Ficin nimi: vesi laskee näkymättömiin
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: sallittu
Varoitukset: -
Summary: Kasparin käsi ympärillään Valke miettii, onko kamalampaa kuolla nälkään kuin hukkua.A/N: Huhh, oon ollut ihan tosi pitkään kirjoittamatta. Tai ainakin tuntuu siltä, vaikka todellisuudessa oon rustaillut niin nanoa kuin hauskoja pikkuprojekteja pöytälaatikkoon. Alotin kuitenkin tämän toisen osan jo silloin kesällä, kun kirjoitin tuon ensimmäisenkin, mutta sitten se jäi kesken. No ehkä tämän tarinan onneksi sairastuin vuoden alussa koronaan ja yhtäkkiä olinkin kirjoittanut tämän osan loppuun. Ja no niin, täällä sitä sitten ollaan.
"The Fifteen Signs before Doomsday -- is a list -- of the events that are supposed to occur in the fortnight before the end of the world." - wikipedia
ensimmäinen merkki:
vesi nousee vuorten yläpuolelle, sallittu
viisitoista merkkiä maailmanlopusta
osa kaksi:
vesi laskee näkymättömiin
He nukkuvat yönsä edelleen veneen pienessä hytissä, jossa alkaa nyt olla öisinkin niin kuuma, ettei peittoja tarvitse, eikä Valke todellakaan tarvitse Kasparia aivan hikisenä kiinni ihoonsa. Läheisyys, jota he ennen hakivat lähinnä kylmän takia on muuttunut nyt tarpeettomaksi, vaikka Valke kyllä huomaa miten Kasparin kädet hapuilevat hänen ympärillään iltaisin, ennen kuin poika kääntää kylkensä ja he molemmat tuijottavat omia seiniään nukahtaessaan. Välillä he siitä huolimatta kuitenkin heräävät vierekkäin Kaspar painautuneena kiinni Valken selkään ja toinen käsi hänen ylävartalonsa ympärille kietoutuneena.
Valke nukkuu levottomammin kuumalla kuin sateisella merellä ja ottaa tavaksi leikkiä nukkuvaa, kun Kaspar aamu-unisena painautuu häntä vasten ennen kuin tajuaa, mitä on tekemässä. Se saa Valkenkin miettimään, mitä heillä voisi olla siellä keskellä autiota maailmaa ja laskevaa meren pintaa. Mutta kun Kaspar herää ja katoaa sängystä, Valke näkee parhaaksi puristaa silmänsä tiukemmin kiinni ja leikkiä ettei ole huomannut miten Kasparin keho reagoi häneen. Yleensä hän leikkii nukkuvaa vielä silloinkin, kun Kaspar palaa kylpyhuoneesta ja alkaa valmistaa heille aamupalaa. Se on helpompaa sillä tavalla, kun tosiasiat vain täysin jättää huomiotta ja Valke voi myös olla huomioimatta sitä, kuinka hänkin unen ja valveen rajamailla välillä työntyy lähemmäs Kasparia.
Veden pinta laskee päivä päivältä ja Valkea alkaa kaivata harmaata merta, kun esiin ilmestyy vettä halkovia kumpareita.
“Me voidaan ehkä kohta nousta veneestä”, Kaspar sanoo joskus, kun he lipuvat jälleen kivi- ja roskakasojen ohi.
“Miksi sinä tuonne tahtoisit?” Valke kysyy. “Ei siellä ole mitään.”
“Etkö sinä tahdo seikkailulle?” Kaspar kysyy
“En oikeastaan”, Valke sanoo. “Tässä on aivan hyvä.”
“Kuumassa ja paahtuvassa veneessä?” Kaspar kysyy.
“Niinhän minä sanoin juuri”, Valke tuhahtaa, vaikka ei oikeastaan aivan tarkoita sitä.
“Minä ainakin haluaisin vähän tutkia paikkoja”, Kaspar sanoo. “Jossain vaiheessa meidän on kuitenkin lähdettävä veneestä.” Valke tietää sen. Heillä on ruokaa vain tiettyyn pisteeseen saakka ja ennemmin tai myöhemmin heidän kannattaa jättää vene ja lähteä etsimään ruokaa, mutta ajatus tuntuu vaikealta. Vene on jo tuttu, mutta ulkona on uusi pelottava maailma.
***
Maa on tahmeaa ja liejuista, kun he viimein nousevat veneestä. Vaikka aurinko on polttanut jo melkein yhtä pitkään kuin sadetta ja tulvaa kesti, kosteus on silti tiukasti maassa kiinni. Valke kiipeää veneen laidan yli ja jättää huomiotta Kasparin ojennetun käden. Hänen jalkansa uppoavat heti viileään liejuun.
“Tämä on turhaa”, Valke sanoo ja ottaa askeleen Kasparia kohti liejussa. “Luuletko todella, että täältä löytyy jotain?”
“On tämä parempaa kuin ainainen veneessä istuminen”, Kaspar sanoo.
“Miten vain”, Valke tuhahtaa. Hänen olisi todennäköisesti pitänyt laittaa kengät - jos sellaiset edes olisi - ja hän yrittää olla ajattelematta mitä liejussa on. Kaspar pahuksen kumisaappaineen vain katsoo vierestä.
“Voit sinä odottaa veneessäkin”, Kaspar sanoo. Valke tuhahtaa, mutta marssii silti Kasparin perässä, kun poika lähtee kävelemään pidemmälle liejukentällä. Siellä täällä näkyy ruostunutta romua ja aurinko paistaa kuumana heidän niskaansa. Vene jää taakse siihen paikkaan, johon se veden laskiessa pysähtyi. Valke hieman toivoo, että olisi edelleen keskellä loputonta harmaata vettä - siitä veneestä keskellä merta on tullut hänen turvapaikkansa.
Auringon jatkuvasta porotuksesta huolimatta Kasparilla on edelleen päässään se sama merimieslakki, jota Valke ei voi sietää. Heillä ei ole päämäärää, mutta se ei tunnu haittaavaan Kasparia, joka marssii Valken edellä liejussa. Valkea se puolestaan alkaa hitaasti haittaamaan, sillä aurinko on kuuma ja lieju tuntuu ikävältä paljaissa jaloissa. Siitä huolimatta hän yrittää olla valittamatta, sillä hän olisi hyvinkin voinut jäädä odottamaan veneeseen, mutta vaikka yksin oleminen ennen houkuttelikin häntä huomattavasti, nyt hänestä tuntuu oudolta olla ilman Kasparia. Mutta sitä hän ei todellakaan sanoisi Kasparille mistään hinnasta.
Ja he eivät oikeastaan voi kääntyä takaisin, ennen kuin löytävät edes jotain, mikä voisi kelvata syötäväksi. Liejusta jonkin sellaisen löytäminen on kuitenkin epätodennäköistä. Heidän pitäisi löytää rakennusten raunioita, mieluiten jopa ruokakaupan, josta voisi löytyä säilykkeitä, joita vesi ei ole päässyt pilaamaan. Huonoimmalla mahdollisella tuurilla he ovat saattaneet ajelehtia jonkin valtameren pohjalle ja ovat nyt loputtomien kilometrien päässä lähimmäistä vanhoista rantaviivoista, sekä paikoista joista he saattaisivat löytää syötävää. Valke toivoo, että niin ei ole tapahtunut ja maasto ei hänestä näytä kovinkaan paljon valtameren pohjalta, mutta oikeastaan hän ei ole koskaan nähnyt miltä valtameret näyttäisivät ilman vettä.
He eivät ole kuitenkaan nähneet mitään romukasoja suurempaa, sinä aikana, kun he ovat kävelleet pois päin veneestä ja se alkaa vähitellen tuntua väsyttävältä.
“Osaatko sinä vielä takaisin?” Valke kysyy äkisti, kun tajuaa, ettei hänellä oikeastaan ole aavistustakaan missä suunnassa vene on.
“Tietenkin”, Kaspar sanoo ja kääntyy ympäri tietävä virnistys huulillaan. Se ärsyttää Valkea huomattavasti, mutta hän ei keksi mitä voisi tehdä pyyhkiäkseen sen hymyn Kasparin huulilta.
“Minulla on kompassi”, Kaspar lisää.
“Niinpä tietenkin”, Valke mutisee ja pyöräyttää silmiään. Jokin raapaisee hänen jalkaansa ja hän puree huuleensa, ettei vahingossa äännähdä. Kasparille hän ei ikinä myöntäisi satuttaneensa itsensä, ennen kuin vähintään yksi hänen raajoistaan olisi irtonainen. Muuten toinen todennäköisesti vain nauraisi hänelle, ja sellaista hän ei todellakaan kestäisi sillä hetkellä.
“Aiommeko me kävellä vielä pitkäänkin?” Valke kysyy ja tavoittelee reppuaan kaivaakseen sieltä vesipullon. Aurinko ja liejussa tarpominen saavat hänet väsyneeksi, vaikka he eivät varmasti ole kävelleet montaakaan kilometriä. Kaspar katselee Valkea, kun hän hörppää vesipullosta muutamaan otteeseen ja näyttää tekevän jonkinlaisen päätöksen.
“Tuolle seuraavalle romukasalle”, Kaspar sanoo. “Tämä suunta näyttää toivottomalta. Täytyy huomenna lähteä toiseen suuntaan.” Valke on aika varma, että Kaspar sanoo niin vain tehdäkseen hänen olostaan helpompaa, mutta hän ei aio valittaa asiasta. Hän ei jaksa kävellä liejussa enää hetkeäkään ja on ainoastaan tyytyväinen, kun he viimein pääsevät kääntymään takaisin. Vaikka Kaspar olisikin tehnyt päätöksensä siksi, että sääli häntä.
Viimeisellä romukasalla ei ole mitään tärkeän oloista ja Valke jättää Kasparin penkomaan sen sisältöä hetkeksi, kun hän juo jälleen vettä. Sellaisella kuumuudella on ihmeellistä, että maa saattaa edelleen olla niin kostea. Hiki virtaa Valken otsalla ja hän haaveilee viileästä suihkusta, vaikka tietää ettei veneen vesivarat todellakaan riitä enää suihkun käyttämiseen.
“Mennään takaisin”, Kaspar sanoo lopulta ja Valke tuntee olonsa niin helpottuneeksi, ettei hän oikeastaan jaksa piikitellä toista.
“Vihdoinkin”, Valke huokaisee ja työntää melkein tyhjän vesipullonsa takaisin reppuun. Vettä on kulunut melkein huolestuttavia määriä sen jälkeen, kun vedenpinta alkoi laskea, mutta Valke ei halua ajatella sitä. Hän seuraa Kasparia hiljaisena pyyhkien välillä hikeä otsaltaan. Lieju tuntuu ällöttävältä hänen jaloissaan ja silloin tällöin hän joutuu puremaan toden teolla huuliaan, kun liejussa olevat asiat raapivat hänen jalkojaan. Hän toivoo, etteivät haavat ole kovin syviä, etteivät ne pääsisi tulehtumaan. Se kaikesta vielä puuttuisikin.
***
Kun Kaspar lopulta kiipeää veneen kannelle kiskoen Valken perässään, Valke melkein itkee helpotuksesta.
“Tuo minulle pyyhe”, Valke sanoo ja istuu veneen kannelle nojaten ohjaamon seinään. Kaspar katsoo häntä ja kohottaa hieman kulmiaan.
“Oletko koskaan kokeillut pyytää asioita nätisti?” Kaspar kysyy.
“Minä pyydän asioita nätisti silloin kun se on tarpeellista”, Valke sanoo. Kaspar huokaisee syvään, mutta riisuu liejuiset kumisaappaansa, ennen kuin katoaa kannen alle.
Valke tuijottaa loputtoviin jatkuvia liejukenttiä ja yrittää nauttia siitä vähäisestä varjosta, jonka ohjaamokoppi hänelle suo. Taivas on ollut kirkas monta päivää ja hän kaipaa harmaita pilviä ja sadetta. Häntä ei ole tehty kuumaan säähän. Se saa jonkin hänen sisällään puristumaan kasaan piikikkäänä ja raapimaan häntä sisältä samalla tavalla kuin roskat raapivat hänen jalkojaan liejumeressä.
Kaspar heittää vanhan rätin Valken syliin ja hetken aikaa Valken huulilla on terävä vastaus, mutta hän tyytyy nyökkäämään ja alkaa puhdistaa jalkojaan hiljaisena. Hän ei tajua Kasparin jääneen tarkkailemaan, ennen kuin toinen avaa suunsa.
“Sinun olisi pitänyt sanoa jotain”, Kaspar sanoo hiljaa.
“Mistä?” Valke kysyy kohottamatta katsettaan. Hän on saanut liejun puhdistettua jaloistaan ja pyyhkii nyt verisiä jalkojaan pyyhkeen vielä siistillä puolella.
“Minä olisin kantanut sinua kyllä”, Kaspar sanoo. Valke tietää sen, hän ei halua olla enempää vaivaksi.
“Et sinä jaksaisi”, Valke tuhahtaa kuitenkin ääneen ja nousee vihdoin ylös kannelta. Jalat kirvelevät hieman. “Minulla on nälkä.” Hän marssii Kasparin ohi alas hyttiin, jossa jotenkin ihmeellisesti on hieman viileämpi kuin kannella. Kaspar seuraa perässä ja alkaa valmistaa heille illallista, kun Valke kiipeää sängylle ja alkaa hitain liikkein sekoittaa korttipakkaa.
***
Valke makaa hereillä pitkälle pimeään yöhön. Kaspar hengittää tasaisesti hänen vieressään toinen käsi jo eksyneenä Valken selälle, mutta Valke ei jaksa työntää sitä pois. Ilma on hiostava ja Valke todellakin kaipaa sadetta. Hän tietää, ettei saa unta vielä pitkään aikaan. Ei ilman sateen rauhoittavaa ropinaa vasten veneen kantta. Hänen mielensä on liian levoton. Hän yrittää olla ajattelematta niitä muutamaa viimeistä säilyketölkkiä hyllyllä ja vesikanisteria, jonka pohja melkein näkyy jo. Hän yrittää todella olla ajattelematta sellaista.
Mutta kuumassa yössä Valken ajatukset eksyvät liian helposti väärille raiteille. Kasparin käsi ympärillään Valke miettii, onko kamalampaa kuolla nälkään kuin hukkua.
