SK8 the Infinity: Kirsikankukkakartano, k-11, Joe/Cherry, Joulukalenteri 2021 (24/24)

[Larjus]

Mikä ihmeen niisan?

Mulla oli tismalleen sama reaktio 😂 Mut joo, kuulostaa kyllä niin Kaorulta, ettei se halua olla ojisan edes sisarustensa lapsille, ei vielä moneen moneen vuoteen ainakaan (ehkä sit joskus viiskymppisenä). En ihmettele lainkaan, että siitä tulee vanha olo - muaki on joskus kutsuttu tädiksi ja ai saatana ku en voi sietää sitä! (Mut jos mun sisarukset saa joskus lapsii niin heille oon iästä huolimatta mielelläni täti.) Kaorun täytyy kyl olla ilonen ettei oo sentään jiisaniksi kutsuttu Mut sillä tittelillä onneksi on jo omistajansa.

Ja joo tottahan toki veljenpojat on sellaisia pieniä gremlineitä, jotka on toisten mielestä niin sööttejä ja toisten mielestä ihan jäätäviä kauhukakaroita.

Kaoru tietenkin kuuluu tohon jälkimmäiseen porukkaan

“...Kaoru-jisan!” hän lausui niin ärsyttävästi kuin vain suinkin kykeni. “Etkö halua kohdata totuutta, senkin simpanssi?”

Kojirou tietenkin ärsyttämässä parhaansa mukaan Ja vai että simpanssi, hah. Aikamoinen apinapariskunta nekin kaks, gorilla ja simpanssi. (Nyt mul tuli vaa mielee Pasilasta ku Repomies selitti jossai jaksossa jotai "Apina ja gorilla, teoriatorilla, kyselivät lämmintä, huusivat poliisia auttamaan!" 😂😂)

Kagura-neesan näytti osaavan ynnätä yhden yhteen ilman alleviivauksien tarvetta.

Ehkä se jossain välissä kuitenkin haluaa kuulla asioista Kaorulta vähän tarkemmin. Mä ainakin mielelläni lukisin semmoset keskustelut.

Ja oi että, muidenkin sukulaisten tapaamiset lähestyy... Vanhempien tapaamisen luulis nyt menevän ihan hyvin, ku kyllähän ne nyt Kojiroun muistaa vaikka ei toviin ollakaan nähty, ja jos he kerta tietävät Kaorun ja Kojiroun suhteestakin, niin ei tartte senkään paljastamista jännittää. Mut sitten on tietty se heistä vanhempi sukupolvi... No, olivat saaneet hiraganakohtelun Kaorulta, että eiköhän se ihan hyvin mene! (Tai sitten jompikumpi jostain syystä vihaa Kojirouta ensisilmäyksestä lähtien... )

[Grenade]

Aww, vähänkö kiva, että Kojiro löysi heti seuraa itselleen, vaikka seura olikin häntä reilusti nuorempaa. En yhtään ihmettele, että lapset oli heti ihastuksissaan häneen, osaahan hän olla oikein hurmaava. ^^ Toivottavasti Kaorun vanhemmat ja muutkin sukulaiset on samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Nähtävästi tahdikkuus myös kulkee suvussa, kun sisko ei heti alkajaisiksi alkanut tentata Kaorua, että mitäs tämä nyt on ja mites nyt näin on käynyt. Ehkä se osa on jätetty jollekin muulle sukulaiselle tai johonkin muuhun aikaan. Kiitos taas tähänastisesta! ^^

[Maissinaksu]

Larjus: Sedittely ja tädittely on kyllä molemmat vähän meh, ja jotenkin sedittelystä tulee joskus sellainen "läähpuuh setämies" -fiilis tahtomattakin mieleen. xD Kaoru saa nyt ainakin pari vuosikymmentä vielä olla niisan, niin kaikilla on hyvä mieli. Simpanssi-nimitys oli Linneltä tullut idea ja nauratti myös nuo Repomiehen horinat, kun muistan itsekin tuon kohtauksen. 😂❤️ Kiitosta, saapa nähdä millaiseksi ilmapiiri käy tässä lähilukujen aikana.

Grenade: Se on niin ihana trope kun joku hahmo on hyvä lasten kanssa. 😁 Varmaan se on helppoakin pikkutenavien löytää Kojirosta itselleen hieno supersankari. Kiitoksia kommentista! ❤️

***


X


“Mitä luulet voittavasi sillä, että lymyilet selkäni takana, etenkin kun olet pidempi ja leveämpi kuin minä?”

“Anna minun lymyillä”, Kojiro murahti, vaikka olikin tietoinen, että moinen tulikaste olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Toki sitä esittäytyi tärkeille ihmisille epämuodollisemmassa ja rennommassa ympäristössä kuin jos olisi päässyt saman tien kumartelemaan juhlapuku hartioita kiristäen. Oli se silti niitä tilanteita, jotka vaativat siistit kauluspaidan ja housut.

Puutarhapaviljongin ovi oli jätetty raolleen ja sen sisältä kuului puheensorinaa. Ennen kuin Kaoru astui lähemmäs, tämä soi hänelle viimeisen silmäyksen, joka sekä rohkaisi häntä olemaan oma itsensä että käyttäytymään nätisti. Vastaukseksi Kojiro pukkasi rystysillään Kaorua selkään kehottaen tätä menemään edeltä.

“Kas, Kaoru!” kastanjanväriseen kimonoon pukeutunut vanha rouva hihkaisi lapsenlapsensa nähdessään. Kaoru tervehti lämpimästi takaisin ja kertoi haluavansa esitellä erään hänelle tärkeän henkilön. Isoäidin, kuten myös tummassa arkikimonossaan riichipöydän ääressä istuvan isoisän kasvoille nousi kohtelias hymyntapainen. Kojiro kumarsi molemmille syvään ja lausui etiketin mukaiset fraasit. Hän tervehti yhtä lailla Kaorun vanhempia ja tunsi kuinka pahin jännitys alkoi karista tiehensä. Ensivaikutelman saattoi tehdä vain kerran, ja siinä hän oli suoriutunut omasta mielestään hyvin.

Kojiro oli tavallaan olettanut Kaorun isovanhempien olevan rentoja ja joustavia kuin puupölkky, mutta varsinkin isoäiti, Mafuyu-san, oli nopeasti lämpiävää sorttia, mikä oli jo puolet voitosta. Harunobu-san sen sijaan tuntui mielellään tarkkailevan häntä silmälasiensa takaa samaan tapaan kuin Kaorun isä Masaharu-san – Kaorukin teki vastaavaa etenkin ollessaan häneen tyytymätön, joten ehkä se oli sukuvika –, mutta kun hän oli kertonut itsestään lisää, oli käynyt selväksi, että heiltä löytyi isoisän kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ainakin baseballin ja hyvän ruoan saralla.

Kojiro ei voinut sanoa, että Kaorun isovanhempien ja vanhempien kanssa käyty sananvaihto olisi ollut luontevin mahdollinen, mutta se tarjosi hänelle tarttumapintaa sillä osa-alueella, joka häntä liikutti eniten: miten vanhempi polvi suhtautui hänen ja Kaorun suhteeseen. Kun Kaoru oli kertonut heidän vetäneen yhtä köyttä vakavammassa mielessä suunnilleen puolitoista vuotta, isovanhempien olemuksissa tai ilmeissä ei ollut vilahtanut mitään poikkipuolista. Joko se oli vilpittömyyttä tai tarkoin harjoiteltua teatteria, siitä suvusta oli vaikea sanoa. Niin kauan kuin hänelle ei suoraan sanottaisi mitään, taisi olla parempi jättää johtopäätökset muodostamatta.

Yhdestä asiasta hän kuitenkin oli varma: jos Sakurayashikeilla olisi aikeenaan loukata Kaorua jotenkin, hän ei niine hyvineen kokisi tarvetta olla heidän kanssaan enää tekemisissä.

[Larjus]

Kojirou Kaorun selän takana piilossa SÖPÖÄ! Mulle tuli väkisinkin mieleen miten Free!ssä Makotolla oli aina tapana mennä Harun taakse turvaan, vaikka hänkin oli huomattavasti pidempi ja muutenkin isompi Ne on aina ollu mun lempihetkiä siinä sarjassa. Kyllähän sitä täytyy hakea itselle tutusta ja tärkeästä henkilöstä turvaa, kun on aikamoinen kiirastuli edessä.

Kojiro oli tavallaan olettanut Kaorun isovanhempien olevan rentoja ja joustavia kuin puupölkky,

XD Koko suku on yksiä kirsikkapuita vain, ihan niin kuin nimikin kertoo.

Harunobu-san sen sijaan tuntui mielellään tarkkailevan häntä silmälasiensa takaa samaan tapaan kuin Kaorun isä Masaharu-san – Kaorukin teki vastaavaa etenkin ollessaan häneen tyytymätön, joten ehkä se oli sukuvika –,

Selvästi kulkee suvussa Niin Kojiroun ajatuksille sopivaa, että moista elettä pidetään sukuvikana. On varmaan Nanjoun suvussa ennenkuulumatonta, että ketään katsellaan siihen tyyliin.

Kun Kaoru oli kertonut heidän vetäneen yhtä köyttä vakavammassa mielessä suunnilleen puolitoista vuotta, isovanhempien olemuksissa tai ilmeissä ei ollut vilahtanut mitään poikkipuolista. Joko se oli vilpittömyyttä tai tarkoin harjoiteltua teatteria, siitä suvusta oli vaikea sanoa.

No niin, hyvä kun ei vanhempi sukupolvi todennut asian mitään ihmeellistä. Toki siinä on varmasti mukana sitä japanilaisille tyypillistä kohteliaisuutta, että ei tuoda omia mielipiteitä ilmi tai muutenkaan synnytetä tyhjästä draamaa, mutta toivon Kaorun vanhempien ja isovanhempien aidosti hyväksyvän Kaorun ja Kojiroun suhteen (ja myös pitävän sitä oikeana, vakavana parisuhteena, vaikka se ei yhteiskunnan heteronormatiiviseen parisuhdekuvaan istukaan).

Mun takaraivoon iskeytyi nyt jostain ajatus, että vaikka tämä porukka suvusta Kaorun parisuhteeseen suhtautui vähintäänkin neutraalin hyväksyvästi, niin joku muu ei 😱 Sut tietäen ei voi olla yhtään varma, mitä on luvassa! Toivottavasti ei kuitenkaan mitään kamalaa draamaa.

[Grenade]

Wiih, vanhemmat ja isovanhemmat on tavattu! Ehkä Kojirokin voi hengähtää taas, ihan hiukaksi aikaa. Ihanaa, että molemmat sukupolvet tuntuivat olevan heidän puolellaan suhdeasiassa. Ja Kaorun isoisän kanssa löytyi vielä yhteinen sävelkin. ^^ Ehkä Kojiro voi ihastuttaa heitä vielä enemmän kokkaamalla appivanhemmilla ja isovanhemmille jotain.

Kaorukin teki vastaavaa etenkin ollessaan häneen tyytymätön, joten ehkä se oli sukuvika

Harvinaisen tuttu ele siis Kojirolle

Kiitän taas tähänastisesta, on kivaa tulla tänne ja huomata, että uusi luukku on ilmestynyt! ^^

[Maissinaksu]

Larjus: Tiedä häntä oliko se Kojiro ihan piilossa-piilossa Kaorun selän takana, mutta vähintään hanakasti halusi tämän menevän edeltä. 😂 Mutta joo, ihan vaikuttaa jääneen positiivinen maku suuhun tämän vanhemman polven kanssa! Toivottavasti sama meno ottaa jatkuakseen... Kiitosta taas! ❤️

Grenade: Jep, yksi askel takana ja muutama edessä! Kenties Kojiro voisi joo lisätä lahjaansa lahjakortin omaan ravintolaansa vähän kuin kiitoksena, että vanhempi polvi oli niin ystävällistä. 😁 Kiitoksia myös! ❤️

***


XI


"Minulla on edelleen sellainen olo kuin olisin ollut työhaastattelussa", Kojiro tokaisi, kun he olivat siirtyneet paviljongilta pienelle kävelylle havainnoidakseen Sakurayashikin tiluksia päivänvalossa. "Olisi kai ollut hyvä napata CV mukaan tai faksata se heille etukäteen."

"Hmm", Kaoru hymähti vastaukseksi, muttei jatkanut keskustelua sen kummemmin. Tämä oli käynyt epätyypillisenkin hiljaiseksi.

"Juhuu?" Kojiro pukkasi Kaorua hellästi käsivarteen. "Kuuleeko ulkoavaruus? Houston?"

"Noh, anna minun kerrankin velloa kuluvassa hetkessä."

Kojiro katsahti Kaorua tarkemmin, ja näytti siltä kuin tämän olemus olisi seestynyt huomattavasti verrattuna viikkokausia kummitelleeseen kireyteen.

Sitten hänellä välähti. Ei se ollut Kaorullekaan ollut normaali perhetapaaminen, vaikka tämä vanhempansa ja isovanhempansa paremmin tunsikin. Kojiro oli päässyt todistamaan samankaltaista jälkikäteistä hiljaisuutta jokusen kerran, erityisesti jonkin todella tärkeän tapahtuman kohdalla. Aamupäivä oli ollut Kaorullekin tärkeä.

"Tuota... sinulla on mukavaa kotiväkeä", hän sanoi hieman tunnustellen. "Ainakin minulle jäi sellainen kuva."

Kaoru nyökäytti päätään. "Hyvä että jäi."

“Vaikka he sitten edustaisivatkin hiljaa mielessään perinteisiä arvoja.”

"Perinteiset arvot ovat loppujen lopuksi laaja käsite, etenkin tässä maassa, jossa muinainen ja moderni pyrkivät löytämään tasapainon toistensa kanssa."

"Jonkun perinteinen on aina jonkun toisen uusi", Kojiro naurahti. Ottaapa siitä sitten selvää, missä olisi yksilön sopinut tasapainoilla.

"Etenkin jos normien historia on verrattain nuori", Kaoru lisäsi ja pysähtyi katselemaan kirsikkapuita, jotka eivät siihen aikaan vuodesta pistäneet parastaan. "Keisarikin on ollut tavallinen ihminen vasta päälle 70 vuotta, ja maailmansotien jälkeen yhteiskunnalliset asiat kokivat mullistuksia."

"Mihin pyrit?"

Kaoru iskosti kultaiset silmänsä häneen.

"Mietin vain, että jos tilanne sitä vaatisi, mekin voisimme vedota tämän meidän... tämän –"

"Riiailun? Heilastelun?"

Kaoru kohotti kulmiaan. "Olin aikeissa sanoa 'keskinäisen kiintymyksen', mutta miten vain."

"Ikuisen rakkauden?"

"Imelää."

"Jep, juu, jatka."

"Joka tapauksessa... Mekin voisimme vedota todella perinteisiin toimintatapoihin ja kulttuurinormeihin, eikä siinä olisi kenelläkään saumaa kääntää asiaa nurin", Kaoru totesi ja vastasi hänen virneeseensä.

"Melkoinen pointti. Sinulla se aina leikkaa", Kojiro virkkoi ja tarttui Kaorua leuasta suudellakseen tätä kuihtuneiden kirsikkapuiden alla.

[Larjus]

No niin, ensimmäisestä esittelykierroksesta selviydytty! 🙏

Ei se ollut Kaorullekaan ollut normaali perhetapaaminen, vaikka tämä vanhempansa ja isovanhempansa paremmin tunsikin.

No sepäää. Kaoru kun on muutenkin sellainen pahemman luokan stressaaja. Mutta mulla onkin ollut koko ajan sellainen olo, että se on pyrkinyt esittämään mahdollisimman tyyntä Kojiroun takia, että tällä olisi edes vähän turvallisempi olo oman jännityksensä kanssa 🥺

"Joka tapauksessa... Mekin voisimme vedota todella perinteisiin toimintatapoihin ja kulttuurinormeihin, eikä siinä olisi kenelläkään saumaa kääntää asiaa nurin", Kaoru totesi ja vastasi hänen virneeseensä.

Kaoru on aina askeleen edellä Mainiota järkeilyä.

Noista Kaorun puheista tulee kyllä väkisinkin sellainen fiilis, että se jo tietää suvussa (tai ylipäätään siellä talossa) olevan joitain, jotka eivät tule suhtautumaan hänen ja Kojiroun parisuhteeseen yhtä tyynesti kuin vanhemmat ja isovanhemmat 😬 Tai vähintäänkin epäilee niin. Joten se jo petaa tilannetta valmiiksi Kojiroulle (ja itselleen), miten "puolustautua" niillä samoilla aseilla kuin mitä heitä vastaan varmaan iskettäisiin (eli että perinteet kunniaan). Mutta katotaan. Ne sun reaktiot Whatsappissa antaa mulle sitä tunnetta, että oon oikeilla jäljillä, mutta voihan se olla että kusetat mua ihan huolella

Kaoru kohotti kulmiaan. "Olin aikeissa sanoa 'keskinäisen kiintymyksen', mutta miten vain."

Eiks voi vaa sanoa parisuhteen? Kaoru ja sen sanavalinnat! (Riiailu ja heilastelukin pisti kyllä naurattamaan )

[Maissinaksu]

Larjus: Yksi etappi takana, jei! Ehkä Kaoru koki tarpeelliseksi käydä läpi ajatuksiaan ääneen ja samalla ikään kuin tarjota molemmille puolustautumiskeinoja, mikäli sellaisia tarvittaisiin. Ehkä se on Kaorun ennakoinnin tarvettakin? Jotenkin myös tuntuu, että sana parisuhde olisi Kaorulle jotenkin todella vaikea sanoa ääneen, joten sen kanssa pitää sitten käyttää kaiken maailman kiertoilmauksia. Kiitosta jälleen! <3

***


XII


"Kas noin", Kagura virkkoi sidottuaan Kojiron mustan hakaman ja nykäisi pyörillä kulkevaa peiliä lähemmäs.

"Sehän näyttää pätevältä", Kojiro totesi laivastonsinisen kimononsa kaulusta asetellen. "Kiitos hakaman lainaamisesta. Arvostan sitä suuresti."

"Tämän talouden kaapeista löytyy yhtä ja toista", Kagura naurahti.

"Jäämme kiitoksen velkaa", sanoi Kaoru sitoessaan lainaamansa valkean ja ohuiden mustien pystyraitojen kirjavan hakaman. "Kojiro, entä sinun getasi?"

"Äh, tietysti... Ne täytyy hakea."

"Tabia sitten toisen eteen", Kaoru hymähti, ja Kojiro poistui huoneesta kättään heilautettuaan. Kaoru jäi asettelemaan haoriaan, eikä heti huomannut, että Kagura katsoi häntä sen näköisenä kuin olisi halunnut aloittaa keskustelun.

"Tuota... Puhutko hänelle aina noin?"

"Hm?"

"Tuollaiseen... penseään sävyyn ja käskyttäen", Kagura muotoili sanojaan.

Kaoru päästi hiljaisen hengähdyksen. "Oikeastaan se kuuluu asiaan, puolin ja toisin."

"Hmm. Hän kuitenkin osasi esiintyä edukseen ukille ja mummille?"

Kaoru tunsi, miten hänen otsasuonensa nytkähti.

"Olethan sinäkin nähnyt, miten saamarin hurmaava hän osaa olla. En minä minkään imbesillin kanssa aikaani tuhlaisi."

Kagurankin ilme kävi ärtyneeksi. "Saanko puhua suoraan?"

"No?"

"Minusta sinä olet kiittämätön kakara."

Kaoru kohotti kulmiaan. "Se on yksi mielipide."

"Juuri tuota asennettasi minä tarkoitan. Jos minun heilani puhuisi minulle noin, hän olisi nopeasti entinen", Kagura totesi ykskantaan. "Ajattelisit vähän."

"Kuten jo totesin, se kuuluu asiaan –"

"Entä hänen mielestään?"

"Ei minun tarvitse häntä holhota", Kaoru alkoi kimpaantua. "Voin sanoa, että päälle kahdenkymmenen vuoden kokemuksella osaan lukea häntä melko hyvin –"

Kagura jäyti huultaan. "Sinuna ajattelisin sukuammekin."

"No tulihan se sieltä."

"Sillä on väliä, millaisen kuvan annat itsestäsi hänen seurassaan. Äläkä esitä ettei olisi!" Kagura sähähti.

"Totta kai sillä on, en minä typerys ole!" Kaoru äyskähti takaisin. "Aamupäivä ei olisi voinut mennä yhtään paremmin, ja jos olisikin, kyse ei olisi ollut hänen käytöksestään, vaan täysin toisesta asiasta."

"Sitä suuremmalla syyllä", Kagura sanoi viileästi. "Ehkä... matala profiili olisi paras tänään."

Kaoru hengähti syvään uskomatta korviaan.

"Saanko minäkin puhua suoraan? Väittäisin, oneesan, sinun olevan aivan helvetin kateellinen siitä, etteivät kunnolliset, heterot sulhasehdokkaasi ole koskaan saaneet yhtä lämmintä vastaanottoa kuin minun Kojiro Nanjoni. Varmasti tekee kipeää."

Kagura näytti siltä kuin olisi halunnut antaa hänelle ympäri korvia, mutta samassa liukuovi avautui uudelleen ja Kojiro saapui jalkineineen takaisin.

"Öh, en kai keskeyttänyt mitään?" tämä kysäisi vilkuillen häntä ja Kaguraa vuoron perään.

"Et ollenkaan!" Kagura virkkoi kättään heilutellen, vaikka Kaoru saattoi aavistaa, ettei Kojirolta ollut jäänyt näkemättä kyyneleet isosiskon silmissä.

[Larjus]

Mitä tämä sisarusdraama on Vähän kyllä hämmentävästi Kagura aloitti ton keskustelun/riidan, koska ainakaan mun mielestä "Tabia sitten toisen eteen" ei ole mitenkään tylysti sanottu, varsinkin kun tohon on kirjoitettu että Kaoru hymähti. Taitaa sisko olla vähän herkkänahkainen 😅 Ja mitä kaikkee muuta ehdittiin jo ruotia Whatsappissa. Mut selvää on, ettei se pahaa kuitenkaan tarkoita, vaikka puuttuukin mun mielestä suoraan sanottuna typerään asiaan :___DD Jos Kaoru olis ees kutsunut Kojirouta idioottigorillaksi niin voisin ymmärtää paremmin.

Pakko muute myöntää, että tossa kun Kagura alkoi puhua siitä, että Kaoru hänestä kiittämätön kakara ym. niin mulle tuli mieleen ajatus et loool se haluu Kojiroun itselleen 😂😂 Ja parasta vielä kun Kaoru sitä myöhemmin kateelliseksi kutsui. Osui kyl varmasti herkkään paikkaan. Mut must tuntuu et niin vähän Kaorullakin, kun se selkeesti jännää suuresti sitä, miten hänen perheensä Kojirouhon ja heidän parisuhdestatukseensa suhtautuu. Nopee kiivastuminen on kyllä selkee sukuvika.

"Sinuna ajattelisin sukuammekin."
"No tulihan se sieltä."

Tietenkin kaikki liittyy suvun edessä keikistelyyn

Kojirou kyllä pölähti paikalle erinomaiseen aikaan, koska Kaoru olis muuten varmaan voinu hyvinkin saada ympäri korvia siskoltaan. Olettaen tietysti, et sisko yltää höhö Mut voi että, Kagura alkoi ihan itkeä... uuuff, toivottavasti pyytävät toisiltaan anteeksi sanojaan? Jonkinmoinen sovinto olisi nimittäin paikallaan.

[Maissinaksu]

Larjus: Draamaa, indeed, eikä sisko ole ihan niin hyvin perillä tämän kauhukaksikon dynamiikasta, että osaisi tulkita sitä toisin. Kagura on varmaan niitä naisia, jotka puhuttelisi sulhastaankin vielä klassiseen tyyliin -saniksi. Kuten jo puheltiinkin, eipä hän pahaa tarkoita, vaikka muotoilikin pointtinsa ja sanansa vähän sinne päin. Siihen kun vielä yhdistetään kapinallinen-pikkuveli-asenne ja helposti provosoituvat luonteenlaadut, soppa on äkkiä valmis. Ehkä "ajatella sukua" on toisaalta kaksimerkityksinen: hyvähän se on ajatella sukulaisten tunteita ja suvun mainetta, mutta myös pitää mielessä, millaista settiä sieltä suunnasta saattaa pahimmillaan tulla. D: Ehkä sitä päästään vielä myöhemmin puhumaan toisen kerran. Kiitoksia ja mukavaa synttäripäivää lisäksi!

***


XIII


Kojiro kirosi toisinaan ajoituskykyään, joka tuntui toimivan yhtä hyvin kuin B-luokan draamakomediasarjojen sivuhahmoilla. Sillä kertaa hän oli selkeästi tupsahtanut keskelle sisarusriitaa, vaikkakin molemmat Sakurayashikit olivat näyttäneet rauhallisilta vain hetkeä myöhemmin. Eivät he silti häntä hämänneet.

Nyrkkisääntönä Kojiro kannatti hankalista asioista avoimesti puhumista, mutta aina sellainen ei luonnistunut häneltäkään. Hän olisi tahtonut kysyä sanaharkasta Kaorulta, muttei keksinyt, missä välissä olisi niin tehnyt. Hän olisi voinut sanoa jotain heidän valmistautuessaan, Kaorun harjatessa hiuksiaan ja asettaessa piilolinssejään vallitsevassa hiljaisuudessa. Puhumisen sijaan Kojiro oli sukinut hiuksiaan taaksepäin otsaltaan ja miettinyt, ettei kyseinen look näyttänyt hassummalta. Hänen olisi tehnyt mieli kehaista Kaorunkin olemusta, mutta jotenkin sellainen olisi tuntunut sillä hetkellä päälleliimatulta.

Juhlallisuuksien alettua Kojiro siemaili kuohuviiniään – erinomaista italialaista – ja totesi itselleen, ettei Kaorun kanssa jutusteluun ollut tainnut olla luvassa kahdenkeskeistä hetkeä moneen tuntiin. Aina välillä heidän katseensa kohtasivat, mutta kontakti rikkoutui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kojiro yritti ajatella kuin aikuinen ja tiedostaa, että puhumiselle tulisi kyllä parempi aika. Epäsuotuisat ajankohdat hän ymmärsi, mutta hän ei ollut milloinkaan osannut kunnolla sulattaa Kaorun tapaa padota asioita sisäänsä, etenkin jos niillä oli jotain tekemistä hänen kanssaan. Sellainen sai hänet tuntemaan olonsa voimattomaksi.

Harunobu Sakurayashikin 80-vuotisjuhlien alkajaisiksi pidetyt puheet tuntuivat jatkuvan jatkumistaan, mutta ylväästi paikallaan nököttäminen tarjosi Kojirolle tilaisuuden silmäillä juhlaseuruetta. Paikalla oli sukua kolmessa polvessa, päivänsankarin kunnioitettavan työuran aikaisia kontakteja, lähistön hienostotaloissa asuvia naapureita ja koko elämän mittaisia ystäviä. Mustien ja tummien miesten kimonojen ja pukujen vastapainoksi naisväen kimonot ja leningit suorastaan säkenöivät väreineen ja kuvioineen. Kojiro tiesi, ettei erottunut joukosta olemuksensa perusteella, eikä isäntäparia lukuun ottamatta kukaan tuntenut jokaista vierasta, joten mikäs siinä. Hän sai hetken olla vain yksi ihminen isossa joukossa.

Siltikin hän huomasi suoristavansa ryhtiään tuon tuosta antaakseen itsestään hyvän kuvan. Kaorukin hänen vieressään esiintyi juuri niin arvokkaasti kuin oli suotavaa, eikä Kojiro voinut lakata hämmästelemästä, miten vaivatta tämä näytti sellaiseen kykenevän. Harjoitus todella teki mestarin.

Ja voi pojat, miten Kojiron olisi tehnyt mieli tyynnyttää tämän kireää mielialaa, jonka kenties vain hän saattoi aistia. Jos heille vain tarjoutuisi hyvä hetki, ja jos Kaoru vain suostuisi raottamaan hänelle tuntojaan sellaisessa tilaisuudessa. Hänhän oli siellä Kaorua varten.

Kenenkään huomaamatta Kojiro hivutti nilkkansa ulkosyrjän koskettamaan Kaorun nilkkaa. Ele oli skeittikilpailuista tuttu ja tarkoitettu tueksi ja kannustukseksi, eikä sitä kukaan ulkopuolinen koskaan huomannut. Kaoru ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta tämän hiljainen rykäisy osoitti sen tulleen huomatuksi.

Se riitti Kojirolle toistaiseksi.

[Larjus]

Ehkä "ajatella sukua" on toisaalta kaksimerkityksinen: hyvähän se on ajatella sukulaisten tunteita ja suvun mainetta, mutta myös pitää mielessä, millaista settiä sieltä suunnasta saattaa pahimmillaan tulla.

Sitähän me puhuttiinkin, että Kagurakin haluaa että suku saa Kaorun ja Kojiroun suhteesta niin täydellisen ja hyvän kuvan kuin siitä voi saada (mikä toivon mukaan helpottaa asian hyväksymisessä, kun kaikille se ei arvatenkaan ole ihan arkipäiväinen juttu). Semmoset "ekstrapanostukset" ihan vain siksi kun suhteessa naista ole.

Hän olisi tahtonut kysyä sanaharkasta Kaorulta, muttei keksinyt, missä välissä olisi niin tehnyt.

Ei varmastikaan Kojiroulle helppoa, kun haluais ottaa asian puheeksi, mutta sopivaa tilannetta ei oikein löydy. Ja vaikka siinä valmistautuessa olis jotain voinut puhuakin, siitä olis varmasti syntynyt oma kuvionsa, mikä taas olis ollut haitaksi varsinkin henkisen sukujuhliin valmistautumisen kanssa.

mutta hän ei ollut milloinkaan osannut kunnolla sulattaa Kaorun tapaa padota asioita sisäänsä,

Eiks se oo se perinteinen japanilainen tapa kuin myös suomalainen.

Kenenkään huomaamatta Kojiro hivutti nilkkansa ulkosyrjän koskettamaan Kaorun nilkkaa. Ele oli skeittikilpailuista tuttu ja tarkoitettu tueksi ja kannustukseksi, eikä sitä kukaan ulkopuolinen koskaan huomannut. Kaoru ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta tämän hiljainen rykäisy osoitti sen tulleen huomatuksi.

Awww :3 salaisia hellyyden ja tuen osoituksia. Semmoset kyllä niin sopii tälle kaksikolle!

Hänhän oli siellä Kaorua varten.

♥♥♥

Jännittää kyllä tulevat osat! Niissä varmaankin pääsee Kojirou vähän enemmän valokeilaan, kun tässä sai hetkeksi hukkua juhlien vierasmassaan. Saapi nähdä, onko Kaorun aikaisemmille perinnejärkeilyille tarvetta Ja vitsit mä kyl haluun tän kaksikon olevan niin viimeisen päälle edustava ja esimerkillinen pariskunta, että Kaguran ei tartte yhtään huolehtia!

[Maissinaksu]

Larjus: Varmaan sitä joo sopisi joidenkin mielestä esiintyä vielä astetta täydellisemmin ihan vain siksi, ettei mennä heteronormien mukaisesti. Kojirokin tietty osaa kätkeä tunteensa japanilaisen yhteiskunnan mukaan, mutta varmaan vuodet ulkomailla ovat kasvattaneet vähän avoimempaan suuntaan. Kaoru taas on yhtä avonainen kuin... kananmuna (paremman vertauksen puutteessa) No joo, ehkä he lähtökohtaisesti ainakin esiintyvät edukseen, mutta ilta voi tuoda mukanaan haasteitakin... Tai mistäs minä sen tietäisin. xD Kiitosta jälleen! <3

***


XIV


Tavan kissanristiäiskekkereissä oli helppo piiloutua naamion taakse ja katsoa itseään kuin etäältä esittäytymässä tuntemattomille, vaihtamassa käyntikortteja ja nauttimassa antimista.

Suvun kesken järjestetyt juhlat olivat aina tuntuneet sosiaaliselta nuorallakävelyltä. Kaoru oli kasvanut sovinnaisuuteen ja etikettiin pienestä asti, mutta vanhempiensa kauhuksi hän oli vastapainoksi osoittanut runsaasti kapinahenkeä. Ehkä hänellä olikin ollut turhan helpot oltavat perheensä iltatähtikuopuksena, vailla suurimpia velvollisuuksia. Hänen tehtävänsä oli ollut vaalia sukunsa hyvää mainetta, vaikkei se ei olisikaan istunut hänen henkilökohtaisiin toiveisiinsa ja pyrkimyksiinsä. Hän oli aina ollut kameleontti, yhdistänyt sovinnaisuutta ja epäsovinnaisuutta, pyrkinyt miellyttämään kaikkia eikä samalla ketään. Hänen olemuksensa uravalintaa myöten oli sekoitus perinteistä ja tavatonta, jotain sellaista mitä tulkittiin samaan aikaan hyväksyvästi nyökkäillen ja päätä hämmentyneenä käännellen.

Nyt kun Kojiro oli astunut kuvioihin eri tavalla kuin aiemmin, yhtälö oli heilahtanut jälleen, ja vaikka Kaoru itse oli tyytyväinen, hän asettui jälleen sukunsa ja perheensä silmissä suurennuslasin alle. Eräät katseet arvioivat, tekivät johtopäätöksiä ja etsivät kritisoitavaa. Sellaisia oli turha yrittää miellyttää, eikä sellaista kukaan jaksanut.

Mutta.

Kaoru säilytti katseensa puheita kuuntelevassa isoisässään, ettei hänen olisi tarvinnut nähdä juhlakansan joukossa niitä kasvoja, joiden näkeminen mustasi tunnelmaa joka ainoan kerran. Jotkin rajat saattoi maalata paksulla pensselillä ja mustetta säästelemättä. Hän näki hiragana- ja katakananimiä, Kojiro puolestaan ihmisiä, jotka odottivat nimiä kasvojensa rinnalle. Hän oli toki syöttänyt tälle ennakko-olettamuksia, mikä kai laskettiin halpamaiseksi johdatteluksi.

Kaoru katsahti sisarensa suuntaan, joka pyyhki silmäkulmaansa isoäidin lausuessa puolisolleen kauniita sanojaan. Kaoru itse ei ollut puhetta juuri kuunnellut, mutta se, miten kuulijat siihen reagoivat, kertoi isoäidin sanojen osuneen maaliinsa. Kojiroa vilkaistessaan Kaorun sydän jätti lyönnin välistä. Tämän kasvoilla – sietämättömän komeilla kasvoilla – oli niin lämmin hymy, että sillä oli kyky sulattaa hänenkin mieleensä hiipinyt kuura. Jos tämä vain olisi katsonut häntä kunnolla. Sellaista ei voinut olettaa, olihan hän pitkin iltapäivää vältellyt tämän pyrkimyksiä ottaa kontaktia. Kuoreen vetäytyminen oli ollut jälleen helppo ratkaisu.

Puheen päätyttyä Kaoru yhtyi taputuksiin ja hengähti hiljaa. Ehkä heille liikenisi jostain kahdenkeskeinen hetki, jona hän voisi pyytää anteeksi sitä, että oli jälleen päästänyt suojamuurinsa kohoamaan turhan korkeiksi jopa Kojirolle.

[Larjus]

Kaoru on joo kunnon kananmuna (egg head ), mut hyvä että kuori vähän säröilee välillä.

Tääpä oli kiva osa, vaikka sisällöllisesti ei oikein mitään tapahtunutkaan. Mutta oli musta oikein mukava, että vähän avattiin sitä, mitä siellä Kaorun munankuoren () alla oikein myllertää. Ja mä kun rakastan aina kaikkee hahmojen ruotimista niin onhan se kiva lukea semmosia pohdintoja, ja sit ku Kaorunkin taustat canonissa on varsin hämyiset (tai oikeestaan niitä ei vain ole 😅) niin musta on mielenkiintoista tietää mitä kukin niistä aina ajattelee. Itsellä on toki niitä omia headcanoneja ja pohdintoja, mut mikäs sen rikkaampaa kuin lukea muidenkin ajatuksia samoista asioista.

Hän oli aina ollut kameleontti, yhdistänyt sovinnaisuutta ja epäsovinnaisuutta, pyrkinyt miellyttämään kaikkia eikä samalla ketään.

Tää on kyllä hyvä tiivistelmä Kaorusta. Se tosiaan on just semmonen joka kyllä osaa esittää just sitä mitä vastapuoli haluaa, ja tekee niin jos kokee siitä jotain etuja itselleen niittävän. Se jätkä osaa kyllä olla kapinallisuuden ruumiillistuma

Kojiroa vilkaistessaan Kaorun sydän jätti lyönnin välistä. Tämän kasvoilla – sietämättömän komeilla kasvoilla – oli niin lämmin hymy, että sillä oli kyky sulattaa hänenkin mieleensä hiipinyt kuura.

🥺🥺
Sähän tiiät miten lälly pehmoilija mä oon mut yyyyy, ihan parasta se et katsoo itselleen rakasta henkilöä ja ihan jää sydämeltä lyönti välistä ja sisin sulaa 😭 Niin sulan minäkin koska voi ääää, miten voikaan olla niin ihanaa. Kaoru kun ei hellyyttä niin paljoa jakele ainakaan julkisesti, ja taitaa se kahden keskenkin vähän kainostella asian suhteen, mut sit ku miettii mitä se tuntee sisäisesti nii 🥺🥺 oon pehmee.

Ehkä heille liikenisi jostain kahdenkeskeinen hetki, jona hän voisi pyytää anteeksi sitä, että oli jälleen päästänyt suojamuurinsa kohoamaan turhan korkeiksi jopa Kojirolle.

Ja anteeksipyyntöäkin suunnittelee, Kojiroullekin. Hyvä hyvä. En tiiä kokeeko Kojirou, että Kaoru on hänelle anteeksipyynnön velkaa, mutta varmasti arvostaa elettä. (Toivottavasti pahoittelee pahaa suutaan myös siskolleen.)

Jatkoa odotellen. Yli puolessa välissä ollaan jo! Iiik.

[Grenade]

Multa on jäänyt näköjään pari päivää välistä, mutta täällä ollaan taas ja olipa kivaa bingettää tässä pari päivää samalla. Siskon kanssa käyty keskustelu oli hienosti kirjoitettu, hienosti johdateltiin pienestä huomautuksesta kohti kytevää sukuriitaa, jonka onneksi Kojiro ehti estämään. Mitä olisikaan mahtanut tapahtua, jos ei hän olisi paikalle pelmahtanut.

Juhlallisuuksien alettua Kojiro siemaili kuohuviiniään – erinomaista italialaista

Tää oli musta niin kiva yksityiskohta! Totta kai Kojiro huomaa, jos joku on italialaista. Ehkä hän voisi tilata itsekin samaa ravintolalleen.

Kivasti myös saatiin ensin juhlista Kojiron näkökulmaa ja sitten Kaorun näkökulmaa, molemmilla eri tulokulma aiheeseen ja siihen, mitä voisi tehdä toisin tai paremmin. Toivottavasti jätkät pääsee juhlien jälkeen myös keskustelemaan, molemmilla selvästi on kova kaipuu sitä kohtaan. Vaikka ensin pitääkin kuunnella kaikenlaisia juhlallisuuksia ja kohdata lisää sukulaisia.

Kiitos taas tähänastisesta! ^^

[Maissinaksu]

Larjus: Hahmojen ruotimiset ja character study -pätkät ovat kyllä niin mukavia. <3 Kaorulla on ollut mielenkiintoinen taito toteuttaa sekä ympäristön että omia odotuksia. Heikompana kananmunahetkenä (xD) voi lisäksi luottaa siihen, että Kojiro on tarjoamassa tukeaan, kun sitä vain pyydetään.

Grenade: Jotenkin ollut itsellekin hämmentävää, kun tämän pariin on pitänyt palata joka päivä jo kahden viikon ajan. Samalla niin pitkä mutta toisaalta lyhyt projekti, kun miettii että luukkuja on jäljellä enää tietyn verran ja mitä kaikkea sisältöä on vielä ajatellut etc... Eiköhän se tästä.

Kiitoksia kommenteista! <33

***


XV


Toisinaan tunnit kuluivat kuin siivillä. Hänen ja Kaorun ei ollut varsinaisesti tarkoitus ottaa toisistaan etäisyyttä puheiden kuuntelemisen jälkeen ja suupalan kokoisten herkkujen nautiskelun ohella, mutta kun Kaoru oli jäänyt jälleen suustaan kiinni sillä kertaa naapuruston pariskunnan kanssa, Kojiro oli naurahtaen katsonut parhaakseen vetäytyä puutarhan puolelle.

Onnekseen hän oli löytänyt tuota pikaa juttuseuraa sarjakuvineen sivummalle vetäytyneistä Hisatosta ja Hatsuharusta, eikä hänen ollut tarvinnut jututtaa lapsia kauaakaan, kun pojilta oli alkanut irrota juttua monesta eri aiheesta samanaikaisesti: koulusta, lemmikeistä ja lempivideopeleistä. Kojiro ei ollut pitkään aikaan keskustellut yhtä pitkään ja hartaasti Super Mariosta tai Pokémonista.

“Yleensä minä pelaan Bowserilla”, Kojiro totesi, kun he puhuivat siinä kohtaa Mario Kartin kiemuroista.

“Minä olen aina Luigi!” ilmoitti Hisato.

“Ja minä Yoshi”, kertoi Hatsuharu.

“Ne ovatkin molemmat hauskoja”, Kojiro naurahti. “Setänne Kaoru – Kaoru-niisan – tapaa aina pelata Yoshilla, ja jos minä joskus haluan, siitä saadaan yleensä tappelu aikaiseksi.”

“Ai tappelu?” Hisato ihmetteli.

“No ei sellaista oikeaa tappelua. Mutta leikisti.”

“Aha.”

“Tappeleeko Kaoru-niisan usein?” kysyi Hatsuharu.

“Ei minun tietääkseni”, Kojiro totesi jättäen luonnollisesti mainitsematta kaiken, mikä liittyi skeittikilpailuihin.

“Hän on yleensä aika vihainen”, Hatsuharu jatkoi.

“On vai?” Kojiro kohotti kulmiaan.

“Vähän... Ainakin isän mielestä”, Hatsuharu lisäsi. “Muttei hän meille ole.”

“Ei niin, Kaoru-niisan on kiva!” Hisato säesti. “Ja vihainen.”

Kojiro päästi hersyvän naurahduksen. Totuuden näköjään kuuli parhaiten veljenpoikien suusta.

“Siinä taidatte olla oikeassa”, hän hymähti ja kohtasi Hatsuharun velmun hymyn.

“Kojiro-niisan, sinä tykkäät hänestä, vai mitä?” poika töräytti niin yllättäen rauhalliseen olemukseensa nähden, että Kojiro ihan ällistyi.

“Tottahan toki! Kukapa ei?” hän naurahti silmiään pyöräyttäen kuin kysymys olisi ollut tuiki hölmö.

“Oletko häneen rakastunut?” Hisato hihitti painottaen kyseistä sanaa. Kojiro hymähti mietteliäästi ja oli aikeissa kertoa vastauksensa, kun paikalle saapui neljäs henkilö. Ehkä tämä oli jopa kuullut hänelle esitetyn kysymyksen.

[Larjus]

Samalla niin pitkä mutta toisaalta lyhyt projekti, kun miettii että luukkuja on jäljellä enää tietyn verran ja mitä kaikkea sisältöä on vielä ajatellut etc...

Niitä spin-offeja peliin sit

Tää oli kyllä muksa osa, mielenkiintoinen varsinkin ton cliffhangerin kanssa, koska aaaaa haluan tietää miten tää jatkuu. Niinku jo ehdin todeta, sielt on voinu ilmestyy ihan kuka tahansa, yhtä hyvin Kaoru itse kuin joku katakanakohtelun ansainnut sukulainen (joka on valmis kritisoimaan Kaorun ja Kojiroun suhdetta :<).

Kojirou lasten seurassa on ihan mielettömän suloinen mielikuva, se niin huokuu semmosta isovelihenkeä (ja isähenkeäkin). Kiva että sillä natsaa Kaorun veljenpoikien kanssa Niin söpöö kuvitella se juttelemassa muksujen jaa peleistä ja lukemassa sarjiksia ;___; ♥ (ja jonain päivänä mä vielä kirjoitan siihen ABO-sarjaani sen puuhailee muksujensa kaa kaikkee söpöö.)

“Hän on yleensä aika vihainen”, Hatsuharu jatkoi.
“On vai?” Kojiro kohotti kulmiaan.
“Vähän... Ainakin isän mielestä”, Hatsuharu lisäsi. “Muttei hän meille ole.”

Tässä kohdassa tuli tuumittua Kaorun arkiolemusta, ja on kyllä totta, että se sen täysin aito, kaunistelematon minä on vähän semmonen nuiva eikä päällepäin mitenkään aurinkoinen. Eihän se varsinaisesti vihainen ole, mutta ei kyllä peittele tyytymättömyyttään yhtään. Taitas veli toivoa saavansa vähän enemmän semmosta "bisnes-Kaoru-kohtelua" kuin sitä millainen Kaoru kaikkein rennoimmillaan ja aidoimmillaan on. Ja sit tietty päälle se "ärsyttävä, hemmoteltu ja nenäkäs pikkuveli" -ajatus on silläkin varmasti vähän taustalla kummittelemassa, ainakin osin tiedostamattomana. Veljenpoikiensa edessä Kaoru varmaan tsemppaa ainakin vähän, vaikka Hisato häntä myös vihaiseksi nimitti (edelleenkin kiinnostaa, että miksi tarkalleen toinen muksuista sai katakanakohtelun ja toinen ei erehtyny kutsumaan ossaniksi tai jotain XD).

“Oletko häneen rakastunut?” Hisato hihitti painottaen kyseistä sanaa.

Oi että mun niin tarttee tietää miten toi loppukohtaus jatkuu, ja vastaako Kojirou tähän kysymykseen niin kuin aikoi (ja mitä tarkalleen ajatteli vastata)! Miks nään jo mielessäni et sielt tulee joku tyhmä tantta joka alkaa motkottaa Kojiroulle, että se ei saa panna lasten päähän "vääränlaisia ajatuksia" jos/kun Kojirou kertoo, mitä Kaorua kohtaan oikeasti tunteekaan. 🙈🙈 Ääääää.

[Grenade]

Yhy, onpas Kojiro niin luonteva lasten kanssa, aww! Kivaa, että löytyi lastenkin kanssa yhteinen puheenaihe, niin saivat skiditkin luontevasti tottua setänsä partneriin. Ja ehkä vähän myös vihaiseen setäänsä sitä kautta. Huu, ei saa tällaisiin paikkoihin jättää, kuka mahtaa nyt olla neljäs paikalle saapunut! Kaoru vai sisko vai veli vai mitäs mitäs, hmm. Ja aikooko Kojiro vastata kysymykseen, ovatko he jo tunnustaneet toisilleen asian. Kiitos tästä! ^^

[Maissinaksu]

Larjus & Grenade: Kiitoksia jälleen kovasti! ❤️ Olen juuri junassa ja muistin, että ai niin tämän päivän luukku on vielä docsissa. xD Lasten kanssa pärjäävä Kojiro on kyllä niin valloittava, eivätkä pojat varmaan sedästäänkään ajattele niin kamalia, vaikka vihaisena ehkä vähän pitävätkin. Sellaisena hupaisan vihaisena? 😀 Isoveli Harukilla varmasti on vähän erilaista kokemusta pikkuveljensä oikuista, ja jotenkin Haruki on pääni sisällä muutenkin vähän sovinnainen ja huumorintajuton, joten ihmekään jos käytännön kapinallisuus on auttanut muodostamaan mielipidettä. Sitäpä ei tiedä, saadaanko Kojirolle esitettyyn kysymykseen vastausta ja missä kohtaa, jos niikseen. 😎

***


XVI


Kaoru ei ollut pitkään aikaan jutellut veljensä vaimon, Yomi-sanin, kanssa, mutta hän oli aina pitänyt tästä ja aistinut tunteen olevan molemminpuolinen. Käly oli osunut hänen reitilleen seuraavaksi, kun hän oli ensin käynyt pitkiä sananvaihtoja muun muassa Kagura-tätinsä ja isovanhempien naapureiden kanssa, jotka tiesivät hänet kalligrafiapiirienkin ansiosta. Hän oli äkisti kuluttanut muutaman tunnin vain puhumalla, mikä oli huimaa, ottaen huomioon, ettei hän ollut varta vasten esiintymässä tai pitämässä luentoa.

“Ja jos näet poikia, voisitko kertoa, että pian on aika vetäytyä kylpyyn ja iltapalalle?” Yomi-san pyysi jutustelun päätteeksi. Kaoru lupasi tehdä niin ja kulautti jälleen yhden kuohuviinilasillisen loppuun. Oli klisee ryypiskellä turhan paljon hermostuttavissa tilanteissa, toki hän sen tiesi, eikä hänellä ollutkaan aikeena kiskoa itseään konttauskuntoon. Olosuhteet vaativat yksilöltä toisinaan paljon.

Puutarhan raikkaus auttoi hengittämään vapaammin, ja ennen pitkää hänen korviinsa kantautui tuttuakin tutumpi ääni höystettynä lasten kikatuksella. Kuten hän oli arvellutkin, Kojiro oli saanut aikaan hyviä keskusteluja hänen veljenpoikiensa kanssa.

“Kas, Kaoru!” Kojiro virnisti käännyttyään katsomaan häntä.

“Mitäs te täällä?” hän kysäisi.

“Täällä puhuttiin sinusta, Kaoru-niisan!” Hisato kieli hymyssä suin.

“Sepä mukavaa. Tulin kertomaan, että äitinne kaipailee teitä kotiin ja iltapesulle.”

“Äh, nyt jo”, mutisi Hatsuharu kuin tällä olisi ollut hyväkin biletys kesken.

“Olisitte iloisia”, Kaoru tuhahti hyväntahtoisesti. “Aikuisten juhlat ovat mälsiä, vaikka niissä tarjoiltaisiinkin illallista.”

Pojat toivottivat heille hyvät yöt ja hyppelivät kirjoineen päätaloon. Kojiro jäi katsomaan vekaroiden menoa ja kääntyi sitten kohti häntä.

“Kaikki hyvin?”

“Mm-hm... Liikaa sosiaalistumista ja kuohuvaa.”

“Käy juomassa vettä”, tämä kehotti niin sietämättömän huolehtivasti.

“Kai se täytyy –” Kaoru mutisi hikkauksensa perään. “Pysy siinä missä oletkin...”

Olisihan sen voinut arvata, ettei pujahtaminen keittiöön käynyt niin nopeasti kuin olisi toivonut. Ensin hänen oli väisteltävä ihmisiä, torjuttava kohteliaasti uusia juttukontakteja kiireeseen vedoten, ja kun hän lopulta oli saanut hörpittyä lasillisen jäävettä ja ottanut toisen mukaan, hänen täytyi kulkea takaisin saman miinakentän läpi.

Miten oli mahdollista, että koko maailmalla oli hänelle asiaa samanaikaisesti?

“Sori kun kesti, gorilla”, hän mutisi päästyään viimein takaisin Kojiron luo, ja tajusi vasta sitten tämän jutelleen mukavia jonkun kanssa.

Jonkun, jonka nimeä hän ei ollut kirjoittanut hiraganalla.

[Larjus]

Isoveli Harukilla varmasti on vähän erilaista kokemusta pikkuveljensä oikuista, ja jotenkin Haruki on pääni sisällä muutenkin vähän sovinnainen ja huumorintajuton, joten ihmekään jos käytännön kapinallisuus on auttanut muodostamaan mielipidettä.

Sillä on ne esikoispojan (ja isoveljen) paineet Helppohan siinä on ajatella (hemmotellusta ja helpolla päässeestä) olemukseltaan kovin erilaisesta pikkuveljestä vähän paheksuen.

Ja niin vain se oli Kaoru, joka pihalle pamahti. Kuulikohan hän sen, mitä Hisato Kojiroulta kysyi... Jos kuuli, niin ei ainakaan kommentoinut asiaa mitenkään. Olis kyllä ollut aikas söpöä, jos Kojirou olis Kaorun kuullen kertonut pojille rakastavansa tätä 🥺🥺 Ylipäätään ois niin ihana joku kohtaus, jossa ainakin jompikumpi julistaisi ääneen rakkauttaan muiden hahmojen kuullen. Sillee et joo, minä rakastan tätä tyyppiä tässä näin ja kaikki, joille se on ongelma, voivat painua vittuun.

“Äh, nyt jo”, mutisi Hatsuharu kuin tällä olisi ollut hyväkin biletys kesken.

Awww :3 Mut onhan se ihanaa kun voi aikuisten kanssa jutella itselleen tärkeistä asioista niin, että aikuinen jakaa sitä samaa intoa. Mäki oon töissä todistanut monta kertaa, miten innoissaan lapset on, kun mä juttelen niiden kanssa My Little Ponysta ja Pokemonista ja vaikka mistä ja myös tiedän niistä hahmoista ja jaksojen tapahtumista jne. (ja sit jos en tiiä niin mielelläni kuuntelen. En esim. ikinä unohda yhtä 2,5-vuotiasta joka innoissaan selitti mulle Ryhmä Haun hahmoista 🥺).

Oli klisee ryypiskellä turhan paljon hermostuttavissa tilanteissa, toki hän sen tiesi, eikä hänellä ollutkaan aikeena kiskoa itseään konttauskuntoon.

Mielikuvat Kaorusta konttaamassa sukujuhlissa pitkin lattioita hieno kimono ja hakama yllään 😂😂 Kojirou siellä taustalla valittamassa että aina sua saa hävetä (mut samalla kuvaamassa todistusaineistoa jotta voi piinata Kaorua myöhemmin).

“Sori kun kesti, gorilla”, hän mutisi päästyään viimein takaisin Kojiron luo, ja tajusi vasta sitten tämän jutelleen mukavia jonkun kanssa.
Jonkun, jonka nimeä hän ei ollut kirjoittanut hiraganalla.

Musta tuntuu että mä vaa odotan ja toivon konflikteja koska uuuuuu, haistan draamaa! Kukahan niistä sukupuun ilmestyksistä on kyseessä... Mielenkiintoista kans nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu, tuleeko jonkinmoista konfliktia, kyseenalaistetaanko Kaorun ja Kojiroun suhde, saako joku turpiin, roastaako Kaoru kaikki epämiellyttävät sukulaiset salakavalasti elävältä. Kaorulla kyllä tuntuu olevan se bisnes/Sakurayashiki-sensei-roolinsa vähän päällä, vaikka sukulaisista ensisijaisesti on kyse, niin ehkei se ainakaan ole suurta draamaa aloittamassa. Ellei se oo sittenkin juonut vähän liikaa kuohuviiniä...

Jännäksi menee.

[Maissinaksu]

Larjus: Sitä ei tiedä, mitä Kaoru tarkoilla korvillaan kuuli. 😂 Lasten kanssa jutustelu yhteisistä mielenkiinnon kohteista on kyllä hauskaa, olin itsekin iloinen kun juttelin ekaluokkalaisten kanssa vähän Pokémonista. Mitä tulee Kaorun sukuun, en usko, että kukaan on aikeissa haastaa kahinaa avoimen räyhäävästi, kun ollaan sen verran hienoa väkeä, mutta sivaltaa voi pienielkeisemminkin... Saapa nähdä.

***


XVII


Helvetti.

Että Kojiro olikin löytänyt keskustelukumppanikseen juuri Kikue-tädin. Katakanoista katakanoimman Kikue Sakurayashikin.

Kaoru pakotti tunteensa asettumaan, sillä kokemuksesta hän tiesi sen olevan tehokkain vastaisku. Sellaiset henkilöt, joissa narsistiset piirteet korostuivat, eivät nauttineet siitä, ettei näiden sanomisista loukkaannuttu ja siten annettu heille tilaisuutta päästä niskan päälle.

"No mutta Kaoru!" täti nauraa hörähti tupakan karhentamalla äänellään. "Valitsitpa huonon hetken keskeyttää."

"Ei suinkaan! En ollut sanomassa mitään tärkeää", Kojiro naurahti ja näytti tajunneen hänen reaktiostaan, ettei tämä täti tainnut olla se mukavin mahdollinen. Siitäkin huolimatta Kojiron olemus ei olisi voinut olla hurmaavampi, ja Kaorua samaan aikaan huvitti ja etoi, miten avoimen ihailevasti hänen tätinsä tätä silmäili. Tädin hymy oli juuri sellainen, jonka vanhat eukot nykäisivät naamalleen ajatellessaan likaisia itseään paljon nuoremmista miehistä.

Osa Kaorusta olisi halunnut tuupata tädin kauemmas niin, että ainoastaan obisolmu olisi pehmentänyt selälleen kellahtamista. Sen sijaan hän tyytyi rakentavampaan ja vähän röyhkeäänkin ratkaisuun.

"Oikeastaan, obasan, meillä oli tässä keskustelu meneillään, ennen kuin minua tarvittiin toisaalla", Kaoru naurahti sydämellisesti. "Taidan ikävä kyllä joutua ryöstämään Kojiron."

"Vai Kojiro-san?" Kikue-täti toisti. "Oletko kauankin tuntenut meidän Kaorumme?"

Kaorua huvitti tapa, jolla täti puhutteli vain Kojiroa kuin hän ei olisi ollut läsnä, mutta koki kuitenkin tarvetta niputtaa hänet "meihin", joka tarkoitti Sakurayashikin sukua.

"Olenhan minä tuon Kaoruni tuntenut jo lastentarhasta", Kojiro lohkaisi ja katsoi häntä hymyillen.

Kaoru tuijotti takaisin. Vähältä piti, ettei hän riuhtaissut Kojiroa itseään vasten ja suudellut tämän huulia puhki siinä paikassa. Kojiro todella oli hänen tukenaan, hän tuntui viimein käsittävän, eivätkä he olleet kenellekään nöyristeleviä selityksiä velkaa. Kojiron Kaoru hän olikin, jos joku.

"Äkkiä se päälle 20 vuotta meneekin", Kaoru totesi. "Aika rientää, kun on hauskaa."

Puhuessaan hän liu'utti kättään Kojiron kimonon hihalla ja nautti, miten Kikue-tädin kulmien väliin laskeutui ryppy. Enää tämän katse ei ollut yhtä ihaileva.

"Okaasan, täällähän sinä oletkin", kuului uusi ääni takavasemmalta. Kaoru kääntyi kohti Ryosuke-serkkuaan, joka ilmestyi paikalle pilaamaan maisemaa entuudestaan.

"Hoi, Ryo-chan!" Kikue-täti tervehti poikaansa tavalla, joka varmasti ärsytti tätä yhtä paljon kuin heitä muita. "Kai olet tavannut jo Kaorun... minkä niin?"