Otsikko: Salainen paikka
Paritus: Remus/Tonks
Ikäraja: S
Genre: romance
Vastuuvapaus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vain huvikseni kirjoitan.
A/N: Teksti osallistuu
Lyrics Wheel 19 -haasteeseen. Sanat löytyvät tekstin lopusta.
SALAINEN PAIKKATonks ilmiintyi Remuksen talon lähettyvillä sijaitsevaan metsään, jota oli mukavampi kulkea kuin heinästä umpikasvanutta kärrytietä pitkin. Hän oli kulkenut samaa reittiä viime kuukausina niin monta kertaa, että metsävihreälle oli alkanut muodostua polku, jonka viertä koristivat saniaiset ja kortteet. Pikkulinnun sirkutus kuului lehvästöstä jostain Tonksin yläpuolelta. Tuuli puhalsi lehtien sekaan kuin kuiskutellen taianomaisia loitsuja tai vastaten linnun kosiskeluun. Puiden lomasta alkoi vilahdella talo, jonne Remus oli tehnyt kotinsa.
Taloa ei missään nimessä voinut kehua kauniiksi. Kattopellin päälle oli luikerrellut kasvustoa. Räystäs repsotti irti katonreunasta, vaikka Remus oli kuulemma loitsinut sen kuntoon lukemattomia kertoja. Joskus valkean maalin peittämät ikkunapokat olivat nyt hilseilevät ja harmaantuneet. Ulko-oven vihreästä maalipinnasta ei ollut enää jäljellä muuta kuin muutama haalea muisto. Talon perustukset olivat sammaloituneet ja kivijalka oli paikoitellen murentunut. Kaikesta siitä huolimatta talossa oli jotain kutsuvaa. Hymy alkoi nousta Tonksin huulille hänen saavuttaessa talon etuovea.
Tonks koputti oven pintaan yhdessä sovitun salakoodin. Hän kuuli tutuksi tulleet askeleet oven toiselta puolen. Lukkomekanismi kalahteli muutamia kertoja ennen kuin ovi aukesi narahdellen. Tonks huomasi Remuksen kasvoilla hymyn, joka muuttui aavistuksen huvittuneemmaksi miehen vilkaistessa hänen uutta kampaustaan. Remus pysyi kuitenkin vaiti.
”Tiedät miksi tulin”, Tonks sanoi. Hän taputti kaapunsa laskoksia vasemman reitensä päällä.
Remuksen silmiin tuli väsynyt katse ja mies tyytyi vain nyökkäämään.
”Tule sisään”, hän sanoi ja teki tilaa Tonksille.
Tonks harppoi sisälle. Hän kuuli oven sulkeutuvan perässään ja lukkomekanismien kolke kaikui nyt kovempana kuin aiemmin.
”Otatko teetä?” Remus kysyi.
”Mikä ettei, vaikka pakkoa sanoa, että päivä päivältä minun alkaa tehdä mieli ennemmin viiniä kuin teetä. Asiat muuttuvat aina vain hullummiksi”, Tonks tokaisi. Remus hymähti huvittuneesti vieraansa sanoille.
”En voi väittää vastaankaan”, hän sanoi. Remus katosi keittiöön ja Tonks käveli kohti takanreunusta, jonka päällä lepääviä valokuvia hän oli tuijotellut jo monena kertana aiemminkin. Kuvissa Remus oli naurava, nuori ja eläväinen. Tonks hipelöi hajamielisenä taikajuomapulloa, jonka oli piilottanut kaapunsa taskun uumeniin.
Astioiden kilinä herätti Tonksin mietteistään. Remus kantoi keittiöstä teetä ja pikkuleipiä tarjottimella kohti oleskeluhuoneessa olevaa pöytää.
”Voinko auttaa?” hän kysyi.
”Ei tarvitse. Tule pöydän ääreen. Kaadan sinulle teetä”, Remus sanoi.
Tonks seurasi Remusta ja istuutui puusta veistetylle penkille, jonka pinta oli kulunut niin kuin kaikki muukin siinä talossa. Tonks katsoi Remusta, joka näytti hänkin hieman kuluneelta.
Tonks työnsi kätensä kaapunsa taskuun ja nosti sieltä taikajuomapullon. Hän ojensi sitä Remukselle tämän istuuduttua häntä vastapäätä.
”Tässä”, hän sanoi aivan kuin olisi ojentamassa Remukselle maitoa tai hunajaa teehen.
”Kiitos, vaikkakin toit sen päivää liian aikaisin”, Remus totesi.
”Tiedän”, Tonks sanoi. Tonks nautti siitä, miten hänen silmäkulmassaan oleva pilke sai Remuksen aina sekunniksi pois tolaltaan.
”Severus ei tee tätä mielellään”, Remus sanoi naputtaessaan taikajuomapulloa sormellaan ennen kuin asetti sen pöydälle turvallisen välimatkan päähän mahdollisista vaaroista.
”Ei, mutta hän tekee sen silti”, Tonks vastasi. Hän siemaisi teetään ja tarttui tarjottimella olevaan skonssiin.
Heidän teehetkensä olivat aina sellaisia. Aavistuksen vaivaannuttavia, mutta samaan aikaan joka kohtaa Tonksin kehossa kihelmöi. Skonssin maku täydensi mustan teen vivahteita. Remuksen ääni hiveli Tonksin korvia. Kun mies innostui kertomaan jotain sattumusta, muistoa tai hauskaa tarinaa, hänen silmiinsä oli aivan liian helppo unohtua.
”Kiitos”, Tonks sanoi parin tunnin kuluttua, kun Remus nousi keräämään tyhjentyneitä astioita.
”Eipä kestä kiittää”, Remus vastasi ja hymyili.
Kun Remus sai tarjottimensa täyteen, hän suuntasi jälleen keittiöön jättäen Tonksin istumaan pöydän ääreen. Tonks tuijotteli hiljaisuuden vallitessa ikkunasta ulos. Metsän piirteet alkoivat menettää terävyyttään illan hämärälle, mutta taivas oli selkeä.
”Kuule. Siitä viinistä puheenollen”, Remus sanoi palatessaan keittiöstä. Miehellä oli kädessään avaamaton viinipullo ja toisessa kaksi juomalasia.
”Miten olisi?” hän kysyi lämpimästi. Tonksin kasvoilla kävi viekas virnistys.
”Toki, mutta yhdellä ehdolla”, Tonks vastasi. Remuksen ilme oli kysyvä.
”Mennään ulos. Tähdet tulevat näkyviin ihan pian ja kuu valaisee kaiken kauniiksi. Nautitaan siitä vielä tänään, kun voidaan”, Tonks sanoi.
Hän ei tiennyt, mitä miehen mielessä liikkui. Hän kuitenkin toivoi, että voisi pienellä huumorilla pehmittää sitä tosiasiaa, mikä tuntui Remuksen mielessä vetävän ylitsepääsemättömän kuilun heidän kahden välille.
”Tiedän siihen oivallisen paikan”, Remus sanoi. Hän jätti viinipullon ja lasit hetkeksi pöydälle heittäessään ulkoviitan niskaansa. Hän kaivoi jostain vanhan muovipussin, jonne viinipullo ja lasit sujahtivat.
”Tule”, Remus sanoi nyökätessään päätään ulko-oven suuntaan. Tonks seurasi Remusta ovesta ulos, talon taakse takapihalle ja sieltä metsään. Metsän siimeksessä oli selkeä tampattu polku, jonka kenties Remus oli sinne saanut aikaan tai ehkä joku muu ennen häntä. Kuu loimotti kelmeää valoa lehvästön läpi. Saniaiset reunustivat polkua villeinä ja korkeina.
”Minne minua oikein viet?” Tonks kysyi kaivaessaan jälleen kaapunsa taskua.
”Kohta näet, neiti utelias”, Remus sanoi kiusoitellen. Hän vilkaisi Tonksia ja pysähtyi niille sijoilleen. Tonks taputteli tupakka-askista tupakkaa.
”Mitä sinä oikein teet?” Remus kysyi hämillään.
”Ajattelin vetää sauhut. Tekee kuulemma hyvää hermoille”, Tonks vastasi.
”Ja kukahan sinulle niin on sanonut?” Remus kysyi muka toruen, vaikka oikeasti miehen silmistä paistoi huvittuneisuus.
”Sirius”, Tonks vastasi.
”Miksen ole edes yllättynyt. Se vanha kelmi”, Remus sanoi päätään pudistellen. Hän tarttui Tonksin savukkeeseen ja nyppäsi tupakan hänen kädestään.
”Se vanha kelmi valehtelee”, hän sanoi heittäessään tupakan muovikassiin. Remus leväytti muovikassia auki kuin pyytäen Tonksia heittämään koko askin sinne. Tonks epäröi, mutta vain hetken, ennen kuin tipautti askin savukkeen perään.
”Se vanha kelmi on muuten ystäväsi”, Tonks sanoi nyt vuorostaan muka toruen, kun he alkoivat jatkaa matkaansa. Remus nauroi ja sanoi: ”Niinpä.”
Matka taittui joutuisasti heidän jutellessa Siriuksesta ja hänen pinttyneestä tavastaan häväistä kaikin keinoin Mustan sukua. Tupakointi kuulemma kuului niihin. Tonks nauroi Remuksen tarinoille, jotka olivat hyväntahtoisia muistoja miesten nuoruudesta. Ne olivat Tonksin lempihetkiä Remuksen seurassa. Ne, kun mies puhui elämästään vailla surun tai häpeän varjoa.
”Vau”, Tonks sanoi, kun Remus ilmoitti heidän saapuneen määränpäähänsä. Metsän keskellä oli lampi, joka heijasti hopeisena kuun valoa. Heidän yläpuolellaan avautui tähtien tuike tummalla taivaalla. Jossain horisontissa liisi kotka kohti öistä saalista. Veden pinta oli tyyni ja ympärillä oli täysi hiljaisuus.
Remus rapisutti muovipussia. Hän avasi viinipullon loitsulla ja laittoi viinin kaatumaan ilmassa leijuviin laseihin.
”Meidän salaiselle paikallemme?” Remus ehdotti. Tonksin vatsaan humahti outo tunne, kun Remus sanoi paikan olevan heidän.
”Sille”, Tonks sanoi katsoen Remusta suoraan silmiin tietäen, että hänen katseestaan näki kaiken. Lasit kilahtivat toisiaan vasten. Viini nousi huulille ja se humahti Tonksin vatsaan sekoittuen outoon tunteeseen. He istahtivat lammen rantaan saniaisten sekaan. He nauttivat ympäröivästä hiljaisuudesta, näyn kauneudesta. He nauttivat toistensa läsnäolosta, vaikkei sitä uskaltanut kunnolla ääneen sanoa.
Kun viinipullo oli viimein kulunut tyhjiin, Tonks rohkaistui painamaan päänsä Remuksen olalle. Remus ei sillä kertaa estellyt.
”Voidaanko tehdä tästä tapa?” Tonks uskaltautui kysymään.
”Joka kuukausi ennen täysikuuta tullaan tänne. Nautitaan viiniä ja Siriuksen paheellista tupakkaa. Katsellaan tähtiä ja kuvitellaan, että maailmassa on kaikki hyvin”, hän jatkoi.
Remuksen kasvolihakset kiristyivät, kunnes piirteet pehmenivät. Jännitys Remuksen kehosta katosi Tonksin painaessa hellästi oman kätensä Remuksen kämmenselän päälle.
”Se kuulostaisi mukavalle”, Remus vastasi ja painoi huulensa kevyesti Tonksin räväkälle kampaukselle. Siinä paikassa ja hetkessä tuntui, että mikä tahansa voisi olla mahdollista.
”Täällä minä menen kanssasi naimisiin. Juuri tällaisena iltana”, Tonksin olisi tehnyt mieli sanoa, mutta malttoi sentään pitää kielensä kurissa.
Vaikkei hän täysin väärässä asian suhteen ollutkaan.
Dingo - Kulkuri ja kaunotar
polku johdattaa halki saniaisviidakon
se vie sinut rannalle hopeisen lammikon
on ympärilläsi syvä hiljaisuus
vain ylhäällä kotka taustanaan avaruus
he kulkivat toistensa olkaan nojaten
oli muovikassissa viini ja savukkeet
oman polun he löysivät läpi viidakon
näin syntyi salainen paikka rannalle lammikon
tähän pienen lammikon rantaan polkusi vie
oli heillä kahdella sinne salainen tie
he täällä tanssivat ja toisistaan humaltuivat
täällä kulkuri ja kaunotar rakastuivat
sä luulit ei tällaista paikkaa olekaan
missä päänsä voi toisen syliin upottaa
on ylhäällä kotka vain taustanaan avaruus
kuin holvikirkko se lammen katoksi kaareutuu
tähän pienen lammikon rantaan polkusi vie...