Nimi: Perinteitä kunnioittaen
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: pimeän talvi-illan saunahygge
Haasteet: OTS20 #2 (suomalainen kansanusko), Originaalikiipeily sanalla
juuretYhteenveto:
Viime vuosina mummo oli kuitenkin opettanut saunanlämmityksen ja saunomisen sääntöjä myös Selmalle, ja tänä jouluna mummon maatessa ensimmäistä joulua haudassa, vastuu joulusaunan lämmittämisestä oli siirtynyt Selmalle.K/H: Minun teki mieli kirjoittaa jotain pimeään talvi-iltaan sijoittuvaa ja viime lauantain saunailta herätti eloon tällaisen idean. Inspiraatiota saunaperinteisiin olen hakenut kahdesta teoksesta: Risto Pulkkisen
Suomalainen kansanusko - samaaneista saunatonttuihin sekä Mikko Kamulan
Ikimetsien sydänmailla. Tekstissä laulettu saunalaulu ei ole myöskään minun keksimäni, vaan jotain, jonka löysin paikasta nimeltä
Wikikko Toivottavasti tämä teksti tavoittaa tunnelmallaan! Tähän tekstiin ovat kaikenlaiset kommentit tervetulleita
Perinteitä kunnioittaen
Kun kello lähestyi seitsemää, Selma hoputti pikkuveljensä television edestä hakemaan viikonloppurepusta itselleen puhtaat alusvaatteet ja pyyhkeen. Hän seurasi itse perässä ja pakkasi kangaskassiin pikkuhousut, sukat, pyyhkeen ja appelsiinilta tuoksuvan suihkusaippuan.
”Tuleeko isä mukaan?” Veikka kysyi ja varpisteli nähdäkseen ikkunasta ulos, vaikka siellä oli jo niin pimeää, ettei ikkunasta näkynyt muuta kuin heidän heijastuksensa.
”Ei se varmaan. Tiellä oli niin paljon lunta, että isä ehtii saunaan vasta meidän jälkeen”, Selma vastasi ja nykäisi Veikkaa villapaidan hihasta. ”Tule, mennään ennen kuin kiukaan tuli hiipuu. Hakki ei pitäisi siitä.”
Selma varmisti, että olohuoneen takassa paloi reipas tuli, ja meni sitten veljensä perässä eteiseen pukemaan kengät jalkaan. Takit he jättivät naulaan. Vaikka ulkona oli pakkasta melkein viisitoista astetta, kylmä ei ehtisi ihon alle ennen kuin he pääsisivät saunaan ja sieltä takaisin mökkiin.
”Solmi kengännauhat”, Selma huomautti Veikalle, kun tämä oli jo astumassa ulos. ”Ja minä menen ensin.”
Veikka huokaisi teatraalisesti, mutta totteli kuitenkin. He astuivat mökin lämmöstä ulos talviyön pakkaseen. Pieni tuulenvire pyyhkäisi kallioita ja sai poskenpäät kipristymään kylmästä. Taivaan tähdet tuikkivat monta kertaa kirkkaampana kuin kaupungissa. Selmaa hymyilytti. Hän muisteli, kuinka oli oppinut tunnistamaan tähtikuvioita mummon sormen jäljittäessä niitä taivaankantta pitkin. Mummo oli osoittanut hänelle Otavan ja kuinka sen löytäessään saattoi myös nähdä Ison Karhun. Suoraan heidän yläpuolellaan näkyi Kassiopeia. Selma kohotti sormensa osoittaakseen sen Veikalle, joka ei kuitenkaan innostunut.
”Voidaanko mennä jo? Pakkanen pääsee ihan kohta ihon alle.”
Selma hymähti: tuon lauseen Veikka oli poiminut mummolta.
”Mennään vain.”
Isoäiti oli jättänyt heihin molempiin jälkensä. Sanoja, lauseita, perinteitä ja valtavan määrän tietoa.
Pakkaslumi narskui jalkojen alla, kun he kävelivät lyhyen matkan mökiltä saunalle. Siellä heidät otti vastaan kaksi ulkotulta, jotka Selma oli sytyttänyt illan alussa. Saunanlämmitys oli ennen ollut mummon vastuutehtävä, jonka hän oli suorittanut suurella ylpeydellä. Viime vuosina mummo oli kuitenkin opettanut saunanlämmityksen ja saunomisen sääntöjä myös Selmalle, ja tänä jouluna mummon maatessa ensimmäistä joulua haudassa, vastuu joulusaunan lämmittämisestä oli siirtynyt Selmalle.
Saunamökki oli niin vanha, että jopa mummo oli kertonut saunoneensa siinä ihan pienestä asti. Se oli yksinkertainen hirsisauna, jonka puut olivat harmaantuneet ajan kuluessa. Muutamia lankkuja oli vaihdettu vuosien varrella uusiin, mutta saunan perusteet olivat yhä alkuperäiset. Siellä ei ollut pesuhuonetta eikä erillistä huonetta vaatteiden vaihdolle, vaan Selma ja Veikka riisuutuivat saunamökin terassilla. Iho nousi kananlihalle nilkoista aina niskaan saakka, ja Selma kietoi kädet ympärilleen pitämään kylmän loitolla. Hän kääntyi katsomaan mökille päin. Oli vuoden pimein aika, mutta valo mökin ikkunassa oli pehmeä ja toi turvallisuuden tunnetta yöhön.
”Minä menen nyt”, Veikka ilmoitti ja kohotti kätensä saunan ovelle.
”Odota!” Selma älähti. ”Muista tervehtiä saunan henkeä. Ja muista, että -”
”
Terve sauna, terve löyly!” Veikka huudahti vetäessään oven auki ja astuessaan sisälle. Selma tukahdutti kirosanan. Pitikö pikkuveljen olla niin kärsimätön ja nopea liikkeissään? Vaikka Veikka ei tarkalleen ottaen ollut tehnyt väärin, olisi ollut Selman oikeus tervehtiä saunaa. Hän oli sen kuitenkin lämmittänyt.
Kuuma, tiheä ilma tulvi saunasta terassille ja houkutteli Selmaa lämpöönsä. Hän hengähti huurua ilmaan. Pääasia oli, että saunaa oli nyt tervehditty. Hyvällä tuurilla saunan haltija Hakki olisi tyytyväinen, vaikka saunanlämmittäjä olikin kesän jälkeen vaihtunut.
Veikka oli jo noussut lauteille ja istui polvet leuan alla ylimmällä lauteella aivan seinän vieressä. Sinne iskivät kovimmat löylyt, mutta Selma ei sanonut mitään. Pikkuveli saisi oppia kovimman kautta. Hän sulki oven takanaan ja kipusi Veikan vierelle lauteelle. Saunassa tuoksui terva ja koivu.
Selma heitti kiukaalle ensimmäisen kauhallisen.
Kiuas sähisi ja kuohui, kun höyry kohosi ilmaan ja täytti saunan kulmaus kerrallaan. Veikka huoahti, ja Selma heitti perään vielä toisen, pienemmän kauhallisen ennen kuin nojasi selkänsä saunan seinään ja sulki silmänsä. Lämpö kiipesi pakkasen viilentämää ihoa pitkin ja sai mielihyvän väreet kulkemaan kantapäistä hiusrajalle. Mikään ei voittanut mökkisaunan pehmeitä löylyjä.
He istuivat pitkän aikaa hiljaa. Se oli yksi niistä saunaperinteistä, joista mummo oli heille vuodesta toiseen muistuttanut: sauna oli pyhä paikka, jota kunnioitettiin aloittamalla saunominen hiljaisuudessa. Selma seurasi veljeään sivusilmällä. Muutaman kerran Veikka avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta muisti säännön viime hetkellä ja pysytteli hiljaa. Lopulta, kun Selma päätti, että sopiva aika oli kulunut, hän aloitti laulun:
Terve löyly, terve lämmin
terve henkäys kiukainen,
kylpy lämpimäin kivisten,
hiki vanhan Väinämöisen.
Löylystä vihannan vihdan,
tervan voimasta terveiden.Mitä pidemmälle Selma saunalaulussa pääsi, sitä vahvemmaksi hänen äänensä kävi saunan kosteassa ilmassa. Mielessään hän kuuli mummon iän hapertaman lauluäänen ja kuinka se yhtyi hänen ääneensä. Seuraavaan säkeistöön Veikka liittyi mukaan.
Löyly kiukahan kivestä,
löyly saunan sammalista.
Tervehyttä tekemähän,
rauhoa rakentamahan,
kipehille voitehiksi,
pahoille parantehiksi.Kun laulu loppui, Selma heitti uuden kauhallisen vettä kiukaalle. Veikka ähkäisi, laski jalat alas ja painoi päänsä polviin. Selma nauroi ja läiskäisi veljeään selkään, jolloin Veikka älähti ja oli jo huutaa jotain, kun hillitsi itsensä viime hetkellä. Sekin oli yksi säännöistä: saunassa ei ollut tapana korottaa ääntä.
”Miksi meillä on niin paljon saunasääntöjä?” Veikka kysyi, kun pahin löyly oli hiipunut. Selma mietti vastaustaan hetken ennen kuin puhui.
”Eivät ne sääntöjä ole, mutta… Mummohan kertoi usein siitä, miten tärkeä paikka sauna on ennen vanhaan ollut. Täällä on parannettu sairauksia ja tehty taikoja, täällä on synnytty ja pesty kuolleet ennen hautausta.”
”Isoisoäiti syntyi saunassa”, Veikka muisti. Selma nyökkäsi.
”Sen takia saunaa pitää kunnioittaa, koska tämä on ollut monien satojen vuosien ajan pyhä paikka. Ja samalla me kunnioitamme saunanhaltijaa, jota ilman nämä löylyt eivät olisi niin hyvät kuin ne ovat.”
Sanojensa saattelemana Selma vilkaisi kiuasta. Mummo kertoi nähneensä Hakin vilahtaneen sen taakse sinä päivänä, kun hän oli lämmittänyt saunan ensimmäistä kertaa yksin, mutta Selma ei ollut varma, uskoiko mummon sanoja. Sitä hän ei kuitenkaan sanonut ääneen, sillä jos saunanhaltija todella oli olemassa, tietäisi pahaa lausua ääneen niin vakava väitös.
Seuraavan kauhallisen jälkeen he menivät ulos vilvoittelemaan ja yllyttivät toisensa kierähtämään lumessa. He kiljahtelivat ja nauroivat samaan aikaan, kun lunta meni pakaroiden väliin ja kainaloihin, ja pian he juoksivat takaisin saunan lämpöön. He toistivat saman vielä toisen kerran ennen kuin kuulivat isän huutelevan olevansa valmis saunomaan. Silloin Selma sekoitti itselleen ja Veikalle pesuvedet, ja he pesivät iholtaan pois hien ja talven tunkkaisuuden. Astuessaan saunan lämmöstä takaisin pakkaseen, Selma tunsi olonsa virkistäytyneeksi ja puhtaaksi tavalla, jota ei kaupungin kerrostaloasunnon suihkussa peseydyttyään koskaan tuntenut.
***
Kun kello lähestyi kymmentä, Selma puki takin päälleen ja lähti saunalle tekemään loput työt. Isä ja Veikka jäivät sisälle: pikkuveli oli löylyjen väsyttämänä mennyt jo nukkumaan ja isä katseli vanhaa lännenelokuvaa kuvaputkitelevisiosta.
Yötaivas oli vielä upeampi kuin aiemmin illalla, aivan kuin pakkasyö olisi saanut tähdet kipristelemään valoaan yhä kirkkaammin. Selma ei kuitenkaan jäänyt ihastelemaan taivasta vaan suuntasi saunalle. Väsymys painoi jo hänenkin silmiään. Hän suoritti saunan lopputyöt saunalaulua hyräillen: huuhtaisi lauteet, tyhjensi vesisäiliön ja varmisti, että saunan kuivaava viimeinen koivuklapi syttyi palamaan. Sitten hän astui ulos saunasta ja sulki oven takanaan. Kääntyessään kohti mökille vievää polkua hänen edessään seisoi harmaisiin, kuluneisiin vaatteisiin pukeutunut otus. Sen pyöreissä poskissa oli nokea ja päässä oleva suippohattu oli hassusti kallellaan.
Hakki.
Selma avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten. Sen sijaan hän nyökkäsi kuin kumartaen. Saunanhaltija katsoi häntä pienillä silmillään. Se ei voinut olla kolmeakymmentä senttiä pidempi. Selma yritti hymyillä, mutta häntä jännitti niin, että polvet olivat lyödä loukkua eivätkä suupielet suostunut kääntymään hymyyn. Sitten saunanhaltija puhui:
”Hyvät löylyt heitit.”
Sen ääni narisi kuin huonosti rasvattu ovi, mutta silti se kuului talviyössä yhtä heleästi kuin pienen lapsen ääni.
”K-kiitos”, Selma henkäisi. ”Toivottavasti kaikki sujui sinulle mieluisasti.”
Hakki nyökkäsi ja tarttui suippohattuunsa, kohottaen sitä kuin tervehtiäkseen. Tietämättä itsekään miksi, Selma niiasi vastaukseksi ja laski katseensa lumen peittämälle terassille. Kun hän jälleen kohotti katseensa, saunanhaltija oli kadonnut.
Lämmin tunne levisi Selman vatsanpohjaan ja sieltä koko kehoon. Hän varmisti, että saunan ovi oli kiinni ja lähti takaisin mökille.
Uskoisiko Veikka hänen sanojaan, entä isä? Mummo ainakin uskoisi, siitä Selma oli varma.