Kiitän jälleen kerran kommenteista (joita on muuten ajan mittaan sadellut oikein kivasti sekä Finin että Valtakunnan puolella!).
MUTTA!
Joops, tämäpä taitaa loppua siihen mistä alkoi.
Tähän on pakko sanoa: niinhän te luulette. ; )
Varsinainen
A/N: ...se mikä mun piti sanoo, oli, että jos mä en olis ihan näin humalassha, mä varmaan koittaisin iskee sut -Ei kun siis, krhmm.
Se on ohi. Pisin kirjoittamani teksti tähän saakka. Ja kyseessä ovat vielä melko lailla rakkaimmat hahmoni - olen kiintynyt Aleksiin ja Joonakseen syvästi ja toivon, että tunne on välittynyt lukijallekin. Tekee kipeää luopua näistä pojista, mutta pakkohan se on. Ei ehkä ikuisiksi ajoiksi - never say never! - mutta ainakin tämän projektin osalta.
Tahdon kiittää erinäisiä henkilöitä ja omistaa samalla
Aleksin & Joonaksen viimeisen luvun heille. Ensinnäkin tietenkin rakas
Radokettu (Finissäkin tällä nickillä). Hän ei ollut A&J:ssä varsinaisena betana, mutta henkisenä tukena sitäkin enemmän. Toiseksi,
Nancy_candy, sielunkumppanini. Hänen vilpitön innostuksensa tätä novellia kohtaan kantoi minut monen rämeikön yli. Kolmanneksi
Jassuluria, jonka ei tarvitse tehdä muuta kuin olla olemassa. Hän on ehkä etäällä, mutta taatusti mukana menossa.
Ja lopuksi vielä lukijat. Teille kuuluu suurin kiitokseni. Teidän vuoksenne tällaisenkin novellihirviön kanssa taisteleminen kannatti. Hip hurraa teinislashin nimeen! Nupit kaakkoon! Älkää tehkö typeryyksiä alkoholin parissa, tupakka tappaa, muistakaa suojaus! Keep on rocking, babies!
Luku 10 : Elämän määritelmäJokin liikahti pois paikoiltaan Joonaksen sisällä, kun Aleksi saapui. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että Aleksikin oli tulossa bileisiin. Joonas itse oli sen sijaan osa Siirin läheisintä ystäväpiiriä, joten hänelle oli myönnetty suorastaan VIP-kutsu.
Aleksin katse kiersi huoneen pysähtymättä mihinkään. Paikoiltaan muljahtanut osa Joonaksessa jysähti nyt jonnekin vatsanpohjalle vain kiivetäkseen saman tien ylös kurkkuun. Hän oli näkymätön Aleksin silmissä.
Joonas kohdisti huomionsa Pauliinaan, ystäväänsä, joka oli ottanut rennon asennon sohvalla, osittain hänen sylissään. Tyttö jatkoi juttuaan, joka oli jäänyt kesken Aleksin saapuessa. Joonas tekeytyi tyyneksi ja hyväntuuliseksi. Ei, mikään ei ollut vialla.
Siiri ilmestyi sohvan viereen ja tarjosi iloisesti: "Saako olla mehua?"
"Lieneeköhän ihan mehua vaan", Joonas virnisti takaisin.
"Maista niin tiedät", totesi Siiri, ojensi lasin Joonakselle ja katosi, ennen kuin tämä ehti sanoa enää mitään. Joonas maistoi lasista. Sitruunaa ja jotain muuta kitkerää. Ei mitään mehukestitavaraa.
Jonkin aikaa Joonas hörppi lasistaan, mutta huomasi varsin pian, ettei se uponnut häneen. Ihmiset Joonaksen ympärillä tarjosivat hänelle ilmaisia osuuksia pulloistaan ja ihmettelivät, miksei poika ottanut juuri mitään. He itse olivat jo iloisesti nousuhumalassa, ja sen huomasi äänenvoimakkuuden radikaalista kohoamisesta. Porukkaa oli ilmaantunut Joonaksen oikeastaan huomaamatta. Osa oli ollut jo valmiiksi pienessä sievässä.
Joonasta ei kerta kaikkiaan huvittanut juoda. Hän tiesi, että humaltuminen tässä mielentilassa ei olisi mitenkään järkevää. Hän yritti olla seuraamatta Aleksin toimia, mutta hänen katseensa takertui väkisinkin, kun poika vilahteli milloin missäkin. Aleksilla ei tuntunut olevan mitään ongelmia alkoholin nauttimisen suhteen. Päinvastoin.
"Ohoh, Marika on näköjään palannu taas yhteen Antun kanssa", Pauliina totesi Joonakselle. "Melkein yllätyin."
Joonaskin käänsi katseensa ovelle, missä Marika vastaanotti liioitellun lämpimiä tervetuliaishalauksia ja kiilautui sitten takaisin pitkän tumman kundin kylkeen.
"Kuka toi Anttu on?" Joonas kysyi.
"Se on mun käsittääkseni Gerbiilin serkku", selitti Pauliina. "Ne on ollu Marikan kanssa vähän silleen on-off-suhteessa pitkin kesää. Marikasta nyt ei kukaan ota selvää, se pyörittelee jätkiä."
Joonas nyökkäsi hitaasti. Kuvio alkoi valjeta. Joonaksen tavatessaan Marika oli sanonut, että Gerbiilin serkku oli hänen kaverinsa. Ilmeisesti se oli siis ollut off-vaihe.
Gerbiilin bileet palasivat vahvasti Joonaksen mieleen. Silloin Marika oli koettanut iskeä häntä. Loppujen lopuksi taisi olla onni, ettei hän ollut lopulta osoittanut sen kummempaa kiinnostusta tyttöä kohtaan. Ja että jokin oli vienyt hänen ajatuksensa muualle -
Joonas kieltäytyi ajattelemasta pidemmälle.
*
"Se, joka heittää kaikki vaatteet ekana pois, saa loput mun kaljoista!"
Puolitutun lukiolaiskundin ilmoitusta seurasi nauru, mutta kyllä siihen muutenkin reagoitiin.
"Pois tieltä!" Aleksin tuttu raisu ääni kajahti jostain kaukaa, ennen kuin poika ryntäsi kaljantarjoajan eteen. Hän oli ehtinyt kadottaa matkalla paitansa, samoin kuin hänen perässään paikalle syöksynyt Ilkkakin. Ympäröivät ihmiset nauroivat ja kannustivat poikia, jotka vähensivät vaatteitaan vauhdilla. Joonaskaan ei voinut estää itseään hymyilemästä. Ilkka oli selkeästi kallistellut mehulasia reippaasti.
"Kaljat mulle, Santtu!" Ilkka huusi vislausten yli. Santtu nauroi ja ojensi lähes koskemattoman sixpackin Ilkalle.
"Proviikat mulle hei", Aleksi purnasi. Hän oli hävinnyt vain juuri ja juuri - pojalla oli yllään enää vain matalalla roikkuvat bokserit.
"Vedä homo käteen", nauroi Ilkka ottaen tukea pöydästä, jottei kaatunut.
"Eipäs homotella siellä, ellei aihetta ole", Santtu komensi sivusta.
"On aihetta", virnisti Ilkka. "Aleksi, beibi, tuu tänne. Homoillaan."
Ihmiset kannattivat ehdotusta kovaäänisesti, ja Aleksi painautui nauraa räkättäen Ilkkaa vasten. Tämä kiersi kätensä liioitellun kiihkeästi pojan vyötärön ympärille ja kuljetti niitä sitten pitkin paljasta ihoa. Aleksi elehti kuin prinsessa kosijansa sylissä.
"Toimintaa!" joku huusi.
"Pornoa!" huusi joku toinen.
"Pornoa!" Ilkka huusi takaisin ja suuteli Aleksia niin, että se ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Oikeastaan se ei ollut edes suudelma, vaan muistutti ennemminkin erittäin tarkkaa suututkimusta. Ilkka sai työnsi kielensä syvälle Aleksin suuhun ja Aleksi painautui vastaan. Kielet liikehtivät toisiaan vasten lähes väkivaltaisesti. Ympärilläolijat nauroivat.
Joonas istui hiljaa sohvannurkassa ja katseli, kun Ilkka ja Aleksi pitivät show'ta keskenään. Huumoriahan se oli, että pojat lääppivät toisiaan noin innolla, mutta Joonas tiesi toisin. Hän tiesi, miltä humaltunut Aleksi näytti silmästä silmään. Nytkin Aleksi oli varmasti juonut jotain, mutta ei läheskään niin paljon, että olisi ollut kunnon kännissä.
Antun tuhahtelu erottui muun melun yli selkeänä. Hän ja Marika seisoivat parin metrin päässä Joonaksesta ja katselivat hekin välikohtausta.
"Mitkä vitun fägäribileet nää on", Anttu puuskahti halveksien. Marika tirskahti ja katsoi Anttua palvovasti. Joonas sulki heidät tajuntansa ulkopuolelle.
Ilkka irrottautui Aleksista ja lähti vaeltamaan uusine juomineen jonnekin. Sillä hetkellä Aleksi katsahti Joonakseen kuin ohimennen. Katse jatkui pari pitkää sekuntia, ennen kuin Joonas kääntyi pois.
*
Joonas yritti pysyä meiningeissä. Hän todella yritti. Siitä ei vain ollut apua; Aleksi vaivasi hänen mieltään jatkuvasti, vaikka hän yritti sysätä ajatuksiaan syrjään. Poika oli tunkeutunut hänen aivoihinsa kuin mielisairaus, joka syövytti Joonaksen ajatuksia.
Mitkä vitun fägäribileet nää on?
Sä olet Joonas hyvä jätkä… Siis tosi tosi hyvä jätkä.
Kuule, teidän pitää puhua. Se tyyppi voi hyvinkin haluta teistä tulevan vielä jotain.
Sä suutelit mua… Ei mitään pientä pussausta, sä suutelit mua.Lopulta Joonas lähti vaeltamaan ja löysi etsimänsä keittiöstä.
"Siiri hei", Joonas huikkasi ovelta kiinnittääkseen tytön huomion. Siiri oli parhaillaan neuvomassa joillekin tyypeille popcornkoneen käyttöä, mutta onnistui kuitenkin irrottautumaan joukosta pian.
Ihmettelen vaan mikset voi kertoo mikä sua vaivaa, kun yleensä kerrot kaiken."No mitä Jonttu? Onks kaikki okei?" Siiri tiedusteli varsin hilpeään sävyyn.
"Mä oon lähdössä", Joonas sanoi lyhyesti. "Aattelin vaan sanoo sullekin heipat."
"Mitä! Nytkö jo!" parkaisi Siiri. "Kellohan ei oo vielä puoltayötä."
Ootsä varma tästä?"Mun on vaan mentävä", vastasi Joonas ympäripyöreästi.
Siiri ojentautui halaamaan Joonasta. "Harmi, mutta jos kerran on pakko."
Saatuaan halaukseen pikaisen vastauksen Siiri palasi komentamaan popcornkokkeja, jotka eivät tulleet toimeen liesituulettimen kanssa. Joonas huoahti pienesti. Oli todellakin parasta, että hän lähtisi; tuollaisessa mielentilassa kukaan ei osaisi kaivata häntä. Eikä hän sitä paitsi halunnut ottaa sitä riskiä, että hänen alakulonsa tarttuisi johonkuhun muuhun ja pilaisi tunnelmaa.
Älä sano, että sä oot mustasukkanen.Joonas kiersi lähimmät tutut ja onnistui livahtamaan eteiseen. Ikävä kyllä siellä oli eräs hyvin tuttu henkilö.
"Aleksi", Joonas ynähti yllättyneenä. Sitten hän tajusi kuulostavansa liian pehmeältä ja tokaisi lisäyksen: "Oot näköjään löytäny vaatteita päälles."
"Ikävää, eikö vaan", Aleksi vastasi kuivasti.
"Ihan hiton", tuhahti Joonas. Sitten hän tajusi, että Aleksi oli kiskomassa kenkiä jalkoihinsa. "Täh, ootsä lähdössä?"
Aleksi suoristautui saatuaan kengät jalkoihinsa. "Joo, entä sitten?"
"Ei mitään", Joonas töksäytti heti. "Ihmettelin vaan, et jättääks bilehile muka leikin kesken."
"Kurjaa jättää sut kaipaamaan mua", Aleksi sanoi hunajainen hymy huulillaan, mutta kylmä sävy sanoissaan. Joonas kiskaisi katseensa irti vihaisista silmistä ja kiskoi takin päälleen.
Samalla ovenavauksella kulkemiselta he eivät voineet välttyä. Itse asiassa, Joonas tajusi, heidän oli kuljettava yhtä matkaa ainakin puolen kilometrin verran, ennen kuin tiet erkanisivat. Olisi jotenkin typerän tuntuista jättäytyä jälkeen tai hiihtää edellä.
Ulkona oli pimeää. Taivas oli peittynyt mustiin pilviin, jotka paiskoivat vesisadetta riutuneeseen maahan. Joonas huomasi heti lämpötilan muutoksen; hänen saapuessaan bileisiin sää oli ollut lähinnä hiostava. Se oli enteillyt ukkosta.
Pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen Aleksi kysyi väkinäisesti: "Mikäs sut ajaa bileistä pois?"
"Ei vaan huvittanu juoda", Joonas sanoi yhtä pakotetun rauhallisesti.
"Ai niin, eihän meidän pikku enkeli osaa edes kännätä", tuhahti Aleksi.
"Mä sanoin, ettei huvittanu", Joonas toisti ärhäkästi. "Toisilla ei oo tapana kiskoo päätä täyteen aina kun mahdollista."
"Tervetuloa nykymaailmaan", Aleksi toivotti. "Tää on teinikännien, teknologian ja kaapista astumisen aikakautta."
"Sen viimesimmän erityisesti", hymyili Joonas kitkerästi. "Joko sä oot tyhjentäny oman kaappis?"
"Mulla ei kuule oo mitään kaapissa säilytettävää."
Joonas tuhahti pilkallisesti. "Entäs Ile? Eiks siihen nuolemiseen kätkeytynytkään mitään?"
"Sitä näkee, mitä haluaa nähdä", totesi Aleksi. "Vituttiko seurata sivusta?"
"Mua vituttaa jo sun olemassaolos", Joonas sivalsi.
"Niin vissiin."
"Miks mua pitäis vituttaa kattoo, kun sä homoilet kännissä? Tai siis, korjaan, muka kännissä."
Aleksi hymyili. "Kukahan se mut opetti homoilemaan?"
"Ja ihan vasten sun tahtoa", Joonas nyökytti päätään sarkastisesti. "Sä olit kyllä aika hanakasti mukana."
"Mukana missä? Jossain vitun kokeilussa?" Aleksi sylkäisi. "Usko unelmiis."
Sanat iskivät lujempaa kuin Joonas olisi tahtonut myöntää. Jokin muukin tuntui mustenevan kuin sähköstä väreilevä taivas. Sadekin yltyi raivokkaammaksi ja jostain kauempaa kaikui uhkaavia jyrähdyksiä. Joonas väisti asfaltille muodostunutta pientä järveä. Kunpa hän ei olisi onnistunut ajoittamaan lähtöään juuri sille hetkelle.
Kokeilussa.Niin Aleksi oli sanonut.
Jossain vitun kokeilussa.Joonas katui sanojaan jo lausuessaan ne. "Sä et tuntunut olevan tota mieltä sillon, kun meillä oli jotain."
Äkkinäisesti Aleksi tarttui Joonaksen olkapäästä ja tempaisi hänet kasvokkain itsensä kanssa.
"Helvetti Joonas, miks kaiken pitää olla niin vaikeeta? Me ei koskaan sovittu, ettei me voitais jatkaa normaalisti. Me ei saatana edes koskaan sanottu et oltais mitään enempää ku kavereita!"
Joonas tönäisi Aleksin kauemmas itsestään. Aggressiivisuus nousi puolustukseksi. "Luuletko sä, että mä -"
"Mä tiedän helvetin hyvin mistä tässä on kyse", Aleksi ärisi tiukasti yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Raivo näkyi sateen läpi palavana hänen silmissään.
Äkisti Aleksi tuntui kadottaneen kontrollin totaalisesti, eivätkä sanat tulleet hänen suustaan enää normaalilla äänenvoimakkuudella.
"Joo, mäkin kuvittelin vielä jossain vaiheessa, et kaikki vois ollaki mahollista. Sulla ja mulla", hän huusi. "Mut sit kaikki meni vituiks. Ja se meni ohi."
Joonas jähmettyi. Hän tuijotti toista poikaa kuin olisi nähnyt tämän aivan uusin silmin. "Aleksi…"
"Se meni ohi, tajuutsä!" Aleksi toisti. "Kaikki meni. Joten mä vaan aattelin elää kuten ennen, niinku mitään ei olis koskaan tapahtunu."
"Aleksi", Toinen yritys oli entistäkin ponnettomampi. Tilanteen koko kauheus valkeni hänelle entistä suurempana.
Hänellä oli ollut tilaisuus.
"Se ei tee musta rikollista, jos jatkan mun elämää!" Aleksi jatkoi vihan voimin, entistä lujempaa. Joonas yritti kaikkensa kootakseen sanoja, joilla hän saisi Aleksin rauhoitettua, mutta se oli turhaa. "Mua ei kiinnosta, että sua kyrsii mun käytös. Etsä tajua, että mitään ei oo? Se kaikki oli pelkkää vitun typerää kokeilua.
Me ei olla mitään, Joonas!"
Joonas hätkähti nyt rajusti. Sanat satuttivat, ja lujaa. Aivan liian lujaa. Olivatko kaikki tunteet olleet vain hänen kuvitelmaansa? Eikö mitään ollut
oikeasti tapahtunut? Ei se voinut olla totta. Ei vain voinut! He olivat elämä hänelle.
Aleksi oli elämä hänelle.
"Ja vaikka oltais", Aleksi näytti lähes tärisevän, "me ei sovittu sääntöjä. Mä en jaksanu enää arvailla. Aattelin et kaikki olis ennallaan. Mä jatkoin sit niin… Ja musta niin olis parempi jatkaakin."
Oli turhaa yrittää löytää rauhoittavia sanoja enää. Jokainen ajatus Joonaksen mielestä oli kadonnut, hän ei osannut vastata Aleksille lainkaan. Hän vain haukkoi tyrmistyneenä henkeä. Ukkonen oli heissä ja heidän yllään. Kauempana salama sivalsi taivasta.
"Aleksi -"
"Mä vähän luulen, että sulla ei oo enää mitään asiaa mun elämään", Aleksi kähisi niin pakotetun rauhallisesti, että se kuulosti psykoottiselta. Salamanjälkeinen jyrinä peitti Joonaksen yritykset puhua, yrittää vielä kerran rauhoittaa toinen. Aleksi tuijotti Joonasta tiukasti silmiin muutaman sekunnin, vetäen henkeä ennen viimeisiä sanoja. "Unohet -"
"Mä rakastan sua!" Joonas huusi päin Aleksin kasvoja.
Kumpikin vain tuijotti toisiaan lähes hengästyneenä, Joonas yhtä typertyneenä sanoista kuin Aleksikin. Vaikka Joonaksen ajatukset oli kohdistettu päätökseen lähteä, heti, ja hänen lihaksensa olivat valmiina kääntymään pois, hän ei vain kyennyt liikkumaan. Ukkonen seurasi salamaansa uudestaan, repi hiljaisuutta. Kului sekunteja, neljä, viisi, kuusi.
"Mä vittu rakastan sua", Joonas toisti kuiskaten.
Tavallaan hän tajusi sen itsekin vasta nyt.
Yhtä lailla oli Aleksi vaiennut. Hänen silmistään heijastui tunteiden sekamelska - hiipuva viha, järkyttyneisyys ja jokin muu.
Alistuminen.
Kaipaus.
"Sä olet kyllä yks hitonmoinen idiootti", Aleksi huokaisi niin, että Joonas kuuli sen vain vaivoin sateen yli. "Ja just sen takia mä en vaan pääse susta irti."
Joonas ehti vain nähdä Aleksin astuvan eteen, ennen kuin tunsi pojan tarrautuvan häneen kiinni. Joonas oli hädin tuskin edes tajunnut, että Aleksi oli painautunut hänen syliinsä, kun hän huomasi itsensä jo vastaavan saman tien kiertämällä kätensä Aleksin kaulan ympärille ja painamalla päänsä tämän märkään niskaan. Aleksi halasi toista kuin henkensä hädässä, ja samoin teki Joonas - hän piti kiinni tiukasti aikomatta irrottaa otettaan koskaan enää. Aleksin kädet hapuilivat yhä tiukempaa otetta Joonaksesta ja tämä tunsi lähes pakahtuvansa tajutessaan, miten lähellä laitaa kaikki oli käynyt. Ja silti hän oli vielä saanut tuon pojan syliinsä, pojan, jota hän rakasti. Rakasti niin helvetisti.
"Nyt sun kuuluis kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vastata, et niin mäkin sua", Joonas kuiskasi ääni rahisten, sortumisrajalla. Vesi valui hänen hiuksistaan ja kasvoiltaan Aleksin niskaan, joukossaan muutama kummallisen lämmin yksilö. Hän tunsi toisen pojan sormet läpimärällä paidanselkämyksellään eikä tiennyt, johtuiko väristys koleasta sateesta vai jostakin muusta.
"Mä säästän sen lauseen täsmälleen oikeisiin tilanteisiin", Aleksin ääni kuului sateen läpi tuttuna ja rakkaana.
Joonas nykäisi itsensä sen verran irti Aleksista, että saattoi virnistää moittivasti ja painaa otsansa tämän otsaa vasten. Hän tekeytyi loukkaantuneeksi kysyessään: "Eikö tää muka oo hyvä hetki? Mä tein siis pahan virheen."
"Mä rakastan sua", Aleksi sanoi ja suuteli Joonasta kuin ei olisi koskaan tehnyt niin.
Sade kohisi heidän ympärillään, lankesi heidän niskaansa ja liimasi vaatteet kiinni ihoon, mutta he eivät edes huomanneet. Pisaraverhon takana he olivat kuin yhtenä olentona kiinni toisissaan, suutelivat kuin eivät muuta voisi. Millään muulla ei ollut enää merkitystä. Oli kyse elämästä, Aleksi oli Joonaksen ja Joonas Aleksin.
Ja Joonakselle elämä maistui sitruunamehulta ja sateelta, Aleksilta.
