, älä mene nyt, me olemme muutenkin alakynnessä!"
"Olet paras pelaajamme, et sinä voi noin vain häipyä!"
"Kyllä Parvati pärjää, ainahan hän tekee niin. Vai tahdotko mennä sinne hänen riepoteltavakseen? Jäisit tänne."

Suuttumus pulppusi esiin jostain syvältä kuultuani nuo sanat. Ei, Parvati ei pärjäisi yksin. Kyllä, minä tahdon mennä sinne hänen hakattavakseen, saisin siinä samalla hakata hänetkin. Ei, en todellakaan jää tänne teidän teeskentelevien paskiasten luokse. Mutta pidin ajatukset sisälläni, lähdin kävelemään hiljalleen sisälle päin.

'Ei, ei sattunut, kiitos kysymästä, ei sattunut yhtään!'

Potkaisin maassa olevaa kiveä kiukkuisesti niin, että jalkaani sattui. Oliko Parvati vielä kirjastossa? En olisi jaksanut riidellä turhan takia vain sen takia että oli riideltävä jostain. Ärsyttävästä oppiaineesta, rasittavasta opettajasta, pahasta ruuasta, hermoille käyvästä pojasta.
Miksi kaikelle oli aina hermostuttava heti ensimmäiseksi?

'Kiva kuulla että edes joku on huolissaan.'

Työnsin vanhan puuoven auki. Se narisi. Suurin osa oppilaista nautti illan viimeisistä auringonsäteistä pihalla, joten sisällä oli melko tyhjää. En uskonut, että Parvati oli alun alkaenkaan lähtenyt kirjastoon, joten käännyin suoraan portaikkoon ja aloin kavuta rappuja ylöspäin.

'Minä lähden kirjastoon, enkä tiedä milloin tulen takaisin.'

Olin niin omissa ajatuksissani, että olin törmätä vastaantulijaan. Hipaisin hiukseni pois silmiltäni. Parvati seisoi edessäni katuvaisen mutta kuitenkin oikeutetun näköisenä.

Oli hiljaista. Molemmat katuivat mutta pitivät omaa käytöstään jossain määrin oikeana. Katseet kohtasivat, ja siirtyivät sitten nopeasti ihailemaan ikkunalasissa olevaa tahraa tai nenää kaivavaa maalausta.
Hän rykäisi.
"Hmm, niin mietin, että josko voisin lainata muistiinpanojasi jotta voisin kirjoittaa sen liemitutkielman valmiiksi? Kai se käy?" hän katsoi minua ilmeettömästi. Mietin hetken, ennen kuin huomasin hymyileväni ilkikurisesti.
"Tottahan sinä saat, mutta..."
Ilme venähti, mutta silmiin syttyi pilke.
"Voi ei, ei muttia."
Hän oli mukana leikissä.
"Sinun pitää koko ensi viikko kirjoittaa itse omat muistiinpanosi. Ja vannot, ettet valita jokaisesta asiasta seuraavaan.. hmm, kuukauteen niin voisin vaikka harkita asiaa..."
Pää kallistui hitusen.
"Entä jos hyvitän tämän sinulle jollain.. hieman erilaisella tavalla?"
Kulmani nousivat, huulet avautuivat hieman. Huomasin, miten hän astui hieman lähemmäs.
"No kerros tavastasi."
"Se... voisi onnistua paremmin jossain hieman yksityisemmällä paikalla."
"Voit olla oikeassa."
"Mutta..."

Kasvojamme erotti enää muutama vaivainen tuuma. Tiesimme, miten julkisella paikalla olimme. Olimme tietoisia kaikista vaaroista, mutta juuri se kiehtoi meitä.
Huulet koskettivat toisiaan, ensin varovaisesti, kuin kokeillen, pyytäen anteeksi. Hiljalleen mukaan tuli intohimoa, syvyyttä, aivan uusia ulottuvuuksia.
Kopeloin toisella kädelläni ovea takanani, saaden sen auki. Tunsin, kuin Parvati virnisti huuliani vasten, ja työnsi minut hiljalleen sisään komeroon.

Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, eikös?
« Viimeksi muokattu: 08.04.2013 17:03:27 kirjoittanut Upsila »
we'll be glowing in the dark

Taki

  • ***
  • Viestejä: 258
Vs: Tyttöjen välisestä ystävyydestä
« Vastaus #1 : 29.06.2008 19:37:19 »
Voi vitsi, tämä oli tosi kiva!

Ensinnäkin, paritus ei kiinnostanut minua kamalasti, koska olen aina mieltänyt molemmat tytöistä peruspissiksiksi, enkä ollut varma saisiko heidän välilleen hirveästi kemiaa. Mutta tässä sitä kemiaa löytyi erittäinkin paljon. Se tietysti johtuu osaltaan siitä, että olet keksinyt heille mielenkiintoiset persoonat, joka on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tuntuu että varsinkin Parvati on tässä jotenkin OOC kirjaan verrattuna, mutta toisaalta pidän sinun Parvatistasi ja Lavenderistasi enemmän kuin kirjojen. Onko OOC huono asia, jos se lisää hahmoille persoonaa? En minä vain tiedä, mutta kyllä se ainakin teki tästä ficistä mielenkiintoisen.

Tämä sopi hyvin tuohon sanaan 'viholliset' ja tässä kuvattiin ihanasti suhdetta, joka on kaikkea muuta kuin aurinkoinen. Tai siis tälläinen hieman ristiriitainen suhde, jossa on kaikenlaisia tunteita (ei vain positiivisia) on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ja vaikeaa kirjoitettavaa, eli pisteet siitäkin :D

Lempikohtani oli tyttöjen kohtaaminen siellä käytävässä. Siinä oli sitä kemiaa, aivan ihana. Myöskin plussaa siitä, että tytöt eivät pyydelleet anteeksi vaan pitivät omaa käytöstään jollain lailla oikeutettuna. Niinhän se usein menee.

Erittäin sujuvaa ja virheetöntä tekstiä lukuunottamatta yhtä pientä kirjoitusvirhettä:
Onneksi minä sain lukea itseni siihen perinteiseen "minäkin-rakasta-sinua" -suhteeseen
(rakasta)

Tykkään kirjoitustyylistäsi ja tässä kuvattiin kivasti tunteita. Minä pidin erittäin paljon :)